Terassielämää - ja häirintää

Tonttimmehan on pienempi kuin Medvedevin mahdollisuudet palata arvostetuksi valtionpäämieheksi. Kaksisataa neliötä siitä menee kirvesvarren ajotiehen ja sata neliötä ojaan, jota sentään saamme nyt itsekin käyttää. Lopulle on sitten sijoitettu talo ja piharakennus - mielestäni suht onnistuneesti tontin koko huomioon ottaen. 

Koska tonttimme on siis yhtä pieni kuin se Sergein kielen osa, joka ei ole Vladimirin rektaalissa, pihalle ei jää paljon tilaa. Tällä hetkellä se on raudoitusverkkojen ja lautakasojen peitossa, mutta ei siihen tulevaisuudessakaan maaotteluvaatimukset täyttävää krikettikenttää saada rakennettua. Tämä oli tiedossa jo taloa suunnitellessa ja täytyy todeta, että onneksi vielä viime hetkellä suurensimme terassia kolmellakymmenellä sentillä. 

Viihtymäkeidas. Kuvasta puuttuvat padel-kenttä, maauimala, Ruisrockin päälava sekä Arthur-serkku. 

Pihalla nimittäin on helteillä viihdytty ja meidän pihamme on nyt katettu terassi. Hellejakson porotuksessa ei avotaivaan alla olisi kenkään kuuppa kestänyt, sen sijaan katettu terassi on ollut mainio olohuoneen jatke. Tai ehkä kesällä olohuone on pikemminkin terassin jatke, jonne siirrytään sitten kun itikat ja hyytävä kylmyys alkavat vaivata liikaa. Itikoita on itse asiassa ollut kiitettävän vähän, vaikka tontin rajoilla on riittämiin ojaa ja kuusta kiusanhenkien kutea. Thermacellillä ei siis ole tarvinnut tappaa kaikkia kaksivuotiaita ja sitä nuorempia poikalapsia. 

“Terassi on ollut mainio olohuoneen jatke.”

Juhannuksena ja sitä seuraavalla viikolla meillä oli sukulaisia vieraina, joten piharakennus (sivulinna? / liiveri?) pääsi taas majoituskäyttöön. Helteillä siellä ei ollut ongelmaa tarjeta. Tappavan tukalaksi ei kuulemma olo silti öisinkään mennyt. Näiden testien perusteella piharakennus (mäkitupa? / torppa?) pistetään Airbnb-käyttöön ja rahahuolemme ovat ohi. 

Perimätiedon mukaan jossain majan alla sijaitsee sohva, jolla olisi ollut kiva istua jonain kesäiltana.

Takaisin terassille. On ollut kiva havainnoida, miten mukavasti sille touhua mahtuu: yksi löhöää lepakkotuolilla, toinen puhallettavalla rantamakkaralla, pari lasta toljottaa hodarivideoita Vallentuna-sohvan jämistä kootulla terassisohvalla, pari pelaa korttia ruokapöydän ääressä Calligarisin tuoleilla. Taapero sahaa kaikkien väliä. 

Silti grilli mahtuu vielä omaan nurkkaansa, sohvan vieressä on tilaa pyykinkuivaustelineelle ja Suviseurojen veisuu kuuluu terassin takanurkasta. Ja toki tämä tekstikin syntyy terassilla. Ja tämä. Taustalla soi kasaripoppi, totta kai. Let’s Flashdance With Somebody to Love Bites the Dust in the Wind of Change. Juu, oltiin vähän seiskytluvun ja ysärinkin puolella. Ihan sama, onhan meidän talommekin vähän naapurien ja kaupungin tonteilla. 

“Thermacellillä ei siis ole tarvinnut tappaa kaikkia kaksivuotiaita ja sitä nuorempia poikalapsia.”

Osaan lehtikuusilautoja on tullut ikäviä palkeenkieliä, joita Seija Ala-Kautta ja Nonstoppolos koettivat hioa. Ei tee kovin eetvarttia saada pari senttiä puunsälettä jalkapohjaan. Toisaalta massiivihirren synnyttämä antibakteerinen ja hoitava atmosfääri hoitaa kaikki dekapitaatiota pienemmät vammat kuin itsestään. 

Pikku jakkara 

Neljänkymmenen neliön terassin lisäksi kahden neliön saarekkeemme on osoittautunut oivalliseksi. On uskomatonta, miten monta tonnia eloperäistä ja epämääräistä sälää ja sössää sille mahtuu. Kirjoitushetkellä saareke näyttää tältä:

Piti tunti siivota, että kehtaa laittaa kuvan tänne internettiin.

Kelläpä sitä ei saarekkeella lojuisi lasisilmä, suolakurkkua, itkuhälytin, naulakko, öljytuikku, valkosipulia, kuulokkeet, ilmanvaihtokanavan äänenvaimennin, muistitikku, perunapyssy, mustikkapiirakka ja bambua. Niinpä. Eipäkö kelläänpäkä?

Saarekkeelle suunniteltiin mannermaisen viinibaarin kaltainen istumasyvennys kahdelle baarijakkaralle. Siinä vieraat voisivat siemailla oman viinitarhamme orgaanista ciljú de hiwa -juomaa odotellessaan parsapyreetä salted caramel -etanapedillä. Siinä samalla voisimme suunnitella purjehdusreissua Pori Jazzin golfturnauksen jatkoille, jonka teemana on ranskalaiset viinit ja suurentunut eturauhanen.

“Eloperäistä ja epämääräistä sälää ja sössää.”

Seija ei kuitenkaan halunnut selkänojallisia baarituoleja. Ne olisivat hänen mukaansa blokanneet liikaa ja siinä Seija oli ärsyttävään tapaansa jälleen oikeassa. Kyttäilin kaikenlaisia jakkaroita Torista, kunnes päähäni pälkähti uusi idea. Kämppämme on sen verran korkea, että kaltaisemme kynnysten yli kipuajat joutuvat kurkottelemaan kaikkialle. Esimerkiksi saadakseen viinilasit yläkaapista Seija joutuu kiipeämään rollaattorinsa ylätasolle ja vaikka hän laittaakin tekohampaansa rollaattorin pyörien eteen, meno on silti melko huteraa. 

Seija virnuilee velmuna. Taitaa olla kuplivaa tarjolla.

