keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Timpurit töihin - rajat kiinni!



Viikko päättyi kylmääviin uutisiin: rajat kiinni! Humanisti minussa ymmärtää ja allekirjoittaa toimet: tuo häröpallo helvetistä täytyy saada kuriin ja niitä keinoja käytetään, jotka koetaan tarpeellisiksi. Talon rakennuttaja minussa taas sai itkupotkuraivarin. 


Jaa että miksikö, minkkiturkkinen nimismiehen leski sieltä alaveteliläisestä eroottisesta hieromosta tiedustelee. No arvon leskirouva siksi, että meillähän oli timpuri. Sitten timpuri ei ollutkaan. Sitten olimme hetken (n. 17 minuuttia) epätoivoisia, kunnes saimme kaverirakennuttajiltamme Teholta ja Ihannalta vinkin heidän erinomaisista timpureistaan. Ja nämä timpurit tulevat tuolta Halliluodon eteläpuolelta isolla laivalla Suomen puolelle töihin. Siksi. Eikä rouvan tarvitse nyt marmattaa, että kun suomalaisiakin timpureita olisi täällä työttömänä. Ei näköjään ole, kun edellinen päätti olla hommiin tulematta. Eimullamuuta.


Mutta että rajat kiinni ja serkun kanssa vihille. Voi olla siskopuolikin, ei se ole niin nuukaa, kun täti hoitaa kirkonkirjoja. Laitoinkin siis viestin timpurille ja tiedustelin kainosti, mahtavatko uskaltaa / haluta tulla hommiin ennen kuin liikkuminen maiden välillä lakkaa. Vastaus oli kyllä. Tiistaina tulevat. Vähän itketti helpotuksesta. Meillä on edelleen timpurit. 


Perintörinsessamme teki timpureille tervetuliaispatsaan. Teoksen nimi oli “Lumiukko, joka näyttää monipippeliltä”


“Rajat kiinni ja serkun kanssa vihille.”


Supermaanantai


Jos edellinen alkuviikko olikin lumen työntelyä ja loppuviikko vesipisaroiden tanssia, niin maanantaina aloin ryskiä kuin kiimainen hirvi riista-aidan takana. 


Aamusta kävimme puhelimessa vastaavan mestarin kanssa läpi timpuri-, sähkö-, ja putkiasioita. Vastaava sanoi sopivansa tapaamisen timpurien ja mahdollisesti putkifirman kanssa työmaalle. Putkifirmaan olinkin yhteyksissä ja varoittelin, että pian alkaa jytistä. Ja kun jollakin projektin osa-alueella alkaa jytistä, se tarkoittaa myös, että maksettavaksi alkaa tippua mannerlaattojen suuruisia laskuja. 


Päädyimme paikalliseen sähköasentajaan, jolta päätimme ottaa sähkötyöt urakkana. Vastaavan mielestä urakan hyvä puoli on, ettei jokaista laskutettua tuntia tarvitse vahtia. Murheellista on toki, että pitää ajatella ammattimiehen merkkaavan joka tapauksessa haamutunteja. Luottamus hyvä, kontrolli parempi, sanoi jo Vladimirin isovaari.


Valinta on vaikea, kun näistä jokainen edustaa sieluni eri aspektia ja jotain persoonaani. 


“Luottamus hyvä, kontrolli parempi.”


Urakkahintaan kuuluvat myös pistorasiat, kytkimet, nippelit, nappelit ja nöpöttimet. Koetinkin jo vertailla, mitä sarjaa seinillemme haluaisimme. Renova-sarja on sinänsä kiva ja matkii mukavasti mennyttä aikaa, jollon miehet oli nautaa ja laivat muuta. Toisaalta Renova EI sisälly urakkatarjoukseen, koska nostalgia on kallista. Pakottavaa tarvetta ei myöskään juuri tälle sarjalle ole, joten vertailin Exxact-, Elko-, Impressivo- ja Jussi-sarjoja.


