Rakennusprojektin vastaavat - nämä tarvitaan

Aloitteleva rakentaja on vähintäänkin peukku vähintäänkin suussa, kun projektiin liittyy kaikenlaista terminologiaa. On valvojaa ja vaatimusta, lupaa ja lomaketta. Ja putkimies, joka ei tule paikalle, mutta se on silti projektin luotettavin osuus.

Nyt kun oma projekti on ihan oikeasti alkanut, erilaisia valvojia ja mestaroitsijoita todella tarvitaan. Jotta rakennusvalvonnan jokainen pikkujoulujen jatkoilla tonttulakista vedetty oikku saataisiin täytettyä, kannattaa varautua siihen, että työmaalla näkyy ainakin seuraavat oman alansa asiantuntijat.

Aloitetaan projektin tärkeimmästä henkilöstä.

Vastaava mestaaja

Projektin sielu (tai musta aukko elämänkatsomuksesta riippuen), joka katkoo unelmilta siivet, musertaa toivon ja tummentaa taivaanrannan. Kun asiakas haluaa portaat, vastaava mestaaja tietää, miksi niitä ei voi tehdä. Kun asiakas pohtii talon materiaalia, vastaava mestaaja kertoo miksi mikään muu kuin se talo, missä hän itse asuu, ei ole rakennusteknisesti kelpo. Vastaavan mestaajan tehtävä on tietää ja osata kaikki, vaatia paljon ja pitää asiakkaan puolta. Jos vastaava mestaaja mokaa ja asiakkaan rahoja palaa turhaan, protokollan mukainen anteeksipyyntö kuuluu “oho, katoppa”.

Rakentaja kulkee kohti vastaavaa mestaajaa. Luvassa on puolentoista tunnin luento aiheesta: “Etkö sinä helevetin pösilö ymmärrä, että ei se ilmanvaihto noin onnistu!”

HV-vastaava

Jokainen, jolla on vähintään kolmen kuukauden työkokemus rakennusalalta, on oppinut tarvittavat taidot ja riittävän sanavaraston HV-vastaavana toimimiseen. Tätä tehtävää voi hoitaa verbaalisesti asiakkaitaan tai valittavia naapureita kohtaan tai ihan vain fyysisellä toiminnalla, kuten tulematta sovittuna aikana paikalle tai vastaamatta mihinkään yhteydenottoon. HV-vastaava päättää yleensä yhteistyönsä ylisuureen, epäselvään ja perustelemattomaan laskuun. Kun asiakas huomauttaa tästä, HV-vastaava pääsee taas hoitamaan tehtäväänsä.

KVG-vastaava

KVG-vastaavan olennaisin ominaisuus on penseys. Tähän tehtävään ei kannata valita henkilöä, joka on osoittanut orastavaakaan yhteistyö- tai kommunikointikykyä tai palvelualttiutta. Toisin sanoen KVG-vastaavakin on helppo löytää. Asiakkaan kysellessä asioita KVG-vastaavan tehtävänä on osoittaa tietävänsä vastaukset, mutta ilmaistava asiat epäselvästi tai pilkallisesti, jolloin hän osoittaa asiakkaalle tämän paikan ja ohjaa tämän etsimään vastauksia netistä. Kun KVG-vastaava kuulee asiakkaan etsineen vastauksia netistä, hän suhtautuu asiaan pilkallisesti.

EVVK-vastaava

KVG- ja EVVK-vastaavan roolit ovat usein yhdistettävissä. Tämä tapahtuu usein ihan luonnostaan, sillä harjaantuneenkin ammattilaisen on vaikea havaita missä ylimielisyys loppuu ja halveksunta alkaa. EVVK-vastaavakaan ei kuitenkaan halveksi kaikkea, sillä hänen tehtävänsä ulkopuolelle on rajattu laskuttaminen. Laskut tulevat säntillisesti, joskaan niiden oikeellisuus ei vastaavaa voisi vähempää kiinnostaa.

EVVK-vastaavasta tuli kirjoitettua vähän turhan jyrkästi. Kyllä EVVK-vastaavaakin kiinnostaa. Häntä ei vaan kiinnosta mikään sinun projektiisi liittyvä. 

EMT-vastaava

EMT-vastaava saattaa joskus olla vastaavan mestaajan sivurooli. Vastaava mestaaja on ikään kuin bulvaani, joka tuo tehtävään vakuuttavuutta ja egoa, kun taas todellinen osaaminen on EMT-vastaavan käsissä. Tai emmätiä. EMT-vastaavan aikaansaannoksia voivat olla esim. keittiösaarekkeen wc-pönttö, lattialämmityksen kytkin puuhellassa sekä ledivalot ontelolaatoissa.

MV-vastaava

Tämä tehtävä on monelle mieluisa - siinä kun pääsee möläyttelemään täysin perusteettomasti pimeimmät ennakkoluulonsa ja rasistisimmat mielipiteensä katteettomiin lähdeviittauksiin tukeutuen. Puhetyyli ja sanavarasto ovat 70-luvun viihdeohjelmista ja 80-luvun miestenlehdistä. MV-vastaavan tehtävä ei kuitenkaan ole siinä mielessä helppo täyttää, että henkilön on täytynyt säilyttää tietynlainen viattomuus omien uskomustensa suhteen.

