maanantai 30. syyskuuta 2019

Palomuuri - palikat uuteen järjestykseen



Tonttimme on pieni kuin kansainvälisen yleisurheiluliiton halu olla ottamatta lahjuksia Qatarilta. Siksi suunnitelmamme tulevien naapuriemme kanssa lähtivät siitä, että tehdään tonttien väliin palomuuri ja rakennetaan kumpikin rajaan kiinni. Tilankäytöllisesti mainio idea, esteettisesti ei ehkä niinkään. Palomuuri olisi noussut melko korkeaksi ja etenkin naapureillamme ei ollut tarvetta yhtä massiiviseen rakentamiseen rajan tuntumaan kuin meillä.

Molemmin puolin palomuuria siis pohdittiin ja ehkä hieman kipuiltiinkin. Itse menin kuvaannollisesti tallaamaan naapureiden tontille ja piirtelin heille vaihtoehtoista ratkaisua ilman palomuuria. Sinänsä loistava aloitus naapurisovulle lähteä sössimään naapurin tontin järjestystä uusiksi.

Lisäsin naapureiden tontille vielä alpakka-aitauksen ja kivilouhoksen. Niistä ei kuulemma neuvotella. 

Viime viikolla tapasimme naapurit ja kävimme läpi vaihtoehtoja. Ja niin kävi, että muuri purettiin. Ihmiset kerääntyivät kaduille, halailivat ja juhlivat koko yön. Perheet yhdistyivät vuosikymmenten jälkeen. Lauloivat käsi kädessä Scorpionsin Wind of Changeä. Eiku sekoitin palomuurimme Berliinin muuriin. Mutta kuitenkin. Sie wissen, was ich sagen versuchte.

Mein Liebling, ist das ein Berliinin teeveetorni? Oder ein säälittävä Kötöstely von einem berühmter Blogger?

Muuria ei siis tule. Me saamme yhä tehdä piharakennuksemme ja autokatoksemme lähelle tonttien rajaa ja kompensaationa naapurit saavat yhä käyttää kirvesvarttamme tontilleen ajamiseen. He säästävät pieneltä tontiltaan tilaa, kun ei tarvitse tehdä omaa pihaliittymää tieltä ja me säästämme planktonin mykiön kokoiselta tontiltamme tilaa saadessamme rakentaa lähelle rajaa. Koska naapurien rakennukset jäävät yli neljän metrin päähän tontin rajasta, palosuojaus jää meille. Ymmärtääksemme ja toivoaksemme hirsi täyttää palomääräykset melko näppärästi.

Legoseinän palonkesto on EI60. Mikäli käytetään Star Wars tai NinjaGo -palikoita, palonkestoa voidaan nostaa EI90-tasolle. Koska niissä suoja erityinen vastaan tulta on.

Nyt pitäisi sitten olla yhteyksissä rakennusvalvontaan ja kysyä, kelpaavatko ideamme. Toivottavasti vastaanotto on yhtä asiallinen kuin aiemmalla kerralla.  Jos kyllä, niin siinä samassa viuhahtaa tarjouspyynnöt erinäisille hirsitalofirmoille. Jos ei, kirjoitan asiasta blogitekstin ja maailma vavahtaa.

Kuvituksena tässä postauksessa on kuvia Pii Poon legotapahtumasta Messukeskuksesta. Olipa kivaa. Kerrankin oli tarpeeksi palikoita ja rakentaminenkin ehkä vähän vähemmän stressaavaa kuin alkavassa projektissamme.

On se, kun oma poika näyttää, miten legoilla rakennetaan. Pitäisiköhän teettää isyystesti?

Tyttären karotiinin saanti lienee riittävällä tasolla. 

Kunnianhimoisesti ajattelin tehdä blogini osoitteen legoista. Kahden tunnin nyhertämisen jälkeen tähän jäi:

Silmissä sumenee, mutta brändi kirkastuu.


torstai 26. syyskuuta 2019

Sirkus Finlandia - ihmiset ovat efekti



Nykyään kaikki on upeaa, mutta mikään ei tunnu miltään. Kännykkäappsilla saa aidonnäköisen dinosauruksen omalle pihanurmelle tai ufon räjähtämään tuomiokirkon yllä. Kaikki on ihan jees, helppoa ja mahdollista. Mutta se kaikki on myös virtuaalista, jossain koneen uumenissa ja vähän turhan kiillotetun ja helpon näköistä.

Siksi sirkus säväyttää. Siellä ei ufot räjähtele, eikä 3D-efektit renderöidy. Sirkus on 3D.

Punavuoressa bitti-Nico tekee tajuttoman sujuvan animaation. On kuin autonrenkaat lentelisivät kännykän ruudulla ihan oikeasti.

Sirkuksessa ukrainalainen voimamies jongleeraa kolmella autonrenkaalla ihan oikeasti.



Kännyjonnet bongaa Kibbuts, Kommunits ja Fasits -pokemonit iPhonejensa ruuduilta ja valloittavat uuden beissin lirputtamalla etusormea 5.8-tuuman näyttöä ylösalas.

Sirkuksessa viisi ponia jolkottaa maneesia ja ovat olemassa oikeasti. Mukana myös haju.



Kampissa AD tekee mageen sloganin, jolla myydään palavassa sademetsässä lasten valmistamaa uhanalaisen eläimen turkista tehtyä huumausainetta.

Sirkuksessa nainen kiipeää tuolille ja pitää toista tuolia, jolle kiipeää toinen nainen, joka puolestaan pitää kolmatta tuolia, jolle kiipeää kolmas nainen (ei se bändi, ne on liian kännissä) ja sitten tulee neljäs ja vielä viides. Ja sitten naiset totta kai nousevat vielä seisomaan käsilleen, koska mitäpä muutakaan sitä viiden metrin korkeudessa tekisi.



Kallion skenessä urbaani kaupunkikulttuurijäbä tekee tosi makeaa html5-pohjaista kotisivua käsitetaiteilijalle, jonka käsitetaidetta on kotisivulla.

