Raksavuosi 2019 - tahmeaa oli

Vuosi sitten, vuoden 2018 lopussa olin kuin maani myynyt. Tosin syy oli se, etten ollut myynyt maatani. Naapureiden valituksella hallinto-oikeuteen laskeuduimme joulunviettoon ja se joulu oli juuri niin oisäriemuisa kuin voi kuvitellakin.

ALKUVUOSI 2019

Alkuvuosi 2019 meni siis harmitellessa ja kyttäämämme tontin kaavoitusta odotellessa. Verryttelin toukokuussa bloggauslihaksiani kirjoittamalla pari eri kirjoitusta siitä, miten talofirmojen myyjät suhtautuvat ihmisiin, joilla ei ole tonttia tai joilla on tontti.

TOUKO-KESÄKUU 2019

Touko-kesäkuussa alkoi näyttää siltä, että meillä olisi mahdollisuudet iskeä kiinni havittelemaamme tonttiin. Ja näin kävikin: kesäkuussa homma selkisi, tontin kaava oli valmis ja hyväksytty ja tontin ostolle tuli vihreää valoa.

Kesä meni piirrellessä taloa. Sitä mukaa, kun opin piirtämään suorempia viivoja (viivottimen käyttöliittymä on yllättävän monimutkainen), egoni kasvoi. Sen verran giganttiset mittasuhteet se saikin, että päätin alkaa väheksyä koko arkkitehtien ammattikuntaa. Sillä minähän en sellaista palkkaa!

Kyllä tosta pitäisi kaiken selvitä.

Viemärikin saatiin tukittua - ensimmäistä kertaa. Toinen tukoshan turautettiin sitten puoli vuotta myöhemmin. Lue siis eeppinen kuvailu suolituotosten mannerlaattojen liikkeistä. Tai älä, jos ei kiinnosta. Mutta aika ikävä asenne kyllä. Mietis hei nyt pikkasen.

Pieni kuva, suuri tukos.

HEINÄKUU 2019

Melkoisen iso asia oli myös ensimmäisen oman auton hankinta. Eikä kyseessä ollutkaan mikä tahansa auto, vaan halpa, ranskalainen auto! Toistaiseksihan se ei ole raksa-autoiluun joutunut, mutta sainpa perusteltua hankinnan raksa-aspektilla. Paino on noussut auton hankinnan jälkeen 93 kiloa.

Lapset antoivat autollemme nimen Tipo. Juu tiedän, se on Fiatin nimi. Selitä se nyt lapsille sitten.

Heinäkuussa oli ohjelmassa myös Kouvolan asuntomessut. Näitä asioita siellä tarkkailin. Ja nämä asiat sieltä bongasin.

Samalla talon suunnittelu jatkui. Koska tonttimme on pienempi kuin vuoden takainen joulumieleni, talon ja piharakennuksen ährääminen sallittujen rajojen sisälle oli melkoista balettia. Jonkinlainen plié kuitenkin saatiin kasaan ilman, että Nurejevin trikoot repesivät strategisilta kohdilta. Tätäkin kesällä antaumuksella pohdittiin (siis talon sijoittumista tontille, ei Nurejevin trikoita).

ELOKUU 2019

Talopähkäily jatkui. Millainen talo, mistä sisään, mitä minnekäkin, kuka murhasi rouva Skrofin, miksi olen täällä, oliko Rollarit parempi kuin Biitles?

Elokuussa sain myös bloggaajanurani ensimmäisen - ja toistaiseksi viimeisen - skuupin. Sellaisen ihan oikeanlaisen. Ikeassa käydessäni kuulin, että Ikean keittiöviikot loppuvat ja tein siitä kirjoituksen. Se on tänä päivänä yksi luetuimpia postauksiani ja näyttää jopa pitävän kutinsa. Keittiöviikkoja ei ole Ikeassa enää ollut, vaan systeemi on muuttunut. Melkoista profetointia aloittelevalta bloggaajalta.

Jos viettää kuusitoista tuntia kuussa kuolaamassa Ikean keittiöitä, voi jossain vaiheessa kuulla jotain merkittävääkin.

Elokuulle sijoittuu myös urani luetuin kirjoitus. Kävimme Hämeenlinnassa keskiaikafestivaalilla ja päätin hieman viisastella Hämeen linnan rakennusvirheistä. Teksti on aivan ylivoimaisesti luetuin kirjoitukseni. Tähän mennessä. Luulen, että lähiviikkoina yksityiskohtainen vloggaukseni juurihoidosta saattaa mennä tämän ohi.

Ruma ja vanha. Kuulin saman viimeksi tapaninpäivän naistentansseissa.

Tähän mennessä ainoat konkreettiset asiatkin tontilla tapahtuivat elokuussa. Sinne porattiin reikiä ja todettiin siellä olevan savea. Suomeksi: tehtiin maaperätutkimus ja sen myötä saatiin perustamistapalausunto, joka on yhdistelmä matematiikan väitöskirjaa, kuolleen meren kääröjä ja Atlantiksen karttaa. Jos et jaksa lukea koko kirjoitusta (lue nyt silti), niin sama tiivistettynä: tontilla on savea, löllyn löllyn löllyti löö.