MV-vastaava käy sisäistä dialogia tajuttuaan, että ribsien palaminen grillissä ei ehkä sittenkään ole maahanmuuttajien vika. 

KRP-vastaava

Luulisi, että kyseessä on harmaan talouden torjunnasta vastaava henkilö, mutta oikeasti nimestä vain puuttuvat vokaalit Y ja Ä.

CCCP-vastaava

Niin sanottu vanhan liiton mies. Hän on ollut tekemässä viiden miljoonan pakkosiirretyn asukkaan betonilähiöitä Siperian Ksibrobjovitshuljanskiin ja tietää seitsemäntoista tapaa kastella lasivilla ennen sen asentamista. On varma mielipiteissään ja tekee unissaan yhä matkoja Krimille, jossa yhdellä sukkahousuparilla sai sanonkomämitä. MV-vastaava sanoisi.

CCCP-vastaavalla on monia herkullisia tarinoita kerrottavana Neuvostoliiton ajalta. Hän kertoilee niitä mieluusti työmaalla hintaan 70€ + alv.

VHS-vastaava

Asiansa osaava vastaava mestaaja, joka ei ole vielä kuitenkaan oppinut ihan kaikkea 2000-luvun ATK:sta. Hänelle ei kannata lähettää liitetiedostoja eikä jakaa niitä Google drivessa, sillä VHS-vastaava ei aina muista, onko hänen sähköpostiosoitteensa martti vai ät miukumauku. Joskus asiakas voi sattumalta huomata saaneensa sähköpostiinsa vastauksen feisbuukin “Kotkan taloja 1900-luvulla” -ryhmässä. Se kuuluu:

“ON KYLLÄ VOI JOS PAALUPITUUS ON YLI 3 M MUTTA VARMMISTAN RAKENNUSVALVONNASTA T MARTTI PS ISOISÄLLÄNI OLI APTEEKKI TUOSSA KAIVOKADUN JA KYMEN LAKKSON KADUN KULMASSA!”

SPR-vastaava

SPR-vastaava tarvitaan siinä vaiheessa, kun näkee punaista ja tarvitsee ristiä kannettavakseen.

HK-vastaava

70-lukunsa uzbekistanilaisten lihapatojen loimussa viettänyt CCCP-vastaava on joutunut olosuhteiden pakosta downshiftaamaan ja on Neuvostoliiton hajottua kasvattanut oman imperiuminsa keskikehoonsa. HK-vastaavan verenpaine on samaa luokkaa kuin Suomen suuntanumero ja viimeisimmässä pallolaajennuksessa aorttaan asennettiin jumppapallo. Kunhan HK-vastaava saa lopetettua puuskutuksensa, hänestä voi kuoriutua mitä mainioin MV-vastaava.

VMP-vastaava

Usein vastaavan mestaajan sivurooli. Saapuu paikalle ihan pikkasen liian myöhään, kun jokin työvaihe pitää tsekata. Saa hillittömät kilarit, kun asiat on tehty väärin ja saattaa ottaa spontaanisti hetkeksi myös MV-vastaavan tehtävät. Kun pulssi tasaantuu ja asiakas kysyy, mitäs nyt sitten tehdään, VMP-vastaava ryhtyy KVG-vastaavaksi ja asiakkaan vaatiessa vastauksia VMP-vastaava pamahtaakin ihan HV-vastaavaksi, kunnes poistuu työmaalta EVVK-vastaavana.

VMP-vastaavalta ei taaskaan kysytty, ja nyt hänellä on teräsbetonitolppa rektaalissa ja keräkaali sieraimessa.

LOL-vastaava

Naurettavan huono valvoja.

ROLF-vastaava

Naurettavan huono ruotsinkielinen valvoja.

 “Int' vet ja myky om hirsitalon, men nog förstår ja att laskuttaa tillräckligt!”

LOTR-vastaava

Myyttisen huono parrakas valvoja.

VR-vastaava

Ei pääse perille, jos on huono sää. Tai ihan vaan sää.

Idea postaukseen tuli keskustelusta instagramissa käyttäjän @omatalohirresta kanssa. Kiitän! 

Ja juu, laita jakoon vaan, jos siltä tuntuu. Any publishitty is good publishitty!

Kuvat: Pixabay

Ostin Facebook-mainontaa - sain Facebook-häirintää

Ostin sitten vitosella blogilleni Facebook-mainontaa. Ajattelin, että pian blogini lukijamäärät räjähtävät käsiin ja Google joutuu vuokraamaan Australian mantereen uusia servereitä varten. Mainostaminen Facebookissa on kyllä tehty helpoksi. Minä annan vähän rahaa, ja Facebook tuputtaa tätä avohoitopotilaan tekstiterapiaa viattomien silmiin.

