keskiviikko 29. maaliskuuta 2023

Moro noro - ja korona



Blogin kirjoitustahti on hieman hyytynyt. Hieman tarkoittaen jotain kooman ja peruskallion välillä. Talossa ei isoja ole tapahtunut, enkä ole keksinyt kauheasti uutta uhriutumistakaan, joten olen keskittynyt uhriutumaan ihan vain tosielämässä. Mutta tässä ollaan. Mistä aloitetaan? Nyt keksin:


Talviloma ja talvitouhut


Lähdetään siitä, että metriäkään en ole tänä talvena hiihtänyt. Jokin suomalaisessa perimässä oleva häpeägeeni varmasti aktivoituu lähiaikoina ja tämän pettymyksen korvatakseni minun on varmaan hukuttava juhannuksena. 


“Metriäkään en ole tänä talvena hiihtänyt.”


Retkiluistelu sen sijaan on ollut kiva löytö. Lähinurkilla on Tuusulanjärvi, jota on pidetty huikeassa kunnossa, mikäli sää on vähänkään suosinut ja muulloinkin. 


Jäätävän kova luistelutekniikka.

Paluumatkalla Pohjanmaalta vietimme yön Tampereella. Hotelli Tornista oli melkoisen hulppeat maisemat, mutta suurimman vaikutuksen teki miehekkäin homma heti paljettien keräilyn jälkeen: vaahtokylpy. 


Muumimuseo oli sinänsä mukava, mutta halvemmaksi olisi tullut katsoa kalpeaa ja pyöreää kotoilijaa ihan vain peilistä. 


Olen nähnyt Günther-neidin kylvyssä, ihhahhaa ihhahhaa, hepo hirnahtaa.


Sähkönhinta saattohoidossa


Melko pian uuteen taloomme muutettuamme talon alle puhaltanut viima veti piharakennuksen (tuvan? tönön? hökkelin?) vesijohdon jäähän. Tästä viisastuneina (ehkä) sekä talon että piharakennuksen (mökkerön? möksän? apartementoksen?) vesijohtoihin asennettiin saattolämmityskaapeli. Piharakennuksen (nyt ei jaksa keksiä enempää) saattolämmitys laitettiin päälle heti yöpakkasten alettua, joskin ajastimella niin, että lämmitys on vartin tai puoli tuntia päällä silloin tällöin. 


“Miehekkäin homma heti paljettien keräilyn jälkeen: vaahtokylpy.”


Kun lähdimme hiihtoloman viettoon, sama homma tehtiin talon saattolämmitykselle. Hieman kotiin palatessa jännitti, oliko lämpö putkessa riittänyt vai pakkanen päässyt puremaan vedet jumiin. Ongelmaa ei onneksi ollut, joten ilmeisesti on-off-tyyppinen saattolämmitys täyttää tehtävänsä. 


Kyl mää tiärän, että on kylmää


Nurkat vuotavat. Piste. Jos tuulee sopivasti, talo jäähtyy parillakin asteella. Se harmittaa. Lampaanvilla on ihan kiva eriste, mutta olisi ollut kiva tietää, että sen läpi tuulee. Kunhan ilmat vetävät plussan puolelle pellavoimme, paperoimme ja teipoimme nurkat. Ja jos ensi talvenakin tuulee sisään, räjäytän talon. 


Näin kylmä nurkka voisi mennä nurkkaan häpeämään, jos siellä ei olisi niin kylmä.

Puuhella on silti ihana. Lasiluukku sekä leivinuunissa että hellan puolella olivat erinomainen hankinta, kun lämmön lisäksi taloon saadaan myös tunnelmaa. Edelleenkään emme ole leivinuuniin saaneet pizzanpaistolämpötiloja, mutta ehkä se ei ole maailman tärkein asia edes meille, jotka olemme kärsineet enemmän kuin kukaan koskaan missään. 


Pohjanmaalta mukaan tarttui kamiinapuhallin. En tiedä, kuinka paljon se talon lämmityksessä auttaa, mutta onhan se hupaisa roottori hellankannella hyrrätessään. 


Siinä se hyrrä hyrrää ja lämpö leviää kämppään kuin hankeen sammuneen viimeinen ajatus.


Sähkölaskun lasku


Aiemmassa postauksessani hehkutin, että tammikuun sähkölasku oli 204 euroa - toisin sanoen alempi kuin aiempina vuosina. Noh, miten kävi vuoden kylmimpänä kuukautena, kysyy Kermitsän kunnankourija Köstä Syndkvist. Kävi niin, että sähkölasku pieneni entisestään ja helmikuussa maksoimme sähköstä 155 euroa - sekin vähemmän kuin varmaan koskaan aiemmin. Toki olimme viikon poissa maisemista ja löylyvalmis kiuaskin oli tuon ajan pois päältä, mutta ei tämä meille ole kummoinen sähkökriisi ollut. Niiden puolesta harmittaa, jotka tässä turpiinsa ovat ottaneet. Pikkuhiljaa pitää alkaa pohtia, vaihdammeko pörssisähköstä johonkin muuhun sopimukseen, vai luotammeko markkinoiden voimaan. 


Noroa norolle ja koronaa korolle


Niinhän siinä kävi, että ensin kolme neljästä perheessämme alkoi puhua muinaisnorjaa posliiniluuriin ja reilua viikkoa myöhemmin samat kolme neljästä nappasivat koronan. Oma kuumeeni kävi yli 39 asteessa, mutta aika nopsaan tauti poltti itsensä loppuun. 


Käy lämmin henkäys talvisäässä, kun tauti on, kun tauti on.

Hupaisasti suhtautuminen koronaan ja töihinpaluuseen on parissa vuodessa muuttunut; kun tutkailin, millon passaisi palata töihin, vastaus oli suunnilleen “kun et enää yski kovin montaa litraa verta ja kuumetta on alle 40 astetta”. Pari vuotta sittenhän karanteeniin olisivat joutuneet kaikki 2000-luvulla tapaamani ihmiset, heidän sukulaisensa ja varmuuden vuoksi myös hollantilainen sikafarmari Hies van Sgrubberhoorn. 


Urakoiden alkuja ja loppuja


Olin saanut suosituksen hyvästä piharakentajasta. Sen suurempia ei saatu vielä sovittua, mutta kunhan piha-alueesta saa selkoa lumien sulettua (toistaiseksi lunta tulee vain lisää), hän piipahtaa tekemässä tarjouksen. Jos vaikka pihakin saataisiin pikkuhiljaa raksakatastrofista joksikin muuksi katastrofiksi. 


Kotkakin näkee, että IV-pulumme ovat paskoneet muutakin kuin kettinkiä.

Sähkärikin piipahti, mutta halit jäivät vähemmälle, kun olin koronassa. Lähiviikkoina saadaan toivottavasti sähköurakka hoidettua maaliin, yksi loppulasku pois ja ehkä kiuaskin asennettua niin, että se ei sammuile kesken saunomisen. 


Pumppu elvytetty


Kaksi vuotta sitten myimme maalämpöpumppumme lastemme moffan siskonmiehelle. Sen roudaaminen Pohjanmaalle oli melkoinen urakka ja pumppu seisoi pari vuotta varastossa käyttämättömänä. Mitään takuuta emme toki voineet pumpun toiminnalle antaa etenkään, jos se lojui kaksi vuotta käyttämättömänä. Saimme kuitenkin ilouutisen: pumppu on kytketty ja toimii. Herttaista sinänsä, että vanhan kotimme sydän sykkii yhä. 


