Talon sijoittaminen tontille - palapeliä ja shakkia

Tässä on kaksi tonttia.

Takatontti kirvesvarren päässä on meidän, etutontti mukavien tulevien naapureiden. Ujosti aloimme pohtia tonttimme layoutia jo kauan ennen kuin tontti oli meidän. Koska tontti on samaa kokoa kuin koulukiusatun muurahaisen ego, niin aika paljon on pitänyt ja pitää edelleen pohtia ja sumplia.

Kaava määrää toki perusasiat: harjakatto, yksi kerros, maksimissaan 150 neliötä. Lisäksi saa tehdä 30 neliön talousrakennuksen, jonka saa tehdä naapurien luvalla tontin rajaan kiinni. Selkeää ja simppeliä. Mutta sitten tähän yhtälöön lisätään olemassa oleva naapuritalo ja tulevien naapurien talo ja heidän toiveensa. Aluksi harmitti, ettei tontillemme saanut tehdä puolitoistakerroksista taloa, mutta nyt ajatukseen yhdestä kerroksesta on jo totuttu. Eipähän tarvitse rampata portaissa kuten nykyisessa, purkutuomiota odottavassa rintamamiestalossamme. 

Suunnittelun peruslähtökohdat ovat pysyneet melko pitkään samana. Jotta pihassa saadaan hyödynnettyä ilmansuuntien edut, talo tulisi tontille kirvesvarren suuntaisesti pitkittäin. Näin aikovat ilmeisesti tehdä myös tulevat naapurimme. Erilaisia versioita pohjaratkaisusta on tullut pyöriteltyä kuin Hjallis naisia.

Esimerkiksi:

1. L-muotoinen talo

Oli projektissamme älliä tai ei, niin onpahan sitä edes tässä talon muodossa.

Pitkulainen perusosa ja pieni sakara, jossa esimerkiksi keittiö tai makuuhuone. Jos sakara olisi tontin pohjoispäässä, menettäisimme yhden tämän tontin edun: yhteyden kaupungin metsäalueeseen ällän sakaran tukkiessa tontin kapeamman osan. Toisaalta L-muoto mahdollistaisi hieman lyhyemmän ja kapeamman talon.

2. Piiiiitkä pööööötkö

Tontti muistuttaa kokonaisuudessaan ykköstä. Sen yläosa on kapoinen ja sen takaa alkaa metsä. Tähän metsään säilyttäisimme mieluusti yhteyden, jotta H1N1-viruksen kokoinen tonttimme voisi vaikuttaa kokoaan suuremmalta. Siksipä suht pitkä ja kapoinen (meinasin kirjoittaa kapinen) talo säästäisi tonttia ja pihaa.

3. Sisäänkäynti talon päädystä tai talon sivusta

Kun kirvesvartta talollemme tarvotaan, loogisin paikka sisäänkäynnille voisi olla talon pääty. Kapoisen talon ongelmaksi tässä nousee tilan riittävyys, jos päädyssä rinnakkain sijaitsee makuuhuone, eteinen ja keittiö. Jääkö niille tarpeeksi tilaa? Tähän kaipaamme vastauksia itseämme fiksummilta (ei pitäisi olla vaikea löytää).

Hajurakoa olemassa oleviin naapureihin on jätettävä 4 metriä, eli tätä suojavyöhykettä tulee n. 80 neliötä. Mitäs siihen sijoittaisi? Japanilaisen kivipuutarhan? Lampolan? Viskitislaamon? Elefanttien hautausmaan? No jos edes sisäänkäynnin. Tämä suunnitelma sikisi nähtyämme Ikean keittiön, joka vaikutti sopivalta tarpeisiimme. Keittiö oli kuitenkin sen verran väljä, että edellä mainitun kohdan kolmea huonetta ei siihen enää oikein saisi (ellei sitten mittaisi väärin). Siksi sisäänkäynti oli siirrettävä talon sivuun. En tiedä, toimiiko. Toimiiko?

Yhteistähän näille kaikille suunnitelmille on talon sijoittuminen samaan kohtaan tonttia. Siihen ei juuri vaihtoehtoja ole. Ja koska näin on, pitää talon toimivuus suunnitella mahdollisimman hyvin. Etenkin, kun tonttimme on pienempi kuin ruotsalaisten kyky myöntää suurvalta-asemansa kadonneen. 

