keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Joululoma - rauha ja perustus maass'




Teimme viime hetken päätöksen olla lähtemättä Pohjanmaalle sylkemättä saastaista uusmaalaista koronaa sukulaisten päälle. Suht leppoisastihan se joulu kotonakin meni. Meillä on jo vitsinä huokaista, että “tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa”. Ollaan sen verran pitkään tästä tehty lähtöä, että taisi olla kolmas vuosi jo, kun tätä arvailtiin. Tosin nyt taitaa oikeasti olla se viimeinen joulu, ellei jotain tosi outoa tapahdu. Ja eihän sitä koskaan.


Joulukuusi saatiin yllättävän läheltä, eli omasta kuusiaidasta. Matkaa etuovelle 3 metriä 57 senttiä. Ja vielä nättikin oli. Purkutalon viimeinen joulukuusi. 


“Ikäni oon veroja maksellu, niin kai mää nyt yhren joulukuusen saan kaupungin puistosta kerran vuaressa kaataa? Varsinkin, kun tää joulu on varmaan viimenen tässä kodissa.”


“Tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa.”


Jouluna siis kiskottiin kinkkua (viipaleina kaupasta), savukalkkunaa (köntti), kaloja (purkista ja vakuumista), lanttulaatikkoa (ilmavaivoista) ja eggnogia (mugista). Jouluaattona ei menty rekiretkelle, sup-lautailu näissä säissä olisi helpompaa. Sen sijaan tehtiin visiitti tontille. 


Jotenkin on psyykkisesti paljon helpompaa, kun talo on aluskatteella. Jatkuva sade ei jatkuvasti kastele enää talon sisäosia. 


Herkkä tutkielma aiheesta “Tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa”.


“köntti”


Psyykkistä kuormitusta lisäsi sähkömies (se vihainen), joka ilahdutti meitä aatonaattona vastauksellaan omaan sovintoehdotukseemme. Vastaus oli, että ellemme maksa koko summaa korkoineen vuoden loppuun mennessä, hän vie jutun käräjille. Ja vaikka tiedämme, että hän ei ole toimittanut sitä mitä on sovittu ja että kuluttajansuojalain mukaisesti olemme asiasta reklamoineet, silti tuntuu aika ikävältä. Hän menee viesteissään henkilökohtaisuuksiin ja uhkailee, vaikka kyse on edelleen hänen aiheuttamastaan viivästymisestä ja siitä, ettei saatu (lähellekään) sitä mitä tilattiin. Itse asiassa nyt kun on oltu yhteyksissä muutamaan sähkömieheen ja -suunnittelijaan, käy yhä selvemmäksi, että eihän tässä ole saatu juuri mitään vastinetta rahalla. Ja tähteemme kynttilän pätkää. 


Iloinen ylläri oli se, että pintavalua lukuunottamatta tulisijan perustus saatiin valmiiksi juuri ennen joulua. Vähemmän iloinen ylläri on sen kustannukset. Samalla pieni vinkki niille, jotka haaveilevat puisesta alapohjasta ja / tai pilariperustuksesta: koska puun päälle ei takkaa rakenneta, tulisija ja piippu siis tarvitsevat oman perustuksensa. Eli pitää hankkia kamaa, perustuksen tekijä, perustuksen tekijän kaveri, lecasoraa ja aatonaattona vielä yksi kuutio lisää lecasoraa ja styroksia, vaikkei sentään niin paljon kuin K-kauppa yritti toimittaa


“Tossa me sitte uudessa kodissa paistetaan riävää, kun tää joulu on varmaan viimenen tässä kodissa.”


“Ja tähteemme kynttilän pätkää.”


Tästä(kin) kaikesta muodostuu rakentajalle niin tuttu tonnien tanssi. Jos takan alla olisi ontelolaatta tai maanvarainen laatta, homma olisi ollut vain muurata näiden päälle ja siinäpä se. Puinen alapohja kaikessa näennäisessä yksinkertaisuudessaan kuitenkin vaatii näitä ylimääräisiä kevätjuhlaliikkeitä ja ne maksavat tonnin per voltti. 


Nyt siis kuitenkin tulisijalle on perustus ja ihan vakuuttavaltahan se näyttää. Pintavalu voidaan tehdä, kun talossa on lämmöt päällä, joten ehkä jo lähivuosina muurarikin pääsee laastia läpsimään. 


“Olis meillä ollu laittaa tohon kymmene kerrosta strytroxksia lisääkin, niin ois pysyny lämpimämpänä. Mutta tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa.”


“Tonnin per voltti”


Korona-aikana olemme tavanneet jonkin verran porukkaa tontilla, kun sisätiloissa ei viitsi visvaa viskoa. Glögejä kävivät joulunpyhien jälkeen nauttimassa myös vanhempani, jotka eivät olleet tontilla käyneet sitten sen, kun siellä vielä heilui ikimetsä ja liito-oravat kujersivat puusta puuhun viuhahdellessaan. Muutos oli siis suht iso. Ja kyllähän kai tykkäsivät näkemästään. Se tässä on lohdullista: kun itse näkee vain virheet ja epäonnistumiset, muut näkevät myös hienouden ja kannustavat.


“Siellä Seija Ala-Kautta ja Perintörinsessa kulkevat kohti uutta etukuistia, kun tää joulu on varmaan viimenen tässä kodissa.”


“Kun itse näkee vain virheet ja epäonnistumiset, muut näkevät myös hienouden ja kannustavat.”


Jotain hyvää näen toki minäkin - ainakin ajoittain. Jaksoin vanhemmillenikin hyristä tyytyväisyyttäni talomme sijoittelusta peltohiiren pikkuvarpaan kokoiselle tontille: vaikka kotikadultamme näkyy kaupungin keskustaan, makkareistamme ja olohuoneestamme ei näy juuri ketään naapuria. Tämä jaksaa ilahduttaa ja oletan sen ilahduttavan naapureitammekin. Ainakin sitä yhtä, joka kävi ihan pihassamme asti riemuitsemassa. Exultate jubileo potatis. Ja toki hirret ovat komeaa katsottavaa, kun jatkuvat pitkät pätkät yhtenäisinä, katkeamattomina pölökkyinä. 


Uuden vuoden jälkeen pystytys jatkuu. Ilmeisesti odotettavissa katon ja ikkunoiden asennusta, ulko-ovetkin saattavat jo tontille tupsahtaa ja kai se piharakennuskin pitäisi saada kasattua. Jossain vaiheessa pitäisi alkaa timpureitakin maanittelemaan paikalle. Työtä riittää, rahaa ei niinkään. 


Ai niin, mutta sähkömieshän hoitaa meidät vankilaan sopimusrikkomusten vuoksi, joten kukas haluaa buukata ekan airbnb-yön? 

 

“Suunnilleen näin avara näkymä aukeaa etukuistilta uuteen tupaamme, mutta tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa.”


“Tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa.”


keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Joulutauko raksalla - sateelta suojassa



Ai että, kun olisi oltu muutamaa päivää aiemmin liikkeellä, niin olisi hirret imeneet joitain maitoautollisia vähemmän vettä. Kivoja pakkaspäiviähän pukkasi reilun viikon, mutta aluskatetta ehdittiin alkaa asentamaan vasta kun keskiseltä Atlantilta nousi matalan selänne, joka toi mukanaan sumua, muhjua, vettä, räntää ja sillin selkäeviä. Vähemmän hirmuisen märkien päivien väleihin saatiin ujutettua aluskatteen asentelua, mutta kyllä sydämestä veri norui, kun katseli, miten hirsistä vesi norui. 


Vihdoin aatonaatonaattona pystyttäjät saivat katteen paikalleen. Vaikka talo ei aluskatteen puutteeseen kuolisikaan, niin joulunpyhät voi olla psyykkisesti helpompi kärvistellä, kun tietää ettei talosta sada ihan läpi. 


Näin marraskuussa talon teen ja villaan homeiseen nyt kosteus jää ja tappaa hiljalleen.

