Mutta sehän on - rakennuslupa!

Rakennuslupa. Tuo maailman toiseksi ihanin sana (ihanin on visvayskös). Huolemme ovat ohi. Aurinko paistaa. Pulssi tasaantuu. Verenpaine laskee. Rahanmeno loppuu. Urakoitsijat alkavat puhua kaksitavuisilla sanoilla.

No jos ei muu yllä pidä paikkaansa, niin saatiin ainakin rakennuslupa. Kai tuon olisi voinut huutomerkkiinkin lopettaa. Kokeillaas siis huutomerkin kanssa:

Visvayskös!

Jes, toimii heti paremmin.

Miten tähän on tultu?

Kesäkuussa 2019 ostettiin tontti. Täällä päin se tarkoittaa, että maksetaan paljon pienestä alasta huonoa maata. Jossain muualla tällä rahalla olisi saanut kokonaisen järviylängön, jonka reunasta reunaan ajamiseen autolla kuluu kuutio bensaa. Täällä sai suota ja ojan, johon ei saa itse laskea hulevesiä, mutta naapurit saa.

Olisihan se ollut kiva omistaa Ripulivaarojen vuoriylänkö. Mutta kyllä pieni pala keskiuusmaalaista suota silti joteski kolahti enämpi.

“Jossain muualla tällä rahalla olisi saanut kokonaisen järviylängön”

Elokuussa 2019 tehtiin maaperätutkimus. Tai siis ammattilaiset tekivät. Minun maaperätutkimukseni mukaan tontillamme kasvoi lintuja, esim. mänty tai kirahvi. Todettiin, että savea tontilla riittää  työväenopiston dreijauskurssin tarpeiksi seuraavaksi sadaksi vuodeksi.

Perustamistapalausunto siis määräsi, että terästolppaa junttaamaan beibi all night long!

Siinäpä sitä aikaa kuluikin. Parta kasvoi. Ostin puolisolleni koneen. Ei tykännyt vitsistä. Loppuvuosi suunniteltiin, keskusteltiin, pohdittiin, mietittiin, tuumailtiin, perehdyttiin, selviteltiin sekä raaputeltiin napojamme gerbiilillä. Otettiin myös ensituntumat potentiaalisiin talotoimittajiin.

Vuosi vaihtui. Tässä vaiheessa joku oli jossain jo päättänyt maistaa lepakkoa al dente con molto covid, mutta me olimme asiasta autuaan tietämättömiä.

Nigolo-Gigogol ei tiennyt, että hänen suhteessaan schuangzinglaiseen lepakkoon oli sairas pohjavire.

“Tontillamme kasvoi lintuja, esim. mänty tai kirahvi.”

Tammikuussa 2020 jätimme hellät jäähyväiset vastaavalle mestarillemme. Eipä silloin arvattu, että näitä jäppisiä ramppaisi projektissamme sisään ja ulos enemmänkin. Näillä main tämä postaus alkaakin jo vaikuttaa sairaskertomukselta.

Maaliskuussa 2020 sitten alkoi rytistä (sen lepakon puremisen ja covid ikävied seurausded lisäksid): myytiin kotimme, ja itku pääsi.

Ja koska hirsitalo on tyhmä ja me ollaan kakkapyllyjä, rakennusvalvonnasta haluttiin ääneneristysselvitys.

Ja koska mutsis on painovoimainen ilmanvaihto ja mun isällä on isompi ilmalämpöpumppu kuin sun isällä, piti toimittaa myös energialaskelma.

"Tää tekis tästä vaikka selvityksen jättiläsivompattien rektaalikarvojen esiintymistiheydestä pohjavesialueella."

“Mutsis on painovoimainen ilmanvaihto.”

