Yllärisähkölasku - julkkiselämää

Huhtikuussa tulee neljä vuotta tämän blogin aloittamisesta. Melko nopeasti minusta tulikin koko kansan tuntema ja rakastama raksabloggaaja. Hurjimpana aikana jouduin palkkaamaan kolme henkivartijaa pitämään hysteeriset raksaajafanit loitolla. Vaihdoin asuntoni salaiseksi ja rakensin korkean aidan puhelinnumeroni ympärille. 

Saatoin hieman ylpistyäkin. Tämän tajusin siinä vaiheessa, kun aloin puhua itsestäni me-muodossa ja pukeutua kuin Louis XIV. Lapsia ehkä vähän nolotti, kun kömmin pihisevästä, puhisevasta ja yskivästä raksamunastamme, jota ammoisina aikoina autoksikin erehdyttiin kutsumaan, ja vilkuttelin kuninkaallisesti tavallisille kuolevaisille. 

“Koko kansan tuntema ja rakastama raksabloggaaja.”

Pitäjänkinkunsuolaaja Kankkuström sieltä Perskurkkanalan palvaamosta kyselee, mitä se tällainen itsetutkiskelu blogiin kuuluu. Hyvä kysymys, arvon halvattu palvattu. Setäpä selittää, siinä sedät on hyviä. Setä laittaa ihan tähän uuden väliotsikonkin.

Hattarahemmon tähtihetki

Siellä taas huokaillaan, että ei kai taas sitä hattarahöpötystä. Maailmassa olisi tärkeämpiäkin asioita ja meneillään vaikka mitä tragedioita kuten että lähikaupasta oli toffeenmakuinen kapselikahvi loppu ja pillifarkkuni haaroista ratkenneet. Mutta keski-iän kriisi vaatii riittävän äijjämäiset aseet ja onko mitään äijjämäisempää kuin mangonmakuinen hattara? No on! Kaksi mangonmakuista hattaraa. 

Oikean helppoheikin tunnistaa muikeasta hymystä.

Iha sama. Kirjoitan siis hattaroista. Kävin nimittäin kaupittelemassa sokerilla maustettua ilmaa lasten koulun vanhempainyhdistuksen järjestämässä tapaturmassa. Olin testannut hattaran menekkiä jo viikkoa ennen joulua kotikaupunkini joulutapahtumassa ja hötön menekki löi minut ällikällä. Jonoa oli koko ajan ja höpötöttöröitä piti pyöritellä kiivaimpaan aikaan viisi tuntia kertaakaan kelloa vilkaisematta tai vessassa käymättä. Onneksi villahousut lämmittävät märkänäkin. 

Koulun tapahtumalta en isoja strumffeja odottanut: otin mukaan überoptimistisesti sata itse väännettyä paperitikkua ja ajattelin, että jos niistä nyt kolmasosa menee, niin saapahan ulkoilla ilman isompia tappioita. Menivät tasan tarkkaan kaikki sata ja pari päälle! Taas sain pari tuntia vääntää hupituuttia juuri niin nopsaan kuin ranteista lähti. 

“Onko mitään äijjämäisempää kuin mangonmakuinen hattara?”

Miksikään Linnanmäen kaltaiseksi megatoimijaksi minusta ei ole, joten olen molemmilla kerroilla panostanut hattaroiden kokoon (iso) ja makuvalikoimaan (ananas, bananas, kermakakku, kirsikka, kokis, kookos, mango, man-, mustikka, omena, persikka, sitruuna, vanilja ja metsämansikka). Valittu linja hidastaa aika paljon hattaroiden tekotahtia, mutta tuntuu lisäävän asiakastyytyväisyyttä. 

Mitäs atsovärejä ja e-koodeja saisi olla?

Olin vieläpä hankkinut aiemmilla hatartamistuloillani kunnon toriteltan (pitää olla!) Tuulihaukka-teltoilta. Oli kyllä näpsä laitos: helppo pystyttää, jämäkkä rakenne ja kankaat. Joulutapahtumaan olin napannut talteen kolmellakympillä Torista kupanrunteleman paviljongin, jonka katosta tuli keskisalko läpi jo sitä pystyttäessä ja purkaessa jäi rungon pienoja käteen. Ajoi asiansa, mutta jäi kertakäyttöiseksi. Tuulihaukka-teltta sen sijaan jökötti kuin Väyrynen politiikassa, eikä aurinkoisena sekä tuulettomana päivänä edes teltan sivuseiniä kannattanut asentaa. 

