Blogin synttärit - pihalla ja terassilla

Blogi täytti neljä vuotta. Kovin juhlallisin menoin en tätä merkkipäivää huomannut juhlistaa, kun en itse asiassa huomannut koko asiaa. Se tapahtui maanantaina 24.4.2023. Oikeesti hei kamoon beibi, neljä vuotta. Ja mitä tässä ajassa on tapahtunut? Ei paljon mitään. Lue vaikka ite. Blogin osoite on kodotus.blogspot.com jos et ole vielä sinne eksynyt.

“Oikeesti hei kamoon beibi, neljä vuotta.”

Mutta listataan nyt tähän vielä blogin nelivuotispäivän juhlallisuudet. Pyöräilin töihin. Töiden jälkeen oli vartin etäpalaveri. Join kotona kahvin. Kävin puolisoni/kanssavelalliseni Seija Ala-Kauttan kanssa ostamassa simaämpärin. Kävimme saunassa. Otin iltalääkkeen. Jos nämä eivät ole bileet, niin sitten jotkut muut ovat. Saa nähdä, onko blogi hengissä enää viisivuotissynttäreillään. Talo ei ainakaan ole vielä tuolloinkaan valmis.

Pihasuunnittelija piipahti

Hemmetin lumi, kun menee sulamaan. Ei voi vedota talveen ja horrostaa tässä maakuopassa, jota kodiksi kutsutaan. 

Puolisoni Seija Ala-Kautta oli pidempään toivonut konsulttiapua pihan suunnitteluun. Minusta asfaltti ja tekonurmi ovat ratkaisu kaikkeen. Ukrainan sodassa tarvitaan ehkä lisäksi vielä orapihlajaa. 

James Bond: Kun liuskekivi ei riitä

Seija kuitenkin hyrisi tyytyväisyyttään. Pihahenkilö tajusi alkuun kehua taloamme ja piharakennustamme (pilttuu? / karsina? / ometta?) ja sitten ehdotella kasveja, jotka istuvat perinnepirkko Seijankin aatemaailmaan. Olennaista oli rajata naapureiden autokatos ja siellä tapahtuva puuhailu näkymättömiin terassimme suunnasta sekä tietysti istutella kaikenlaista nahkealehtistä känsävääräkästä Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkan ökykellon kokoiselle tontillemme. 

“Asfaltti ja tekonurmi ovat ratkaisu kaikkeen.”

Seija ja tuija eivät ole ystäviä. Naapurit huputtelivat kevään tultua omaa tuija-aitaansa päivittäin yhteensä tuntikausia ja se ei oikein vastaa käsitystämme vaivattomuudesta. Mutta kun kuulimme kaikkien havuaitojen vaativan ensimmäisinä vuosinaan vastaavanlaista paapomista, aloimme kuitenkin kääntyä tuijien kannalle. Niistä saa ainakin riittävän tuuhean ja korkean aidan aikaiseksi. 

Viimeiset neljä vuotta on huvituttanut lähes taukoamatta.

Muita ehdotettuja kasveja olivat alppiruusut, kirsikkapuu sekä pihlajat. Pohdimme myös liuskekivien sijoittelua. Omistamamme ojan eteen en halua tehdä yhtään enempää kuin on pakko, se maksoi muutenkin jo tarpeeksi. Jotain röyhynärväkettä sinnekin kai pitää istutella. Mitään yksityiskohtaista suunnitelmaa ei käyntiin sisältynyt, mutta Seija oli tyytyväinen ja se on enemmän kuin minun seurassani.

Tuulahdus Kevätmessuilta

Osallistuimme Kevätmessuilla muuan firman arvontaan ja Seija pääsi samalla heidän postituslistalleen. Lafkan somevastaavalla meni vähän cc ja bcc sekaisin, joten Seija sai reilun kuudenkymmenen muun arvontaan osallistuneen yhteystiedot ei voittoa / ingen vinst -meilin kaupanpäällisenä. 

Tämäkin olisi toiminut meidän ja naapurien välissä, mutta en saanut kannettua tätä ulos Messuhallista.

Ja sittenhän siinä kävi niin, että Tuula kuulkaa voitti sen arvonnan! Ja sitten Tuula laittoi kaikille muille osallistuneille viestin, jossa luki näin:

Pitääkin laittaa Tuulalle (ja muille 68:lle) meili ja kysyä, saiko Tuula mullan säkkiin.

Ajattelin kutsua kaikki muut listan ihmiset juhannuksena meille. Voitaisiin grillata ja Tuula voisi kertoa, mitä aikoo multaan istuttaa. Ehkä tuosta porukasta voisi kysellä myös lapsenvahtia, kääretorttureseptejä sekä vinkkejä syfiliksen itsehoitoon. 

Uusi kahvinkeitinZZZZZZZZZZZZZZzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz

Seija Ala-Kautta päivitteli paikallisen Fida-kirpparimme hintoja. Kupanruntelema kaffinkeitin maksoi yli kolmekymppiä. Mukaan sai edellisen omistajan plakkia, tukisukan ja ekseeman. Sen sijaan Vantaan kierrätyskeskuksesta tärppäsi paremmin: kympillä löytyi pieni ja suhteellisen söpö (kuin minä 80-luvulla) keitin. Eikä mikään tahansa keitin, vaan ihan pedagoginen sumpinlutkutin.

Reikä ylhäällä, johto alhaalla, sähköisku matkalla.

Tässä OBH Nordican (on muuten iskevä nimi brändillä) keittimessä on nimittäin vesisäiliön yläosassa reikä. Jos siis ahnepossufiiliksissään intoutuu täyttämään keitintä liikaa, se lorottaa opetuksena ylimääräiset nesteet pitkin runkoa (kuin minä Juhon ja Terhin bileissä) ulos. Eikä siinä vielä kaikki: vesi valuu suoraan sähköjohdon päälle ja siitä kuulkaa muutaman säkärin jälkeen tyhmempikin oppii. Yhdestoista käsky: Älä ylitäytä. 

Terassistentti

Otsikko ei tarkoita mitään, mutta sitähän tämä blogi on ollut koko olemassaolonsa ajan. Tässä kohtaa muuten muistin, että koskakohan julkaisin ensimmäisen blogipostauksen ja totesin blogin olevan neljä vuotta ja kaksi päivää vanha. 

Ensimmäinen yhteinen asuntomme oli kaksi neliötä suurempi kuin nykyinen terassimme.

Katettu terassi oli erinomainen valinta. Ja onneksi vielä hieman suurensimme sitä viime hetkellä. Talvella terassille on hyvä jemmata ruokaa viileään ja terassin päätyyn polttopuita vähän pienemmän matkan päähän puuhellasta. 

“Muutaman säkärin jälkeen tyhmempikin oppii.”

Nyt nostimme terassin houkuttelevuusastetta vielä hieman ja ostimme sille rottinkisen riipputuolin, laitoimme voimistelurenkaat ja toimme iänikuisen mutta ihan laadukkaan futonin opiskelija-ajoiltani löhöpediksi. 

Perintörinsessa testaa, tuntuuko herne persiin alla.

Varsinainen terassin ruokapöytä on vielä varastossa, joten hattarahommiin hankkimani pienehkö taittopöytä on toistaiseksi palvellut ruokapöytänä. Kun Seija vielä intoutui siivoamaan terassin, niin kyllähän tuolla kelpaa kesä röhnöttää. Postilaatikolla ehkä käyn, muuten lähinnä keskityn haisemaan futonilla ja huutelemaan rivoja fasaaneille. 