Tässä vaiheessa välihuomautuksena, että rakennusvalvonnan puolelta toiminta on ollut kyllä alusta tähän asti asiallista, kannustavaa ja ripeää. Ihan aikuisten oikeasti. Mutta koska blogini tyylilaji on idiotismi, on pakko vähän vetää överiksi ja hatusta, etteivät isot pojat huomaisi minun käyttävän hirvimettällä pinkkejä stringejä.

Huhtikuussa 2020 huppistakeikkaa koronan kurittaessa ostettiin sitten se talo. Tai siis sovittiin Eurohongan kanssa, että tilataan talo heiltä. Useamman firman kanssa tuli oltua tekemisissä, joten näistäkin kokemuksista yhden postauksen kirjoitin.

Toukokuussa 2020 päästiin hoitamaan naapurien kuulemiset. Tai näin luulimme. Koska talomme oli yksien naapurien mielestä liian korkea ja me haistaan pahemmalta kuin ahman vehje, hukuttauduimme henkisesti suohon. Siellä oli myös kolme polkupyörää, lypsykoneen nännikupit, Juhon Telecasterin tallamikki, Timo Soinin urakehitys ja Kyllikki Saari.

Jessendeeros-Jäbändeeroksen elämään mahtui paljon raksapohjaista ahdistusta. Välillä oli myös huonoja päiviä.

“Lypsykoneen nännikupit.”

Kesäkuussa 2020 muokattiin siis taloa rumemmaksi ja huonommaksi. Tätähän sitä useimmat kodiltaan toivovat. Saatiin madallettua taloa erinäisillä konsteilla. Kelpasi naapureille, kai - nythän on vielä rakennusluvan valitusaikataulu auki.

Ja sitten, rumpujen pärinää… 

Naapurien kuulemiset kunnossa. Kaikenmaailman selvitykset kunnossa. Seppo Räty miesten seipään SE-kunnossa. Nytkö sitä rakennuslupaa pääsisi hakemaan? Silmät innosta tuikkien soitto vastaavalle. Vastaava rähjää, ilmoittaa ottavansa loparit ja lyö luurin korvaan.

Thank you raksaprojekti. You have been an adventure!

"Love Home Together Always Sun Heart Smile Hope Happiness Pyllysaatana"

“Thank you raksaprojekti.”

Kun itkut saatiin itkettyä, uusi vastaava mestari sentään löytyi suht kivuttomasti. Tarvittavia selvityksiä vielä Lupapisteeseen. Lomailua, koska heinäkuu. Ja sitten lopulta elokuun alussa:

RAKENNUSLUPA!

Riemuisa keskustelu puolisoni Seija Ala-Kauttan kanssa:

- Se lupa sit tuli.

- Ok.

- No mitäs ny?

- Emmätiä.

- Kai me jatketaan?

- Joo kai.

- Millanen fiilis?

- On.

Niin että rakennuslupa on. Sanoinko jo, että on rakennuslupa?

jee

Covid-David iloitsee, kun rakennuslupa on plakkarissa. Hymyilyttää ihan virusti.

“Kai me jatketaan?”

Raksavuosi 2019 - tahmeaa oli

Vuosi sitten, vuoden 2018 lopussa olin kuin maani myynyt. Tosin syy oli se, etten ollut myynyt maatani. Naapureiden valituksella hallinto-oikeuteen laskeuduimme joulunviettoon ja se joulu oli juuri niin oisäriemuisa kuin voi kuvitellakin.

ALKUVUOSI 2019

Alkuvuosi 2019 meni siis harmitellessa ja kyttäämämme tontin kaavoitusta odotellessa. Verryttelin toukokuussa bloggauslihaksiani kirjoittamalla pari eri kirjoitusta siitä, miten talofirmojen myyjät suhtautuvat ihmisiin, joilla ei ole tonttia tai joilla on tontti.

TOUKO-KESÄKUU 2019

Touko-kesäkuussa alkoi näyttää siltä, että meillä olisi mahdollisuudet iskeä kiinni havittelemaamme tonttiin. Ja näin kävikin: kesäkuussa homma selkisi, tontin kaava oli valmis ja hyväksytty ja tontin ostolle tuli vihreää valoa.