Sirkuksessa kaiffari vääntää itsensä uskomattomiin asentoihin ja liikkuu robotimmin kuin robotein robotti. Ja se osas flossata!



Himassa jengi tsekkaa nokkelien Frendien sanailua (se on taas cool, koska ironia) Netflixistä ja Ross on ihan tyhmä, kun se tietää asioista ja on töissä yliopistossa.

Sirkuksessa klovni kommunikoi yleisön kanssa kazoota soittamalla ja kaikki tietää, mitä se tarkoittaa. Ilman ironista pohjavirettä.



Telkkarissa travellerit tsekkaa mieltsei kulttuureita ja on niinku tosi sisällä eri kulttureis tiätkö.

Sirkuksessa peltinen avaruusraketti pyörii ympäri ja yleisö jännää, pysyykö sen alta roikkuvat tyypit kyydissä ja kolauttaako tyttö päänsä teltan tolppaan.



Sirkusta on, että yksi esiintyjä ei osu toisellakaan yrityksellä nuolella ilmapalloon, vaikka ampuu sen vain jalallaan ja päällään seisten. Kaukoitäläisen (onko se oikea ilmaisu?) diabolotaiteilijattaren hyrrän hypytysnaru osuu neidin tukkatötteröön ja sekoittaa pasmat. Hyrrä tippuu. Sekin on sirkusta.

Pointti on se, että nämä kaikki tehtiin numerot itse, yleisön silmien edessä, hämmästyttävällä taidolla, osaamisella, omistautumisella ja huumorilla. Niissä oli kitkaa, kömpelyyttä ja kämmejä (joskin hämmästyttävän vähän).



Joku on käyttänyt elämänsä tunteja valtavan määrän ja kouluttanut koiria, opetellut tasapainoilemaan, kävelemään kuin robotti, naurattamaan ihmisiä tai pyörittämään ihmisiä olallaan.

Siksi sirkus.



maanantai 23. syyskuuta 2019

Vessanpönttö kylpyhuoneessa - p**kaaks tässä?!


Wc-pönttö, tuo ruskeiden riemujen alttari. Tuo nyhtökauran portaali parempaan paikkaan. Tuo Anne Bernerin ajatusten laajakaista.

Meidän piharakennuksen kylpyhuoneeseen tulee vessanpönttö. Kyllä. Kylpypaljuun mossahtaa tahrainen norppa. Voldemort hiipii Tylypahkaan. Paavo Väyrynen ujuttautuu presidentinlinnaan. Takaovesta.

“Miksi?”, kysyy puolisoni, lasteni äiti ja kanssavelalliseni (kyseessä sama henkilö).

“Ei helvetissä!”, murahtaa talomme suunnittelija (eri henkilö).

Molemmat ovat aivan oikeassa perusteluineen. Ei ole mitenkään inspiroivaa katsella löylyä lyödessään, kun joku samalla työstää esikoisteostaan kustanta- ja paskantamoon. Eikä ole mitenkään riemukasta suihkutella Balancing Nutritive Vibrant Color For Stressed And Liveless Hair -shampoota, jos ilmassa leijuu biologisen sodankäynnin uhka.

"Yhteiset hetket kylpyhuoneessa ovat lujittaneet parisuhdettamme", Tiina ja Eero kertovat  Glorian kodin veskispessussa.

Miksi siis vessanpönttö kylpyhuoneeseen? 


Meille tulee piharakennus. Ja vaikka emme sinne ihan kaikkia toiveitamme saaneetkaan mahdutettua (delfinaario, skeittihalli ja keramiikkapaja), niin saunatuvan, varauksen minikeittiölle, kylpyhuoneen, vessan, saunan ja varaston sinne tahdoimme. Periaatteessa nämä kaikki olisi saatu tungettua ominakin koppeinaan seinien sisään 30:een neliömetriin, mutta pieniksihän ne kaikki olisivat jääneet.

Jos ja kun wc-istuin tulee kylppäriin (”kauheeta, ei niin voi tehdä, sinne muuttaa Boris Johnson asumaan, jos sen backstoppia ei saada ratkaistua!”), niin itse vessan neliöt vapautuvat muuhun käyttöön. Lisäksi saunatupaan aukeaa yksi ovi vähemmän - siitä vielä neliö lisää. Ja kolme neliötä 30:n neliön tuvassa on jo 10 prosenttia lisätilaa.

Jos siis piharakennukselle tulee käyttöä työhuoneena / vierashuoneena / Saulin ja Jennin salaisena lemmenpesänä, pitää sen fasiliteettien olla kunnossa. Kompromisseja oli tehtävä ja veski kylppärissä oli nyt yksi niistä.

Siispä, wc-pönttö kylpyhuoneessa:


Plussat

- mahdollinen tilansäästö
- kaik yhes koos. Tai pees.
- noroviruskaan ei estä saunomista
- vessa piharakennuksessa tekee tilasta monikäyttöisemmän
- vessanpöntön luoma sisustuksellinen aistillisuus

Aa- / miinukset

- puoliso on vihainen
- suunnittelija on vihainen
- biologinen sodankäynti saa uusia ulottuvuuksia
- esteettiset ongelmat, jos saunasta esteettömät näkymät
- haju
- maku
- tuntu
- ei korvaa paljua

Onko ehdotuksia tällaisen vessan käyttösäännöiksi?

Uuden jätevesiasetuksen mukaan laiturille ei enää saa turauttaa ns. Airiston Helmeä


torstai 19. syyskuuta 2019

Piharakennus - liikaa tarpeita, liian vähän neliöitä


Piharakennus. Tuo myyttinen mökki, jonne vetäydytään veistämään puu-ukkoja, tekemään biisejä tai ihan vaan piiloudutaan perheeltä. Sellaisen saa tontillemme tehdä. Mutta koska tonttimme on pienempi kuin paise puutiaisen pakarassa, yhtään ylimääräistä neliötä ei haluaisi tonttia sille tuhlata.