Siitäpä tulkittavaa oman elämänsä dosenteille.

SYYSKUU 2019

Vaikka uutta tonttia olimme jo kauan kytänneet ja se oli meille myönnetty, lopulliset kaupat tontista tehtiin vasta syyskuussa. Vihdoin pääsimme käyttämään oikeita määriä oikeaa rahaa.

"Rakkaani, olen niin onnellinen saadessani käyttää kaikki rahamme tähän saviseen palaan hyttysten kansoittamaa maata!"

Jatkoin viisasteluani, tällä kertaa vanhoista hirsitaloista. Kukapa sitä nyt tuollaisessa haluaisi rapujuhlia viettää, mutta pakko kai se oli.

No jos nyt välttämättä haluaa hirsitalon järven rannalta, niin ehkä sitten...

Kävimme Habitaressa bongaamassa muita intohimoisia sisustajia ja käymässä kivoja keskusteluja. Sen kummempia hankintoja ei vielä(kään) kannattanut tehdä, kun kaikki oli vielä aika vaiheessa.

Habitaressa oli totta kai paikalla myös Glorian kodin toimittaja.

Talon suunnittelu oli ollut suht suoraviivaista, mutta piharakennuksen kehittely muistutti Rinta-Nikkolan Uolevin paluuta karaokesta, sen verran sivujuonteita ja -askelia ja sekä ambitioita hommassa oli.

Piharakennuksen versio 30535 B

Sirkuksessakin käytiin. Hämmentävää miten jotkut osaa heittää, pyöriä tai pysyä pystyssä ilman vanhempaa konstaapelia.

Osaisin mäkin, jos vaan harjoittelisin.

Suunnitelmat naapurien kanssa yhteisestä palomuurista kariutuivat, eikä ketään harmittanut. Melkoinen kötöstys se olisi ollutkin. Joskus takapakki on hyväksikin.

LOKAKUU 2019

Tähän kuuhun mahtui tunteita jonkin verran. Pettymyksen tunnetta edusti mm. se, että hieno pohjapiirroksemme oli niin hieno, ettei se mennyt rakennusvalvonnassa läpi. Ihan syystä, ei siinä mitään, mutta hieman oman elämänsa alvaraaltoa kyllä kirpaisi.

Tunteiden tsunami koettiin myös, kun vihdoinkin kerroimme lapsillemme uusista kuvioistamme talon suhteen. Onhan siinä lapsilla sulateltavaa, kun synnyinkoti revitään planeetalta, vaikka kuinka yrittää selittää, miten hyvä sisäilma hirsitalossa on. Tai parempi tilaratkaisu. Tai korkeakiiltoiset keittiökalusteet ja vieläpä saarekekin.

"Katsopas Myrvä-Liibyq, sinun huoneesi pääsee nyt huoneiden taivaaseen. Siellä sen on hyvä olla muiden homeisten seinien seurassa."

Ja pitihän sitä lokakuussakin viisastella. Tällä kertaa talopakettien valmiusvaihtoehdoista. Ilmeisesti osui johonkin pidemmälle raksaamisessaan edistyneiden suoneen / suoleen, sen verran reaktioita kirjoitus aiheutti.

Syyslomalla pääsimme 1) lapsista hetkeksi eroon ja 2) vierailulle pariin massiivihirsitaloon. Kun vielä saimme todeta Forssassa olevan lounaaksi tarjolla sekä lihaa että lihavaihtoehto, reissu oli lähellä täydellistä. Sanoinko jo, että lapset olivat isovanhemmillaan? Ja että täydellistä?

Jylhän jykevä ja komea kuin se kaverini, jota tapaninpäivän tansseissa haettiin jatkuvasti parketille. 

Muutenhan tämä projekti oli edelleen odottelua kuin Kannaksella jatkosodassa ennen kuin taivaalta alkoi sataa sosialistista rautaa.

Myyrmäen raksamessuillakin kävin toteamassa, että toi ja toi ja toi ja toi ja toi pitää sitten hoitaa, ostaa ja hankkia, kunhan toi ja toi ja toi ja toi ja toi on ensin saatu siihen kuntoon, että voidaan aloittaa se ja se ja se ja se ja se.  Jne jne jne.

MARRASKUU 2019

Aiempi kuningasideani / aivopieruni pohjapiirroksen suhteenhan ei mennyt rakennusvalvonnassa läpi. Nyt olin krihnuutellut uuden. Sen riskitekijä oli, että osa talosta sijaitsee kaksi metriä sallittua lähempänä naapurin tonttia. Rakennusvalvonnalle tämä oli ok, mutta naapureilta piti saada suostumus. Elimme siis pari viikkoa jännityksessä odotellessamme (odottelu mainittu) naapurien vastausta. Ja tulihan se lopulta.

