perjantai 27. elokuuta 2021

Uusi tuttavuus - ulosotto



Jos joku olisi aikoinaan kertonut minulle kuin tyhmälle lapselle, mitä taloprojektimme meidän taholtamme vaatii, olisin ostanut teltan, vienyt sen kellarikomeroon ja kaivautunut sohvan pohjalle. Pelkästään tavaroiden kantamiseen on mennyt kymmeniä tunteja, maalaamiseen n. 300 vuotta ja muuhun hankkimiseen ikä, terveys, nuoruus ja hermo. 


Talo kyllä valmistuu pikkuhiljaa, mutta tili tyhjenee isokovaa. Oman työn osuus ei meidän kohdallamme tarkoita sen kummempia säästöjä, vaan se on työtä, jota on turha teettää muutenkin kiireisillä timpureilla.


Pösilöt pikku pellavapäät 


Timpurien ollessa pidennetyllä viikonloppuvapaalla saimme heiltä pyynnön tiivistää pellavalla ikkunoita. Se oli ihan mukavaa hommaa: puukiilalla pellavariveen tökkiminen tuntui onnistuvan ilman TE-keskuksen järjestämää koulutustakin. Tai sitten tehtiin sekin väärin ja talomme homehtuu ja tilimme tyhjentyy. Paljon aikaa siihenkin hommaan sai kulumaan. Hikikin tuli. Silti mieluummin pellavan tömppäämistä kuin maalaamista.


Arvokkainta tilkemateriaalia on DDR:n kuulantyöntäjien peruskuntokaudella kerityt kainalokarvat. Sitä oli aikoinaan paljon tarjolla.

Mutta maalatakin piti. Seija Ala-Kautta suihki yhä lisähuoneita päärakennuksesta ja minä hoitelin piharakennuksen kattoa vähän vähemmän paskan valkoiseksi. Vielä kodinhoitohuoneen ja mahdollisesti saunatuvan katto ja sen jälkeen ei tarvitse enää koskaan maalata mitään. Paitsi talo ulkoa. Ja räystäänaluslaudat. Ja kylpyhuoneen kattopaneelit kuultomaalilla. Ja kattolistat. Ja kylpyhuoneen kattolistat kuultomaalilla.


Alkuviikosta Seija Ala-Kautta palaveerasi vastaavan työnjohtajan ja timpurien kanssa. Timpurien suhteen ei edelleenkään tarvitse olla huolissaan: hommia tehdään fiksusti ja taidolla. 


“Puukiilalla pellavariveen tökkiminen tuntui onnistuvan ilman TE-keskuksen järjestämää koulutustakin.”


Pientä stressiä aiheuttaa piharakennuksen alapohjassa orpona nököttävät putket, joista kukaan ei tunnu tietävän, mitä ne ovat ja mihin ne tulevat. Märkätilathan on piharakennuksessakin jo valettu, joten toivottavasti ei tarvitse ruveta piikkaushommiin. LVI-rintamalla on muutenkin ollut hiljaista. KVV-IV-vastaava on tietämämme mukaan ollut hengissä ainakin vielä alkuvuodesta 2020. 


"Noi irtoputket on vaan viemäreitä, mutta kyllä kakki voidaan nykyään siirtää langattomasti."


Olin pyytänyt Seija Ala-Kauttaa tsekkaamaan timpureilta, olivatko nämä teipanneet alumiinipaperin reiät ennen kuin laittoivat saunaan paneelit päälle. Timpuri oli kuulemma suorastaan tuhahtanut, kun noin tyhmiä edes kysellään. Totta kai. Vaikea on vain tottua siihen, että joku tekee hommansa hyvin pyytämättäkin.


Meillehän ei tule kipsilevyä - meille tuli kipsilevyä


Olen ujuttanut itseni myöhempien aikojen pyhien kipsilevyn kammoajien seurakuntaan. Siksi kevyisiin väliseiniin tuli vaneria. Paitsi että kosteisiin tiloihin tarvittiin laattojen alle kipsilevyä. Ja ehkä väliseiniinkin. Kysymys kuuluukin, miksi helevetissä sitten hankimme sitä vaneria kipsilevyn alle? Mutta kyllähän nämä jutut pitäisi tietää. 


“Kipsilevyä”


Nyt siis päärakennuksen kylppärin vaneriseinien päälle tulee märkätilakipsilevy ja sen päälle vedeneriste ja sen päälle laatat. Koska huoneeseen tulee suihkukaappi, kosteusrasituksen ei pitäisi olla hirmuisen suuri. Turhia satasia vaneriin kuitenkin upposi ja huone pienenee turhia neliösenttejä. 