Tonttimme on jänskän muotoinen sen lisäksi, että se on suunnilleen samankokoinen kuin mummo joka meni mustikkaan. Vasempaan alanurkkaan tontinrajalle tulisi autokatos ja piharakennus. Palomuurin toiselle puolelle naapurit värkkäävät vastaavaa.

Talomme haluaisimme tolpille, koska paaluttaa pitää kuitenkin. Savea on sellaiset söpöt 10 metriä. Kunhan napajäätiköt ja Grönlanti sulavat, niin terassilta voisi päästä sopivasti uimaan. Toistaiseksi tontti sijaitsee kuitenkin 40 metriä merenpinnan yläpuolella. Ja kaukana lähimmästä rannasta, ellei sitten ojaa lasketa. Siinä tapauksessa meillä onkin rantatontti.

Toiveena oli saada myös piharakennus tolpille. Se meni kuitenkin hankalaksi, sillä maanpinnan ja alapohjan välillä olisi oltava 80 senttiä tilaa ryömiä. Jos piharakennus olisi tullut tolpille ja siihen päälle alapohjan eristeet, tontin rajalle olisi noussut n. 297 kilometriä korkea palomuuri, koska palomuurin pitää ulottua katonharjan korkeudelle ja vähän yli. Samoin naapurien varastot ja autokatos olisivat venähtäneet luonnottoman korkeiksi.

Ei siis tolppia. Mutku mutku maanvarainen laattakaan ei oikein puhutellut, vaikka sen varmasti saa toteutettua hyvinkin. Vaihtoehdoksi jäi siis tuulettuva alapohja, mutta tuuletusaukoilla ja ryömintätila isolta osin maan alla. Se ei ole optimiratkaisu, mutta toivomme, että se saadaan riittävän hyvin tuulettuvaksi. Ja jos ei toimi, niin ainahan ryömintätilaan voi kipata mätää sahanpurua ja kompostia täytteeksi. Siellä ne mukavasti lämmittäisivät pienen saunojan jalanpohjaa.

Haluaisimme piharakennuksen takaseinän n. 50 senttiä irti palomuurista, jotta muurin ja hirsiseinän väliin pääsisi tarvittaessa tsekkaamaan sen kuntoa ja maalaamaan graffiteja. Katsotaan, mitä mieltä rakennusvalvonta asiasta on. Toistaiseksi parit juttutuokiot ravan kanssa ovat sujuneet oikein asiallisessa ja maalaisjärjen sävyttämässä hengessä. Tämä ei kuulemani mukaan ole kaikissa kunnissa itsestäänselvyys.

Glorian kodin toimittajan tukkalaitteen värimaailma on otettu guatemalalaisista muraaleista.

Talo oli pääsuunnittelijan ensimmäisestä piirroksesta lähtien käytännössä miltei valmis. Vähän muuteltiin sisäseinien materiaalia (hirrestä luomukryptoniittiin), silleenihanvähän suurennettiin eteistä ja lisättiin varaus ulkoporealtaalle, koska jos pankkilainaa on, sen pitää näkyä! Muuten taloa oli pohdittu kevään ja kesän aikana sen verran, että sen suhteen ei tullut isoja ylläreitä ja vääntöjä. 80 sentin korkuiselle terassille ja ulko-ovelle nousevat portaatkin suunnittelija ratkaisi mainiosti.

Taloon tulee siis niukka 150 neliötä kerrosalaa. Sinne mahtuu vaikka mitä. Mutta entäs piharakennus. Tai pikemminkin…

PIRUN PIENI PIHARAKENNUS PALJOILLA PAKKOMIELTEILLÄ


Katos kun me haluttaisiin, että piharakennuksessa olisi puusauna. Ja suihku. Ja vessa. Ja minikeittiö. Ja vuodesohva. Ja ulkovälinevarasto. Ja työpöytä. Ja takka.

Tilaa on 30 neliötä. Lauteilla pitäisi mahtua makailemaan. Tuvassa pitäisi voida vetää crossfit-tunteja ja Mahlerin 2. sinfonian treenejä. Varastoon pitäisi saada jemmaan epäkeskohiomakoneella varustettu yläjyrsin, joka on kiinnitetty leikkuupuimuriin sekä anoppi. Keittiöön pitäisi mahtua mehustamaan, marjastamaan, siivilöimään, suikaloimaan, panostamaan ja Jyrki Sukula.

Ei helppo yhtälö. Samaa mieltä olivat pakarani, joiden ihra kannatteli minua läpi epätoivon hetkien, läpi pitkien leikkaa ja liimaa -iltojen. Seuranani alkuyön hämyssä vain läppäri, Sleepy Sleepers sings Matti ja Teppo c-kasetilta ja pullo jekaterinburgilaista metanolia. Versioita piharakennuksesta nimittäin riitti.

Kirjoitan tätä blogitekstiä 17.9.2019 ja ensimmäinen, siis ensimmäinen versio piharakennuksesta saatiin vasta yksitoista päivää sitten. Hassua, miten näin intensiivinen prosessi tuntuu pidemmältä kuin onkaan. Tänä aikana on ollut välillä ihan pettynyt olo ja välillä taas rinta rottingilla omasta arkkitehtonisesta nerokkuudesta. Se taas on johtanut vuorostaan pettyneeseen oloon.

Tonttimme muodon vuoksi (se alle 90 asteen nurkka, jos muistatte) koetin tehdä nurkkaa mukailevan hahmotelman. Vähän on kubistista tuulahdusta, mutta kerrankos sitä pääsee paskaa piharakennusta suunnittelemaan.

Arkkitehti kertoi saaneensa inspiraation piharakennuksen muotoon Ming-dynastian aikaisista leijoista.

