Onko tontti? - Skenaario 2

SKENAARIO 2 - ON TONTTI!

Talofirman Myyntiedustajaa kouraisee syvältä, kun hän tajuaa, että asiakkaalla on tontti

Kuva: MichaelGaida / Pixabay

(Lue täältä siitä tragediasta, että tonttia ei ole)

Asiakas astuu Talofirman ovesta sisään. Talofirman Myyntiedustaja laittaa luomuginsengjuuriteekupillisen pöydälle ja rientää asiakasta vastaan.

Asiakas: “Hei. Ollaan tässä pohdittu talon rakentamista.”

Talofirman Myyntiedustaja: “No ensiksihän pitää olla tontti, sitä ennen ei oikeestaan kannata alkaa mitään suunnittelemaan. Ilmansuunnat, rakennusoikeus, pohjatutkimus, Suomen pääseminen Euroviisufinaaliin, nälänhätä. Nää ainakin pitää olla ratkaistuna ennen kuin kannattaa tota meidän kahvaa kiskaista, ja netissähän voi käydä meidän sivuilla ja facebookissa. Ihan yhtä hyvää palvelua saa. Että jos palataan sitten, kun teillä on se tontti?”

Asiakas: “Meillä on tontti.”

Talofirman Myyntiedustaja: “Hirveen moni haaveilee siitä talosta, mutta etenkin täällä pääkaupunkiseudulla tonttimaata on tosi vähän ja sekin on yleensä rämeikköä. Alligaattoreita siellä ojat täynnä ja malaria leviää. Että jos palataan sitten, kun teillä on se tontti?”

Asiakas: “Mutta meillä on tontti. Kasvukeskuksessa radanvarren pikkukaupungissa kirvesvarsitontti, rakennusoikeus 150 neliötä ja 30 neliötä talousrakennus. Nykyinen talo myyty voitolla, ja rahat on satasen seteleinä tässä vyölaukussa. Tai osa rahoista, tässä nyt on vaan kuusisataa tonnia etumaksua varten.”

Talofirman Myyntiedustaja: “Se oma talo on kyllä ihana haave, mutta suoraan sanoen kaikkien ei edes kannata rakentaa. Se on se meidän firman talossa asuminen sellainen laji, että siinä ei kaikki pärjää. Joka aamu pitää koolata vähintään pari tuntia ja illalla laittaa smyygejä maalämpöpumppuun. Että jos palataan sitten, kun teillä on se tontti?”

Asiakas: “Meillä. On. Tontti.”

Talofirman Myyntiedustaja: “Ai te ootte vielä siinä, oottakaas, mä kysyn tähän apuun Jereä. Jere! Tuotko sen sähköpiisk… SIIS ONKO TONTTI?”

Asiakas: “Joo.”

Tässä vaiheessa keskustelussa seuraa pieni tauko, kun Talofirman Myyntiedustajaa elvytetään. Mikään ei tunnu auttavan, kunnes Jere keksii kuiskata Talofirman Myyntiedustajan korvaan “ne ei lukeneet pienellä painettua sopimusehdoista”. Talofirman Myyntiedustaja, joka oli jo matkalla kohti liekehtivää porttia, jonka päällä punainen silmä häntä tuijottaa, palaa korahtaen elävien kirjoihin.

Talofirman Myyntiedustaja: “Siis teillä on tontti. Anteeksi, mua saattaa alkaa spontaanisti itkettää. Älkää antako sen häiritä. Tontti. Tajuatteko, miten ihana sana se on? Tontti! Jos sopii, niin piirrän teille tässä nyt heti tähän laattalattiaan, jolla näköjään vielä makaan, kuolallani ensimmäisen luonnoksen talostanne.

Asiakas: “No ihan alustavasti vasta tultiin kysymään, löytyykö teidän firmalta edes kiinnostusta tähän projektiin.”