Suodattimenvaihdon velcokerroin

Olen pettynyt. Luulin, että meillä päin on maailman kirkkain taivas ja maailman puhtaimmat veet. Ei vissiin olekaan. Ojastamme ei kannatakaan ottaa kahvivesiä ja ilmassakin on muutakin kuin typpeä ja happea. 

IV-ismomme asensivat meille joulukuussa 2021 ihmeelliset staalon pakarapahkat seiniin. Ne olivat sellaista häiriintyneen impressionistin psykoosiosastoa, että huusin apuun Terveysilma oy:tä. Saimme seiniimme Velcon korvausilmaventtiilit, jotka olivat aiempiin örkkeihin verrattuina seksyt kuin Galadriel suihkussa. 

Eppu-peppusen takana on iloinen lasivillaylläri.

Ensimmäisenä asensin venttiilit tärkeimpiin huoneisiin - olohuoneeseen ja makkariin. Piharakennus sai omat venttiilinsä myöhemmin ja nyt sain aikaiseksi poistaa myös eteisen rektaalituuban ja laitettua siihenkin Velcon VT-125 termostaattiventtiilin äänenvaimentimineen ja suodattimineen. 

“Galadriel suihkussa”

Niin, se ilmalaatu. Ajattelin, että kai sitä nyt pitää esittää jonkinlaista talon miestä ja vaihtaa venttiilien suodattimet, vaikka varmaan se on yhtä turhaa kuin peruskoulu. Vaan eipä se ihan yhtä turhaa ollutkaan. Venttiilissä ei ollut enää juurikaan puhtaanvalkeaa nöyhtää näkyvissä, vaan värisävy oli keravahkon harmaa. Vaihtoon meni, sano entinen ukko, kun fitnesskissa Nigeriasta yhteyttä otti.

Uusi Paavi on valittu!

IV-ullat tekivät vielä viimeisen källin, kun eteisen puuppatulppaa poistaessani sen äänenvaimentimesta, tai siis “äänenvaimentimesta”, tarttui lasivillatikkuja sormeeni. Ei tuntunut kivalta. Keuhkoissa ne olivat paljon mukavampia. 

Neljä(!) vuotta sitten 2019

Historian siipien esirippu repesi, kun blogosfääriin turahti Kodotus-blogin ensimmäinen verbaaliryökäys. Eipä noista ajoista mikään ole muuttunut, paitsi että olen vanhentunut 37 vuotta.

Kolme vuotta sitten 2020

Eipä tuolloinkaan isoja tapahtunut. Mitä nyt joku korona muutti maailman ja me ostimme talon. Tai siis hirret. Saimme myös esimakua siitä, kuinka paljon kaikkea pitää suunnitella ja kuinka paljon niitä suunnitelmia pitää sen jälkeen muokata, kun ulkoportaista tuli noottia. 

Jotkut asiat eivät näköjään muutu.

Ja aika hassua: keittiömme näyttää pitkälti siltä, miltä se näytti blogipostauksessa siltä ajalta, kun talomme seinät kasvoivat vielä sysmäläisessä metsässä. Ja kun hermo menee autokatokseen, on helpointa pistää autokatos palamaan.

Kaksi vuotta sitten 2021

Olimme irtolaisia. Naapuri (R.I.P.) kävi taas jupisemassa. Timpurit tekivät kolme kuukautta putkeen hommia. Koronasulun takia paluu kotimaahan olisi jämäyttänyt heidät sinne epämääräiseksi ajaksi. Nyt kuitenkin koti-ikävä ajoi timpurit kotiinsa, ja se visiitti kestikin jonkin aikaa. 

Vuosi sitten 2022

Kävimme näillä messuilla. Ja sitten kävimme näillä messuilla. Kirjoitin myös toooooooosi hauskan postauksen pääsiäisen vietosta raksa-alalla. Oonkohan mä omasta mielestäni yhtä hauska vielä vuodenkin päästä?

“Blogi täytti neljä vuotta.”

Moro noro - ja korona

Blogin kirjoitustahti on hieman hyytynyt. Hieman tarkoittaen jotain kooman ja peruskallion välillä. Talossa ei isoja ole tapahtunut, enkä ole keksinyt kauheasti uutta uhriutumistakaan, joten olen keskittynyt uhriutumaan ihan vain tosielämässä. Mutta tässä ollaan. Mistä aloitetaan? Nyt keksin:

Talviloma ja talvitouhut

Lähdetään siitä, että metriäkään en ole tänä talvena hiihtänyt. Jokin suomalaisessa perimässä oleva häpeägeeni varmasti aktivoituu lähiaikoina ja tämän pettymyksen korvatakseni minun on varmaan hukuttava juhannuksena. 

“Metriäkään en ole tänä talvena hiihtänyt.”

Retkiluistelu sen sijaan on ollut kiva löytö. Lähinurkilla on Tuusulanjärvi, jota on pidetty huikeassa kunnossa, mikäli sää on vähänkään suosinut ja muulloinkin. 

Jäätävän kova luistelutekniikka.

Paluumatkalla Pohjanmaalta vietimme yön Tampereella. Hotelli Tornista oli melkoisen hulppeat maisemat, mutta suurimman vaikutuksen teki miehekkäin homma heti paljettien keräilyn jälkeen: vaahtokylpy. 

Muumimuseo oli sinänsä mukava, mutta halvemmaksi olisi tullut katsoa kalpeaa ja pyöreää kotoilijaa ihan vain peilistä. 

Olen nähnyt Günther-neidin kylvyssä, ihhahhaa ihhahhaa, hepo hirnahtaa.

Sähkönhinta saattohoidossa

Melko pian uuteen taloomme muutettuamme talon alle puhaltanut viima veti piharakennuksen (tuvan? tönön? hökkelin?) vesijohdon jäähän. Tästä viisastuneina (ehkä) sekä talon että piharakennuksen (mökkerön? möksän? apartementoksen?) vesijohtoihin asennettiin saattolämmityskaapeli. Piharakennuksen (nyt ei jaksa keksiä enempää) saattolämmitys laitettiin päälle heti yöpakkasten alettua, joskin ajastimella niin, että lämmitys on vartin tai puoli tuntia päällä silloin tällöin. 

“Miehekkäin homma heti paljettien keräilyn jälkeen: vaahtokylpy.”

Kun lähdimme hiihtoloman viettoon, sama homma tehtiin talon saattolämmitykselle. Hieman kotiin palatessa jännitti, oliko lämpö putkessa riittänyt vai pakkanen päässyt puremaan vedet jumiin. Ongelmaa ei onneksi ollut, joten ilmeisesti on-off-tyyppinen saattolämmitys täyttää tehtävänsä. 

Kyl mää tiärän, että on kylmää

Nurkat vuotavat. Piste. Jos tuulee sopivasti, talo jäähtyy parillakin asteella. Se harmittaa. Lampaanvilla on ihan kiva eriste, mutta olisi ollut kiva tietää, että sen läpi tuulee. Kunhan ilmat vetävät plussan puolelle pellavoimme, paperoimme ja teipoimme nurkat. Ja jos ensi talvenakin tuulee sisään, räjäytän talon. 