Tältä pohjalta toivoisimme voivamme edetä.

Marraskuussa oli sen verran vilpoista ja pimeää, että piti pikkuisen taas viisastella. Tällä kertaa Berliinin muurista ja sen rakennusluvasta. Olihan tässä sellainen pieni linkki maailmanpoliittisiin detaljeihinkin, että Berliinin muurin murtumisesta tuli tuolloin 30 vuotta.

Berliinin muuri, lempinimeltään "Ihminen on tyhmä ja ilkeä eikä tunnu koskaan oppivan".

Laitoimme myös (vihdoinkin) tarjouspyyntöjä menemään talofirmoille. Osa vastasi nopeasti, osaa ei tänä päivänä ole meidän rahamme kiinnostanut ja yhden vastaus pitäisi ehkä tulla niinku tolleen tiäkkö tässä joskus mahdollisesti lähiaikoina jos ja jos. Senkin suhteen siis olemme saaneet odotella. Koska blogin nimi on Kodotus eli niinku odotus ja koti eli silleen aika osuva ja tolleen.

Jakelin myös joululahjavinkkejä. Koska raksahommista on kyse, haeskelin joululahjat rautakaupasta.

Puolisoni tykkäsi tästä lahjasta niin, että mykistyi koko jouluksi. Ja myrkytti rosollini.

JOULUKUU 2019

Yksi mannerlaatta loksahti kohilleen, kun nykyisen tonttimme kaavamuutos meni vihdoin läpi oltuaan melko tarkkaan vuoden hallinto-oikeuden hellässä käsittelyssä. Naapuriemme valitus siis hylättiin, kaava sai lainvoiman ja me ehkä jo joskus ensi vuoden alkupuolella saamme rahaa, jolla lähteä rakentamaan uutta taloa.

Tämän tapahtuman kunniaksi piti taas vähän viisastella, tällä kertaa murhanhimoisista jouluelukoista.

Tuo katse. Kuin kesäyön kuulas utu tukkeutuneen viemärin yllä.

Ja joulun kauneimpien perinteiden kunniaksi saimme taas tukittua viemärimme. Ja onneksi myös avattua. Tämä symboloi joulunvietossa sitä hetkeä, kun parin munatotin (vai -todin?) rohkaisemana aletaan ottaa joulupöydässä esille perheen ja suvun dynamiikan kannalta kipeämpiä asioita, minkä seurauksena anoppi juokseen avantoon, eno polttaa saunan ja kaikki muut polttavat sillat, päreet ja hihansa.

Ehkä joku tukos aukeaisi myös alkuvuodesta 2020, jotta pääsisimme jo polttamaan rahaa, kaatamaan puita, tekemään reikiä tonttiin ja itkemään illat ja valvomaan yöt. Näihin toiveisiin ja tunnelmiin sekä kauniisiin kiitoksiin jokaiselle, joka on blogia lukenut. Teidän takia tätä jaksaa tehdä. Ja rahan.

Merry Uusvuosmas!

Kodotus-blogin henkilökunta Helsingissä, Melbournessa ja San Franciscossa

Terkut myös Glorian kodin toimittajalta!

Jouluyllätys Mordorista - viemäri tukossa taas

Näin jouluna elämän syklisyys tulee lähelle. Joulu on kerran vuodessa. Palkkapäivä (lue: pettymys) on kerran kuussa. Sunnuntai on kerran viikossa. Viemäri on näköjään tukossa kahdesti vuodessa.

Kyllä. Taas oli putkeen jumahtanut Trumpin kootut, Anne Bernerin saavutukset liikenneministerinä ja maalittajien ajatusmaailma. Joulun aatonaatonaattona tsekkasin tarkastuskaivon ja siellähän

lillui ja löllyi 

tippelistappelis 

tonttujen jouluinen jööti hei! 

Otin pohjoiskorealaiset toimenpiteet käyttöön välittömästi: perheen letkullis-oletetut käyvät luovuttamassa nesteensä ku(u)siaidan juureen, sauna peruutetaan, vettä ei loroteta lavuaariin, vaan alle laitetaan kulho, joka kipataan saman kuusiaidan juureen ja kaikin puolin eletään kuin mungot Saharassa.

Tällaisina hetkinä saamme kuitenkin olla kiitollisia yleisistä palveluista: lähikirjasto tarjosi meille mahdollisuuden jättää takaoven tanakamman tavaran kaupungin viemäriin. Kipaisimme siis kirjastolle. Otin hyllystä Päätaloa ja jätin vessanpönttöön JVG:tä.

Beibi hei mä sporttaan

ja spurttaan kuin pukki

ja voitolla yöhön

meitsi kakki

Kirjasto olisi kuitenkin joulun kiinni, joten kyse oli vain hätä(!)ratkaisusta. Pysyvämpää helpotusta oli kuitenkin luvassa. Samainen tyttäreni kummisetä joka oli turauttanut auki edellisenkin tukoksen oli sopivasti tulossa seuraavana päivänä tuomaan lahjoja. Hieman nolona soitin siis hänelle ja kerroin, että viemärissä olisi taas perheemme kultaa ja mirhamia. 