Kolme vuotta sitten 2020


Teimme lopulta kaupat vanhasta kodistamme. Ajatuksen ja prosessin kanssa kipuiltiin useampi vuosi, mutta lopulta koronapandemian räjähdyksen alla homma eteni. Selvittelyjäkin riitti: ensin ääneneristysselvitys ja siihen perään energialaskelma. Melkoista matikkaa molemmat, jostain pitää tinkiä saadakseen jotain muuta tilalle. 


Kaksi vuotta sitten 2021


Jo vuotta aiemmin olimme olleet lähtökuopissa ja odottaneet, milloin Suuren Rakennusliikkeen armo loppuu ja muuttokäsky tulee. Vuosi siihen meni, mikä oli toki kannaltamme positiivinen asia. Aloimme siis etsiä väliaikaiskämppää. Yksi sellainen löytyikin, muttei löytynytkään


“Muinaisnorjaa posliiniluuriin”


Kelvollinen kämppä kuitenkin löytyi ja aloimme myydä vanhasta kodistamme kaikkea, mikä irti lähtee. Jonkin verran saimmekin diilattua roinaa eteenpäin. 


Muistoja väliaikaiskämpästä: rimpulareiden mentävä aukko suihkuun.

Stressi ja suru kotoa lähdöstä olivat melkoisia. Siksi ei mitenkään isosti ilahduttanut, kun Suuren Rakennusliikkeen veijari pölli talostamme kaverini lainaamat työkalut. Aika kiire oli tyypillä niistää talostamme kaikki mitä ei ollut pultattu kiinni.


Loputtomalta tuntuva ja yhä kesken oleva maalausurakkammekin oli jo alkanut kaksi vuotta sitten. Piharakennuksen (kämppä? koija? kammi?) suhteen oli suuria suunnitelmia. Oli ja on yhä.


Vuosi sitten 2022


Verokarhu muistutti, että olemme ratkaiseva linkki maailman järjestäytyneen rikollisuuden kitkemisessä ja että mikään ei ole tärkeämpää kuin saada tietää, paljonko timpuri on meidän työmaallamme tienannut ja vaivannäkömme korvattaisiin ruhtinaallisesti siten, että emme ehkä ihan vielä joutuisi vankilaan.



“Blogin kirjoitustahti on hieman hyytynyt.”

 

keskiviikko 15. helmikuuta 2023

Yllärisähkölasku - julkkiselämää



Huhtikuussa tulee neljä vuotta tämän blogin aloittamisesta. Melko nopeasti minusta tulikin koko kansan tuntema ja rakastama raksabloggaaja. Hurjimpana aikana jouduin palkkaamaan kolme henkivartijaa pitämään hysteeriset raksaajafanit loitolla. Vaihdoin asuntoni salaiseksi ja rakensin korkean aidan puhelinnumeroni ympärille. 


Saatoin hieman ylpistyäkin. Tämän tajusin siinä vaiheessa, kun aloin puhua itsestäni me-muodossa ja pukeutua kuin Louis XIV. Lapsia ehkä vähän nolotti, kun kömmin pihisevästä, puhisevasta ja yskivästä raksamunastamme, jota ammoisina aikoina autoksikin erehdyttiin kutsumaan, ja vilkuttelin kuninkaallisesti tavallisille kuolevaisille. 


“Koko kansan tuntema ja rakastama raksabloggaaja.”


Pitäjänkinkunsuolaaja Kankkuström sieltä Perskurkkanalan palvaamosta kyselee, mitä se tällainen itsetutkiskelu blogiin kuuluu. Hyvä kysymys, arvon halvattu palvattu. Setäpä selittää, siinä sedät on hyviä. Setä laittaa ihan tähän uuden väliotsikonkin.


Hattarahemmon tähtihetki


Siellä taas huokaillaan, että ei kai taas sitä hattarahöpötystä. Maailmassa olisi tärkeämpiäkin asioita ja meneillään vaikka mitä tragedioita kuten että lähikaupasta oli toffeenmakuinen kapselikahvi loppu ja pillifarkkuni haaroista ratkenneet. Mutta keski-iän kriisi vaatii riittävän äijjämäiset aseet ja onko mitään äijjämäisempää kuin mangonmakuinen hattara? No on! Kaksi mangonmakuista hattaraa. 


Oikean helppoheikin tunnistaa muikeasta hymystä.

Iha sama. Kirjoitan siis hattaroista. Kävin nimittäin kaupittelemassa sokerilla maustettua ilmaa lasten koulun vanhempainyhdistuksen järjestämässä tapaturmassa. Olin testannut hattaran menekkiä jo viikkoa ennen joulua kotikaupunkini joulutapahtumassa ja hötön menekki löi minut ällikällä. Jonoa oli koko ajan ja höpötöttöröitä piti pyöritellä kiivaimpaan aikaan viisi tuntia kertaakaan kelloa vilkaisematta tai vessassa käymättä. Onneksi villahousut lämmittävät märkänäkin. 


Koulun tapahtumalta en isoja strumffeja odottanut: otin mukaan überoptimistisesti sata itse väännettyä paperitikkua ja ajattelin, että jos niistä nyt kolmasosa menee, niin saapahan ulkoilla ilman isompia tappioita. Menivät tasan tarkkaan kaikki sata ja pari päälle! Taas sain pari tuntia vääntää hupituuttia juuri niin nopsaan kuin ranteista lähti. 


“Onko mitään äijjämäisempää kuin mangonmakuinen hattara?”


Miksikään Linnanmäen kaltaiseksi megatoimijaksi minusta ei ole, joten olen molemmilla kerroilla panostanut hattaroiden kokoon (iso) ja makuvalikoimaan (ananas, bananas, kermakakku, kirsikka, kokis, kookos, mango, man-, mustikka, omena, persikka, sitruuna, vanilja ja metsämansikka). Valittu linja hidastaa aika paljon hattaroiden tekotahtia, mutta tuntuu lisäävän asiakastyytyväisyyttä. 


Mitäs atsovärejä ja e-koodeja saisi olla?

Olin vieläpä hankkinut aiemmilla hatartamistuloillani kunnon toriteltan (pitää olla!) Tuulihaukka-teltoilta. Oli kyllä näpsä laitos: helppo pystyttää, jämäkkä rakenne ja kankaat. Joulutapahtumaan olin napannut talteen kolmellakympillä Torista kupanrunteleman paviljongin, jonka katosta tuli keskisalko läpi jo sitä pystyttäessä ja purkaessa jäi rungon pienoja käteen. Ajoi asiansa, mutta jäi kertakäyttöiseksi. Tuulihaukka-teltta sen sijaan jökötti kuin Väyrynen politiikassa, eikä aurinkoisena sekä tuulettomana päivänä edes teltan sivuseiniä kannattanut asentaa. 


Mun summarum: hattaraa meni, ihmisiä tuli ja meni ja neljä tuntia meni kuin siivilä. 


Siis miten luistimet liittyy hattaroihin? Lue eteenpäin, niin tiedät. Tai jos olet niitä jonneja, jotka katsoo vain kuvat, niin tässä kuvassa on luistimet.