Tarvitsimme siis jatkeeksemme jotain vastaavaa, mitä ikämies ottaa sinisen pillerin muodossa, kun mieleen palaa villi mutta niin kultainen huoruus. Niinpä ehdotin Seijalle, että ostetaan (yllättäen Ikeasta) Bekväm-porrasjakkara, eli keittiöjakkara, eli emännänjatkos, jos sillä olisi riittävän mukava myös istua ja siemailla alkoholia. 

Lisää vain perse ja viihtymisprosessi voi alkaa.

Hurautimmekin Perintörinsessan kanssa ruotsalaisen kansankodin litteiden laatikoiden paratiisiin, testasimme Bekvämin, totesimme sen olevan riittävästi nimensä mukainen ja ostimme nyt aluksi yhden. 

Plussaa: 

• sopivan korkuinen saarekkeen baarituoliksi
• alimmalle portaalle saa kivasti jalat
• saa tarvittaessa kasaan ja piiloon saarekkeen syvennykseen
• lisää pituuttamme n. 200 prosenttia
• rollaattori ei lipsahtele. 

Parhaat ratkaisut ovat yksinkertaisia: porrasjakkara baarituoliksi, JVG tai sotilastekninen erikoisoperaatio.

Miinusta: 

• muistuttaa elämän lyhyydestä
• maksoi rahaa
• ei tee pihatöitä 

Tikku (makkara-)

Saako kiroilla? Ei se mitään, kiroilen silti. 

Saatanan harakat. 

Sitä nätkytyksen ja krääkynnän määrää. Eivätkö ne kuusenlatvojen kultakurkut tajua, että tämä on meidän tontti ja täällä ei huudella? Ei ainakaan aamukuudelta eikä poistoilmakanaviin. On nimittäin muikea volyymi, jolla njääkyntä kiirii katolta suoraa peltiputkea makkariin. 

Harakka (lat. Fuca fuca).

Räähkä-äänen lisäksi näistä nokkafukeista frakeissa irtoaa kiitettävästi paskaa. Seija hinkkaili yli parikymmentä tahraa vastamaalatuista terassinkaiteista, portaista ja pöydältä. 

Varmaan myrkytän ne. Thermacelliä jauhelihaan ja terassille tarjolle. Ottaja löytyy ja noutaja tulee. Tätä manööveriä valmistellessani olen tyytynyt kopistelemaan makkaratikulla makkarin poistoilmaventtiiliä, jotta krääkkä liihottelisi pikapikaa muualle krääkkimään. 

“Saatanan harakat.”

Ei pidä ymmärtää väärin. Tykkään kyllä luonnosta, kunhan se on grillattuna lautasella tai Yle Areenan teräväpiirtodokumentissa. Mutta kyllä mä silti ne myrkytän.

Ylläripiano

Toivon jokaisen muistavan, että kotimme on kulttuurikoti. Kukaan ei koskaan missään ole ollut yhtä kultturelli kuin me. Meillä on tauluja ja kirjoja. On grafiikkaa ja keramiikkaa. Kirjahyllyssä on sekä Täällä pohjantähden alla että Seitsemän veljestä. Tai no, kirjahyllyä ei kyllä vielä ole, mutta siellä banaanilaatikossa ne kirjat ihan varppina on. Olen lukenutkin molemmat. Täytyy sanoa, että turhaan ei Mauri Kunnasta sanota Suomen kirjallisuuden isäksi. 

Sitten meillä on piano. Oikea piano. Helvetin painava piano, jonka siirtäminen varastoon maksoi 180 euroa ja sieltä uuteen kotiin toiset 180 euroa. Mutku pianolla on tarina. Se tarina menee niin, että joskus kivikaudella Seija Ala-Kauttan isoisä oli hakenut tämän pianon autiotalosta. Tämän tarinan hinta oli 360 euroa. MobilePay toimii. 

Harvinainen yhteiskuva isosta pianosta ja harakoidenhätyyttelymakkaratikusta.

On kuitenkin niin, että jos haluaa olla oikeasti kultturelli, pianoja pitää olla kaksi: iso musta ja pieni valkoinen. Sama syy kuin ikäneidolla matkustaa Gambiaan. 

“Nokkafukeista frakeissa irtoaa kiitettävästi paskaa.”

Kävi siis niin, että bongasin (taas) Torista ehkä söpöimmän pianon ikinä. Se oli selvästi normaalia pienempi, suunnilleen metrin leveä ja alle metrin korkea. Ei mikään lelu, vaikkakin elämää nähnyt ja minun oli saatava se. Ja minähän sain. 

Steinwayn konserttiflyygeliä voisi olla haastavampaa tunkea takapaksiin. Sanoi ikäneito Gambiassa.

Piano oli niin pieni (ja söpö), että se saatiin jöngättyä rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-automme taakse. Ei helposti, mutta saatiin. Seijalle en “muistanut” kertoa hankinnastani, joten illalla näyttäessäni, mitä haaviin oli tarttunut, Seija katsoi niinku suunnilleen näin:

Joo. Niin on. Kyllä. Siis tosi söpö. Ihan pakko oli ostaa. Jep.

Mutku se on niin söpö. Pätee Seijaan ja pianoon. 

Soittimen vire tekisi John Cagenkin kateelliseksi ja tämä kullanmurunen päätyikin toistaiseksi varastoon (k)odottamaan Seijan sydämen pehmenemistä ja viritystä. Ja kulttuurikotiin pääsyä.

“Meidän pihamme on nyt katettu terassi.”

2021 luetuimmat tekstit - parhaat hetket

Tänä vuonna mikään ei ole (vielä) jäätynyt, palanut tai vuotanut. Kukaan ei ole ottanut lopareita tai haastanut oikeuteen. IV-börjet toki ovat yhä jossain Jönköpingissä opiskelemassa röörien hoonausta ja / tai polskaa didgeridoolla, mutta ajattelin laskea viivästyskorvauksen juoksevan vähintäänkin meidän muuttotarkastuspäivästämme, joten rahaa pankkiinhan tässä vain pistetään, kun tuijotellaan noita järjettömiä ulostenäytevateja meidän seinissämme. 

Ja koska ei isosti ole tapahtunut, ajattelin yhdistää kaksi listaa: vuoden 2021 luetuimmat postaukset ja parhaat meille tapahtuneet jutut.