Mun summarum: hattaraa meni, ihmisiä tuli ja meni ja neljä tuntia meni kuin siivilä. 

Siis miten luistimet liittyy hattaroihin? Lue eteenpäin, niin tiedät. Tai jos olet niitä jonneja, jotka katsoo vain kuvat, niin tässä kuvassa on luistimet.

Sitten siihen tähtihetkeen: olimme hattarointia seuraavana päivänä perheen kanssa Tussulanlärvellä luistelemassa. Kiskoimme luistimia rannassa jalkaan, kun viereisen perheen äiti totesi: “Hei, sä oot se hattaramies.” Olivat kuulemma ostaneet mansikkahattaran ja hyvää oli. Tajusin sillä hetkellä, mitä on olla julkkis. Kaivoin kynän esiin ja aloin jakaa nimmareita. En edes kysynyt halusivatko ulkoilijat niitä. Nautin joka hetkestä. Ne hetket kestivät 2 minuuttia. Vastatuuli tappoi loput hymyt. 

Sähkölasku tuli

Se on kuulkaa melkoisen sähkökriisin merkki, kun tammikuun sähkölasku oli selvästi pienempi kuin aiempina vuosina. Aivan pösilöä. Sauna on tammikuussa lämmennyt lähes joka ilta, mutta kiitos pörssisähkön sekä tuulisten ja leutojen säiden laskun loppusumma oli 204 euroa. Siis vuoden kylmimpänä aikana perheeltä, jossa on kaksi teinihtyvää ja jonka talossa on piharakennus mukaan lukien 180 neliötä sekä vuotavat nurkat. 

Kuukauden sähkön keskihinta oli reilu 8 snt/kWh. Aiemmalla sopimuksella se olisi ollut 44 senttiä.

Ohikiitävän hetken saatoin jopa pohtia, olisiko jossain maailmassa sittenkin vielä joku, joka olisi kärsinyt joskus enemmän kuin me. Sitten tulin järkiini. 

Rähjäsin unissani vainajalle

Otsikko ei anna minusta kovin hyvää kuvaa, mutta kuitenkin paremman kuin ansaitsen. Näin nimittäin unta, että avauduin IV-sähläreistä LVI-urakoitsijan edustajalle. Hieman unessakin ihmettelin, kun mielestäni hän oli kuollut elokuussa, mutta en antanut sen haitata avautumistani. Kyseisen herran eduksi on laskettava, että unessa(kin) hän käyttäytyi minua kohtaan ihan asiallisesti. Minun miinukseksi taas on laskettava, että rähjäsin vainajalle. Oi alitajunta, sinä vinksahtanut pikku veijari.  

Tässä kuvassa on savustettuja muikkuja. Juho on alarivissä kolmas oikealta.

Kolme vuotta sitten 2020

Kolme vuotta sitten, kun olin 40 vuotta nuorempi, heitin hauskaa läpändeerosta taloesitteistä. Kyllä sitä nuorena olikin hauska. Nyt kun aikaa on kulunut, olen vain kulunut.

“Rähjäsin vainajalle.”

Julkisivukuvatkin tärähtivät tarkasteltaviksi. Noista kuvista talomme muuttui loppupeleissä rumemmaksi, kiitos lerpahtaneen kattokulman. Mutta eihän sitä muista kuin vain joka kerta, kun tulee kotiin. Ja öisin, kun herää omaan huutoonsa. 

Kaksi vuotta sitten 2021

Suurelta rakennusfirmalta tuli viimein lähtökäsky. Tätä oli odoteltu jo pidempään, mutta silti kirpaisi. 

Vuosi sitten 2022

Talo oli jo “valmis” ja saimme vain keskittyä “asumaan” siinä, ilman mitään “ongelmia”. Kävin postauksessani Alkuhaaveet - ja loppurealismi läpi haaveitamme ja toiveitamme ja nauroin paskaisesti päälle, kun todellisuus selvisi. 

Yksi kauneimpia ylläreitähän oli IV-törppöjen törppöilyn törpöin törppöily, kun poistoilmakanavista alkoi valua vettä lattialle. Siinä oli kuulkaa sellainen olo, että just tätä me tahdottiin.

“Hei, sä oot se hattaramies.”

Miljoonannet messut - sälää saarekkeella

Puolisoni piilotti minulta Crocsit. Sadismia vai rakkautta vai kumpaakin?

