Tuli ja sähkö - avainasemassa

Kappas, talvi tuli. Sehän on leppoisaa aikaa, kun ei tartte miettiä kuin sähkönhintaa, nurkkien vetoisuutta ja vesijohtojen jäätymistä. Välillä on toki vaikeampaa.

Pörssisähköllä pientä sää(s)töä

Nyt kun olemme käyttäneet pörssisähköä parisen viikkoa, se on tainnut olla koko aikana tunnin tai kaksi kalliimpaa kuin aiemmassa sopimuksessamme. Astianpesukone on hyrrännyt yökahden tienoilla, jotta olemme voineet uskotella saavamme huikeita säästöjä pörssisähköön siirtymisestä. Pyykkikone on makkarimme seinän takana ja jyrisee sen verran jykevästi, ettemme ole halunneet menettää yöuniamme puhtaiden pyykkien vuoksi.

“Ei tartte miettiä kuin sähkönhintaa, nurkkien vetoisuutta ja vesijohtojen jäätymistä.”

Sähköä on nyt pikkupakkasilla mennyt aika tarkkaan 30 kilowattia vuorokaudessa. Intouduin ehkä laskemaan maalämpöpumpun lämpökäyrää vähän turhan tuhdisti, kun yhtäkkiä kaikilla oli kotona kylmä eikä kellään kivaa. Oli pakko nostaa käyrää ensin yhdellä asteella ja myöhemmin vielä toisellakin. Kotona on kuitenkin kiva olla muuten kuin kananlihalla. 

Tulta uunille

Pikkupakkasten aikana olemme pitäneet myös olkkarimme kivikasaaa lämpimänä. Aamuisin tulet puuhellaan, alkuillasta leivinuuniin. Eipä tuo möhkäle vieläkään ole punaisena hehkunut, mutta leivinuunin sisälämpötila on noussut reiluun pariinsataan asteeseen. Nimensä leivinuuni jo lunasti, kun Seija Ala-Kautta leipaisi siinä teeleipiä. Näyttivät ja maistuivat ihan kelvoilta. Ehkä tuossa jonain päivänä saadaan siis leipastua vielä lerssiläisiä liposkaita. Siihen päälle vielä perinteistä rynttösörssää, niin ai että!

Lasiluukusta on kätevä katsoa, onko hella päällä.

Nykyään vapaa-aikani koostuukin lähinnä puulämmittämisen prosessikaavion eri osioiden suorittamisesta. Sytyttelyä, puiden lisäilyä, tuleen tuijottelua, hiilihangolla sohimista (pirun kivaa hommaa), klapien hakemista terassilta, klapien siirtelyä puulaatikosta puuhellan eteen ja kylmimpien klapien siirtelyä puukorista puulaatikkoon. Kyllä oli entisaikana ihmisillä kivaa, kun ei tarvinnut squashia vapaa-aikana pelata. Riitti, kun koetti pysyä sulana ja hankki asbestoosin tai sepelvaltimotaudin.  

Ajastin ajastimen ja kaapeli pelitti

Aika tarkkaan vuosi sitten piharakennuksemme vesijohto jämähti jäähän. Lopputalven sitä lämmittikin saattolämmityskaapeli. Näillä sähkönhinnoilla ei kehtaa kaapelia ihan ylenmäärin hehkuttaa, mutta sulana se pitää pitää - etenkin, kun piharakennuksen käyttö on nyt todella vähäistä ja kämppä aika viileänä. 

“Lerssiläisiä liposkaita.”

Nappasin siis seinään kiinni ajastimen ja nakuttelin sen nipukoita päälle sieltä täältä. Nyt kaapeli on päällä vartin tai puoli tuntia silloin tällöin ja öisin vähän pidempiä jaksoja kerrallaan. Viime vuonna vesijohto jäätyi, kun purevan kova tuuli oli puhaltanut (todellakin) tuulettuvan alapohjan alle urakalla. Viime vuoteen verrattuna alapohjassa on nyt tuulensuojana sokkelilevyt, putkien ympärille on kyhäilty ainakin jonkinlaista lämmöneristystä ja johtoa lämmittää vielä saattolämmityskaapeli. Kuvittelisin siis, että ihan helposti johto ei jäädy. Kuvittelin toisaalta myös, että selviäisin järjissäni taloprojektistamme. 

On piuhaa ja putkea, johtokin notkea.

Jaahans, se onkin sitten pian näköjään laitoksen lounasaika, lääkkeet, musiikkituokio terapeutin kanssa ja sitten taas pakkopaita päälle ja päikkäreille. 

Eristyksellistä toimintaa

Lähdetään nyt siitä, että teoriassa tiedän kyllä, mitä pitäisi tehdä. Käytännössä en kuitenkaan jaksa. Joskus iskee kuitenkin pieni hormonaalinen epätasapaino, joka saa tarttumaan toimeen iPhonen sijaan. 

Omaksikin yllätyksekseni löysin itseni tökkimästä voiveitsellä pellavaa hellannurkan ja seinän liitoskohtaan. Hellallehan valettiin perustus (5000 euroa!) ja se on erillään muusta talosta. Tähän mannerlaattain saumakohtaan tömppäsin pellavaa sen mitä rakoseen upposi. 

“Pakkopaita päälle ja päikkäreille.”

Kuten ei mistään muustakaan, niin ei tästäkään hyvästä teosta palkittu. Olo oli kuin venäläisillä vapauttajilla, kun ilkeät ukrainalaiset kehtaavat panna hanttiin omalla maallaan. Kun olin nimittäin pellavaa hetken tökkinyt, huomasin hirsiseinän punertuneen verestä. Olin tökkiessäni hinkannut keskisormeni rystystä seinään ja se oli auennut. Verta, hikeä ja kyyneleitä - joskus jopa saman tunnin aikana. 

Hackmanin Mariminna-sarjan kädensijan väritys oli enne.

Saimme Eurohongan suunnalta hyvää vinkkiä nurkkien ulkopuoliseen eristämiseen. Pelkkä nurkkalauta estää suunnilleen yhtä paljon vetoa kuin elmukelmu raskauksia. Hirsien saumoihin kannattaakin tukkia eristettä ja sitten vetäistä vielä jotain päälle tuulensuojaksi. 

Vanhat hyvät tonni päivässä -tyyppiset ajat palasivatkin mieleeni, kun käväisin pitkästä aikaa hakemassa teippiä Suutarilan Starkista. Aikoinaan sain rullan Tescon no 1 -teippiä parillakympillä, mikä sekin sai aikaan kauhunväristyksiä. Nyt inflaatio oli laukannut sen verran, että hyvälläkin alennuksella sama rulla maksoi 27 euroa. Ja alkuperäinen hinta hyllyssä oli siis huimat 40 euroa. Eri asia, koska teippiä jaksaa alkaa nurkkiin vedellä, koska olen vetelä.