Jos maksuyky riittää ja järki ei lähde, tontille voisi koettaa sijoittaa myös 30 neliömetrin piharakennuksen. Pihasaunasta tupruavan savun voi jo lähes haistaa. Tai sitten siellä vaan palaa käämit. 

Ja kyllä: tämän postauksen kuvat on editoitu rinta rottingilla Microsoft Paintillä. Sillä, millä jo Stalin ja Ribbentrop piirtelivät Euroopan rajoja uusiksi. Ahvenanmaakin olisi mennyt, ellei Windows olisi sopivasti kaatunut. 

Pohjaratkaisusta ja sen evoluutiosta kerromme tarkemmin omassa postauksessaan.

Kouvolan asuntomessut nähty - täyttyikö tsekkauslista?

Kouvola, tuo myyttinen runonlaulajain kotitanner. Eiku se onkin Nilsiä. Vai sittenkin Juupajoki?

Helteinen maanantai Kouvolassa takana. Sentään välillä oli aurinko vähän pilvessä eikä Radio Novakaan soittanut kuin kerran Tomas Ledinin "Sommaren är kort" -biisin.

Puoliltapäivin saapuessamme näytti pahalta, kun pariin ensimmäiseen omakotikohteeseen jonotti väkeä kuin ilmaisia ämpäreitä noutamaan. Ohitimmekin ne ja kävimme niissä vasta päivän päätteeksi, jolloin niissä taas ei hiippaillut enää juuri ketään.

Ei hääppöinen kuva, mutta sentään tämän vuoden asuntomessuilta eikä esim. Ala-Niippalan lypsykekristä.

Kirjoittelen enemmän eri kohteista myöhemmin. Nyt käyn läpi, miten hyvin seitsemän kohdan tsekkauslistani napsahteli kohilleen. Siispä:

1. Viidensadan neliön tontit? 

Noilla susirajan taakse, tuonne myyttiseen pohjoiseen tai kaukoitään, miten vain, rakentaneilla ryökäleillä on ilmeisesti enemmän tilaa kuin meillä, jotka koettavat saada talojamme mahtumaan hyttysen peräaukon kokoisille pinta-aloille. Yli kahdeksansadan neliön tontteja! Oikeesti? Mitä te niillä teette? Onhan Kouvolassa ollut kaikenmaailman lennostosotilaiden tukikohtia, mutta ei kai nyt jokainen omakotitalo tarvitse omaa lentokenttää? Eikä niitä Prismojakaan nyt sentään joka pihaan kaavoiteta, vaikka kuinka S-ryhmän sedät kaupunginvaltuutettuja kahvittaisivat kelohonkamökeissä Saariselällä.

Vastaus on siis EI. Ei ollut näistä messuista apua siihen, miten talon saa sijoitettua bakteerin sieraimen kokoiselle tontille. Kouvolassa talot oli vain lätkäisty tonteille ja loppu tontista oli varattu golfkentälle, avolouhostoimintaan ja kaskiviljelyyn.

2. Yksikerroksiset omakotitalot? 

Olihan siellä Jukkaa, Sieviä ja Ainoaa. Tämän suhteen kannatti käydä, sillä etenkin yksi talo oli erittäin viisaasti suunniteltu (lue: me suunnittelemme samantapaista). Ihan perusfiksuja eikä liian pröystäileviä mörskiä suurin osa.

Vastaus on KYLLÄ. Joitain ideoita saatiin ja olimme tyytyväisiä näkemäämme.

Olohuone on kiva, koska olemme suunnitelleet samanlaista. Punamekkoinen tyyppi on kiva, koska maksaa asuntolainaa puoliksi kanssani.

3. Hirsitalot?

Kuulemma aika moni valmistaja satsaa panoksiaan ensi vuodeksi Tuusulaan. Ehkä tämä näkyi (myös) hirsitalojen puuttumisessa - niitä kun oli, öö ei yhtään. Lohtua toi sympaattinen hirsisauna / saunatupa, josta saimme konkreettista ideaa ja tuntumaa oman saunatupamme suunnitteluun ja näimme jälleen luonnossa, minkä kokoinen on minkäkin koon koko. Tai jotain.

