maanantai 20. tammikuuta 2020

Raksa-auto romuna - halpa auto, kallis remppa


Jännä miten sitä kiintyy palaan halvalla ostettua peltiä, muovia ja kumia. Sen kummemmasta fetissistä ei kuitenkaan ole kyse kuin rrrrrranskalaisesta rrrrrrrraksa-autostamme - tästä luotettavasta ja kestävästä työjuhdastamme, jonka jakopään hihna hajosi sadan kilometrin tuntinopeudessa moottoritiellä keskellä Hämeenlinnan alittavaa tunnelia!

Tätä diagnoosia meillä ei tietenkään sillä sekunnilla ollut tiedossa. Autosta vain loppui hönkä ja vauhti alkoi hidastua. Puolisoni kruisaili auton kylmän viileästi tunnelista ulos ja pysäytti heti sen jälkeen pientareelle. Ja siinä oltiin. Ohi suhahteli ja jyrähteli kaiken kokoisia autoja. Soitto vakuutusyhtiöön ja hinauspalvelun tilaus. Kiitos kaskovakuutus.

Jakopään hihna hajosi sadan kilometrin tuntinopeudessa moottoritiellä keskellä Hämeenlinnan alittavaa tunnelia!

Hinausauto tulikin vartissa. Kiitimme onneamme epäonnen keskellä, että auto k*rvähti kaupungin keskustan tuntumassa eikä jollain tiettömällä, pimeällä taipaleella. Ja olipa palvelua hinaajalta! Ystävällistä ja nopeaa.

Ave, imperator, morituri te salutant.
Päädyimme siihen, että perheemme heitetään olennaisine kamoineen juna-asemalle ja auto viedään paikallisen korjaamon pihaan. Matkan kesto ei varmaan tuntia enempää venähtänyt, vaikka toki hieman kismittikin. Tässä vaiheessa emme toki tienneet, että autollemme oli tapahtunut suunnilleen pahin, mitä kuvitella saattaa eli että sen jakopään hihna oli hajonnut!

Seuraavana aamuna tuli sitten soitto korjaamolta. Diagnoosi oli selvä, ja nyt jo melko suuresti juili, kun tuli hyvin selväksi, että jakopään hihna tosiaan oli hajonnut! Tiedossa siis iso remppa ja iso on suomeksi kallis. Ja jos siitä tulisi liian kallis, sellaista olisi turha tehdä halvalle autolle.

Näppärästi auto oli lähemmäs sadan kilometrin päässä, joten vuokra-auto alle ja takaisin Hämeenlinnaan. Matkalla sain vinkin automme myyjältä (vinkit olivatkin ainoa takuu) mahdollisesta vaihtomoottorista. Se taas olisi Helsingissä, joten logistiikkariemua riitti yhä. Kovin lohdullista kuultavaa eivät olleet moottorinvaihdon hinnatkaan. Plus miinus pari tonnia. Ja siihen moottorin hinta päälle.

Tiedossa siis iso remppa ja iso on suomeksi kallis.

Yhdessä korjaamossa oltiin kuitenkin varovaisen positiivisia sen suhteen, että kansi avaamalla saatettaisiin saada ainakin diagnoosi tehtyä. Siihen uppoaisi joitain satasia, minkä jälkeen voitaisiin todeta, jatketaanko elvyttämistä vai todetaanko potilas kuolleeksi. Tilasin siis saman hinausauton ja saman mukavan kuskin kuskaamaan auton toiselle korjaamolle. Siellä pääsin nauttimaan jo aamiaista seuraavan ateriankin: kupin kahvia ja kaksi täytekeksiä. Alkoikin jo hämärtää.

Sinne jäi auto odottamaan diagnoosia. Sen kuskilla niitä onkin jo ennestään melkoinen liuta.
Maanteiden munamme jäi nököttämään korjaamon pihaan ja minä kaahailin kotiin. Vierähti muutama päivä ja sitten tuli soitto korjaamolta: alle puolellatoista tonnilla selvitään. Mäntiä tai sylintereitä tai jotain roottoreita oli mennyt fjongaksi, mutta sen syvemmälle moottoriin ei vahinko ollut ulottunut. Eli rahalla siitä selviää.

Siellä se kasa peltiä, muovia ja kumia on elvytettävänä. Puolitoista viikkoa olen odotellut lopullista tuomiota, mutta eikös tässä blogissa odottaminen ollutkin se pääasia?

Vaikka nyt kirpaiseekin, niin toivottavasti seuraavat päivät / viikot / kuukaudet / vuodet (in your dreams babe) pääsee ajamalla kuolettamaan auton kuluja. Nyt on taas pidempään luvassa kalliita kilometrejä.


Rahalla siitä selviää.

Quod vix contingit, ut voluptatem parit.


maanantai 13. tammikuuta 2020

Potkut pääsuunnittelijalle - vastaava mestari vaihtoon


Pääsuunnittelija ja/tai vastaava työnjohtaja on melkoinen raksaprojektin kaikkivaltias. Joskus lapsenusko on kuitenkin koetuksella, kun tulee sellainen olo, että projektin Isä Aurinkoinen ei olekaan sitä mitä toivottiin. Siksi siis vastaavan mestarin vaihtaminen tuli valitettavan ajankohtaiseksi.