Äkkiä! Tarjous vanhenee, eikä uutta tule moneen tuntiin!

Valvoin yöni ja odotin, koska Glorian kodista otetaan yhteyttä ja pyydetään siirtämään kotimme Bulevardin eteläpuolelle, jolloin siitä voitaisiin tehdä juttu. Koti ei siirtynyt, mutta tulosta syntyi: 7 ihmistä klikkasi. Siis seitsemän! Juhani, Aapo, Simeoni, Tuomas, Lauri, Eero ja Jenniqua-Bellenique. 

Kerran yritin tavoittaa yhtä ihmistä kadulla. Tuli ehdollista.

“Ajattelin, että pian blogini lukijamäärät räjähtävät käsiin.”

Pidin totta kai isot somepirskeet, jonne kutsuin muita somevaikuttajia, kuten naapurin Rajat kiinni -Martin, Eikö tämä olekaan Guukle? -Seijan, Tykkään kaikista kissavideoista -Irmelin, Tippurini on syyrialaisten pakolaisten vika -Tonyn sekä PewPieDieWhyMyCryn, joka lupasi ottaa Kardashianin siskoista mukaan sen, jonka pylly mahtuu Vespan satulaan. Kyytiin hyppäsi siis Corona Kardashian.

Siis mahtavaa. Kiva kun muistutitte. Multa pääsi tässä vartissa se jo unohtumaan. Saisko näistä vielä tekstarit ja sähköpostitkin?

“7 ihmistä klikkasi. Siis seitsemän!”

Seitsemän klikkausta vitosella. Rehellisesti sanottuna en toki paljoa odottanutkaan, mutta yhtä rehellisesti sanottuna seitsemän klikkausta on aika vähän. Itselläni napsahtaa useampia kertoja jo lauantaina aamupalapöydässä perheen kanssa.

Onneksi ei tullut enemmän klikkauksia. Pylväshän olisi rikkonut silloin naapurikaupungin uimahallin ikkunat.

“Seitsemän klikkausta on aika vähän.”

Eikä tässäkään vielä mitään, mutta tämän bloggaajaurani massiivisimman somevyörytyskampanjan jälkeen vasta tuputus alkoi: Kyllä, Facebook, mainostin sivuani kerran. Ei, Facebook, en juuri nyt aio mainostaa sitä uudelleen. Ei, en nytkään. Enkä huomennakaan. Enkä ylihuomenna. Enkä aio nyt käyttää viittä euroa, jotta tavoittaisin jopa 666 ihmistä / demonia.

Siis miten tää nyt meni, että kuinka monta ihmistä voin tavoittaa ja että saako jotain alennusta?

“Kyllä, Facebook, mainostin sivuani kerran. Ei, Facebook, en juuri nyt aio mainostaa sitä uudelleen.”

Tätä tuputusta on nyt jatkunut siitä lähtien, kun kampanjani päättyi. Kampanja tosin kuulostaa vähän ylimitoitetulta termiltä tässä yhteydessä. Kodotuksen face-sivu nyt ei muutenkaan ole noussut mitenkään brändi-imperiumini ykköstuotteeksi, hieman heikosti olen sitä päivitellyt.

Siis ihanaa, kiitos. Siis saan alenusta tänäänkin, kuten eilen, toissapäivänä, tunti sitten, juuri äsken ja ihavvarppina huomennakin?

Odotan vain sitä päivää, kun Facebookilta tulee ilmoitus: “Hei Kodotus! Maksamalla 5 euroa, voit vähentää sinulle lähettämiemme mainontamuistutusten määrää jopa 95 prosenttia.” Siinä PayPal nimittäin vingahtaisi nopeammin kuin vessapaperi loppuu Prismasta.

“Tätä tuputusta on nyt jatkunut siitä lähtien, kun kampanjani päättyi.”

Koti meni - deadline tuli

Nyt ollaan sitten kodittomia. Tätä meidän projektiammehan on leimannut ja varjostanut tontin myyminen rakennusyhtiölle. Suurelle sellaiselle. Aikaa on mennyt, kuten aiemminkin olen postauksissani aikajanalle askelmerkkejä piirustellut.

Mutta nyt on kotimme myyty. Myyty kasvavan kerrostalojen rakennustarpeen rehuksi ja lähtölaskenta on alkanut. Saamme asua kodissamme (jonka muut omistavat) lokakuun loppuun. Se taas tarkoittaa, että ensin odotettiin kolme vuotta ja sitten pitäisi tulla valmista puolessa vuodessa.

Optimisteille tiedoksi, että kuvassa näkyvä kaivuri ei tee hommia meidän tontillamme.

“Nyt ollaan sitten kodittomia.”

Miksi puolessa vuodessa, huutelee chinchillaturkkinen rouva sieltä haudutusuunista? No siksi, että jos koti on täynnä roinaa banjoista vespoihin ja seedeelevyistä antrasiittiin, niin niiden roudaaminen ensin tilapäiskotiin ja sieltä vielä uuteen kotiin (jota ei siis ole vielä kuin paperilla ja metsässä kevättalven tuulissa huojumassa) tarkoittaa kahta muuttoa. Ja jos muutto on kuoleman ja avioeron elämän ohella elämän stressaavimpia tapahtumia, niin kaksi muuttoa vastannee sitten uusperheen huoltajuuskiistaa krematoriossa.

