Jopas, jopas. Ka! Viemäri tukossa!

Tarina Cloaca Maximan noususta ja tuhosta

Tämä saaga, kuten kaikki suuret saagat, alkaa näennäisesti viattomalla tapahtumalla, jonka merkityksen voi nähdä vasta karvaiden kokemusten valossa jälkeenpäin. 

Silmä syvyydestä. Se näkee kaiken. Se tietää kaiken.

Kuva: W.C. Maxima

Keskiviikkona lasten lutrattua suihkussa puolisoni piipahti kellarissa. Hän havaitsi pannuhuoneen lattialla vettä. Lattiakaivosta oli lirunut pienehkö määrä yli.

Tässä vaiheessa saagaa olisi jo pitänyt tajuta taustalla soivien viulujen uhkaavat dissonanssit, mutta sen sijaan jatkoimme elämäämme. Kävin silloin tällöin tsekkaamassa lattiakaivon, eikä uutta vettä kellarin lattialle lirunut. Horisontissa pimeys kasvoi, mutta me elimme eteenpäin hobittimaisen huoletonta elämäämme. 

Lauantai. Tyttären kaverisynttärit. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tahmaisia käsiä, muovikrääsää, pullonpyöritystä, Lidlin kokista, ongintaa, anafylaktisia shokkeja. Bileet jatkuivat vielä kaupungilla lastenkonsertilla, jonne piti lähteä kiireellä.

Kotiin palatessamme tyttäremme totesi, että vessan hana oli jätetty valumaan. Tyypillistä pikkuvieraiden sähläystä. Kuka nyt jättää hanan auki vessasta lähtiessään? No tämänpä blogin kirjoittaja. Älkää kysykö miksi. Housujen sepaluksen muistin sentään sulkea. Sen verran lamppu tällä samalla ajatusten Mätäjoella kuitenkin syttyi, että kävin tsekkaamassa kellarin. Ja lattialla oli vettä.

Hieman kirkkaampi lamppu syttyi (ei nyt silti kauhean kirkas) ja kurkkasin pihamme tarkastuskaivoon. Ja kappas kappas kappas kappaska ppaskap paskappas! Sinnepä oli noussut kivasti viemärinestettä, kun se yleensä on tyhjä ja kuiva.

Seuraava lamppu syttyi (valon nopeus on suhteellinen, kuten huomaatte) ja päättelin viemärin olevan tukossa tonttimme tarkastuskaivon ja tonttimme rajalla sijaitsevan  kaupungin viemäriliitoksen välillä. Nopea johtopäätös: olemme romahduksen rajalla, vessanpönttöjen kannet teipillä umpeen, kielto valuttaa vettä viemäriin, vinkki puskapissailun eheyttävästä vaikutuksesta ja käsky käydä vääntämässä tortut kaupunginkirjaston vessassa. Oli lauantai-ilta kuuden maissa. 73 prosenttia putkimiehistä on tuohon aikaan illasta jo putkassa.

Soitto kaverille, joka on putkimies, rumpali ja kummisetä jumalan arvosta. Mitäpä muutakaan tekemistä hänellä olisi ollut kuin piipahtaa rassaamassa tukkiutuneita viemäreitä. Hommiin päästiin ennen iltakahdeksaa. Kahden miehen ja yhden pikkumiehen voimin runksuteltiin rassia viemäriin ensin tontin rajalta kaivon kautta, sitten keskeltä tonttia tarkastuskaivosta ja vielä uudelleen tontin rajalta. Ei mitään. Kunnes…

Jessus! Ryöppy! Tulva! Ruskea Niagara! Vihapuheen Tonava! Donald Trumpin verenkierto! Sote-uudistus!

Kävimme Stingin keikalla torstaina. Se oli mainio, suorastaan erinomainen. Äänentoisto pelasi todella mallikkaasti, Sting lauloi huikeasti, vaikka on jo 413-vuotias ja kaikin puolin keikka oli mitä viihdyttävin. Mutta palkinto tämän vuoden sykähdyttävimmästä ilmiöstä menee viemäristä ryöppyävälle paskalietteelle. Oikeasti. En tiennyt voivani tuntea sellaista iloa katsellessani ruskean liejun roiskumista. Sitä on vaikea kuvailla, se täytyy kokea. Ja toisaalta, toivottavasti sitä ei joudu kokemaan.

Ryöppy jatkui. Ja jatkui. Se saattoi kestää puoli minuuttia. Tai puoli tuntia. Vaikea sanoa - jöödin lisäksi ryöppysi myös adrenaliini. Mutta kuten Nietsche aikoinaan sanoi: “Kakkaa pukkaa”.

Kuten kaikki riemu, ryöppykin tyrehtyi aikoinaan. Jäljelle jäi hitaasti laskeva pulssi ja tyhjä olo. Paskakeikka, mutta tulipahan tehtyä. Jäljellä oli vielä jälkihoito. Päästimme vettä viemäriin ja vedimme pönttöä kuin suomalaisturisti ruotsalaisessa vessassa: Titta!

Universumi oli kuitenkin käsikirjoittanut tähän saagaan vielä yllätyksen. Uhkaava patarumpujen kumu voimistui, kun kurkkasin pihamme tarkastuskaivoon: elämännesteen virta viemärin pohjalla oli pysähtynyt ja lietteen pinta alkoi uudelleen nousta…

Voipunut katse silmissämme ja kasvava pelko sydämissämme tungimme rassin vielä kerran tontin rajalta kaivoon. Hetki runksuttelua ja jessus uudelleen! Ryöppy uudelleen! Unkarin hallitus! Anne Bernerin uudistukset! Pietarin trollitehtaan sielu! Suurperheen norovirus!

Viemäristä tulvi yhtä valtaisa ja piiiiiiitkä ryöppy yhtä ruskeaa lientä kuin äskenkin. Hämmennyksensekainen riemukin oli samaa kuin äsken. Ja ehkä myös epämukava tietoisuus siitä, että “toi kaikki on meidän perheestä” (huom. sana on siis perhe).

Amatööriputkimiehen teoria: ensimmäisestä ryöpystä oli samalla myös alkanut jäädä uutta sakkaa putken tukoskohtaan. Kaikki björdendööl ei ollutkaan päässyt ulos, vaan patoutunut uudeksi tukokseksi. Mikä tukoskohta ikinä sitten onkaan: alkuperäisen betoniputken pala, putkeen tunkeutunut puunjuuri, Paavo Väyrysen ehdokkuusilmoitus vuoden 2044 presidentinvaaleihin. Kalenterissa on nyt kuukausittain toistuva muistutus tsekata tarkastuskaivo.

Siinä sitä oltiin. Jangtse-joen vuosivaluman verran jöötimössöä oli saatu turautettua tuhdimpiin putkiin. Ja mikä parasta / pahinta: olimme niukin naukin säästyneet melkoiselta kellarikatastrofilta. Nyt liete jatkoi iloisena virtana kohti kaupungin laitoksia, eikä kuplinut ja höllynyt kylppärimme ja pannuhuoneemme lattialla. Lähellä ei lasketa.

Iso, ruskea, höyryävänlämmin kiitoshali putkimiehellemme!