Teltta pystyssä

Vähänkö on hauska otsikko. Itse keksin. Jouluna lohkaisen sellaisia läppiä kuten “piparia tarjolla” tai “pukki tulee vain kerran vuodessa”. En tiedä, mistä näitä klassikoita keksin. Jotenkin niitä vaan pullahtelee. Kai se on jonkinlaista alitajuista self-helpiä tilanteessa, jossa kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin minä. 

Telttakatos aiemmassa kodissaan aiempana vuodenaikana.

Mutta että ostin nääs telttapalviljongin, koska hattara. Menen nimittäin kokeilemaan sokerihötön myymistä joulutapahtumaan ja siellä pitää olla myyntiteltta. Uutena näiden hinnat ovat melko suolaisia, enkä ole vielä valmis panostamaan hattaroitsijan uraani puolta tuhatta euroa. Torista sattui kuitenkin löytymään kelvollisehko telttakatos sivuseinillä kolmeenkymppiin, joten jos siinä nyt ei ihan kuolleet minkit haise, niin saa luvan kelvata. Vielä en ole telttaani saanut pystyyn (hihi), joten ehkä sieltä vielä ilmaantuu yhtä kivoja ylläreitä kuin millä IV-bartholomeukset ovat elämäämme sulostuttaneet tämän projektin aikana. 

Avainnaulakkoko vaiko avain vain aivan naulakotta?

Seija Ala-Kautta vihaa minun lisäkseni monia muitakin asioita. Olen koettanut myydä hänelle ajatusta Ikean näppärästä reikälevystä, johon saa kaikenlaisia laatikoita, lokeroita, nipsuja, nappeja, neppareita ja naulakoita. Seija on vain murahtanut ehdotukselleni ja lyönyt minua soppakauhalla nivusiin. Tämä aiempi avainnaulakkomme oli nimittäin syvältä kuin Venäjän tavoitteet:

Onhan tämä ihanan boho, mutta kun on myös helvetin kökö.

Tuohon saa ehkä pari avainta kätevästi ja sen jälkeen niitä on laitettava samaan koukkuun pari päällekkäin, mikä saa ne putoilemaan lattialle Crocsien ja muiden kumppareiden sekaan ja sisään. Siitä sitten kiireellä kalastat rrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton avainta jostain saatanan kalossista vain huomataksesi, että auto ei parillisina viikkoina halua käynnistyä. 

“Seija Ala-Kautta vihaa minun lisäkseni monia muitakin asioita.”

Kävin lasten kanssa Ikeassa. Juu, taas kerran. Seija jäi kotiin purkamaan vihaansa haukkumalla anonyymisti pandanpoikasia homoiksi Suomi24:n Keittiövinkit-palstalla. Päätimme lasten kanssa tehdä källin:

Siellä se Seija yläreunassa murjottaa kuin vieraslajiksi tuomittu minkki.

Kyllä, tämä on juuri se reikälevy, jonka vuoksi Seija on polttanut päreensä ja kitarani. Raivokas karjaisu kuului naapurikunnasta saakka, kun Seija näki kuvan.

Tämä oli totta kai vain jekku, jonka tarkoitus oli saada Seija purkamaan patoutunutta vihaansa ja lisäämään itsemyötätuntoa. Tosiasiassa löysimme Ikeasta avainnaulakoksi tämän:

Kyllä jos ei Glorian koti edelleenkään tartu tähän meidän design-kotiimme, niin kyllä on jo kumma!

Irtokoukkuja voi lisätä ja vähentää maun mukaan ja bonarina on takana hylly, jolle voi laittaa vaikka Seijan suosikkiteoksen, Hemmy Tolstoin “Saat sarvikuonon olohuoneeseen, jos luovut turpaan mättämisestä”. Ilmeisesti valinta oli reikälevyä enemmän Seijan mieleen, sillä hän sulkeutui makkariin mököttämään vain neljäksi päiväksi. Viidentenä hän puri minua olkapäähän, mikä on Seijan tapa sanoa, että hän on ok. 

Kolme vuotta sitten 2019

Kas kohta on joulu 

ja kohta on joulu 

ja kohta on joulu taas. 

Ja vittu kun on kolme vuotta 

ollut mieli maass’!

Nuorena bloggaajana sitä jaksoi veuhtoa ideoita ties mistä. Siksipä annoin nokkelia vinkkejä joululahjoiksi rautakaupasta. Toimii kolme vuotta myöhemminkin. Ihan yhtä hyvin. 

Kaksi vuotta sitten 2020

Saimme perstuntumaa siihen miten pers tämä projekti voikaan olla, kun sähkömiehemme alkoi haistatella ja haastella oikeuteen ja naapurimmiäs ajoi tontillemme rähisemään. Sähkömiehestä ei ole pariin vuoteen kuulunut (odottelemme yhä Kuluttajariitalautakunnan päätöstä) ja naapurimmiähestä ei toivottavasti kuulukaan, hän kun poistui taivaalliseen sotaväkeen vuoden alkupuolella. 

Vuosi sitten 2021

Saatiin mainio Stalan terästiskipöytä paikoilleen. Se kuulkaa toimii vieläkin!

“Kappas, talvi tuli.”

Juhlapostaus - blogin top-listat

 

Kun aloitin somevaikuttajan urani, olin nuori, viaton, semivarakas ja optimistinen. Kolme ja puoli vuotta ja kaksisataa blogipostausta myöhemmin olen 40 vuotta vanhempi, kyyninen ja köyhä. Pieni hinta hirsitalosta. 

Niin, näitä postauksia on nyt kaksisataa. Tsiisus. Alkuaikoina postasin kahdesti viikossa - tosin osa postauksista oli lyhyehköjä rykäisyjä. Jossain vaiheessa, kun pettymysten lekaa alkoi tulla poikittain ahteriin, siirryin viikottaiseen postaamiseen. Siinä olen omaksikin yllätyksekseni pysynyt melko säntillisesti. Viime aikoina postausten julkaisu on lipsunut päivällä tai parilla - kuten nytkin - mutta joka viikko olen periaatteessa internettiin jotain katteetonta shaibaa turskauttanut. Kuten nytkin. 

“Pettymysten lekaa alkoi tulla poikittain ahteriin.”

Nokkelampi kahdesta blogini lukijasta ehkä jo huomaakin, että minulla ei ole vielä tässä vaiheessa postausta minkäänlaista aavistusta, mitä tähän kirjoittaisin. Mutta nyt tässä samalla kun näpyttelen, niin päätin, että tehdäänpä muutama listaus. Sitä en vielä tiedä, mistä. Enkä vieläkään.

No, tästä lähtee silti.

Varaslähtö listalistaukseen: Top 100 banaanilaatikot.