“Keskiseltä Atlantilta nousi matalan selänne, joka toi mukanaan sumua, muhjua, vettä, räntää ja sillin selkäeviä.”


Kattopellitkin tulivat tontille. Mikäli niitä ei olisi laitettu viimeiseen tilaukseen ennen joulutaukoa, seuraava tilaus olisi tullut tontille vasta tammikuun lopulla. Hyvä siis näin. Ne saadaan asennukseen vasta vuonna 2021 (toivottavasti), mutta onpahan sentään kuusenneulasen pintasolua pienemmällä tontillamme tavaraa, jottei mikään rakenneosa tunne oloaan yksinäiseksi jouluna. 


Kamaahan tontilla on jonossa kuin Hurstin ruokajakelussa: on ikkunaa, styroksia, lautaa, kattopeltiä, helinää, helskettä, vilinää ja vilskettä. Ja jotain ihme hirttäkin on yhä paketissa. Eiku meillehän on tulossa se piharakennuskin! Milloinkahan ne sen pykää?


Hiljaa hiljaa hirsinurkka kohoaa. Rahat pankkitilien katoo, minne, tiedä en. Velka tullut on.  


“Kamaahan tontilla on jonossa kuin Hurstin ruokajakelussa.”



Tonttitaulu


Tontilla pitää kuulemma olla tonttitaulu, josta selviää kaikenlaista projektista. Toisaalta rakennuttajallakin pitäisi olla tarpeeksi rahaa ja urakoitsijoilla moraali, muttei niistäkään kukaan piittaa. Seija Ala-Kautta on tunnettu graafisen alan ihmelapsi, joka on toteuttanut menestyksekkäästi kaikkien tuntemat kampanjat “Edes tonni tryffeleitä Björn Wahlroosille”, “Kaikki on maahanmuuttajien syytä, luin netistä” ja “Irti muumeista, joita Pikku-Myy myy”.  


Seija A-K siis pisti InDesigninsa runksuttamaan ja yhdessä päästimme mopon rotkoon. Savun keskeltä paljastui tämä:


Tonttitauluun tuherrettu asiattomuuksia, rava huutaa raivoissansa: "Myönnetä ei lupia!"


“Edes tonni tryffeleitä Björn Wahlroosille”


Vinkki itselle ja muille: jos paperi on laminoitu, siitä ei kannata lyödä ruuvia läpi, koska reiästä pääsee vesi sisään. Pätee muuhunkin rakentamiseen. Toinen vinkki: Elvis on nähty Sorsakosken koulun pihan liukumäessä.


Koska termi “arvioitu valmistumisajankohta” jättää mahdollisuuden arvioida, päätimme olla optimisteja ja vetää aikataulun suht tiukille kuten tonttitaulusta näkyy. Kiirehän tuossa tulee, mutta jos nostetaan oman työn osuutta nollasta 0,1:een ja velan osuutta sadasta luottohäiriöön, niin ehkä tavoitteeseen on mahdollisuus päästä.


Sähköt saatu


Valo valke-uden leimahti pime-yteen sopivasti vuoden mustimpana päivänä. Kärsivällinen sähkäri (ei se, joka vaatii sharia-lain toimeenpanemista meihin alakautta ja ratakiskolla), vaan paljon erinomaisempi kaveri hoiti homman erittäin kelvollisesti. Toki teimme parhaamme haitataksemme hänenkin hommiaan: kun hän tiedusteli, minkä mittainen tonttikaapeli tarvitaan kadun liittymäkohdasta tonttikeskukselle, puolisoni ymmärsi tarkoitettavan etäisyyttä talolta piharakennukselle. Sähkäri toi sitten kymmenmetrisen kaapelin, kun sitä tarvittiin 30 metriä. Sähkäri laittoi kaapelin vaihtoon. Meidät pitää ansaita ja todella haluta asiakkaikseen. 


Poka - se hommiin laitetaan. Poka - se pääsee kaivamaan. Poka - jos iskä komentaa. Poka - se lapiosta saa.


“Meidät pitää ansaita ja todella haluta asiakkaikseen.”


Mutta olihan se aika hienoa, kun hirsiseiniä valaisi märässä pimeydessä aito, oikea ja perinteisen lämmin sähkölamppu. Sellainen, jonka valossa Kullervo Paksujalkakin hiihti Volgan mutkasta Kauppakeskus Triplan Robert’s Coffeehen. 


Tuikkikaa oi sähkölamppuset kilpaa sähkärimme raivon kanssa (sen edellisen).


“Kullervo Paksujalka”


Tuli siasta


Olen myös selvitellyt, millaisen tulisijan ja hormin hommaisimme piharakennukseen. Puukiuas tarvitsee lisäksi oman horminsa. Kriteerit takalle ovat tiukat: sen pitää olla suht siro, suojaetäisyyksien pienet, solahtaa nurkkaan ja se ei saisi lämmittää liikaa. Jos saunatuvan koko on reippaat 15 neliötä, niin varaava takkaleivinuuni on turhan heviä stuffia kuten Mäki-Ketelän Jorma sanoi saatuaan leguaanin ongella Keravanjoesta. 


Vahvimpana ehdokkaana on tämä:


Nyt sytytämme kamiinan, se liekkiin leimahtaa. Tai syttyy sitten ainakin jos bensaa käyttää saa. (Kuva lainattu Nordpeisin sivulta. Palautan heti, kun pyytävät kamiinansa takaisin.) 


“Kriteerit takalle ovat tiukat.”


Mutta voipi olla, että suunnitelmat muuttuvat ja piharakennuksen nurkassa tönöttääkin Marseljeesia viheltävä juhannussalko. Tää on kato tätä rakentamista, ikänä ei tiä. 


Kas nythän on joulu ja nythän on joulu ja nythän on joulu taas

ja aluskate estää, ettei ole vettä maas

Ja hirret ne halkee ja budjetti paukkuu ja vannetta kiristää,

mut entisen sähkärin uhkailu sentään nyt joulua piristää


Hupsis tupsis tuppeli pupsis,

sähköt on tontilla puppeli rupsis

Tontti on täynnänsä akkunaa, moskaa,

valmistuukohan pirttimme koskaan

Hipsis pipsis pimpeli pompeli,

kiesus kun meikä on ääliö tomppeli

Tarttisi tässä nyt laskuja maksaa, 

mut ei taida jaksaa kun joulu on!


Kodotus-blogi toivottaa itse kuuullleeeeekkkkkin säää-äääädyyy-yyyylleeee mitä rauhaisinta joulua. 

Kiitokset tähänastisesta, anteeksi tulevasta!


“Joulunpyhät voi olla psyykkisesti helpompi kärvistellä, kun tietää ettei talosta sada ihan läpi.”

 

P.S. I Saw Mommy Kissing Sähkö Mies

keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Sormet ristissä - katto ristikossa





Tähän alkuun sellainen sydämeenkäypä kohtaaminen - toki korona-aikana ihan puhelimitse. Sain soiton Tapio Samboralta (nimi muutettu). Oli ajelemassa läheltä kotiamme kohti vaurasta kotikuntaansa ja ajatteli käydä vilkaisemassa puupinoamme. En itse päässyt paikalle kokemusasiantuntijaksi, joten Samboran Tapsa puoliksi vaati, että kun seuraavan kerran tontilla nähtäisiin, siellä pitäisi olla jotain tekemistä, missä hän voisi auttaa. 


Yllättääkö, että Mr. Sambora on aikoinaan itse rakentanut omakotitalon ja muisteli, miten rassaavaa se oli? Vahingonilon sijaan hän tarjosi apuaan. Kyynel kyynel, sydän sydän, kuten sotien jälkeen syntyneet tuppaavat emojistilehtiä. 


Mr. Samboran kannustava viesti. Omalta tunnekylmyydeltäni en tietenkään osannut reagoida siihen kuin ironialla. 


“Kun seuraavan kerran tontilla nähtäisiin, siellä pitäisi olla jotain tekemistä, missä hän voisi auttaa.”