Kipsilevyä. Kaikki pilalla.

Tyttäremme Perintörinsessankin huoneeseen meille suositeltiin seiniin vaneria, jotta saadaan siihen päälle jotain hempeää yksisarvistapettia. Vanerin päälle ei nyt vain oikein saakaan hyvin tapettia, joten vanerin päälle laitettiin - jep - kipsilevyä. Mihinkähän muualle me vielä voisimme laittaa kipsilevyä? Saunaan? Keittiöön? Sänkyyn? Bebbuun?


Tapetiksi tyttäremme toivoi pinkillä yksisarvisella ratsastavan K-poplaulajan, joka tekee TikTok-tanssia sydänsilmäfiltterillä. Hän saa Birger Kaipaisen Kiurujen yö -tapetin. Hän ymmärtää sitten vanhempana. 

Piharakennuksen kylppärissä roiskuu sen verran enemmän, että sinne hankin suihkun nurkkaukseen Tulppa-levyä. Ei vain aiemmin tullut mieleen, että suihkusta roiskuu vettä hirsiseinälle ja pesuhuoneen ovelle käytännössä väkisin, joten timpurimme ehdotti suihkuseinän hankkimista. 


Vasemmalle ovenpieleen ja oikealle ikkunanpieleen tulee kääntyvät kapeat suihkuseinät. Nekin siis menevät pieleen.


Toria selaamaan. Alle vuorokaudessa löysin kaksi 40-senttiä leveää suihkuseinää Vantaan Pähkinärinteestä, tuosta suihkuseinäkulttuurin Pariisista. Hupaisasti seinät olivat saman taloyhtiön eri taloissa viidentoista metrin päässä toisistaan, joten logistiikka ei olisi voinut olla helpompi. Pehmusteena peräkärryssä oli finnfoamia, kivivillalevyjä ja pari pelastusliiviä. 


Puuhellan luukku - lisää vain kaikki muu


Tiiliä pitäisi tulla ensi viikolla pihaan seitsemän (7!) lavallista. Kun pneumokokkibakteerin karvatupen kokoisella tontilla lojuu edelleen roinaa kuin räppärin rännissä,  joutunemme tekemään tiilille tilaa. 


“Kipsilevyä bebbuun.”


Suurin osa tarvittavasta kamasta tulee tiilien mukana: laastit, nuohousluukut, savupellit ja vaikka mitkä. Kyttäilin puuhellan luukkua pidempään ja sellainen löytyi lopulta suht järjellisellä hinnalla. Luukun kriteerinä oli sama kuin leivinuunissakin: mahdollisimman iso lasiluukku, jotta liekkien loimotus luo atmosfääristä tunnelmafiilinkiä ja perheemme olisi hetken onnellinen kuin neandertalilaiset leirinuotiolla. Ainakin olemme yhtä rumia.


Puuhellan lasiluukku on juuri niin kivan näköinen kuin toivoinkin. Jokin tässäkin hommassa menee vielä persiilleen.


Mutku mutku mutku. Aina tarvitaan muuta, lisää ja kaikenlaista ja vähän päälle. Arina? Tuhkalaatikko? Napalmi? Matin ja Tepon kootut? Hellankannenhan hankin jo yli vuosi sitten. Ainoa ongelma on se, että se onkin vähän liian pieni. Se kun on kooltaan mallia 3A ja pitäisi olla 4A. Siihen ei auta, vaikka kuinka hinkutettiin ruostetta pois ja entisöitiin liesimustalla. 


Vouti kintereillä


Meidän entinen kotimmehan on siis kadonnut tältä planeetalta. Lopetimme jätefirman kanssa sopimuksen, kun emme enää tuossa osoitteessa ole jätteitä tuottamassa. Teimme uuden sopimuksen uuteen osoitteeseemme (vaikka olemmekin irtolaisia). Tämän uuden sopimuksen laskut tulevat uuteen osoitteeseemme, mutta vanhan sopimuksen loppulasku lähetettiin vanhaan osoitteeseen. Siis sinne, jonka sopimus päätettiin, koska sieltä muutettiin pois. 


Tuohon osoitteeseen on kannettu pitkin kevättä ja kesää laskua, huomautusta, muistutusta ja lopulta perintäkirjettäkin. Nyt lopulta Ulosottovirastosta (Taloustutkimuksen mukaan Suomen toiseksi siististi coolein duunipaikka vuonna 2020) tuli ulosottokirje. Se sentään tuli uuteen osoitteeseemme. Laskun summa on 15 euroa, korot ja kulut 26 euroa. Jotkut muut kulut, kulunkulut, kilinkellit ja perintäfirman johtajien bordellibonukset vielä vähän päälle. 