Seija Ala-Kautta veti vuosi sitten nurejev-/veskuloirimaiset lipat kotimme ulkoportaissa. Lehtikuusi jääpeitteellä on melkoisen liukas ja Seija ontui jonkin aikaa kuin mökin Miina ennen lonkkaleikkaukseen pääsyä. Huonomminkin olisi voinut käydä, jos keskushermo olisi sanonut poks ja vakuutusyhtiö voivoi.

“Seija ontui jonkin aikaa kuin mökin Miina ennen lonkkaleikkaukseen pääsyä.”

Koska Seija kompuroi omat välilevynsä divariin, hän ei halunnut minun kokevan samaa kohtaloa. Meidän löylyvalmis kiukaamme sijaitsee erillisessä pihatuvassa (murju? tölli? chalet?), ja hiipparoin sinne avaamaan kiukaan ennen varsinaista sauna-aktia. Crocsit on näppärä sujauttaa jalkaan ja sutia talon portaat alas ja pihatuvan (kämppä? hökkeli? tönö) portaat ylös. Ja sama toisinpäin. Seija on omasta mielestään vielä liian nuori ja kukkea omaishoitajaksi, joten hän piilotti Crocsini, jotten lipeäisi. Päätin alkaa kostoksi ajamaan motocrossia ilman kypärää. 

Saarekkeella 30.1.2023 klo 9.23

• Perintörinsessan pipo
• pitkä sivellin
• ledituikkuja
• pullonavaaja-avaimenperä
• peltirasia, jossa ketju
• ledivalaisimia pahvilaatikoissaan
• pyöreä heijastin
• hedelmäkulho, jossa 7 mandariinia, joista yksi kyrvähtänyt, 2 luomomenaa (koska olemme kulttuuriperhe) sekä pari anuskirsikkaa. Kulhon alla servetti, jonka päällä kuulakärkikynä
• Nonstoppolosin koulukuva
• Smartum-seteleitä
• tyhjä sitruunanmakuinen Pirkka kivennäisvesipullo. Siis ei se pullo maistu sitruunalta, vaan siinä ollut kivesnäisvesi, jota ei enää ollut pullossa
• aprikoosimarmeladipornukka
• aprikoosimarmeladipornukan kansi
• Fiskarschin hedelmäveitsi (export quality, koska olemme kulttuuriperhe)
• sokerikippo, jossa lusikka
• Seija Ala-Kauttan synttärilahjaksi saama Leijona-rannekello, jonka rannekkeen yksi nivel ei enää jousta. Syynä allekirjoittanut.
• vielä yksi lediruikku
• hunajapurkki, jossa kaksi pikkulusikkaa (koska rahaa piisaa)
• toinen samanlainen pullonavaaja-avaimenperä (koska messuesittelijä katsoi juuri toisaalle)
• Tupperwaren reunuskaulus
• JBL-bluetoothkaiutin (kuuntelemme siitä lähinnä renesanssimussiikkia, koska olemme kulttuuriperhe)
• Applen MacBook Airin latausmolkku (koska olemme ympäristötietoinen perhe ja Applen tuotteet parantavat koko maailman kaikessa)
• neliskanttinen tiffanylasinen tuikkukippo, jossa ledituikku (vihreä)
• toinen neliskanttinen tiffanylasinen tuikkukippo (sininen)
• kolmas neliskanttinen tiffanylasinen tuikkukippo (punainen)
• käsidesiä (jos spitaalinen tulee kylään)
• Applen iPhone SE latauksessa
• ledinauha Rajamäen lasiburkissa hohtamassa valoa sydämiimme
• kyyläkärkikynä (messuilta)
• kaksi palaa suklaata (samoilta messuilta)
• halvalla Citymarketista ostettu orientaalistyylinen kynttilälyhty
• Arabian vihreä 24h-sarjan leipälautanen, jolla ruppanen omenanlohko
• vihreät Yatzy-nopat läpinäkyvässä muovirasiassa. Yhden nopan silmäluvut ovat niin kuluneet, että mahdollisuudet saada Yatzy moninkertaistuvat.
• toinen vihreä Arabian 24h -sarjan leipälautanen
• Oivariini-rasian kansi
• hapankaalipurkin sisälipare
• Oivariini-rasia, jossa Hackmanin Savonia-sarjan voiveitsi (koska olemme kulttuuriperhe)
• vaaleanviherjä Ikean pussinsulkija
• pikkulusikka
• leivänmuruja
• kukkaruukku, jossa joku helevetin jukkapoika
• Espoo liikkuu -juomapullo, jolla saa raikkaasta hanavedestä tehtyä kätevästi muovinmakuista
• perinteinen litteä juomapullo, jolla saa lapset jo päiväkodissa perehdytettyä taskumatteilun kiehtovaan maailmaan
• toinen servetti
• kaksi viinilasia (koska olemme globaali kulttuuriperhe)
• Tilastokeskuksen Suomi lukuina 2022-vihkonen, josta selviää esimerkiksi, että Suomessa oli vuonna 2020 1 719 650 huoneistokohtaista saunaa. Kaikkiaan saunoja arvioitiin olevan yli 2,3 miljoonaa. 
• D-vitamiinipurkki
• Fiskarschin sakset
• Pirkka-kermajuusto sekä juustohöylä (koska noudatamme Juha Sipilän leikkauspolitiikkaa, joskin jälkikasvullemme ei ole siirretty yhtä suuria valtiolta kupattuja omaisuuksia)
• talouspaperirulla
• lasiastia, jossa neljä kurkkuviipaletta
• hunajapurkin muovikansi