Edellämainittujen syiden vuoksi myöskään koko tänä aikana emme oikein ole osanneet iloita tulevasta, mahdollisesti erittäinkin kivasta kodista emmekä innostua sen rakennusprojektista. Kun pari vuotta on lähinnä odoteltu ja otettu vähemmän iloisia ylläreitä vastaan, niin pikkaisen pessimistisesti vuotta 2020 tulee katseltua.

Optimisteille tiedoksi, että ei ollut kotivakuutusta.

Rahat ovat nyt kuitenkin tilillä. Koronavirus rouskuttaa maailmaa rikki ja meidän pitäisi laittaa talo tilaukseen. Eihän tätä projektia nyt mitenkään nollasta aloiteta. Pohjapiirros on valmis, neuvottelut hoidettu sen verran pitkälle, että kunhan muutama asia saadaan vielä sovittua, rahaa siirtyy talotehtaan tilille aika paljon. Maankäyttömaksuhan tässä ehdittiinkin viime viikolla jo maksaa. En voi sanoa kiljuneeni riemusta, mutta kun isot pojat päättää, niin pientaloasukas joko nyökkää tai yökkää.

“Emme oikein ole osanneet iloita tulevasta, mahdollisesti erittäinkin kivasta kodista emmekä innostua sen rakennusprojektista.”

Ettei nyt ihan synkäksi menisi, niin torstaina talofirman edustajan kanssa käydyn pitkän puhelun oli ohikiitävän hetken lähes toiveikas olo. Ehkä niitä hetkiä tulee vielä joskus lisääkin.

Mutta sinne lähti rakas kotimme toisten käsiin ja kohti maanpäällisen taivalluksensa loppua.

Lopun alku vai alun loppu?

Optimisteille tiedoksi, että perheen isä ja 4 lasta tuupertuivat ojaan jo monta tuntia sitten.

“Jos muutto on kuoleman ja avioeron elämän ohella elämän stressaavimpia tapahtumia, niin kaksi muuttoa vastannee sitten uusperheen huoltajuuskiistaa krematoriossa.”

Kuvat: Pixabay

8 vinkkiä - miten kertoa taloprojektista lapsille?

Heippuli mussukat! Te molemmat.

Edellisessä postauksessani kerroin, miten kylmää kyytiä oli kertoa uudesta taloprojektista ja kodista lapsille. Koska rahaksi en ole bloggaamistani saanut muutettua, niin käytetään tätä edes terapiana ja jatketaan saman trauman purkamista.

Blogeissa annetaan usein neuvoja ja vinkkejä. Oma suhtautumiseni asiaan on vähän kimurantti: millä kompetenssilla voin neuvoa muita nuorallakävelyssä, jos joudun itse ensiapuun ja tiputukseen ihan vaan nenää kaivettuani (omaa, toim. huom.).

Myy-Miranda kuuli juuri, että taloon tulee painovoimainen ilmanvaihto, vaikka toivoi joulupukilta Valloxin Blue Sky -ilmanvaihtokonetta.

Mutta koska terapia jne, niin tässä 8 vinkkiä, miten kertoa lapsille uudesta kodista:

1. Mieti hyvä aika ja paikka.

Kannattaako täräyttää faktat pöytään lomamatkalla? “Ihanaa tää miekkakalapihvi. Otatteko lapset jäätelöä? Meidän koti puretaan ens viikolla.” Me mietimme sopivaa aikaa ja paikkaa pari vuotta. Eri asia, onnistuttiinko (ks. edelleen edellinen postaus).

2. Mieti etukäteen, mitä lasten kannalta kivoja asioita uusi koti tarjoaa.

“Naapurissa asuu Lillemor ja Adolf. Metsässä on lillukoita, voidaan tehdä niistä marmelaatia.” Onneksemme lasten kavereita asuu lähellä ja tontti rajoittuu metsään. Molemmat plussaa.

3. Muistuta, että lelut ja rakkaat tavarat saa ottaa mukaan.

Lapset sekoittavat (näköjään) kodin jättämisen lelujen jättämiseen. “Kyllä, Leppis ja Lammas otetaan mukaan. Juu ja legot. Ja iskäkin, ehkä.”

Nico-Zorro ei kestä ajatusta vesikiertoisesta lattialämmityksestä. Kaikilla kavereilla on ilmalämpöpumput tai ainakin VILPit. 

4. Talo ja koti ovat eri asioita.

Koti voi olla monenlainen ja eri aikoina eri paikassa, kunhan rakkaat ihmiset ovat siellä. Ja lelut. Toki hirsitaloon muuttaminen voi olla traumaattinen kokemus. Elämä on joskus rankkaa.

5. Älä ala käymään kauppaa.

“Älkää itkekö! Voidaan ostaa sinne uuteen kotiin teille poni, koira ja persu.”