Näin kylmä nurkka voisi mennä nurkkaan häpeämään, jos siellä ei olisi niin kylmä.

Puuhella on silti ihana. Lasiluukku sekä leivinuunissa että hellan puolella olivat erinomainen hankinta, kun lämmön lisäksi taloon saadaan myös tunnelmaa. Edelleenkään emme ole leivinuuniin saaneet pizzanpaistolämpötiloja, mutta ehkä se ei ole maailman tärkein asia edes meille, jotka olemme kärsineet enemmän kuin kukaan koskaan missään. 

Pohjanmaalta mukaan tarttui kamiinapuhallin. En tiedä, kuinka paljon se talon lämmityksessä auttaa, mutta onhan se hupaisa roottori hellankannella hyrrätessään. 

Siinä se hyrrä hyrrää ja lämpö leviää kämppään kuin hankeen sammuneen viimeinen ajatus.

Sähkölaskun lasku

Aiemmassa postauksessani hehkutin, että tammikuun sähkölasku oli 204 euroa - toisin sanoen alempi kuin aiempina vuosina. Noh, miten kävi vuoden kylmimpänä kuukautena, kysyy Kermitsän kunnankourija Köstä Syndkvist. Kävi niin, että sähkölasku pieneni entisestään ja helmikuussa maksoimme sähköstä 155 euroa - sekin vähemmän kuin varmaan koskaan aiemmin. Toki olimme viikon poissa maisemista ja löylyvalmis kiuaskin oli tuon ajan pois päältä, mutta ei tämä meille ole kummoinen sähkökriisi ollut. Niiden puolesta harmittaa, jotka tässä turpiinsa ovat ottaneet. Pikkuhiljaa pitää alkaa pohtia, vaihdammeko pörssisähköstä johonkin muuhun sopimukseen, vai luotammeko markkinoiden voimaan. 

Noroa norolle ja koronaa korolle

Niinhän siinä kävi, että ensin kolme neljästä perheessämme alkoi puhua muinaisnorjaa posliiniluuriin ja reilua viikkoa myöhemmin samat kolme neljästä nappasivat koronan. Oma kuumeeni kävi yli 39 asteessa, mutta aika nopsaan tauti poltti itsensä loppuun. 

Käy lämmin henkäys talvisäässä, kun tauti on, kun tauti on.

Hupaisasti suhtautuminen koronaan ja töihinpaluuseen on parissa vuodessa muuttunut; kun tutkailin, millon passaisi palata töihin, vastaus oli suunnilleen “kun et enää yski kovin montaa litraa verta ja kuumetta on alle 40 astetta”. Pari vuotta sittenhän karanteeniin olisivat joutuneet kaikki 2000-luvulla tapaamani ihmiset, heidän sukulaisensa ja varmuuden vuoksi myös hollantilainen sikafarmari Hies van Sgrubberhoorn. 

Urakoiden alkuja ja loppuja

Olin saanut suosituksen hyvästä piharakentajasta. Sen suurempia ei saatu vielä sovittua, mutta kunhan piha-alueesta saa selkoa lumien sulettua (toistaiseksi lunta tulee vain lisää), hän piipahtaa tekemässä tarjouksen. Jos vaikka pihakin saataisiin pikkuhiljaa raksakatastrofista joksikin muuksi katastrofiksi. 

Kotkakin näkee, että IV-pulumme ovat paskoneet muutakin kuin kettinkiä.

Sähkärikin piipahti, mutta halit jäivät vähemmälle, kun olin koronassa. Lähiviikkoina saadaan toivottavasti sähköurakka hoidettua maaliin, yksi loppulasku pois ja ehkä kiuaskin asennettua niin, että se ei sammuile kesken saunomisen. 

Pumppu elvytetty

Kaksi vuotta sitten myimme maalämpöpumppumme lastemme moffan siskonmiehelle. Sen roudaaminen Pohjanmaalle oli melkoinen urakka ja pumppu seisoi pari vuotta varastossa käyttämättömänä. Mitään takuuta emme toki voineet pumpun toiminnalle antaa etenkään, jos se lojui kaksi vuotta käyttämättömänä. Saimme kuitenkin ilouutisen: pumppu on kytketty ja toimii. Herttaista sinänsä, että vanhan kotimme sydän sykkii yhä. 

Kolme vuotta sitten 2020

Teimme lopulta kaupat vanhasta kodistamme. Ajatuksen ja prosessin kanssa kipuiltiin useampi vuosi, mutta lopulta koronapandemian räjähdyksen alla homma eteni. Selvittelyjäkin riitti: ensin ääneneristysselvitys ja siihen perään energialaskelma. Melkoista matikkaa molemmat, jostain pitää tinkiä saadakseen jotain muuta tilalle. 

Kaksi vuotta sitten 2021

Jo vuotta aiemmin olimme olleet lähtökuopissa ja odottaneet, milloin Suuren Rakennusliikkeen armo loppuu ja muuttokäsky tulee. Vuosi siihen meni, mikä oli toki kannaltamme positiivinen asia. Aloimme siis etsiä väliaikaiskämppää. Yksi sellainen löytyikin, muttei löytynytkään. 

“Muinaisnorjaa posliiniluuriin”

Kelvollinen kämppä kuitenkin löytyi ja aloimme myydä vanhasta kodistamme kaikkea, mikä irti lähtee. Jonkin verran saimmekin diilattua roinaa eteenpäin. 

Muistoja väliaikaiskämpästä: rimpulareiden mentävä aukko suihkuun.

Stressi ja suru kotoa lähdöstä olivat melkoisia. Siksi ei mitenkään isosti ilahduttanut, kun Suuren Rakennusliikkeen veijari pölli talostamme kaverini lainaamat työkalut. Aika kiire oli tyypillä niistää talostamme kaikki mitä ei ollut pultattu kiinni.

Loputtomalta tuntuva ja yhä kesken oleva maalausurakkammekin oli jo alkanut kaksi vuotta sitten. Piharakennuksen (kämppä? koija? kammi?) suhteen oli suuria suunnitelmia. Oli ja on yhä.

Vuosi sitten 2022

Verokarhu muistutti, että olemme ratkaiseva linkki maailman järjestäytyneen rikollisuuden kitkemisessä ja että mikään ei ole tärkeämpää kuin saada tietää, paljonko timpuri on meidän työmaallamme tienannut ja vaivannäkömme korvattaisiin ruhtinaallisesti siten, että emme ehkä ihan vielä joutuisi vankilaan.

“Blogin kirjoitustahti on hieman hyytynyt.”

 

Yllärisähkölasku - julkkiselämää

Huhtikuussa tulee neljä vuotta tämän blogin aloittamisesta. Melko nopeasti minusta tulikin koko kansan tuntema ja rakastama raksabloggaaja. Hurjimpana aikana jouduin palkkaamaan kolme henkivartijaa pitämään hysteeriset raksaajafanit loitolla. Vaihdoin asuntoni salaiseksi ja rakensin korkean aidan puhelinnumeroni ympärille. 

Saatoin hieman ylpistyäkin. Tämän tajusin siinä vaiheessa, kun aloin puhua itsestäni me-muodossa ja pukeutua kuin Louis XIV. Lapsia ehkä vähän nolotti, kun kömmin pihisevästä, puhisevasta ja yskivästä raksamunastamme, jota ammoisina aikoina autoksikin erehdyttiin kutsumaan, ja vilkuttelin kuninkaallisesti tavallisille kuolevaisille. 