Come to the dark side, baby!

Ilta meni siis pidättyväisesti kuin brittiläisellä yläluokalla. Seuraavana iltapäivänä pelastus saapui. Aleksi. Tuo tuubanrassauksen tuhannenpäämies. Paskapatojen purkupäällikkö. Viemärinaukaisun Vinnie Colaiuta.

Rassaa putkea ropsuttele

kyllä me tontut se tukitaan

Rassaa putkea ropsuttele

kyllä me tontut se tukitaan

Älä sinä turhia kainostele,

tukos on puolivuosittain vaan

Älä sinä turhia kainostele,

tukos on puolivuosittain vaan

Nyt ongelma oli tuttu ja rutiinit jo selvillä: viemärinkansi auki, rassi muovisen viemäriputken avulla oikeaan reikään ja roplaamista. Ei lähtenyt. Kokeilimme ylempään viemärinaukkoon (jostain syystä meillä on tällainen ihmesysteemi). Ei auttanut. Vielä kerran alempaan. Ei. Epätoivon hikihelmet alkoivat kihota jo muutenkin likaiselle otsalleni. Joulu hotellissa? Kuusen alla? Evakossa Pohjanmaalla? Putkassa?

Joulukakki, joulukakki

taisi tulla paskanakki

Kerro meille oiva ukki,

miks on sulla ruskee lakki

Pähkäilimme, mitä tehdä, kun yhtäkkiä putkesta kuului kuin Sauron olisi puklannut hobittikinkkua. Ja sitten: rakas, ruskea ryöppy. Jos aiempi padon purkaus (ks. edellinen linkki) oli ollut ääriliikkeiden ajatusmaailman Amazon, niin tämä nyt oli ehkä Iijoki. Iso ja vaikuttava, muttei valtaisa. Meiltä pääsi kuitenkin hotelli helpotuksen huokaus. Sauna, jes. Suihku, jes. Astianpesukone, jes. Vessanpönttö, jes. Joulu, jes.

Todennäköisesti sama rassaushomma on edessä taas keväämmällä. Mutta ei mietitä sitä nyt, kas

nythän on joulu ja nythän on joulu

ja nythän on joulu niin

ja meidän perhe saa taas päästää 

tuubaa viemäriin

Näin päättyy joulusaarnamme. Olkaa lapset kilttejä ja muistakaa syödä kuitupitoista ravintoa!

Näin viemäriini joulun teen

ja aivan hiljalleen

nyt putki tukkeutuu

taas uudelleen

Jotta viemäri pysyisi mahdollisimman pitkään auki, kaadoin kinkunrasvat viemäriin. Se varmasti voitelee ja liukastaa putken mahdollisimman hyvin.

Mambaa mä metsästän, mambaa mä metsästän. Tahdon saada suuren.

Ja mikäli luit näin pitkälle, niin kiva. Ja vielä kivempi, jos jaat tämän kirjallisuushistoriallisesti ainutlaatuisen töräyksen jossain somessa tai vaikkapa K-kaupan seinällä.

Kuvat: Pixabay

Joulun murhanhimoisimmat elukat

Rouva sieltä Ypäjän Agrimarketin tekonivelosastolta tuhisee, että miten otsikko liittyy rakentamiseen. Rouva hyvä, ei mitenkään. Ja nyt kun tämä asia on saatu pois päiväjärjestyksestä, esitellään otsikon ja bloggaajan riisipaperin ohuen journalistisen etiikan velvoittamana joulun murhanhimoisimmat elukat.

Vauhko-Bambi Paranoidi

Vauhko-Bambi oli ehdolla Joulupukin reen vetäjäksi, kunnes psykologisissa testeissä selvisi, että Bambilla on n. 47 sivupersoonaa (Hannibal, Viiltäjä-Jack, Stalin sekä Ripuli-Jermu joitain mainitaksemme). Vauhko-Bambi jäi siis rannalle ruikuttamaan ja kehittelemään salaliittoteorioita. Päivät Vauhko-Bambi vaanii puskissa rekkakuskeja, joita se keihästää terävillä korvillaan. Vauhko-Bambin lempibiisi on “Aikuinen nainen” Kemin musiikkiluokkien 2B-luokan kuoron esittämänä.

Reima Raide-Jokerilla on ymmärtäväinen ilme

Gena Getsemanen Grogotiili

Gena oli elänyt toivossa, että hänestä tehtäisiin seimen lapselle sandaalit, koulureppu tai rattikelkka. Itämaan tietäjät tekivät kuitenkin kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat ja menivät kukin eri tietä omille mailleen. Siksi Gena kykkii nykyään Pitäjänmäen Mätäojassa ja odottaa pääsevänsä tappamaan kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset. Vielä ei ole onnistunut, mutta kerran oli lähellä, kun Arska palasi Korsu Pubin karaokesta ja horjahti ihan Genan eteen. Arska oli kuitenkin sen verran marinoitua lihaa, että Gena sai allergisen reaktion ja Arska kömpi takaisin karaokeen laulamaan Tähdet meren yllä.