“Neandertalilaiset leirinuotiolla.”


Taloutemme ei tähän kaadu, mutta hupaisaa, että kunnallinen vesilaitos ja sähkölaitos saivat tiedot suoraan muuttoilmoituksen myötä, mutta roskishemmoille piti ilmoittaa erikseen. Eipä tullut mieleen. Mitähän muita laskuja siellä postilaatikossa vielä on? Ja onko postilaatikkoakaan? Jos sitä nyt jo psyyke antaisi myöten käydä entisen kodin savuavilla raunioilla.


Kai teita ma kaipaan


Nyt kun tontilla hääräävät kivat hyvät timpurit, olo on asioiden edistymisen suhteen suht rauhaisa. Lasikaiteiden välitolpat ovat nyt paikoillaan, joten pari lasihemmoa tulee tekemään tarkistusmittaukset ja tekevät sen jälkeen tarjoukset.  Säädösten mukaisesti terassilasin tarvitsee olla laminoitua, karkaistua, rutonkestävää ja vedenalaisten taikakääpiöiden Venetsian viemäreissä EU:n kieltämillä mehupilleillä suupuhaltamaa. Motonetissä on tälle lasille ihan oma hyllypaikka - siinä psyykenlääkkeiden ja pessaarien välissä.   


Siellä ne on: kaiteet. Vielä lasit, ja talomme on taas vähän kalliimpi.


Keittiö - mahtuu, ei mahdu, mahtuu


Jotta vaan mikään ei olisi helppoa ja selvää, timpuri ilmoitti, että suunnittelemamme keittiö ei mahdu, öö, keittiöön. Siinä pyöriskelimme ja hyöriskelimme keittiön lämmönluovutuslevyillä kuin kaksi iloista kimalaista ja koetimme surrata selkoa Ikean ala-arvoisen epäselvistä printeistä. Jumankaare, kun keittiön mitoista ei saa paperilta selvää. Diggiloo ja lihattomat pullat henkesi kanssa vaan sullekin, du gamla du fria. 


Minä olin kuitenkin amatöörisuunnittelijan varmuudella sitä mieltä, että keittiön toisen sivun pitäisi mahtua, vaikka mukaan laskettaisiin vaaditut kakkapyllylisäeristyksetkin, joista ei ole hevon helevetin hyötyä. Timpuri (se osaava ammattimies) meinasi, ettei mahdu, vaan följärin päälle menee, vaikka piti loppua följäriin. Minä sanoin, että mutsis oli. Timpuri vastas, että joka toiselle sanoo, on limainen ällömato. 


“Keittiö ei mahdu, öö, keittiöön.”


Mutta kyllä se keittiö mahtuu. Olin vain tehnyt niin typerän suunnitelman, että se ei ollut timpurille avautunut. Ei mikään iso triumfi minulle suunnittelijana. Olennaista kuitenkin on, että suunniteltu keittiö yhä mahtuu, öö, keittiöön. 


Hyvästi hirsiseinä. Nähdään seuraavan kerran, kun vanerit ja koolaukset puretaan kosteusvaurion tieltä. Mutta ensi kesään on vielä pitkä matka.


Olimme Seija Ala-Kauttan kanssa ajatelleet, että keittiön välitila jäisi hirrelle ja Ikean kaapit roikkuisivat suoraan seinän kiskoissa. Timpurit kuitenkin tyrmäsivät tämän ajatuksen sen verran vahvasti, että siellä se horjuu edelleen köysissä ja ottaa lukua. Nyt keittiön koko toisen sakaran seinään tulee liukukoolaus, päälle vaneri ja seinän ja vanerin väliin selluvillaa 5 senttiä. Hyvä puoli on se, että rakennusvalvonnan vaatimukset täyttyvät. Huono puoli on se, että lisäeristys on ihan turha ja tyhmä. Ihan sama, kunhan joskus päästäisiin uuteen kotiin. Paino sanalla palvelutalo kutsuu. 



“Ihan sama, kunhan joskus päästäisiin uuteen kotiin.”


perjantai 20. elokuuta 2021

Tuplatimpurit - tuplailo



Pakko tunnustaa, että joskus vahingossa ailahtaa sellainen toiveikas olo. Se ei yleensä onneksi kestä kovin montaa sekuntia, mutta ohimennen tällainen vahinko voi käydä.


