Habitare 2019 - mitä tarjolla rakentajille?

Habitare, Rakenna ja remontoi, Kevätmessut, Asuntomessut. Kaikki kahdesti. Parit sielunmessutkin, sisältäen useammankin Dies iraen. Eli messuja on tullut kierrettyä sinä aikana, kun taloprosessi on ollut käynnissä.

Muutamalla sadalla ständillä olemme kertoneet sydämeenkäyvän tarinamme perheemme koettelemuksista, jotka kuitenkin olemme kohdanneet nöyrinä ja pystyssäpäin. Valitettavasti tontin puute on huomattavasti vähentänyt vastapuolen empaattisuutta. Kuten brexit-kansa sanoo: ”No tonttey, no honttey”.

Mutta messuja on kierretty. On tavattu taloyhtiöiden edustajia, väistelty sähköyhtiöiden sällejä, jotka tarjoavat edullista sähkösopimusta, koepyllytetty sohvia ja todettu, että laattavalinnat kannattaa tehdä vasta tonttivalinnan jälkeen. Nyt kun tontti on, messuillakin tulee tuijoteltua tähän elämänvaiheeseen liittyviä asioita (tuoksukynttilöitä timpurille ja makramee-raksahaalareita)

Siis, Habitare 2019. Mitä meille jäi käteen?

Ei ostettu jättimäistä pallotuolia (oletan saavani sen vielä joskus ilmaiseksi bloggamisen suomana etuna), vaikka se sopisikin mainiosti siihen pyöreään huoneeseen, johon saatamme projektin myötä päätyä. Ei itse asiassa ostettu yhtään mitään.

Ständeiltä sai sen verran ilmaista kahvia, että onneksi oli vessa lähellä.

Ostaminen ja etenkin myyminen on muutenkin taitolaji. Meidän lisäksemme varmaan aika moni muukin on allerginen tyrkyttämiselle, tuputtamiselle ja kilpailijoiden mollaamiselle. Paljon paremmin myyjän taholta toimii imartelu, kehuminen ja se, miten uskomattoman kiinnostavia ihmisiä me olemme. Paitsi jos se on liian läpinäkyvää eikä tule sydämestä.

Kannattiko siis käydä, jos mitään ei ostettu. Mitä löytyi? Vastaa nyt jo!

Valoa

Kivoja ja hyödyllisiä keskusteluja. Sillä voisi summata suurimman hyödyn. Piipahdin LedStoren kontilla. LedStoreltahan sain pari lippua messuille, mistä kiitos. Muutenkin Tyynenmeren muovipyörteen kokoinen bloggaajanegoni sai siitä vielä Saturnuksen kokoisen lisäbuustin.

Valaistussuunnitelmahan pitää olla tehtynä suhteellisen ajoissa, jotta sähkösuunnitelmassa voidaan vetää sopivat piuhat sopiviin paikkoihin. Olin kyllä alunperin ajatellut vetää sähköt yöllä naapurin autotallin seinäpistorasiasta ja jaella sähköt roikalla eri puolille taloa. Tässäkin mielessä keskustelumme oli valaiseva (hehe), sillä LedStore tarjoaa ilmaista valaistussuunnittelua. Eihän se toki ilmaisen ämpärin veroinen tarjous ole, mutta valaistussuunnittelua ei myöskään tarvitse jonottaa sateessa marketin edessä. Yksi sellainen, kiitos. Tosin ämpärikin kyllä kelpaisi. Sillä voisi kantaa valoa tupaan.

Kiitokseksi lipuista ilmainen slogan maineikkaalta bloggajalta:

“LedStore - 1 079 252 848,8 km kilpailijoita edellä”

Kyllä sitä nykyään kaiken maailman värejä keksitäänkin.
Jotain ulkomaanhömpsötyksiä ovat kuitenkin. 