Reima Raide-Jokerilla on myötätuntoinen ilme

Abraham Amfetamiini-Ankka

Abrahamilla oli kaikki hyvin: oli ehjä muna, pesäasiat kunnossa ja puhtaat höyhenet. Sitten kerran hän kuuli radiosta rok-musiikkia ja suistui turmioon. Nyt hän myy peräsulkiaan runoilijoiden kyniksi voidakseen ostaa päivittäisen annoksensa. Abraham luulee sitä amfetamiiniksi, mutta tosiasiassa kyseessä on Prisman tuulikaapin kuramatosta kaavittu marraskuinen kura. Abraham olettaa olevansa sadun ruma ankanpoikanen, mutta 47-vuotiaalle ei kukaan kehtaa kertoa totuutta.

Reima Raide-Jokerilla on ironinen ilme

Pedro - pupilliton Poni

Kun Pedro oli pieni, joulukuusi kaatui hänen silmäänsä ja lävisti Pedron pernaa myöten. Pedroa tämä ei sinänsä haittaa, sillä Frozen II oli parempi 2D:nä. Joskus Pedro haaveilee pääsevänsä vielä Joulupukin apuriksi, mutta on tyytyväinen Sinebrychoffin siiderihepan sijaisenakin.

Reima Raide-Jokerilla on huvittunut ilme

Raimo Rabies-Kihahrvi

Raimo - tai tuttavien kesken “Raimo” - oli töissä Betlehemin Terapiaelukat Oy:ssä. Kaveriensa kanssa Raimo vieraili vanhainkodeissa ja eskareissa. Muuan pikkujäbä kuitenkin kävi Raimon hermoille. Tämä Behemothin äpärä tökki Raimoa kanteleen kielillä ja pärskytti lihamakaronilaatikon hajuista sylkeä Raimon päälle. Raimolla napsahti ja sanotaanko nyt niin, että kännissä moottorisahalla tehty ympärileikkaus olisi ollut vielä hienomotorinen taidonnäyte Raimon raivoon verrattuna.

Tämän purkauksen seurauksena Raimo päätyi mafian palvelukseen. Nykyään hän tartuttaa rabiesta niihin, jotka eivät ymmärrä, että yksi jono riittää ja siitä voi seuraavana vuorossa oleva mennä kulloinkin vapaana olevalle kassalle.

Reima Raide-Jokerilla on pilkallinen ilme

Bonuksena vielä……...

Reippaat kaksoset Noppa ja Kuppa

Muuan pieni keskiuusimaalainen kaupunki etsi taannoin maskottia. Ilmoitukseen vastasivat hakuajan puitteissa kupanruntelema kääpiösiili Jeremias, Windowsin Klemmari, Paavo Väyrynen sekä nämä kerrassaan valloittavat veijarit.

Noppa ja Kuppa syntyivät keskiluokkaiseen perheeseen, jossa isä oli putkimies ja äiti ei. Valitsijaraadin puheenjohtaja, punavuorelainen AD Jone valitsi Nopan ja Kupan, koska oli kokaiinipöllyssä. Eläkkeelle Noppa ja Kuppa jäävät vuonna 2076. Uran puolivälissä he käyvät suihkussa.

Reima Raide-Jokerilla on himokas ilme. Kaksoset. Mmmmmmm…

Odottelu ohi - kaavamuutos meni läpi!

Huhhahhei, den glider in ja mitä niitä nyt on!

Yksi melkoisen täräyttävä virstanpylväs on nyt saatu ohitettua, vaikkakin hitaasti, vaivalloisesti ja stressaten. Nykyisen kotimme tontin kaavamuutos on nyt ihan lopultakin aikuisten oikeasti varmasti todellakin virallisesti lainvoimainen. Eipä tässä mennytkään kuin kaksi vuotta esisopimuksen allekirjoitusitkuista naapurien hallinto-oikeuden valitusitkujen kautta tähän hetkeen.

Eipä elämämme tähän mennessä yksi isoimmista päätöksistä tämän dramaattisemmalta näytä:

Seikkaperäisempi selonteko tonttirumbamme ensiaskelista löytyy tästä postauksesta ja tiivistelmä koko ratkiriemukkaasta venailumacarenasta täältä.

Eihän tämä nyt sentään sitä tarkoita, että rahat pamahtaisivat tilille näppärästi ennen joulua. Ehei, ei nyt sentään. Kukas niitä nyt tähän aikaan vuodesta kaipaisikaan. Kyllä sitä pitää rakennusfirman saada vuoden lopun kiireet taputeltua. Joskus sitten ensi vuoden alussa voitaisiin vaikka niitä rahoja alkaa kysellä.