Sitten siihen tähtihetkeen: olimme hattarointia seuraavana päivänä perheen kanssa Tussulanlärvellä luistelemassa. Kiskoimme luistimia rannassa jalkaan, kun viereisen perheen äiti totesi: “Hei, sä oot se hattaramies.” Olivat kuulemma ostaneet mansikkahattaran ja hyvää oli. Tajusin sillä hetkellä, mitä on olla julkkis. Kaivoin kynän esiin ja aloin jakaa nimmareita. En edes kysynyt halusivatko ulkoilijat niitä. Nautin joka hetkestä. Ne hetket kestivät 2 minuuttia. Vastatuuli tappoi loput hymyt. 


Sähkölasku tuli


Se on kuulkaa melkoisen sähkökriisin merkki, kun tammikuun sähkölasku oli selvästi pienempi kuin aiempina vuosina. Aivan pösilöä. Sauna on tammikuussa lämmennyt lähes joka ilta, mutta kiitos pörssisähkön sekä tuulisten ja leutojen säiden laskun loppusumma oli 204 euroa. Siis vuoden kylmimpänä aikana perheeltä, jossa on kaksi teinihtyvää ja jonka talossa on piharakennus mukaan lukien 180 neliötä sekä vuotavat nurkat. 


Kuukauden sähkön keskihinta oli reilu 8 snt/kWh. Aiemmalla sopimuksella se olisi ollut 44 senttiä.

Ohikiitävän hetken saatoin jopa pohtia, olisiko jossain maailmassa sittenkin vielä joku, joka olisi kärsinyt joskus enemmän kuin me. Sitten tulin järkiini. 


Rähjäsin unissani vainajalle


Otsikko ei anna minusta kovin hyvää kuvaa, mutta kuitenkin paremman kuin ansaitsen. Näin nimittäin unta, että avauduin IV-sähläreistä LVI-urakoitsijan edustajalle. Hieman unessakin ihmettelin, kun mielestäni hän oli kuollut elokuussa, mutta en antanut sen haitata avautumistani. Kyseisen herran eduksi on laskettava, että unessa(kin) hän käyttäytyi minua kohtaan ihan asiallisesti. Minun miinukseksi taas on laskettava, että rähjäsin vainajalle. Oi alitajunta, sinä vinksahtanut pikku veijari.  


Tässä kuvassa on savustettuja muikkuja. Juho on alarivissä kolmas oikealta.


Kolme vuotta sitten 2020


Kolme vuotta sitten, kun olin 40 vuotta nuorempi, heitin hauskaa läpändeerosta taloesitteistä. Kyllä sitä nuorena olikin hauska. Nyt kun aikaa on kulunut, olen vain kulunut.


“Rähjäsin vainajalle.”


Julkisivukuvatkin tärähtivät tarkasteltaviksi. Noista kuvista talomme muuttui loppupeleissä rumemmaksi, kiitos lerpahtaneen kattokulman. Mutta eihän sitä muista kuin vain joka kerta, kun tulee kotiin. Ja öisin, kun herää omaan huutoonsa. 


Kaksi vuotta sitten 2021


Suurelta rakennusfirmalta tuli viimein lähtökäsky. Tätä oli odoteltu jo pidempään, mutta silti kirpaisi. 


Vuosi sitten 2022


Talo oli jo “valmis” ja saimme vain keskittyä “asumaan” siinä, ilman mitään “ongelmia”. Kävin postauksessani Alkuhaaveet - ja loppurealismi läpi haaveitamme ja toiveitamme ja nauroin paskaisesti päälle, kun todellisuus selvisi. 

Yksi kauneimpia ylläreitähän oli IV-törppöjen törppöilyn törpöin törppöily, kun poistoilmakanavista alkoi valua vettä lattialle. Siinä oli kuulkaa sellainen olo, että just tätä me tahdottiin.



“Hei, sä oot se hattaramies.”



torstai 2. helmikuuta 2023

Miljoonannet messut - sälää saarekkeella



Puolisoni piilotti minulta Crocsit. Sadismia vai rakkautta vai kumpaakin?


Seija Ala-Kautta veti vuosi sitten nurejev-/veskuloirimaiset lipat kotimme ulkoportaissa. Lehtikuusi jääpeitteellä on melkoisen liukas ja Seija ontui jonkin aikaa kuin mökin Miina ennen lonkkaleikkaukseen pääsyä. Huonomminkin olisi voinut käydä, jos keskushermo olisi sanonut poks ja vakuutusyhtiö voivoi.


“Seija ontui jonkin aikaa kuin mökin Miina ennen lonkkaleikkaukseen pääsyä.”


Koska Seija kompuroi omat välilevynsä divariin, hän ei halunnut minun kokevan samaa kohtaloa. Meidän löylyvalmis kiukaamme sijaitsee erillisessä pihatuvassa (murju? tölli? chalet?), ja hiipparoin sinne avaamaan kiukaan ennen varsinaista sauna-aktia. Crocsit on näppärä sujauttaa jalkaan ja sutia talon portaat alas ja pihatuvan (kämppä? hökkeli? tönö) portaat ylös. Ja sama toisinpäin. Seija on omasta mielestään vielä liian nuori ja kukkea omaishoitajaksi, joten hän piilotti Crocsini, jotten lipeäisi. Päätin alkaa kostoksi ajamaan motocrossia ilman kypärää. 


Saarekkeella 30.1.2023 klo 9.23


  • Perintörinsessan pipo
  • pitkä sivellin
  • ledituikkuja
  • pullonavaaja-avaimenperä
  • peltirasia, jossa ketju
  • ledivalaisimia pahvilaatikoissaan
  • pyöreä heijastin
  • hedelmäkulho, jossa 7 mandariinia, joista yksi kyrvähtänyt, 2 luomomenaa (koska olemme kulttuuriperhe) sekä pari anuskirsikkaa. Kulhon alla servetti, jonka päällä kuulakärkikynä
  • Nonstoppolosin koulukuva
  • Smartum-seteleitä
  • tyhjä sitruunanmakuinen Pirkka kivennäisvesipullo. Siis ei se pullo maistu sitruunalta, vaan siinä ollut kivesnäisvesi, jota ei enää ollut pullossa
  • aprikoosimarmeladipornukka
  • aprikoosimarmeladipornukan kansi
  • Fiskarschin hedelmäveitsi (export quality, koska olemme kulttuuriperhe)
  • sokerikippo, jossa lusikka
  • Seija Ala-Kauttan synttärilahjaksi saama Leijona-rannekello, jonka rannekkeen yksi nivel ei enää jousta. Syynä allekirjoittanut.
  • vielä yksi lediruikku
  • hunajapurkki, jossa kaksi pikkulusikkaa (koska rahaa piisaa)
  • toinen samanlainen pullonavaaja-avaimenperä (koska messuesittelijä katsoi juuri toisaalle)
  • Tupperwaren reunuskaulus
  • JBL-bluetoothkaiutin (kuuntelemme siitä lähinnä renesanssimussiikkia, koska olemme kulttuuriperhe)
  • Applen MacBook Airin latausmolkku (koska olemme ympäristötietoinen perhe ja Applen tuotteet parantavat koko maailman kaikessa)
  • neliskanttinen tiffanylasinen tuikkukippo, jossa ledituikku (vihreä)
  • toinen neliskanttinen tiffanylasinen tuikkukippo (sininen)
  • kolmas neliskanttinen tiffanylasinen tuikkukippo (punainen)
  • käsidesiä (jos spitaalinen tulee kylään)
  • Applen iPhone SE latauksessa
  • ledinauha Rajamäen lasiburkissa hohtamassa valoa sydämiimme
  • kyyläkärkikynä (messuilta)
  • kaksi palaa suklaata (samoilta messuilta)
  • halvalla Citymarketista ostettu orientaalistyylinen kynttilälyhty
  • Arabian vihreä 24h-sarjan leipälautanen, jolla ruppanen omenanlohko
  • vihreät Yatzy-nopat läpinäkyvässä muovirasiassa. Yhden nopan silmäluvut ovat niin kuluneet, että mahdollisuudet saada Yatzy moninkertaistuvat.
  • toinen vihreä Arabian 24h -sarjan leipälautanen
  • Oivariini-rasian kansi
  • hapankaalipurkin sisälipare
  • Oivariini-rasia, jossa Hackmanin Savonia-sarjan voiveitsi (koska olemme kulttuuriperhe)
  • vaaleanviherjä Ikean pussinsulkija
  • pikkulusikka
  • leivänmuruja
  • kukkaruukku, jossa joku helevetin jukkapoika
  • Espoo liikkuu -juomapullo, jolla saa raikkaasta hanavedestä tehtyä kätevästi muovinmakuista
  • perinteinen litteä juomapullo, jolla saa lapset jo päiväkodissa perehdytettyä taskumatteilun kiehtovaan maailmaan
  • toinen servetti
  • kaksi viinilasia (koska olemme globaali kulttuuriperhe)
  • Tilastokeskuksen Suomi lukuina 2022-vihkonen, josta selviää esimerkiksi, että Suomessa oli vuonna 2020 1 719 650 huoneistokohtaista saunaa. Kaikkiaan saunoja arvioitiin olevan yli 2,3 miljoonaa. 
  • D-vitamiinipurkki
  • Fiskarschin sakset
  • Pirkka-kermajuusto sekä juustohöylä (koska noudatamme Juha Sipilän leikkauspolitiikkaa, joskin jälkikasvullemme ei ole siirretty yhtä suuria valtiolta kupattuja omaisuuksia)
  • talouspaperirulla
  • lasiastia, jossa neljä kurkkuviipaletta
  • hunajapurkin muovikansi