6. Hillitte ny perkele ittes!

Älä menetä malttiasi tai murru, vaikka lapset raivoavat, syyttävät, itkevät ja kaikki on sinun syytäsi. Lapselle on turha huutaa “mutsis oli”, etenkin jos itse on se mutsi. Perustele lapsille, miksi päätös on tehty. Palaa tarvittaessa kohtaan 2.

"Siis miten niin jääkaappiin ei tuu jääpala-automaattia eikä no frost -sulatusta? Äiti, miksi teet tän mulle!"

7. Pehmennä vähän lohtusyömisellä.

Ei niitä marsuja tähänkään. Pulla on aina hyvää.

8. Anna lapsille lupa mutista, murehtia ja märistä myöhemminkin.

Lapsi saattaa vanhempiaan miellyttääkseen pakottaa itsensä hyväksymään karut tosiasiat ennen kuin on niitä oikeasti hyväksynyt. Anna lapsille(kin) aikaa.

Bonusvinkki:

Aloita maaperän muokkaus hyvissä ajoin ihailemalla vastaavanlaisia taloja/asuntoja. Puhu niistä hyvää. Ujuta puheisiin kivoja, uuteen kotiin liittyviä asioita pitkin matkaa. ÄLÄ puhu nykyisestä kodista pahaa, koska se on koti.

Muiskis! Ihqua viikkoa kaikille! Heipsu!

Jennica-Imeldoora murtui kuultuaan, että ulkoporeammeessa ei ole kaukosäätimellä vaihtuvia ledejä.

(Kuvat Pixabay / Jarmoluk, Bob_Dmyt, Reidy68, Vlynn, TheOtherKev) 

Surun 5 vaihetta - lapset ja tieto uudesta kodista

Kun olin nuoremman lapseni ikäinen, olin asunut isäni töiden vuoksi jo neljässä kaupungissa eri puolilla Suomea. Viimeisimmässä kotikaupungissanikin olin muuttanut kaupungin toiselta laidalta toiselle.

Omat lapseni ovat koko elämänsä aikana muuttaneet yläkerran pienemmästä makkarista isompaan. Ja sänkyä on siirretty kerran huoneen sisällä.

Tämän vuoksi ajatus siitä, että lastemme syntymäkoti revitään tältä planeetalta on aiheuttanut meissä vanhemmissa melkoisesti surua ja stressiä. Lisää stressiä aiheutti tieto siitä, että jossain vaiheessa meidän on kerrottava lapsillemme asiasta. Olemme itse tätä asiaa prosessoineet jo yli kaksi vuotta, mutta olemme halunneet säästää lapsia epävarmuudelta niin kauan, kun asiat ovat vaiheessa ja epäselviä.

No, asiat ovat vaiheessa ja epäselviä edelleen, mutta talosuunnitelmat ovat edenneet tänä syksynä sen verran pitkälle, että eräänä iltana päätimme kertoa asiasta. Nostimme siis kissan pöydälle, joskin se kissa oli kyllä tässä tapauksessa pikemminkin raivotautinen tiikeri.

Kuvassa raivotautinen tiikeri

Surun viisi vaihetta tuli kyllä käytyä läpi hämmentävällä tarkkuudella:

Vanhemmat: “Te lapset ootte varmaan huomanneet, että me vanhemmat ollaan viime aikoina puhuttu aika paljon taloista. Se johtuu siitä, että me ollaan saatu kiva tontti ja ajateltiin, että me voitaisiin rakentaa uusi talo.”

1. Kieltäminen

Tytär: “Mä en muuta!” ja ryntää itkien toisen huoneen sohvalle makaamaan

2. Viha

Poika heittelee pehmoleluja ja pärisyttää sylkeä vanhempia päin

Koetamme selittää, miksi olimme ratkaisuun päätyneet (“kun nykyiselle asuinalueellemme tulee naapuritonteille kerrostaloja”), mutta lapset ovat aivan murheen murtamia. Meiltäkin tulee itku siinä vaiheessa, kun poikamme kysyy, onko siellä omenapuita.

Vahvaa symboliikkaa. Siis tosi vahvaa.

3. Kaupankäynti

Poikamme haluaisi lohdutukseksi muovisen leikkuupuimurin ja / tai katsoa kännykältä videoita. Emme myönny.

4. Masennus

Koetamme kertoa millaista taloa olemme suunnitelleet, mutta poikamme vaati, että talon pitää olla täsmälleen samanlainen kuin nykyinen kotimme (“Sinne pitää tulla samanlainen puu, samanlainen maja, samanlainen terassi ja samanlainen tramppa”). Iso pettymys on, että uuteen taloon ei tule yläkertaa eikä kellaria. Etenkin yläkerran puuttuminen vaivaa poikaamme. Hän toistelee sitä vielä yölläkin herätessään. Ja aamulla. Tyttäremme toipuu järkytyksestä nopeammin.

"Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt' Google Maps hirsitalohon vie"

5. Hyväksyminen

Lähdemme lopulta keskustaan kahville. Poikamme alkaa vähitellen toeta ja tyttäremme on jo asian suhteen suht ok. Poika ilmoittaa haluavansa tehdä sitten kaikki maatyöt kaivurilla. Ja nosturilla. Mieliala alkaa nousta cookien, juustohampurilaisen ja jättikorvapuustin ansiosta.

Lapset pyytävät päästä katsomaan tonttia, vaikka aiemmin olivatkin kieltäytyneet sinne lähdöstä. Käymme ilta-ajelulla. Tytär haluaisi jäädä autoon, mutta suostuu lopulta mukaan. Rämmimme rämeikössämme ja kerromme, mitä tulisi minnekin. Poikamme ei tykkää metsästäkään, kun siellä on niin korkeita puita. Lasten kannalta kivaa on, että kummankin pari kaveria asuu ihan nurkan takana.

Illalla lasten nukahdettua on aivan hakattu olo. Lasten ensireaktio oli juuri niin voimakas kuin olimme pelänneetkin. Olemme kuitenkin helpottuneita, että raivo laantui melko nopeasti kiinnostukseksi. Nyt taloasioista voi puhua suomeksi - tähän asti on käytetty englantia tai ruotsia.

Koko prosessi otti sen verran syvältä sydämestä, että ihan poraa tarvittiin.

Olimme etukäteen miettineet, millä argumenteilla myisimme uutta kotia lapsillemme. Työkoneisiin hurahtaneelle pojallemme kerroimme, että saatamme tarvita hänen apuaan maatyö- ja raksahommissa. Tyttärellemme taas lupasimme oman huoneen, jota hän on kovasti kaipaillut. Lisäksi olin jo pidemmän aikaa ihaillut hirsitaloja ja sivulauseessa kehunut, miten kivoja ja hyviä ne ovat. Tämä ujutus ei tosin mennyt ihan niin huomaamatta läpi kuin olin kuvitellut, vaan sain kuulla tyttäreltäni suht taajaan leukailua asiasta (“aina sä puhut niistä hirsitaloista”).

Jatkan saman teeman parissa seuraavassakin postauksessani, sillä surun viimeinen vaihe on...

6. Bloggaaminen

Ja palkinnon vuoden syvällisimmästä kuvasta saa... joku muu!

Tontti ostettu!

Edes jokin on nyt vähän virallisempaa: omistamme tontin ja siitä on kauppakirjat kirjoitettu myyjän kanssa. Viime viikolla napsaistiin laina pankista ja nautittiin konttorissa 25 000 euron kahvikupilliset. Toiset kupilliset olisivat laskeneet kahvien hintaa puoleen, mutta maha oli jo muutenkin kuralla.

Prosessi on ollut pitkä: jo pari vuotta sitten selvittelimme, mahtaisiko kaupungilla olla tontteja kaavoituksessa, kun oma kämppä muuttaa olomuotoaan kasaksi lautaa ja betonia ja tekee tilaa (laadukkaalle ja sokean papin itselleen rakkaudella rakentamalle) kerrostalolle. Kuulimme parin tontin alkavasta kaavoitusprosessista. Tonttien sijainti oli melkoisen optimaalinen (tai ei nyt ainakaan moottoritietä vieressä eikä intiaanien hautausmaata alla - se on jo paljon pääkaupunkiseudulla), joten jännityksellä seurasimme kaavoitusprosessin etenemistä.

Tontin osto on sijoitus tulevaisuuteen: jatkossa meidän ei tarvitse enää ostaa koivunlehtiä, käpyjä eikä kuusenneulasia. Niitä saadaan omista ränneistä!

Muutaman kurkkuun pompanneen sydämen ja rytmihäiriöiden jälkeen voimme nyt todeta asioiden edenneen meille suotuisalla tavalla: omistamme pienen palan savista maata!

Skål!

Onko tontti? - Skenaario 1

SKENAARIO 1 - EI TONTTIA

(Lue täältä siitä, kun tontti jo on)

Asiakas astuu Talofirman ovesta sisään. Talofirman Myyntiedustaja laittaa pakurikääpäteekupillisen pöydälle ja rientää asiakasta vastaan.

Asiakas: “Hei. Ollaan tässä pohdittu talon rakentamista, kun perhe on kasvanut ja tarttettais lisää tilaa ja kun mulla on toi Vespa, jota olis kiva tuunata lämpimässä autotallissa ja vaimo harrastaa huovutusaerobiccia ja vanhempi tytöistä pelaa lätkää ja aloitti just esteratsastuksenkin ja niitä heppoja kai pitää välillä pestä ja nuoremmalla on seitsemän terraariota, lähinnä matelijoita, mutta on siellä yksi turkulainenkin että se 34 neliöö alkaa olla meille vähän ahdas..”

Talofirman Myyntiedustaja: “Onko tontti?”