Vastaus siis EI ja ihan vähän kyllä. Ei taloja, joo sauna.

4. Huoneiden koot?

Makuuhuone voi olla kymmenen neliötä, alle on ahdas. Viisitoista neliötä tuntui siltä, että sängynreunalta pitää mennä vessaan sähköskootterilla. Joko siis huone on turhan iso tai eturauhasessa on jotain häikkää.

Kodinhoitohuoneet olivat peruskauraa. Valkoisia kaappeja ja tasoja ja valkoisia tasoja ja kaappeja ja valkokaappitasoja ja tasovalkokaappeja. Sellaisia kapoisia huoneita, joissa vaatteet puhdistuvat kuin itsestään. Kuudesta neliöstä ylöspäin. Sanoinko jo, että valkoisia tasoja? Ja kaappeja?

Saunat. Upotettuja kiukaita, ihan kivoja lauteita. Isossa osassa taloja sauna oli saunomista varten. Kattoon ei ollut tehty ledeistä Sikstuksen kappelin freskoja eikä niissä ollut vesiurkuja soittamassa JVG:n Toccataa ja fuugaa pienissä häissä. Neljästä neliöstä etiäppäin, muttei kovin paljon etiäppäin.

Vessat olivat maltillisia. Ei kipsivenuksia tai -anuksia. Ei luonnollista kokoa olevia enkelinsiipiä pöntön takana. Ei mietelauseita tyyliin “The purest love comes from the heart of your bottom”. Vessat olivat täynnä vain sitä itteään, eli pönttö, kaappi ja lavuaari. Koot kahdesta neljään neliötä. Ihan riittävän kokoisia yksinäisyyden linnakkeita.

Vastaus on siis KYLLÄ. Ei tiloilla pröystäilyä, vaan järkevää neliöiden käyttöä.

5. Pihasaunat?

Kuten yllä kirjoitin, hirsitaloja ei liiemmin näkynyt. Yksi hirsinen pihasauna aluella jökötti, ja sangen sympaattisena jököttikin. Siitä lisää myöhemmässä kirjoituksessa. Mutta siinäpä se aika pitkälti pihasaunojen osalta olikin.

Vastaus on EI. Ilmeisesti kansallispuistojen kokoiset tontit on vuokrattu Suviseurojen parkkipaikoiksi, kun niille ei ole haluttu pihasaunoja. Siinähän veisaatte.

6. Mustat keittiöt?

Musta tuntuu, että norjalaiset kirkonpolttajahevifanit olisivat pitäneet tämän vuoden keittiöistä. Kai siellä oli muutakin kuin mustaa, mutta musta musta dominoi. Onhan se musta kiva väri. Se on vähän kuin syntinen valkoinen.

Vastaus on siis KYLLÄ. Oli mustaa. Juu. Mustaa oli. Ja avokeittiöitä oli myös. Paljon. Tai ehkä vähän niinku kaikki. Ja mustaa.

Jykevä. Kova mutta lämmin. Mutta eipä minun heijastustani kummemin kuvassa näy. 

7. Oliko muuta kuin pahoja ja kovia karkkeja? 

NO EI JUURI! Telialta sain Dumle-tikkarin, kun aloin vollottaa, kun en voittanut pika-arpajaisista mitään. Olisin halunnut In-Ear Noise Cancelling Waterproof Extra Bass 3D Vivid Sound Technology -lumikolan, mutten saanut. Ja tikkarikin suli taskuun. Ja koska tikkarissa oli suklaata ja tasku oli takatasku, kaikki luuli, että minulla oli asuntomessuilla vähän liiankin jännää.

Mustikoita omalta tontilta - ihanan halpaa!

Kävimme iltakävelyllä tontilla, joka on kooltaan samaa luokkaa kuin sunnuntaihesari levitettynä ennen tabloidiksi muuttumistaan. Alkukesästä metsä oli riehaantunut viidakoksi. Viidakko on kaunisteltu ilmaus rehottavalle pusikolle. Rehottava pusikko taas ei ole kaunisteltu ilmaus, tai no, antaa olla.

Poimimme tontiltamme muutaman mustikan. Tämän saaliin hinnaksi tuli n. 4000 € / kpl. Mutta jatkossa marjojen hinnat toki laskevat, jos jaksetaan ahkerasti käydä poimimassa. Kaikki on halpaa, kun rakennetaan. Mums!