Tällaisena näen perheemme tilanteen.

Yksi erittäin positiivinen asia tässä on se, että rakennusfirmalla ei ole kiire repiä taloamme maailmankartalta. Se toivottavasti tarkoittaa sitä, että uusi talomme ehtisi valmistua asuttavaan kuntoon ennen kuin vanha menee päreiksi. Se taas tarkoittaa, että romujamme ei tarvitsisi välimuuttaa banaanilaatikoissa minnekään Jompan Kebab ja Asbesti Oy:n kellariin, vaan muutto voitaisiin tehdä vanhasta kodista uuteen. Tosin sen verran hitaasti tässä meille yksi talotoimittaja on tarjoustaan toimittamassa, että muutama vuosirengas saattaa mäntyihin kasvaa ennen kuin meidän hirtemme ovat taapelissa. 

Tällaisena muu maailma näkee perheemme tilanteen.

Rouva sieltä imatralaisesta poistoilmahormista kyselee, että onko onnellinen, riemukas vai jopa ihan riehakas olo. No kuulkaas rouva kun ei mitään niistä. Sehän tässä hieman järsii, että kun on näin pitkään kaikkea odotettu, niin leuka on vähän kroonisesti painunut rintaan ja ryhti on kumara kuin seuraavaa iskua odottaen. Ei hypätä ilman paitaa uimaan Havis Amandan patsaalta eikä ajella ranskalaisella raksa-autolla marseljeesia tööttäillen.

Mutta juu. Iso juttu. Etenkin, jos ne rahatkin tästä saataisiin. Kodotus jatkuu.

"Voi kuules pikku Jukka kun Joulupukki ei voi tuoda rakennuslupaa joululahjaksi. Mutta kelpaisiko keinuheppa?"

Talotoimittajien kilpailutus - ensitunnelmat

Talotoimittajien kilpailutus on siis alkanut. Luulin, että nyt homma alkaa edetä kuin entisen miehen dementia, mutta olin taas väärässä. Toimitussisällöt päästään vertailemaan ehkä tällä alkavalla viikolla, eroja on niissäkin. Kaikkia yhdistää toki massiivihirsi, joka myös rajaa talotoimittajia melkoisesti. Potentiaaliset hirsitalofirmat olemme nähdäkseni sinänsä osanneet valita hyvin. Olen päässyt yllättymään myös prosessin dialogisuudesta. Me kysymme, he vastaavat. Myös tarkentavia kysymyksiä hirsifirmojen taholta on ropissut kiitettävästi. Osin ihan siksi, että emme ole itse ihan kaikkea tajunneet. Aika jännä sinänsä, vaikka olemme jo ensimmäistä omakotitaloa rakentamassa.

"Näistä me sit sormijatketaan sitä hirsimatskuu. Peruskäytäntö alalla kato."

Tarjoukset on pyydetty seitsemältä hirsifirmalta - kuudelta suomalaiselta ja parilta virolaiselta. Yhdestä ei ole tiedusteluista huolimatta kuulunut mitään ja yhdeltä on vielä varsinaiset numerot tulossa. Neljä näistä ovat hinnaltaan suunnilleen kolmenkymmenen tuhannen euron sisällä ja yksi jossain Saturnuksen kiertoradalla.

Toden totta: yksi tarjous oli about kaksisataa tonnia - KYLLÄ - kaksisataa tuhatta kalliimpi kuin muut. Pitänee vielä varmistaa, että olen ymmärtänyt oikein. Ilmeisesti rakennusmateriaali on mäntyä, jonka juuria on vuodesta 1678 ravittu täysikuun valossa piharatamon lehdiltä kerätyllä tapiirinvirtsalla. Tai sitten en vain ole tajunnut jotain. Ehkä summa olikin Puolan zlotyissä.

"Höyläämme hirret Narnian tehtaassamme Äiti Gaian kasvattamasta maailmanpuusta."

Olen jo asennoitunut, että lienee täysin mahdotonta laittaa tarjouksia hinnoiltaan täysin samalle viivalle. Vastaavan mestarin kanssa on istuttava alas ja pyydettävä häntä kampaamaan tarjouksista olennaiset esiin. Kaikista toimittajista löytyy paljon positiivista (toki myös negatiivista, koska internet) ja olemmepa useamman toimittajan käden- tai höylänjälkeä käyneet toljottelemassakin. Kun luvut ovat selvillä, viimeinen sentti vedetään perstuntumalla, hatusta tai arvalla.

"Tää mökki on sinänsä ihan jees, mutta mitä toi Aleksis Kiven kalmo tekee parvella?"

Odotellaan nyt kuitenkin yhden toimittajan tarjousta ja katsellaan, kuullaanko toisesta vielä jotain. Vai onko kyse talomyyjien erityistaidosta, kuolleeksi tekeytymisestä.

"Mä vetäsen tässä pikku tupluurit ton Szigetin paritalon ja Saskatchewanin lomakylätarjousten välissä. Palataan siihen teidän uusmaalaiseen omakotitaloon vaikka jonain ens vuonna tai myöhzzzzzzz."