Kesä meni piirrellessä taloa. Sitä mukaa, kun opin piirtämään suorempia viivoja (viivottimen käyttöliittymä on yllättävän monimutkainen), egoni kasvoi. Sen verran giganttiset mittasuhteet se saikin, että päätin alkaa väheksyä koko arkkitehtien ammattikuntaa. Sillä minähän en sellaista palkkaa!

Kyllä tosta pitäisi kaiken selvitä.

Viemärikin saatiin tukittua - ensimmäistä kertaa. Toinen tukoshan turautettiin sitten puoli vuotta myöhemmin. Lue siis eeppinen kuvailu suolituotosten mannerlaattojen liikkeistä. Tai älä, jos ei kiinnosta. Mutta aika ikävä asenne kyllä. Mietis hei nyt pikkasen.

Pieni kuva, suuri tukos.

HEINÄKUU 2019

Melkoisen iso asia oli myös ensimmäisen oman auton hankinta. Eikä kyseessä ollutkaan mikä tahansa auto, vaan halpa, ranskalainen auto! Toistaiseksihan se ei ole raksa-autoiluun joutunut, mutta sainpa perusteltua hankinnan raksa-aspektilla. Paino on noussut auton hankinnan jälkeen 93 kiloa.

Lapset antoivat autollemme nimen Tipo. Juu tiedän, se on Fiatin nimi. Selitä se nyt lapsille sitten.

Heinäkuussa oli ohjelmassa myös Kouvolan asuntomessut. Näitä asioita siellä tarkkailin. Ja nämä asiat sieltä bongasin.

Samalla talon suunnittelu jatkui. Koska tonttimme on pienempi kuin vuoden takainen joulumieleni, talon ja piharakennuksen ährääminen sallittujen rajojen sisälle oli melkoista balettia. Jonkinlainen plié kuitenkin saatiin kasaan ilman, että Nurejevin trikoot repesivät strategisilta kohdilta. Tätäkin kesällä antaumuksella pohdittiin (siis talon sijoittumista tontille, ei Nurejevin trikoita).

ELOKUU 2019

Talopähkäily jatkui. Millainen talo, mistä sisään, mitä minnekäkin, kuka murhasi rouva Skrofin, miksi olen täällä, oliko Rollarit parempi kuin Biitles?

Elokuussa sain myös bloggaajanurani ensimmäisen - ja toistaiseksi viimeisen - skuupin. Sellaisen ihan oikeanlaisen. Ikeassa käydessäni kuulin, että Ikean keittiöviikot loppuvat ja tein siitä kirjoituksen. Se on tänä päivänä yksi luetuimpia postauksiani ja näyttää jopa pitävän kutinsa. Keittiöviikkoja ei ole Ikeassa enää ollut, vaan systeemi on muuttunut. Melkoista profetointia aloittelevalta bloggaajalta.

Jos viettää kuusitoista tuntia kuussa kuolaamassa Ikean keittiöitä, voi jossain vaiheessa kuulla jotain merkittävääkin.

Elokuulle sijoittuu myös urani luetuin kirjoitus. Kävimme Hämeenlinnassa keskiaikafestivaalilla ja päätin hieman viisastella Hämeen linnan rakennusvirheistä. Teksti on aivan ylivoimaisesti luetuin kirjoitukseni. Tähän mennessä. Luulen, että lähiviikkoina yksityiskohtainen vloggaukseni juurihoidosta saattaa mennä tämän ohi.

Ruma ja vanha. Kuulin saman viimeksi tapaninpäivän naistentansseissa.