Olisi siihen vielä jotain mahtunut. Nyt oli kuitenkin juuri konmaritettu.


Joulukuusi, joulukuusi, naavaparta, buusimuusi


Aikansa kutakin, sanoi oman elämänsä panostaja, kun uudenvuoden aatonaattona silmämunansa raketilla halkaisi. Seija Ala-Kautta, tuo hehkeä ja notkea fitnesskisuli, on syntynyt vuoden alkupuolella ja perinteisesti joulukuusi on pidetty talossa hänen synttäreihinsä saakka. Tällä kertaa kuusi lojui paikallaan jopa hieman tuon päivän yli. Kuusi siirtyi kuitenkin terassille siinä vaiheessa, kun siitä alkoi varista kilo neulasia joka kerta kun naapurissa niistettiin. Joulupuumme oli tänä vuonna kyllä poikkeuksellisen nätti, vaikka olikin tuontitavaraa ja kaupasta haettu. Tai ehkä juuri siksi. 


Uuh Tannenbaum, uuh Tannenbaum, wir bumsen kein Sepp Blatter.

Vuosi sitten ensimmäisenä joulunamme uudessa kodissa Seijan lapsuudenhaave toteutui; hän sai kodin, jossa voisi tanssahdella kuusen ympäri. Ei tosin aavistanut saaneensa kaupan päälle puolison, joka tanssahteli kuusen ympärillä leopardistringeissään.


Sugar, I need sugar!


Lähdetään nyt hei siitä, että koti ilman 25 eri makuista sokeria ei ole koti. Siksipä tilasin hattarasokereita lisää, sillä jäljellä olleilla sokereilla ei olisi saanut enää edes Ranskan kokoisen maan asukkaita sokerihumalaan. Nytpä sitten on taas millä mällätä: 


Sitruuna ja metsämansikka - makein tapa saada slaagi.

Toiset esittelevät baarikaappiaan, jossa on viskiä, konjakkia ja muita desinfiointiaineita. Minulla on jotain astetta spessumpaa, sokerikaappi:


Alarivissä erinomaista vuosikertaa 2021. Ylempänä Toscanan auringon kypsyttämät atsovärit.


Hattarakone. Keski-ikäisen miehen rakkain laite. Toisena tulee sydämentahdistin.


Jessus, messus!


Taisin taannoin jossain postauksessani laskea, monillako raksaan vivahtavilla messuilla olen käynyt. Alkuaikoina kerroimme jokaisella ständillä jokaiselle sähkönmyyjäsällillekin kuinka kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. Epävarmuuden tumma pilvi varjosti meitä ja lähes kodittomina harhailimme messuilla turvan ja tulevaisuuden perään haikaellen. Messuhemmoja kiinnosti yhtä paljon kuin yhdistetyn SM-kisat gambialaista katukauppiasta. 


Tätä saattaisi äkkivilkaisulla luulla Rooman Pantheoniksi.

Kun sitten projekti alkoi saada konkretiaa, etsimme messuilta Tekijöitä, Toimittajia ja Tietoa (vähän kuin kuuluisa näyttelijä Tirkka-Tekka Tetelius). 


“Hattarakone. Keski-ikäisen miehen rakkain laite.”


Projektin ollessa käynnissä kävimme itkemässä jokaisella ständillä kuinka kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. 


Nyt projektin koristessa henkitoreissaan kävin messuilla enemmän tottumuksesta, mutta sainpa sentään synninpäästön. Laitetaan siitä otsikko


Synninpäästö


Lähdetään siitä, että IV-lukakumme tekivät työnsä suunnilleen yhtä menestyksekkäästi kuin ankerias sepelissä. Asenne tuntui olevan, että seinissä on reiät, joihin laitetaan jotain, mikä näyttää venttiililtä ja poistoilmakanavista valuva vesi on vaan vettä. Tajusin vasta paljon myöhemmin, että IV-laudrupien asentamat tuloilmaventtiilit mallia alpakan pukama olivat pasquan ulkonäkönsä lisäksi vieläpä väärän kokoisetkin. Tästä en ole edes vielä maininnut LVI-urakoitsijallemme. Pitäähän sitä tulevaisuudessakin saada kuunnella Syytöksiä, Selittelyjä ja Sadatteluja (vähän kuin kuuluisa näyttelijä Sirkka-Sekka Setelius). 


Ei mitään bebatuutteja, vaan Velcon celpoja venttilejä.

Mutta asentelin siis näiden ananastappien tilalle Velcon venttiilejä, jotka säätyvät ulkolämpötilan mukaan. Piharakennuksen (bungalow? maja? pirtti?) seinään timpurimme oli tehnyt sen verran naftin reiän, että venttiilin sisäputki ei siitä mahtunut. Laitoin siis reikään suoraan pehmeän äänenvaimenninputken, joka muotoutui täydellisesti reiän mukaiseksi ja esti myös ilman virtaamisen muualta kuin venttiilistä sisään tupaan. Ihan näin skarpisti ei ollut IV-zlatanien asennuksissa, joissa sisäputken ja seinän välistä olisi voinut peruuttaa Toyota Yariksella. 


“Sirkka-Sekka Setelius”


Jäin pohtimaan, kuinka suuri synti oli asentaa tuloilmaventtiili ilman sisäputkea ja tätä uskaltauduin kysymään Rakenna ja Remontoi -messuilla Velcon ständiltä. Ei kuulemma ollenkaan synti. Kiva. Latelin varmuudeksi pari isämeitää ja avemariaa messuosastolla, mutta yksi asia sentään ruksittu pois pitkältä listalta, jonka nimi on “Asioita, jotka valvottavat öisin klo 3.27-5.12”.