“Koko kansan tuntema ja rakastama raksabloggaaja.”

Pitäjänkinkunsuolaaja Kankkuström sieltä Perskurkkanalan palvaamosta kyselee, mitä se tällainen itsetutkiskelu blogiin kuuluu. Hyvä kysymys, arvon halvattu palvattu. Setäpä selittää, siinä sedät on hyviä. Setä laittaa ihan tähän uuden väliotsikonkin.

Hattarahemmon tähtihetki

Siellä taas huokaillaan, että ei kai taas sitä hattarahöpötystä. Maailmassa olisi tärkeämpiäkin asioita ja meneillään vaikka mitä tragedioita kuten että lähikaupasta oli toffeenmakuinen kapselikahvi loppu ja pillifarkkuni haaroista ratkenneet. Mutta keski-iän kriisi vaatii riittävän äijjämäiset aseet ja onko mitään äijjämäisempää kuin mangonmakuinen hattara? No on! Kaksi mangonmakuista hattaraa. 

Oikean helppoheikin tunnistaa muikeasta hymystä.

Iha sama. Kirjoitan siis hattaroista. Kävin nimittäin kaupittelemassa sokerilla maustettua ilmaa lasten koulun vanhempainyhdistuksen järjestämässä tapaturmassa. Olin testannut hattaran menekkiä jo viikkoa ennen joulua kotikaupunkini joulutapahtumassa ja hötön menekki löi minut ällikällä. Jonoa oli koko ajan ja höpötöttöröitä piti pyöritellä kiivaimpaan aikaan viisi tuntia kertaakaan kelloa vilkaisematta tai vessassa käymättä. Onneksi villahousut lämmittävät märkänäkin. 

Koulun tapahtumalta en isoja strumffeja odottanut: otin mukaan überoptimistisesti sata itse väännettyä paperitikkua ja ajattelin, että jos niistä nyt kolmasosa menee, niin saapahan ulkoilla ilman isompia tappioita. Menivät tasan tarkkaan kaikki sata ja pari päälle! Taas sain pari tuntia vääntää hupituuttia juuri niin nopsaan kuin ranteista lähti. 

“Onko mitään äijjämäisempää kuin mangonmakuinen hattara?”

Miksikään Linnanmäen kaltaiseksi megatoimijaksi minusta ei ole, joten olen molemmilla kerroilla panostanut hattaroiden kokoon (iso) ja makuvalikoimaan (ananas, bananas, kermakakku, kirsikka, kokis, kookos, mango, man-, mustikka, omena, persikka, sitruuna, vanilja ja metsämansikka). Valittu linja hidastaa aika paljon hattaroiden tekotahtia, mutta tuntuu lisäävän asiakastyytyväisyyttä. 

Mitäs atsovärejä ja e-koodeja saisi olla?

Olin vieläpä hankkinut aiemmilla hatartamistuloillani kunnon toriteltan (pitää olla!) Tuulihaukka-teltoilta. Oli kyllä näpsä laitos: helppo pystyttää, jämäkkä rakenne ja kankaat. Joulutapahtumaan olin napannut talteen kolmellakympillä Torista kupanrunteleman paviljongin, jonka katosta tuli keskisalko läpi jo sitä pystyttäessä ja purkaessa jäi rungon pienoja käteen. Ajoi asiansa, mutta jäi kertakäyttöiseksi. Tuulihaukka-teltta sen sijaan jökötti kuin Väyrynen politiikassa, eikä aurinkoisena sekä tuulettomana päivänä edes teltan sivuseiniä kannattanut asentaa. 

Mun summarum: hattaraa meni, ihmisiä tuli ja meni ja neljä tuntia meni kuin siivilä. 

Siis miten luistimet liittyy hattaroihin? Lue eteenpäin, niin tiedät. Tai jos olet niitä jonneja, jotka katsoo vain kuvat, niin tässä kuvassa on luistimet.

Sitten siihen tähtihetkeen: olimme hattarointia seuraavana päivänä perheen kanssa Tussulanlärvellä luistelemassa. Kiskoimme luistimia rannassa jalkaan, kun viereisen perheen äiti totesi: “Hei, sä oot se hattaramies.” Olivat kuulemma ostaneet mansikkahattaran ja hyvää oli. Tajusin sillä hetkellä, mitä on olla julkkis. Kaivoin kynän esiin ja aloin jakaa nimmareita. En edes kysynyt halusivatko ulkoilijat niitä. Nautin joka hetkestä. Ne hetket kestivät 2 minuuttia. Vastatuuli tappoi loput hymyt. 

Sähkölasku tuli

Se on kuulkaa melkoisen sähkökriisin merkki, kun tammikuun sähkölasku oli selvästi pienempi kuin aiempina vuosina. Aivan pösilöä. Sauna on tammikuussa lämmennyt lähes joka ilta, mutta kiitos pörssisähkön sekä tuulisten ja leutojen säiden laskun loppusumma oli 204 euroa. Siis vuoden kylmimpänä aikana perheeltä, jossa on kaksi teinihtyvää ja jonka talossa on piharakennus mukaan lukien 180 neliötä sekä vuotavat nurkat. 

Kuukauden sähkön keskihinta oli reilu 8 snt/kWh. Aiemmalla sopimuksella se olisi ollut 44 senttiä.

Ohikiitävän hetken saatoin jopa pohtia, olisiko jossain maailmassa sittenkin vielä joku, joka olisi kärsinyt joskus enemmän kuin me. Sitten tulin järkiini. 

Rähjäsin unissani vainajalle

Otsikko ei anna minusta kovin hyvää kuvaa, mutta kuitenkin paremman kuin ansaitsen. Näin nimittäin unta, että avauduin IV-sähläreistä LVI-urakoitsijan edustajalle. Hieman unessakin ihmettelin, kun mielestäni hän oli kuollut elokuussa, mutta en antanut sen haitata avautumistani. Kyseisen herran eduksi on laskettava, että unessa(kin) hän käyttäytyi minua kohtaan ihan asiallisesti. Minun miinukseksi taas on laskettava, että rähjäsin vainajalle. Oi alitajunta, sinä vinksahtanut pikku veijari.  

Tässä kuvassa on savustettuja muikkuja. Juho on alarivissä kolmas oikealta.

Kolme vuotta sitten 2020

Kolme vuotta sitten, kun olin 40 vuotta nuorempi, heitin hauskaa läpändeerosta taloesitteistä. Kyllä sitä nuorena olikin hauska. Nyt kun aikaa on kulunut, olen vain kulunut.

“Rähjäsin vainajalle.”

Julkisivukuvatkin tärähtivät tarkasteltaviksi. Noista kuvista talomme muuttui loppupeleissä rumemmaksi, kiitos lerpahtaneen kattokulman. Mutta eihän sitä muista kuin vain joka kerta, kun tulee kotiin. Ja öisin, kun herää omaan huutoonsa. 

Kaksi vuotta sitten 2021

Suurelta rakennusfirmalta tuli viimein lähtökäsky. Tätä oli odoteltu jo pidempään, mutta silti kirpaisi. 

Vuosi sitten 2022

Talo oli jo “valmis” ja saimme vain keskittyä “asumaan” siinä, ilman mitään “ongelmia”. Kävin postauksessani Alkuhaaveet - ja loppurealismi läpi haaveitamme ja toiveitamme ja nauroin paskaisesti päälle, kun todellisuus selvisi. 