Tähän mennessä ainoat konkreettiset asiatkin tontilla tapahtuivat elokuussa. Sinne porattiin reikiä ja todettiin siellä olevan savea. Suomeksi: tehtiin maaperätutkimus ja sen myötä saatiin perustamistapalausunto, joka on yhdistelmä matematiikan väitöskirjaa, kuolleen meren kääröjä ja Atlantiksen karttaa. Jos et jaksa lukea koko kirjoitusta (lue nyt silti), niin sama tiivistettynä: tontilla on savea, löllyn löllyn löllyti löö.

Siitäpä tulkittavaa oman elämänsä dosenteille.

SYYSKUU 2019

Vaikka uutta tonttia olimme jo kauan kytänneet ja se oli meille myönnetty, lopulliset kaupat tontista tehtiin vasta syyskuussa. Vihdoin pääsimme käyttämään oikeita määriä oikeaa rahaa.

"Rakkaani, olen niin onnellinen saadessani käyttää kaikki rahamme tähän saviseen palaan hyttysten kansoittamaa maata!"

Jatkoin viisasteluani, tällä kertaa vanhoista hirsitaloista. Kukapa sitä nyt tuollaisessa haluaisi rapujuhlia viettää, mutta pakko kai se oli.

No jos nyt välttämättä haluaa hirsitalon järven rannalta, niin ehkä sitten...

Kävimme Habitaressa bongaamassa muita intohimoisia sisustajia ja käymässä kivoja keskusteluja. Sen kummempia hankintoja ei vielä(kään) kannattanut tehdä, kun kaikki oli vielä aika vaiheessa.

Habitaressa oli totta kai paikalla myös Glorian kodin toimittaja.

Talon suunnittelu oli ollut suht suoraviivaista, mutta piharakennuksen kehittely muistutti Rinta-Nikkolan Uolevin paluuta karaokesta, sen verran sivujuonteita ja -askelia ja sekä ambitioita hommassa oli.

Piharakennuksen versio 30535 B

Sirkuksessakin käytiin. Hämmentävää miten jotkut osaa heittää, pyöriä tai pysyä pystyssä ilman vanhempaa konstaapelia.

Osaisin mäkin, jos vaan harjoittelisin.

Suunnitelmat naapurien kanssa yhteisestä palomuurista kariutuivat, eikä ketään harmittanut. Melkoinen kötöstys se olisi ollutkin. Joskus takapakki on hyväksikin.

LOKAKUU 2019

Tähän kuuhun mahtui tunteita jonkin verran. Pettymyksen tunnetta edusti mm. se, että hieno pohjapiirroksemme oli niin hieno, ettei se mennyt rakennusvalvonnassa läpi. Ihan syystä, ei siinä mitään, mutta hieman oman elämänsa alvaraaltoa kyllä kirpaisi.

Tunteiden tsunami koettiin myös, kun vihdoinkin kerroimme lapsillemme uusista kuvioistamme talon suhteen. Onhan siinä lapsilla sulateltavaa, kun synnyinkoti revitään planeetalta, vaikka kuinka yrittää selittää, miten hyvä sisäilma hirsitalossa on. Tai parempi tilaratkaisu. Tai korkeakiiltoiset keittiökalusteet ja vieläpä saarekekin.

"Katsopas Myrvä-Liibyq, sinun huoneesi pääsee nyt huoneiden taivaaseen. Siellä sen on hyvä olla muiden homeisten seinien seurassa."

Ja pitihän sitä lokakuussakin viisastella. Tällä kertaa talopakettien valmiusvaihtoehdoista. Ilmeisesti osui johonkin pidemmälle raksaamisessaan edistyneiden suoneen / suoleen, sen verran reaktioita kirjoitus aiheutti.

Syyslomalla pääsimme 1) lapsista hetkeksi eroon ja 2) vierailulle pariin massiivihirsitaloon. Kun vielä saimme todeta Forssassa olevan lounaaksi tarjolla sekä lihaa että lihavaihtoehto, reissu oli lähellä täydellistä. Sanoinko jo, että lapset olivat isovanhemmillaan? Ja että täydellistä?