Talofirman Myyntiedustaja: “Siis teillä on tontti! Tajuatteko? Se tarkoittaa, että antaisin vaikka vasemman keuhkoni asiakkuudestanne. Oikea keuhko onkin erään tuusulalaisen hirsitalon seinällä. Luulevat sitä Kuutti Lavosen maalaukseksi. Nonni, siinä se olisi. 143 neliötä, pihasauna, olokeittiö, jossa aamiaiskaappi ja vähän taidetta talon puolesta seinällä, vanhempien makkari omassa rauhassaan, jos joskus lauantaisaunan jälkeen tulee sensuaalitoiminnalle tarve ja kääntymisympyrä vessassa, jos käy Jehovan todistajia. Laitettaisko me nimet paperiin? Tai ihan voidaan kirjoittaa kuolallakin näille laatoille.”

Asiakas: “Kyllä me ensin kilpailutetaan pari varteenotettavaa vaihtoehtoa…”

Talofirman Myyntiedustaja: “Ette te mitään kilpailuta! Siis tiesittekö, että noi muut firmat on oikeasti huumekauppiaiden hallussa? Ja ne tekee talonsa ydinjätteestä! En haluaisi kertoa tätä, mutta olen kuullut, että ne kaikki ovat menossa konkurssiin. Ihan vain näin teille sen kerron. Ja nimettömänä suomi24:n keskusteluissa. Ja vauva.fi:ssä. Kyllä nyt kannattaa tehdä kaupat meidän kanssa, meidän puu on tiukkasyistä pohjoisen Romanian jätteenkäsittelyalueen mäntyä.”

Asiakas: “Ei me kyllä vielä…”

Talofirman Myyntiedustaja: “Jere! Otatko sen mun mummon pakkasesta? Eiku äidin puolelta. Kuulkaa, minä laitan tämän mummon tähän kaupantekijäisiksi. On kuulkaa hyvä leipomaan. Tai oli. Että mitenkäs, laitettaisiinko me nimiä tähän paperiin?”

Asiakas: “No pitää vielä harkita asiaa.”

Talofirman Myyntiedustaja: “Rouva siinä vieressä näyttää olevan mietteissään. Kipristääkö vatsaa? Voi liittyä pernan toimintaan. Minäpä revin vatsani auki paljain käsin ja saa siitä rouva uuden pernan. Tai vaikka varalle, jos oma jää zumbaan. Kas siinä. Oho, lipsahti kädestä. Varo Jere, siinä ovensuussa on vähän liukasta! Että alettaisiinko me tämän jalomielisen eleeni jälkeen nyt laittamaan niitä nimiä paperiin?”

Asiakas: “Kyllä me taidetaan nyt käydä ensin siellä Prismassa.”

Talofirman Myyntiedustaja: “Älkää menkö! Kun teillä on se tonttikin! Minä lupaan käydä varastamassa seuraavan vuoden ajan kaiken tarvitsemanne Prismasta tai noista muista mainioista S-eturauhaskaupoista, jotka on niin mainiosti saatu sijoitettua aina kaupunkien parhaille paikoille ilman mitään lobbaamista tai kunnallispäättäjien “seminaarimatkoja”. Mutta laitetaan nyt niitä nimiä saatana siihen paperiin!”

Asiakas: “Hei, älä roiku mun kauluksissa. Päästä irti. Jere, voitko lyödä tätä hullua sillä jäisellä mummolla.”

Talofirman Myyntiedustaja: “Äidin puolelta!”

Talofirman ovi paukahtaa. Asiakas on poissa. Talofirman Myyntiedustajan kuumat kyyneleet putoilevat luomuginsengjuuriteehen. Sekään ei auta. Tee on kylmää kuin vieressä lojuva jäinen mummo. Äidin puolelta.

Juuri ennen asiakkaan farmari-Skodan käynnistymistä toimistosta kuuluu vaimeasti “niillä oli tonttiiiiiiiiiiiiiiiiii!”