Yksi kauneimpia ylläreitähän oli IV-törppöjen törppöilyn törpöin törppöily, kun poistoilmakanavista alkoi valua vettä lattialle. Siinä oli kuulkaa sellainen olo, että just tätä me tahdottiin.

“Hei, sä oot se hattaramies.”

Miljoonannet messut - sälää saarekkeella

Puolisoni piilotti minulta Crocsit. Sadismia vai rakkautta vai kumpaakin?

Seija Ala-Kautta veti vuosi sitten nurejev-/veskuloirimaiset lipat kotimme ulkoportaissa. Lehtikuusi jääpeitteellä on melkoisen liukas ja Seija ontui jonkin aikaa kuin mökin Miina ennen lonkkaleikkaukseen pääsyä. Huonomminkin olisi voinut käydä, jos keskushermo olisi sanonut poks ja vakuutusyhtiö voivoi.

“Seija ontui jonkin aikaa kuin mökin Miina ennen lonkkaleikkaukseen pääsyä.”

Koska Seija kompuroi omat välilevynsä divariin, hän ei halunnut minun kokevan samaa kohtaloa. Meidän löylyvalmis kiukaamme sijaitsee erillisessä pihatuvassa (murju? tölli? chalet?), ja hiipparoin sinne avaamaan kiukaan ennen varsinaista sauna-aktia. Crocsit on näppärä sujauttaa jalkaan ja sutia talon portaat alas ja pihatuvan (kämppä? hökkeli? tönö) portaat ylös. Ja sama toisinpäin. Seija on omasta mielestään vielä liian nuori ja kukkea omaishoitajaksi, joten hän piilotti Crocsini, jotten lipeäisi. Päätin alkaa kostoksi ajamaan motocrossia ilman kypärää. 

Saarekkeella 30.1.2023 klo 9.23

• Perintörinsessan pipo
• pitkä sivellin
• ledituikkuja
• pullonavaaja-avaimenperä
• peltirasia, jossa ketju
• ledivalaisimia pahvilaatikoissaan
• pyöreä heijastin
• hedelmäkulho, jossa 7 mandariinia, joista yksi kyrvähtänyt, 2 luomomenaa (koska olemme kulttuuriperhe) sekä pari anuskirsikkaa. Kulhon alla servetti, jonka päällä kuulakärkikynä
• Nonstoppolosin koulukuva
• Smartum-seteleitä
• tyhjä sitruunanmakuinen Pirkka kivennäisvesipullo. Siis ei se pullo maistu sitruunalta, vaan siinä ollut kivesnäisvesi, jota ei enää ollut pullossa
• aprikoosimarmeladipornukka
• aprikoosimarmeladipornukan kansi
• Fiskarschin hedelmäveitsi (export quality, koska olemme kulttuuriperhe)
• sokerikippo, jossa lusikka
• Seija Ala-Kauttan synttärilahjaksi saama Leijona-rannekello, jonka rannekkeen yksi nivel ei enää jousta. Syynä allekirjoittanut.
• vielä yksi lediruikku
• hunajapurkki, jossa kaksi pikkulusikkaa (koska rahaa piisaa)
• toinen samanlainen pullonavaaja-avaimenperä (koska messuesittelijä katsoi juuri toisaalle)
• Tupperwaren reunuskaulus
• JBL-bluetoothkaiutin (kuuntelemme siitä lähinnä renesanssimussiikkia, koska olemme kulttuuriperhe)
• Applen MacBook Airin latausmolkku (koska olemme ympäristötietoinen perhe ja Applen tuotteet parantavat koko maailman kaikessa)
• neliskanttinen tiffanylasinen tuikkukippo, jossa ledituikku (vihreä)
• toinen neliskanttinen tiffanylasinen tuikkukippo (sininen)
• kolmas neliskanttinen tiffanylasinen tuikkukippo (punainen)
• käsidesiä (jos spitaalinen tulee kylään)
• Applen iPhone SE latauksessa
• ledinauha Rajamäen lasiburkissa hohtamassa valoa sydämiimme
• kyyläkärkikynä (messuilta)
• kaksi palaa suklaata (samoilta messuilta)
• halvalla Citymarketista ostettu orientaalistyylinen kynttilälyhty
• Arabian vihreä 24h-sarjan leipälautanen, jolla ruppanen omenanlohko
• vihreät Yatzy-nopat läpinäkyvässä muovirasiassa. Yhden nopan silmäluvut ovat niin kuluneet, että mahdollisuudet saada Yatzy moninkertaistuvat.
• toinen vihreä Arabian 24h -sarjan leipälautanen
• Oivariini-rasian kansi
• hapankaalipurkin sisälipare
• Oivariini-rasia, jossa Hackmanin Savonia-sarjan voiveitsi (koska olemme kulttuuriperhe)
• vaaleanviherjä Ikean pussinsulkija
• pikkulusikka
• leivänmuruja
• kukkaruukku, jossa joku helevetin jukkapoika
• Espoo liikkuu -juomapullo, jolla saa raikkaasta hanavedestä tehtyä kätevästi muovinmakuista
• perinteinen litteä juomapullo, jolla saa lapset jo päiväkodissa perehdytettyä taskumatteilun kiehtovaan maailmaan
• toinen servetti
• kaksi viinilasia (koska olemme globaali kulttuuriperhe)
• Tilastokeskuksen Suomi lukuina 2022-vihkonen, josta selviää esimerkiksi, että Suomessa oli vuonna 2020 1 719 650 huoneistokohtaista saunaa. Kaikkiaan saunoja arvioitiin olevan yli 2,3 miljoonaa. 
• D-vitamiinipurkki
• Fiskarschin sakset
• Pirkka-kermajuusto sekä juustohöylä (koska noudatamme Juha Sipilän leikkauspolitiikkaa, joskin jälkikasvullemme ei ole siirretty yhtä suuria valtiolta kupattuja omaisuuksia)
• talouspaperirulla
• lasiastia, jossa neljä kurkkuviipaletta
• hunajapurkin muovikansi

Olisi siihen vielä jotain mahtunut. Nyt oli kuitenkin juuri konmaritettu.

Joulukuusi, joulukuusi, naavaparta, buusimuusi

Aikansa kutakin, sanoi oman elämänsä panostaja, kun uudenvuoden aatonaattona silmämunansa raketilla halkaisi. Seija Ala-Kautta, tuo hehkeä ja notkea fitnesskisuli, on syntynyt vuoden alkupuolella ja perinteisesti joulukuusi on pidetty talossa hänen synttäreihinsä saakka. Tällä kertaa kuusi lojui paikallaan jopa hieman tuon päivän yli. Kuusi siirtyi kuitenkin terassille siinä vaiheessa, kun siitä alkoi varista kilo neulasia joka kerta kun naapurissa niistettiin. Joulupuumme oli tänä vuonna kyllä poikkeuksellisen nätti, vaikka olikin tuontitavaraa ja kaupasta haettu. Tai ehkä juuri siksi. 

Uuh Tannenbaum, uuh Tannenbaum, wir bumsen kein Sepp Blatter.

Vuosi sitten ensimmäisenä joulunamme uudessa kodissa Seijan lapsuudenhaave toteutui; hän sai kodin, jossa voisi tanssahdella kuusen ympäri. Ei tosin aavistanut saaneensa kaupan päälle puolison, joka tanssahteli kuusen ympärillä leopardistringeissään.