Jylhän jykevä ja komea kuin se kaverini, jota tapaninpäivän tansseissa haettiin jatkuvasti parketille. 

Muutenhan tämä projekti oli edelleen odottelua kuin Kannaksella jatkosodassa ennen kuin taivaalta alkoi sataa sosialistista rautaa.

Myyrmäen raksamessuillakin kävin toteamassa, että toi ja toi ja toi ja toi ja toi pitää sitten hoitaa, ostaa ja hankkia, kunhan toi ja toi ja toi ja toi ja toi on ensin saatu siihen kuntoon, että voidaan aloittaa se ja se ja se ja se ja se.  Jne jne jne.

MARRASKUU 2019

Aiempi kuningasideani / aivopieruni pohjapiirroksen suhteenhan ei mennyt rakennusvalvonnassa läpi. Nyt olin krihnuutellut uuden. Sen riskitekijä oli, että osa talosta sijaitsee kaksi metriä sallittua lähempänä naapurin tonttia. Rakennusvalvonnalle tämä oli ok, mutta naapureilta piti saada suostumus. Elimme siis pari viikkoa jännityksessä odotellessamme (odottelu mainittu) naapurien vastausta. Ja tulihan se lopulta.

Tältä pohjalta toivoisimme voivamme edetä.

Marraskuussa oli sen verran vilpoista ja pimeää, että piti pikkuisen taas viisastella. Tällä kertaa Berliinin muurista ja sen rakennusluvasta. Olihan tässä sellainen pieni linkki maailmanpoliittisiin detaljeihinkin, että Berliinin muurin murtumisesta tuli tuolloin 30 vuotta.

Berliinin muuri, lempinimeltään "Ihminen on tyhmä ja ilkeä eikä tunnu koskaan oppivan".

Laitoimme myös (vihdoinkin) tarjouspyyntöjä menemään talofirmoille. Osa vastasi nopeasti, osaa ei tänä päivänä ole meidän rahamme kiinnostanut ja yhden vastaus pitäisi ehkä tulla niinku tolleen tiäkkö tässä joskus mahdollisesti lähiaikoina jos ja jos. Senkin suhteen siis olemme saaneet odotella. Koska blogin nimi on Kodotus eli niinku odotus ja koti eli silleen aika osuva ja tolleen.

Jakelin myös joululahjavinkkejä. Koska raksahommista on kyse, haeskelin joululahjat rautakaupasta.

Puolisoni tykkäsi tästä lahjasta niin, että mykistyi koko jouluksi. Ja myrkytti rosollini.

JOULUKUU 2019

Yksi mannerlaatta loksahti kohilleen, kun nykyisen tonttimme kaavamuutos meni vihdoin läpi oltuaan melko tarkkaan vuoden hallinto-oikeuden hellässä käsittelyssä. Naapuriemme valitus siis hylättiin, kaava sai lainvoiman ja me ehkä jo joskus ensi vuoden alkupuolella saamme rahaa, jolla lähteä rakentamaan uutta taloa.

Tämän tapahtuman kunniaksi piti taas vähän viisastella, tällä kertaa murhanhimoisista jouluelukoista.

Tuo katse. Kuin kesäyön kuulas utu tukkeutuneen viemärin yllä.

Ja joulun kauneimpien perinteiden kunniaksi saimme taas tukittua viemärimme. Ja onneksi myös avattua. Tämä symboloi joulunvietossa sitä hetkeä, kun parin munatotin (vai -todin?) rohkaisemana aletaan ottaa joulupöydässä esille perheen ja suvun dynamiikan kannalta kipeämpiä asioita, minkä seurauksena anoppi juokseen avantoon, eno polttaa saunan ja kaikki muut polttavat sillat, päreet ja hihansa.