Mutta että noin dramaattinen otsikko, aika kauheeta. Blogimme jo tsiljardeihin kasvanut lukijakunta pidättää hengitystään ja odottaa meheviä juoruja, likaisia yksityiskohtia, verta ja putkenpätkiä. Eipä tässä sellaisia kuitenkaan ole tulossa (sinne katosi puoli tsiljardia lukijaa). Vastaava mestari ei tehnyt härskejä ehdotuksia (meistä kummallekaan), ei ilmestynyt kännissä työmaalle (jota ei vielä edes ole) eikä kavaltanut holvistamme kultaharkkojamme (joita on, maankäyttömaksusta huolimatta).

Oi iltarusko, mitä teen! Anna uskoa huomiseen. Mä yöni vietän valvoen, mut vastausta saa mä en.

Olen piiiiiitkään kuitenkin pohtinut, mitä toivon ja tarvitsen projektimme vetäjältä. Olemme kieltämättä varmaan hieman herkkiksiä ja varpaillamme, kun viimeiset pari vuotta olemme odotelleet ihan niinku tiäkkö oikeestaan öö kaikkea tapahtuvaksi. Olemmeko siis kuin potilaita House-telkkarisarjassa, jotka haluavat mieluummin kivan lääkärin, joka pitää kiinni kädestä kuoleman hetkellä kuin ärhäkän lääkärin, joka haluaa pelastaa potilaan? Ensikertalaisena meillä ei ole käsitystä, miten vastaavan mestarin/pääsuunnittelijan (meillä sama henkilö) tulisi toimia. Pitääkö hänen olla arkiaamuisin keittiössä tarjoamassa tuoretta pullaa ja oman kasvihuoneen mangoista vatkattua smoothieta? Pitääkö meidän saada tunneittain raportti siitä, mitä hän on projektimme eteen tehnyt, pohtinut tai edes meinannut tehdä tai pohtia?

"Ensikertalaisena meillä ei ole käsitystä, miten vastaavan mestarin/pääsuunnittelijan tulisi toimia."

No ei tietenkään. Ihan sämpylät ja chiapirtelö viikonloppuisin olisivat riittäneet. Mutku mutku ja vielä kerran mutku. Alusta asti oli epämukava olo sen suhteen, että vastaavan mielestä kaikki - tai ainakin olennaiset - pohtimamme ratkaisut ovat syvältä persujen puoluetoimistosta:

Painovoimainen ilmanvaihto 

- puolen tunnin luento siitä, miksi se ei koskaan toimi. Toistettiin myöhemmin varttiin tiivistettynä.

Hirsitalo 

- lämpötaloudellisesti huono, lämpöhirsitalo (eli selluvilla lankkujen välissä) olisi ollut järkevä valinta. Myöhemminkin muistettiin mainita sivulauseessa, miten hirsitalo valitaan tunteella, mutta lämpöhirsitalo järjellä.

Talo pilareille ja tuulettuva alapohja 

- huono. Hukkaa energiaa, mitä se tekeekin. Kuten luottoremppamiehemme totesi, energian hinnassa maksetaan siitä, että rakenteet pysyvät kuivina. Ja juu, patolevyyn kääriytynyt rouva siellä jupisee, että kyllä muutkin ratkaisut toimivat. Se on rouva aivan totta. Toivotaan siis, että niin tekee tämä meidänkin.

Kutterinpuru eristeenä 

- vastaus kuului: UNOHDA JO KUTTERINLASTUT!!! Aha, ok, anteeksi.


"SÄ ET VOI SANOA LAMELLIHIRTTÄ MASSIIVIPUUKSI!"

"Projektin Isä Aurinkoinen ei olekaan sitä mitä toivottiin."

Lisäksi yhteydenpito ei oikein toiminut ja vastailu oli niukahkoa. Tämän seurauksena minulta alkoi mennä yöunet. Kun lisäksi kaikkea muutakin riemuisaa on tässä ruuhkavuosissa madellessa tullut vastaan, niin kuormitus alkoi tuntua jonkinlaiselta. Tein siis ainoan päätöksen, jonka koin olevan suoraselkäinen ja helpottavan stressiämme:

Pyysin puolisoani soittamaan vastaavalle mestarille ja purkamaan sopimuksen. 

Itse makasin sikiöasennossa kylpyhuoneen lattialämmitetyillä kaakeleilla teddykarhu kainalossa ja nyyhkytin. Huom. nyyhkytin sillai miehekkäästi.

"Me ei voida enää jatkaa yhdessä. Meidän ajatukset alapohjan eristeestä on vaan niin erilaiset."

Puoliso hoiti homman tehokkaasti ja tyylillä, kuten hoitaa kaiken, mihin ikinä ryhtyykin.