Näistä Exxactin valokatkaisijoiden kehyksissä pisti silmään, että joka jumalan laattaan on pitänyt tuutata Schneiderin logo. Ei hyvä. En halua maksaa siitä, että yhtiö saa mainostaa itseään meidän kodissamme. Ei jatkoon, vaikka muuten olisikin ollut ihan perusfiksun näköinen sarja. 


Kuva sisältää tuotesijoittelua.


“En halua maksaa siitä, että yhtiö saa mainostaa itseään jokaisessa huoneessamme.”


Sähkömiessaagakin jatkui taas vaihteeksi. Tein ratkaisupyynnön Kuluttajariitalautakuntaan. Tarjoamamme sovintoehdotus oli siis taannoin saanut sähkäriltä ytimekkään vastauksen “Onnea yrityksellenne olette näemmä halukkaita oikeuteen niin saatte haluamanne…” joten oikeusturvamme vuoksi tämä oli pakko vääntää. Melko monta tuntia olen koneella istunut tämän sähkärioletetun takia. Nyt sitten katsotaan, millainen jöötitornado tästä taas nousee. 


Ja se keittiö. Siitähän olen meuhkannut jo pian vuosi sitten huhtikuussa. Siirtelin taas vaihteeksi Blåshalskörtel-kaappeja ja Njure-laatikostoja, sillä saimme päähämme, että (omasta mielestämme) korkeaa 275-senttistä huonetilaa voisi hyödyntää keittiössä tehokkaammin. Niinpä laitoin 80-senttisten seinäkaappien päälle syvemmät jääkaapin yläkaapit. Nykyisessä kodissamme kun kaappien päällä lojuu vaikka mitä purnukkaa, Acosta-grilliä ja kutuvetkutinta. Nyt nuo rönttöntööröt saisi ainakin ovien taakse. Ja totta kai tästä uudesta kuningasideasta piti tehdä n. 17 eri versiota syvemmillä yläkaapeilla, vähemmän syvemmillä yläkaapeilla, suihkukaapeilla, kapeilla kaapeilla, kaapeilla kaapeilla ja valkosipulilla.


Keittiö symboloi taloprojektiamme: kaikki on ollut jo pitkään kunnossa paperilla, mutta elävässä elämässä vähän vähemmän.


“Melko monta tuntia olen koneella istunut tämän sähkärioletetun takia.”


Tähän päälle illalla vielä koko perheen keikka siivoamaan ja (yllättäen) lippaamaan lunta työmaalla, niin maanantai oli touhua täynnä. 


Tiistai ja timpurit


Tiistaina tulivatkin timpurit. Töttöröö! Tosin tyhjäkäynnille tipahtivat; olin siinä luulossa, että tiistaina tontille tulevat myös rossipohjan aluslaudat ja pystyttäjät aloittamaan piharakennuksen pystyttämistä. Eipä näin ollutkaan, vaan sain vastaavalta mestarilta kuulla, että lautatoimitus olikin siirretty perjantaille. Minähän näitä lautoja siirtelin jo edellisellä viikolla, kun en jaksanut ruveta niitä maalailemaan -22 asteen pakkasessa. Timpureille ikävä tilanne, kun laudatta ei liiemmin naulata. Timpurit sentään asensivat yhden raksaoven kodinhoitohuoneeseen, niin saavat kamansa lukkojen taa. 


Timpurien vastine Trumpin muurille.


“Lautatoimitus olikin siirretty perjantaille.”


Pääsen myös tekemään miehekkäistä miehekkäintä työtä: laminoimaan. Timpurit toivoivat raksakuvia ja peruspapereilla ei näillä keleillä juurikaan juhlita. Vastaava olisi tilannut kuvat kopiofirmasta, mutta minä uljaalla äänellä julistin laminoivani ne itse! Kuin Koskelan Jussi suota raivatessaan. Kuin Aleksei Stahanov hiilikaivoksessa. Kuin AD Nico-Jäbäleisson punavuorelaisessa mainostoimistossa. Säästin satasen. 