Ehkä joku tukos aukeaisi myös alkuvuodesta 2020, jotta pääsisimme jo polttamaan rahaa, kaatamaan puita, tekemään reikiä tonttiin ja itkemään illat ja valvomaan yöt. Näihin toiveisiin ja tunnelmiin sekä kauniisiin kiitoksiin jokaiselle, joka on blogia lukenut. Teidän takia tätä jaksaa tehdä. Ja rahan.

Merry Uusvuosmas!

Kodotus-blogin henkilökunta Helsingissä, Melbournessa ja San Franciscossa

Terkut myös Glorian kodin toimittajalta!

Perustamistapalausunto - syteen tai saveen. Siis saveen.

Perustamistapalausunto tuli maaperätutkimuksen mukana. Kuten edellisessä postauksessani kirjoitin, toiveissa olisi ollut maailman helpoin maaperä, mutta tuli realistinen tulos. Ja se on suomeksi savea.

Tässä muutama katkelma maaperätutkimuksesta ja perässä suomennos:

"Pintahumuskerroksen ja vanhan piha-alueen rakennekerrosten alla on tiiveydeltään vaihteleva (silttinen) savikerros paksuudeltaan n.6m...11m. Koheesiomaakerrosten alla on tiivis ja mahdollisesti kivinen moreenikerros. Kairaukset ovat päättyneet tiiviiseen maakerrokseen, kiveen, lohkareeseen tai kallioon n.6m...14m maanpinnasta."

Sama suomeksi: Tontti on savea ja lisää savea. Ja jossain maapallon keskipisteen tienoilla hyvällä säkällä joku kovempi kilke.

"Rakennukset ehdotetaan perustettavaksi tukipaalujen varaan."

Suomeksi: Siellä on kato sitä savea.

Tämä on sama kuva kuin tuossa yläpuolella. Toivottavasti kukaan ei huomaa. 

"Savikerroksen murtokuormituksen suhteen ns. sallittu pohjapaine kaivusyvyydellä >0,6m on Pgeo=35kN/m2 (varmuus murtumista vastaan >2)."

Suomeksi: Savea on jotain about beta potenssiin 7 tswiik tööt sukkapuikko! Ja tuplajuustolla.

"Kaivutyö tulee tehdä siten, että perusmaa kaivutason alapuolella säilyy häiriintymättömänä. Kaivutyössä tulee huomioida perusmaan häiriintymisherkkyys veden ja tärinän vaikutuksesta. Kaivanto muotoillaan reunoille päin kaltevaksi ja kaivannon pohjalle perusmaahan asennetaan suodatinkangas, jonka päälle tehdään välittömästi vähintään 200mm paksuinen täyttö karkeasta murskeesta. Kaivannon työnaikainen kuivana pito hoidetaan tarvittaessa pumppauksella. Rakennuskaivannon vaativuusluokka on tavanomainen."

Suomeksi: Pitää tehdä monttu, josta kaivetaan pois savea. Mutta se ei ole mitään vaikeaa savea, vaan ihan sellaista peruskoulupohjalta olevaa savea.

Tämä on ihan eri kuva.

"Alapohjat tehdään paaluperustusten yhteydessä kantavana. Alapohjien alla tulee olla kapillaarisen vedennousun katkaiseva salaojituskerros, joka on yhteydessä salaojiin. Asuinrakennuksen alapohjat suositellaan tehtäväksi tuuletettuna (esim. ontelolaattarakenne)."

Suomeksi: Saven päälle ei kantsi tehdä taloa, kun se löllyy ja lilluu. Tehkää lattia silleen, että jos ei kännissä löydä kotiavainta, niin voi nukkua talon alla.

Ja tämä.

"Paalutus aiheuttaa tärinävaikutuksia ympäristöön." 

Suomeksi: Kun paalua paukutetaan pohjaan, löllö lilluu silleen ällösti. Naapuri ei tykkää, jos sen sokkeli menee mukkeliskakkelis.

Kato, orava!

"Perustusrakenteet tulee salaojittaa." 