7 asiaa, joita tarkkailen Kouvolan asuntomessuilla

Vuosi sitten Porissa pohdimme, josko tulevana kesänä olisimme enemmän tai vähemmän valmiissa uudessa kodissa. Se kesä on nyt ja tänä kesänä pohdimme, josko tulevana kesänä olisimme enemmän tai vähemmän uudessa kodissa. Ihan jännittää, mitä pohdimme ensi kesänä.

Porissa kannatti käydä, vaikka taivaanranta pakenikin vuodella. Siispä suuntana Kouvola. Ja näitä ajattelimme vakoilla:

1. Viidensadan neliön tontit. Kuten olen kertonut, tonttimme on kokoluokkaa keskosen pikkurillin kynsi. Siksipä ajattelimme psyykata itseämme totuttelemaan ajatukseen, millaista on asua tontilla, jolla ei mahdu kunnolla tekemään edes spagaattia. Koska niitä teen. Usein.

2. Yksikerroksiset omakotitalot. No siksi, että sellaisen saa rakentaa tontillemme. Ei yläkertaa. Ei kellaria. Ei voi mitään.

3. Hirsitalot. Millaisia legoja Kouvolaan on kasattu? Voisiko meillekin tulla sellainen?

4. Huoneiden koot. Miltä näyttävät kymmenen neliön makkarit. Kahdeksan neliön kodinhoitohuoneet. Neljän neliön saunat. Puolen neliön vessat.

5. Pihasaunat? Miten asuntomessuilla on mahdutettu pieneen tilaan asioita, joita minä en osaa mahduttaa edes isoon tilaan?

6. Keittiöt. Löytyykö yhtään muuta kuin avokeittiöitä? Löytyyko mitään muuta kuin mustaa tai korkeakiiltoista?

Korkeakiiltoinen valkoinen keittiö ei mene koskaan muodista.

Kuva: Free-Photos / Pixabay

7. Ja tärkein: Onko näytteilleasettajilla muita kuin niitä karkkeja, jotka halkaisevat hampaan ja maistuvat hammasharjaan kuivuneelta Pepsodentilta?

Näytteilleasettaja oli tajunnut, millä taloja myydään.

Kuva: pixelia / Pixabay

Vinkki: Haluatko saada kaiken mahtumaan? Laske mitat väärin!

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, tonttimme on suunnilleen samankokoinen kuin Urho Kekkosen silmälasin vasen linssi; tontiksi pieni, linssiksi iso. Siksi on suhteellisen tärkeää saada suunnittelemamme talo ja piharakennus asemoitua järkevästi tontille ja naapureihin nähden.

Kyllä  ei tehtäisi hometaloja, jos Kekkonen eläisi!

Olinkin riemuissani, kun rakennusvalvontaan soitettuani sain hieman lisää väljyyttä sijoitteluun. Yhtäkkiä sekä piharakennus että 17x9-metrinen talo mahtuivat tontille ja suojaetäisyydet naapuriinkin olivat kunnossa. Reilun viikon taisin kulkea rinta rottingilla omasta neroudestani häikäistyneenä, sillä minähän en arkkitehtia palkkaa.

Lievästi lunta tupaan tuli kuitenkin, kun huomasin piirtäneeni tontistamme kolme metriä liian pitkän. Se saattoi hieman avittaa rakennusten mahtumista. Eipä ollutkaan enää tilaa kuin Siperian taigalla.

Pitänee alkaa opetella siihen, että mitat ovat ihan oikeita mittoja eivätkä sinne päin. Kun kävimme Ikeassa, innostuin piirtämään Ikean omalla keittiösuunnitteluohjelmalla Ikean mittojen pohjalta meille omaa keittiötä. Puolisoni, kodinhengetär ja lasteni äiti ihmetteli, miten minun keittiöni näytti niin erilaiselta (“Isoäiti, miksi sinun keittiösi on niin ahdas?”).

Koetin löytää erilaisia erilaisia selityksiä (“kato Ikean huonekorkeus vaan sai sen näyttämään siltä / kato kun mulla on tossa noi kylmäkaapit ekana / kato se on vaan toi Blöbban-kaapeista heijastuva salama / kato sä et vaan tajuu / mutsis oli!”).