Raksallammehan huibaloi taannoin parhaimmillaan seitsemän miestä. Näistä kaksi oli superhyviä vakiotimpureitamme ja ehkä toiset kaksi ihan kelpoja. Loput olivat ajoittain lähes reippaita nuoria miehiä, joiden hinta-aikaansaavuussuhde ei ollut kovinkaan kohillaan. Tähän päälle vielä nuorilta sälleiltä puuttuva itseohjautuvuus ja kokemuksen puute, niin homma ei oikein toiminut.


Kuvan sälli ei liity tapaukseen. Se on pikemminkin se, mitä anglosaksit kutsuvat nimellä "soft cock in a tight hole". 


Tilalle saatiin onneksi jo aiemmin mainetta niittänyt vakitimpureidemme sijainen ja fiilis muuttui: nyt löytyy osaamista, kykyä suunnitella ja kommunikoida. Saanko viivähtää hetken tässä tulevaisuudenuskon pettävässä hötössä ennen seuraavaa lekan iskua?


Maaaaaaaaaaliiiiiiiiiiii!!!


Katot on nyt paneloitu talon kylppäriä lukuunottamatta. Määrä oli niukkaa yhtä paketillista vajaa. Vähän kuin minä. Seija Ala-Kautta ja minä olemme niitä maaliskelleet(?) iltain hämyssä, niska kenossa, pensseli tanassa, taustalla Lenny Kravitzin It Ain’t Over ‘Til It’s Over. Tai itse asiassa otin tehokuunteluun Ylen mainion Armi Aavikko -audiodraaman. Vaikken viime aikoina olekaan halunnut olla kovin hellä, eikä edes vartaloni ole niin uskomaton.  


“Ajoittain lähes reippaita nuoria miehiä, joiden hinta-aikaansaavuussuhde ei ollut kovinkaan kohillaan.”


Seija pystyi aika paljon tymäkämpään sutinasuoritukseen ja nyt aion oikeasti syyttää välineitä. Oma pensselini oli niin niukka hinkutin, että kahtena iltana sain maalattua puolet saunatuvan katosta, kun taas Seija suti samassa ajassa kaksi makuuhuonetta. 


Laitoin timpureillemme (niille loistaville) kuvan, mistä löytyy mitäkin mihinkin.

Paneelimaalin lisäksi suihkimme Uulan Ilona-saunakuultoa piharakennuksen kylpyhuoneen kattopaneeleihin. Välillä tuppasi unohtumaan, että kuultomaalin kuuluu nimensä mukaisesti kuultaa eikä peittää. Paskaa jälkeä, mutta sentään meidän paskaa jälkeä. Talon kylppärin paneelit pitää (myös) vielä sutia. Saunan paneelit jäivät vielä maalaamatta, kun emme osanneet päättää, mitä sinne saunaan vedellään ja ketä mitä häh. Saattaapa jäädä naturelliksikin kuin entinen emäntä kesämökillä.


Asioita jotka saavat tilin tyhjenemään nopeammin


Jottei unohtuisi se tosiasia, että kukaan ei koskaan missää ole kärsinyt yhtä paljon kuin minä, niin kyllähän lähes joka yö tulee valvottua. Kelattavaa riittää ja hyödyllisin aika kelata on välillä 2.36 - 4.52. Siihen aikaan ei ole auki kuin omat silmät ja Prisma. 


“Paskaa jälkeä, mutta sentään meidän paskaa jälkeä.”


Teimme periaatepäätöksen - joka tuskin tulee pitämään - että pyrimme muuttamaan syyskuun lopussa. Vielä emme tiedä, milloin tästä tilapäiskämpästä pitää lähteä. Voi käydä niin, että saamme olla tässä enää elokuun loppuun ja jatko on auki. Kovin montaa muuttoa ei enää viitsisi. Koetetaan saada tulevaan kotiin (absurdi läppä, että siellä muka joku joskus asuisi) edes vessa, mikro, vesihana ja patjat. Mutta kiire kyllä tulee - ainakin, jos kukaan ei pidä hommaa hyppysissään ja aikatauluta asioita jämäkällä kädellä. Edelleen pitää antaa valtavat aplodit timpureillemme, jotka ovat tätä polkkaa tanssittaneet. Heilläkin vaan huohottaa jo uusi työmaa niskaan.


Jos kuvan paneelit näyttävät olevan suorassa, se johtuu vain siitä, että koko talo on vinossa.