Vastaavat työnjohtajat - top 3

1. Nykyinen. Kävi välillä työmaalla, yleensä ei. Välillä kyllä itketti ja sydämeen sattui, kun tekijät saivat hönöillä valvomatta. 
2. Ensimmäinen vastaava mestarimme. Piirsi puhtaaksi talomme ja muutenkin oli hyvä suunnittelija. Tiesi paljon ja piti meitä tyhminä, kun halusimme tällaisen hirsitalon. 
3. Keskimmäinen vastaava mestarimme, joka löi Seija Ala-Kauttalle luurin korvaan, eikä enää koskaan vastannut. Mihinkään. Tiukka tyyppi, joka olisi varmaan hoitanut hommansa hyvin, jos ei olisi, öööö, hoitanut hommaansa niin paskasti että lopetti kesken. 

Talopiirustukset - top 3

1. Voittaja on nykyinen versio. Parasta olisikin, kun siinä asutaan. Kiva, avara ja suurimmalta osin yhä juuri sellainen kuin toivottiin.
2. Suorakulmio. Tämä olisi tehty, jos se ei olisi vaarantanut koko kaupunginosan paloturvallisuutta. Plussaa selkeys, miinusta toteuttamiskelvottomuus. 
3. Piharakennus. Kiva 33 neliön minitalo. Lokakuun alusta tulee näkemään vähemmän elämää, kun sähkönhinnan 4,5-kertaistumisen takia sauna napsahtaa pois päältä. 
4. Kunniamaininta: Monitahokaskokoelma helvetistä. 

Tämä ei ole meidän talon pohja. Mutta voisi olla. Muttei ole, koska ei kelvannut.

IV-mansikkien uroteot - plöp 3

1. Ei epäilystäkään kärkisijasta: helmikuussa sisään valuneet vedet, kun “kato se kattomies ei kato njönnönnöö bläbbläb ja kato sit kun villat kastui, kun kato siinä on nyt sellainen juttu, mutta lautalattiallehan se valui”. 
2. Luciferin rektaali eli tuloilmapuupperot. Ensin iv-asennuksia odoteltiin kuukausia ja sitten yhdessä päivässä IV-törsikit kysymättä hässivät seiniin sen näköiset lavrovit, että putkimiesten suojelupyhimys kusee hunajaa ja muu maailma oksentaa verta. 
3. Energiajuoma ilmasulkupahvissa. Vanhan viidakon sananlaskun mukaan energiajuoma pahvissa saa aikaan erinomaisen sisäliman. Siispä IV-kyrvikit kaatelivat päivää ennen Termexin villapuhallusta vähän Megaforcea yläpohjaan. On ne sellaisia kultia. 

IV-urakkaan kuului myös vapaavalintaiset sisävesialtaat makuuhuoneisiin.

Selvitykset - top 3

1. Ääneneristysselvitys. Kun yli lentää lentokoneita ja seinään juossut koirahkon oloinen karvakasa väkyväkyttää aamulla 5.50 rivitalon pihassa, olisi kiva, ettei sisään kuuluisi ihan kaikkea. Nyt kuuluu (selvityksestä huolimatta) turhan paljon. Toki IV-blörsikit olisivat voineet asentaa äänenvaimentimet poistoilmakanaviin, mutta heillä oli juuri silloin peukku peräaukossa (ei omassa) ja lotto vetämässä, niin eihän näistä kannattanut asiakkaalta kysyä. 
2. Energialaskelma. Jos alapohjaan laitetaan selluvillaa 73 metriä, ulko-oveksi riittää kansalaisopistossa kudottu kaislamatto ja jos menee vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta, niin ikkunoissa tarttee olla vain seitsemän kerrosta sentin paksuista lasia. 
3. Perustamistapalausunto. Savi mainittu. 

Ja sun faijas pii on tungettu sun mutsis tangenttiin.

Rakennusprojektin mokat - top 3

1. Aloitus
2. Keskikohta
3. Nykyhetki

“Luciferin rektaali eli tuloilmapuupperot.”

Hienot hetket - top 3

Pitääkö tähän nyt jotain valehdella?

No vitsivitsi.

1. Tuparit. Ystävät. Oma koti ja sen tunnelma, jota vieraatkin tuntuivat vilpittömästi kehuvan. Ei tarttenut valehdella. 
2. Pystytyksen alkaminen. Meidän koti. 
3. Takanmuurausviikonloppu. Muurarit latoivat tiiliä, me kannoimme niitä, sekoitimme laastia ja viikonlopun jälkeen meillä oli hellaleivinuuni. 

Nonstoppolos ja laastin line.

Hienpintaansaajat (daada-daada) - top 3

1. Lumityöt. Ensimmäisenä raksatalvena tuli jäätävä määrä lunta. Toisaalta toisena raksatalvena (jolloin talossa jo asuttiin) tuli jäätävä määrä lunta. 
2. Maalaaminen. Otsalautoja, nurkkalautoja, kaidelautoja, hirsiä, uudelleen otsalautoja, uudelleen nurkkalautoja, uudelleen kaidelautoja. 
3. Sauna. Siis kun siellä tulee hiki. Kato, tajuuks. Läppä. LOL. 

Kuvassa talvirakentajan edut.

Yhteistyökumppanit - top 3

Tähän alkuun huomautuksena, että moni muukin olisi kelvannut listalle. Meillä on ollut monia mainioita ja huumorintajuisia auttajia projektissamme. Kiitokset siis Ponttiset, Hemparts, Kaskipuu, Pihla, Uula, Termex, Terveysilma, Stala, Tiileri, Narvi. Että valitse nyt sitten näistä. Parhaani yritän, katsotaan moniko firma suuttuu. Nämä nyt eivät ole kummemmassa järjestyksessä. 

• Ponttiset. Myötätunnolla ovat seuranneet sähläilyämme. Suostuivat proggiksen venyessä säilyttämään lattialautojamme melkoisen pitkään varastossaan ja muutenkin saimme osaksemme ymmärrystä, alennusta ja kannustusta.
• Termex. Mainiolla verbaliikalla varustettuja vastauksia blogipostaukseni kysymyksiin, mukavaa ja joustavaa yhteistyötä ja paaaaaaaljon selluvillaa ala- ja yläpohjassa. 
• Uula. Punamulta. Sydän. Kuten muillakin tässä mainituilla, erinomaisen huumorintajuista (ilman ei ehkä kanssamme pärjäisikään) reagointia hönöilyyni ja maailman ihanin maali, eli perinne-ernojen perusmaali, punamulta.

Tämä seinä on yhtä vanha kuin miltä minusta tuntuu.