No, selvisihän se. Olin tehnyt keittiöstä 60 senttiä Ikeaa kapeamman, koska kukas niitä kaappien syvyyksiä mukaan laskee.

Kato ei se oo niin tarkkaa tää rakentaminen.

Rakennusalalta voi suurpiirteisemmätkin kaverit edetä muihin siisteihin sisätöihin

Talo rakennetaan puhelimella

Mikäänhän ei ole vielä varsinaisesti alkanut, mutta silti soittelen kuin pörssivälittäjä saatuaan sisäpiirivinkin ja sähköpostia lähtee kuin nigerialaisilta prinsseiltä.

Parin päivän saldo: eilen tavattiin tulevat naapurit. Oli mukava ja yhteistyömahdollisuuksia luotaava tuokio. Mietittiin, missä kaikessa voisi saada synergiahyötyä. Ainakin etenemme yhtä matkaa maaperätutkimuksen kanssa. Lisäksi invaparkkiruudun kokoisilla tonteilla eduksi olisi tehdä esimerkiksi maatyöt yhtä aikaa. Oli puhetta myös samasta vastaavasta työnjohtajasta - uhka vai mahdollisuus? Ainakin vasen käsi tietäisi, mitä oikea tekee ja aikataulutus ja urakoiden kilpailutus saattaisivat sujua sutjakammin. Tai sitten uskon asiaani yhtä naiivisti kuin lapsi, jonka mummolaan hankittiin pari possua “ihan vaan lemmikiksi”. Yhteinen maalämpökaivo? Kimppakanala? Joka tapauksessa oli lohdullista huomata olevamme tekemisissä mukavien ihmisten kanssa. Toivottavasti he ajattelevat samoin.

Mutta Jesus Maria Lopez de Santa Maria y Sangre de Toro tätä selvittelyn määrää! Soitto kaupungille - maaperätutkimusta varten tarvitaan dwg-muotoinen kartta ja johtotiedot. Pari liitetiedostoa tulikin pian sähköpostilla, lasku tulee perässä paperilla, enkä yhtään epäile sen yllättävän suuruudellaan. Tiedostojen lähettäminen pohjatutkimusfirmaan. Rakennustarkastajan tavoittelua (ei onnistunut tänään, eilen, eikä toissapäivänä). Vastaavan mestarin tavoittelua (ei vastannut). Ja tämä lienee proggiksen leppoisinta aikaa.

Rakennustarkastajan ja vastaavan mestarin riemukas kohtaaminen Kalajoen hiekkasärkillä

Kuva: Jill Wellington / Pixabay

Ikean mallikeittiö - yllättävän kohillaan

Detta kök ska vi ta, min lilla gumman!

Haettuamme uuden automme, piipahdimme Ikeaan. Missäpä muuallakaan sitä kaksilapsinen perhe söisi edullisesti kotimatkalla. Ikeahan testaa lipastonsa ja ovensa runksuttamalla niitä ziljoona kertaa eestaas. Ikean lasitavara oletattavasti testataan viemällä ne lasten leikkipaikan viereen ja katsomalla, rikkoutuvatko ne kiljunnasta.

Lihapullien jälkeen kiersimme yläkerran. Yllättäen keittiöt kiinnostivat meitä. Lapsia vähemmän. Vertailimme Böbben-, Flyffa- ja Skyrbsö-ovia. Tutustuimme Smulken-kaapinrunkoihin ja Flörtser-kodinkoneisiin. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin tämä:

Kodin hengetär näkee jo sielunsa silmin itsensä tiristämässä parsaa induktioliedellä

Kooltaan ja malliltaan melkoisesti sellainen mallikeittiö, joka voisi meillekin napsahtaa. Oli lohdullista huomata, että suunnittelemamme keittiön mitat eivät luonnossa näyttäneet mitenkään ahtaalta. Sen sijaan puolisoni - parantumaton romantikko ja pölyhuisku kädessä eteerisenä askareissaan sipsuttava kodinhengetär - päästi pienen ihastuneen huokaisun. Asia voidaan tarkistaa Ikean valvontakameroiden kuvanauhalta.