Noh, eipä se ihan mennyt läpi. Suunnittelija vastasi omalla versiollaan:


Mehän tästä nielaisimme kielemme ja vedimme kyssäkaalin nenäämme. Nakkasimme suunnittelijalle ihan vaan muutamalla kommentilla varustetun version. Olimme tässä vaiheessa saaneet päähämme, että sisäänvedetty kuisti, joten vedimme sisään. Ja muutenkin ammensimme toiveidemme sammiosta Microsoft Paintin armollisella avustuksella sellaista graafista esitystä että Suomen AD:den ammattikilta alkoi oksentaa verta. Osa oksentaa yhä:


Suunnittelijalta tuli pari vaihtoehtoista ehdotusta. Toisessa sisäänvedetty kuisti, toisessa ei. Näistä ensimmäisessä oli turhan iso vessa ja kylppäri. Toisessakin koimme kylppärin olevan vähän turhan tilaa tuhlaileva, mutta veski oli juuri sopivan kokoinen, eli niin pieni kuin mahdollista. Mutta kummastakin puuttui lisäksi varastotila.

Liikaa tilaa peseytyä ja pissiä.

Hyvänkokoinen vessa, mutta missä varasto?

Mepä näistä heitimme lusikkaa nurkkaan ja kapsahdimme katajaan. Nappasimme kuitenkin pikkuvessan sydänkäpyseksemme ja käytimme sitä omassa versiossamme. Nykyisen, jossain välissä purettavan, talomme saunassa on L-muotoiset lauteet. Ne on kivat, joten tätä kivuutta piirsimme seuraavaankin versioon. Kylpyhuoneelle jätimme tilaa suunnilleen saman verran mitä filippiiniläisessä tutkintavankilassa on varattu per huumerikollinen. Varastokin ilmestyi kuviin.

Suihkussa ei tarvitse viihtyä. Tai edes voida nostaa käsiään ylös. Tai kääntyä.

Suunnittelijamme otti kuvastamme kopin kuin punavuorelaisen mainostoimiston AD uusimmassa naista esineellistävässä kampanjassaan ja jätti varaston lähes ennalleen. Ryökäle suurensi vessaa, vaikka emme sinne ratsastusmaneesia toivoneetkaan. Kubistinen nurkkakin leikkautui pois. Saunatuvasta tuli turhan pieni, pesuhuoneesta taas turhan iso. Sen sijaa RUMMUN PÄRINÄÄ… itse saunasta tuli törkeän hyvä! Jes!

Hyvä sauna. Muuten vähän njääh.


Onpas samannäköisiä kuvia. Laitetaan tähän väliin piristykseksi kuva Glorian kodin toimittajan kampauksesta.

Ei helevetti! Mehän potkaisimme puolityhjää ja revimme ihokkaamme. Meiltähän ei nurkkaa vallata! Piirsimme sen takaisin. Törkeyksiä mutisten siirsimme varaston nurkan puolelle ja viereen pienen vessan. Saunan kopioimme sellaisenaan suunnittelijan versiosta, koska se oli edelleen RUMMUN PÄRINÄÄ… törkeän hyvä. Pienensimme kylpyhuonetta. Litistimme ja venytimme rakennuksen ulkomittoja, joskaan mittakaavassa ei ihan taidettu pysyä. Tilaa oli käytetty sillai vähän reippaanlaisesti, mutta kerrankos sitä pääsee paskaa piharakennusta suunnittelemaan.

Siis miten niin neliömetri on muka oikeasti tietyn kokoinen?

Suunnittelija ei ihan saanut mahdutettua kolmeenkymmeneen neliöön meidän viittäkymmentä neliötä, joten pohja muuttui jälleen hieman hänen käsissään. Vessan ja kylpyhuoneen ovien avautuminen vastakkain olisi syönyt tilan kaikelta muulta, joten hän siirsi kylppäriin kulun tuvan toiselle puolelle. Saunan valonsaanti omasta ikkunasta ei tässä versiossa olisi toiminut, koska saunan toisen seinän takana jököttää palomuuri, joka on pimeä kuin Mordor yöllä ja toisen seinän takana autokatos, jonne pitäisi olla paloikkuna. Ja jonka maisemat ovat öö niinku auto. Siksi hän ehdotti lasiseinää, jonka läpi kylppärin ikkunan valo tulvisi kuin faniposti blogiimme.

Työpiste oli naama nurkkaan päin ja selkä ikkunaan. En osannut kuvitella kaltaistani runopoikaa kirjoittamaan haikuja pimeään nurkkaan.

Jotain helvetin
hirsiseinää tuijotan
ilman ikkunaa

Kylpyhuone oli tässä piirroksessa hyvän kokoinen, mutta oikeassa mittakaavassa oleva saunatupa jäi kapoiseksi kuin bloggaajan journalistinen etiikka.

Ei mikään ihme, että nykykirjallisuus on synkkää, jos sitä kirjoitetaan naama nurkkaan päin.

Mehän menimme läpi harmaan kiven (Tikkurilan värikartaston sävy Seitankinkku) ja tartuimme härkää lärvistä. Otimme huikan jekaterinburgilaista metanolia ja kun turhat esteet luovuudelta (ja näkemiseltä) oli poistettu, leikkailimme ja liimailimme ja leikkailimme ja liimailimme ja kiroilimme ja liimailimme ja väittelimme Paavo Väyrysestä ja leikkailimme lisää. Kaikkea kokeiltiin kuin Andy McCoy 80-luvulla Losissa.

Pirjo-Annikki sai Kyrnäkosken pesäpallistien bingossa kaikki pohjakuvat oikein. Ja kahvipaketin. 

Sitten yhtäkkiä tuntui kuin taivaallinen rankkuri olisi antanut rauhoittavan piikin amfetamiinipäissään riehuvalle apinalle.

“Mitäs jos jätetään se vino nurkka pois?”

Siis se arkkitehtonisen aivotoimintani kirkkaimmin sätivä synapsi? Miksi?

“Tilat ois paljon monikäyttösemmät, jos nurkat olis suoria.”

Tämä ei voi olla totta. Kaikki mihin olen uskonut, murenee silmieni edessä tomuksi. Sinäkin Brutellani! Mutta hei, sehän näyttää hyvältä. Tosi hyvältä - jopa meidän piirtämänä. Hemmetti. Tehdään noin. Kerrankos sitä pääsee kelvollista piharakennusta suunnittelemaan.