Suomeksi: Jos haluutte paljun, se tarttee hankkia muulla tapaa.

"Putkijohdot ehdotetaan perustettavaksi maanvaraisesti murskearinalle."

Suomeksi: On kiva, että jööti ja liemi ei lillu avo-ojissa.

Kuvassa vasemmalla Ahti Karjalainen ja oikealla valtiollisista ohjeistamistoimenpiteistä vastaava apulaisministeri Gennadi Vodkantonov tutustumassa uusiin neuvostoliittolaisiin keinosiemennystekniikoihin Grustnestkovskajan sovhoosissa 1971. 

"Tämä pohjatutkimus sisältää RT 10-11127 Geoteknisen suunnittelun tehtäväluettelo GEO 12 kohtien D 4.2...D 4.4 mukaiset tehtävät ja tulosteet soveltuvin osin huomioiden hankkeen laajuus."

Suomeksi: Puhumme salakieltä, jotta asiakas maksaisi mielellään laskun, kun ajattelee, että tässä sanotaan oikeasti jotain tosi vakavaa ja tärkeää.

Mutta että savea siis pukkaa. Olen kuitenkin toiveikas sen suhteen, että minkä paalutuksessa häviää, sen maanrakennustöiden ja betonilla läträämisen vähenemisessä voittaa. Teräspaaluperustus saattaisi olla varteenotettava vaihtoehto. Tai teltta.

Tämä on eri kuva, vaikka näyttääkin ihan samalta kuin kaikki aiemmat.
Ilmeisesti tonttimme on saanut aknen ja kuvassa näkyvät pahimmat näppylät.

Tulkitsinkohan lausuntoa oikein? Onko jollain kokemuksia teräspaalutuksesta? Tai kymmenestä metristä savea? Tai telttailusta?

Maaperätutkimus - savea Australiaan saakka?

Maaperätutkimus, tuo rakennuspaikan ruumiinavaus. Sillä erotuksella, että ruumiinavauksessa tutkitaan, mihin potilas on kuollut. Maaperätutkimuksessa taas tsekataan, onko potilas elinkelpoinen.

Maaperätutkimus on niitä ensimmäisiä konkreettisia asioita, jotka todistavat projektimme olevan muutakin kuin ylätason sanahelinää tai rupikonnan nuolemisesta johtuva paha trippi (“mutku se maistuu niiiiiin hyvältä!”). Rahallista säästöä kahdelle tontille kimpassa teetetystä tutkimuksesta koitui muutaman satasen verran - kaikki on kotiinpäin. Pitää varoa, ettei pian mene jo tienaamisen puolelle.

Vastaava työnjohtajamme pyysi varmistamaan, että seuraavat asiat tutkimuksessa tsekataan:

- pintavaaitus
- korkopisteet
- tontin ja rakennusten nurkat

Maaperäfirma taas toivoi karttaa tonteilla sijaitsevista mahdollisista johdoista ja viemäreistä. Kuten ehkä kuvista voi päätellä, mikäli johtoja ja viemäreitä olisi maasta löytynyt, olisi samalla tonttimme muuttunut muinaismuistoalueeksi. Museoviraston tyypit olisivat päräyttäneet paikalle museoautoillaan ja alkaneet kuoputtaa esiin etruskien akvedukteja, Romuluksen kulmahampaita ja työpaikkani atk-laitteita. Ei löytynyt johtoja. Pihlajaa, mustikkaa ja kaljatölkki sen sijaan löytyi.

Tohon oikealle tulis sauna, palju, ulkoporeamme, tramppa, mölkkysimulaattori ja maakuoppa anopille (syvä). 

Kovin montaa kattavia maaperätutkimuksia tekevää firmaa en löytänyt. Vielä harvemmasta vastattin puhelimeen. Tutkimusaika buukattiin jo yli kuukausi sitten ja tänään tontilla sitten porattiin. Tai ainakin joku Transformersin näköinen mönkijä tonttien reunalla törisi.