Jos perheen auto on Citroën Xsara Picasso, lastenkin naamojen on sovittava auton tyyliin

Perusidea: keittiö talon päädyssä. Välitilasta kapea ikkuna etupihan ja kirvesvarren suuntaan ja seuraavalta seinältä isompi ikkuna paahtoleivän kokoiseen pihaan. G-keittiön sakarakin mallikeittiöstä löytyi. Onkohan Ingvar Kamprad hakkeroinut minun suunnitelmani?

Seinäkaappeja mallikeittiöön nyt oli viskottu vähän turhan vapaalla kädellä, mutta jos tuosta vähän luterilaisemman asettelun tekee, niin lähellä jo ollaan.

Seuraava miehisen pohdinnan aihe: korkeakiiltoinen valkoinen vai joku muu?

Raksa-auto hankittu

Heippa molemmat blogimme lukijat!

Kuulin kavereilta vauvauinnissa, että auto kannattaa olla. Kun se on hankittuna, alkaa tili täyttyä rahasta lähes yhtä maagisella tavalla kuin Ritari Ässän K.I.T.T. osasi puhua.

Ostimme siis tänään auton. Ensimmäisen automme. Ihka ensimmäisen ikioman automme. Ihka ensimmäisen ikioman automme yli nelikymppisinä omakotiasujina. Ja koska tiedossa on mitä todennäköisimmin talonrakennuttamisprojekti (uskon vasta, kun joku koolaa), niin pitäähän sitä olla auto millä roudata. Ja koska roudaaminen vaatii kestävää, sitkeää ja karskia kaikissa maastoissa junan vessan luotettavuudella toimivaa jyrryytintä, ei vaihtoehtoja paljon ollut.

Ostimme Citroënin.

Myyttinen raksa-autojen kuningas valmiina kantamaan meidät uuteen kotiin

"NIISSÄ RANSKALAISISSA AUTOISSA ON SÄHKÖVIKOJA!"

Tarkemmin sanottuna Citroën Xsara Picasson. Siinäpä auto, jonka nimessä melkoisen karski kaiku. Jos nyt timpurille tarvitsee hakea K-raudasta Cafe au lait tai laatoittaja kaipaa bouillabaissea saumaamisen tauolla, niin tämä monsieur päräyttää raksa-autolla sitä hakemaan.

Vaatimuksena oli farmari (oho, ei tämä ollutkaan, mon dieu!) ja vetokoukku (oui, monsieur). Parin tonnin autossa on toki kaikkea pientä kosmeettista; vähän on ruttua, rantua, minä kuskina ja etulasissa halkeama.

"SITIKOIDEN TUULILASIN VAIHTO MAKSAA AINAKIN VIISI TONNIA!"

Kiertelimme ennen ostopäätöstä jonkin verran autokauppoja. Paljon ei tarvinnut kiertää, kun alkoi jo ahdistaa. Ihanko tosissamme päätimme ostaa parin tonnin alkupanostuksella kymppitonnin verran ongelmia? Aika nopeasti päädyimme tähän autoon ihan siksi, että

a) myyjä on tuttu
b) myyjä on luotettava
c) myyjä tietää paljon autoista ja tuntee tämän myymänsä auton (tämä on toki suht perusvaatimus autokauppiaalle)
d) ei jaksa kierrellä kauppoja

Haimme auton autojuna-asemalta, jonne se kolisteli yli yön Rovaniemeltä.

"RANSKALAISET AUTOT EI LÄHDE TALVELLA KÄYNTIIN!"

Mutta nyt on auto. Ihka ensimmäinen ikioma auto. Alkaa olla jo niin raksaäijä olo, että seuraavaksi taidan ostaa työvaatteita.

Siispä baskeriostoksille!

Ankaran koolaamisen jälkeen Jaques on ansainnut pienen iltaflirtin

Minähän en arkkitehtia palkkaa!

“Arkkitehti suunnittelee asiakkaan rahoilla monumenttia itselleen” 

- eräs anonyymina pysyttelevä talotehtailija

Tämä olkoon metafora visiostani: yhä korkeammalle, taivaan taa ja tuuletusikkuna auki, jos avaimet jää himaan, kun tulee kotiin firman pikkujouluista.