Ja hei, jos tuntuu siltä, että haluaisi jakaa jotain jollekin, niin jaa vaikka tämä teksti.

Joululahjat hankittu - rautakaupasta

Piipahdin tuossa muuan rautakaupassa. En mainitse nimiä, kun kieltäytyivät antamasta vessanpönttöjä, suihkukaappia, keittiötä, ovia (sisä- ja ulko-), sähköjä, putkia ja rahaa bloginäkyvyyttä vastaan Suomen suosituimmassa rakennusblogissa. Eikä minunkaan blogini kelvannut.

Mutta höristin vapaapainin runtelemia korviani (pojat yli 36 vuotta ja yli 13 kiloa), kun kuulin joululauluja kaupan keskusradiosta. Olin hetken, että mitä rosollia! Mutta sitten minut valtasi samanlainen olo kuin maaliskuussa -96, kun Jarno kaatoi lämmintä vaniljakastiketta päälleni lenkkisaunassa. Tiedätte kyllä.

"Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Securitas jos ei sisäänpääsyäsi estä!"

Joulumieli! Yhdistelmä lanttulaatikon jälkipolttoja, henkensä uhranneen sian ihraa toisen sian elimistössä ja kynttilänliekissä palavan lahjapaperin käryä. Teeskentelyä, että kälyn joululimppu on syötävää ja serkkujen huutoa, kun kuusenjalka meni silmästä läpi. Sen vallassa kahlasin rautakaupan joka käytävän läpi. Jos myyjä tuli vastaan, larppasin raksaajaa. Sisimmässäni olin kuitenkin yhä se sama runopoika, joka ompeli partioreppuunsa paljetteja.

Löysin kaiken - ja paljon muutakin - mitä tarvitaan, jotta perhejoulu ei olisi ihan niin perheestä kuin edellisenä vuonna. Viime jouluhan meni leppoisasti, kun saimme tietää aatonaattona, että nykyisen kotimme kaavamuutoksesta oli tehty valitus hallinto-oikeuteen. SIINÄ oli nimittäin joululahjaa kerrakseen. Parempi kuin hiustenkuivaaja kylpyammeessa.

Nyt olen jo avannut sieluani tarpeeksi. Tällaisella taikapölyllä meille luodaan tänä jouluna kystää, kyllää ja miespolvet unholaan:

Oli vaikea päättää, mikä väri sopii parhaiten yhteen ihotyyppini (keväinen akne) kanssa. Otin kaikki. Kotona vasta selvisi, että nämä olivatkin muovia. Nyt mietin, mitä se näistä valunut pihka oli.

Omat lahjatoiveet alta pois. Olen toivonut joululahjaksi Teslaa, joten ostin sille valmiiksi laturin. Tämä on näppärä, koska jos auto hyytyy Turun motarille, puolison läppäristä saa usbilla autoon lisävirtaa.

Joulu on murheellista aikaa kaikille, joilla on suvussa “sellainen” eno. Käytännössä siis kaikille. Enolle voi terästettyjen glögien ja munatotien siemailun tuoksinassa vihjata tämän ongelmista hienovaraisesti tällä lahjalla. Eno ymmärtää ja hetken on kuin enkelin siipi hipaisisi jokaisen elämän tunkiossa mustunutta sielua.

Ostin näitä koko suvulle. Pidikkeitä on hyvä olla. Laitan niitä joulupuuroon ja kuusen oksille.

Lasten opettajatkin ovat lahjansa ansainneet. Jotkut moukat antavat viiniä, lahjakortteja hierontaan tai rahaa (etenkin ennen numeroiden antamista). Koska olen itsekin eräänlainen taiteilija (piirustuskilpailun voitto Viking Amorellalla v. 1982, sarja pojat alle 3 promillea), tiedän opettajien arvostavan taidetta. Tämä teos säilyttää arvonsa. Oli varaa vain yhteen, joten kortissa lukee, milloin opettajan pitää antaa teos eteenpäin seuraavalle.

Taas jotain pientä kivaa itselle. Näitä puolisoni sanoo minulta / minusta puuttuvan. Eli kun ostaa lahjan itselleen, siitä on iloa muillekin. Tätä periaatetta noudatin myös Torrelomiinoksen matkani suhteen. Postikorttikin on kiva saada ja lukea, kuinka kivaa iskällä on ollut.

Olemme rikkaita. Siitä nyt ei pääse mihinkään. Menestyvä blogi, komea ulkomuotoni ja mitä niitä nyt on ovat taanneet meille melkoisen omaisuuden. Siitä seuraa, että varakkuuden pitää näkyä (varakas on nöyrä termi sanalle rikas). Meillä varakkuus näkyy siinä, että ostamme valtavasti lahjoja. Painotamme valinnoissamme muovia, kertakäyttöisyyttä, ympäristöarvottomuutta sekä ilmastonmuutoksen ehkäisyä samalla pieteetillä, millä lapsemme saivat alkunsa.