En tosin tiedä yhtään, mitä itse maaperätutkimuksessa tapahtui. Satuin vain pyöräilemään ohi juuri, kun Optimus Primea / Poppalooraa oltiin jo pakkaamassa kärryyn. Tuolla värpäkkeellä kaiketi huristeltiin metsään aiheuttamaan pahennusta metsänväen keskuudessa. Siinä on mahtanut isäpupulla viiksi väpättää. Mitäs tuli meidän tontille!

Vasemman telan alle jäi Hupuli ja Tupuli, oikean alle Pupuli ja Nupuli. Sillä sipuli!

Ehdin Herra Poraajan (nimi muutettu) kanssa vaihtaa muutaman sanan. Olin jo hetken toivonut, että 20 senttiä sammaleen alta löytyy täysin uusi maaperälaji nimeltään “täydellinen hirsitalonperustusmaaperä”, joka soveltuu sellaisenaan talon alle, laulaa meidät uneen ja kasvattaa mangoja. Vaan maaperä olikin juuri sitä, mitä oli oletettavissakin: savea kymmenen metrin molemmin puolin. Ei nyt siis ihan kengurujen persiisiin asti, mutta paalua tarvitaan. Ja siihen tarvitaan paalua.

Tähän tulee passintarkastuspiste. Meidän tontille ei tulla ilman viisumia!

Tarkemmat tulokset saadaan mahdollisesti jo loppuviikosta, viimeistään ensi viikon alussa. Silloin niistä lisää. Päätämme päivän teemalla. Ne tietää, ketkä tietää:

Puuha-Peten ei olisi kannattanut nuolla rupikonnaa. 

Talo rakennetaan puhelimella

Mikäänhän ei ole vielä varsinaisesti alkanut, mutta silti soittelen kuin pörssivälittäjä saatuaan sisäpiirivinkin ja sähköpostia lähtee kuin nigerialaisilta prinsseiltä.

Parin päivän saldo: eilen tavattiin tulevat naapurit. Oli mukava ja yhteistyömahdollisuuksia luotaava tuokio. Mietittiin, missä kaikessa voisi saada synergiahyötyä. Ainakin etenemme yhtä matkaa maaperätutkimuksen kanssa. Lisäksi invaparkkiruudun kokoisilla tonteilla eduksi olisi tehdä esimerkiksi maatyöt yhtä aikaa. Oli puhetta myös samasta vastaavasta työnjohtajasta - uhka vai mahdollisuus? Ainakin vasen käsi tietäisi, mitä oikea tekee ja aikataulutus ja urakoiden kilpailutus saattaisivat sujua sutjakammin. Tai sitten uskon asiaani yhtä naiivisti kuin lapsi, jonka mummolaan hankittiin pari possua “ihan vaan lemmikiksi”. Yhteinen maalämpökaivo? Kimppakanala? Joka tapauksessa oli lohdullista huomata olevamme tekemisissä mukavien ihmisten kanssa. Toivottavasti he ajattelevat samoin.

Mutta Jesus Maria Lopez de Santa Maria y Sangre de Toro tätä selvittelyn määrää! Soitto kaupungille - maaperätutkimusta varten tarvitaan dwg-muotoinen kartta ja johtotiedot. Pari liitetiedostoa tulikin pian sähköpostilla, lasku tulee perässä paperilla, enkä yhtään epäile sen yllättävän suuruudellaan. Tiedostojen lähettäminen pohjatutkimusfirmaan. Rakennustarkastajan tavoittelua (ei onnistunut tänään, eilen, eikä toissapäivänä). Vastaavan mestarin tavoittelua (ei vastannut). Ja tämä lienee proggiksen leppoisinta aikaa.

Rakennustarkastajan ja vastaavan mestarin riemukas kohtaaminen Kalajoen hiekkasärkillä

Kuva: Jill Wellington / Pixabay