Olisi siihen vielä jotain mahtunut. Nyt oli kuitenkin juuri konmaritettu.

Joulukuusi, joulukuusi, naavaparta, buusimuusi

Aikansa kutakin, sanoi oman elämänsä panostaja, kun uudenvuoden aatonaattona silmämunansa raketilla halkaisi. Seija Ala-Kautta, tuo hehkeä ja notkea fitnesskisuli, on syntynyt vuoden alkupuolella ja perinteisesti joulukuusi on pidetty talossa hänen synttäreihinsä saakka. Tällä kertaa kuusi lojui paikallaan jopa hieman tuon päivän yli. Kuusi siirtyi kuitenkin terassille siinä vaiheessa, kun siitä alkoi varista kilo neulasia joka kerta kun naapurissa niistettiin. Joulupuumme oli tänä vuonna kyllä poikkeuksellisen nätti, vaikka olikin tuontitavaraa ja kaupasta haettu. Tai ehkä juuri siksi. 

Uuh Tannenbaum, uuh Tannenbaum, wir bumsen kein Sepp Blatter.

Vuosi sitten ensimmäisenä joulunamme uudessa kodissa Seijan lapsuudenhaave toteutui; hän sai kodin, jossa voisi tanssahdella kuusen ympäri. Ei tosin aavistanut saaneensa kaupan päälle puolison, joka tanssahteli kuusen ympärillä leopardistringeissään.

Sugar, I need sugar!

Lähdetään nyt hei siitä, että koti ilman 25 eri makuista sokeria ei ole koti. Siksipä tilasin hattarasokereita lisää, sillä jäljellä olleilla sokereilla ei olisi saanut enää edes Ranskan kokoisen maan asukkaita sokerihumalaan. Nytpä sitten on taas millä mällätä: 

Sitruuna ja metsämansikka - makein tapa saada slaagi.

Toiset esittelevät baarikaappiaan, jossa on viskiä, konjakkia ja muita desinfiointiaineita. Minulla on jotain astetta spessumpaa, sokerikaappi:

Alarivissä erinomaista vuosikertaa 2021. Ylempänä Toscanan auringon kypsyttämät atsovärit.

Hattarakone. Keski-ikäisen miehen rakkain laite. Toisena tulee sydämentahdistin.

Jessus, messus!

Taisin taannoin jossain postauksessani laskea, monillako raksaan vivahtavilla messuilla olen käynyt. Alkuaikoina kerroimme jokaisella ständillä jokaiselle sähkönmyyjäsällillekin kuinka kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. Epävarmuuden tumma pilvi varjosti meitä ja lähes kodittomina harhailimme messuilla turvan ja tulevaisuuden perään haikaellen. Messuhemmoja kiinnosti yhtä paljon kuin yhdistetyn SM-kisat gambialaista katukauppiasta. 

Tätä saattaisi äkkivilkaisulla luulla Rooman Pantheoniksi.

Kun sitten projekti alkoi saada konkretiaa, etsimme messuilta Tekijöitä, Toimittajia ja Tietoa (vähän kuin kuuluisa näyttelijä Tirkka-Tekka Tetelius). 

“Hattarakone. Keski-ikäisen miehen rakkain laite.”

Projektin ollessa käynnissä kävimme itkemässä jokaisella ständillä kuinka kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. 