Yön pimeinä tunteina olen hahmotellut sitä vuorta, joka niskaamme on vielä kaatumassa. Riittäähän siinä rinnettä kivuta:


Ruuvinreikien paklaus

Vanerien pohjamaalaaminen ja tasoitus

Tapettien hankinta

Laattojen hankinta

Lattialaudat

Tiilien tilaaminen

Muuraaminen 


Pistin hellaleivinuunin luukun tilaukseen. Mittatilaushommiksi meni, koska elitistin piti saada vähän erikoisempaa. 

Ja lista jatkuu:


Sisäkattojen maalaaminen

Märkätilapaneelien maalaus

Keittiön suunnittelun viimeistely ja tilaaminen. Kasatakin pitäisi.

Stalan terästason tilaaminen

Märkätilakalusteet, suihkukaappi

Kodinhoitohuoneen kalusteet

Paxit

Kiukaan suojaseinän ja piipun tilaaminen

Lasikaiteet

Termexien puhallus

Pikkuvessan lohenpyrstönurkan tiivistäminen

Hormien läpiviennit

Rännien fiksaaminen ja hoitaminen loppuun


Osa on ihan pikkujuttuja, osa isompia. Kaikki ei tietenkään kaadu meidän niskaamme, mutta kaikki kyllä lopuksi kuitenkin. 


Koska hirsitalojen rakentajat ovat tyhmiä kakkapyllyjä ja hirsitalo kylmä kuin A. Naalin pakastin, seiniin pitää esim. varastossa laittaa lisäeristystä. Kyllä nyt on paljon parempi mieli asua, kun tietää, että makuupusseilla, mehumaijalla ja suppilaudalla ei tule vilu.


Lapsetkin ovat saaneet oman osansa projektista: olemme hakeneet seinä- ja lattialaattoja, Vetonitia märkätilojen lattioihin ja pari paalia selluvillalevyjä. Perintörinsessa ja Nonstoppolos ovat uljaasti niitä kannelleet. Lisäksi Nonstoppolos on imuroinut raksalla ahkerasti ja Rinsessa on auttanut maalaamisessa. Alkaa vain lastenkin pinna olla kireällä ja visiot uudesta omasta huoneesta haalentua. 


Löydän pöydän


Siihen nähden, kuinka pessimistinen olen kotimme valmistumisen suhteen, olen ihmeen optimistisesti hankkinut kotiimme huonekaluja. Piharakennuksen pöytä ja Vallentuna-soffiahan on riivitty jemmaan jo keväällä sieltä sun täältä. 

Tavoitteenani on ollut löytää kaksimetrinen koivupöytä, jonka saa tarvittaessa pidennettyä jatkopalalla. Muutama on mennyt sivu suun ja koska käytetyt huonekalut loppuvat maailmasta hetkenä minä hyvänsä, päätin tinkiä jatkettavuudesta ja ajelin Nummelaan hakemaan koivupöydän, jota ei saa tarvittaessa pidennettyä. 


Jos talomme joskus valmistuu, syön tämän pöydän ääressä ruisleipää. Sitten siirryn leivinuunin eteen kiikkustuoliin lukemaan Kalle Päätaloa enkä enää ikinä lähde ulos. Paitsi äänestämään Kekkosta.


Kaikille kaltaisilleni kynäniskoille tiedoksi, että kokopuinen koivupöytä painaa kuin lakimiesten synnit. Siirtelimme myyjän kanssa asunnossa senkkiä ja kenkätelinettä sivuun ja hivutimme pöytää pikkuhiljaa peräkärrylle. Sentään tajusimme irrottaa jalat, koska niistäkin jokainen painoi kuin Venäjän edustusurheilijoiden vuosittaiset dopingannokset.


Mukaan tuli vielä 6 peruskivaa koivutuolia. Tussulan kunnan vt. zoofiili Juri Jumaleissönits haluaa tietää, paljonko ruokailuryhmä sitten maksoi. No, arvon koiraihminen, satasella lähti. Hassuja nämä hinnanlaskut, kun erittäin hyväkuntoisen ja käytännössä lähes ikuisen ruokaryhmän hinta putoaa suht nopeasti kymmenesosaan. Mut hei, uuttakin saa niin halvalla. Siellä sekin nyt varastossa odottaa pakkohuutokauppaa. 


Lattapäät laattaostoksilla


Olin Seija Ala-Kauttan kanssa rautakaupassa viettämässä laatuaikaa. Yhtäkkiä bongasimme laattojen keskeltä juuri sen suosikkivärimme, josta olimme seinälaatoissa aina haaveilleet. Tuon värin tarkka nimi oli “Loppuerä 9,95€/m2”. 


“Eiks oo ihana hinta väri!”