Emme kuitenkaan hypänneet uhkarohkeasti tyhjän päälle, toisin kuin ne urheat Vain elämää -sarjan artistit, jotka pitävät kolmen kuukauden keikkatauon ja lähtevät Nykkiin. Niin uskaliaita emme olleet. Junanvaunuissakin lukee: saattaen vaihdettava. Tai Latva-Lusan Torbjörn laulaa Hotelli Känniääliön karaokeillassa:

Vanha kulta raukka
tuli meidän kautta,
luuli että vielä aukes ovi
Uusi kulta vieres, 
vanha oven pieles, 
eihän kahta rakastella sovi.
Uusi kulta vieres, 
vanha oven pieles, 
eihän kahta rakastella sovi.

Ihana biisi. Pirkko Liinamaakin tykkäisi tanssia tätä autossa, vaikka Klasu valittaisi, että miksi taustalla on rumpukone.

Mutta olin siis ollut yhteyksissä kehuja saaneeseen uuteen vastaavaehdokkaaseen, jolle passasi ottaa meidät vahvojen mutta herkästi väräjävien siipiensä suojaan ja kantaa meidät kohti auringonlaskua, jossa kotimme jo odottaa liesi lämpimänä. Vaikka ne hirsitalot onkin vetoisia.

"Puoliso hoiti homman tehokkaasti ja tyylillä, kuten hoitaa kaiken, mihin ikinä ryhtyykin."

Mitään omakohtaista kokemustahan meillä ei kyseisen herran toiminnasta ole, on vain luotettavien ja suunnilleen samassa tilanteessa olevien muiden rakentajien kokemuksia hänestä. Eikä siis ole tarkoitus demonisoida edellistäkään vastaavaa työnjohtajaa. Hän teki hyvää ja tehokasta työtä piirtäessään meidän taloamme ja olisi varmasti ollut monella tapaa asiantunteva ja osaava. Toivon kuitenkin, että joskus tunteella ja perstuntumalla meneminenkin voi olla hyväksi. Ainakin olen nukkunut taas yöni.

Rakentajan unilääkevaihtoehdot:

  1. Rakennusmääräyskokoelman lukeminen
  2. Tonkka konjakkia
  3. Vastaavan työnjohtajan vaihtaminen 
Kivun voimakkuuden arviointi: 1 - curly girl -videoiden katsominen instasta. 9 - vastaavan työnjohtajan erottaminen. 10 - legon päälle astuminen. Klassikko.
Kuvat: Pixabay

maanantai 6. tammikuuta 2020

Maankäyttömaksu - meidän iskällä on isompi kuin teidän iskällä!


Lähdetään siitä, että meidän kaikkien on kannettava kortemme kekoon yhteisen hyvän puolesta. Meidän osaltamme tällä on termi “osallistuminen yhteiskuntarakentamisen kustannuksiin”. Eikö kuulostakin hienolta!

Tällä on myös toinen nimi: maankäyttömaksu.

Mitäs tämä siis käytännössä tarkoittaa? Kuten te sadattuhannet blogimme lukijat varmasti muistanette, nykyinen talomme revitään ja sen arvokas tonttimaa menee parempaan käyttöön, eli kerrostalon pohjaksi. Koska muutenkin upporikas perheemme ei kummemmin maallista mammonaa kaipaile, tonttimme laskennallisesta arvonnoususta puolet menee armolliselle kaavoittajataholle. Ja kunnathan niitä maita kaavoittavat. Kotikaupunkiimme siis ponnahtaa monumenttia, luikertaa pyörätietä ja puhkeaa maauimaloita meidän rahallamme.


Tämä lasku tuli ennen joulua. Osasimme sitä odottaa, mutta kyllähän se täräyttää saada lasku, jonka loppusumma on


satakaksitoistatuhattakaksisataakaksikymmentäyhdeksän euroa

Numeroiden kielellä se on suunnilleen 112 228 e.

Viisisenttisillä jos maksaisi, niin niitä pitäisi olla 2 244 560. Niiden yhteispaino olisi 8798 kiloa. Pitäisikö piruuttaan?

Tämä maankäyttömaksu vaihtelee kunnittain. Helsingissä pitää kaupungille alkaa maksaa kipurahoja, anteeksi maankäyttömaksua, vasta arvonnousun ylittäessä miljoonan. Vantaalla maankäyttömaksu on 35 prosenttia arvonnoususta. Espoossa maankäyttömaksu on 40 – 60 prosenttia 200 000 euroa ylittävästä arvonnoususta. Meilläpä se on 50 prosenttia eli puolet!


561 145 kaksikymmensenttisessä on maankäyttömaksun alku - vanha viidakon sananlasku. 

Uhriutuminen kuitenkin sikseen. Saamamme rahallinen hyöty tonttimme kaavoituksesta on ihan ok. Tuskin olisimme tässä markkinatilanteessa saaneet ihan samaa myymällä talomme ja lohkomalla osan tontista toiseksi omakotitontiksi. Talomme sijainti tontilla ei muutenkaan olisi tällaista manööveriä ajatellen optimaalinen, eikä käsiin murenevasta kodistammekaan olisi välttämättä maltaita maksettu. Ja turhahan sitä on spekuloida; nyt ei tarvitse huolehtia seuraavan asukkaan löytämästä oudosta läntistä makkarin katossa, kuolleesta rotasta tuuletusputkessa tai intiaanien hautuumaasta retiisipenkissä. Ei pelkoa reklamaatioista.