Muutenkin tänä syksynä on ollut kiva tavata kavereita tontilla. Heidän kommenttinsa asettavat asioita välillä mittasuhteisiin; kun itse stressaa ja ratkoo ongelmia, on kiva kuulla kavereilta jotain positiivista. Niin että kiitos vaan. Ne tietää ketkä tietää ketä ne on.


Ai niin, se sama autosta rähjännyt naapurikunnan naapuri käveli tontin ohi ja jäi juttelemaan hetkeksi. Aloitti samalla onelinerilla kuin aiemminkin. Kyllä, talo on korkea. Lohdutin häntä, että enemmänhän tätä puretaan kuin rakennetaan, joten ei tämä pitkään aikaan vielä häntä ole häiritsemässä. Hetki siinä juteltiin, eikä ruumiita tullut, joten ehkä tämä pitää katsoa onnistuneeksi liennytykseksi. 


Tulisijan perustus


Tulisijan perustus etenee rauhaisasti. Taannoin meinattiin saada tuplasti harkkoja, kun sekä K- että S-kauppa niitä halusivat toimittaa. Viime viikolla vastaava mestari tilasi lisäkamaa samaisen rohjakkeen perustuksiin. Listassa oli kymmenen Routa-levyä (kavereiden kesken styroksia). Maksoin minulle välitetyn laskun (tonni meni, mutta ainahan se menee). Tontilla kieltämättä hieman ihmettelin, kun styroksia näytti olevan eduskuntatalon lisärakennuksen verran, mutta ajattelin, että ainahan kaikkea menee paljon kaikkeen. Tällä kertaa silmäni eivät kuitenkaan valehdelleet: piti tulla kymmenen levyä styroksia, tuli kymmenen pakettia styroksia. 


Tälle kasalle ei kiivetä ilman lisähappea.


Jostain tuli ehkä vähän mieleen myös:




“Styroksia näytti olevan eduskuntatalon lisärakennuksen verran”


Jos jotain positiivista hakee, niin onpahan jotain murennettavaa lasten popcorn-kippoihin, kun katsovat kuudennettakymmenettäseitsemättä kertaa Totoroa. Vähän grillimaustetta päälle. Kelluvatkin paremmin. 


Lohkeileva lohenpyrstö


Isoin edistyminen oli väliseinän palaaminen takaisin normaaliksi. Korvaavat hirret saatiin pikana ja karjalaisen kulkukauppiaan hampaiden näköisestä nurkasta lähtee taas ihan kunnon hirsiseinä. 


Mutta eipä se nurkka nyt varsinaisesti kaunistunut tästä runnomisesta; yhdessä hirressä on kunnon lommo ja muutama pala lohkesi talomme kohdasta, jonka olin nimenomaan halunnut muistuttamaan kaikkia meillä vierailevia köyhiä luusereita siitä, että ovat varakkaan kulttuuriperheen hirsitalossa. Nyt tähän hybrikseen saatiin muutama lohkeama ja lommo ja olen siitä murheissani. Muustakin syystä kuin diivailumahdollisuuksien niukennuttua. 


On se komia, mutta se oli viä komiampi.


“Köyhiä luusereita”


Kohoavat kattoristikot


Kattoristikot ovat nyt vihdoinkin lähes koko talon mitalta siellä missä niiden pitääkin. Viivästysten vuoksi kattofirma ei päässyt tekemään tarkkoja mittauksia katolle, vaan joutuivat tilaamaan tehtaalta pellit piirustusten varassa. Jos näin ei olisi tehty, seuraava tilaus olisi voitu toimittaa vasta tammikuussa 2021. Saattaa siis joulunpyhät tähdistä kirkkain luoda valoaan seimikätkyen yllä lepattavain pressuin välistä ynnä härkäin ja aasein kanssa - mutta ei nyt puhuta enempää tietyistä urakoitsijoista. Joulumieli jne. 


Kun nyt vaan saataisiin taloa jo sateilta suojaan. Reilun viikon on ollut optimaalinen sää, mutta nyt alkaa ennusteiden mukaan vihmoa taas vettä. Siis muualtakin kuin silmistäni. 




“Viivästysten vuoksi kattofirma ei päässyt tekemään tarkkoja mittauksia katolle.”


Sellainen pikku miinus tälläkin viikolla tuli vastaan, että ranskalaistyyppisen aamukahviterassimme teräspilarit oli katkottu 11 senttiä liian lyhyiksi. Että jos ovesta haluaa ulos, niin pitää laskuvarjolla hypätä. Vaihtoehtoina oli niiden hitsaaminen pidemmiksi (huusiko joku tonni?) tai korottaminen kestopuulla (huusiko joku taas tonni?). Pystyttäjät hoitivat homman näpsästi kuntoon kestopuuta lisäämällä, mutta kyllähän se niin on, ettei taaskaan ole kukaan kärsinyt yhtä paljon kuin me. Vereslihalla kompuroidaan pimeää kujaa. 


Räppänät räpsähtivät


Jos jostain ollaan saatu erinomaista palvelua (ja ollaanhan sitä saatu useammaltakin taholta), niin Pihlalta. Ikkunamme tulevat heiltä ja niiden suhteen palvelu on pelannut ihan lähdöstä maaliin kulkematta lähtöruudun kautta. Ja nytpä ne ikkunat yhtäkkiä ovatkin tontilla talon tyhjää tuijotusta täyttämässä. Jos nyt tarvitsee raikasta ilmaa taloon, niin ei tarvitse kuin avata tuuletusikkuna. Ihanan helppoa. Ikkunoista teen omat postauksensa myöhemmin. Mutta ihanaa (saako noin sanoa tässä blogissa?), kun taas yksi asia eteni muuten kuin oikeuskäsittelyn kautta. 


Muuten näppärä hylly, mutta hyllylevyt on vähän vinossa.


“Wet Hot Meat (a song by Mr. Tapio Sambora)”


keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Taloa kasataan - ja taloa puretaan



Meikäläinen on sen verran ylimielinen idiootti, etten osaa asettua toisen asemaan. Esimerkiksi sähkömiehen, joka ei toimittanut sähkösuunnitelman dwg-kuvia, mutta haluaa työstään täyden maksun. Juhlistimme itsenäisyyspäivää vaihtelemalla hänen kanssaan sähköpostia sekä tekemällä yhteydenoton kuluttajaneuvojalle. Silläkin tavalla siis erilainen itsenäisyyspäivä.


Perustilanne on edelleen tämä: emme saaneet sähkösuunnitelmaa dwg-muodossa, kuten olimme sopineet. Oma keskustelunsa on sekin, kannattaisiko / pitäisikö sähkösuunnitelmaan kuulua muutakin kuin paperiversiot pohjapiirroksesta. Kun sähkömies sitten poltti kääminsä (no pun intended), hän otti loparit ja laittoi laskun. Eikä dwg-kuvia edelleenkään kuulunut. Teimme siis reklamaation ja maksoimme mielestämme sen osan laskusta, jonka saamamme palvelukin kattoi.


“Kattoristikko pilkottaa, huomenna sen kai jo purkaa saa!”



“Emme saaneet sähkösuunnitelmaa dwg-muodossa, kuten olimme sopineet.”


Parissa ensimmäisessä aggressiivisessa sähkömiehen sähköpostissa ei edelleenkään sanallakaan mainittu näitä dwg-kuvia. Kirjoitimme hänelle pitkän vastineen, jossa kerroimme (uudelleen) oman näkökantamme asiaan, kuvien puuttumiseen ja hirsien höyläyksen viivästymiseen. Lisäksi totesimme, että ulkopuolinen, puolueeton taho osaa varmasti arvioida tilanteen molempia tyydyttävällä tavalla. Silti hänen viestiensä olennainen sisältö oli tämä:


- koska emme ole maksaneet kuvia, niiden omistusoikeus on sähkömiehellä ja hän käy valvomassa työmaalla, ettei niiden pohjalta tehdä sähkötöitä. (Meidän kannaltamme tietysti mukavaa, että vihdoin saamme sähkömiehen tontillemme.)