• Terveysilma. Sen jälkeen, kun IV-persikit kuksasivat seiniimme törkytuubit, Terveysilmalta saatiin pelastus: Velco-tuloilmaventtiilit. Neutraalit, toimivat ja kaikinpuolin ihanammat venttiilit. Tähän päälle vielä jälleen kerran Ystävällinen, Yhteistyökykyinen ja Avunantava toiminta, niin meininkihän oli kuin Kekkosella ja Bresnevillä kauneimmillaan. Olikohan tämä nyt oikein kelvollinen kehu?
• Stala ja terästaso, edelleen kivaa kommunikointia, joustavuutta säätöjemme suhteen ja törkeän magee tuote. Eli terästiskipöytä. 
• Narvi. Kun IV-äpylimme eivät saaneet kahteen kuukauteen aikaiseksi tehdä meille tarjousta saunan puukiukaan hormista, Narvi pelasti tilanteen Löylyvalmiilla kiukaallaan. Se on ollut mainio, joskin nyt sähkön hinnannousun myötä pitää pientä tai pidempää paussia. 

Noin, siinähän niitä tuli laskujeni mukaan kolme. 

“Tuparit. Ystävät.”

Murheet - top 3

1. Vanhan kotimme purkaminen. 50-luvulta lähtien rintamamiestalo oli ollut kolmen perheen kotina. Yhdessä päivässä kodista tuli länässä oleva kasa lautaa ja sahanpurua. 
2. Naapurien kuuleminen. Emme jaksaneet riidellä talomme liiasta korkeudesta (naapurien mielestä), joten loivensimme kattokulmaa, saimme turhan matalan käyttöullakon ja saatanan ruman katon, joka lerpattaa kuin sanonkomäkenen sanonkomämikä ilman Viagraa. Saatiin sentään muuten kiva talo. 
3. Oma riittämättömyys ja muiden välinpitämättömyys. Itse ei osaa tai jaksa, muita ei kiinnosta. 

Lerppa lerpan lerpati lerppa!

Ilonaiheet - top 4

1. Tontti ja sen sijainti. Meillä on omaa rauhaa (paitsi kun koirat haukkuvat) ja pienestä koostaan huolimatta tarvittava tila. Ja mikä parasta, ikkunoistamme näkyy pimeällä pelkkää pimeää metsää, vaikka kotikatumme toisessa päässä on kaupungin keskusta. 
2. Hyvät timpurit. Oli liikuttavaa, millä moraalilla he hommansa hoitivat ja pitivät huolta työmaan edistymisestä.
3. Perhe on yhä kasassa, enkä kaikesta huolimatta katsele heitä kalterien läpi tai pyöreän huoneen tirkistysluukusta.
4. Hirsi. Hieno materiaali.

Onnistumiset - top 3

1. Keittiö. Kiva, avara, toimiva ja tilava. Hienot työtasot terästä ja massiivipuuta.  
2. Pohjaratkaisu. Toistaiseksi ainakin tilat toimivat, makkareissa on oma rauha ja hukkatilaa ei tunnu liikoja olevan.
3. Rakentamisen ajankohta. Vaikka olenkin vinkunut lähes kaikesta mahdollisesta ja välillä vetänyt muutaman ekstravolinankin takataskusta, emme olleet huonoon aikaan liikkeellä. Vuotta myöhemmin kaiken hinta oli lähtenyt laukalle ja joko budjettimme olisi paukkunut vielä enemmän tai jostain olisi pitänyt karsia (lue: piharakennuksen sijaan pallogrilli). 

Tossa kohdassa mitään uunia ole. Mitä tääkin nyt on? Onko tää edes meidän keittiö? Ei tää taida olla edes mun blogi.

Rrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton sankariteot - top 3

1. Jakopäänhihna katkesi motarilla. Että napsis vaan sulle beibi.
2. Akku sanoi shboing. Että shboing vaan sulle beibi.
3. Pultteja putosi pohjasta. Tämä sama postaus oli jo tuolla tuparien yhteydessä. Että kolinkolin vaan sulle beibi.

“Hirsi. Hieno materiaali.”

Messukeikat - ei mikään top-järjestys, kuha listaan

• Naantalin asuntomessut 2022. Ja Naantalin asuntomessut kuvina. Upea maasto. 
• Tuusulan asuntomessut 2020. Ja kuvia messuilta. Lähimessut, käytiin pyörillä.   
• Kouvolan asuntomessut 2019, nuoren ja innokkaan influensserin ensimmäiset asuntomessut bloggaajapassilla.  

Naantali-Ihantalan taistelu 2022.

• Tämän vuoden Habitare. Habitare ennen koronaa 2019. 
• Omakotimessut 2019. Ja Rakenna ja Remontoi 2020. Ja sit olis vielä Rakenna ja Remontoi 2022.  
• Kevätmessut 2022. 

Talon huoneet - top 3

1. Olokeittiö. Avara, kodikas ja kaunis. 
2. Piharakennus kokonaisuudessaan. Kannatti tehdä, vaikka poikamme Nonstoppolos ei kuulemma koskaan muutakaan kotoa, vaan jää pihatupaan (mörskään? / möggendaaliin?) asumaan
3. Kodinhoitohuone. Kelvollinen kuilu, jossa on nyt jopa toimiva pesukone.

“Että shboing vaan sulle beibi.”

Edullisimmat hankinnat - top 4

1. Betonimyllyn vuokra. Paniikissa hankittiin muurausviikonlopulle viime hetkessä mylly. Maksoi 11 euroa koko ajalta. 
2. Peräkärry. Kiitti iskä ja velji. Kärry lainassa kiitospalkalla. Oli todella hyödyksi.
3. Kokopuinen koivupöytä ja jämäkät tuolit satasella. 
4. Lattia- ja seinälaatat. Suunnilleen kympin per neliö. Perus. Perus on hyvä koska halpa. 

Tämänkin tolpan asentaja saatiin halvalla.

Listat - top 5

1. Katto-
2. Lattia-
3. Ostos-
4. Edul-, tosin aika paljon useammin kal-
5. Joskus **tutus on aivan saatanal-

“Perus on hyvä koska halpa.”

Perinne-ernojen perinneratkaisut - top 3

1. Massiivihirsitalo perinnehirrestä. Komeasti halkeilevaa kuusihirttä. 
2. Painovoimainen ilmanvaihto. Tuntuu kelvolliselta, kuha äänieristys saataisiin paremmalle tolalle. 
3. Talo irti maasta ja puinen alapohja. Ei muuten ole halpaa, kun kaksi timpuria kykkii kaksi viikkoa nakuttamassa ponttilautaa alapohjaa. 

Vuodenkaan asumisen jälkeen en ole vielä kyllästynyt katselemaan puuta.

Naapurin kommentit - RIP  5

1. “Kuka perkele on antanut luvan rakentaa tällaisen talon?”
2. “Minkä värinen teidän talosta tulee? (“Punainen”) “Ei saatana!”
3. “Täähän on ihan erinäköinen kuin nää muut talot!”
4. “Mutta tää on niin saatanan korkea ja tonttiakin ootte nostaneet!”
5. “Mä oon ollu rakennusalalla, enkä ikinä oo tällaista nähnyt!”