Saamallamme summalla ei uutta kotia rakenneta. Toisaalta se on kuitenkin kelpo summa, jonka päälle laitetaan sitten omaa rahaa. Ihan jees diili. Ei huono muttei loistavakaan - vähän kuin Mamban musiikki ennen kuin siitä tuli valkoisen ylivallan soundtrack.

Vesileimasta tuijottaa eteerisesti eurooppalaisen kaavoituksen suojeluspyhimys Jyrki-Hildegard Keski-Keturi von Bröstpump. Näitä tarvittaisiin maankäyttömaksuun vain 11 222.

Sellainen pieni muttahan tässä tietty vielä on, että meillä ei näitä rahoja ole. Niiden saaminen riippuu siitä, milloin suuri ja mahtava rakennusliike suvaitsee meille kirstustaan ropoja ropsauttaa. Kiusaus olisi sijoittaa koko summa johonkin tuottoisaan ennen helmikuun alun eräpäivää. Olen kuullut paljon hyvää OneCoinista. Jos ostaisi noita ihmekolikoita koko rahalla. Koska raha tulee rahan luo ja mitä niitä nyt on.

Viimeksi näin iso lasku tuli, kun jätin Kalle Päätalon romaanin palauttamatta, mutta siitä on jo monta viikkoa.

Mutta onko joku muka eri mieltä siitä, että meidän iskällä on isompi kuin teidän iskällä?

Nuuksiossakin oli jo meidän tilanne tiedossa.


maanantai 30. joulukuuta 2019

Raksavuosi 2019 - tahmeaa oli


Vuosi sitten, vuoden 2018 lopussa olin kuin maani myynyt. Tosin syy oli se, etten ollut myynyt maatani. Naapureiden valituksella hallinto-oikeuteen laskeuduimme joulunviettoon ja se joulu oli juuri niin oisäriemuisa kuin voi kuvitellakin.

ALKUVUOSI 2019


Alkuvuosi 2019 meni siis harmitellessa ja kyttäämämme tontin kaavoitusta odotellessa. Verryttelin toukokuussa bloggauslihaksiani kirjoittamalla pari eri kirjoitusta siitä, miten talofirmojen myyjät suhtautuvat ihmisiin, joilla ei ole tonttia tai joilla on tontti.

TOUKO-KESÄKUU 2019


Touko-kesäkuussa alkoi näyttää siltä, että meillä olisi mahdollisuudet iskeä kiinni havittelemaamme tonttiin. Ja näin kävikin: kesäkuussa homma selkisi, tontin kaava oli valmis ja hyväksytty ja tontin ostolle tuli vihreää valoa.

Kesä meni piirrellessä taloa. Sitä mukaa, kun opin piirtämään suorempia viivoja (viivottimen käyttöliittymä on yllättävän monimutkainen), egoni kasvoi. Sen verran giganttiset mittasuhteet se saikin, että päätin alkaa väheksyä koko arkkitehtien ammattikuntaa. Sillä minähän en sellaista palkkaa!

Kyllä tosta pitäisi kaiken selvitä.

Viemärikin saatiin tukittua - ensimmäistä kertaa. Toinen tukoshan turautettiin sitten puoli vuotta myöhemmin. Lue siis eeppinen kuvailu suolituotosten mannerlaattojen liikkeistä. Tai älä, jos ei kiinnosta. Mutta aika ikävä asenne kyllä. Mietis hei nyt pikkasen.

Pieni kuva, suuri tukos.


HEINÄKUU 2019


Melkoisen iso asia oli myös ensimmäisen oman auton hankinta. Eikä kyseessä ollutkaan mikä tahansa auto, vaan halpa, ranskalainen auto! Toistaiseksihan se ei ole raksa-autoiluun joutunut, mutta sainpa perusteltua hankinnan raksa-aspektilla. Paino on noussut auton hankinnan jälkeen 93 kiloa.

Lapset antoivat autollemme nimen Tipo. Juu tiedän, se on Fiatin nimi. Selitä se nyt lapsille sitten.

Heinäkuussa oli ohjelmassa myös Kouvolan asuntomessut. Näitä asioita siellä tarkkailin. Ja nämä asiat sieltä bongasin.

Samalla talon suunnittelu jatkui. Koska tonttimme on pienempi kuin vuoden takainen joulumieleni, talon ja piharakennuksen ährääminen sallittujen rajojen sisälle oli melkoista balettia. Jonkinlainen plié kuitenkin saatiin kasaan ilman, että Nurejevin trikoot repesivät strategisilta kohdilta. Tätäkin kesällä antaumuksella pohdittiin (siis talon sijoittumista tontille, ei Nurejevin trikoita).