Karu totuus alkaa valjeta Talofirman Myyntiedustajalle: asiakas ei ehkä ostakaan taloa ensimmäisestä paikasta ensimmäisellä tapaamisella, vaikka hänellä on tontti!

Kuva: RobinHiggins / Pixabay

Onko tontti? - Skenaario 1

SKENAARIO 1 - EI TONTTIA

(Lue täältä siitä, kun tontti jo on)

Asiakas astuu Talofirman ovesta sisään. Talofirman Myyntiedustaja laittaa pakurikääpäteekupillisen pöydälle ja rientää asiakasta vastaan.

Asiakas: “Hei. Ollaan tässä pohdittu talon rakentamista, kun perhe on kasvanut ja tarttettais lisää tilaa ja kun mulla on toi Vespa, jota olis kiva tuunata lämpimässä autotallissa ja vaimo harrastaa huovutusaerobiccia ja vanhempi tytöistä pelaa lätkää ja aloitti just esteratsastuksenkin ja niitä heppoja kai pitää välillä pestä ja nuoremmalla on seitsemän terraariota, lähinnä matelijoita, mutta on siellä yksi turkulainenkin että se 34 neliöö alkaa olla meille vähän ahdas..”

Talofirman Myyntiedustaja: “Onko tontti?”

Asiakas: “No ei vielä, kun me saatiin tää ajatus just tossa kun oltiin Prismaan menossa ja ajateltiin, että varmaan te haluisitte suunnitella meille talon. Ehkä sellainen kaksikerroksinen tai sitten yksi ja kellari. Tai pelkkä yläkerta ja kellarikin olis varmaan jännä, että se yläkerta niinku leijuis siinä ilmassa ja välissä olisi perennoja ja marihuanaa, tuskin se paljon kalliimmaksi tulisi. Tai ehkä sellainen atrium-talo, siitä oli Vain elämäässä puhetta ja ne kaikki itki, kun se oli niin koskettavaa. Ei ehkä ihan Hesan keskustaan, mutta niinku Töölööseen tai miksei Jyväskyläänkin. Sellasta modernia tyyliä, tiilistä tehtyjä hirsiä, jossa olisi punamultaa, kipsilevyä ja kryptoniittia tehosteväreinä. Värimaailman vois ottaa mun ja puolison ensitreffeiltä siitä mäkkärin seinässä olleesta majoneesitahrasta, mutta siinä vois olla vähän enemmän umbraa, kun oon ihotyypiltäni kevät. Ja uima-allas katolla on ollut meidän unelma. Ja harjakatto. Säästöjä on, kun vaihdoin kesälomarahat vapaiksi ja ostetaan vessapaperi Lidlistä. Ihan yhtä hyvää se on ja sormi se on omakin sormi, jos se sinne “tapahtumahorisonttiin” lipsahtaa. Että oisko sulla nyt aikaa, vai käydäänkö me eka siellä Prismassa, jos haluat sillä välin vähän hahmotella? Niin ja aamiaiskaappi pitää olla.”

"Saisko tohon vielä erkkerin ruokapöydälle?"

Kuva: joduma / Pixabay

Talofirman Myyntiedustaja: “Eli ei oo tonttia?”

Asiakas: “No ollaan kyllä ajateltu, että voitais alkaa niitä kattelemaan, kunhan toi Brexit, murrosikä ja maanpinnan nousu Vaasan rannikolla on saatu hoidettua. Mutta meillä on siis unelma, vaikkei ehkä sama kuin Martin Luther Kingillä, tai ehkä sekin halusi aamiaiskaapin. Ja talofirmathan niitä hoitaa. Siis unelmia, ei Martin Luther Kingiä. Kun olis ihana herätä järveltä heijastuvaan auringonkiloon ja kuulla, kun kotiautomaatio käynnistää kaffimyllyn. Samalla voisi kipasta siitä Olympiastadionin vieressä olevasta leipomosta aamutakissa muutaman kroisantin ja sitten perhe rupattelisi siinä oman hirsitalon lokoisassa tunnelmassa päivän psyykkisesti kuormittavista haasteista. Kyllä meille Katajanokkakin kelpaa. Suunnittelet siihen vaan sen verran korkean, mutta ilmavan aidan, ettei turistit kurki pihaan.”