Tästä alkaa - härifrån med Börje: 

Runner-up

Vastaava mestari vastasi kerran puhelimeen ensi yrittämällä. Ei tämä ihan kliimaksien listalle nouse, mutta sen verran spesiaali juttu kuitenkin, että ansaitsee kunniamaininnan.

Lapsemme ovat nähneet Totoron useammin kuin me vastaavan mestarin.

10. kivoin juttu 

Onnistuneet hankinnat ja hankintakeikat

Mikäli joku kovan onnen prokrastinoija on erehtynyt lukemaan tätä ihmissielun avoviemäriä useampaankin otteeseen, hän on havainnut, että jollain viikolla olemme käyneet Ikeassa vain kolmasti. Useimpina viikkoina käyn kuitenkin Ikeassa useammin kuin suihkussa. Tai toki joskus käytän Ikean invavessan bideesuihkua - kaksi satiaista yhdellä iskulla. 

“Tänä vuonna mikään ei ole (vielä) jäätynyt, palanut tai vuotanut.”

Ikeassa on ollut kiva käydä sekä puolisoni Seija Ala-Kauttan että lasteni Perintörinsessan ja Nonstoppolosin kanssa. Paljon sieltä on hankittukin: Knullmorsa-keittiö, Runkeby-soffanpaloja ja annat smått och gott. 

Hemmetin hankala istua tällä tuolilla, kun se liikkuu koko ajan. Kai se on sitten sitä designia.

Lisäksi kotiseutumatkailun hengessä olemme reissanneet Askolaan hakemaan hellaleivinuunin huuvaa, Veikkolaan epäilyttävälle teollisuusalueelle hakemaan Calligarisin pöytää ja tuoleja (saimme kaupan päälle pari munuaista, mutta kylmälaukku jäi kotiin, joten vähän alkoi hylkiä), Nummelaan hakemaan ruokapöytää ja ajoinpa eestaas Somerolle asti hakemaan matkaharmoonin, koska. No, ajoin kuitenkin.

Ikävästi tökkää pöytälevy mahaan, kun se tollai yhtäkkiä aukeaa.

Kymmenenneksi luetuin postaus käsitteli sitä, että rahaa saa palamaan, vaikka työmaalla ei tapahtuisikaan. Ja että naapurin hinkuvinku hinkui ja vinkui talomme väristä. 

https://kodotus.blogspot.com/2021/08/ei-se-siita-mokia-ja-mulkvisteja.html

9. mukavin hommeli / hokavin mummeli

Keittiö

Sitähän suunniteltiin ja veivattiin ja stressasin, mahtuuko ja välillä näytti että ei mahdu, kunnes päätettiinkin käyttää mittayksikkönä senttejä. Eniten jännitti, olinko laskenut Stalan terästiskipöydän mitat ja aukkojen kohdat oikein. 

Olen vähän katkera, kun tästä kuvasta huolimatta Glorian koti ei ole ottanut yhteyttä. Auttaisiko, jos nimeäisin kotimme Knullanlinnaksi?

Keittiöstä tuli avara, tilava, toimiva ja Ikea. 

Yhdeksänneksi luetuin postaus on suht tuore, suorastaan vielä höyryää. IV-staffanit onnistuivat jatkamaan aiheuttamaansa kyrpimyksen saagaa silloinkin, kun muistivat ilmaantua paikalle. Seiniin hätäpaskottiin meiltä kysymättä sellaisia albiinovalaan moloja, että itkisin ellei naurattaisi ellei oksettaisi.

https://kodotus.blogspot.com/2021/12/ilmanvaihtoventtiilit-ei-ole-todellista.html

8. pähein asia

Kaupungin asialliset asennukset ja tarkastukset 

Tarvittiin vesiliittymä. Seuraavana aamuna saatiin vesiliittymä. Tarvittiin saattolämpökaapeli. Seuraavana aamuna saatiin saattolämpökaapeli. KVV-IV tarkastus meni kivasti ja saatiin vielä lupa käyttää omistamaamme ojaakin. Olen käynyt nyt kovillakin pakkasilla kakkimassa siihen, koska sitähän varten ojat ovat. Muuttotarkastus meni myös mukavasti, ei jurputettu turhasta. Ihan aiheesta huomautettiin, että olisi kiva, ettei jalka menisi terassista läpi.

T-paita ja pannulappu ovat painovoimaisen ilmanvaihdon peruspilareita,

Kahdeksanneksi luetuimmassa postauksessa taas vaihteeksi joku lähtee kälppimään, tällä kertaa pystyttäjät. Helevetti, kun miehet ovat osaavia, kokeneita ja ihan mukavia - mutta jonkun muun työmaalla. Vaihtoon menivät, harmi vain että vaihtomiehet olivat farmiliigan harjoittelijoita.

https://kodotus.blogspot.com/2021/07/potkut-pystyttajille-helpotuksen-huokaus.html

7. kliffoin jutska

Toinen tilapäiskämppämme 

Ensimmäinen kämppä oli sekä henkisesti että fyysisesti hyvin lähellä nyt jo purettua taloamme. Plussaa: muutto oli helppo. Miinusta: tuskanhuudot kuuluivat parvekkeelle. 

“Seiniin hätäpaskottiin meiltä kysymättä sellaisia albiinovalaan moloja, että itkisin ellei naurattaisi ellei oksettaisi.”

Toinen kämppä taas sijaitsi käytännössä uuden kotikatumme toisessa päässä. Kun siis sähkömies soitti ja pyysi haarukkaa, jonka tökätä töpseliin, olin neljässä minuutissa tontilla. Olo oli kuin AirR’n’B-reissulla ja onnea lisäsi mahdollisuus päästä saunaan kahdesti viikossa, vaikka joku kakkikin pesuhuoneeseen. Ai niin, isosta telkkarista tuli joka päivä Simpsoneita ja Top Gear. 

Pohjoismaisessa vertailussa suomalaiset matkaharmoonit asuvat ahtaimmin.