Kuva: MichaelGaida / Pixabay

Minähän en arkkitehtia palkkaa. Yläasteella minulla oli kuvis kymppi ja kuka olisi enemmän oman asumisensa asiantuntija kuin asuja itse. Talossa on huoneita ja niitä laitetaan sopivasti vierekkäin ja peräkkäin. Ei siihen nyt mitään arkkitehtia tarvita, ellei halua jotain marmoritötteröitä katolle tai lämpökäsitellystä cichoro-puusta tehtyjä kattolistoja, joiden muotokielessä on muistumia Kuuban ohjuskriisin vaikutuksesta Karibianmeren pallokaloihin.

En omiin häihinkään palkannut bändiä. Itse soitin koko illan. Puolisoa vähän harmitti, mutta säästettiinpähän kolmasosa hääpuvun hinnasta. Tosi hyviä komppeja löytyi Casiosta ja nappia painamalla Casion calzone-rumpali mojautti kivan fillin. Loppuillasta bestman ei halunnut muuta tehdäkään kuin painella Fill 1- ja Fill 2 -nappia. Fill 1 oli “tsuku tum tsuku tum” ja Fill 2 “tsuduttu tsuduttu tsuduttu tum”. Säästettiin siinäkin, että viimeiset häävieraat lähti jo 20.30. Viinatkin jäi itselle. En tosin ollut laittanut niitä muutenkaan tarjolle. Sen verran työlästä oli ne itse keitellä.

Entisajan rakennusmestari suunnitteli talon klubiaskin kanteen. Ja ei ollut varmasti käynyt edes ilmaisu- ja taidepainotteista lukiota. Jos kansakoulupohjalta piirtää talon, niin korkeakoulupohjalta piirtää vaikka maanosan. Vaikka opiskelinkin estetiikkaa ja semiotiikkaa, Duchampin pisuaarin ontologian ymmärtäminen ihan varmasti auttaa.

Arkkitehdit. Pyh. Millimetripaperia, sinistä lenkkiä ja vadelmasiideriä inspiraatioksi. Tein millimetripaperin itse. Hirveä määrä tyhjää tilaa viivojen välissä, turha siitä on maksaa.

Ja hommiin. Talon ulkomitat. 15 kertaa 9. Suorakulmio, ajaton ratkaisu. Samalla sen verran kapinallinen, että pian varmaan alkaa kolahdella kutsuja luennoimaan erilaisiin symposiumeihin. Ai niin, seinällä on paksuuskin. Toinen viiva viereen. Voi Alvarin pakarat kun käytettävä tila pieneni. Sinne meni yhdistetty sikari- ja perhonsidontahuone. En polta enkä ongi, mutta olishan se ollut kiva. Mutta tästä niille arkkitehdeille siis maksetaan. Vähän naurattaisi, ellen säälisi niitä, jotka maksavat täysin turhasta.

Inspiraatio. Se syntyy tekemällä. Tähän mitään baskeria tartteta. Viivotin suihkii kuin Tsingis-Khan jälkeläisiä joka jurttaan. Luonnostelen ensin aika vapaalla kädellä. Annan ideoiden kummuta. Sinisestä lenkistä jää rasvatahroja millimetripaperiin. Muutaman sadan vuoden päästä nuoret arkkitehtiopiskelijat etsivät niistä piilomerkityksiä. Rennolla kädellä syntyy minulle tyypillistä orgaanista jälkeä. Viivat tanssivat, löytävät toisensa vain jatkaakseen kohti uusia tiloja, joita ei ole ollut koskaan aiemmin eikä tule koskaan olemaan. Alan ymmärtää luomiskertomusta. Luon tiloja tyhjyyteen ja järjestystä kaaokseen. Riisuudun alasti, koska paratiisi. Ja vähän ihottuma.

Tunti kuluu. Ja toinen. Kuljen kuin sumussa ja silti en ole koskaan ollut näin läsnä. Olen talon tuolla puolen. Tästä syntyy koti. Prosessi on selvästi uuvuttava, sillä yhtäkkiä tajuan, että aika on loppumassa. Olen kuin kuivaksi puristettu kilpauimarin säämiskä. Ennen tyhjien sidukkapullojen päälle romahtamistani ehdin raapustaa puolisolleni post it -viestin, jossa lukee “Tässon tä meidn kotti. Ihavituhieno. Kato.” Sitten tunnen lipuvani sisään pehmeää valoa tulvivaan huoneeseen, jonka ovea raottaa ystäväni Gaudí.