Ja ei voi olla totta, aivan vieressä oli toinen suosikkisävymme, juuri se mitä olimme etsineet lattialaattoihin. Sävy oli juuri nyt sisustusblogeissakin hehkutettu “Varastopoisto 9,95€/m2”. 


Just tän hintaista väristä me ollaan etitty!”


Peräkärryä kotoa hakemaan ja niukka 60 pakettia laattaa laadukkaaseen rrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaiseen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-autoon ja auton ja peräkärryn jouset d’Hervelois’n Plaintea soitellen laatat tontille. Jakelimme riemusta yläfemmoja ja alakakkosia, kun lähes koko talon laatat löytyivät alle kuudellasadalla eurolla.


“Loppuerä 9,95€/m2”


Leka iski tajuntaan myöhemmin, kun tajusimme, että lattialaatat ovat kyllä melkoisen sileitä. Kun minusta tulee kitisevä mummo, vedänkö lipat liukkailla laatoilla ja kuivun vessanpöntön taakse lonkka murskana? Toisaalta, laatat olivat kyllä toooooooosi halpoja. Kyllä kai sekin jotain merkkaa?


Ei noi laatat nyt niin liukkaita ole. Esim. potkukelkalla pääsee ihan helposti pesemään hampaat.

Itsesyytökset typerästä (mutta siis tooooooosi halvasta) hankinnasta vaivasivat pari päivää. Kerroin harmituksestani timpurillemme, joka oli sitä mieltä, että niin isoa väliä laatan karheudella ei liukastumisen suhteen ole. Peruutin tilaamani raakalohkotut graniitit ja riemuitsin, koska laatat olivat kyllä tooooooooooooosi halpoja.



“Joskus vahingossa ailahtaa sellainen toiveikas olo.”


perjantai 13. elokuuta 2021

Timpurien comeback - tahroja lattialla



Tässä projetissa on voinut luottaa kahteen asiaan: siihen ettei mihinkään voi luottaa ja että timpureihin voi luottaa.


Tosin jos sitä käännettä parempaan fiilisten suhteen on odotellut, niin eipä se sieltä ole ainakaan vielä tullut. Kuvaava oli keskustelu (minua fiksumman) työkaverini kanssa, joka on ottanut (minua fiksummin) muuttovalmiimman talon. Silti ajatukset ja tunteet projektin kuluessa ovat ihan yksi yhteen: kaikki on tahmeaa, vaikeaa ja kaikki pitää varmistaa. Iloa talon edistymisestä eikä uuden kodin valmistumisesta ei ole ja huolestuttaa, löytyykökään sitä. Työkaverini Mandi (nimi muutettu) aprikoi, osasiko selittää asian ymmärrettävästi. No perkele osasi. Täydellisesti.


Iloa kuitenkin tuotti timpurien - niiden, jotka eivät ole lähteneet, rähisseet, ylilaskuttaneet, lintsanneet, uhkailleet tai sössineet - paluu. Vaikka pilariperustuksemme sortuisikin, niin näihin miehiin on voinut luottaa. Olemme parhaamme mukaan koettaneet kiikuttaa tontille kahvia ja pullaa ja jopa maksaneet laskut pitääksemme heidät hyvällä tuulella ja motivaationsyrjässä. Silti sen verran herkillä tässä ollaan, että joka kerran, kun timpuri soittaa, pelkään heidän ottavan loparit. Viimeisin soitto koski sitä, että saunan lattiaan pitää hakea lisää Vetonitia. Timpuri saattoi hieman ihmetellä, kun aloin nyyhkyttää hänen sanottuaan “kuule, nyt on loppu…”.


Naapuri (ei se tärähtänyt örkki vaan se ihan kiva) ehti muutaman kerran tiedustella, milloin seinältämme puretaan telineet.


Pystyttäjien seuraajien kanssa homma ei päättynyt yhtä kivasti: homma jäi kesken ja päädyimme jatkamaan hommia kahden timpurin kanssa. Toinen näistä vakuutti osaamisellaan harvalaudoituksen kanssa, joten toivomme, että osaamista, kokemusta ja näkemystä on muuhunkin. Tarttisi nääs saada lasikaiteille tolpat ja loput portaat. Ja terassien puukaiteet. Ja piharakennuksen terassi. Ja loput vuorilaudat. Ja terapiaa. Ja pian. Ja. Ja. Ja.


“Iloa talon edistymisestä eikä uuden kodin valmistumisesta ei ole ja huolestuttaa, löytyykökään sitä.”