Talofirman Myyntiedustaja: “Mutta tonttia ei siis oo?”

Asiakas: “No ei ihan, mutta suvun mökillä ennen kuin Aapo-eno poltti sen juoppohulluuskohtauksessaan oon kyllä oppinut paljon tonteista, ja että ne on niinku maata ja sen päälle sitten tulee se talo. Kai ne haikarat tuo ne talot sinne tontille, tai sitten ehkä talo tulee siitä, jos istuu ilman uimapukua saunan lauteilla. Mutta tää oma talo on ollut meidän unelma siitä lähtien, kun eilen kuultiin, että ihmisrasvassa paistettuja donitseja ei saakaan myydä suoramyyntinä taloyhtiön kerhohuoneelta.”

Talofirman Myyntiedustaja: “Ei siis tonttia?”

Asiakas: “No kaikki on tavallaan suhteellista, jos vertaa vaikka sumatralaiseen rotta-apinaan, niin…”

Talofirman Myyntiedustaja: “ONKO TONTTI?”

Asiakas: “Eeeeeeeeeeehkä ei kauheesti vielä ole.”

Talofirman Myyntiedustaja: “Jere, näillä ei oo tonttia! Tuotko sen sähköpiiskan?”

Asiakas pakenee palovammat pohkeissaan toimistosta. Talofirman Myyntiedustaja havaitsee ilokseen, että pakurikääpätee on jäähtynyt juuri sopivaksi.

Talofirman Myyntiedustaja ei kestä tontittomia uneksijoita, vaan vaipuu van Gogh -maiseen raivoon

Kuva: RobinHiggins / Pixabay

Miksette ostaisi vanhaa ja valmista?

Astun asuntoesittelyyn. Netin kuvissa symppis 50-luvun omakotitalo, jossa kivan kokoinen tontti ja sijaintikin ihan hyvä. Avaan oven ja ulos livahtaa kissa. Koetan tarttua sitä hännästä, mutta se puree minulta etusormen irti. Pikkusormi meni jo aiemmin pirulle, useammastakin syystä. Välittäjä on vastassa ja sanoo, että kissan saa (kai) päästääkin ulos. Niillähän on yhdeksän henkeä, hehheh. Tässä ajassa kissa on jo tappanut pari valkoselkätikkaa ja kuuttia. Talo on persoonallinen. Tai no, ainakin sen haju, joka muistuttaa rappukäytävän tuoksua leskirouva von Knösselbergin oven edustalla, kun rouvaa ei ole nähty kolmeen viikkoon Svenska Litteratursällskapin rikkaiden eläkeläisten kirjallisuuspiirissä. Leskirouvaa ei onneksi näy, sen sijaan olohuoneen nurkassa on terraario. Sieltä minua tuijottaa Intercityn ravintolavaunun kokoinen leguaani kieltään lipoen. Terraarion edessä kouristelee vantaalainen perhe, joka oli erehtynyt liian lähelle. Heidän ei enää koskaan tarvitse unelmoida uudesta kodista. He ovat nyt päässeet sinne. Peräännyn rauhallisesti katsekontaktia lohikäärmeestä hellittämättä. Turvaetäisyyden päässä käännän päätäni. Seinällä on näätä. Sentään täytetty. Toisen huoneen seinällä on peuran pää. Sekin täytetty, tosin sen silmät kyllä seurasivat minua epäilyttävästi, kun pengoin asukkaiden alusvaatekaappia. Ai juu, makkarissa on toinen terraario, jossa on reidenpaksuinen boa tai muu vastaava vaskitsa. Asuntojen stailaus on muotia. Tämän lienee stailannut sama kaveri, joka suunnitteli Hannibal Lecterin kuonokopan. Itse talo on ihan kiva. Hajut varmaan lähtevät samalla, kun liskosta tehdään sandaalit ja näädästä (täytetystä, Animalia huom.) voi tehdä vaikkapa perhoja, joilla voi kalastaa tofua (Animalia huom.). Silti. Niukka kolmesataa tonnia talosta, johon pitäisi laittaa kymppitonneja pienempiin ja vielä suurempiin remppoihin. Talo, jossa joku laatta irvistää, lista repsottaa ja matelija raatelee. Kuulostaa nykyiseltä kodiltamme ja ehkä hieman parisuhteeltammekin. Molemmat ovat tärkeitä ja rakkaita, mutta miksi vaihtaa samanlaiseen? Puhun nyt siis kodista (rakas puolisoni huom.).