Lahjojen määrästä seuraa pukille ja pukin pikku krapulaisille (eno ja muutkin) melkoinen savotta. Jotta rakoilta vältyttäisiin, alkuillasta kaikki vetävät käteen työhanskat. Loppuillasta näistä on se hyöty, ettei uhriin jää sormenjälkiä. Kun meillä kerran käy, tietää liikaa. Aivan liikaa. Meidän pukkimmekin on siksi kertakäyttöinen.

- “Rakkaani, laitatko joulusaunaan taas “sen” päälle?”
- “Noh noh, hyi sinua tuhmeliinia. Hihi. Saatan laittaakin.”
- “Mmmmmmm-bop!”

Poikani toivoi Lego Star Wars -kuolemantähteä. Kerron hänelle, että juuri tämä osa Kuolemantähdestä petti, kun siihen osui Spockin laaseri. Tämän kuultuaan poikani silmät loistavat kuin Peetlehemin tähdet Juuttaan maalla.

Anoppi saa Matti Johannes Koivun uuden levyn.

Kummipoika pelaa lätkää. Annan hänelle Saku Koivun rakennussarjan.

Serkkujen lapsille annan Rudolf Koivun kauneimmat sadut.

Kaverini Juho kehuskelee aina potenssillaan.

Tyttäreni toivoi piereskelevää Barbia. Toinen vaihtoehto olisi ollut syötävä terapiahiekka. Hankin hänelle tämän. Ei kuulemma ollut myynnissä, vaan “somiste”. Silmätön Gandalf?

Huusin kovaan ääneen, että “kaikki raksaajat eivät ole cis-miehiä!” ja syntyneessä kaaoksessa muilutin pukin automme takakonttiin. Kovasti hän vetosi, ettei Vantaan elokuva-avustajat ry:n kanssa tehty sopimus keikasta sisältänyt tällaista. Hiljeni vasta, kun uhkasin työntää kiinniruuvattavan saranatapin hänen “joulumaahansa”.

Nyt siirrymme todellisen joulumielen osastolle. Joulunahan kohteliaisuudet tuppaavat loppua jo tuulikaapissa tai hukkua viimeistään ensimmäiseen glögiin. Siksi tunnelman aistimiseen on hyvä olla kättä pidempää. Sanooko esim. Maija-täti leikillään kummitytärtään “rumaksi pikku adoptiomakkaraksi” tai Eero-setä toivovansa glögiinsä lisää arsenikkia, kun ei se ainakaan glögin makua tai joulun tunnelmaa pahentaisi.

Jouluinen vinkki: olohuoneen pöydälle kannattaa kattaa ylimääräistä käämiä sekä pitkää pinnaa. Siitä voi sitten kukin suvun jäsen napsia pahimpaan kurinaansa.

Tunnustetaan kuitenkin tosiasiat. Joulumieltä luovat pienet jäsentenväliset, tasasella koettamiset ja ehdolliset tuomiot. Ne kuuluvat jouluun kuin Tony-enon pikkurillin nivel riisipuuroon. Koska puukko on kuitenkin kynää mahtavampi ja vihaisin heittäköön ensimmäisen kiven, molempia on syytä olla riittämiin isommankin suvun tarpeisiin. Nämä voi laittaa tarjolle vaikka Hilkka-tädin kansalaisopistossa kahvipaketeista askartelemaan bluetooth-kylpytynnyriin.

Nämä vahvuuksilla varustetut suojalasit ovat hieman kaksijakoinen asia - vähän kuin se, oliko Anne Berner Suomen vai Euroopan huonoin ministeri. Toisaalta ne suojaavat iskuilta, kiviltä ja syljeltä, toisaalta ne päässä näkee sukunsa paremmin.

Ihmettelen hieman tätä avo-vouhotusta. On kaikenmaailman avoliittoja, avokonttoreita ja avoautoja. Mahani oli kuralla, kun aiemmin päivällä olin joulumielen nostattamiseksi syönyt Pirkan (sen kollegani) lanttulaatikon työpaikan jääkaapista. Olin sitä koko syksyn katsellut. Mielestäni tämä avo-wc menee kuitenkin jo överiksi. Lisäksi lähin bidee löytyi vasta kylppäriosastolta. Sitäkin piti käyttää ilman vettä.

Kävin lopuksi kahviossa vetäisemässä kelmutetun esihistoriallisen sämpylän. Siellä soi Black (sieluartistini) ja It’s a wonderful wonderful life. Olin samaa mieltä. Ja ulkonakin oli samaa. Ei ihanaa, mutta mustaa.

Jos tämä teksti liikautti sisälläsi hiukankaan sitä kylmää lohkaretta, jota sieluksikin kutsutaan, jaa toki tämä teksti. Laskujeni mukaan tienaan kymppitonnin per linkkaus. Se jos mikä tuottaa joulumieltä. 

Iloista joulua, glada juppen!