Tämä näytti kauempaa katsottuna rivommalta mitä olikaan. Merkkasin följäriin päivämäärän, jotta voimme tarkkailla, paljonko talomme painuu.


“Laminoimaan”


Viikonloppuna meinasin muuten ottaa tuntumaa raksaonnettomuuksien kiehtovaan maailmaan. Olin keittiön tienoilla ja ajattelin kurkata välitilan ikkunaa. Sen edessä oli kapoinen levy lattiavasojen päällä. Astuin levylle. Sepä kesti painoani yhtä hyvin kuin spagetti köydenvetoa. Jalka livahti kohti puolentoista metrin päässä olevaa maata, kaaduin selälleni poikittain vasojen päälle ja sain kädellä vastaan. Mossahdin poikittain vasojen päälle. Olin tarrannut refleksinä seinään nojaaviin tuulensuojalevyihin. Ne kaatuivat päälleni. 


Siinä olin sitten jumissa kuin kasvispihvi burgerissa. Aika nopsaan tajusin, ettei sen pahemmin ollut päässyt käymään, mutta levyn alta ja lähinnä tyhjän päältä oli sen verran ärsyttävää koettaa punnata ylös, että pukkasi lähes naurattamaan. Ja ehkä vähän myös *****tamaan. Samalla tämä oli taas hyvä muistutus siitä, että kukaan ei ole koskaan kärsinyt yhtä paljon kuin minä. Ikinä. Missään. 


Osallistun tällä teoksella valokuvakilpailuun “Koskettavimmat raksaonnettomuuskuvat, sarja miehet ÄO alle 37”
 
“Voi olla siskopuolikin, ei se ole niin nuukaa.”

 

keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Pakkasta - ja auto p**kana



Pardon my French, mutta niin se nyt vaan oli. Eeppisen akkusaagan piti olla hoidossa, mutta spoileri: ei selvinnyt. Akun vaihtaminen ei paljon auta, jos vika ei ole akussa. Olikin akkulaturissa.


Ajelin nimittäin rrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisella rrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-autollamme tyytyväisenä töihin ja vähän ennen kuin aloin valmistautua parkkipaikalle kaartamiseen, kaiken maailman Edith Piafia alkoi taas sirkuttaa nestekidenäytölle. Pikkasen risoi aloittaa työpäivä. Onneksi olen alalla, jolla oman kyrsimyksensä voi kostaa itseään nuoremmille ja perustella sen jollain epämääräisellä.


Kuvassa demoni, joka piinaa ranskalaisia autoja.


“Akun vaihtaminen ei paljon auta, jos vika ei ole akussa.”


Auto jäi työpaikan pihaan seuraaviksi pariksi yöksi. Torstaina hurautimme sitten Salonkylän Fiuli ja Riisseli -yhtiön konsultin kanssa (kutsumme häntä jatkossa koodinimellä Mr. Mandocello) iltayhdeksän maissa työpaikalleni elvytyshommiin. Mukana oli törkeän pitkät jatkojohdot, jotka riittivät niinku sillai ihan todella just nippa nappa autolta työpaikan tuulikaapin pistorasiaan. 


Autonovet ihan jäässä. Akku jaksoi antaa sähkölukolle virtaa pari yritystä, sitten sekin hyytyi. Lukkosulaa tuuttiin. Ei auttanut. Ovet lukossa. Haimme naistenvessasta hiuskihartimen, jonka olemattomalla föönillä koetimme sulatella (lue, Mr. Mandocello koetti) oven tiivisteitä. Noup. 


Vielä viime yritys ihan manuaalisella avaimella. Ei. Ei. Eiku. Joo! Ovi aukesi. Sen myötä saatiin konepelti auki ja laturi sykkimään eloa akkuun. Leikki piti kuitenkin lopetella hieman ennen kymmentä, kun työpaikalla pamahtaa hälyt päälle, eikä huvittanut saada Falckin miehiä paikalle. Spoileri: Falckin miehet tulivat myöhemmin paikalle, tosin hieman eri syystä.