Poreita

Kyselin ja katselin Pro Pation osastolla ulkoporealtaita. Mitään Imatrankoskea en nivusiini ikävöi, mutta lämmin vesi kiehtoisi. Olin luullut pääseväni testaamaan poreita jo messuilla, mutta altaat olivatkin tyhjiä. Alkoi tulla uikkareissa kylmä, vaikka sisustajanaisten (ja -miesten, tom. hom.) kuumat katseet lipuivatkin vartaloni maskuliinisilla kaarteilla.

Jos meillä olisi ulkoporeallas, minusta tulisi korisjoukkueen suosituin saunailtojen järjestäjä. Tai siis saattaisin jopa päästä joukkueeseen. Urheilujuomavastaavaksi.

Ja koska tämän bloggaajan slogansuoli suoni porisee kuin Jacuzzi Italia -altaan 32 suutinta, tarjoan ilmaiseksi käyttöön tämänkin kuuluisan bloggaajan sloganin:

“Jakutsis oli kohtuuhintainen!”

Ei löytynyt Habitarestakaan riittävän isoa mattoa, että sen alle saataisiin lakaistua suhteemme kaikki "asiat".

Olokotoa ja liukua

Kontiolla oli esitteillä Olokoto-hirsimökki. Tosin sana mökki ei sanan perinteisessä mielessä ihan vastaa Olokodon ulkonäköä. Olokodon kehittäjä Ilmari Mäenpää oli itse paikalla ja oli mielenkiintoista jutella siirrettävien mökkien / talojen / opiskelija-asuntojen potentiaalista.

Meidänkin projektiamme vaivaa kaikille rakentajille tuttu ongelma: rahaa on aina liikaa. Vaikka mitä yrittää, sitä ei saa kulumaan tarpeeksi. Omalta osaltaan tätä ongelmaa voisi helpottaa hyvänkokoinen lasiliukuseinä. Eihän se kaikkea ratkaise, mutta saataisiin edes vähän rahaa kulumaan. Saimmekin ottaa tuntumaa esittelyssä olevaan Profinin lasiliukuseinään. Olokodoissahan (vai Olokotoissa?) käytetään myös Profinin ikkunoita.

Olin puhunut Profinista kanssavelalliselleni useampaan otteeseen, joten oli mukava päästä kokeilemaan ovea ihan käytännössä. En valitettavasti päässyt käyttämään valtavaa lihasmassaani enkä räjähtävää voimaani; ovi liukui harmillisen kevyesti. Tässä siis ilmainen slogan kuuluisalta bloggajalta:

“Profin lasiliukuseinä - myös teille köyhille kukkakepeille!”

Luulin hetken, että Glorian kodin toimittaja oli käynyt kampaajalla. 

Jukasta jukkaan

Vietimme jonkin aikaa myös Jukka-talon kojulla. Jos mukavista ja asiantuntevista talomyyjistä puhutaan, voin suositella Järvenpään Jukka-talon Leila Elorantaa. Mehän emme ole vielä talotoimittajaa valinneet, joten tässä ei ole edes kyse mainoksen naamioimisesta blogitekstiksi (“käytän itse aina tätä kasvovoidetta” / “meidän perhe syö aina aamuisin tätä lastulevyä” / “viime aikoina olen laittanut rapujuhliin aina tämän kotelomekon”), vaan ihan useamman juttutuokion ja tapaamisen synnyttämä perstuntuma.

Leilalta saimme vinkin Piklaksen kaihtimista, jotka voi kiskoa ylhäältä alas, alhaalta ylös, keskelle ja vaihtoaskel hyppy. Vähänkö mahtavaa! Jos siis olohuoneen kaihdin olisi alhaalta kiinni ja ylhäältä auki, se mahdollistaisi mieliharrastukseni, eli ilman housuja tanssimisen suosikkibiisini tahtiin.

Siellä niitä menee, karkeakarvaisia suomensisustajia.