Värit - top 100

1. Italianpunainen punamulta 
2. Turkoosi. Aistillinen tapetti, sensuellit laatat ja viekoitteleva Vallentuna-soffa. 
3. Puu. Parasta olla mieleen, jos sitä on lähes joka seinässä.

Tän muraalin meille maalas yks hollantilainen Vincent. Se tarttee vaan yhden AirPodin.

Tässä kuvassa on turkoosi. Minulla on psykoosi.

Eritteet - top 3

1. Kakkaa lumella. Pitäähän sitä nyt viemäri saada tukkoon pari kertaa vuodessa. 
2. Verta katolla. Kiitti IV-bebbulit. Linkki löytyy ylempää IV-urotekojen listalta.
3. Naapurin (RIP) jutut.

Vaikea sanoa, mikä kuvan ottamishetkellä oli korkeimmalla, pulssi, verenpaine, hemoglobiini vai v-käyrä.

Häiriköt - top 3

1. Naapuruston koirat. Vuh vuh. Räkyräky. 
2. Harakat iv-piippujen suulla ja terassilla. 
3. Naapuri (RIP). 

Sisustushankinnat - top 3

1. Ruokapöytä ja toinen ruokapöytä. Molemmat koivua ja kokopuuta. 
2. Vallentuna-sarja. Hyvä ja näppärä vuodesohva piharakennuksessa, vierashuoneessa ja jämäpalat pääsivät terassille. 
3. Piharakennuksen Calligaris Cream -pöytä ja tuolit. 

Muuten hyvä pöytä, mutta vaikea tehdä töitä sen ääressä, kun se tollai koko ajan pyörii.

Hulvattomista hulvattomimmat postaukset - top 9

1. Minähän en arkkitehtia palkkaa! Hihii!
2. Hämeen linnan rakennusvirheet. Hahaa!
3. Vanhan hirsitalon hirvittävä paskuus. Hehee!
4. Talopakettien valmiusvaihtoehtojen vertailua. Hohoo!
5. Berliinin muurin rakennuslupahakemus. Hähää!
6. Joululahjat rautakaupasta. Höhöö!
7. Murhanhimoiset elukat. LOL!
8. Hassut taloesitteet. ROFLORFTROL!
9. Rakentaminen on dinosaurusten hommaa. RRRRÄYHHHEEHHEEE!

Laitetaan tähän vaikka hulvaton kuva pellavariveestä.

“Kiitti IV-bebbulit.”

Olipas niitä paljon. Kylläpäs olivatkin hauskoja. Voi että, kun sitä on joskus osannut kirjoittaa veikeästi. Laitetaan tähän loppuun vielä 

Ärsyttävistä ärsyttävimmät verbaalikikkailupostaukset - top 9

1. Minähän en arkkitehtia palkkaa! Hihii!
2. Hämeen linnan rakennusvirheet. Hahaa!
3. Vanhan hirsitalon hirvittävä paskuus. Hehee!
4. Talopakettien valmiusvaihtoehtojen vertailua. Hohoo!
5. Berliinin muurin rakennuslupahakemus. Hähää!
6. Joululahjat rautakaupasta. Höhöö!
7. Murhanhimoiset elukat. LOL!
8. Hassut taloesitteet. ROFLORFTROL!
9. Rakentaminen on dinosaurusten hommaa. RRRRÄYHHHEEHHEEE!

“Niin, näitä postauksia on nyt kaksisataa. Tsiisus.”

Upeat tuparit - hajonnut auto

Motarilla kuului ensin klonk. Sitten klops ja toinen klops. Katsoin nopsasti sivuilleni ja peräpeiliin: ei näkynyt eksynyttä eskarilaista. Ehkä se oli vain kivi, joka kopsahti rrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton pohjaan. Ehkä. Ainakaan auto ei käyttäytynyt mitenkään oudosti. 

Moottoritien lopussa hiljensin ensimmäisen kerran vauhtia ja pysähdyin valoihin. Liikkeelle lähdettäessä oikealle kääntyminen oli kuin koettaisi kääntää makaavaa lehmää. Ei se tainnut sittenkään olla kivi. Onneksi ei myöskään eskarilainen. 

“Motarilla kuului ensin klonk. Sitten klops ja toinen klops.”

Pääsimme kotiin. Jo vuosi sitten oli korjaamossa sanottu, että jossain vaiheessa rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisesta rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-autosta menee hammastanko, ja sitten menee rahaa. Nyt taisi olla se vaihe. Soitto autoja diilaavalle kaverille, että jos ja jos niin haluan Toyotan. Kaverilla oli niitä kolme, joista Avensis kuulosti houkuttavalta. Aloin muodostella Toyota-miehen identiteettiä. 

Plussaa: tilaa riittää. Miinusta: aina välillä rikki.

Seija Ala-Kautta halusi kuitenkin viedä auton korjaamolle tsekattavaksi, menisikö korjaukseen a) paljon, b) liikaa vai c) ihan helvetisti rahaa. Minä harjoittelin jo Toyota-miehen tebarilauseita kuten “neljän ja puolensadan tonnin jälkeenhän nää on vasta ajettu sisään” tai “eipä tota oo tällä vuosituhannella tarttenut juuri huoltaa”.

Seuraavana päivänä puoli tuntia ennen korjaamon sulkemista tuli soitto: ”Tää auto olis nyt korjattu. Sieltä oli pohjasta irronnut pari pulttia, jotka oli rikkoneet hydrauliikkaputket. 475 euroa.” Monologin jälkeen jouduin kohteliaasti toteamaan, että puolisoni Seija Ala-Kautta oli nimenomaan pyytänyt vain tsekkaamaan auton, ei korjaamaan. Ihan hyvässä hengessä korjaamolla käytyjen keskustelujen päätteeksi loppusummasta puolitettiin työn osuus ja maksoimme 291 euroa. Sillä hinnalla myytiin samalla onnellinen tulevaisuuteni Toyotan omistajana. Citroën Xsara Picasso kolisee kohti seuraavaa katastrofia. 

Linnan juhlat, eiku tuparit

Aloitimme raksaproggiksemme samoihin aikoihin, kun eräs virus alkoi niittää mummoa Esperissä. Ensimmäiseksi jouluksi uuteen kotiin kutsuttiin kolmetoista vierasta. Vieraita tuli neljä koska korona. Eipä siinä paljon tupareita pidetä, jos viikatemies viuhtoo kutsuvieraslistan kärjessä. Mutta nyt pidettiin ja voin kertoa, että ihan helvetin hienoa oli. 

Kaikki paitsi rakentaminen on turhaa. Jep.