Yhtäkkiä meillä on selkeän muotoinen ja kelvollisen kokoinen saunatupa. Varasto. Minikeittiö, josta käynti pesuhuoneeseen. Pesuhuoneestakin saatiin toimiva. Sen yhdestä ominaisuudesta väännettiin isosti kättä ja käytettiin vähemmänkin sivistyneempää kieltä. Siitä omassa postauksessaan lisää. Saunahan oli jo ennestäänkin RUMMUN PÄRINÄÄ… törkeän hyvä.

Itse asiassa tuo kubistisen nurkan muotokin saattaa säilyä katon muodossa. Voi nimittäin olla, että kattoa levitetään tontin nurkan neliöille. Siinä saataisiin suojaa esim. saunapuille. Ihan neliskanttia ei siis välttämättä ole tulossa.

Tämä kuva lähti siis illalla suunnittelijalle.

Sanoinko jo, että sauna on RUMMUN PÄRINÄÄ... törkeän hyvä?

Suunnittelija pisti töpinäksi ja vastasi omalla versiollaan heti aamupäivällä. Nyt tuli hyvä!



Glorian kodin toimittajakin heilutti riemuissaan tukkaansa punavuoren leppeässä tuulessa.

Me lankesimme polvillemme, valuimme mahlaa, sykimme hunajaa, puhuimme kielillä ja kieriskelimme ruusun terälehdillä. Olisiko se tässä?

Hyvä ja selkeä saunatupa. Erinomaiset katetut paikat polkupyörille. Meidänkin versiotamme paremmin järjestetty kylpyhuone. Saunahan olikin ollut jo pitkään RUMMUN PÄRINÄÄ… ihan kiva.

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Habitare 2019 - mitä tarjolla rakentajille?



Habitare, Rakenna ja remontoi, Kevätmessut, Asuntomessut. Kaikki kahdesti. Parit sielunmessutkin, sisältäen useammankin Dies iraen. Eli messuja on tullut kierrettyä sinä aikana, kun taloprosessi on ollut käynnissä.

Muutamalla sadalla ständillä olemme kertoneet sydämeenkäyvän tarinamme perheemme koettelemuksista, jotka kuitenkin olemme kohdanneet nöyrinä ja pystyssäpäin. Valitettavasti tontin puute on huomattavasti vähentänyt vastapuolen empaattisuutta. Kuten brexit-kansa sanoo: ”No tonttey, no honttey”.

Mutta messuja on kierretty. On tavattu taloyhtiöiden edustajia, väistelty sähköyhtiöiden sällejä, jotka tarjoavat edullista sähkösopimusta, koepyllytetty sohvia ja todettu, että laattavalinnat kannattaa tehdä vasta tonttivalinnan jälkeen. Nyt kun tontti on, messuillakin tulee tuijoteltua tähän elämänvaiheeseen liittyviä asioita (tuoksukynttilöitä timpurille ja makramee-raksahaalareita)

Siis, Habitare 2019. Mitä meille jäi käteen?

Ei ostettu jättimäistä pallotuolia (oletan saavani sen vielä joskus ilmaiseksi bloggamisen suomana etuna), vaikka se sopisikin mainiosti siihen pyöreään huoneeseen, johon saatamme projektin myötä päätyä. Ei itse asiassa ostettu yhtään mitään.

Ständeiltä sai sen verran ilmaista kahvia, että onneksi oli vessa lähellä.

Ostaminen ja etenkin myyminen on muutenkin taitolaji. Meidän lisäksemme varmaan aika moni muukin on allerginen tyrkyttämiselle, tuputtamiselle ja kilpailijoiden mollaamiselle. Paljon paremmin myyjän taholta toimii imartelu, kehuminen ja se, miten uskomattoman kiinnostavia ihmisiä me olemme. Paitsi jos se on liian läpinäkyvää eikä tule sydämestä.

Kannattiko siis käydä, jos mitään ei ostettu. Mitä löytyi? Vastaa nyt jo!

Valoa


Kivoja ja hyödyllisiä keskusteluja. Sillä voisi summata suurimman hyödyn. Piipahdin LedStoren kontilla. LedStoreltahan sain pari lippua messuille, mistä kiitos. Muutenkin Tyynenmeren muovipyörteen kokoinen bloggaajanegoni sai siitä vielä Saturnuksen kokoisen lisäbuustin.

Valaistussuunnitelmahan pitää olla tehtynä suhteellisen ajoissa, jotta sähkösuunnitelmassa voidaan vetää sopivat piuhat sopiviin paikkoihin. Olin kyllä alunperin ajatellut vetää sähköt yöllä naapurin autotallin seinäpistorasiasta ja jaella sähköt roikalla eri puolille taloa. Tässäkin mielessä keskustelumme oli valaiseva (hehe), sillä LedStore tarjoaa ilmaista valaistussuunnittelua. Eihän se toki ilmaisen ämpärin veroinen tarjous ole, mutta valaistussuunnittelua ei myöskään tarvitse jonottaa sateessa marketin edessä. Yksi sellainen, kiitos. Tosin ämpärikin kyllä kelpaisi. Sillä voisi kantaa valoa tupaan.

Kiitokseksi lipuista ilmainen slogan maineikkaalta bloggajalta:

“LedStore - 1 079 252 848,8 km kilpailijoita edellä”


Kyllä sitä nykyään kaiken maailman värejä keksitäänkin.
Jotain ulkomaanhömpsötyksiä ovat kuitenkin. 


Poreita


Kyselin ja katselin Pro Pation osastolla ulkoporealtaita. Mitään Imatrankoskea en nivusiini ikävöi, mutta lämmin vesi kiehtoisi. Olin luullut pääseväni testaamaan poreita jo messuilla, mutta altaat olivatkin tyhjiä. Alkoi tulla uikkareissa kylmä, vaikka sisustajanaisten (ja -miesten, tom. hom.) kuumat katseet lipuivatkin vartaloni maskuliinisilla kaarteilla.