ELOKUU 2019


Talopähkäily jatkui. Millainen talo, mistä sisään, mitä minnekäkin, kuka murhasi rouva Skrofin, miksi olen täällä, oliko Rollarit parempi kuin Biitles?

Elokuussa sain myös bloggaajanurani ensimmäisen - ja toistaiseksi viimeisen - skuupin. Sellaisen ihan oikeanlaisen. Ikeassa käydessäni kuulin, että Ikean keittiöviikot loppuvat ja tein siitä kirjoituksen. Se on tänä päivänä yksi luetuimpia postauksiani ja näyttää jopa pitävän kutinsa. Keittiöviikkoja ei ole Ikeassa enää ollut, vaan systeemi on muuttunut. Melkoista profetointia aloittelevalta bloggaajalta.

Jos viettää kuusitoista tuntia kuussa kuolaamassa Ikean keittiöitä, voi jossain vaiheessa kuulla jotain merkittävääkin.

Elokuulle sijoittuu myös urani luetuin kirjoitus. Kävimme Hämeenlinnassa keskiaikafestivaalilla ja päätin hieman viisastella Hämeen linnan rakennusvirheistä. Teksti on aivan ylivoimaisesti luetuin kirjoitukseni. Tähän mennessä. Luulen, että lähiviikkoina yksityiskohtainen vloggaukseni juurihoidosta saattaa mennä tämän ohi.

Ruma ja vanha. Kuulin saman viimeksi tapaninpäivän naistentansseissa.

Tähän mennessä ainoat konkreettiset asiatkin tontilla tapahtuivat elokuussa. Sinne porattiin reikiä ja todettiin siellä olevan savea. Suomeksi: tehtiin maaperätutkimus ja sen myötä saatiin perustamistapalausunto, joka on yhdistelmä matematiikan väitöskirjaa, kuolleen meren kääröjä ja Atlantiksen karttaa. Jos et jaksa lukea koko kirjoitusta (lue nyt silti), niin sama tiivistettynä: tontilla on savea, löllyn löllyn löllyti löö.

Siitäpä tulkittavaa oman elämänsä dosenteille.


SYYSKUU 2019


Vaikka uutta tonttia olimme jo kauan kytänneet ja se oli meille myönnetty, lopulliset kaupat tontista tehtiin vasta syyskuussa. Vihdoin pääsimme käyttämään oikeita määriä oikeaa rahaa.

"Rakkaani, olen niin onnellinen saadessani käyttää kaikki rahamme tähän saviseen palaan hyttysten kansoittamaa maata!"

Jatkoin viisasteluani, tällä kertaa vanhoista hirsitaloista. Kukapa sitä nyt tuollaisessa haluaisi rapujuhlia viettää, mutta pakko kai se oli.

No jos nyt välttämättä haluaa hirsitalon järven rannalta, niin ehkä sitten...

Kävimme Habitaressa bongaamassa muita intohimoisia sisustajia ja käymässä kivoja keskusteluja. Sen kummempia hankintoja ei vielä(kään) kannattanut tehdä, kun kaikki oli vielä aika vaiheessa.

Habitaressa oli totta kai paikalla myös Glorian kodin toimittaja.

Talon suunnittelu oli ollut suht suoraviivaista, mutta piharakennuksen kehittely muistutti Rinta-Nikkolan Uolevin paluuta karaokesta, sen verran sivujuonteita ja -askelia ja sekä ambitioita hommassa oli.

Piharakennuksen versio 30535 B

Sirkuksessakin käytiin. Hämmentävää miten jotkut osaa heittää, pyöriä tai pysyä pystyssä ilman vanhempaa konstaapelia.

Osaisin mäkin, jos vaan harjoittelisin.

Suunnitelmat naapurien kanssa yhteisestä palomuurista kariutuivat, eikä ketään harmittanut. Melkoinen kötöstys se olisi ollutkin. Joskus takapakki on hyväksikin.

LOKAKUU 2019


Tähän kuuhun mahtui tunteita jonkin verran. Pettymyksen tunnetta edusti mm. se, että hieno pohjapiirroksemme oli niin hieno, ettei se mennyt rakennusvalvonnassa läpi. Ihan syystä, ei siinä mitään, mutta hieman oman elämänsa alvaraaltoa kyllä kirpaisi.

Tunteiden tsunami koettiin myös, kun vihdoinkin kerroimme lapsillemme uusista kuvioistamme talon suhteen. Onhan siinä lapsilla sulateltavaa, kun synnyinkoti revitään planeetalta, vaikka kuinka yrittää selittää, miten hyvä sisäilma hirsitalossa on. Tai parempi tilaratkaisu. Tai korkeakiiltoiset keittiökalusteet ja vieläpä saarekekin.

"Katsopas Myrvä-Liibyq, sinun huoneesi pääsee nyt huoneiden taivaaseen. Siellä sen on hyvä olla muiden homeisten seinien seurassa."

Ja pitihän sitä lokakuussakin viisastella. Tällä kertaa talopakettien valmiusvaihtoehdoista. Ilmeisesti osui johonkin pidemmälle raksaamisessaan edistyneiden suoneen / suoleen, sen verran reaktioita kirjoitus aiheutti.