- uutena yllärinä hän vastasi, että saamme dwg-kuvat (ne mainittiin vihdoin kolmannessa viestissä ensimmäistä kertaa) vasta, kun olemme maksaneet koko laskun


Eli: Emme maksaneet kuvista, joita emme saaneet, mutta jotka ovat sähkömiehen omaisuutta, koska emme ole maksaneet ja saamme ne, kun olemme maksaneet siitä, mitä emme saaneet kuten sovittu.


Tai: En tehnyt mitä sovittiin ja suutuin, kun ette maksaneet siitä huolimatta. Nyt teen sen mitä sovittiin, kunhan ensin maksatte siitä, mikä piti tehdä jo aiemmin.


Missään kuvassa näkyvässä huoneessa ei saa käyttää sähköä, koska emme ole maksaneet sähkömiehelle ja kaikki sähkö on hänen. Myös se, mikä syntyy, kun hankaa kissaa styroksiin.



“Mukavaa”


Olimme yhteydessä kuluttajaneuvojaan ja Omakotiliiton lakimieheen. Molemmat olivat yhtä mieltä, että vaatimus dwg-kuvista maksamisesta ennen kuin sähkäri suostuu ne toimittamaan todistaa, että sellaiset olisi pitänyt toimittaa alun alkaenkin. 


Nätisti sanottuna paska fiilis. Meitä uhkaillaan oikeustoimilla toimiessamme ymmärtääkseni täysin kuluttajansuojalain sallimalla tavalla. Omakotiliiton lakinneuvonta antoi ainakin henkistä tukea: sieltä jopa meinattiin, että me voisimme hakea vahingonkorvausta sähkäriltä ja että jo maksamamme 800 euroakin oli liikaa. Veikkaan, että saan tästä vielä jatkossakin muutaman mukavan aiheen postauksilleni. 


Alkaa jo näyttää kodilta, vaikkei meillä koskaan noin siistiä ole.

 

“Nätisti sanottuna paska fiilis.”


Aloitamme kuitenkin tapojemme vastaisesti sopua hieromalla: Esitämme, että sähkömies voi pitää jo maksamamme 800 euroa, eikä esitä vaatimuksia laskun, sähkösuunnitelman eikä sen mahdollisen käytön suhteen. Jos ja kun nykyinen sähköasentajamme tarvitsee uusia / muokattuja / toisessa muodossa olevia sähköasennuksiin liittyviä kuvia, hoidamme ne omalla kustannuksellamme toiselta suunnittelijalta. Emme vaadi sähkömiestä toimittamaan dwg-kuvia emmekä korvausta meille aiheutuneesta haitasta.


Huoh.


Tässä kuvassa on käynnissä sama leikki kuin Tinderissä lauantai-iltana: Etsi rako!


“Huoh.”


Taloa on nyt pystytetty yli kolme viikkoa, eikä se ole vieläkään sateelta suojassa. Toivoa alkoi sentään olla, kun ensimmäiset kattoristikot saatiin heivattua paikoilleen. Tämä homma kuitenkin keskeytyi heti aloituspäivänä, kun väliseinien hirsissä oli mittavirhettä ja seinää pitikin purkaa pois. Vähän sydäntä riipaisi, kun keskeiselle paikalle haikailemaani lohenpyrstönurkkaa longotettiin ja kammettiin sorkkaraudalla auki. Pidän sormiani pernaa myöten ristissä, ettei itse nurkkaan tule jälkiä - olen jo kauan suunnitellut nojailevani siihen esitellessäni taloa vieraillemme. Sillai rennosti, mutta kuitenkin varallisuuttani ja yhteiskunnallista asemaani korostaen. Kestää kestää, kunpa myös hermo. 


Siinä se hirsi irvistelee kuin Nasse-setä, kun lasissa olikin vettä.

 

“Lohenpyrstönurkkaa longotettiin ja kammettiin sorkkaraudalla auki.”


Terassit, följärit ja takan perustus ovat sentään edistyneet. Pilariperustuksen ja puisen alapohjan takia hellaleivinuuni sekä savupiippu tarvitsevat oman perustuksensa - ja tämä kaikki maksaa. Useampi tonni on perustuksiin palanut jo ennen kuin ensimmäinenkään tiililetka on tontille tietään löytänyt. Kun lisäksi rautakaupasta pitääkin tilata vielä lisäsatsi sitä sun tätä (styroxia, muroxia ja lovexia), tulee toiselle rahdille toisen rahdin hinta. 


Hellaleivinuunin perustuksen idea on se, että lähelle maan tasoa paalujen päälle on valettu teräsvahvistettu laatta. Tästä nousee harkoista tehty “huone”, jonka sisusta täytetään lecasoralla. Täyteen tuutatun töttörön päälle valetaan taas betonista laatta ja tadaa, siihen tiiltä tiilen päälle. Enpä tätäkään tiennyt, mutta nyt tiedän. Termille “oppirahat” on vihdoinkin löytynyt selitys ihan käytännössä.


Följärit ovat aika jykevöjä eli jönkkiä. Kunnon töötti pystymettää muistuttamassa siitä, että vartti sitten vielä bylsittiin toisiamme puun oksalla käpypalkalla. Ihanaa oli kuitenkin, että kahtena peräkkäisenä päivänä ei tainnut sataa ollenkaan. Kuiva pikkupakkanen tuntuu kuin universumi olisi erehdyksissään hetkeksi liittoutunut kanssamme, vaikka kukaan ei koskaan olekaan kärsinyt yhtä paljon kuin me. 


Kuka kaipaa joulukuusta, kun seinässä on Lauri Markkasen kokoinen puinen objekti. 



“Kukaan ei koskaan olekaan kärsinyt yhtä paljon kuin me.”



Terassien koolaukset on saatu myös tehtyä. Etuterassin koko vaikuttaa passelilta: se ei ole liian iso, mutta edelleen mahdollistanee ranskalaistyyppisen aamukahviterassin terassin nurkkaan sekä käynnin varastoon. 


Muistuttaisimme kuitenkin, että terassilla ei saa juoda sähköllä keitettyä kahvia, koska se rikkoo sähkömiehen sähköoikeuksia.



Ei, silmäsi eivät valehtele: terassimme todellakin yltää Liettuan ja Valko-Venäjän rajalle siihen kohtaan, jossa toisinajattelijoita hakataan sähköpiiskoilla.



“Etuterassin koko vaikuttaa passelilta.”



Varsinainen iso terassi taas näyttää sen verran isolta, että siitä pitää kirjoittaa ihan oma iso otsikko:


ISO TERASSI


Se on aika iso. Se terassi. Nuoruus lienee takana viimeistään siinä vaiheessa, kun tajuaa, että uuden talon terassi on kaksi neliömetriä pienempi kuin koko opiskelijakaksiomme. Ja terassin värkkien hinta on helposti enemmän kuin mitä aikoinaan maksoimme koko vuonna kaksiostamme vuokraa. Tosin jatkosodan melskeessä toki vuokratkin pysyivät maltillisina. 


Ilmastosyistä poltammekin tulevassa hellaleivinuunissamme pelkkää puhdasta ja kuivaa viidensadan euron seteliä.


Laitetaan tähän loppuun taas meikkivinkki: 


Kynsilakka.   


Ei ne usko. Optimistit.


“Meikäläinen on sen verran ylimielinen idiootti, etten osaa asettua toisen asemaan.”


keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Päästiin reklamoimaan - jippii!




Kiitos kysymästä, talo se nousee kuin tartuntaluvut Tukholmassa. Aletaan kaiketi olla lähellä sitä hetkeä, että kattoristikot saataisiin päärakennuksen päälle. Siihen päälle aluskate, niin lällällää sade, etpäs saanut kasteltua ihan kaikkea ihan kokonaan ihan vielä ainakaan!