Seitsemänneksi eniten selvästi kriminelliyteen kallellaan olevaa blogin lukijakuntaa kiehtoi luvaton muuttomme uuteen kotiimme. Ihan pokkana vaan kuulkaa tänne asetuttiin ja taisin ajaa vielä päin keltaisia valojakin. Kun on kärsinyt näin paljon kuin minä, sitä haluaa elää vähän reunalla. 

https://kodotus.blogspot.com/2021/11/me-muutettiin-ilman-lupaa.html

6. hupaisin juttuhommeli

Terassilasit 

Ihan vaan siksi, että annoin mitat ja sain tarjouksen, firma teki tarkistusmittaukset, asensi lasit ja laittoi laskun. Ei jupinaa, ei myöhästymisia, ei vääriä tuotteita tai mokia. Eli normaalisti onnistunut toiminta on rakennusalalla ison juhlan paikka.

Luulen, että tässä on jo terassilasit asennettuna. Tai sitten ei. Ehkä.

Kuudenneksi luetuin postaus paljastaa, että vähän te pikku mussukat olette myös tirkistelynhaluisia ja vahingoniloisia. Kas kun edes meidän projektissamme kaikki ei ole mennyt aina ihan täydellisesti, vaikka kuinka suunnittelu, johtaminen, aikataulut ja tekijöiden tinkimättömyys olisikin ollut kohillaan. 

https://kodotus.blogspot.com/2021/11/muuttotarkastus-pieleen-meni.html

5. jippijaijein hommelijuttu

Timpurit

Nämä voisivat olla korkeammallakin listalla. Mukavia, osaavia ja luotettavia. Vaikka muut ammattimiehet pistivät vihaksi, nämä hoitivat hommansa ja olivat lisäksi mukavia. Tammikuun puolivälistä muuttoon meidän talomme muovautui vähitellen kodiksi timpurien käsissä ja ansiosta. Kyllähän siinä alkoi alahuuli väpättää, kun timpuri kertoi pitäneensä palaverin muiden tekijöiden kanssa, jotta “me saataisiin tehtyä teille tästä koti”. 

Laitetaan tähän vaikka kuva lumen täyttämästä piharakennuksesta, ettei tulisi liian hyvä fiilis.

Viidenneksi eniten lukukertoja keräsi kesäinen hermoromahdus numero 304325823958 / ininäväninävinkuyhyyvonkunyyh. Mitä tästä opimme? Klikkiotsikot toimivat. Oho, mitkä mahtimelonit! Katso kuvat vain Kodotuksesta!

https://kodotus.blogspot.com/2021/06/nyt-ei-jaksa-ei-vaan-jaksa.html

4. jebujeessein asiahommeli

Hellan muurausviikonloppu

Aika vähänhän tässä on mitään isoja hommia itse pystynyt tekemään. Oikeastaan suurimmat hommat, mitä olen tehnyt ovat mokat, virheet ja paskat valinnat. Perjantaista sunnuntai-iltaan meillä huhkineet muurarit pistivät meidätkin kiitettävästi hommiin. Vauhtia ja stressiäkin riitti, mutta loputuloksena oli mahtava hellaleivinuuni, savupiippu ja tiiliseinä. Väsynyt mutta onnellinen kuvasi tätä viikonloppua. 

Kaffetauolla muurarit maalasivat guassi-sekatekniikalla meille vielä kivan taulunkin.

Vuonna 2021 neljänneksi luetuin postaus on blogin kestohitti ja skuuppien skuuppi, jossa jo vuonna 2019 paljastin, että Ikean keittiöviikot loppuvat. Ja niinhän ne loppuivat. Myöhemminkin keittiöosastolla työskennelleitä jututettuani he ovat kertoneet, että keittiöviikkojen aikana meno oli ihan mahotonta. Ja lisäksi varmaan Ikean keittiöbisnes pyörii sen verran hyvin, että turha jaella sen kummempia alennuksia parina viikkona vuodessa. 

https://kodotus.blogspot.com/2019/08/ikean-keittioviikot-loppuvat.html

3. uujea-tyyppisin hommelimummeli

Kaverien ja sukulaisten apu ja tuki

En halua tietää, mitä lähipiirimme on meistä ajatellut tai ääneen lausunut, kun olemme kertoneet, miten kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. Siitä huolimatta olemme saaneet ymmärrystä, lohdutusta, apua ja tukea. On tullut siivousapua, lastenhoitoapua, neuvoja, maalausapua, jäätyneiden vesijohtojen sulatusapua, vinkkejä tekijöistä ja ihan taloudellistakin tukea. 

"Juho" ja "Vellu" (nimet muutettu) sutimassa. Kaljapalkalla.

Omasta etuoikeutettuuteni kuplasta en raksastressiltä ole kovinkaan usein kyennyt näkemään sitä tosiseikkaa, että tässähän saattaa syntyä kaunis ja kiva koti rakkaimmilleni. Siksi(kin) oli hienoa kuulla se kavereilta ja sukulaisilta, jotka kävivät tontilla proggista seuraamassa ja edistämässä. 

"Lauri" kävi vaihtamassa meille kesävuosirenkaat.

Kolmanneksi eniten yleisöä kiinnosti meidän taistelumme voutia vastaan. Kas kun jätehuolto oli lähettänyt muuttomme jälkeen loppulaskun vanhaan osoitteeseen. Ja sitten huomautuslaskun samaan osoitteeseen. Ja sitten muistutuslaskun samaan osoitteeseen. Ja sitten perintäfirma lähetti perintäkirjeen vanhaan osoitteeseen. Ja sitten uhkailukirjeen samaan osoitteeseen. Sitten tuli vielä “katkomme sormenpääsi ruosteisella venäläisellä sikarileikkurilla” -kirje yhä samaan osoitteeseen. Sitten Vasili ja Giovanni kävivät puretun talomme raunioilla jättämässä purettuun sänkyymme hevosenpään. 

“Kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me.”

Lopulta ulosottovirastolta tuli ulosottokirje. Uuteen osoitteeseen. Koko tämä puoli vuotta kestänyt kissa ja hiiri -leikki virkavaltaa vältellen maksoi meille n. 50 euroa. Linnanmäen ranneke maksaa saman verran päivässä. 

https://kodotus.blogspot.com/2021/08/uusi-tuttavuus-ulosotto.html

2. lähesmahtavin asiajuttendaali (kelvolliset otsikkoideat loppuivat jo kauan sitten) 

Piharakennus ja sauna

Jossain vaiheessa tajusin, että jumanzuganov, mehän rakennetaankin näköjään kahta taloa. Miten tyhmä sitä voi olla? Ei se piharakennus tekeydykään siinä samalla, kun talo ottaa muotoaan, vaan se pitää erikseen suunnitella, tehdä ja - mikä hienointa - maksaa. 