Alkuillan visioista loppuyön hallusinaatioihin. Arkkitehtoninen valaistuminen olikin lähestyvä Intercity.

Kuva: EliasSch / Pixabay

Herään aamulla siideripullon etiketti liimautuneena poskeeni. Yön olin viettänyt Alvarin ja muiden kollegoiden kanssa keskustellessa ja isällisiä vinkkejä heille jaellessa. Sitten muistan, mitä olen luonut. Tai itse asiassa en muista kovinkaan tarkasti. Kömmin työpöydän ääreen. Puolisoni onkin näköjään käynyt ihailemassa suunnitelmiani ja jättänyt jopa lapun ennen lähtöään:

“Heippa oma “arkkitehtini”!

Jääkaapissa on tofua. Varaatko ajan uniapneatutkimukseen. Vedenkeitin meni päälle sun kuorsauksesta. Pari huomiota sun suunnitelmasta ja vähän muustakin:

- lastenhuoneessa olisi kiva olla ikkuna. Ja ovi. Kiuas sopisi paremmin saunaan, etenkin kun se on puukiuas, jota ei ole kytketty hormiin.

- maalämpökaivo on yleensä ulkona, vaikka ajattelitkin viljellä siinä karppeja.

- “sisustuksellinen yksityiskohta” on vähän ylimitoitettu termi lattialle.

- avoviemäri vessassa ei aiheuta “kohinaa arkkitehtipiireissä”, vaan punatautia.

- eduskunnan kansliasta vastattiin yölliseen sähköpostiisi. Valtionarkkitehdin paikkaa ei ole auki. Tai siis ei ole.

- Arkkitehtiliitto SAFA.sta vastattiin myös. Kyllä, arkkitehtien koulutukseen kuuluu muutakin kuin laskutusohjelmiston hallinnan ja tavallisen ihmisen halveksimisen opettamista. Ja arkkitehdit kuulemma eivät juo pikkujouluissaan asiakkaidensa verta.

- Uspenskin katedraaliin ei tarvita lisäsiipeä, jossa olisi Airsoft-areena sekä mannermainen viinibaari, jossa tarjoillaan pähkinöitä.

- peruin käyntikorttitilauksen, jossa olit vaihtanut tittelisi asiakasrajapintaohjelmoijasta yliarkkitehti / jumalaksi.

- vaikka keittiö on kodin sydän, sitä ei tarvitse maalata sianverellä.

- kodinhoitohuoneeseen olisi kiva päästä muualtakin kuin uuninluukusta.

- 80-luvun bulgarialaisesta juoppoputkasta inspiraationsa ammentava vessa ei ole mielestäni “ironisen retro”.

- älä buukkaa Kari Hotakaista kirjoittamaan muistelmiasi.

- olohuoneen sohvaa ei tulla KOSKAAN päällystämään liito-oravan nahalla. Naapureiden mukaan olit koettanut heitellä niiden pihan oravia pulloilla.

- yhdistetty takka ja vaatehuone on minusta huono idea.

- keittiösaareke ei tarkoita sitä, että sen pitäisi olla veden keskellä.

- en usko, että seiniä kannattaa rakentaa pelkästä höyrynsulkumuovista, vaikka ne olisivatkin kivan ohuet

P.S. Oot rakas. Soita kuitenkin sinne Psykoosipotilaat ry:n auttavaan puhelimeen. ÄLÄKÄ soita enää SAFAan. Ne ovat blokanneet sun numeron.

Pusu.”

Puolisoni ei siis tajunnut, että nämä ovat luonnoksia. Näistä tislautuu ja kiteytyy se kotimme lopullinen muoto. Eiväthän nuo kaikki tule tietenkään jäämään lopulliseen versioon. Esimerkiksi karpit eivät sovellu suomalaiseen ilmastoon. Minulla oli siinä vaiheessa iltaa lyhyt orientaalinen kausi. Vaihdan ne kirjolohiin. Käynkin hakemassa Prismasta pari testiin.

Mutta arkkitehtia en palkkaa.