Jos meillä olisi ulkoporeallas, minusta tulisi korisjoukkueen suosituin saunailtojen järjestäjä. Tai siis saattaisin jopa päästä joukkueeseen. Urheilujuomavastaavaksi.

Ja koska tämän bloggaajan slogansuoli suoni porisee kuin Jacuzzi Italia -altaan 32 suutinta, tarjoan ilmaiseksi käyttöön tämänkin kuuluisan bloggaajan sloganin:

“Jakutsis oli kohtuuhintainen!”


Ei löytynyt Habitarestakaan riittävän isoa mattoa, että sen alle saataisiin lakaistua suhteemme kaikki "asiat".


Olokotoa ja liukua


Kontiolla oli esitteillä Olokoto-hirsimökki. Tosin sana mökki ei sanan perinteisessä mielessä ihan vastaa Olokodon ulkonäköä. Olokodon kehittäjä Ilmari Mäenpää oli itse paikalla ja oli mielenkiintoista jutella siirrettävien mökkien / talojen / opiskelija-asuntojen potentiaalista.

Meidänkin projektiamme vaivaa kaikille rakentajille tuttu ongelma: rahaa on aina liikaa. Vaikka mitä yrittää, sitä ei saa kulumaan tarpeeksi. Omalta osaltaan tätä ongelmaa voisi helpottaa hyvänkokoinen lasiliukuseinä. Eihän se kaikkea ratkaise, mutta saataisiin edes vähän rahaa kulumaan. Saimmekin ottaa tuntumaa esittelyssä olevaan Profinin lasiliukuseinään. Olokodoissahan (vai Olokotoissa?) käytetään myös Profinin ikkunoita.

Olin puhunut Profinista kanssavelalliselleni useampaan otteeseen, joten oli mukava päästä kokeilemaan ovea ihan käytännössä. En valitettavasti päässyt käyttämään valtavaa lihasmassaani enkä räjähtävää voimaani; ovi liukui harmillisen kevyesti. Tässä siis ilmainen slogan kuuluisalta bloggajalta:

“Profin lasiliukuseinä - myös teille köyhille kukkakepeille!”


Luulin hetken, että Glorian kodin toimittaja oli käynyt kampaajalla. 


Jukasta jukkaan


Vietimme jonkin aikaa myös Jukka-talon kojulla. Jos mukavista ja asiantuntevista talomyyjistä puhutaan, voin suositella Järvenpään Jukka-talon Leila Elorantaa. Mehän emme ole vielä talotoimittajaa valinneet, joten tässä ei ole edes kyse mainoksen naamioimisesta blogitekstiksi (“käytän itse aina tätä kasvovoidetta” / “meidän perhe syö aina aamuisin tätä lastulevyä” / “viime aikoina olen laittanut rapujuhliin aina tämän kotelomekon”), vaan ihan useamman juttutuokion ja tapaamisen synnyttämä perstuntuma.

Leilalta saimme vinkin Piklaksen kaihtimista, jotka voi kiskoa ylhäältä alas, alhaalta ylös, keskelle ja vaihtoaskel hyppy. Vähänkö mahtavaa! Jos siis olohuoneen kaihdin olisi alhaalta kiinni ja ylhäältä auki, se mahdollistaisi mieliharrastukseni, eli ilman housuja tanssimisen suosikkibiisini tahtiin.

Siellä niitä menee, karkeakarvaisia suomensisustajia.


Iskä imuroi mielellään


Kodinkoneet pitää jossain vaiheessa hankkia. Niitä on monenlaisia, joista tyypillisimpiä ovat kalliit ja vielä kalliimmat. Lisäksi on joitain kodinkonemerkkejä, jotka tulevat samalta tehtaalta kuin jotkut toiset kodinkonemerkit. Yhteistä näille kaikille on se, että ne kaikki ovat niiden myyjien mukaan ihan parhaita (“mulla on itellä just tää malli”)  ja netin kommentoijien mukaan ihampaskoja.

Vielä emme rautaa tontinrajalle hankkineet, mutta kiertelin muutaman kodinkonefirman osastolla katselemassa, ovatko jääkaapit ja pakastimet yhä enimmäkseen valkoisia tai rosterisia. Olivat ne.

Kun Mielen osastolla astianpesukoneen ovea napautti kahdesti, schwarzwaldilainen kaivoskääpiö töpsäytti pienellä hakullaan oven automaagisesti auki. Emme välttämättä olleet myytyjä tuosta ominaisuudesta (kääpiö näytti äkäiseltä - tai Jöröltä), mutta laatupeleiltähän ne muuten vaikuttivat. Ja jos Mielessä käyttää pesuaineena Lidlin pesuainetabletteja, ne osaavat puhua samaa kieltä.

Yksi selkeä vaatimus minulla astianpesukoneelle on: sen pitää olla hiljainen. Nykyinen koneemme sylkee sisuksistaan erinäisiä metallilaakereita ja räpsäyttelee koneen pohjalle koreista irtoavia muovinpaloja siihen tahtiin, että odotan yläkorin hyppäävän syliimme minä hetkenä hyvänsä. Lisäksi koneen pitämä meteli kuulostaa lähiön karaokebaarin ja kivilouhimon äpärän koliikkikohtaukselta. Hiljainen kannustukseni tiskarillemme onkin sama kuin yläasteen opettajalle toukokuun puolivälissä: Jaksa vielä hetki!

Jos kaikki keittiön ja kodin sähköiset vitkuttimet eivät ole Mieleä, pitänee priorisoida, mikä niistä olisi fiksuin hankinta. Yllä kirjoitetusta voinee päätellä, mikä laite on vahvoilla.

Papu mikä?


Keskityimme messuilla enemmän isoihin linjoihin kuin sisustustyynyjen, tuoksukynttilöiden tai kaftaanien viettelevään maailmaan. Papurinon kaupunkikarttoihin silmä iski kuitenkin kiinni kuin hirvikärpänen sienestävään mummoon. Aika päheitä.