Iskä imuroi mielellään

Kodinkoneet pitää jossain vaiheessa hankkia. Niitä on monenlaisia, joista tyypillisimpiä ovat kalliit ja vielä kalliimmat. Lisäksi on joitain kodinkonemerkkejä, jotka tulevat samalta tehtaalta kuin jotkut toiset kodinkonemerkit. Yhteistä näille kaikille on se, että ne kaikki ovat niiden myyjien mukaan ihan parhaita (“mulla on itellä just tää malli”)  ja netin kommentoijien mukaan ihampaskoja.

Vielä emme rautaa tontinrajalle hankkineet, mutta kiertelin muutaman kodinkonefirman osastolla katselemassa, ovatko jääkaapit ja pakastimet yhä enimmäkseen valkoisia tai rosterisia. Olivat ne.

Kun Mielen osastolla astianpesukoneen ovea napautti kahdesti, schwarzwaldilainen kaivoskääpiö töpsäytti pienellä hakullaan oven automaagisesti auki. Emme välttämättä olleet myytyjä tuosta ominaisuudesta (kääpiö näytti äkäiseltä - tai Jöröltä), mutta laatupeleiltähän ne muuten vaikuttivat. Ja jos Mielessä käyttää pesuaineena Lidlin pesuainetabletteja, ne osaavat puhua samaa kieltä.

Yksi selkeä vaatimus minulla astianpesukoneelle on: sen pitää olla hiljainen. Nykyinen koneemme sylkee sisuksistaan erinäisiä metallilaakereita ja räpsäyttelee koneen pohjalle koreista irtoavia muovinpaloja siihen tahtiin, että odotan yläkorin hyppäävän syliimme minä hetkenä hyvänsä. Lisäksi koneen pitämä meteli kuulostaa lähiön karaokebaarin ja kivilouhimon äpärän koliikkikohtaukselta. Hiljainen kannustukseni tiskarillemme onkin sama kuin yläasteen opettajalle toukokuun puolivälissä: Jaksa vielä hetki!

Jos kaikki keittiön ja kodin sähköiset vitkuttimet eivät ole Mieleä, pitänee priorisoida, mikä niistä olisi fiksuin hankinta. Yllä kirjoitetusta voinee päätellä, mikä laite on vahvoilla.

Papu mikä?

Keskityimme messuilla enemmän isoihin linjoihin kuin sisustustyynyjen, tuoksukynttilöiden tai kaftaanien viettelevään maailmaan. Papurinon kaupunkikarttoihin silmä iski kuitenkin kiinni kuin hirvikärpänen sienestävään mummoon. Aika päheitä.

Berliini - tuo rakkauden kielen pääkaupunki!
Vasemmassa reunassa joku yrittää muodostaa kädellään varjokuvaa Pietarin viemäriverkostosta.

Tuollaisten kaupunkikarttojen tekoprosessin täytyy olla jotenkin seuraavanlainen: otetaan hirveä määrä erimuotoisia ja -kokoisia reikiä. Järjestetään ne sopivasti ja niiden ympärille taivutellaan puuta, kunnes siitä muotoutuu jokin kaupunki. Siinä täytyy olla ihan järjetön duuni, etenkin, kun sopivat reiät ovat jatkuvasti maailmasta vähenemässä. No, sentään yksi niistä johtaa Yhdysvaltoja.

Itse pohdin parinkin eri kartan tilaamista - joko Päntäneen Käyränkylän, tai Helsingin metron:

Hakaniemi - Haggis. Sörnäinen - Sörnis. Kalasatama - Kallis. Kulosaari - Kullis. 