Syyslomalla pääsimme 1) lapsista hetkeksi eroon ja 2) vierailulle pariin massiivihirsitaloon. Kun vielä saimme todeta Forssassa olevan lounaaksi tarjolla sekä lihaa että lihavaihtoehto, reissu oli lähellä täydellistä. Sanoinko jo, että lapset olivat isovanhemmillaan? Ja että täydellistä?

Jylhän jykevä ja komea kuin se kaverini, jota tapaninpäivän tansseissa haettiin jatkuvasti parketille. 

Muutenhan tämä projekti oli edelleen odottelua kuin Kannaksella jatkosodassa ennen kuin taivaalta alkoi sataa sosialistista rautaa.

Myyrmäen raksamessuillakin kävin toteamassa, että toi ja toi ja toi ja toi ja toi pitää sitten hoitaa, ostaa ja hankkia, kunhan toi ja toi ja toi ja toi ja toi on ensin saatu siihen kuntoon, että voidaan aloittaa se ja se ja se ja se ja se.  Jne jne jne.

MARRASKUU 2019


Aiempi kuningasideani / aivopieruni pohjapiirroksen suhteenhan ei mennyt rakennusvalvonnassa läpi. Nyt olin krihnuutellut uuden. Sen riskitekijä oli, että osa talosta sijaitsee kaksi metriä sallittua lähempänä naapurin tonttia. Rakennusvalvonnalle tämä oli ok, mutta naapureilta piti saada suostumus. Elimme siis pari viikkoa jännityksessä odotellessamme (odottelu mainittu) naapurien vastausta. Ja tulihan se lopulta.

Tältä pohjalta toivoisimme voivamme edetä.

Marraskuussa oli sen verran vilpoista ja pimeää, että piti pikkuisen taas viisastella. Tällä kertaa Berliinin muurista ja sen rakennusluvasta. Olihan tässä sellainen pieni linkki maailmanpoliittisiin detaljeihinkin, että Berliinin muurin murtumisesta tuli tuolloin 30 vuotta.

Berliinin muuri, lempinimeltään "Ihminen on tyhmä ja ilkeä eikä tunnu koskaan oppivan".

Laitoimme myös (vihdoinkin) tarjouspyyntöjä menemään talofirmoille. Osa vastasi nopeasti, osaa ei tänä päivänä ole meidän rahamme kiinnostanut ja yhden vastaus pitäisi ehkä tulla niinku tolleen tiäkkö tässä joskus mahdollisesti lähiaikoina jos ja jos. Senkin suhteen siis olemme saaneet odotella. Koska blogin nimi on Kodotus eli niinku odotus ja koti eli silleen aika osuva ja tolleen.

Jakelin myös joululahjavinkkejä. Koska raksahommista on kyse, haeskelin joululahjat rautakaupasta.

Puolisoni tykkäsi tästä lahjasta niin, että mykistyi koko jouluksi. Ja myrkytti rosollini.

JOULUKUU 2019


Yksi mannerlaatta loksahti kohilleen, kun nykyisen tonttimme kaavamuutos meni vihdoin läpi oltuaan melko tarkkaan vuoden hallinto-oikeuden hellässä käsittelyssä. Naapuriemme valitus siis hylättiin, kaava sai lainvoiman ja me ehkä jo joskus ensi vuoden alkupuolella saamme rahaa, jolla lähteä rakentamaan uutta taloa.

Tämän tapahtuman kunniaksi piti taas vähän viisastella, tällä kertaa murhanhimoisista jouluelukoista.

Tuo katse. Kuin kesäyön kuulas utu tukkeutuneen viemärin yllä.

Ja joulun kauneimpien perinteiden kunniaksi saimme taas tukittua viemärimme. Ja onneksi myös avattua. Tämä symboloi joulunvietossa sitä hetkeä, kun parin munatotin (vai -todin?) rohkaisemana aletaan ottaa joulupöydässä esille perheen ja suvun dynamiikan kannalta kipeämpiä asioita, minkä seurauksena anoppi juokseen avantoon, eno polttaa saunan ja kaikki muut polttavat sillat, päreet ja hihansa.

Ehkä joku tukos aukeaisi myös alkuvuodesta 2020, jotta pääsisimme jo polttamaan rahaa, kaatamaan puita, tekemään reikiä tonttiin ja itkemään illat ja valvomaan yöt. Näihin toiveisiin ja tunnelmiin sekä kauniisiin kiitoksiin jokaiselle, joka on blogia lukenut. Teidän takia tätä jaksaa tehdä. Ja rahan.

Merry Uusvuosmas!

Kodotus-blogin henkilökunta Helsingissä, Melbournessa ja San Franciscossa

Terkut myös Glorian kodin toimittajalta!


torstai 26. joulukuuta 2019

Jouluyllätys Mordorista - viemäri tukossa taas


Näin jouluna elämän syklisyys tulee lähelle. Joulu on kerran vuodessa. Palkkapäivä (lue: pettymys) on kerran kuussa. Sunnuntai on kerran viikossa. Viemäri on näköjään tukossa kahdesti vuodessa.