Sugar, I need sugar!

Lähdetään nyt hei siitä, että koti ilman 25 eri makuista sokeria ei ole koti. Siksipä tilasin hattarasokereita lisää, sillä jäljellä olleilla sokereilla ei olisi saanut enää edes Ranskan kokoisen maan asukkaita sokerihumalaan. Nytpä sitten on taas millä mällätä: 

Sitruuna ja metsämansikka - makein tapa saada slaagi.

Toiset esittelevät baarikaappiaan, jossa on viskiä, konjakkia ja muita desinfiointiaineita. Minulla on jotain astetta spessumpaa, sokerikaappi:

Alarivissä erinomaista vuosikertaa 2021. Ylempänä Toscanan auringon kypsyttämät atsovärit.

Hattarakone. Keski-ikäisen miehen rakkain laite. Toisena tulee sydämentahdistin.

Jessus, messus!

Taisin taannoin jossain postauksessani laskea, monillako raksaan vivahtavilla messuilla olen käynyt. Alkuaikoina kerroimme jokaisella ständillä jokaiselle sähkönmyyjäsällillekin kuinka kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. Epävarmuuden tumma pilvi varjosti meitä ja lähes kodittomina harhailimme messuilla turvan ja tulevaisuuden perään haikaellen. Messuhemmoja kiinnosti yhtä paljon kuin yhdistetyn SM-kisat gambialaista katukauppiasta. 

Tätä saattaisi äkkivilkaisulla luulla Rooman Pantheoniksi.

Kun sitten projekti alkoi saada konkretiaa, etsimme messuilta Tekijöitä, Toimittajia ja Tietoa (vähän kuin kuuluisa näyttelijä Tirkka-Tekka Tetelius). 

“Hattarakone. Keski-ikäisen miehen rakkain laite.”

Projektin ollessa käynnissä kävimme itkemässä jokaisella ständillä kuinka kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. 

Nyt projektin koristessa henkitoreissaan kävin messuilla enemmän tottumuksesta, mutta sainpa sentään synninpäästön. Laitetaan siitä otsikko

Synninpäästö

Lähdetään siitä, että IV-lukakumme tekivät työnsä suunnilleen yhtä menestyksekkäästi kuin ankerias sepelissä. Asenne tuntui olevan, että seinissä on reiät, joihin laitetaan jotain, mikä näyttää venttiililtä ja poistoilmakanavista valuva vesi on vaan vettä. Tajusin vasta paljon myöhemmin, että IV-laudrupien asentamat tuloilmaventtiilit mallia alpakan pukama olivat pasquan ulkonäkönsä lisäksi vieläpä väärän kokoisetkin. Tästä en ole edes vielä maininnut LVI-urakoitsijallemme. Pitäähän sitä tulevaisuudessakin saada kuunnella Syytöksiä, Selittelyjä ja Sadatteluja (vähän kuin kuuluisa näyttelijä Sirkka-Sekka Setelius). 

Ei mitään bebatuutteja, vaan Velcon celpoja venttilejä.

Mutta asentelin siis näiden ananastappien tilalle Velcon venttiilejä, jotka säätyvät ulkolämpötilan mukaan. Piharakennuksen (bungalow? maja? pirtti?) seinään timpurimme oli tehnyt sen verran naftin reiän, että venttiilin sisäputki ei siitä mahtunut. Laitoin siis reikään suoraan pehmeän äänenvaimenninputken, joka muotoutui täydellisesti reiän mukaiseksi ja esti myös ilman virtaamisen muualta kuin venttiilistä sisään tupaan. Ihan näin skarpisti ei ollut IV-zlatanien asennuksissa, joissa sisäputken ja seinän välistä olisi voinut peruuttaa Toyota Yariksella. 

“Sirkka-Sekka Setelius”

Jäin pohtimaan, kuinka suuri synti oli asentaa tuloilmaventtiili ilman sisäputkea ja tätä uskaltauduin kysymään Rakenna ja Remontoi -messuilla Velcon ständiltä. Ei kuulemma ollenkaan synti. Kiva. Latelin varmuudeksi pari isämeitää ja avemariaa messuosastolla, mutta yksi asia sentään ruksittu pois pitkältä listalta, jonka nimi on “Asioita, jotka valvottavat öisin klo 3.27-5.12”.

Kävin heti raksamessujen perään myös Educa-messuilla. Otavan oppimateriaalien “Matikkaa mulkvisteille muksuille” -kirjasarjan esittelijä oli tosi kiinnostunut kuulemaan, miten kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. Kun esittelijä katsoi poispäin, pöllin koko karkkikulhon. 

Kolme vuotta sitten 2020

Naapuri aloitti oman urakkansa kaatamalla kirvesvarreltamme puut. Niitä puita poltellaan tämänkin postauksen kirjoitushetkellä puuhellassa. Koivuklapia syntyi, tosin mutaisena tammikuuna pöllejä vielä vasta roudattiin. Mudasta lähdettiin, mudassa möyritään.

Aika ihana ajatus, että tässä koivupuussa on ollut poikasia peipon pesässä ja nyt se palaa meidän hellamme pesässä.

Kaksi vuotta sitten 2021

Helevetin koronan kanssa pyörittiin jo silloin. Timpurit aloittivat urakkansa parinkymmenen asteen pakkasessa talon alla aluslaudoitusta asentamassa. Tere tulemast vaan. Valitsimme sähkömiehen ja voi pojat kun valittiin väärin. Tarjolla oli hyvä, otettiin paikallinen. 

Vuosi sitten 2022

On tämä sellainen saakutan dejà vu. Vuosi sitten nimittäin edellämainittu sähkömies oli jo kytkenyt (oletettavasti siis johtuu hänen tötöilystään) saunan kiukaan pikaliittimillä mukana tulleen asennusliuskan sijaan. Kiuas menee (oletettavasti tämän seurauksena) pois täysteholta usein useammankin kerran saunomisen aikana. Vuosi sitten jo tätä pyytelin fiksaamaan, mutta edelleenkin kiuas on samassa jamassa. Vuosi on lyhyt aika, kun näin pakkopaidassa asiaa tarkemmin pohtii. Ja onhan täällä muitakin hiihtäjiä viuhtonut. 

“Puolisoni piilotti minulta Crocsit.”

Loppuvuosi 2022 - yhteenveto

Hiljaista on, sanoi IV-asentaja, kun kinkkua korviin työnsi. Tämän blogin yskivä diesel jätti ennen joulua tienposkeen ja sieltä olen koettanut moottoria maanitella käynnistymään. Hörähtäisikö tällä?

Joulu tuli, oli ja meni. Onnea oli olla omassa kodissa isolla porukalla, nähdä kavereita ja ihan vaan olla. Jos useampana “aamuna” herää yhdentoista jälkeen, kaikki ei elämässä ole ihan pielessä.