Sähkömies (ei se, jonka mielestä rektaaliimme pitäisi vetää kaapeli Loviisan ydinvoimalasta) odottaa kovasti pääsevänsä kytkeskelemään tonttikaapelia, jolloin saatettaisiin saada sähköä ihan omasta rasiasta, eikä tarvitsisi naapurin looralla käydä. Sen verran ahdasta on kuitenkin ollut tontilla (joka on pienempi kuin Trumpin lakimiesten moraali), että sähkäri päästetään irti vasta, kun hirret on saatu maasta seiniin. 


Ja onhan niitä saatu. Vaikka elämäntehtäväni tällä planeetalla onkin uhriutua, koska kellään ei ole koskaan ollut yhtä rankkaa kuin minulla, ajoittain olen uskotellut itselleni, että 2,8 metriin kurkottava huonekorkeus voi olla aika ylväs. Sitten olen palannut taas realiteetteihin ja alkanut mutista katkerana. 


Laitetaan tähän kuva hirsistä, jotka symboloivat dynaamisuutta ja vahvuutta.


“Rektaaliimme pitäisi vetää kaapeli Loviisan ydinvoimalasta”


Katkerana saattaa mutista myös ex-sähkömiehemme. Me nimittäin emme suostuneet maksamaan paskasta paakkelssin hintaa; jos setämies lupaa sähkösuunnitelmat dwg-muodossa, eikä niitä toimita ja viivyttää vatuloinnillaan hirsien höyläyksen ja sitä myöten myös talon pystytyksen alkamista, niin ihan täyden kympin palvelusta ei mielestämme ollut kyse. Siksipä https://reklamaatioapuri.fi/ auki ja sen avustuksella väninät seuraavanlaiseen muotoon:


REKLAMAATIO


TUOTE JA VASTAPUOLI

Tuote tai asia: Sähkösuunnitelma, sen puutteet ja laskun suuruus

Vastapuoli: Sähkösuunnitelmat Käsityönä ja Rakkaudella Oy (Myöhemmin SÄKÄRAKO)

Ostopaikka: Linnunrata


PALVELUN VIRHEET

Palvelua ei suoritettu ammattitaitoisesti ja huolellisesti

Palvelu ei vastaa sitä mitä luvattiin

Palvelun lopputulos ei vastaa perusteltuja odotuksia

Hinta ei vastaa sovittua


TIETOA PALVELUSTA

Palvelun hinta: 1488,00

Palvelu tilattu: 19.8.2020

Palvelun sovittu valmistumisajankohta: lokakuun alku 2020

Palvelun takuu: Takuuta ei ollut

Virhe havaittu: 10.11.–24.11.2020


Sopimuksen muoto: Suullinen sopimus

Maksutapa: Lasku pankkisiirtona


VAATIMUS PALVELUN VIRHEESTÄ

Vaadin hinnanalennusta

Palvelun hinnanalennus

Hinnanalennuksen määrä euroissa: 688


Tässä on kuvia hirsistä, jotka symboloivat luonnonläheistä peräänantamattomuutta.



“Ihan täyden kympin palvelusta ei mielestämme ollut kyse”



KUVAUS

Tapauksen kuvaus: Katsomme laskun loppusumman olevan ylimitoitettu, koska saamamme palvelun taso ja sisältö eivät vastanneet sovittua. 


Sovimme 19.8.2020 tapaamisessa, että sähkösuunnitelmat toimitetaan myös dwg-versiona. Näin ei tapahtunut, vaan saimme ainoastaan paperiset suunnitelmat, jotka nekin myöhässä, mistä lisää tuonnempana. 


SÄKÄRAKO ilmoitti yksipuolisesti päättävänsä yhteistyösuhteen 10.11.2020. Seuraavan sähköasentajan töitä on hankaloittanut alusta saakka se, että suunnitelmat ovat vain paperimuodossa. Lisäksi asemapiirrosta, johon oli merkitty tonttikaapelin sijainti ei ole tehty. Ilman tätä sähköliittymän asentaminen kaupungin taholta on viivästynyt entisestään.


Emme saaneet SÄKÄRAKOon yhteyttä syys-lokakuussa 2020 noin kolmeen viikkoon. Emme puhelimitse, tekstiviesteillä emmekä sähköpostitse. Syyksi kerrottiin myöhemmin mm. yrityksen tilinpäätöksen tekeminen. 


Tapaamisessa 8.10.2020 käytiin sähkösuunnitelma läpi. Siihen tarvittiin joitain muutoksia selkeästi ilmaistulla nopealla aikataululla, johon SÄKÄRAKOn taholta ei esitetty vastalauseita. Muutoksia ei kuitenkaan kuulunut sovitussa ajassa, vaan ne saapuivat myöhässä paperiversiona postissa. Tämä viivästys aiheutti sen, että sähkösuunnitelmien puuttumisen vuoksi hirsien höyläämistä Eurohongan tehtaalla jouduttiin lykkäämään useampaan otteeseen ja syyslomalle suunnittelemamme vierailu tehtaalle peruuntui. Sähköporauksia varten oli Eurohongalta toimitettu SÄKÄRAKOlle seinäkuvat, joihin porauksien paikat olisi voinut merkitä. Näitä emme saaneet, vaan poraukset oli merkitty pohjakuviin. Osa porauksista oli merkitty liian lähelle oviaukkoja ja ne olisivat jääneet vuorilautojen tielle, joten kuvia jouduttiin tehtaalla korjailemaan.


Kun SÄKÄRAKO ilmoitti päättävänsä yhteistyön, tiedustelimme vielä uudelleen dwg-kuvia sähkösuunnitelmista, jotka oli jo 19.8.2020 sovittu tehtäväksi. Dwg-kuvat ovat nykyrakentamisessa täysin itsestäänselvä osa suunnitelmia. Näitä emme saaneet.


Palvelun laadun, aikataulujen viivästymisen sekä puuttuvien kuvien vuoksi katsomme laskun olevan selvästi liian suuri. 


Toiselta toimijalta sähkösuunnittelun hinta olisi ollut 879,00 € sisältäen seuraavat asiat: asemakuva, sähköpiste- ja johdotuskuva, keskuskaavio, antennikaavio, ATK-kaavio, maadoituskaavio, sähkötyöselitys. 


Päädyimme selvästi korkeammasta hinnasta huolimatta SÄKÄRAKO Oy:hyn aiemman hyvän kokemuksen perusteella. 


Katsomme, että kuluttajansuojalain mukaisesti meidän ei ole velvollisuus maksaa saamamme laskun riitautettua osaa (688,00 €). Huomautamme myös, että laskuun on merkitty viivästyskoron suuruudeksi 16 %. Kuluttaja-asiakkaina viivästyskorko voi kuitenkin ymmärtääksemme olla yleinen korkolakiin perustuva viivästyskorko, tällä hetkellä 8 %.


Tässä kuvassa taas on hirsiä, jotka symboloivat sitä, että on sitä ennenkin saatana ja periksi ei anneta!



“Emme saaneet SÄKÄRAKOon yhteyttä syys-lokakuussa 2020 noin kolmeen viikkoon.”



YHTEYSTIEDOT

Nimi: Seija Ala-Kautta ja Lassi Massi-Kassi

Osoite: Perkeleleellisen sähläyksen kuja 69 B

Postinumero: Kolme kolme satayksi

Postitoimipaikka: Citymarketin infopiste

Sähköposti: uuhbeibekutsumuareklamoijaksi@gmail.com

Puhelinnumero: Kolme kolme satayksi


Odotamme vastaustanne kahden viikon kuluessa. Sen jälkeen meillä on mahdollisuus ottaa yhteyttä kuluttajaneuvontaan.


terveisin

Seija Ala-Kautta ja Lassi Massi-Kassi

Citymarketin infopiste


Tähän kuvaan livahti vahingossa hirsiä, jotka symboloivat ihmisen salattuja toiveita kulutusyhteiskunnan puristuksessa ja sitä, että naapurin Erno kävi kännissä kusemassa tohon nurkkaan, kun luuli olevansa Viking Gracella.