Kyllä. Taas oli putkeen jumahtanut Trumpin kootut, Anne Bernerin saavutukset liikenneministerinä ja maalittajien ajatusmaailma. Joulun aatonaatonaattona tsekkasin tarkastuskaivon ja siellähän

lillui ja löllyi 
tippelistappelis 
tonttujen jouluinen jööti hei! 

Otin pohjoiskorealaiset toimenpiteet käyttöön välittömästi: perheen letkullis-oletetut käyvät luovuttamassa nesteensä ku(u)siaidan juureen, sauna peruutetaan, vettä ei loroteta lavuaariin, vaan alle laitetaan kulho, joka kipataan saman kuusiaidan juureen ja kaikin puolin eletään kuin mungot Saharassa.

Tällaisina hetkinä saamme kuitenkin olla kiitollisia yleisistä palveluista: lähikirjasto tarjosi meille mahdollisuuden jättää takaoven tanakamman tavaran kaupungin viemäriin. Kipaisimme siis kirjastolle. Otin hyllystä Päätaloa ja jätin vessanpönttöön JVG:tä.

Beibi hei mä sporttaan
ja spurttaan kuin pukki
ja voitolla yöhön
meitsi kakki

Kirjasto olisi kuitenkin joulun kiinni, joten kyse oli vain hätä(!)ratkaisusta. Pysyvämpää helpotusta oli kuitenkin luvassa. Samainen tyttäreni kummisetä joka oli turauttanut auki edellisenkin tukoksen oli sopivasti tulossa seuraavana päivänä tuomaan lahjoja. Hieman nolona soitin siis hänelle ja kerroin, että viemärissä olisi taas perheemme kultaa ja mirhamia. 

Come to the dark side, baby!
Ilta meni siis pidättyväisesti kuin brittiläisellä yläluokalla. Seuraavana iltapäivänä pelastus saapui. Aleksi. Tuo tuubanrassauksen tuhannenpäämies. Paskapatojen purkupäällikkö. Viemärinaukaisun Vinnie Colaiuta.

Rassaa putkea ropsuttele
kyllä me tontut se tukitaan
Rassaa putkea ropsuttele
kyllä me tontut se tukitaan
Älä sinä turhia kainostele,
tukos on puolivuosittain vaan
Älä sinä turhia kainostele,
tukos on puolivuosittain vaan

Nyt ongelma oli tuttu ja rutiinit jo selvillä: viemärinkansi auki, rassi muovisen viemäriputken avulla oikeaan reikään ja roplaamista. Ei lähtenyt. Kokeilimme ylempään viemärinaukkoon (jostain syystä meillä on tällainen ihmesysteemi). Ei auttanut. Vielä kerran alempaan. Ei. Epätoivon hikihelmet alkoivat kihota jo muutenkin likaiselle otsalleni. Joulu hotellissa? Kuusen alla? Evakossa Pohjanmaalla? Putkassa?

Joulukakki, joulukakki
taisi tulla paskanakki
Kerro meille oiva ukki,
miks on sulla ruskee lakki

Pähkäilimme, mitä tehdä, kun yhtäkkiä putkesta kuului kuin Sauron olisi puklannut hobittikinkkua. Ja sitten: rakas, ruskea ryöppy. Jos aiempi padon purkaus (ks. edellinen linkki) oli ollut ääriliikkeiden ajatusmaailman Amazon, niin tämä nyt oli ehkä Iijoki. Iso ja vaikuttava, muttei valtaisa. Meiltä pääsi kuitenkin hotelli helpotuksen huokaus. Sauna, jes. Suihku, jes. Astianpesukone, jes. Vessanpönttö, jes. Joulu, jes.

Todennäköisesti sama rassaushomma on edessä taas keväämmällä. Mutta ei mietitä sitä nyt, kas

nythän on joulu ja nythän on joulu
ja nythän on joulu niin
ja meidän perhe saa taas päästää 
tuubaa viemäriin

Näin päättyy joulusaarnamme. Olkaa lapset kilttejä ja muistakaa syödä kuitupitoista ravintoa!

Näin viemäriini joulun teen
ja aivan hiljalleen
nyt putki tukkeutuu
taas uudelleen

Jotta viemäri pysyisi mahdollisimman pitkään auki, kaadoin kinkunrasvat viemäriin. Se varmasti voitelee ja liukastaa putken mahdollisimman hyvin.

Mambaa mä metsästän, mambaa mä metsästän. Tahdon saada suuren.
Ja mikäli luit näin pitkälle, niin kiva. Ja vielä kivempi, jos jaat tämän kirjallisuushistoriallisesti ainutlaatuisen töräyksen jossain somessa tai vaikkapa K-kaupan seinällä.

Kuvat: Pixabay

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Joulun murhanhimoisimmat elukat



Rouva sieltä Ypäjän Agrimarketin tekonivelosastolta tuhisee, että miten otsikko liittyy rakentamiseen. Rouva hyvä, ei mitenkään. Ja nyt kun tämä asia on saatu pois päiväjärjestyksestä, esitellään otsikon ja bloggaajan riisipaperin ohuen journalistisen etiikan velvoittamana joulun murhanhimoisimmat elukat.