Asiakas: “No ei vielä, kun me saatiin tää ajatus just tossa kun oltiin Prismaan menossa ja ajateltiin, että varmaan te haluisitte suunnitella meille talon. Ehkä sellainen kaksikerroksinen tai sitten yksi ja kellari. Tai pelkkä yläkerta ja kellarikin olis varmaan jännä, että se yläkerta niinku leijuis siinä ilmassa ja välissä olisi perennoja ja marihuanaa, tuskin se paljon kalliimmaksi tulisi. Tai ehkä sellainen atrium-talo, siitä oli Vain elämäässä puhetta ja ne kaikki itki, kun se oli niin koskettavaa. Ei ehkä ihan Hesan keskustaan, mutta niinku Töölööseen tai miksei Jyväskyläänkin. Sellasta modernia tyyliä, tiilistä tehtyjä hirsiä, jossa olisi punamultaa, kipsilevyä ja kryptoniittia tehosteväreinä. Värimaailman vois ottaa mun ja puolison ensitreffeiltä siitä mäkkärin seinässä olleesta majoneesitahrasta, mutta siinä vois olla vähän enemmän umbraa, kun oon ihotyypiltäni kevät. Ja uima-allas katolla on ollut meidän unelma. Ja harjakatto. Säästöjä on, kun vaihdoin kesälomarahat vapaiksi ja ostetaan vessapaperi Lidlistä. Ihan yhtä hyvää se on ja sormi se on omakin sormi, jos se sinne “tapahtumahorisonttiin” lipsahtaa. Että oisko sulla nyt aikaa, vai käydäänkö me eka siellä Prismassa, jos haluat sillä välin vähän hahmotella? Niin ja aamiaiskaappi pitää olla.”

"Saisko tohon vielä erkkerin ruokapöydälle?"

Kuva: joduma / Pixabay

Talofirman Myyntiedustaja: “Eli ei oo tonttia?”

Asiakas: “No ollaan kyllä ajateltu, että voitais alkaa niitä kattelemaan, kunhan toi Brexit, murrosikä ja maanpinnan nousu Vaasan rannikolla on saatu hoidettua. Mutta meillä on siis unelma, vaikkei ehkä sama kuin Martin Luther Kingillä, tai ehkä sekin halusi aamiaiskaapin. Ja talofirmathan niitä hoitaa. Siis unelmia, ei Martin Luther Kingiä. Kun olis ihana herätä järveltä heijastuvaan auringonkiloon ja kuulla, kun kotiautomaatio käynnistää kaffimyllyn. Samalla voisi kipasta siitä Olympiastadionin vieressä olevasta leipomosta aamutakissa muutaman kroisantin ja sitten perhe rupattelisi siinä oman hirsitalon lokoisassa tunnelmassa päivän psyykkisesti kuormittavista haasteista. Kyllä meille Katajanokkakin kelpaa. Suunnittelet siihen vaan sen verran korkean, mutta ilmavan aidan, ettei turistit kurki pihaan.”

Talofirman Myyntiedustaja: “Mutta tonttia ei siis oo?”

Asiakas: “No ei ihan, mutta suvun mökillä ennen kuin Aapo-eno poltti sen juoppohulluuskohtauksessaan oon kyllä oppinut paljon tonteista, ja että ne on niinku maata ja sen päälle sitten tulee se talo. Kai ne haikarat tuo ne talot sinne tontille, tai sitten ehkä talo tulee siitä, jos istuu ilman uimapukua saunan lauteilla. Mutta tää oma talo on ollut meidän unelma siitä lähtien, kun eilen kuultiin, että ihmisrasvassa paistettuja donitseja ei saakaan myydä suoramyyntinä taloyhtiön kerhohuoneelta.”

Talofirman Myyntiedustaja: “Ei siis tonttia?”

Asiakas: “No kaikki on tavallaan suhteellista, jos vertaa vaikka sumatralaiseen rotta-apinaan, niin…”

Talofirman Myyntiedustaja: “ONKO TONTTI?”

Asiakas: “Eeeeeeeeeeehkä ei kauheesti vielä ole.”

Talofirman Myyntiedustaja: “Jere, näillä ei oo tonttia! Tuotko sen sähköpiiskan?”

Asiakas pakenee palovammat pohkeissaan toimistosta. Talofirman Myyntiedustaja havaitsee ilokseen, että pakurikääpätee on jäähtynyt juuri sopivaksi.

Talofirman Myyntiedustaja ei kestä tontittomia uneksijoita, vaan vaipuu van Gogh -maiseen raivoon

Kuva: RobinHiggins / Pixabay

Miksette ostaisi vanhaa ja valmista?