“Kolme kolme satayksi”


Nyt sitten odotellaan, tuleeko tähän(kään) vastausta. Kunhan parin viikon määräaika on kulunut, otamme yhteyttä kuluttajaneuvojaan ja pyydämme lisäohjeita. 


Rouva sieltä punavuorelaisesta Ming-vaasista jupisee, että tuon reklamaation verranhan menee päivässä jo Fifi von Fittansbergin fysioterapiaan ja lisäravinteisiin. Se on toki mukava kuulla, että arvon rouvalla menee kovista ajoista huolimatta kohtuullisesti. Lähinnä tässä on kyse periaatteesta: jos meidän projektiamme viivytetään ja kohtuullista työsuoritusta vaatiessamme vaivutaan vangoghmaiseen raivoon ja otetaan loparit, emme maksa siitä mitä emme edes saaneet. 


Seuraavaksi lähden Lapualle haukkumaan humalaisia painijoita ruottalaisiksi tiedättekyllämiksi.


“Mää tosa illalla saunajjälkeen vähän suunnittelin teille sähköjä, akvarelleilla. Tulee herkempää viivaa nääs.



“Kellään ei ole koskaan ollut yhtä rankkaa kuin minulla.”


keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Pystytystä, perustusta - ja pientä säätöä



Hirrrrrrveellä kiirrrrrreellä vinguimme tarjouspyynnöt parista rautakaupasta. Vannotimme käsi Harry Potterilla (osa 11: Harry Potter ja noiduttu maalämpöpumppu), että kuorma ehtii varmasti tontille torstaiaamuna. Kyllä ehtii, tosin ymmärrettävästi myyjät hieman ihmettelivät, miten tulisijan perustuksen tarve tuli nopeammin kuin lapsen tarve puskapissalle. 


Päädyimme K-ryhmän tarjoukseen ja kieltäydyimme nätisti S-ryhmän tarjouksesta. Lasti tuli torstaiaamupäivästä tontille kuten luvattiinkin. Perustuksen tekijä soitteli puoliltapäivin tulevansakin tontille vasta maanantaina. Se siitä kiireestä. 


Toinen harkkohommiin liittyvä soitto tuli perjantaina. Kuljetusfirman setä soitteli ja ilmoitti tuovansa tontillemme lavallisen harkkoja maanantaina. Vähän ihmettelin, sillä mielestäni koko K-kaupan satsi oli jo tontilla. Kysyinkin, minkä firman kamaa ovat tuomassa. Lähetyslistassa luki tilaajan kohdalla HOK-Elanto. 


Siis onko nää Lidlin harkot nyt Pirkkaa vai Rainbowta?


“Harry Potter ja noiduttu maalämpöpumppu”


HOK-Elanto = S-ryhmä. Raavin päätäni ja pohdin, tilaako K-kauppa S-kaupasta useinkin tavaraa. Ei tuntunut loogiselta. Siispä soitot vastaavalle mestarille, K-kauppaan, josta kamat oli tilattu ja lopulta S-kauppaan. Näin oli käynyt:


S-ryhmän myyjä oli ystävällisesti heti tarjouspyynnön saatuaan ollut yhteydessä harkkofirmaan ja varannut, huom. varannut harkkoja. Kun hylkäsimme tarjouksen, myyjä oli ilmoittanut sähköpostilla, ettei harkkoja tarvitakaan. Ja tämän jälkeen harkot oli siis silti lastattu kuljetukseen ja ne olisivat tömähtäneet tontillemme maanantaina. Parempi kai kuitenkin näin, että lastia ei toimitettu tontille, purettu, lastattu takaisin autoon ja viety pois. 


On mullan alla lämmin kun sydän jumputtaa

ja kuorma-auto kiitää ja kauppa laskuttaa


Seija Ala-Kautta eheytyy hirren läheisyydessä virtahevoksi olohuoneessa.


“Tilaako K-kauppa S-kaupasta useinkin tavaraa?”


Hirsihän on ihmeaine, joka parantaa sisäilmasairaudet, ehkäisee ei-toivottuja raskauksia ja josta voi rakentaa kaikkea sukellusveneistä pelikonsoleihin. Silti on hieman kirpaissut, kun kaksi syksyn karmeinta myräkkää osui kolmen päivän sisään. Siinä nyt hirren hygroskooppisia ominaisuuksia testataan, kun vettä tulee taivaalta raamatullisessa / harrypotterillisessa mittakaavassa. 


On tontilla vettä niin hirveesti että ei pää meinaa kestääkään,

on laskua, mut pohjatonta taskua ei ole läheskään

Ja hirret ne lilluvat, myrskyssä killuvat kosteutta imien,

kas kukahan kaikesta maksaa jaksaa, arvannet kai sen


Minua alkoi vähän itkettää, kun tuo nurkka minulle irvistää.


“Kaksi syksyn karmeinta myräkkää osui kolmen päivän sisään.”


Oma kontribuutioni oli käydä maalaamassa sinkkisprayllä loput paalunhatut ja ristituet toiseen kertaan. Tarkoitus on siis suojata hitsaussaumat ruostumiselta. Spoileri: olivat ruosteessa. Hieman huolettaa, jos talon pysyminen pilareilla on minun ruiskuttamiseni varassa. Kun kiersin kymmeniä pilareita ympäri spreijaten ja maalihöyryjä impaten, tajusin, että tässähän se on: korona-ajan Linnanmäki. Kieppuu, huimaa ja kaikki maksaa. Lokki ei sentään vienyt jäätelöäni. 


Ja vaikka ystävälliseen sävyyn kommunikoinut naapuri olikin sitä mieltä, että tonttimme on niin )%/&¤%¤(//%/(¤tanan  ja  ()&)/¤(&=)/)=)keleen korkealla, tontin korottaminen on saattanut olla ihan hyvä ratkaisu. Kato vaikka itte:


Kuvan vasemmassa reunassa möyri suistokrokotiili. Kun ehdin kaivaa kameran esiin, se oli jo palannut toimistoonsa rakennusvalvontaan.


Maanantaina alkoi sitten tulisijan perustuksen teko. Se olisi saattanut olla näppärämpää ennen kuin ympärillä on hirsiseinät ja päällä lattiavasat, mutta kivahan se on tekijän notkeutta testata. 


... ja lopuilla irtokarkkeja.


“Korona-ajan Linnanmäki.”


Yksi mutka tuli kuitenkin heti matkaan: harkoista puuttui kulmapalat. Nämä kulmapalat ovat kai paloja, jotka tulevat kulmaan. Ja kun sellaisia ei ollut, ei saatu kulmia. Niistä paloista. 


Rautakaupasta saimme erinomaista palvelua tämän höntsäilyn suhteen: parikymmentä harkkoa sai vaihtaa kulmapaloihin ja meinasivat vielä hyvittää erotuksena 8 euroa, joka on haettavissa infopisteestä. Sanoin, että asiaa hoitanut myyjä saa käyttää summan puolestani kahvilla käymiseen. Tässä saagassa sentään lohduttaa se, ettei kyse ollut meidän sähläyksestämme, vaan ihan ammattilaisten lapsuksista. 


Rautakaupast’ tuli juuri

lasku kallis, lasku suuri,

josta rakennuttaja

alkoi vääntää itkua


Niille lukijoille, joille ei vielä ole asia selvinnyt, niin meille siis rakennetaan hirsitaloa. Tässä kuvassa on just sitä hirttä. Se tehdään yleensä puusta.



“Tässä saagassa sentään lohduttaa se, ettei kyse ollut meidän sähläyksestämme.”