Sähkö - ihanan kallista ja ihanan halpaa

Vaihdoimme marraskuussa pörssisähköön makseltuamme lokakuun alusta sähköstä 49 senttiä kilowattitunnilta. Hieman huolestutti, mutta tähän päivään mennessä pörssisähkö on hilpaissut yli tuon puolen euron maagisen rajan ainoastaan joitain kertoja. Ja toisin kuin koko ajan samanhintaisessa sähkösopimuksessa, pörssisähkön käyttöä voi edes vähän koettaa ajastaa vuorokauden halvempiin hetkiin. Siksipä (ihanan hiljainen) astianpesukone hyrrää öisin usein puoli-ilmaiseksi. Maalämpöpumpun ja pyykkikoneen kanssa sen sijaan emme ole sen enempää pystyneet puljaamaan, mitä nyt maalämpöpumpun lämpökäyrää on pidetty hieman viime talvea alempana. 

“Onnea oli olla omassa kodissa isolla porukalla, nähdä kavereita ja ihan vaan olla.”

Hyvä esimerkki sähkönkulutuksesta ja hinnoista on, että joulupäivänä sähköä kului 60 kwh ja sähkö maksoi kalleimmillaan 15 senttiä kilowattitunnilta. 30.12. sähköä meni 40 kwh, kalleimmillaan se maksoi 4 senttiä / kWh. Jos olisimme maksaneet sähköstä tasaisen tappavaa 49 senttiä per kWh, niin joululoman sähköt olisivat maksaneet toooodella moninkertaisen hinnan. Toki alkuvuoden talvikuukausina sähkö tulee varmasti maksamaan vielä monesti hyvinkin reippaasti. Silti mielestäni sähköyhtiömme varttisähkön kiinteä hinta on aika yläkanttiin.

Harva graafi on yhtä aikaa näin selkeä ja kantaaottava.

Omassa käytössäni näppärin sähkönhinnan seurantaan tarkoitettu appi on ollut HattiWatt. Sen avulla on helppo tsekata sähkön tuntihinnat kännykän näytöltä. 

Yhdellä vilauksella näkee kaiken tarpeellisen, sanoi IV-asentaja kun pukukoppiin kurkkasi.

Löylynlyömät löylynlyöjät lyö löylyä työkseen myös yöllä 

Loka-, marras- ja joulukuun sähkölaskut ovat kaikki alkaneet kolmosella, mikä on vielä siedettävää. Erityisen siedettävää joulukuussa tästä teki joulunajan korkeampi kulutus ja se, että …rumpujen pärinää… Narvin Löylyvalmis kiuas on ollut päällä aatonaatosta lähtien. Kyllä! Olemme saunoneet. Joka ilta! Saunassa! Lauteilla! Serpentiiniä nivusissa!

Saunomisen on mahdollistanut joulusta lähtien (riittävän) matalalla pysynyt pörssisähkön hinta. Se on lipunut sentin ja kahdenkymmenen sentin välillä ja näillä hinnoilla saunan elämämme myrskypilveen tuoma kultareuna on ollut suurempi kuin siitä aiheutuneet kustannukset. Sähkönkulutuksessa saunominen toki näkyy, mutta mennään tällä nyt ainakin seuraavaan ohjusiskuun asti. 

Sen verran selkeä, että tyhmempikin ymmärtää.

Edelleen kiuas pätkäisee välillä täystehon pois päältä, koska eihän sähkäriä voinut vaatia asentamaan kiuasta Narvin takuuehtojen edellyttämällä tavalla. Mutta jos nyt vuosi edellisen yhteydenottoni jälkeen saataisiin sähkäri taas paikalle. Ajatelkaa, jos olisikin ollut projektissa sellainen tyyppi, joka olisi tiennyt ja suunnitellut, mitä tehdään, kuka tekee, koska tehdään ja pitänyt meidän puoliamme. Se olisi ollut kyllä ihan mestari juttu.

“Joka ilta! Saunassa! Lauteilla! Serpentiiniä nivusissa!”

Pirun kylmä piharakennuksessa on kyllä ollut: pahimmillaan saunatuvan lämpötila on ollut 12 astetta. Jostain siis fuskaa lämmintä ulos ja kylmää sisään. Onneksi raksalämmittimellä saadaan saunatupa riisumisen ajaksi kelvollisiin lämpöihin. 

Nurkkaan siitä vetämään!

Jos joku olisi aikoinaan selittänyt minulle kuin viisivuotiaalle, että “sitten kun teillä laitetaan nurkkiin sitä määmää-lampaan villaa, niin sitten talvella pakkasukko puhaltaa sieltä niin kovaa, että perskarvat jäätyy, vaikka ne olisi männäviikolla sokeroitu”, niin olisin saattanut tinkiä tästä hippi-ideologiastani ja ottanut nurkkiin eristeet vaikka poloniumista. Ei nimittäin ole kiva, että tuulella talo jäähtyy pari astetta. Pellavaa ja teippiä noihin nurkkiin tarttisi tunkea ja liimata, mutta en pidätä henkeäni asian toimivuuden suhteen. Vuotavat nurkat ovat olleet ikävä yllätys ja iso pettymys. 

Fiilis kuin JVG:n keikalla.

Toki jos talon lämmöt olisivat kovemmalla, veto ei tuntuisi niin kovasti, mutta vetäisi sieltä silti. Välillä kyllä käy mielessä, että tässä kaikin puolin onnellisessa ja täydellisessä maailmassa kukaan ei ole missään koskaan kärsinyt yhtä paljon kuin me. 

Hell of a hella

Arastelimme puuhellan käyttöä sen jälkeen, kun se syssymmällä pukkasi savut sisään. Eipä pukkaile enää, kun hormi on lämmin ja käyttöäkin on opittu. Lasiluukku on kiva, kun liekit näkyvät, tosin tuhkaluukun tyhjentäminen ei ole kaikkein näppärintä, tuhka kun pitää kaapia esim. desin mitalla kammiosta, kun tässä mallissa ei ole ulosvedettävää tuhkaluukkua. Silti ihan kiva pömpeli. 

Vierekkäisillä pannuilla paistuu äitiä ja lasta.

Kylmimpinä (lue: tuulisimpina) päivinä olemme aamuisin pitäneet praasua hellassa ja illemmalla leivinuunissa. Kananmunatkin hellalla paistoimme. Tai oli siinä pannu välissä.

Ja mä sanon mun eläimet

Poikamme Nonstoppolos on näppärä jäbä käsistään. Hän nikkaroi linnuille talviruokintapaikan tonttimme takaiseen metsään. Ja vilske on käynyt. Linnuista visiitillä ovat olleet ainakin kuusitiainen, kanahaukka, käpytikka, närhi ja sen seitsemän sorttia perustirppaa.

Kuvan teksti tarkoittaa suomeksi "peura - siinä se on!"

Kesän punkkisatokin lienee turvattu, kun läskipötköä kävi lipomassa (rivous on lukijan silmässä, toim. huom.) jopa kolme metsäkaurista. Kettu taas oli kuullut metsämme smörgåsbordista ja jolkotteli oletettavasti kyttäämässä, josko joltain lohkeaisi närhenmunat. 

“Perskarvat jäätyy, vaikka ne olisi männäviikolla sokeroitu.”

IV-pässit lienevät talviunilla, mutta eivätköhän hekin ilmojen lämmettyä taas saavu laskemaan putkiin maitiaan ja talomme jälleenmyyntiarvoa. 

Kolme vuotta sitten 2020

Kodotus - paskoja päätöksiä jo vuodesta 2019! Mehän kenkäisimme ensimmäisen vastaavan mestarimme projektista ulos alkuvuodesta 2020. Se oli jälkeenpäin ajatellen turhaa, mutta kokemattomana raksaajana en tajunnut, että vittuilu on pienempi paha kuin mitäänaikaansaamattomuus. Olisi mielenkiintoista tietää, miten proggis olisi sujunut, jos emme olisi tätä ratkaisua tehneet. 