Vantaalaisperhe meni liian lähelle terraariota. 

Kuva: Tama66 / Pixabay

Nenä tukossa pyörähdän seuraavaan kohteeseen. Oikein viehättävä. Siistit pinnat. Tehokas tilaratkaisu. Kysyn välittäjältä muutaman tarkentavan kysymyksen. Välittäjä: “No tämähän on pienemmän perheen unelma. Tässähän on aiemmin asunut sokea pappi, joka rakensi talon itselleen hartaudella ja asui tässä vain parittomina vuosikymmeninä ja silloinkin käveli takaperin, ettei talo kulu. Hehheh” Minä: “Miks tää hinta on näin edullinen? Ja miks sulla on tärisevässä kädessäsi metsästyspuukko?” Välittäjä: “No pitää toki vielä korostaa, että sijainti, sijainti ja sijainti. Hehheh.” Minä: “Mitä sijainnista?” Välittäjä: “No tästähän on erinomaiset yhteydet kaikkialle pääkaupunkiseudulla. Silti pihassa on omaa rauhaa ja tää on rakennettu intiaanien hautausmaan päälle.” Minä: “Anteeks mitä?” Välittäjä: “ Niin että pihassa on omaa rauhaa. Ja ehkä zombieita.” Minä: “Eiku sanoit jotain hautausmaasta.” Välittäjä: “Toki toki. Sellaista kulttuurihistoriaa. Nää on makuasioita. Toiset tykkää graniittitasoista ja toiset elävistä kuolleista. Hehheh. Että lähettäiskö me tarjousta tekemään?” Minä: “Mun pitää vielä miettiä.” Välittäjä: “Kannattaa päättää aika nopsaan.” Minä: “Ai onko tästä jo tehty tarjouksia?” Välittäjä: “Ei, vaan zombiet söi mun kollegan viime näytöllä. Ja joku taitaa jo järsiä munkin nilkkaa. Niin että lattiat varmaan sitten kannattaa uusia. Hehheh. Vinyylikorkki on tosi suosittua nykyään.”

Leskirouva von Knösselberg haluaa keskustella välittäjän kanssa keittiön tilaratkaisusta.

Kuva: SvenKirsch / Pixabay

Jätän välittäjän hakkaamaan itseään irti tuonpuoleisesta ja päätän käydä vielä parissa kohteessa. Hyvien liikenneyhteyksien päässä olevaan omakotitaloon en pääse, kun se on liikenneympyrässä ja on ruuhka-aika. Toinen kohde on vielä tulessa (“edulliset lämmityskustannukset”). Illalla äiti soittaa ja kysyy, miksi ette ostaisi valmista taloa. Vastaan, että täällä teltassa on vähän heikko kuuluvuus ja painan punaista luuria. Aamuyöstä herään, kun joku järsii nilkkaani. Sen enempää en esileikkejämme avaa.