Lampaanvilla kannattaa kastella kunnolla, niin se täyttää kolot paremmin.

Siinä se nyt tönöttää. Hirrestä tehty yksiö. Ennen korona-aikaa suunniteltu korona-ajan etätyöhuone (kiitos omikron-variantti, että ehdimme päästä nauttimaan myös tästä mahdollisuudesta). Teinikännien tyyssija. Napanuoran katkeamattomuuden mahdollistaja (nelikymppinen Nonstoppolos voi tulla pihan poikki mankumaan, että “mun jääkaappiin ei oo tuotu vieläkään makeaa chilikastiketta”). 

Ja sauna, joka saa luvan lämmetä vähintään kerran vuorokaudessa. Tai lämminhän se on koko ajan. 

Sauna, kylppäri, veski, keittiö, varasto, työtila ja vuodesohva - kaikki 33 neliössä. Tästä tuli kiva. Ja kivemmaksi vielä muuttuu, kun saadaan kämppä sisustettua kodikkaammaksi. Saatan itse muuttaa tänne. AirBnB and many dollars here we come!

“Jumanzuganov, mehän rakennetaankin näköjään kahta taloa.”

Ja myöntäkää pois, draamaa ja verta te janoatte. Siitä kertoo vuoden toiseksi luetuin postaus, jossa annoimme lähtöpassit ensimmäiselle vastaavalle mestarillemme. Näin jälkeenpäin ajatellen se tuskin kannatti, mutta olimme kaksi vuotta nuorempia kuin nyt ja luulimme, että jossain olisi asiansa osaava, hommat timmisti hoitava ja asiallisesti kommunikoiva ammattilainen. Olihan niitä, mutta kolmessa eri tyypissä. 

https://kodotus.blogspot.com/2020/01/potkut-paasuunnittelijalle-vastaava.html

1. ihquin ihquihanuus

Ehkä vähän laimean itsestäänselvä lopetus:

Tämä talo, josta tuli ja tulee kotimme

Meillä oli vanha talo, jossa meistä tuli perhe. Siitä oli raskasta luopua. Nyt on jopa hieman huono omatunto, kun sinne ei enää osaa ikävöidä. Tästä talosta tuli kiva. Sekä plussia että miinuksia varmasti löytyy vanhaan verrattuna, mutta uskoisin plussaa olevan huomattavasti enemmän. 

Kuvassa vasemmalla Jukka Virtanen, oikealla Massey Ferguson äestämässä kevätpeltoa Päntäneellä. 

Vietimme tunnelmallisen ja mukava joulun (iso)vanhempiemme kanssa. Tilaa ja tunnelmaa riitti. Tätä kirjoittaessani lapset katsovat olohuoneessa Netflixistä Kung Fu Pandaa, olemme käyneet saunassa ja joulukuusessa hohtaa (yhä) valot. Hirsiseinät ovat alkaneet halkeilla ja ne näyttävät rauhallisen kauniilta. Paljon on tehtävää, mutta onneksi paljon on jo tehtykin. 

“Sun pitää varoo mitä sä toivot, sillä sä voit saada sen virtahevon, josta luovut olohuoneessa” 

(Andy McHellsten) 

Ja nyt liikutuksen kyyneleitä pyyhkien julistan viime vuoden luetuimman tekstin, joka on julkaistu toissa vuonna. Se kertoo, minkä valmistajan hirsitalon päätimme valita. Ja kappas, nythän me asutaan siinä! Pyyhin vähän lisää kyyneleitä. 

https://kodotus.blogspot.com/2020/05/kokemukset-talotoimittajista-minka.html

“Tämä talo, josta tuli ja tulee kotimme.”

Stala-tiskipöytä - terästä kuuluu!

Kaupallinen yhteistyö: Stala Oy

Jonkinlainen selkeyden ja yksinkertaisuuden linja meille on näköjään muotoutunut. Seinät hirttä. Lattiat lautaa. Pää puuta. Vastaava mestari ilmaa. Ja nyt myös tiskipöydät terästä. Tarkemmin sanottuna Stalan Seitsikko-tiskipöydät.

Tiskipöydän materiaalia ei kovin vakavasti tarvinnut edes pohtia. Meillä oli jo puretussa (nyyh!) rintamamiestalossamme mainiosti palvellut Hackmanin teräksinen tiskipöytä ajalta ennen rap-musiikkia. Mitään pahaa sanottavaa siitä ei ole tänäkään päivänä. Emme hetkeäkään kaivanneet kvirtsoniitti- / Ala-Malmin marmori- tai akrylaatti-talitintti-komposiitintasoa, joten hankimme terästasot myös uuteen kotiimme. Samalla hyväksi havaitulla linjallahan menimme myös PonttiSet-lattioiden suhteen; se oli hyvä silloin, se on hyvä nyt. Vähän kuin Kalle Päätalon kirjat, höyrylaiva tai separaattori.

Todennäköisesti viimeinen hetki, kun tiskipöydällämme ei ollut nöyhtää, roinaa, sälää tai kuivuneita isoäitejä (7 kpl).

Keittiön terästiskipöytä

Stalan suunnitteluohjelmalla oli kiva leikkiä, ja teinkin sillä seitsemisensataa eri versiota työtasostamme. Kun sitten leikki muuttui todeksi ja tilausta piti alkaa tehdä aikuisten oikeasti, punttini alkoikin tutista; enää sinnepäin mitat eivät kelvanneet ja sentti on aika paljon pieleen, jos liesiaukko on väärässä kohdassa. Lällällää, rälläkkää.

“Emme hetkeäkään kaivanneet kvirtsoniitti- / Ala-Malmin marmori- tai akrylaatti-talitintti-komposiitintasoa.”

Puutasomme ovat neljä senttiä paksut ja keittiömme Ikealta. Nämä sanelivat mitoitusta: myös tiskipöydän paksuudeksi tuli 4 senttiä ja syvyydeksi Ikean kalusteiden 635 milliä. Check. 