Ennen kuin tuparivieraat saapuivat, piti tehdä kaikkea pientä, kuten oliivitahnaa, aurinkokuivattutomaattitahnaa, marinoituja punasipuleita ja muita äyriäisiä. Nämä hoiti Seija, joka itse asiassa kirjoittikin juhliemme menun tähän alle (ja laittoi minulle selvennökset sulkuihin, koska hot dog on kuuma koira ja Seija itse kuuma kissa):

Baba ganoush (munakoisotahna)

Tapenade (oliivitahna)

Hummus (kikhernetahna)

Maissiletut

Pasta-tomaatti-rucolasalaatti

Falafelit

Coleslaw

Hedelmät, marjat ja suklaadippi

Pavlova

“Hot dog on kuuma koira ja Seija itse kuuma kissa.”

Minun hommakseni jäi hakea vuokraamosta astiat, Prismasta ruoat ja vaihtaa kitaran kielet, koska tuttavapiirimme epämääräiset muusikonrentut saattaisivat intoutua illan kuluessa tekemään muutakin kuin tappelemaan. Maalasin myös vähän piharakennuksen seinää punamullalla. On yllättävän raskasta roikkua yhdellä kädellä tikkaista ja maalata toisella seinää katon tyvestä. Lisäksi huojuvalle telineelle nostamani tikkaat huojuivat sen verran huolestuttavasti, että jouduin tukemaan itseäni päälaellani räystäslautoihin huojuntaa hillitäkseni. Harvoin sitä kynäniskan henki on niskalihasten varassa. 

Juhlia valmistellessa kannattaa kolauttaa jalka mikkitelineeseen sen verran kovaa, että varpaalle löytyy jatkossa töitä Pride-lippuna.

Perinteisestihän juhlia pitää valmistella niin pitkään niin myöhään, että juhlien alettua nukahtaa sohvalle ensimmäinen kuoharilasi rinnuksilla klo 19.27. Seija onnistui kuitenkin olemaan muuttumatta berserkiksi ja pysyi tolpillaan jäätävästä hääräämisestään huolimatta. Sitten tulivat vieraat. Ja sitten oli hienoa.

Jee! Sus siunakkoon!

Koska lähipiirimme lähipiiriin kuuluu pappi, Seija Ala-Kautta harmitteli torstai-iltana, ettei ollut tajunnut ajoissa kysyä, voisiko tämä pappi siunata kotimme bileissä. Vaikkemme nyt sen suurempaa hengellistä kipinäsuihkua syöksekään, niin jonkinlaiset riitit ja perinteet ovat tärkeitä. Viimeksi kodissamme on kastettu molemmat lapsemme, Nonstoppolos ja Perintörinsessa. 

“Harvoin sitä kynäniskan henki on niskalihasten varassa.”

Viisi minuuttia Seijan harmittelusta olin sopinut kodin siunaamisesta ja päätinpähän vielä, että homma pidetään Seijalta salassa. Sain ohjeita ja kysymyksiä papilta - kutsukaamme häntä jatkossa vaikka Lateksi - ja pohdin, mitä musiikkia ja kuinka paljon sitä toimituksessa olisi. Päätin soittaa alkuun sellolla Sarabande-osan Bachin ensimmäisestä soolosellosarjasta, mutta toinen biisi tuotti hankaluuksia. Virret eivät oikein napanneet, joten koetin miettiä jotain koti-aiheista kappaletta. Lopulta valitsin loppuun yhden hienoimmista tuntemistani kappaleista: Tom Waitsin Take It With Me.

Kas Joonatanilla pitää aina olla jotain pureskeltavaa.

Koska Seija ei buukkailuistani mitään tiennyt, en oikein voinut biisejä treenailla. Buukkasin Waitsin biisiin seurakseni kuuluisat keikkajyrät Tommyn ja Laurien soittamaan viulua ja kitaraa. Seijalta koetin kautta rantain kysellä, tuleeko hänelle mieleen mitään kotiin liittyvää kappaletta, joka voitaisiin bileissä vetää yhteislauluna. Ei perjantaina tullut. 

Lauantaiaamuna sitten tuli. Seija oli täyttämässä varastoa kaikella, mitä ei haluttu vieraille näyttää, kun hän kertoi bileiden soittolistaa tehdessään saaneensa idean yhteislauluun. Se biisi oli Tom Waitsin Take It With Me. Vähän nieleskelin yllättyneenä. 

Vähän itkettää, kun tuppaa flashbackit nousemaan pintaan.

Siispä edelleen Seijan selän takana vieraille lähti tieto sekä kodin siunaamisen aikataulusta (“tule joko ennen 17.30 tai 17.50 jälkeen pyhyytesi asteesta ja / tai motarin ruuhkista riippuen”) että Waitsin biisin kertosäkeiden sanat (“laula mukana jos huvittaa”). Vastauksena tuli peukkua Lauttasaaresta, Leppävaarasta ja Porvoosta.

Yllärisiunaus, ylläriverta ja yllärilauluja

Vieraat saapuivat. Kohteliaisuuttaan hyperventiloivat kämppämme viehkoutta. No, rehellisyyden nimissä on sanottava, että kyllähän se hiveli ja jopa liikutti, kun kämppää niin kovasti kehuttiin. Onhan tämä meistä kaunis, kodikas ja viihtyisä ja kiva, jos muutkin tykkäävät. 

“Tom Waitsin Take It With Me”

Kutsu bileisiin oli klo 17 alkaen ja puoli kuuden maissa oli sovittu siunailut. Kantelin sellon diskreetisti asemiin ja asetuin soittamaan. Juuri kun olin aloittamassa, kuulin Seija sanovan, että “täällä on pieni tilanne päällä”. Laitoin sellon pois, sillä Seija oli roiskinut verta saarekkeelle, lattialle, matolle, kaapinoveen, housuilleen ja maissiletulle. Siis omaa vertaan. Ei me mitään viikinkejä olla. Seijan edellisenä päivänä sormeensa riipaisema haava oli päättänyt maksimoida saamansa huomion aukeamalla uudelleen. 

Siellä sello soi ja Seija sen kuin suikaloi salaattia.

Kun hurmeen roiske oli saatu taltutettua, asetuin uudelleen sellon taakse ja aloin soittaa. Seijan reaktio oli suhteellisen huvittava: hän vilkaisi lyhyesti suuntaani ja ilmeisesti totesi, että “siellä se taas jotain säätää”. Seija jatkoi vuoan rasvaamista tai jotain muuta vastaavaa, eikä sen koommin kiinnittänyt enää huomiota kuolemattomiin sulosäveliin, joita selloni huokaili, kuiskaili ja itki. Sitten pappimme Late alkoi puhua ja Seijan tajutessa, mistä oli kyse, reaktio olikin sitä vahvempi. Se reaktio oli liikutus. Suunnitelma onnistui ja talon emäntä oli ainoa, joka ei ollut tilaisuudesta tiennyt. 

