Minähän en arkkitehtia palkkaa!

“Arkkitehti suunnittelee asiakkaan rahoilla monumenttia itselleen” 

- eräs anonyymina pysyttelevä talotehtailija

Tämä olkoon metafora visiostani: yhä korkeammalle, taivaan taa ja tuuletusikkuna auki, jos avaimet jää himaan, kun tulee kotiin firman pikkujouluista.

Kuva: MichaelGaida / Pixabay

Minähän en arkkitehtia palkkaa. Yläasteella minulla oli kuvis kymppi ja kuka olisi enemmän oman asumisensa asiantuntija kuin asuja itse. Talossa on huoneita ja niitä laitetaan sopivasti vierekkäin ja peräkkäin. Ei siihen nyt mitään arkkitehtia tarvita, ellei halua jotain marmoritötteröitä katolle tai lämpökäsitellystä cichoro-puusta tehtyjä kattolistoja, joiden muotokielessä on muistumia Kuuban ohjuskriisin vaikutuksesta Karibianmeren pallokaloihin.

En omiin häihinkään palkannut bändiä. Itse soitin koko illan. Puolisoa vähän harmitti, mutta säästettiinpähän kolmasosa hääpuvun hinnasta. Tosi hyviä komppeja löytyi Casiosta ja nappia painamalla Casion calzone-rumpali mojautti kivan fillin. Loppuillasta bestman ei halunnut muuta tehdäkään kuin painella Fill 1- ja Fill 2 -nappia. Fill 1 oli “tsuku tum tsuku tum” ja Fill 2 “tsuduttu tsuduttu tsuduttu tum”. Säästettiin siinäkin, että viimeiset häävieraat lähti jo 20.30. Viinatkin jäi itselle. En tosin ollut laittanut niitä muutenkaan tarjolle. Sen verran työlästä oli ne itse keitellä.

Entisajan rakennusmestari suunnitteli talon klubiaskin kanteen. Ja ei ollut varmasti käynyt edes ilmaisu- ja taidepainotteista lukiota. Jos kansakoulupohjalta piirtää talon, niin korkeakoulupohjalta piirtää vaikka maanosan. Vaikka opiskelinkin estetiikkaa ja semiotiikkaa, Duchampin pisuaarin ontologian ymmärtäminen ihan varmasti auttaa.

Arkkitehdit. Pyh. Millimetripaperia, sinistä lenkkiä ja vadelmasiideriä inspiraatioksi. Tein millimetripaperin itse. Hirveä määrä tyhjää tilaa viivojen välissä, turha siitä on maksaa.

Ja hommiin. Talon ulkomitat. 15 kertaa 9. Suorakulmio, ajaton ratkaisu. Samalla sen verran kapinallinen, että pian varmaan alkaa kolahdella kutsuja luennoimaan erilaisiin symposiumeihin. Ai niin, seinällä on paksuuskin. Toinen viiva viereen. Voi Alvarin pakarat kun käytettävä tila pieneni. Sinne meni yhdistetty sikari- ja perhonsidontahuone. En polta enkä ongi, mutta olishan se ollut kiva. Mutta tästä niille arkkitehdeille siis maksetaan. Vähän naurattaisi, ellen säälisi niitä, jotka maksavat täysin turhasta.

Inspiraatio. Se syntyy tekemällä. Tähän mitään baskeria tartteta. Viivotin suihkii kuin Tsingis-Khan jälkeläisiä joka jurttaan. Luonnostelen ensin aika vapaalla kädellä. Annan ideoiden kummuta. Sinisestä lenkistä jää rasvatahroja millimetripaperiin. Muutaman sadan vuoden päästä nuoret arkkitehtiopiskelijat etsivät niistä piilomerkityksiä. Rennolla kädellä syntyy minulle tyypillistä orgaanista jälkeä. Viivat tanssivat, löytävät toisensa vain jatkaakseen kohti uusia tiloja, joita ei ole ollut koskaan aiemmin eikä tule koskaan olemaan. Alan ymmärtää luomiskertomusta. Luon tiloja tyhjyyteen ja järjestystä kaaokseen. Riisuudun alasti, koska paratiisi. Ja vähän ihottuma.