Tämä kuva kiteyttää, mitä on tehnyt mieli tehdä koko projektin ajan.

Eniten jännitti liesiaukon paikka. Liesitaso tuli kulmakaapin päälle, jota ei ole virallisesti tarkoitettu liesitasolle. Nävertämällä siihen induktiotason sai ja näin Ikealla kerrottiin usein tehdynkin, mutta silti millimetripeliksi meni. Timpurin kanssa mittailimme nämä kohtalokkaat millit useampaan kertaan ja ennen tilausta vielä Seija Ala-Kauttakin ne tsekkasi. Silti jännitti.

Tällainen keittiötaso lähti tilaukseen:

Ei voi mitään; herkkä viivankäyttöni ja eloisat värini liikuttavat minut kyyneliin joka kerran tätä kuvaa katsoessani.

Jossain välissä pohdin, josko sittenkin kuitenkin ottaisi koivuiseen työtasoon upotettavan altaan. Jos sitä vaan ahkerasti vahailisi ja ei kastelisi ja jos kastelisi niin ihavvarppina heti kuivaisi ja tarvittaessa hioisi ja ei laittaisi kuumia pannuja työtasolle ja jos laittaisi, niin kertoisi heti seuraavana sunnuntaina papille. Njääh. Ei pysty. Nyt on terästä. Siihen saa roiskua vettä ja kuumaakin se kestää. 

Ei tartte miettiä, mihin kuuman pellin laskee. Tässäkin tulikuuma Montaki Cried Chicken -annos lojuu teräksen (vai terään?) päällä ihan noin vaan tsirilimpsis!

Naarmuttomana teräs pysyi ehkä kolme minuuttia suojatarran poistamisesta. Mutta kun ensimmäiset seitsemän skraidua saavat itkemään verta, loput tuhat eivät tunnu enää missään. Kiiltävä teräs saakin muuttua vähitellen mataksi. Vähän kuin minun ihoni on muuttunut tämän projektin kuluessa heleän punakasta ja kimmoisasta eltaantuneen kinkun näköi-, tuntui- ja hajuiseksi. 

Nuolien osoittamiin kohtiin tuli naarmuja poolomailasta, kuivuneesta isoäidistä, käsittelemättömistä ongelmistani, telemark-suksista sekä nokkahuilusta torstaina klo 14.27-14.33.

Otimme tasoon kaksi mahdollisimman isoa tiskiallasta. Kun toisen päälle laittaa ison leikkuulaudan, sinne saa piilotettua helposti puolen vuoden tiskit, lasten kännykät ja naapurin ukkelin rollaattorin. Silti toinen allas on vapaana tiskailuun. Ja jos vielä isompaa tiskiä tulee, kodinhoitohuoneessa on vielä isompi allas. Juu, siinä toisessa Stalan tiskipöydässä. 

Turpa-apinan, sahan ja crocsin lisäksi Stalan terästiskipöydällä on erinomaisen helppoa säilyttää esim. kaikkea muutakin.

Tunsin itseni ihkaoikeaksi instaajaksi, kun siivosimme kaiken yllä olevan kuvan ryönän pois. Meilläkin oli hetken sellainen koti, joka kaikilla pitää olla. Kattokaa ny: bonsai ja kaikkee!

Induktiotason oikealla puolella on siis laskutilaa reilut 40 senttiä, enemmänkin olisi voinut olla, mutta olen ääliö. Sitten tulevat altaat ja tiskikoneen päälle jää vielä reilut 60 senttiä tilaa. Siihen on nyt mätkäisty maailman paskin mikrouuni (nappulat rikki, ei sammu, polttaa verkkokalvot), mutta ehkä jossain tulevaisuudessa pidämme siinä vedenkeitintä ja leivänpaahdinta. Murut saa pyyhkäistä suoraan tiskialtaaseen. Uuh beibe. 

Tämän tiskipöytämallin erikoisuus on, että siihen voi laskea hanasta vettä. Kätevää ja nykyaikaista.

Päädyimme ottamaan tasoon korotetut reunat, koska emme ole hipstereitä ja koska what happens on terästiskipöytä stays on terästiskipöytä. Lisävarusteeksi otimme vielä lävikön. Kerrankos sitä täällä eletään.

“Olen ääliö.”

Ja näin se tiskipöydän suunnittelu Stala Designer -suunnitteluohjelmalla sujuu:

Yksi gif koskettaa enemmän kuin koko Juha Tapion tuotanto. 

Kodinhoitohuoneen terästiskipöytä

Kodinhoitohuoneeseen tuli astetta eleettömämpi tiskipöytä: taso ja iso allas. 

Tuotantoni detaljirikkaus on saanut lukuisat taidegalleriat esittämään minulle vierailukutsuja. Toistaiseksi olen kieltäytynyt; haluan vielä hioa horisontaalista visuaalis-immersiivistä erektiivisyyttäni.

Tässä paineet altaan kohdistamisesta olivat keittiötä pienemmät, sillä pöytäkaappi on 80-senttinen ja allas on 50 senttiä leveä. Oli keittiön millipelin jälkeen sen verran helpottunut olo, että mittailin rennommin ja sainkin pelätä tiskialtaan sijaitsevan naapurikunnassa - ei sinänsä kauhean kaukana, mutta tiskipöydässä silti vähän turhan. Tämä pöytä on simppeli ja suoraviivainen kuin seuranhaku yökolmelta karaokeravintolassa - sillä erotuksella, että tämä toimii.

Kyllä se työtaso sieltä löytyi, kun vartin kaiveli. Tuosta bideesuihkusta pitää reklamoida LVI-urakoitsijaa. Se raapii ja kutittaa ihan liikaa.

Olennaistahan kodinhoitohuoneessa on se kodinhoito - siellä kai pyykätään ja lingotaan ja kuivataan laskostetaan ja viikataan ja nypytetään ja konmaristaan ja kudotaan ja neulotaan ja säilötään suippuseitikkejä. Siksi tuota terästasoa saa olla paljon ja loppu on allasta. Emmätiä muuta, hyvä se on.

“Pöytä on simppeli ja suoraviivainen kuin seuranhaku yökolmelta karaokeravintolassa.”