Kävin heti raksamessujen perään myös Educa-messuilla. Otavan oppimateriaalien “Matikkaa mulkvisteille muksuille” -kirjasarjan esittelijä oli tosi kiinnostunut kuulemaan, miten kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. Kun esittelijä katsoi poispäin, pöllin koko karkkikulhon. 


Kolme vuotta sitten 2020


Naapuri aloitti oman urakkansa kaatamalla kirvesvarreltamme puut. Niitä puita poltellaan tämänkin postauksen kirjoitushetkellä puuhellassa. Koivuklapia syntyi, tosin mutaisena tammikuuna pöllejä vielä vasta roudattiin. Mudasta lähdettiin, mudassa möyritään.


Aika ihana ajatus, että tässä koivupuussa on ollut poikasia peipon pesässä ja nyt se palaa meidän hellamme pesässä.


Kaksi vuotta sitten 2021


Helevetin koronan kanssa pyörittiin jo silloin. Timpurit aloittivat urakkansa parinkymmenen asteen pakkasessa talon alla aluslaudoitusta asentamassa. Tere tulemast vaan. Valitsimme sähkömiehen ja voi pojat kun valittiin väärin. Tarjolla oli hyvä, otettiin paikallinen. 


Vuosi sitten 2022


On tämä sellainen saakutan dejà vu. Vuosi sitten nimittäin edellämainittu sähkömies oli jo kytkenyt (oletettavasti siis johtuu hänen tötöilystään) saunan kiukaan pikaliittimillä mukana tulleen asennusliuskan sijaan. Kiuas menee (oletettavasti tämän seurauksena) pois täysteholta usein useammankin kerran saunomisen aikana. Vuosi sitten jo tätä pyytelin fiksaamaan, mutta edelleenkin kiuas on samassa jamassa. Vuosi on lyhyt aika, kun näin pakkopaidassa asiaa tarkemmin pohtii. Ja onhan täällä muitakin hiihtäjiä viuhtonut. 



“Puolisoni piilotti minulta Crocsit.”


keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Loppuvuosi 2022 - yhteenveto



Hiljaista on, sanoi IV-asentaja, kun kinkkua korviin työnsi. Tämän blogin yskivä diesel jätti ennen joulua tienposkeen ja sieltä olen koettanut moottoria maanitella käynnistymään. Hörähtäisikö tällä?


Joulu tuli, oli ja meni. Onnea oli olla omassa kodissa isolla porukalla, nähdä kavereita ja ihan vaan olla. Jos useampana “aamuna” herää yhdentoista jälkeen, kaikki ei elämässä ole ihan pielessä.


Sähkö - ihanan kallista ja ihanan halpaa


Vaihdoimme marraskuussa pörssisähköön makseltuamme lokakuun alusta sähköstä 49 senttiä kilowattitunnilta. Hieman huolestutti, mutta tähän päivään mennessä pörssisähkö on hilpaissut yli tuon puolen euron maagisen rajan ainoastaan joitain kertoja. Ja toisin kuin koko ajan samanhintaisessa sähkösopimuksessa, pörssisähkön käyttöä voi edes vähän koettaa ajastaa vuorokauden halvempiin hetkiin. Siksipä (ihanan hiljainen) astianpesukone hyrrää öisin usein puoli-ilmaiseksi. Maalämpöpumpun ja pyykkikoneen kanssa sen sijaan emme ole sen enempää pystyneet puljaamaan, mitä nyt maalämpöpumpun lämpökäyrää on pidetty hieman viime talvea alempana. 


“Onnea oli olla omassa kodissa isolla porukalla, nähdä kavereita ja ihan vaan olla.”


Hyvä esimerkki sähkönkulutuksesta ja hinnoista on, että joulupäivänä sähköä kului 60 kwh ja sähkö maksoi kalleimmillaan 15 senttiä kilowattitunnilta. 30.12. sähköä meni 40 kwh, kalleimmillaan se maksoi 4 senttiä / kWh. Jos olisimme maksaneet sähköstä tasaisen tappavaa 49 senttiä per kWh, niin joululoman sähköt olisivat maksaneet toooodella moninkertaisen hinnan. Toki alkuvuoden talvikuukausina sähkö tulee varmasti maksamaan vielä monesti hyvinkin reippaasti. Silti mielestäni sähköyhtiömme varttisähkön kiinteä hinta on aika yläkanttiin.


Harva graafi on yhtä aikaa näin selkeä ja kantaaottava.

Omassa käytössäni näppärin sähkönhinnan seurantaan tarkoitettu appi on ollut HattiWatt. Sen avulla on helppo tsekata sähkön tuntihinnat kännykän näytöltä. 


Yhdellä vilauksella näkee kaiken tarpeellisen, sanoi IV-asentaja kun pukukoppiin kurkkasi.


Löylynlyömät löylynlyöjät lyö löylyä työkseen myös yöllä 


Loka-, marras- ja joulukuun sähkölaskut ovat kaikki alkaneet kolmosella, mikä on vielä siedettävää. Erityisen siedettävää joulukuussa tästä teki joulunajan korkeampi kulutus ja se, että …rumpujen pärinää… Narvin Löylyvalmis kiuas on ollut päällä aatonaatosta lähtien. Kyllä! Olemme saunoneet. Joka ilta! Saunassa! Lauteilla! Serpentiiniä nivusissa!


Saunomisen on mahdollistanut joulusta lähtien (riittävän) matalalla pysynyt pörssisähkön hinta. Se on lipunut sentin ja kahdenkymmenen sentin välillä ja näillä hinnoilla saunan elämämme myrskypilveen tuoma kultareuna on ollut suurempi kuin siitä aiheutuneet kustannukset. Sähkönkulutuksessa saunominen toki näkyy, mutta mennään tällä nyt ainakin seuraavaan ohjusiskuun asti. 


Sen verran selkeä, että tyhmempikin ymmärtää.

Edelleen kiuas pätkäisee välillä täystehon pois päältä, koska eihän sähkäriä voinut vaatia asentamaan kiuasta Narvin takuuehtojen edellyttämällä tavalla. Mutta jos nyt vuosi edellisen yhteydenottoni jälkeen saataisiin sähkäri taas paikalle. Ajatelkaa, jos olisikin ollut projektissa sellainen tyyppi, joka olisi tiennyt ja suunnitellut, mitä tehdään, kuka tekee, koska tehdään ja pitänyt meidän puoliamme. Se olisi ollut kyllä ihan mestari juttu.


“Joka ilta! Saunassa! Lauteilla! Serpentiiniä nivusissa!”


Pirun kylmä piharakennuksessa on kyllä ollut: pahimmillaan saunatuvan lämpötila on ollut 12 astetta. Jostain siis fuskaa lämmintä ulos ja kylmää sisään. Onneksi raksalämmittimellä saadaan saunatupa riisumisen ajaksi kelvollisiin lämpöihin. 


Nurkkaan siitä vetämään!


Jos joku olisi aikoinaan selittänyt minulle kuin viisivuotiaalle, että “sitten kun teillä laitetaan nurkkiin sitä määmää-lampaan villaa, niin sitten talvella pakkasukko puhaltaa sieltä niin kovaa, että perskarvat jäätyy, vaikka ne olisi männäviikolla sokeroitu”, niin olisin saattanut tinkiä tästä hippi-ideologiastani ja ottanut nurkkiin eristeet vaikka poloniumista. Ei nimittäin ole kiva, että tuulella talo jäähtyy pari astetta. Pellavaa ja teippiä noihin nurkkiin tarttisi tunkea ja liimata, mutta en pidätä henkeäni asian toimivuuden suhteen. Vuotavat nurkat ovat olleet ikävä yllätys ja iso pettymys. 