Liuku jatkuu

Pohjapiirrosta  olemme hieroneet jonkin aikaa. Näyttäisi siltä, että emme saa havittelemaamme lentokonehangaaria eteiseen, vaan se jää melkoisen maltillisen kokoiseksi. Tilan säästämiseksi olemme pohtineet eteisen (tai tuulikaapin, mikä sen nimi sitten onkaan) ja muun talon välille liukuovea. Enimmän aikaa se saisi olla auki, mutta kylmimpinä kuukausina se saisi estää lumen, luteiden ja Teuvo Hakkaraisen pääsyn sisemmälle taloon.

Liukuovista meillä olikin valaiseva keskustelu Eclissen kojulla. Opimme niiden mitoista, mekanismeista ja tilantarpeista. Kiitokseksi tämä kuuluisa bloggaaja tarjoaa ilmaisen sloganin:

“Sahaa seinään pieni lovi, siihen mahtuu liukuovi!”

Kirsikoita seinällä

Tällainen aikuinen raavas mieshenkilökin joutui Lauritzon'sin pisteellä toteamaan, että on kyllä nätti tapetti. En enää kaivannut formuloita, Axea tai pirtua. Oudon pehmeä ja lämmin herkkyys täytti minut. Oli vain minä ja kirsikat seinällä. Jossain vaiheessa tajusin riisuutuneeni taas uikkarisille. Nätti tapetti, tunnustan. Herkistyin runoilemaan (tunnettuna bloggaajana, kuten muistatte) sloganin:

“Mieshän kasvaa mieheks vasta, kun hän tykkää kirsikasta”

Messuosaston valaistus oli Gudrunin ja Hjördiksen ihotyypeille epäedullinen.

Honkaa kolistamassa

Koska olen kuuluisa bloggari, olin saapunut muotoilua esitteleville messuille totta kai ranskalaisella  autollamme. Jossain vaiheessa näyttelyaluetta laukattuamme kanssavelalliseni alkoi väsähtää tehtyään päivällä oikeitakin töitä, joten suuntasimme Messukeskuksen parkkihallia kohti. Ulko-ovien välittömässä läheisyydessä oli kuitenkin vielä yksi mielenkiintoinen koju, eli Honkatalojen osasto.

Mehän haluamme hirsitalon. Jotkut uskovat, että Paul McCartney kuoli jo 60-luvun puolivälissä. Toiset uskovat Nutellaan. Kolmannet siihen, että kaikki on ulukomaalaasten syytä. Me olemme käännyttäneet itsemme uskomaan hirsitalojen ihmeitä tekeviin ominaisuuksiin. Yksi niistä on mahdollisuus päästä tuhlaamaan edes vähän rahojamme, vaikka ne eivät millään loppuisikaan.

Honkataloilla on yksi erityisen mielenkiintoinen hirsi - Alkuhirsi.

Perkeles!

Törkeän hyvällä nimellä brändätty Alkuhirsi tuo mieleen alkuvoiman, aitouden, historian havinan ja shamaanien salaisen tiedon, jolla alapohjaan ei ala kasvaa hometta. Alkuhirsi on siis kuusesta tehty massiivihirsi, pelkkää kuusta, ei muuta. Tästä ja mm. painovoimaisesta ilmanvaihdosta kävimme Honkatalojen edustajan kanssa hyvät keskustelut. Sen verran puolisoni alkoi hytistä Pasilan viimassa, että jossain vaiheessa siirryimme lähemmäs takkaa jutustelemaan.

Tässä palaa jo kolmas hirsitalo näillä messuilla. Muoviton hirsi takaa mairean hymyn.
Tai sitten pyromaani vain palaa lämpimiin muistoihin.

Ja tässäpä vielä kuuluisan bloggaajan ilmainen slogan Honkataloille:

“Honka-talot - avaruusajan teknologiaa. Talomme ovat kuusta.” 

Talo ei vielä ole pystyssä - vielä ei olla pystyssä edes pahasti pankille. Keikka messuille oli kuitenkin yllättävänkin antoisa (lapset oli hoidossa, kiitos Juho ja Terhi!).

Ja hei, se tärkein. Saatiin kuulakärkikyniä!