Sähkösuunnittelijamme jatkoi saagaansa laittamalla puolentoista tonnin laskun sähkösuunnittelusta. Eli katsoo voivansa laskuttaa täyden hinnan, vaikkei koskaan toimittanut dwg-kuvia, eikä mitään muutakaan sovitussa aikataulussa. Tai korjaan, lasku tuli oikein skarpisti. Kuluttajaneuvonnan reklamaatioapuri napsahti auki yhtä nopsaan kuin rakentajatili rautakaupassa. Vaikka onhan se toisaalta meidän syy, että dwg-kuvien tekeminen ei onnistu, kun arvon suunnittelijaa ei kiinnosta maksaa aateekoo-ohjelmien päivittämisestä. Omin sormin ne on ennenkin suunnitelmat (ja ehkä jotkut rakennusalan ammattilaisetkin) tehty. 


Uusi termikin opittiin: saattonaru. Se ei ole köysi, jolla liian vilkkaat eskarilaiset sidotaan, kun kävellään kaupunginmuseoon katsomaan näyttelyä “Eroottiset kissapiirrokset keskiajalta nykypäivään”, vaan sellainen naru, joka meiltä puuttui. Saattonaru on siis putkessa ja sen avulla kaapelin voi vetää piiiiitkän putken toisesta päästä toiseen. Maaurakoitsija on (kai, ehkä, emmätiä) tehnyt sinänsä hyvää työtä. Saattonarua ei ollut kuitenkaan viitsinyt putkiin laittaa - eipä ole enää heidän stressinsä. Nyt siis täytyy toivoa, että kaapeli saadaan putkesta läpi, koska en uskalla ajatella seuraavaa vaihtoehtoa. Kymppitonni kehiin, että saadaan yksi kaapeli maahan ja sähköt taloon?  


Kaivurikuski lausui näin:

miks tekisin mä toisinpäin?

Mä rahat sain, nyt katoan,

et musta kuule milloinkan


Sieltä ei gnut eikä pussirotat ikkunasta kurki, kun ikkunan alalaita on parissa metrissä.


“Eroottiset kissapiirrokset keskiajalta nykypäivään”

keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Talon pystytys alkoi - hyvä fiilis loppui


 


Ei se tainnutkaan olla viulun vika. Minä ja puolisoni olemme vain mustasieluisia kyykyttäjiä, jotka eivät kunnioita ammattimiehiä. Ei sitäkään ymmärretty, että jos sähkömies ei vastaa kolmeen viikkoon pyyntöihin sähkösuunnitelmien toimittamisesta, eikä ole osannut saattaa niitä pyydettyyn dwg-muotoon, niin se on ihan normaalia, koska piti tehdä firman tilinpäätöstä. Eikä ymmärretty sitäkään, että kun tontille pitää saada sähköä, niin viestiin tai puheluun vastaaminen kolmen päivän sisällä ei onnistu. Lopulta perään lähti tiukka viesti, että mikäli emme saa vastausta, joudumme ottamaan toisen sähkärin hommiin. 

Sitten tuli viesti. Piiiiiiiitkä sähköposti. Perusviesti oli, että me vaadimme, vaikka itse olemme lykänneet projektiamme. No aika tantraahan tämä on ollut, mutta ei oletettavasti yhtä nautittavaa. 


Meirän ja sähkömiähen ruastuneen rakkauren symbooli.


“Sähkömies ei vastaa kolmeen viikkoon pyyntöihin sähkösuunnitelmien toimittamisesta.”


Jos sallitte, referoin viestiä hieman:


HÄN: Ensimmäisen kerran puhuimme suunnitelman teosta 18.11.2019....ja te tilasitte suunnitelman 14.9.2020..... 

MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: Marraskuusta 2019 kevääseen 2020 koetimme saada häneltä tarjousta sähköurakasta, jonka hän lupasi antaa, ja lopulta saatiinkin - syksyllä 2020. 


HÄN: 6.11.2020 ilmoititte hirsien saapuvan tiistaina ja sähköä tarvitaan tontilla. 9.11.2020 kyselitte ehdinkö tällä viikolla asentamaan kaapelin ja keskuksen vai tilataanko joku muu tekemään työn?

MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: Tätä ennen olimme koettaneet tavoitella häntä kolme viikkoa. 


HÄN: En olisi mitenkään voinut pitää koko vuotta kapasiteettia vapaana teidän kohteelle, vaan minun on yrityksen toiminnan kannalta tehtävä töitä koko vuoden ja en voi vain odotella teidän projektianne ja kun ilmoitatte minun olisi oltava paikalla heti....

MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: ……….tai edes vastata kolmen viikon aikana kerran puhelimeen tai viestiin……..


HÄN: Joten koska ei ole mahdollista hetkessä lopettaa kaikkia muita töitä ja keskittyä vain teidän kohteeseen, on selvästikin mahdotonta jatkaa kohteen toteuttamista. Saatte tilata jonkun muun tekemään kohdettanne.

MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: Juuri tätä vaadimme! Oma henkilökohtainen sähkömies aina valmiina. Naulan kantaan! Just tätä tässä haettiin!


HÄN: Onko muutenkaan järkevää hiillostaa osapuolia jotka eivät taatusti ole syyllisiä vuoden myöhästymiseen projektissa

MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: Mitä nyt kyselimme niitä sähkösuunnitelmia kolmen viikon ajan, ja kun niitä ei kuulunut, syyslomavisiittimme hirsitehtaalle peruuntui, kun hirsien höyläys lykkääntyi sähkökuvien puuttuessa. Lopulta kuvat (huom. kuvat, eivät tiedostot) tulivat kirjekuoressa saatteella “lähetä tästä talotehtaalle”. 


HÄN: Onnea projektinne kanssa ja kiitos kokemuksesta. 

MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: Halipusu!


Eikä muuten ole tontilla sähköä vieläkään. Paikallisesta eläinliikkeestä ostin marsun ja juoksupyörän, mutta ei se laiska paska jaksa ladata edes kännykkää. 


Tämä kuva oli edellisessäkin postauksessa, mutta laitan sen tähän uudestaan,
kun se on niii-iiin sähkö-ihqu!


“Saatte tilata jonkun muun tekemään kohdettanne.”


Muutenhan tässä viikon aikana on tapahtunut niin paljon, että jo kirjoittaminenkin hengästyttää. Alkuviikosta pilarien hatut ja ristituet saatiin hitsattua ja torstaina tontille pamahtivatkin jo hirret ja hirsihemmot. Peräsuoli (oma) kurkussa odotin kauhuissani, ovatko pilarit oikeilla kohdilla ja linjassa: 15 cm x 15 cm läpysköille kun pitäisi sovitella 22-senttistä hirttä päälle. Siinä ei kovin montaa kyynärää ole varaa mennä sivuun. 


Mutta osuivat riittävän hyvin. Huh! Ensimmäisen hirsikerran asennus oli hupaisa yhdistelmä tarkkuutta ja voimaa: parin millin siirto toteutettiin hakkaamalla hirren päätä moukarilla. Samalla periaatteella aivokirurgi voisi tehdä omat hommansa pensasleikkurilla. Ja sähkösuunnittelija tietokoneella. Eiku.


Näitä on tullut tuijoteltua, siliteltyä ja nuuhkittua. Samalla tavalla alkaa moni parisuhde.


“Peräsuoli (oma) kurkussa”


Reilu vuorokausi ehti olla sellainen olo, että talo saattaa jopa valmistua, kunnes pystyttäjät kiinnittivät huomionsa siihen, että osa lattiavasoista tukeutuu tulisijan perustukseen. Sen jälkeen kiinnitimme huomiomme siihen, että tulisijan perustusta ei ole tehty. Tämän jälkeen kiinnitimme huomiomme siihen, että perjantai klo 14 ei ole paras aika saada tulisijan perustuksen tekijää huomiseksi. Vastaava mestari löysi tekijät sentään seuraavalle viikolle, mutta jonkinlaista tyhjäkäyntiä saattaa olla odotettavissa. Onneksi toisaalta sataa ja loppuviikosta pyryttää, jotta hirret ja lattiavasat pääsevät varmasti kastumaan. 