Fiilis kuin JVG:n keikalla.

Toki jos talon lämmöt olisivat kovemmalla, veto ei tuntuisi niin kovasti, mutta vetäisi sieltä silti. Välillä kyllä käy mielessä, että tässä kaikin puolin onnellisessa ja täydellisessä maailmassa kukaan ei ole missään koskaan kärsinyt yhtä paljon kuin me. 


Hell of a hella


Arastelimme puuhellan käyttöä sen jälkeen, kun se syssymmällä pukkasi savut sisään. Eipä pukkaile enää, kun hormi on lämmin ja käyttöäkin on opittu. Lasiluukku on kiva, kun liekit näkyvät, tosin tuhkaluukun tyhjentäminen ei ole kaikkein näppärintä, tuhka kun pitää kaapia esim. desin mitalla kammiosta, kun tässä mallissa ei ole ulosvedettävää tuhkaluukkua. Silti ihan kiva pömpeli. 


Vierekkäisillä pannuilla paistuu äitiä ja lasta.

Kylmimpinä (lue: tuulisimpina) päivinä olemme aamuisin pitäneet praasua hellassa ja illemmalla leivinuunissa. Kananmunatkin hellalla paistoimme. Tai oli siinä pannu välissä.


Ja mä sanon mun eläimet


Poikamme Nonstoppolos on näppärä jäbä käsistään. Hän nikkaroi linnuille talviruokintapaikan tonttimme takaiseen metsään. Ja vilske on käynyt. Linnuista visiitillä ovat olleet ainakin kuusitiainen, kanahaukka, käpytikka, närhi ja sen seitsemän sorttia perustirppaa.


Kuvan teksti tarkoittaa suomeksi "peura - siinä se on!"

Kesän punkkisatokin lienee turvattu, kun läskipötköä kävi lipomassa (rivous on lukijan silmässä, toim. huom.) jopa kolme metsäkaurista. Kettu taas oli kuullut metsämme smörgåsbordista ja jolkotteli oletettavasti kyttäämässä, josko joltain lohkeaisi närhenmunat. 


“Perskarvat jäätyy, vaikka ne olisi männäviikolla sokeroitu.”


IV-pässit lienevät talviunilla, mutta eivätköhän hekin ilmojen lämmettyä taas saavu laskemaan putkiin maitiaan ja talomme jälleenmyyntiarvoa. 


Kolme vuotta sitten 2020


Kodotus - paskoja päätöksiä jo vuodesta 2019! Mehän kenkäisimme ensimmäisen vastaavan mestarimme projektista ulos alkuvuodesta 2020. Se oli jälkeenpäin ajatellen turhaa, mutta kokemattomana raksaajana en tajunnut, että vittuilu on pienempi paha kuin mitäänaikaansaamattomuus. Olisi mielenkiintoista tietää, miten proggis olisi sujunut, jos emme olisi tätä ratkaisua tehneet. 


Kaksi vuotta sitten 2021


Lunta tuli. Kuten tuli viime vuonnakin. Ja tänä. Iloa tuotti ajatus pätevien timpureiden saamisesta työmaalle. Harmitusta aiheutti sähkömies, joka väitti meidän syyllistyneen laittomuuksiin. Mutta ei se ole rikollista olla idiootti. 


Vuosi sitten 2022


Mikään ei ole muuttunut. Jo vuosi sitten postaukseni otsikkona oli “Pitäisi tehdä - muttei jaksa”. Aika ripiitillä on näköjään vuosi menty. Palaan epäilemättä aiheeseen alkuvuodesta 2024.


 

“Hiljaista on.”

 

torstai 8. joulukuuta 2022

Kaverisynttärit - ratkaisu lahjaongelmaan!


Kaverisynttärit, minkä hintainen lahja? Juhlamokkakääreistä virkattu pipo? Kymppitonnin lahjakortti S-kaupan liikkeisiin? Kuollut marsu? Kierrätysanoppi? 


Nyt ollaan kaukana raksablogista, mutta kaukanahan minäkin olen raksamiehestä. Sen sijaan ollaan peruskysymysten äärellä: kun lapsi menee kaverisynttäreille, mikä on sopiva hinta lahjalle?


Saisiko tähän väliin rumpujen pärinää, sillä Kodotus-blogin juhlatyöryhmä on ratkaissut tämän dilemman ainiaaksi. Ja mitä useampi tätä periaatetta noudattaa, sitä nopeammin tästä tulee standardi. 


“Kierrätysanoppi?”


Onko valmista? Tässä se tulee:


Synttärisankarin ikä vuosissa = kaverisynttärien lahjan arvo euroissa


Esimerkki nro 1: Irmanuelle-Beibique täyttää seitsemän vuotta. Kaverit tuovat hänelle kukin noin seitsemän euron arvoisen lahjan. Jos Irmanuelle-Beibique odotti kahta viikkoa Disneylandissä, ponia ja säkillistä kryptoja, Irmanuelle-Beibique on ahne paskiainen. 


Däddändää-Döddöndöö os. Vaippendaal itkee katkeria kyyneleitä, kun kahden viikon surffausmatka Balille kestääkin aikaeron takia vain 13 ja puoli päivää.

Esimerkki nro 2: Jäbiccä-Jereleisson on seiskaluokalla. Hän täyttää 13 vuotta. Tällöin liimanhaistelijakavereiden tuomien lahjojen arvo voi olla suunnilleen 13 euroa per räkälärvi. Jos Jäbiccä-Jereleisson kuvitteli saavansa hoonatun putken Mankiinsa ja muutaman traktorimönkkärin, niin Jäbiccä-Jereleisson on molopää. Ja niinhän se kyllä onkin. Ja ei ne nuoret oikeasti imppaa. Ne vapettaa.


Extrovertti-Pertti odotti hävittäjälentokonetta, mutta saikin vain prinsessan ja puoli valtakuntaa. Ja vielä väärän puolen.

Kerrataanpa siis kaava.


Kaverisynttäreiden lahjan hinta:


Yhtä monta euroa kuin päivänsankari täyttää vuosia. 


Toki tämä pätee vain pieniin viattomiin mussukoihin. Kun aikuisviihdetähti Mirabella Merbau-Bumsenqvist täyttää 77 vuotta, lahjan hinnan ei tarvitse olla näin korkea. Toisaalta Mirabella Merbau-Bumsenqvist on todennäköisesti muutenkin valehdellut ikänsä viimeiset 50 vuotta, joten 27 euron lahja on tuolloin ihan omaa syytä. 


Hermannos-Hönöleisson pettyi, kun tässä lahjassa ei ollut edes wifiä.

Kälvytsän kunnan kissainpiiskausosaston apulaiskamreeri Völli Kyrpsänen sieltä urahtelee, että mites kummit ja muut, jotka on enemmän tai vähemmän väkipakolla ujutettu sukuun sisään. No, arvon kamreeri, kummi voinee vaikka tuplata tai halutessaan triplata lahjan hinnan. Seitsenvuotiaalle 14-21 euron hintainen lahja. Kymmenvuotiaalle 20-30 euron lahja. Olisko hyvä? Kummi nyt joutuu jakelemaan kaiken maailman joulu-, rippi- ja ympärileikkauslahjojakin, niin joku roti tässäkin pitää olla. 