Berliini - tuo rakkauden kielen pääkaupunki!
Vasemmassa reunassa joku yrittää muodostaa kädellään varjokuvaa Pietarin viemäriverkostosta.

Tuollaisten kaupunkikarttojen tekoprosessin täytyy olla jotenkin seuraavanlainen: otetaan hirveä määrä erimuotoisia ja -kokoisia reikiä. Järjestetään ne sopivasti ja niiden ympärille taivutellaan puuta, kunnes siitä muotoutuu jokin kaupunki. Siinä täytyy olla ihan järjetön duuni, etenkin, kun sopivat reiät ovat jatkuvasti maailmasta vähenemässä. No, sentään yksi niistä johtaa Yhdysvaltoja.

Itse pohdin parinkin eri kartan tilaamista - joko Päntäneen Käyränkylän, tai Helsingin metron:

Hakaniemi - Haggis. Sörnäinen - Sörnis. Kalasatama - Kallis. Kulosaari - Kullis. 


Liuku jatkuu


Pohjapiirrosta  olemme hieroneet jonkin aikaa. Näyttäisi siltä, että emme saa havittelemaamme lentokonehangaaria eteiseen, vaan se jää melkoisen maltillisen kokoiseksi. Tilan säästämiseksi olemme pohtineet eteisen (tai tuulikaapin, mikä sen nimi sitten onkaan) ja muun talon välille liukuovea. Enimmän aikaa se saisi olla auki, mutta kylmimpinä kuukausina se saisi estää lumen, luteiden ja Teuvo Hakkaraisen pääsyn sisemmälle taloon.

Liukuovista meillä olikin valaiseva keskustelu Eclissen kojulla. Opimme niiden mitoista, mekanismeista ja tilantarpeista. Kiitokseksi tämä kuuluisa bloggaaja tarjoaa ilmaisen sloganin:

“Sahaa seinään pieni lovi, siihen mahtuu liukuovi!”

Kirsikoita seinällä


Tällainen aikuinen raavas mieshenkilökin joutui Lauritzon'sin pisteellä toteamaan, että on kyllä nätti tapetti. En enää kaivannut formuloita, Axea tai pirtua. Oudon pehmeä ja lämmin herkkyys täytti minut. Oli vain minä ja kirsikat seinällä. Jossain vaiheessa tajusin riisuutuneeni taas uikkarisille. Nätti tapetti, tunnustan. Herkistyin runoilemaan (tunnettuna bloggaajana, kuten muistatte) sloganin:

“Mieshän kasvaa mieheks vasta, kun hän tykkää kirsikasta”

Messuosaston valaistus oli Gudrunin ja Hjördiksen ihotyypeille epäedullinen.

Honkaa kolistamassa


Koska olen kuuluisa bloggari, olin saapunut muotoilua esitteleville messuille totta kai ranskalaisella  autollamme. Jossain vaiheessa näyttelyaluetta laukattuamme kanssavelalliseni alkoi väsähtää tehtyään päivällä oikeitakin töitä, joten suuntasimme Messukeskuksen parkkihallia kohti. Ulko-ovien välittömässä läheisyydessä oli kuitenkin vielä yksi mielenkiintoinen koju, eli Honkatalojen osasto.

Mehän haluamme hirsitalon. Jotkut uskovat, että Paul McCartney kuoli jo 60-luvun puolivälissä. Toiset uskovat Nutellaan. Kolmannet siihen, että kaikki on ulukomaalaasten syytä. Me olemme käännyttäneet itsemme uskomaan hirsitalojen ihmeitä tekeviin ominaisuuksiin. Yksi niistä on mahdollisuus päästä tuhlaamaan edes vähän rahojamme, vaikka ne eivät millään loppuisikaan.

Honkataloilla on yksi erityisen mielenkiintoinen hirsi - Alkuhirsi.

Perkeles!

Törkeän hyvällä nimellä brändätty Alkuhirsi tuo mieleen alkuvoiman, aitouden, historian havinan ja shamaanien salaisen tiedon, jolla alapohjaan ei ala kasvaa hometta. Alkuhirsi on siis kuusesta tehty massiivihirsi, pelkkää kuusta, ei muuta. Tästä ja mm. painovoimaisesta ilmanvaihdosta kävimme Honkatalojen edustajan kanssa hyvät keskustelut. Sen verran puolisoni alkoi hytistä Pasilan viimassa, että jossain vaiheessa siirryimme lähemmäs takkaa jutustelemaan.

Tässä palaa jo kolmas hirsitalo näillä messuilla. Muoviton hirsi takaa mairean hymyn.
Tai sitten pyromaani vain palaa lämpimiin muistoihin.

Ja tässäpä vielä kuuluisan bloggaajan ilmainen slogan Honkataloille:

“Honka-talot - avaruusajan teknologiaa. Talomme ovat kuusta.” 

Talo ei vielä ole pystyssä - vielä ei olla pystyssä edes pahasti pankille. Keikka messuille oli kuitenkin yllättävänkin antoisa (lapset oli hoidossa, kiitos Juho ja Terhi!).

Ja hei, se tärkein. Saatiin kuulakärkikyniä!





torstai 12. syyskuuta 2019

Vanha hirsitalo - hirveä mörskä!


Siis ihan oikeasti. Elämme pian 2020-lukua. Känny hoitaa ja loput hoituu iPadillä. Eikö nyt sovittaisi, että ei olla enää vanhanaikaisia?

Vietimme nimittäin rapujuhlia hirsitalossa. Vanhassa hirsitalossa. Ja niille jotka eivät ole kiinnostuneita esihistoriasta, niin hirsitalo on siis sellainen, jonka joku esi-isä on koonnut puunrungoista. Luit oikein, niistä pitkistä metsäjutuista, joissa on vihreitä pisteleviä piikkejä ja jotka ei edes näytä samalta kuin palmut Nha Trangissa.


