Muokattiin taloa - tuli huonompi ja rumempi

Naapurien kuuleminen tuotti pieniä ongelmia.  Talo ei yksiä naapureita miellyttänyt. Se oli heidän mielestään liian iso, korkea, kaavan vastainen eikä istunut maisemaan. Me olimme toki eri mieltä. Koska toivomme voivamme rakentaa naapurien luvalla pari metriä lähemmäs tonttiemme rajaa, siihen tarvitaan näiden suostumus. Tällöin ehkä kaikkein fiksuinta ei ole kerjätä verta nenästään, aukoa päätään ja haastaa riitaa, vaikka se olisikin perinteisesti suomalaiskansallisen naapuruuden syvin olemus.

Siispä pari ehdotusta paperille, millaista kompromissia voisimme olla tarjoamassa ja tapaaminen kasvokkain. Meidän kannaltamme toki kaikki vaihtoehdot olivat alkuperäistä huonompia ja rumempia, mutta jossain olisi kiva asua lokakuun jälkeenkin, kun nykyinen talomme jyrätään.

"Kultsi hei, tuus kattoon. Tässä olis nyt näitä rumempia versioita meidän kodista."

“Meidän kannaltamme toki kaikki vaihtoehdot olivat alkuperäistä huonompia ja rumempia”

Taloa piti saada ensisijaisesti matalammaksi, vaikka kaupungin taholta olimmekin jo saaneet vihreää valoa piirustuksille ja suunnitelmille ja ne olivat kaavan mukaiset. Mitä siis ehdotimme?

Kattokulma. Se oli meillä alunperin 1:2. Komea, jykevästi taivaita tavoitteleva ja perinteen punamultaista peppua pussaava harjakatto. Sen alle olisi jäänyt hyvin tilaa tuulettuvalle kylmälle käyttöullakolle ja sinne olisi voinut säilöä mummon mankelin ja miksei mankeloidun mummonkin.

(Toim. huom. Kattokulman suhdeluku tarkoittaa, kuinka pitkällä matkalla katto nousee metrin. 1:2-kattokulmassa siis kahden metrin matkalla katto on noussut yhden metrin. Mitä suurempi jälkimmäinen luku, sitä lerpampi kattokulma.)

Kattokulmasta lähdettiin siis tinkimään. 1:2,5-kattokulma madalsi talon harjaa 33 senttiä ja näytti siedettävältä. 1:3-kattokulma taas madalsi taloa 65 senttiä, ja näytti erektiovaikeuksista kärsivältä pihavajalta kasaribileissä.

Tähän päälle yläpohjan eristeen vaihto u-arvoltaan hieman parempaan vei korkeudesta vielä kymmenen senttiä sekä hirsitalon painuminen toiset kymmenen senttiä.

Näillä kikoilla taloa saatiin siis madallettua joko 55 tai 85 senttiä. Ei liene vaikea arvata, kumpi naapureita miellytti enemmän.

Kahdeksankytluku on muodissa, juu. Mutta olisin mieluummin kuunnellut Rick Astleyä viikon putkeen kuin varustanut talon rumalla parakin katolla. Mut hei, sehän on vaan meidän koti.

“1:3-kattokulma madalsi taloa 65 senttiä, ja näytti erektiovaikeuksista kärsivältä pihavajalta kasaribileissä.”

Rumempi ja huonompi. Vähän kuin olisi tavoitellut näyttelijä Brad Pittiä Hollywoodista, mutta saanut Rauno Piitulan Hollolasta. Meidän tapauksessamme ulkonäön lisäksi kärsii ullakko, jonka korkeus putosi huiman hyvästä 2,3 metristä alle 1,7 metriin. Nippa nappa käytettävä edelleen, mutta kumarassa siellä on mentävä. Mummokin pitää ehkä pilkkoa.

Koska kyseessä on kuitenkin meidän kotimme (tai siis jos joskus sellainen saadaan rakennettua), pohdimme, mistä emme halua luopua. Puolisoni Seija Ala-Kautta kipuili lerpahtaneen kattokulman (ei ole mikään kiertoilmaus, hyi!) kanssa minuakin enemmän. Siksi kysyin häneltä, haluaako hän ilahtua katsoessaan taloa ulkoapäin ja harmitella madaltunutta huonekorkeutta vai harmitella talon saatanallisperkeleellistä rumuutta, mutta nauttia säilyneestä huonekorkeudesta. Olimme tämän jälkeen asiasta samaa mieltä.

Eli, mitä meille tärkeää pyrittiin säilyttämään?

Huonekorkeus: piirroksissa 290 cm, painumisen jälkeen niukka 280 cm. Luulen, että aika kiva. Ei liian hallimainen, mutta selvästi ilmavampi kuin parikymmentä senttiä matalampana.

Saatiin kuvaan kiva punainen väri, kun vedettiin ranteet auki.

“Vähän kuin olisi tavoitellut näyttelijä Brad Pittiä Hollywoodista, mutta saanut Rauno Piitulan Hollolasta.”

Pilariperustus: talo pysyisi edelleen tolpilla, lattiataso olisi n. 140 cm maanpinnasta ja ikkunoiden alareuna yli kahdessa metrissä. Eli vaikka oltaisiin yksikerroksisessa talossa, oltaisiin kuitenkin kivasti maantasoa ylempänä. Jos tästä olisi pitänyt tinkiä, perustus olisi muuttunut umpisokkeliksi tuulettuvalla alapohjalla. Tällöin taas olisi alapohja kannattanut tehdä betonista. Tällöin myös kutterieriste olisi kannattanut hylätä. Dominopalikat olisivat kaatuneet yksi toisensa jälkeen. Saattavat toki kaatua vieläkin, mutta nyt elän taas hetken optimismin aallonharjalla, kunnes taas paiskaudutaan haiden raadeltavaksi.

Saimme alustavat muutetut kuvat nähtäväksemme ja huokasimme kevyesti helpotuksesta. Fiilis oli sama kuin monella vanhemmalla synnytyslaitoksella: onhan se ruma, mutta kai sen kanssa voi elää. Tuollainen lerppana rassukka (ei ole mikään kiertoilmaus, hyi!) mutta ehkä kuitenkin meidän lerppana rassukka. Paha mieli silti tulee, jos vertaa aiempaan uljaaseen kattoversioon.

Jos jotain positiivista asiasta etsii, niin tuskin hyttysetkään tulevat tuon näköisen talon naapurissa viihtymään.

Nyt mennään naapurien kuulemisen toinen kierros ja toivotaan, että se saataisiin pika-pika-pikaisesti hoidettua. Ennen pääsiäistä ajateltiin pääsevämme lupaa hakemaan. Tai ennen vappua. Tai viimeistään kesäkuun alussa. Nyt onkin sitten juhannus. En pidätä hengitystäni luvan suhteen, muuten voi käydä kuten Piitulan Raunolle Hollolasta, joka avasi julppinsa juhannuksena veneessä.

Molskis, sano nimim. Ei jouluksi kotiin.

“Onhan se ruma, mutta kai sen kanssa voi elää.”