Jos meille ei jää rahaa (lue: jos pankki ei jaa rahaa) ulkoporealtaaseen, aion istua illat tässä altaassa ja lukea, kuinka edes Kalle Päätalo ei ole kärsinyt yhtä paljon kuin minä.

“Tiskipöydän materiaalia ei kovin vakavasti tarvinnut edes pohtia.”

*Tuotteista saatu alennusta näkyvyyttä vastaan.

Syysloma - kiireetöntä raksastelua

Syysloma. Ihanaa. Kiireettömiä aamuja. Kahvikupposia sohvannurkkaan käpertyneenä. Keltaisia ja punaisia vaahteranlehtiä liimaantuneena pakaroihin. 

Mutta myös: keittiötilaus, joka ei tullut ajoissa. Liesikupu, hupu ja lupu. Yllärilasku. Komea leivinuuninluukku. Huuva huuva. Ikeakeikka nro 29387538. Olipa siis kerran

Keittiötilaus, joka ei tullut ajoissa

Sen verran olen Ikean käytäviä kuluttanut, että alan osata jo oikotien soffaosastolta keittiöosastolle. Aina välillä tosin edelleen löydän itseni jostain Eskilstunan ja Gävlen väliseltä moottoritieltä, mutta en enää aina. 

“Vaahteranlehtiä liimaantuneena pakaroihin.”

Mehän laitoimme piharakennuksenkin keittiön vihdoin tilaukseen. Tämä tapahtui keskiviikkona ja normimeiningillä Ikeassa kamat olisi kerättynä maksimissaan vuorokaudessa. Näin toivoimmekin, sillä lähtö Pohjanmaalle olisi perjantaina kahden maissa ja sitä ennen piti saada litteät paketit tontille koottavaksi. Tuliko tekstari noudettavista kamoista torstaina? Ei. Tuliko perjantaina ennen kahta? Ei. Tuliko hätä käteen? Tuli.

Vinkki: Roskiskaappiin saa helpommin kamat, kun ei ole ovia tiellä.

Kävi ilmi, että Ikeassa oli ruuhkaa keräilypuolella ja hommat olivat viivästyneet. Tämän vuoksi noutoilmoitus tuli vasta, kun olimme jossain Jalaslärven tuolla puolen. Vähän kuin Somewhere over the rainbow, mutta ekstralihalla. Ei kaarrettu takaisin. Sen sijaan luuri kauniiseen käteen ja soitto Aksulle, tuolle rumpaleista rumpaleimmalle. En ollut päässyt anelulausettani edes loppuun, kun hän jo lupasi kamat hakea. Ja olimme taas pari transitin kaasupoljentaa lähempänä muuttoa. 

Lauantaina puoliltapäivin Aksu oli paikan päällä, minä laitoin viestin Ikealle, kamat tuotiin lastausalueelle ja Aksu kuskasi ne tontille. Homma sujui niin kivuttomasti, että olin vähällä unohtaa, ettei kukaan koskaan missään ole kärsinyt yhtä paljon kuin minä. 

Stalan terästason tilaaminen vaatii millintarkat mitat.

Päivämme Pohjanmaalla sujuivat perinteisin menoin: oli koronahippaa, rabieskekrit ja nisua. Ja löytyihän sieltä 

Liesikupu, hupu ja lupu

korona-ajan komponenttipula sekä paska taskuparkkeeraus Suezin kanavassa ovat saaneet aikaan sen, että ihmisten perustarpeidenkaan tyydyttyminen ei ole enää itsestäänselvyys. Meidän kohdallamme tämä tarkoitti liesikuvun puutetta. Koska kauhukabinettiin, jota myös mahdollisesti vielä joskus kodiksemme kutsutaan, tulee painovoimainen ilmanvaihto, sen laskennallista ilmanvaihtuvuutta pitää lisätä huippuimurilla. Huippuimuria ohjataan liesikuvulla, joka näyttää erehdyttävästi liesituulettimelta, mutta jota ei ole missään myynnissä. Eli itse moottori sijaitsee katolla huippuimurissa ja liesikuvusta vain säädetään sitä. 

“Nisua”

Ei muuten löytynyt tukusta, paitsi 850 euroa maksava malli, jossa on samat kaksi nappia kuin puolet halvemmissakin. Me halusimme ulosvedettävän mallin, jotta liesituulettimen lippa olisi poissa tieltä silloin kun sitä ei tarvita. Ja näitä ei siis löytynyt. Paitsi Vaasasta - siitä kaupungista, johon olimme menossa. Kun lisäksi liesikupu oli sangen edullinen, myyjä mukava ja rakensi massiivihirsitaloa, kaupat syntyivät kivuttomasti. Oli mielenkiintoista kuulla toisen samassa jamassa olevan kokemuksia. Yhteenvetona voisi todeta, että joka projektissa tontilla käy kyllä melkoista vipeltäjää - olivat ne sitten himokkaita pankinjohtajia arvioimassa lainanottajan taloudellisia ominaisuuksia tai raivokkaita rähisijöitä rollaattorilla. 

Joskus Seija Ala-Kautta näyttää vähän siltä joulupukilta, jonka jälkeen en enää uskonut joulupukkiin.

Saimme vielä kaupan päälle limsakoneen, joten yhtäkkiä lapsiakin alkoi kiinnostaa liesikuvun hankkiminen ihan eri tavalla. Tätä riemua tosin tasoitti hieman

Yllärilasku

Timpurimmehan joutuivat lähtemään seuraavalle työmaalleen, mutta ovat käyneet silloin tällöin auttelemassa, kun on ollut tarvetta. Silti munuaiseni pomppasi kurkkuun, kun viikonloppuna sähköpostiin kilahti tuhansien eurojen lasku. Koetin epätoivoisesti pohtia, mistä kaikesta lasku voisi koostua, mutta lähinnä itketti. Siispä viesti timpurille ja mahdollisimman kohtelias tiedustelu asiasta. Timpuri soitti heti perään ja naureskellen pahoitteli ja pahoitellen naureskeli, että kirjanpitäjä oli laittanut uuden työmaan laskun meille. Pulssi laski seuraavat puoli tuntia. Harvoin olen tienannut näin paljon näin nopeasti. Jos lasku olisi pitänyt maksaa, meidän olisi pitänyt varmaan pistää myyntiin uunituore ja

Komea leivinuuninluukku

Projektimme ehkä antoisin, intensiivisin sekä uuvuttavin viikonloppu oli, kun meille muurattiin tiiliseinä, savupiippu ja hellaleivinuuni. Muurarit tekivät hienoa työtä ja lopputuloksena meille syntyi hellaleivinuuni. Koska standardiratkaisut on nynneröille, ei minulle kelvannut standardileivinuuninluukkukaan (kiva sana), vaan halusin hieman korkeamman ja mahdollisimman suurella lasilla varustetun uuninluukun. Vaan kun niitä nyt ei ihan Käsämän Salesta haetakaan. 