Kun lattiavasoja oli asennettu jo jonkin verran, pystyttäjille selvisi myös, että taloomme tulee vesikiertoinen lattialämmitys. Lattiavasat (joihin siis lautalattiamme ruuvataan) ovat kuitenkin jo sillä korkeudella, että lattialämmityksen myötä lattia nousee yli suunnitellun oviaukon. Ja mikä itseäni kirveltää - huonekorkeus madaltuu joitain senttejä. Senttiäkään en mielelläni tinkisi, mutta rakentajan sentti on urakoitsijan tonni. 


Tässä on lattiavasat. Isona ne palavat poroksi.


“Tulisijan perustusta ei ole tehty.”


En ole ihan kärryillä, onko tämä ihan kuten suunniteltu vai onko tapahtunut jokin feelu jossain vaiheessa. Marisen asiasta kuitenkin varmuuden vuoksi, jotta kaikki muistaisivat, että kukaan ei ole kärsinyt yhtä paljon kuin me.


Eikä siinä vielä kaikki. Lauantaina olimme lasten kanssa ruiskimassa sinkkispraytä pilareiden hitsaussaumoihin. Maanantaina lattiavasojen asennuksen alettua talon sisuksissa ei enää hiippailtaisikaan, kun koko alapohja olisi täynnä lankkua. Tytär hinkutti messinkiharjalla enimpiä ruosteita ja poika suihki spraytä. 


Iltapuuron saa, kun on raapinut ruostetta kaksi saavillista.


“Kukaan ei ole kärsinyt yhtä paljon kuin me.”


Minullakin olisi ollut tässä prosessissa osa, ellei pihatiellemme olisi ajanut auto, josta alkoi huutaa tuntematon mies. Tämä oli sen verran perseehkö tapahtuma, että annamme sille otsikon




Tämä tarina alkaa siitä, kun pihatiellemme ajaa auto, josta alkaa huutaa tuntematon mies. Tai ensin hän pysäyttää auton, avaa oven ja sitten huutaa:



Minulla kasvaa salamannopeasti Etelämantereen kokoinen sanonkomämikä otsaan. Tavallaan lohduttavaa, että se on vielä tässä iässä mahdollista, mutta silti päällimmäinen tunne on silti jokin muu. Hiippailen hirsikehikon sisältä adrenaliini suonissani sykkien ukkelin farmarille ja kysyn, oliko tämän kommentin takia ajettava varta vasten pihaamme.



Vähitellen selviää, että käpikkä on kunnanrajan toiselta puolelta, kaupungin metsäkaistaleen ja ojan toiselta puolelta. Periaatteessa siis naapuri, käytännössä talojemme etäisyys lienee viitisenkymmentä metriä. Melko kovalla äänellä ja tiukkaan sävyyn sanon, että talosta on tehty aika saatanasti selvityksiä ja käyty keskusteluja kaupungin suuntaan yli vuosi ja kaikki on kaavan mukaista. 



No niin on. Tuossa on vaaleankeltainen ysäritalo, sen edessä rempattu harmaa rintamamiestalo, vieressä moderni kivitalo, meidän etutontilla vuoden 2020 Jukka-talo, tien toisella puolella pieni punainen tupa, vanha komea pinkki kivitalo pylväät sisäänkäynnin molemmin puolin ja sen takana punatiilitalo 80-luvulta, jonka takaa pilkottaa muumitalonsinistä seinää. Mikä näistä siis olisi se standardi tässä talojen tilkkutäkissä? Vompatin tulehtuneen talirauhasen värinen kalkkikivilaavu?



Juu, niin ollaan. Tonttia on nostettu siihen mihin pitää, koska rakennamme suunnilleen suolle. Ja kyllä, mahtavaa, että ikkunat on sen verran korkealla, että ikkunoista ei pääse kurkkimaan iltaista sensuaalitoimintaamme ilman tikkaita. 



No, minä olen ollut opetusalalla, enkä ole koskaan tällaista paskaa kuullut. Tasapeli.



Siinä taisi tulla ainakin osasyy pahaan mieleen. Gubbels on tapellut saadakseen kunnostutettua kuntien välillä kulkevan ojan, johon hänen tonttinsa rajoittuu. Asiahan ei tietenkään meille kuulu, mutta ei se tunnu kuuluvan myöskään aiemmin kuvailemalleni kaupungin mielensäpahoittamisosaston vastuunväistelykomitean väliportaan päämäyhkijälle (lyhennetään KAMIPAVAVÄKOVÄPÄ), jolle  annettujen työtehtävien toimeenpano tuntuu olevan henkilökohtainen loukkaus, joka kirvelee enemmän kuin matkamuisto Phuketista. 


Uggeli jatkaa paasaustaan, mutta nyt olemme löytäneet yhteisen vihollisen, joten alan vetää takaisin kiihtymistäni ja jopa pahoittelen malttini menettämistä. Kerrankos sitä nyt ihminen tulee saatanaa huutelemaan tuntemattomille. Juttelemme vielä hetken, hän pakittaa pois ja minä jään nieleskelemään omaa pahaa mieltäni. 


Vahinkoja sattuu, sano timpuri, kun selvänä töihin tuli. (Laitoin tähän jonkun kuvan, ettei olisi liikaa tekstiä kerralla.)


“KAMIPAVAVÄKOVÄPÄ”


Ajattelinkin kirjoittaa tähän pienen tervehdyksen kaikille naapureillemme, jos sattuvat tätä lukemaan:


“Ymmärrän, että omien kotimaisemien muutos harmittaa. Ymmärrän senkin, että harmitus kanavoituu meihin toiveina, vaatimuksina tai töykeänä käytöksenä. Edes meidän talostamme ei tarvitse tykätä. Me silti koetamme. 


Koetamme myös sopeutua ajatukseen, että useamman vuoden surutyön jälkeen olemme lähdössä kodistamme, joka katoaa tältä planeetalta. Sen myötä katoaa se nurkka, jonka sohvalla nukuin vauvamme sylissäni. 60-vuotiaat omenapuut ovat tuottaneet viimeisen satonsa. Kellarisaunan löylyt eivät lämmitä, eikä pesuhuoneen vannassa uiteta Barcelonasta matkamuistoksi saatua kumivalasta tai lukuisia legoveneitä, joista yksikään ei kellunut. 


Pian katoaa se lautalattia, jolla lapsemme ottivat ensimmäiset askeleensa. Samoin katoaa keittiön alalaatikko, jolle annoimme nimen aarrelaatikko ja täytimme sen kaikilla mahdollisilla pikkuleluilla ja muulla krääsällä pitääksemme lapsemme sen äärellä, eikä viereisen pannu- ja patalaatikon kimpussa. 


Tämä pieni jalka otti ensiaskeleensa lattialla, jota ei pian enää ole.


En tiedä, milloin ja millaisia muistoja meille syntyy uudessa kodissamme - tai syntyykö niitä. En tiedä, milloin pääsemme sinne, miten paljon suunniteltua kalliimmaksi se tulee ja monesko vastaava mestari meillä on sen valmistuessa. 


Ja jos totta puhutaan, olen joka päivä pettynyt, katkera, väsynyt ja peloissani. En osaa odottaa ilolla ja innostuksella uutta kotiamme, koska jokainen päivä viskoo uutta paskaa niskaan. 


Arvoisa naapurimme, me emme ole tähän tulossa ilkeyttämme, vaan toiveikkaina ja iloisina uudesta mahdollisuudesta. Haluaisin uskoa, että koti voi olla vielä muuallakin kuin siellä, missä luulimme sen olevan, kunnes Esperi Care meidät erottaa. Toivomme saavamme kivan kodin, rauhaa ja iloa. Emme ajatelleet olla paskiaisia, vaikka ääntä meistä joskus lähteekin. Taloa ei ole suunniteltu kenenkään kiusaksi, vaan joidenkin kodiksi. Jonain päivänä toivoisimme olevamme ihan vaan asukkaita, emmekä niitä uusia asukkaita.”



Minä ja puolisoni olemme vain mustasieluisia kyykyttäjiä.


Raivoäijän kuvat Andre Carvalho Fotografia