Lähdetään liikkeelle sijainnista: mitä järkeä on laittaa talo korkealle kalliolle? Alla kimalteleva järvi ottaa silmiin aamulla ja rantasaunan savu nenään illalla. Lähiöissä olisi ihan tarpeeksi kaavoitettua tonttimaata, os. entistä merenpohjaa, jonne voisi paaluttaa elementtitalon perustukset. Näin kalliot säästyisivät esim. sepelintuotantoon.



Entäs sitten itse talo ulkoapäin? Harjakatto ja konesaumapelti, kamoon! Jos kerran tehdään loppuelämän koti, niin eikö sisustuslehdessä olisi vähän siistimpää kertoa, että talon katto on uridiumpäällysteistä gojimarjaa, jonka värimaailma on syksyisestä itä-Hamptonsista? Ja katon muoto on sadan suosituimman lifestylebloggaajan nenien keskiarvo.

Värityskin on ihan vaan tylsästi keltainen, vaikka sävyjä löytyisi vaikka mitä. Omat suosikkini tällä hetkellä ovat Tikkurilan värikartaston sävyt Lutakko, Kärpännielu, Alatupsu, Rauhanen sekä Lehtolapsi.



Jotain rajaa näihin yksityiskohtiin. Niillä työmiehillä on ihan oikeasti kiire pystyttämään seuraavia ison rakennusfirman elementtejä, ennen kuin niiden villat pääsevät liikaa kuivumaan. Ei ne ehdi nakerrella mitään heart-emojeja (suomeksi 💓) ikkunaluukkuihin. Jos on pakko tuollaiset tehdä, niin 3D-printterillä ne saa suhautettua. Säästetään ikihongat siihen mihin ne on tarkoitettu, eli selluksi.



Entä sitten sisällä? Sama näpertely jatkuu. Mikä siinä on, kun pitää piirrellä kaarevia muotoja? Ei tässä nyt olla missään Steiner-koulussa, jossa musta väri ja suorat viivat on kiellettyjä, jotta biodynaaminen parsa itäisi paremmin.



Ja nämä seinät. Ihan epätasaiset. Eikö kukaan ole kertonut näille kipsilevystä? Saahan noillekin tietysti ripustettua englanninkielisiä mietelausetauluja tyyliin “Love Is Happy Bless Heart Home” (oma suosikkini). Olisivat edes maalanneet seinät valkoisella lateksilla (Tikkurilan värikartan sävy Nuhainen albiino). Se olisi tasoittanut pintaa. Nyt siinä näkyy kaiken maailman elämisen jäljet. Ja nuo halkeamat kannattaisi täyttää. Sieltähän tulee sisään lumi, luteet ja Teuvo Hakkarainen. Uretaani toimii tuohonkin, vaikka onkin oikeasti tarkoitettu salaattiin.



Portaat ovat jo kuluneet. Mikä siinä on, että niitäkään ei ole jaksettu 80 vuoden käytön aikana uusia. On pitänyt tehdä niin laadukkaasta puusta, että niitä ei päästä uusimaan, vaikka trendit muuttuvat. Mitä fiilistä ja vuodenaikaa nämä edes ilmentävät? Ovatko ne #happy vai #blessed? Ovatko ne just meidän perheen näköiset? Laittakaa edes epoksi päälle ja vähän ledinauhaa.




Ja entäs nämä antiikin Kreikan hömpötykset? Tähtiventtiilit. Ette sitten ole kuulleet uudesta Multi Velocity Home Air X-3.33.33 -ilmanvaihtokoneesta? Se vaihtaa koko talon ilman kolmessa minuutissa, perjantaisin puhtaat lakanat, motarilla neloselta vitoselle ja vieläpä puolisonkin viiden vuoden välein. Sen sijaan tästä venttiilistä ilma “ohjautuu” hormiin “luonnonlakien” mukaan.

Uskooko joku tosiaan, että ilma liikkuu itsestään? Kyllä luonto on aina tarvinnut koneiden apua. Ennen kun koneita ei ollut, kuoltiin ruttoon. Huomaatteko asiayhteyden?




Kirjahyllyssä voi säilyttää muistitikuilla ja -korteilla pdf:iä, joissa neuvotaan, miten vanhat talot kannattaa lisäeristää, ilmastoida ja purkaa.



Kuka ripustaa seinälle paperille printattuja giffejä, jotka ei edes liiku? Ja ketä kiinnostaa joku kalvea impi, joka soittaa jotain analogisynaa?



Kesken on jäänyt tämäkin: rumia nurkkia siellä täällä. Jos sitä puuta pitää nyt ihan ehdoin tahdoin käyttää, niin laittakaa se nyt herranjestas edes piiloon. Noloa käyttää materiaalia, joka tulee jostain metsästä. Se on samanlainen vanhanaikainen ilmiö kuin kirjojen lukeminen, ystävällisyys tai talvet. Nurkat voisi koristella vaikka M1-luokitellulla Vision Stretch -uranoidulla älykankaalla. Niihin voi printata esim. hää- tai vauvakuvia. Lisämaksusta omia.






Tohon on jäänyt muutama kanto.



Sentään jotain moderniakin: tilattiin crabsit AliExpressistä ja DHL toi ne valmiiksi keitettynä kotiovelle neljässä päivässä. Niiden päällä kasvoi kiva vihreä fleece ja sen alla oli toi punainen matsku.




Laitettiin ikkunalle analogiset valot ironisessa retrofiiliksessä.



Noi naiset flossaa ihan liian korkealta. Nyt Lillemor, Hjördis, Gudrun, Irma-Liisa (vaihto-oppilas Jurvasta), Antero, CatCat ja McGarmiwa, vähän yritystä!



Ei meinannut uni tulla näissä maisemissa. Onneksi päästiin kotiin tuijottamaan sähkömuuntajaa ja kuuntelemaan motaria.




Zum Zummarummarum: Vanhat talot ovat rumia, huonoja ja eivät toimi. Siinä. Jonkun piti se sanoa ääneen. Ei kestä.

Nyt lähden syömään melamiinia.

Kuvahaun tulos haulle rubberduck png