Tällainen oli lattialla, kun tultiin loman jälkeen raksalle. Se haisi pahalle, lierui lattialla ja päästeli kummia ääniä. Oletan, että se oli ns. pelimanni.

Sen sijaan onneksi Hempartsista kyllä. Kun tuli selväksi, että standardeilla mennään vain Sibiksen jazz-osaston pääsykokeista läpi, olin yhteyksissä Hempartsiin. Viestin perussisältö oli suunnilleen 

“Haussa meillä on siis hellaleivinuuniin sopiva mahdollisimman iso ja kaareva lasiluukku mallia kinkkuluukku. Kuten puhelimessa mainitsin, mieleeni on kaareva luukku, joten hyllystä tällaista ei löydy.

Mitat siis kinkkuluukun mitat 410 x 285/240 mm

Väri musta

Kätisyys vasen

Iso rei'itys luukun alosaan mahdollisimman suurta ilmansaantia varten”

Kinkkuluukku ei siis ole mikään kiertoilmaus niille kopeille, joiden edessä Amsterdamissa palaa punainen lyhty, vaan normiluukkua korkeampi luukku. Sinne siis mahtuu paremmin kinkku, tai miksei myös nyhtö. Monessa muuten perinteisen kaarevassa leivinuunissa luukun suorat yläkulmat leikkaavat osan kaarevasta näkymästä pois. En muuten ymmärrä itsekään, mitä kirjoitin. Mutta siis ei haluttu tällaista:

“Sä oot kyl muuten ihan kiva, mutku mä tykkään Take Thatistä ja sä Backstreet Boysistä, nii täst ei kyl tuu mitään” (kuva Hemparts)

Vaan tällainen:

Tässä luukussa paistuvat jopa müffinssit muovikuorella. Raksapöly on paras mauste. Vähän kuin kurkuma, mutta parempi eturauhaselle.

Ja siksi se tilattiin mittatilauksena. Sinänsä hupaisaa, että sana mittatilaus lisää usein hintaan muutaman nollan perään, mutta tässä tapauksessa luukun hinta ei ollut yhtään kalliimpi kuin kilpailijoiden standardiluukutkaan. Itse asiassa oli halvempi kuin mitä lähimpänä haluamamme standardiluukku olisi ollut. Tällainen luonnos saatiin, kätisyys onneksi Seija Ala-Kauttan ehdotuksesta vaihdettiin oikeakätiseksi:

Itsehän piirrän yleensä MS Paintillä vapaalla kädellä, mutta tämäkin on ihan kiva.

Siellä se luukku sitten makaili, kunnes Pohjanmaalta kotiin palattuamme se olikin omalla paikallaan. Kehtaakohan siihen edes tulia laittaa, ettei likaannu. Toivotaan, että hellaleivinunista tulisi tosi 

Huuva huuva

Liesikuvun lisäksi olin kyttäillyt huuvaa. Huuvahan on kuin liesituuletin, mutta siinä on vielä vähemmän mitään. Se on lähinnä peltiä, joka on taiteltu laatikoksi ja jonka tarkoitus on ohjata sianmunuaisten höyryt hormiin. Yksi passeli meni torissa ohi ja toinenkin passeli oli ehditty varata. Seija Ala-Kautta veli, eli minun käly / nato / nyhtö / kimo oli kyllä lupautunut tekemään meille huuvan, mutta koska koiraoksennuksenkin hinta on maailmanmarkkinoilla kalliimpaa kuin platina kahdeksankymmentäluvulla, niin myös pelkkä teräspelti olisi tullut maksamaan vasemman munuaisen ja esikoispojan. 

“Sianmunuaisten höyryt hormiin.”

Mutta sitten tulikin viesti, että huuva numero kaksi olisikin vapaana. Ajoimme siis Askolaan sitä hakemaan. Askolan yläpuolella on muuten Pohjois-Askola, eli P-Askola. Huuva maksoi vähemmän kuin siihen menevä pelti ja siinä oli aina niin seksikäs loisteputki sekä aina niin rasvainen rasvasuodatin. Voipahan kertoa huuvaan vaikka kuinka härskejä vitsejä ilman että niitä tarvitsee hävetä. 

Ja nyt meillä on sitten huuva, muttei kuvaa siitä, joten piirsin sen:

Pers(p)ektiivi on vähän kuin Gauguinilla, mutta muuten ihan jees värit. 

Huuva on muuten ruotsiksi fakkjorm ja jännästi Ikeassa on samanniminen verhotanko, jonka Seija Ala-Kautta bongasi, kun vuorossa oli

Ikeakeikka nro 29387537

Seija osti kaksi Gyrbemo-peitelevyä (62x80, valkoinen), kaksi Stjärtsmärt-etusarjaa (80x20, valkoinen), Kräkning-valaisimen vessankaappiin (kirkas, valkoinen) sekä Knulle-Olle-jääkarhun (500 kg, valkoinen). Itse podin joko koronaa tai ihan vaan samaa paskaa oloa, joka minulla on tästä vuoden kestäneestä Titanicin neitsytmatkasta. 

Mutta onhan siellä talolla tapahtunut kivaakin: vessat saivat silikonit (en jaksa tästä nyt vitsailla), lamppuja on asennettu, piharakennuksen keittiö näyttää jo keittiöhköltä, listoja on paikallaan ja vettä ei ole satanut kovin paljoa ullakolle niistä aluskatteen naulanrei’istä, joita pystyttäjät ovat lyöneet aluskatteen läpi. Minä panin alle pahvisuojan, että edes jossain kuivaa ois. Nordeassa laulettiin kiitos luojan, yöllä tilin saldokin nukkui pois. 

“Syysloma. Ihanaa.”