Nyt projektin koristessa henkitoreissaan kävin messuilla enemmän tottumuksesta, mutta sainpa sentään synninpäästön. Laitetaan siitä otsikko

Synninpäästö

Lähdetään siitä, että IV-lukakumme tekivät työnsä suunnilleen yhtä menestyksekkäästi kuin ankerias sepelissä. Asenne tuntui olevan, että seinissä on reiät, joihin laitetaan jotain, mikä näyttää venttiililtä ja poistoilmakanavista valuva vesi on vaan vettä. Tajusin vasta paljon myöhemmin, että IV-laudrupien asentamat tuloilmaventtiilit mallia alpakan pukama olivat pasquan ulkonäkönsä lisäksi vieläpä väärän kokoisetkin. Tästä en ole edes vielä maininnut LVI-urakoitsijallemme. Pitäähän sitä tulevaisuudessakin saada kuunnella Syytöksiä, Selittelyjä ja Sadatteluja (vähän kuin kuuluisa näyttelijä Sirkka-Sekka Setelius). 

Ei mitään bebatuutteja, vaan Velcon celpoja venttilejä.

Mutta asentelin siis näiden ananastappien tilalle Velcon venttiilejä, jotka säätyvät ulkolämpötilan mukaan. Piharakennuksen (bungalow? maja? pirtti?) seinään timpurimme oli tehnyt sen verran naftin reiän, että venttiilin sisäputki ei siitä mahtunut. Laitoin siis reikään suoraan pehmeän äänenvaimenninputken, joka muotoutui täydellisesti reiän mukaiseksi ja esti myös ilman virtaamisen muualta kuin venttiilistä sisään tupaan. Ihan näin skarpisti ei ollut IV-zlatanien asennuksissa, joissa sisäputken ja seinän välistä olisi voinut peruuttaa Toyota Yariksella. 

“Sirkka-Sekka Setelius”

Jäin pohtimaan, kuinka suuri synti oli asentaa tuloilmaventtiili ilman sisäputkea ja tätä uskaltauduin kysymään Rakenna ja Remontoi -messuilla Velcon ständiltä. Ei kuulemma ollenkaan synti. Kiva. Latelin varmuudeksi pari isämeitää ja avemariaa messuosastolla, mutta yksi asia sentään ruksittu pois pitkältä listalta, jonka nimi on “Asioita, jotka valvottavat öisin klo 3.27-5.12”.

Kävin heti raksamessujen perään myös Educa-messuilla. Otavan oppimateriaalien “Matikkaa mulkvisteille muksuille” -kirjasarjan esittelijä oli tosi kiinnostunut kuulemaan, miten kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. Kun esittelijä katsoi poispäin, pöllin koko karkkikulhon. 

Kolme vuotta sitten 2020

Naapuri aloitti oman urakkansa kaatamalla kirvesvarreltamme puut. Niitä puita poltellaan tämänkin postauksen kirjoitushetkellä puuhellassa. Koivuklapia syntyi, tosin mutaisena tammikuuna pöllejä vielä vasta roudattiin. Mudasta lähdettiin, mudassa möyritään.

Aika ihana ajatus, että tässä koivupuussa on ollut poikasia peipon pesässä ja nyt se palaa meidän hellamme pesässä.

Kaksi vuotta sitten 2021

Helevetin koronan kanssa pyörittiin jo silloin. Timpurit aloittivat urakkansa parinkymmenen asteen pakkasessa talon alla aluslaudoitusta asentamassa. Tere tulemast vaan. Valitsimme sähkömiehen ja voi pojat kun valittiin väärin. Tarjolla oli hyvä, otettiin paikallinen. 

Vuosi sitten 2022

On tämä sellainen saakutan dejà vu. Vuosi sitten nimittäin edellämainittu sähkömies oli jo kytkenyt (oletettavasti siis johtuu hänen tötöilystään) saunan kiukaan pikaliittimillä mukana tulleen asennusliuskan sijaan. Kiuas menee (oletettavasti tämän seurauksena) pois täysteholta usein useammankin kerran saunomisen aikana. Vuosi sitten jo tätä pyytelin fiksaamaan, mutta edelleenkin kiuas on samassa jamassa. Vuosi on lyhyt aika, kun näin pakkopaidassa asiaa tarkemmin pohtii. Ja onhan täällä muitakin hiihtäjiä viuhtonut. 

“Puolisoni piilotti minulta Crocsit.”