Entiset pystyttäjätkin kivana ylläripyllärinä tupsahtivat tontille hakemaan telineensä pois. Olihan niistä hyötyä esimerkiksi räystäänalusten maalaamisessa. Ikävä maku jäi sopimuksen purkamisesta, etenkin kun heidän seuraajiensakaan kanssa homma ei mennyt ihan valssin tahtiin. Tämä itsensä syyttäminen jatkuvista vääristä valinnoista on ollut ehkä koko proggiksen rankimpia juttuja. Aina kun tekee ratkaisun, siitä rangaistaan. 


Onhan se hirsiseinä ruma, kun ei ole rakennustelineitä sulostuttamassa.


Jos nyt ihan väkisin koetan repiä tästä jotain positiivista, niin listataan nyt, mitä (hyvää) viime aikoina on tapahtunut:


öö


no siis


tota


no esimerkiksi


tiäkkö


Leikki sikseen ja kädet pois konehuoneesta. Olemme Seija Ala-Kauttan kanssa maalanneet sisäkattoja toistamiseen. Ensimmäinen kertahan paneelit maalattiin ennen asennusta, mutta vaikka salaa toivoinkin maalausjäljen olevan peittävää jo yhdellä kerralla, se oli sitä yhtä paljon kuin minä olen kaikkeen rauhallisesti suhtautuva rakennusalan ammattilainen. Siispä pensseli jatkovarteen, niska kenoon ja tuntejatuntejatunteja hinkuttamista epäergonomisessa asennossa. Vielä ei ole lattialautoja, joten pilkkukuume on tarttunut harvalaudoitukseen ja lämmönluovutuslevyihin. Ja hiuksiin, käsiin, rintakehään. Löytyipä paneelimaalin tahra jopa vasemmasta munuaisestani. 


Seija sutii, Nonstoppolos nousussa.


Perintörinsessa jättää jälkensä.


Koetimme kompensoida seinien suojaamattomuutta omalla huolellisuudellamme, mutta muutama tahra hirsiseiniinkin saatiin. Ihan sama. Tahrat saavat luvan edustaa Chalk Paint Riviera Maison Rustic Chic Hampton Casual Style -tyyppistä sisustusta. Jonnekin kuntouttavaan päivätoimintaan päädyn muutenkin hiplaamaan makrameeta pakkausnarusta.


Ajattelin luoda itsestäni ihmisläheisemmän kuvan. Siksi tässä kuva nenästäni, jossa on joko kokaiinia tai maalia. En muista.


Toistaiseksi on vedetty olohuoneen, keittiön ja makkarimme katot. Jäljellä on vielä lasten makkarit, vessa, kodinhoitohuone, eteinen, vierashuone, piharakennus, Papua Uusi-Guinea ja Brexit-sopimus. Vedetään ensin isommat, niin homma tuntuu ainakin ajatuksen tasolla pienenevän. 


“Makrameeta pakkausnarusta”


Timpurit ovat tehneet väliseiniä, villottaneet ne ja valaneet piharakennuksen märkätiloja. Eivätpä he nyt tällä kiepillä ole olleetkaan vasta kuin neljä päivää tämän blogosfääriä järisyttävän postauksen kirjoitushetkellä. 


Tarvitseeko sitä 180 neliötä? Tässä 50 neliön kerrostalokaksiossakin pärjää, kunhan lapset huumataan pädillä, telkkarilla tai kännykällä.


Vinguin muuten pahaa mieltäni Junniselle (nimi muutettu), jonka työmaalla timpurimme olivat ennen meitä. Siinähän nyt ei ole mitään uutta, että vingun pahaa oloani. Olen tälläkin viikolla uhriutunut ainakin kirjaston tädille, kaupan heviosaston hyllyttäjälle, Tussulanlärven viikkosanomien tekstaripalstalla sekä mäkkärin drive-in tilauskaiuttimeen. 


Viime viikollahan siis se leppoisa naapurimjölkvist soitti ja halusi tietää, minkä värinen talostamme tulee. Kun vastasin, että talostamme tulee punavalkoinen, naapurin ukkeli vastasi välittömästi “ei saatana”. 


Mietimme, mikä olisi ollut oikea väri. Junninen veikkasi, että naapurin vastaus olisi ollut sama, vaikka olisin vastannut “kahdeksan”. 


Tässähän muuten olisikin mainio uusi sävy Tikkurilan värikarttaan: Ei saatana. Vesiohenteinen, täyskiiltävä ulkomaali kaikkeen puolihimmeän naapurin ärsyttämiseen.