Laten puhe oli hieno kombinaatio hauskuutta ja koskettavuutta. Hän oli rakentanut puheensa antamieni tietojen pohjalta ja haastatteli vielä Seijaakin kesken seremonian. Tilaisuuden päätteeksi laulettiin - kyllä - Tom Waitsin Take It With Me. 

Some-influensserin sydän suli viimeistään näiden säkeistöjen myötä.

Juhlallisen osuuden jälkeen alkoi juhlintaosuus. Vieraita tuli, kämppää esiteltiin, lahjoja tuli - kuoharia, pelargonia, atsalea, omenapuu, suklaata, ulkovalo, boho-henkinen ihana maljakko (Leppävaaran Sisustussu Unnittelu Oy:ltä), sähkösavustin (Salonkylä Design Shopista), Santahaminan historiikki ja vielä aineetontakin ylläripylläriä, nimittäin pari biisiä. 

Reipashenkinen bumbeli ja vähän tussukkaakin sen suulla rehottaa.

Hämmentävänä yllärinä saimme kuulla ensin Oulunkylän Stock-Aitken-Watermanin eli Cathrynin, Laurien ja Alexin sanoittaman feat. Tommy pianossa “Kaikki paitsi rakennus on turhaa”, jonka sanoituksia olen sirotellut sinne tänne tätä postausta. Kämmäilymme kipukohdat kammattiin kappaleessa kiitettävän kivuliaasti. Huikea.

Klaus Urtikaria und seinen Kvartett

Totaalisen tuoretta tuotantoa tarjosi toinen toverimme Yargos Dzinglbellos, joka oli tehnyt biisin meille ja meistä. Kyllä. Musiikillinen täsmäisku, joka oli kuulemma valmistunut 16.50 ja sen jälkeen biisin tekijä ja esittäjä olikin samantien koukannut suihkun kautta tupareihimme. Tämän tuoreempaa ei ole edes Lidlin paistopisteellä. Biisi kävi läpi matkaamme uuteen kotiin ja tässä muutama poiminta: 

“Soon there will be a massive house in our backyard 

and we will be packing our shit 

and renting a pelican to store our shit in 

and we will eat shit and it will all shitty and shit and shit and shit 

'till the bitter end”

sekä

“People's hands were deep in your pockets

so many fuckers and idiots involved in this project

the air vents were done all wrong”

Ja biisin lopetus. Tällä mennään suoraan klassikkojen syvään päätyyn:

“You can kiss her now under the mistletoe

right on her cameltoe”

Ihan paras! Biisin koskettavimmat kohdat kätken sydämeeni, enkä julkaise niitä tässä. Mutta että sellaista jengiä, jolla on sellaisia lahjoja.

Erityisen kunniamaininnan vierailtamme sai bilispöytä, joka on ollut tilapäisesti keskellä olohuonetta jo yhdeksän kuukautta.

Onnellisen olotilan omaatuntoa kolkuttava paha kaksonen oli, että tuntui kuin olisin ollut pieni voinökäre, jolta ei riittänyt tarpeeksi yhdellekään näkkärille. En siis tällä kommentoi mitenkään vieraidemme ihon kosteutta ja kimmoisuutta, vaan sitä, että kenenkään kanssa ei oikein ehtinyt hengata rauhassa. Sitä kai tämä diplomaattirouvan / trophy husbandin elämä nyt on. 

“Seija oli roiskinut verta saarekkeelle, lattialle, matolle, kaapinoveen, housuilleen ja maissiletulle.”

Kuusi tuntia hujahti, enkä ollut ehtinyt juoda kahvia tai edes käydä huippunätisti valaistulla terassillamme. Jälkeenpäin Seijan kanssa tajusimme myös, ettemme olleet ottaneet käytännössä yhtään kuvaa koko iltana. Se siitä muistojen helminauhasta. Ja sitten vieraat alkoivatkin lähteä, yksitellen, pareittain, pikkuhiljaa. Sentään muutama jäi istumaan myöhempään ja kiitos pihatuvan (bungalowin? chalet’n?) pariskunta Urtikaria jäi vieläpä yöksikin. 

Vieraiden hienovarainen vihje, että näitä voisi tarjota sitten niissä seuraavissa bileissä.

Harvoin sitä on hyrissyt, sykkinyt ja hehkunut hyvää mieltä. Nyt oli sellainen ilta, yö, aamu ja päivä. 

Ja hei vielä yksi juttu! Nimittäin kun hetkeksi ehdin istahtaa juhlissa kaverimme Mayan seuraan, sain kuulla vielä 

V***uilua haudan takaa

Maya aloitti kertomalla, että hän ei halunnut tätä meille aiemmin kertoa, mutta että ehkä nyt jo voi. Maya oli nimittäin aikoinaan ollut kävelyllä lähimetsässämme ja pysähtynyt katselemaan rakenteilla ollutta taloamme. Siihenpä sattui muuan naapurin mies, jonka rähjäämisestä olen aiemminkin postannut tässä ja tässä. Kyseinen herrasmieshän siirtyi alkuvuodesta taivaallisten rakennusvalvojien joukkoon. Kyllä, juuri se sama. 

Kun tämä herra oli nähnyt Mayan katselevan taloamme, hän oli tältä kysynyt, että “eikö olekin kauhean näköinen”. Kun Maya ei vastannut, mies oli jatkanut, että “kun se on niin v**un korkea”. 

“Se on niin v**un korkea.”

Tämä oli aivan loistava niitti bileille! Tämä mies tuli elämäämme ajamalla tontillemme ja huutamalla, kuka perkele on antanut luvan tehdä tällaisen talon. Jatkoi seuraavana kesänä soittamalla ja kysymällä talomme tulevaa väriä ja sen kuullessaan kommentoi, että ei saatana. Ja vielä hänelle tuntemattomalle kaverillemme jaksoi haukkua taloamme vitun korkeaksi. Kai tällä bingolla saa jo jonkun sapenmakuisen kahvipaketin jostain katkeruusbingosta? Rauha hänen muistolleen, talosta tuli silti punainen ja v**un korkea. 

Pöllökin on sitä mieltä, että ei pöllömpi naapuri.

Sanoinko jo, että oli ihanat, liikuttavat, kauniit, kivat, hauskat ja merkittävät bileet ja huikeat vieraat? Kukaan ei koskaan missään ole ollut yhtä onnellinen kuin me tuona iltana. I'm gonna take it with me when I go.

“Oli ihanat, liikuttavat, kauniit, kivat, hauskat ja merkittävät bileet ja huikeat vieraat.”