Tunti kuluu. Ja toinen. Kuljen kuin sumussa ja silti en ole koskaan ollut näin läsnä. Olen talon tuolla puolen. Tästä syntyy koti. Prosessi on selvästi uuvuttava, sillä yhtäkkiä tajuan, että aika on loppumassa. Olen kuin kuivaksi puristettu kilpauimarin säämiskä. Ennen tyhjien sidukkapullojen päälle romahtamistani ehdin raapustaa puolisolleni post it -viestin, jossa lukee “Tässon tä meidn kotti. Ihavituhieno. Kato.” Sitten tunnen lipuvani sisään pehmeää valoa tulvivaan huoneeseen, jonka ovea raottaa ystäväni Gaudí.

Alkuillan visioista loppuyön hallusinaatioihin. Arkkitehtoninen valaistuminen olikin lähestyvä Intercity.

Kuva: EliasSch / Pixabay

Herään aamulla siideripullon etiketti liimautuneena poskeeni. Yön olin viettänyt Alvarin ja muiden kollegoiden kanssa keskustellessa ja isällisiä vinkkejä heille jaellessa. Sitten muistan, mitä olen luonut. Tai itse asiassa en muista kovinkaan tarkasti. Kömmin työpöydän ääreen. Puolisoni onkin näköjään käynyt ihailemassa suunnitelmiani ja jättänyt jopa lapun ennen lähtöään:

“Heippa oma “arkkitehtini”!

Jääkaapissa on tofua. Varaatko ajan uniapneatutkimukseen. Vedenkeitin meni päälle sun kuorsauksesta. Pari huomiota sun suunnitelmasta ja vähän muustakin:

- lastenhuoneessa olisi kiva olla ikkuna. Ja ovi. Kiuas sopisi paremmin saunaan, etenkin kun se on puukiuas, jota ei ole kytketty hormiin.

- maalämpökaivo on yleensä ulkona, vaikka ajattelitkin viljellä siinä karppeja.

- “sisustuksellinen yksityiskohta” on vähän ylimitoitettu termi lattialle.

- avoviemäri vessassa ei aiheuta “kohinaa arkkitehtipiireissä”, vaan punatautia.

- eduskunnan kansliasta vastattiin yölliseen sähköpostiisi. Valtionarkkitehdin paikkaa ei ole auki. Tai siis ei ole.

- Arkkitehtiliitto SAFA.sta vastattiin myös. Kyllä, arkkitehtien koulutukseen kuuluu muutakin kuin laskutusohjelmiston hallinnan ja tavallisen ihmisen halveksimisen opettamista. Ja arkkitehdit kuulemma eivät juo pikkujouluissaan asiakkaidensa verta.

- Uspenskin katedraaliin ei tarvita lisäsiipeä, jossa olisi Airsoft-areena sekä mannermainen viinibaari, jossa tarjoillaan pähkinöitä.

- peruin käyntikorttitilauksen, jossa olit vaihtanut tittelisi asiakasrajapintaohjelmoijasta yliarkkitehti / jumalaksi.

- vaikka keittiö on kodin sydän, sitä ei tarvitse maalata sianverellä.

- kodinhoitohuoneeseen olisi kiva päästä muualtakin kuin uuninluukusta.

- 80-luvun bulgarialaisesta juoppoputkasta inspiraationsa ammentava vessa ei ole mielestäni “ironisen retro”.

- älä buukkaa Kari Hotakaista kirjoittamaan muistelmiasi.

- olohuoneen sohvaa ei tulla KOSKAAN päällystämään liito-oravan nahalla. Naapureiden mukaan olit koettanut heitellä niiden pihan oravia pulloilla.

- yhdistetty takka ja vaatehuone on minusta huono idea.

- keittiösaareke ei tarkoita sitä, että sen pitäisi olla veden keskellä.

- en usko, että seiniä kannattaa rakentaa pelkästä höyrynsulkumuovista, vaikka ne olisivatkin kivan ohuet

P.S. Oot rakas. Soita kuitenkin sinne Psykoosipotilaat ry:n auttavaan puhelimeen. ÄLÄKÄ soita enää SAFAan. Ne ovat blokanneet sun numeron.

Pusu.”

Puolisoni ei siis tajunnut, että nämä ovat luonnoksia. Näistä tislautuu ja kiteytyy se kotimme lopullinen muoto. Eiväthän nuo kaikki tule tietenkään jäämään lopulliseen versioon. Esimerkiksi karpit eivät sovellu suomalaiseen ilmastoon. Minulla oli siinä vaiheessa iltaa lyhyt orientaalinen kausi. Vaihdan ne kirjolohiin. Käynkin hakemassa Prismasta pari testiin.

Mutta arkkitehtia en palkkaa.