Vauhko-Bambi Paranoidi



Vauhko-Bambi oli ehdolla Joulupukin reen vetäjäksi, kunnes psykologisissa testeissä selvisi, että Bambilla on n. 47 sivupersoonaa (Hannibal, Viiltäjä-Jack, Stalin sekä Ripuli-Jermu joitain mainitaksemme). Vauhko-Bambi jäi siis rannalle ruikuttamaan ja kehittelemään salaliittoteorioita. Päivät Vauhko-Bambi vaanii puskissa rekkakuskeja, joita se keihästää terävillä korvillaan. Vauhko-Bambin lempibiisi on “Aikuinen nainen” Kemin musiikkiluokkien 2B-luokan kuoron esittämänä.

Reima Raide-Jokerilla on ymmärtäväinen ilme

Gena Getsemanen Grogotiili



Gena oli elänyt toivossa, että hänestä tehtäisiin seimen lapselle sandaalit, koulureppu tai rattikelkka. Itämaan tietäjät tekivät kuitenkin kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat ja menivät kukin eri tietä omille mailleen. Siksi Gena kykkii nykyään Pitäjänmäen Mätäojassa ja odottaa pääsevänsä tappamaan kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset. Vielä ei ole onnistunut, mutta kerran oli lähellä, kun Arska palasi Korsu Pubin karaokesta ja horjahti ihan Genan eteen. Arska oli kuitenkin sen verran marinoitua lihaa, että Gena sai allergisen reaktion ja Arska kömpi takaisin karaokeen laulamaan Tähdet meren yllä.

Reima Raide-Jokerilla on myötätuntoinen ilme


Abraham Amfetamiini-Ankka



Abrahamilla oli kaikki hyvin: oli ehjä muna, pesäasiat kunnossa ja puhtaat höyhenet. Sitten kerran hän kuuli radiosta rok-musiikkia ja suistui turmioon. Nyt hän myy peräsulkiaan runoilijoiden kyniksi voidakseen ostaa päivittäisen annoksensa. Abraham luulee sitä amfetamiiniksi, mutta tosiasiassa kyseessä on Prisman tuulikaapin kuramatosta kaavittu marraskuinen kura. Abraham olettaa olevansa sadun ruma ankanpoikanen, mutta 47-vuotiaalle ei kukaan kehtaa kertoa totuutta.

Reima Raide-Jokerilla on ironinen ilme


Pedro - pupilliton Poni



Kun Pedro oli pieni, joulukuusi kaatui hänen silmäänsä ja lävisti Pedron pernaa myöten. Pedroa tämä ei sinänsä haittaa, sillä Frozen II oli parempi 2D:nä. Joskus Pedro haaveilee pääsevänsä vielä Joulupukin apuriksi, mutta on tyytyväinen Sinebrychoffin siiderihepan sijaisenakin.

Reima Raide-Jokerilla on huvittunut ilme


Raimo Rabies-Kihahrvi



Raimo - tai tuttavien kesken “Raimo” - oli töissä Betlehemin Terapiaelukat Oy:ssä. Kaveriensa kanssa Raimo vieraili vanhainkodeissa ja eskareissa. Muuan pikkujäbä kuitenkin kävi Raimon hermoille. Tämä Behemothin äpärä tökki Raimoa kanteleen kielillä ja pärskytti lihamakaronilaatikon hajuista sylkeä Raimon päälle. Raimolla napsahti ja sanotaanko nyt niin, että kännissä moottorisahalla tehty ympärileikkaus olisi ollut vielä hienomotorinen taidonnäyte Raimon raivoon verrattuna.

Tämän purkauksen seurauksena Raimo päätyi mafian palvelukseen. Nykyään hän tartuttaa rabiesta niihin, jotka eivät ymmärrä, että yksi jono riittää ja siitä voi seuraavana vuorossa oleva mennä kulloinkin vapaana olevalle kassalle.

Reima Raide-Jokerilla on pilkallinen ilme

Bonuksena vielä……...

Reippaat kaksoset Noppa ja Kuppa



Muuan pieni keskiuusimaalainen kaupunki etsi taannoin maskottia. Ilmoitukseen vastasivat hakuajan puitteissa kupanruntelema kääpiösiili Jeremias, Windowsin Klemmari, Paavo Väyrynen sekä nämä kerrassaan valloittavat veijarit.

Noppa ja Kuppa syntyivät keskiluokkaiseen perheeseen, jossa isä oli putkimies ja äiti ei. Valitsijaraadin puheenjohtaja, punavuorelainen AD Jone valitsi Nopan ja Kupan, koska oli kokaiinipöllyssä. Eläkkeelle Noppa ja Kuppa jäävät vuonna 2076. Uran puolivälissä he käyvät suihkussa.

Reima Raide-Jokerilla on himokas ilme. Kaksoset. Mmmmmmm…