Leima tuli - naapuri lähti

Mistähän tämä eeppinen saaga alkoi? Siitä kun IV-mortit asentelivat byllerötööttejä seiniimme? Tai ehkä siitä, että LVI-urakoitsijan edustaja ehdotti ennen joulua, että voitaisiin pitää asiasta palaveri, mikä tarkoitti, että palaveri pidetään, jos minä kutsun sen koolle. Vai siitä, kun samat IV-vertit olivat jättäneet hommat kesken ja poistoilmaventtiileistä valui vettä makkareiden lattialle? Tai ehkä siitä, että pyysimme IV-mikkien ottamia valokuvia jokaisesta työvaiheesta, kun he fiksailivat omia mokiaan. Kuvia ei tietenkään koskaan tullut. Mutta sentään saatiin pidettyä

Palaveri, tavallaan

Kuutisen viikkoa sitten lähestyin vastaavaa mestariamme ja siitä kahden viikon päästä sain hänet kiinni. Infosin, että sijaintikatselmus oli jäänyt pitämättä syksyllä 2020. Sitten oli taas hieman hiljaisempaa. 

“Palaveri pidetään, jos minä kutsun sen koolle”

Toissaviikolla laitoin sitten vastaavalle, KVV-IV-valvojalle sekä LVI-urakoitsijalle meiliä, jossa totesin meidän odottaneen LVI-urakoitsijan vievän urakkaansa eteenpäin. Mutta koska näin ei ollut tapahtunut, ehdotin itse palaveria. 

Jos jaksat lukea eteenpäin, saat tietää, että alapohjaamme alettiin asentaa rimoitusta.

Vastaava mestari ehdotti viime viikon torstaita. Se sopi. Päivää ennen palaveria vastaava pahoitteli, että olikin muistanut lentonsa lähdön väärin, ja lähteekin lomalle jo kyseisenä torstaina. Palataan asiaan 30.5. jälkeen. 

“Palataan asiaan 30.5. jälkeen.”

LVI-urakoitsijan edustaja ehdotti, että voisimme pitää kokouksen ilman vastaavaa, mutta ei nyt sentään sovittuna ajankohtana, kun on hieroja just samana iltapäivänä. Pyysin häntä laittamaan sähköpostilla tulevalle (eli tälle viikolle) sopivia aikoja. 

Nyt sieltä kaikki mukaan / alla med / everybody, tuliko sähköpostia? 

Niinpä.

Ja KVV-IV-valvoja ei toki ole reagoinut mihinkään. Mutta sentään saatiin pidettyä

Sijaintikatselmus

Kyllä. Sijaintikatselmus on nyt pidetty. Jos vielä jonnekin leimoja laitettaisiin, niin nyt rakennusluvan kohdassa 17 b 52 sellainen möllöttäisi.

Vastaava mestari oli sanojensa mukaan kyllä “laittanut sähköpostia asiasta” rakennusvalvontaan - silloin aikoinaan. Tosin silloin aikoinaankin, kun meillä oli vain vanha kunnon korona eikä tietoakaan materiaalipulasta, sähkön ja rakennustarvikkeiden hintojen noususta, Suomen Nato-jäsenyydestä, Venäjän sodasta Ukrainassa ja Suomen uhkailusta, oli käytössä systeemi nimeltä Lupapiste. Siellä on pari täppää, joista sijaintikatselmus tilataan. 

En nyt sen enempää kerro, mutta alempana saatetaan kertoa alapohjan rimoituksesta.

Seija Ala-Kautta siis täppäsi paria täppää ja pari päivää siitä sijaintikatselmuksijat saapuivat sijaintikatselmuksimaan sijaintikatselmuksen. Hiippailivat tontilla hetken, ja ainoa mitä tontillamme ollut timpuri kuuli, oli keskustelu tyyliin

“Hei, mites se mmmmnjnzvjncllv (mistä ei saanut selvää)”, kysyi kuulemma toinen muksija

“Vedetään hatusta”, vastasi toinen. 

Oliko talomme sitten muutaman metrin väärässä paikassa, vai pitikö vaimolle keksiä selitys punaisista jäljistä kaulassa? Emme saa koskaan tietää. Sijaintikatselmus on kuitenkin nyt tehty. Kiitos vastaava mestari, hyvin hoidettu! Olet lomasi ansainnut. Seuraavaksi voidaankin piilottaa

Rumat nurkat rumien lautojen taakse

Hirsinurkkahan on rumuudessaan verrattavissa möhkökalaan tai Venäjän ortodoksisen kirkon käsitykseen kristillisyydestä. Ne pitää siis peittää, koska rakennusvalvonnan mielestä mökki mikä mökki. Nyt meille on siis laitettu hirsinurkan muotoisia lautahässäköitä hirsinurkan muotoisia hirsinurkkia peittämään 

Voi jessus. On se ruma!

Miinukset: vitullista pelleilyä.

“Vedetään hatusta”

Plussat: ehkä nurkista tuulee nyt sisään vähän vähemmän. Jos näin, miinus neutraloituu. Jos ei, niin pelleilyä yhä. 

Voi kiesus. On se nätti!

Hirsien väliin laitettiin vielä hieman pellavaa blokkaamaan maailman tuulia, mutta toivotaan itse nurkkalautojen(kin) vähentävän sisään puhaltamista. Sen tiedämme ensi talvena, jolloin olemme ehkä läpäisseet taas muutamat muutkin testit

Rumaa rimaa hipoen

Puutavaraa jäi sen verran yli, että niistä saadaan tehtyä rimoitusta toisen rumuuden huipentuman, eli tuulettuvan alapohjamme näkösuojaksi. Tätä vastaan nyt en sen suuremmin kapinoi. Kyllähän teräspaaluilla leijuva talo täynnä roinaa olevine alapohjineen on hieman rivo. Rimat sen sijaan tekevät talostamme taas vähän valmiimman näköisen. Paino sanalla yhä kesken. 

Jos et millään arvaa, sanon suoraan sulle sen: Tässä on terassirimoitus, sula hopsula hei sula kuppansaa!

Jos siisteistä siisteintä lautaa ei riitä kaikkialle, talon pohjoispuolen mettäosuudelle mätkitään mitä käteen sattuukin osumaan. Oravat ja ketut kyllä sen kestävät. Ainakin paremmin kuin eräät naapurimme. Mistä tulikin mieleen toivotella

Rauhaa, räyhääjä

Olen saattanut mainita muutaman kerran muuan vanhemmasta naapuruston herrasta, joka käytti meitä kohtaan hieman vähemmän kohteliasta kieltä - ja minä vastasin samalla mitalla. Viimeisin kosketuksemme oli hänen viimekesäinen puhelunsa, kun hän tiedusteli talomme tulevaa väriä ja ilmaisi tyytymättömyytensä sen(kin) suhteen. Annoin tulla kovalla volyymillä laajan valikoiman lasten korville sopimattomia ilmaisuja ja blokkasin hänen numeronsa. Tuo puhelu jäi viimeiseksi. 

Saimme kuulla, että naapuri on siirtynyt helmikuussa taivaallisen rakennusvalvonnan piiriin. Toivottavasti ei kuitenkaan talomme värityksen vuoksi. 

Osanottomme.

“Mistähän tämä eeppinen saaga alkoi?”