“Jäbiccä-Jereleisson on molopää.”


Mutta siis vielä kertauksen vuoksi:


Kaverisynttäreiden lahjan arvo euroissa = synttärisankarin ikä vuosissa


Jos lahjan hinta tuntuu pieneltä tai sillä ei saa kuin pienten kätten tekemää paskaa, niin anna lahjakortti. Mitä useampi vieras antaa samaan firmaan lahjakortin, sitä vuolaampi virta pienistä puroista syntyy. 


Janetteque-Qanonique oli toivonut sitä prinsessalinnaa Saksasta, mutta saikin pelkkiä ilmapalloja ja iskältä Teslan. Käytetyn.

Toki jos vuolain virta syntyy pettymyksen kyyneleistä, joita Pimatsuque-Monsterique vuodattaa, kun lahjoja tuli niin vähän, niin sehän vasta paras lahja onkin. Oppiipahan arvostamaan esim. kavereitaan enemmän kuin maallista materiaa. Ihme hyypiö.


Semmosta. Ottakaa nyt ihmeessä tämä Kodotuksen periaate käyttöön ja levittäkää ilosanomaa niin että raikuu vuoret, kaikuu maat. Onhan tämä nyt ihan nerokkaan selkeä. 


“Irmanuelle-Beibique on ahne paskiainen.”


Mitäs muuta? Eipä mitään. 


Onko meillä vielä nämä hirrenpätkät? Lue eteenpäin ja ylläty!

Mitään ei ole talossa tapahtunut, paitsi itsenäisyyspäivää vietetty kipeänä sohvalla ja poltettu puuta leivinuunissa, joten katsotaanpan mitä tapahtui 


Kolme vuotta sitten 2019


Vanhan kotimme tontin kaavamuutos meni läpi. Käytännössä siis nyt pystyimme myymään tonttimme isolle, ihanalle rakennusliikkeelle, joka repisi vanhan kotimme hus helevettiin ja maksaisi siitä meille rahaa. 


Kaksi vuotta sitten 2020


Valitimme sähköhommista ja siitähän saaga sitten alkoi. Valituksemme on yhä Kuluttajariitalautakunnan käsittelyssä, joten loppuratkaisu antaa yhä odottaa itseään. Mutta hei, matkahan on tärkeämpi kuin määränpää.


Vuosi sitten 2021


Jaa että miksikö on usko mennyt vähän kaikkeen? Ehkä siksi, että vastaava ei hoitanut hommiaan. Tai toinen valvoja sammutti maalämpöpumpun. Tai ehkä siksikin, että pystytysporukka varasti työmaalta hirsiä. Tai emmätiä, ehkä mä vaan oon vaikee ihminen, tiäkkö.



“Kun lapsi menee kaverisynttäreille, mikä on sopiva hinta lahjalle?”


maanantai 28. marraskuuta 2022

Tuli ja sähkö - avainasemassa



Kappas, talvi tuli. Sehän on leppoisaa aikaa, kun ei tartte miettiä kuin sähkönhintaa, nurkkien vetoisuutta ja vesijohtojen jäätymistä. Välillä on toki vaikeampaa.


Pörssisähköllä pientä sää(s)töä


Nyt kun olemme käyttäneet pörssisähköä parisen viikkoa, se on tainnut olla koko aikana tunnin tai kaksi kalliimpaa kuin aiemmassa sopimuksessamme. Astianpesukone on hyrrännyt yökahden tienoilla, jotta olemme voineet uskotella saavamme huikeita säästöjä pörssisähköön siirtymisestä. Pyykkikone on makkarimme seinän takana ja jyrisee sen verran jykevästi, ettemme ole halunneet menettää yöuniamme puhtaiden pyykkien vuoksi.


“Ei tartte miettiä kuin sähkönhintaa, nurkkien vetoisuutta ja vesijohtojen jäätymistä.”


Sähköä on nyt pikkupakkasilla mennyt aika tarkkaan 30 kilowattia vuorokaudessa. Intouduin ehkä laskemaan maalämpöpumpun lämpökäyrää vähän turhan tuhdisti, kun yhtäkkiä kaikilla oli kotona kylmä eikä kellään kivaa. Oli pakko nostaa käyrää ensin yhdellä asteella ja myöhemmin vielä toisellakin. Kotona on kuitenkin kiva olla muuten kuin kananlihalla. 


Tulta uunille


Pikkupakkasten aikana olemme pitäneet myös olkkarimme kivikasaaa lämpimänä. Aamuisin tulet puuhellaan, alkuillasta leivinuuniin. Eipä tuo möhkäle vieläkään ole punaisena hehkunut, mutta leivinuunin sisälämpötila on noussut reiluun pariinsataan asteeseen. Nimensä leivinuuni jo lunasti, kun Seija Ala-Kautta leipaisi siinä teeleipiä. Näyttivät ja maistuivat ihan kelvoilta. Ehkä tuossa jonain päivänä saadaan siis leipastua vielä lerssiläisiä liposkaita. Siihen päälle vielä perinteistä rynttösörssää, niin ai että!


Lasiluukusta on kätevä katsoa, onko hella päällä.

Nykyään vapaa-aikani koostuukin lähinnä puulämmittämisen prosessikaavion eri osioiden suorittamisesta. Sytyttelyä, puiden lisäilyä, tuleen tuijottelua, hiilihangolla sohimista (pirun kivaa hommaa), klapien hakemista terassilta, klapien siirtelyä puulaatikosta puuhellan eteen ja kylmimpien klapien siirtelyä puukorista puulaatikkoon. Kyllä oli entisaikana ihmisillä kivaa, kun ei tarvinnut squashia vapaa-aikana pelata. Riitti, kun koetti pysyä sulana ja hankki asbestoosin tai sepelvaltimotaudin.  


Ajastin ajastimen ja kaapeli pelitti


Aika tarkkaan vuosi sitten piharakennuksemme vesijohto jämähti jäähän. Lopputalven sitä lämmittikin saattolämmityskaapeli. Näillä sähkönhinnoilla ei kehtaa kaapelia ihan ylenmäärin hehkuttaa, mutta sulana se pitää pitää - etenkin, kun piharakennuksen käyttö on nyt todella vähäistä ja kämppä aika viileänä. 


“Lerssiläisiä liposkaita.”


Nappasin siis seinään kiinni ajastimen ja nakuttelin sen nipukoita päälle sieltä täältä. Nyt kaapeli on päällä vartin tai puoli tuntia silloin tällöin ja öisin vähän pidempiä jaksoja kerrallaan. Viime vuonna vesijohto jäätyi, kun purevan kova tuuli oli puhaltanut (todellakin) tuulettuvan alapohjan alle urakalla. Viime vuoteen verrattuna alapohjassa on nyt tuulensuojana sokkelilevyt, putkien ympärille on kyhäilty ainakin jonkinlaista lämmöneristystä ja johtoa lämmittää vielä saattolämmityskaapeli. Kuvittelisin siis, että ihan helposti johto ei jäädy. Kuvittelin toisaalta myös, että selviäisin järjissäni taloprojektistamme. 


On piuhaa ja putkea, johtokin notkea.

Jaahans, se onkin sitten pian näköjään laitoksen lounasaika, lääkkeet, musiikkituokio terapeutin kanssa ja sitten taas pakkopaita päälle ja päikkäreille. 