Astun asuntoesittelyyn. Netin kuvissa symppis 50-luvun omakotitalo, jossa kivan kokoinen tontti ja sijaintikin ihan hyvä. Avaan oven ja ulos livahtaa kissa. Koetan tarttua sitä hännästä, mutta se puree minulta etusormen irti. Pikkusormi meni jo aiemmin pirulle, useammastakin syystä. Välittäjä on vastassa ja sanoo, että kissan saa (kai) päästääkin ulos. Niillähän on yhdeksän henkeä, hehheh. Tässä ajassa kissa on jo tappanut pari valkoselkätikkaa ja kuuttia. Talo on persoonallinen. Tai no, ainakin sen haju, joka muistuttaa rappukäytävän tuoksua leskirouva von Knösselbergin oven edustalla, kun rouvaa ei ole nähty kolmeen viikkoon Svenska Litteratursällskapin rikkaiden eläkeläisten kirjallisuuspiirissä. Leskirouvaa ei onneksi näy, sen sijaan olohuoneen nurkassa on terraario. Sieltä minua tuijottaa Intercityn ravintolavaunun kokoinen leguaani kieltään lipoen. Terraarion edessä kouristelee vantaalainen perhe, joka oli erehtynyt liian lähelle. Heidän ei enää koskaan tarvitse unelmoida uudesta kodista. He ovat nyt päässeet sinne. Peräännyn rauhallisesti katsekontaktia lohikäärmeestä hellittämättä. Turvaetäisyyden päässä käännän päätäni. Seinällä on näätä. Sentään täytetty. Toisen huoneen seinällä on peuran pää. Sekin täytetty, tosin sen silmät kyllä seurasivat minua epäilyttävästi, kun pengoin asukkaiden alusvaatekaappia. Ai juu, makkarissa on toinen terraario, jossa on reidenpaksuinen boa tai muu vastaava vaskitsa. Asuntojen stailaus on muotia. Tämän lienee stailannut sama kaveri, joka suunnitteli Hannibal Lecterin kuonokopan. Itse talo on ihan kiva. Hajut varmaan lähtevät samalla, kun liskosta tehdään sandaalit ja näädästä (täytetystä, Animalia huom.) voi tehdä vaikkapa perhoja, joilla voi kalastaa tofua (Animalia huom.). Silti. Niukka kolmesataa tonnia talosta, johon pitäisi laittaa kymppitonneja pienempiin ja vielä suurempiin remppoihin. Talo, jossa joku laatta irvistää, lista repsottaa ja matelija raatelee. Kuulostaa nykyiseltä kodiltamme ja ehkä hieman parisuhteeltammekin. Molemmat ovat tärkeitä ja rakkaita, mutta miksi vaihtaa samanlaiseen? Puhun nyt siis kodista (rakas puolisoni huom.).

Vantaalaisperhe meni liian lähelle terraariota. 

Kuva: Tama66 / Pixabay

Nenä tukossa pyörähdän seuraavaan kohteeseen. Oikein viehättävä. Siistit pinnat. Tehokas tilaratkaisu. Kysyn välittäjältä muutaman tarkentavan kysymyksen. Välittäjä: “No tämähän on pienemmän perheen unelma. Tässähän on aiemmin asunut sokea pappi, joka rakensi talon itselleen hartaudella ja asui tässä vain parittomina vuosikymmeninä ja silloinkin käveli takaperin, ettei talo kulu. Hehheh” Minä: “Miks tää hinta on näin edullinen? Ja miks sulla on tärisevässä kädessäsi metsästyspuukko?” Välittäjä: “No pitää toki vielä korostaa, että sijainti, sijainti ja sijainti. Hehheh.” Minä: “Mitä sijainnista?” Välittäjä: “No tästähän on erinomaiset yhteydet kaikkialle pääkaupunkiseudulla. Silti pihassa on omaa rauhaa ja tää on rakennettu intiaanien hautausmaan päälle.” Minä: “Anteeks mitä?” Välittäjä: “ Niin että pihassa on omaa rauhaa. Ja ehkä zombieita.” Minä: “Eiku sanoit jotain hautausmaasta.” Välittäjä: “Toki toki. Sellaista kulttuurihistoriaa. Nää on makuasioita. Toiset tykkää graniittitasoista ja toiset elävistä kuolleista. Hehheh. Että lähettäiskö me tarjousta tekemään?” Minä: “Mun pitää vielä miettiä.” Välittäjä: “Kannattaa päättää aika nopsaan.” Minä: “Ai onko tästä jo tehty tarjouksia?” Välittäjä: “Ei, vaan zombiet söi mun kollegan viime näytöllä. Ja joku taitaa jo järsiä munkin nilkkaa. Niin että lattiat varmaan sitten kannattaa uusia. Hehheh. Vinyylikorkki on tosi suosittua nykyään.”

Leskirouva von Knösselberg haluaa keskustella välittäjän kanssa keittiön tilaratkaisusta.

Kuva: SvenKirsch / Pixabay

Jätän välittäjän hakkaamaan itseään irti tuonpuoleisesta ja päätän käydä vielä parissa kohteessa. Hyvien liikenneyhteyksien päässä olevaan omakotitaloon en pääse, kun se on liikenneympyrässä ja on ruuhka-aika. Toinen kohde on vielä tulessa (“edulliset lämmityskustannukset”). Illalla äiti soittaa ja kysyy, miksi ette ostaisi valmista taloa. Vastaan, että täällä teltassa on vähän heikko kuuluvuus ja painan punaista luuria. Aamuyöstä herään, kun joku järsii nilkkaani. Sen enempää en esileikkejämme avaa.