Kaksi vuotta sitten 2021

Lunta tuli. Kuten tuli viime vuonnakin. Ja tänä. Iloa tuotti ajatus pätevien timpureiden saamisesta työmaalle. Harmitusta aiheutti sähkömies, joka väitti meidän syyllistyneen laittomuuksiin. Mutta ei se ole rikollista olla idiootti. 

Vuosi sitten 2022

Mikään ei ole muuttunut. Jo vuosi sitten postaukseni otsikkona oli “Pitäisi tehdä - muttei jaksa”. Aika ripiitillä on näköjään vuosi menty. Palaan epäilemättä aiheeseen alkuvuodesta 2024.

 

“Hiljaista on.”

 

Kaverisynttärit - ratkaisu lahjaongelmaan!

Kaverisynttärit, minkä hintainen lahja? Juhlamokkakääreistä virkattu pipo? Kymppitonnin lahjakortti S-kaupan liikkeisiin? Kuollut marsu? Kierrätysanoppi? 

Nyt ollaan kaukana raksablogista, mutta kaukanahan minäkin olen raksamiehestä. Sen sijaan ollaan peruskysymysten äärellä: kun lapsi menee kaverisynttäreille, mikä on sopiva hinta lahjalle?

Saisiko tähän väliin rumpujen pärinää, sillä Kodotus-blogin juhlatyöryhmä on ratkaissut tämän dilemman ainiaaksi. Ja mitä useampi tätä periaatetta noudattaa, sitä nopeammin tästä tulee standardi. 

“Kierrätysanoppi?”

Onko valmista? Tässä se tulee:

Synttärisankarin ikä vuosissa = kaverisynttärien lahjan arvo euroissa

Esimerkki nro 1: Irmanuelle-Beibique täyttää seitsemän vuotta. Kaverit tuovat hänelle kukin noin seitsemän euron arvoisen lahjan. Jos Irmanuelle-Beibique odotti kahta viikkoa Disneylandissä, ponia ja säkillistä kryptoja, Irmanuelle-Beibique on ahne paskiainen. 

Däddändää-Döddöndöö os. Vaippendaal itkee katkeria kyyneleitä, kun kahden viikon surffausmatka Balille kestääkin aikaeron takia vain 13 ja puoli päivää.

Esimerkki nro 2: Jäbiccä-Jereleisson on seiskaluokalla. Hän täyttää 13 vuotta. Tällöin liimanhaistelijakavereiden tuomien lahjojen arvo voi olla suunnilleen 13 euroa per räkälärvi. Jos Jäbiccä-Jereleisson kuvitteli saavansa hoonatun putken Mankiinsa ja muutaman traktorimönkkärin, niin Jäbiccä-Jereleisson on molopää. Ja niinhän se kyllä onkin. Ja ei ne nuoret oikeasti imppaa. Ne vapettaa.

Extrovertti-Pertti odotti hävittäjälentokonetta, mutta saikin vain prinsessan ja puoli valtakuntaa. Ja vielä väärän puolen.

Kerrataanpa siis kaava.

Kaverisynttäreiden lahjan hinta:

Yhtä monta euroa kuin päivänsankari täyttää vuosia. 

Toki tämä pätee vain pieniin viattomiin mussukoihin. Kun aikuisviihdetähti Mirabella Merbau-Bumsenqvist täyttää 77 vuotta, lahjan hinnan ei tarvitse olla näin korkea. Toisaalta Mirabella Merbau-Bumsenqvist on todennäköisesti muutenkin valehdellut ikänsä viimeiset 50 vuotta, joten 27 euron lahja on tuolloin ihan omaa syytä. 

Hermannos-Hönöleisson pettyi, kun tässä lahjassa ei ollut edes wifiä.

Kälvytsän kunnan kissainpiiskausosaston apulaiskamreeri Völli Kyrpsänen sieltä urahtelee, että mites kummit ja muut, jotka on enemmän tai vähemmän väkipakolla ujutettu sukuun sisään. No, arvon kamreeri, kummi voinee vaikka tuplata tai halutessaan triplata lahjan hinnan. Seitsenvuotiaalle 14-21 euron hintainen lahja. Kymmenvuotiaalle 20-30 euron lahja. Olisko hyvä? Kummi nyt joutuu jakelemaan kaiken maailman joulu-, rippi- ja ympärileikkauslahjojakin, niin joku roti tässäkin pitää olla. 

“Jäbiccä-Jereleisson on molopää.”

Mutta siis vielä kertauksen vuoksi:

Kaverisynttäreiden lahjan arvo euroissa = synttärisankarin ikä vuosissa

Jos lahjan hinta tuntuu pieneltä tai sillä ei saa kuin pienten kätten tekemää paskaa, niin anna lahjakortti. Mitä useampi vieras antaa samaan firmaan lahjakortin, sitä vuolaampi virta pienistä puroista syntyy. 

Janetteque-Qanonique oli toivonut sitä prinsessalinnaa Saksasta, mutta saikin pelkkiä ilmapalloja ja iskältä Teslan. Käytetyn.

Toki jos vuolain virta syntyy pettymyksen kyyneleistä, joita Pimatsuque-Monsterique vuodattaa, kun lahjoja tuli niin vähän, niin sehän vasta paras lahja onkin. Oppiipahan arvostamaan esim. kavereitaan enemmän kuin maallista materiaa. Ihme hyypiö.

Semmosta. Ottakaa nyt ihmeessä tämä Kodotuksen periaate käyttöön ja levittäkää ilosanomaa niin että raikuu vuoret, kaikuu maat. Onhan tämä nyt ihan nerokkaan selkeä. 

“Irmanuelle-Beibique on ahne paskiainen.”

Mitäs muuta? Eipä mitään. 

Onko meillä vielä nämä hirrenpätkät? Lue eteenpäin ja ylläty!

Mitään ei ole talossa tapahtunut, paitsi itsenäisyyspäivää vietetty kipeänä sohvalla ja poltettu puuta leivinuunissa, joten katsotaanpan mitä tapahtui 

Kolme vuotta sitten 2019

Vanhan kotimme tontin kaavamuutos meni läpi. Käytännössä siis nyt pystyimme myymään tonttimme isolle, ihanalle rakennusliikkeelle, joka repisi vanhan kotimme hus helevettiin ja maksaisi siitä meille rahaa. 

Kaksi vuotta sitten 2020

Valitimme sähköhommista ja siitähän saaga sitten alkoi. Valituksemme on yhä Kuluttajariitalautakunnan käsittelyssä, joten loppuratkaisu antaa yhä odottaa itseään. Mutta hei, matkahan on tärkeämpi kuin määränpää.

Vuosi sitten 2021

Jaa että miksikö on usko mennyt vähän kaikkeen? Ehkä siksi, että vastaava ei hoitanut hommiaan. Tai toinen valvoja sammutti maalämpöpumpun. Tai ehkä siksikin, että pystytysporukka varasti työmaalta hirsiä. Tai emmätiä, ehkä mä vaan oon vaikee ihminen, tiäkkö.

“Kun lapsi menee kaverisynttäreille, mikä on sopiva hinta lahjalle?”