Eristyksellistä toimintaa


Lähdetään nyt siitä, että teoriassa tiedän kyllä, mitä pitäisi tehdä. Käytännössä en kuitenkaan jaksa. Joskus iskee kuitenkin pieni hormonaalinen epätasapaino, joka saa tarttumaan toimeen iPhonen sijaan. 


Omaksikin yllätyksekseni löysin itseni tökkimästä voiveitsellä pellavaa hellannurkan ja seinän liitoskohtaan. Hellallehan valettiin perustus (5000 euroa!) ja se on erillään muusta talosta. Tähän mannerlaattain saumakohtaan tömppäsin pellavaa sen mitä rakoseen upposi. 


“Pakkopaita päälle ja päikkäreille.”


Kuten ei mistään muustakaan, niin ei tästäkään hyvästä teosta palkittu. Olo oli kuin venäläisillä vapauttajilla, kun ilkeät ukrainalaiset kehtaavat panna hanttiin omalla maallaan. Kun olin nimittäin pellavaa hetken tökkinyt, huomasin hirsiseinän punertuneen verestä. Olin tökkiessäni hinkannut keskisormeni rystystä seinään ja se oli auennut. Verta, hikeä ja kyyneleitä - joskus jopa saman tunnin aikana. 


Hackmanin Mariminna-sarjan kädensijan väritys oli enne.

Saimme Eurohongan suunnalta hyvää vinkkiä nurkkien ulkopuoliseen eristämiseen. Pelkkä nurkkalauta estää suunnilleen yhtä paljon vetoa kuin elmukelmu raskauksia. Hirsien saumoihin kannattaakin tukkia eristettä ja sitten vetäistä vielä jotain päälle tuulensuojaksi. 


Vanhat hyvät tonni päivässä -tyyppiset ajat palasivatkin mieleeni, kun käväisin pitkästä aikaa hakemassa teippiä Suutarilan Starkista. Aikoinaan sain rullan Tescon no 1 -teippiä parillakympillä, mikä sekin sai aikaan kauhunväristyksiä. Nyt inflaatio oli laukannut sen verran, että hyvälläkin alennuksella sama rulla maksoi 27 euroa. Ja alkuperäinen hinta hyllyssä oli siis huimat 40 euroa. Eri asia, koska teippiä jaksaa alkaa nurkkiin vedellä, koska olen vetelä.


Teltta pystyssä


Vähänkö on hauska otsikko. Itse keksin. Jouluna lohkaisen sellaisia läppiä kuten “piparia tarjolla” tai “pukki tulee vain kerran vuodessa”. En tiedä, mistä näitä klassikoita keksin. Jotenkin niitä vaan pullahtelee. Kai se on jonkinlaista alitajuista self-helpiä tilanteessa, jossa kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin minä. 


Telttakatos aiemmassa kodissaan aiempana vuodenaikana.

Mutta että ostin nääs telttapalviljongin, koska hattara. Menen nimittäin kokeilemaan sokerihötön myymistä joulutapahtumaan ja siellä pitää olla myyntiteltta. Uutena näiden hinnat ovat melko suolaisia, enkä ole vielä valmis panostamaan hattaroitsijan uraani puolta tuhatta euroa. Torista sattui kuitenkin löytymään kelvollisehko telttakatos sivuseinillä kolmeenkymppiin, joten jos siinä nyt ei ihan kuolleet minkit haise, niin saa luvan kelvata. Vielä en ole telttaani saanut pystyyn (hihi), joten ehkä sieltä vielä ilmaantuu yhtä kivoja ylläreitä kuin millä IV-bartholomeukset ovat elämäämme sulostuttaneet tämän projektin aikana. 


Avainnaulakkoko vaiko avain vain aivan naulakotta?


Seija Ala-Kautta vihaa minun lisäkseni monia muitakin asioita. Olen koettanut myydä hänelle ajatusta Ikean näppärästä reikälevystä, johon saa kaikenlaisia laatikoita, lokeroita, nipsuja, nappeja, neppareita ja naulakoita. Seija on vain murahtanut ehdotukselleni ja lyönyt minua soppakauhalla nivusiin. Tämä aiempi avainnaulakkomme oli nimittäin syvältä kuin Venäjän tavoitteet:


Onhan tämä ihanan boho, mutta kun on myös helvetin kökö.

Tuohon saa ehkä pari avainta kätevästi ja sen jälkeen niitä on laitettava samaan koukkuun pari päällekkäin, mikä saa ne putoilemaan lattialle Crocsien ja muiden kumppareiden sekaan ja sisään. Siitä sitten kiireellä kalastat rrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton avainta jostain saatanan kalossista vain huomataksesi, että auto ei parillisina viikkoina halua käynnistyä. 


“Seija Ala-Kautta vihaa minun lisäkseni monia muitakin asioita.”


Kävin lasten kanssa Ikeassa. Juu, taas kerran. Seija jäi kotiin purkamaan vihaansa haukkumalla anonyymisti pandanpoikasia homoiksi Suomi24:n Keittiövinkit-palstalla. Päätimme lasten kanssa tehdä källin:


Siellä se Seija yläreunassa murjottaa kuin vieraslajiksi tuomittu minkki.

Kyllä, tämä on juuri se reikälevy, jonka vuoksi Seija on polttanut päreensä ja kitarani. Raivokas karjaisu kuului naapurikunnasta saakka, kun Seija näki kuvan.


Tämä oli totta kai vain jekku, jonka tarkoitus oli saada Seija purkamaan patoutunutta vihaansa ja lisäämään itsemyötätuntoa. Tosiasiassa löysimme Ikeasta avainnaulakoksi tämän:


Kyllä jos ei Glorian koti edelleenkään tartu tähän meidän design-kotiimme, niin kyllä on jo kumma!

Irtokoukkuja voi lisätä ja vähentää maun mukaan ja bonarina on takana hylly, jolle voi laittaa vaikka Seijan suosikkiteoksen, Hemmy Tolstoin “Saat sarvikuonon olohuoneeseen, jos luovut turpaan mättämisestä”. Ilmeisesti valinta oli reikälevyä enemmän Seijan mieleen, sillä hän sulkeutui makkariin mököttämään vain neljäksi päiväksi. Viidentenä hän puri minua olkapäähän, mikä on Seijan tapa sanoa, että hän on ok. 


Kolme vuotta sitten 2019


Kas kohta on joulu 

ja kohta on joulu 

ja kohta on joulu taas. 

Ja vittu kun on kolme vuotta 

ollut mieli maass’!


Nuorena bloggaajana sitä jaksoi veuhtoa ideoita ties mistä. Siksipä annoin nokkelia vinkkejä joululahjoiksi rautakaupasta. Toimii kolme vuotta myöhemminkin. Ihan yhtä hyvin. 


Kaksi vuotta sitten 2020


Saimme perstuntumaa siihen miten pers tämä projekti voikaan olla, kun sähkömiehemme alkoi haistatella ja haastella oikeuteen ja naapurimmiäs ajoi tontillemme rähisemään. Sähkömiehestä ei ole pariin vuoteen kuulunut (odottelemme yhä Kuluttajariitalautakunnan päätöstä) ja naapurimmiähestä ei toivottavasti kuulukaan, hän kun poistui taivaalliseen sotaväkeen vuoden alkupuolella. 


Vuosi sitten 2021


Saatiin mainio Stalan terästiskipöytä paikoilleen. Se kuulkaa toimii vieläkin!



“Kappas, talvi tuli.”