“Ei saatana!”


perjantai 6. elokuuta 2021

Ei se siitä - mokia ja mulkvisteja



Sitä toivoisi, että jossain välissä se rakentamisen ilo alkaisi pilkahtaa ja fiilis muuttuisi hyväksi. näin ei käynyt ainakaan vielä tällä viikolla. Enemmänkin pelottaa, että tämä blogi alkaa muuttua orastavan masennuksen sairaskertomukseksi. Jaa että miksi, kysyy paleontologi von Gürbels sieltä merikaartolaisesta porealtaasta. Minäpä kerron.


Mehän kenkäisimme pystyttäjät ulos projektista. Urakasta jäi suht hyvin rahaa, jolla ajateltiin saavamme pystyttäjiltä pystyyn jääneet hommat hoidettua. Arvaa saatiinko?


Ei.


Lähellekään.


Voisin kirjoittaa, että kivannäköiset vuorilaudat, mutten jaksa.

Työmaalla pyöri parhaimmillaan viisi jätkää hommissa. Nämä piti tehdä: terassit, ikkunoiden vuorilaudat, nurkkien kotelointi, terassien kaiteet, pieneläinverkot räystäiden alle sekä räystäslaudat.


550 työtuntia myöhemmin puuttuu vielä piharakennuksen terassi, terassien kaiteet, osa räystäslaudoista, nurkkien kotelointi sekä piharakennuksen vuorilaudat. Ja nyt on käytetty se, mitä pystyttäjiltä jäi. Pystyttäjät 6 - Me 0. 


Jotta ei tulisi väärää käsitystä, niin tuossa 550 tunnissa tehtiin portaat terassille, terassien otsalaudat isolle terassille ja koolaukset otsalautoja varten muille terasseille. Kuulemma terassien pohjien korjailuun pystyttäjien jäljiltä meni paljon aikaa. Nyt pitäisi vaan saada tietää, kuinka paljon, jotta asiasta voisi keskustella pystyttäjien kanssa. Muun muassa tästä asiasta. 


“Tämä blogi alkaa muuttua orastavan masennuksen sairaskertomukseksi.”


Tämä saattaa olla toki asioista ymmärtämättömän amatöörin nalkutusta, mutta henkilötyökuukausissa 550 tuntia taitaa olla nelisen kuukautta. Näistä tuli kalliit oppirahat - myös psyykkisesti. Sen verran pimeällä ja syvällä mennään, että alle 97-vuotiaille en viitsi yksityiskohtia paljastaa. 


Kivahan tuonne olisi joskus muuttaa, muttei jaksa.

Yhtenä aamuna tontille tullessani yksi kolmesta kaiffarista torkkui meditaatioasennossa rakennustelineellä. Luulen, että tästä päästään siihen vanhaan tuttuun asiaan: tätä projektia ei kukaan johda, suunnittele eikä valvo. Parhaani yritän, mutta se ei ole paljon. Yhden kymmentuntisen päivän vietin raksalla maalaamassa ja silloin saatiin räystäiden alle vähän lisää lautaa ja muutama lauta lisää etuterassiin. Sanonpahan vain, että jos talo ensi yönä palaisi, en osaisi olla pahoillani. Siinä mennään.


Oli tarkoitus raportoida kivoista jutuista ja asuntomessuillakin käytiin, mutta ei taida jaksaa. 


Etuterassilla voi juoda kivasti aamukahvit. Vinkki talon seuraaville omistajille.

Kerrotaan sen sijaan, että kesken maalaushommieni puhelin soi. Se naapuri, joka on käynyt äyhkimässä tontilla useampaankin otteeseen oli kaivanut jostain numeroni. Todennäköisesti köpötellyt jälleen omine lupineen tontillemme ja poiminut numeroni tonttitaulusta.


Naapuri halusi tietää, minkä värinen talo meille tulee.


Vastasin, että punavalkoinen.


Ei saatana, naapuri sanoi.


Sen jälkeen naapuri ei enää paljoa sanonut, kun annoin tulla. Sanoin, että perheemme haluaisi vihdoin muuttaa tähän taloon ja elää onnellisena ja kysyin, haluaako hän olla se, jonka vuoksi minut kärrätään pehmustettuun huoneeseen. Sanoin muutakin, mutta en kerro siitäkään alle 97-vuotiaille.


Mutinaa.


Kyllä voi olla vaikeaa 50 metrin päässä naapurikunnan puolella sopeutua meidän puiden taakse jäävään taloomme. Jos menee minulla huonosti, niin näköjään menee huonosti naapurikunnassakin. 


Mikähän väri olisi kelvannut?


Numero blokattu.


Rahat jo paloi, palakoon talokin. 


Pusipusihalihali ja leppoisaa kesänjatkoa kaikille molemmille!





“Rakentamisen ilo”