Kuvassa mielenmaisemani hyvänä päivänä. Kuva on vanha.


“Salonkylän Fiuli ja Riisseli”


Mr. Mandocello oli sitä mieltä, että akku oli saanut sen verran virtaa, että auto käyntiin ja ajoa kotia kohti. Hän hyppäsi omaan autoonsa, minä käynnistin omani. Pari sekuntia auton moottorin käytyä kilahti ruutuun


FAULT. BATTERY CHARGE


Ihasama, nyt mennään. Kötkytin pihasta ulos ja suuntasin kohti kotia. 50 metriä ajoa takana ja


AIRBAG TRES PASQUA


Mitä väliä. Antaa mennä. Seuraavat 50 metriä ja 


ABS NON FUNCTION


Big deal. We brake for nobody. 37 metriä ja 


LE MOTOR NE PAS BAISE TOI


Who cares. Je ne regrette rien, kuten Paula-Helena Tähkä laulaa. Sitten


JUMANKAARE JUU NÄÄS PÄIVÄÄ


ja ehkä vähän myös


HEI TONTTUOLETETUT HYPPIKÄÄ


Tiedotetta vilisi näytöllä kuin vegasilaisessa peliautomaatissa. Ei pysty. Olin ajanut alle puoli kilsaa ja kaikki vikakoodit oli jo viskottu ruutuun. Kurvasin päiväkodin parkkipaikalle, pysähdyin ja 


ELECTRONIC DEMOBILISATION


Ja auto teki saman mitä Ranskan armeija kesäkuussa 1940. 


Soitin Falckille (kuten aiemmin jo vihjasinkin). Sangen ystävällinen ihminen otti hinaustilauksen vastaan, totesi vakuutuksen olevan voimassa ja sovittiin käytännön järjestelyt. Le pasqua example de industrie des voitures de France jäi nököttämään kuin pulunkakka Sacre Coeurin portaisiin ja me suuntasimme kotiin. Oli muuten kylmä. 


Kuvassa toivonkipinä. Sammumaisillaan.


“ELECTRONIC DEMOBILISATION”


Tämän kaiken olisi toki voinut välttää sillä, että olisi suoraan soittanut Falckille ja tilannut hinauksen. Ilman jatkojohtoja, lukkosulaa tai hiuskiharrinta. Mutta olisiko meillä ollut yhtä hauskaa kuin nyt? Ei! Olisiko voinut olla vähemmän kylmä? Totta helevetissä!


Autoon vaihdettiin seuraavana päivänä akun laturi. Sen jälkeen se on toiminut jo useamman päivän. 


Tontilla on vielä kalliolaisyksiön vessan verran vapaata tilaa.


“Ilman jatkojohtoja, lukkosulaa tai hiuskiharrinta.”


Mutta koska saan suurimmat tulovirtani raksabloggauksesta enkä ranskalaisten autojen solvaamisesta, lienee paras päivittää kuulumiset tämän(kin) katastrofin osalta. Olihan sitä säätöä tällekin viikolle. Osittain siksi, että olen tyhmä, osittain taas siksi, että olen ääliö. 


Nimittäin samana torstaina, jonka iltana kävimme föönaamassa ranskalaista pökälettämme (le turde Francaise) pystyttäjä soitteli ja kertoi seuraavana aamuna tontille tulevan räystäänaluslautaa. Olimme koettaneet tehdä tälle matskulle tilaa pneumokokkiviruksen kokoiselle tontillemme vääntämällä lumitöitä, mutta pieni tontti ei kummemmin suurene, vaikka kuinka kolaisi peräsuoli pitkällä. 


Arvoisa lumi, jos nyt kuitenkin ulkona pysyisitte. 


“olen ääliö”


Pystyttäjän viesti kuitenkin oli, että maalaamattomat räystäänaluslaudat ovat suht haasteellisia maalattavia siististi sen jälkeen, kun ne on kiinnitetty. Siitäpä sain idean (tyhmän sellaisen, mutta hei, kaikkea ei voi vaatia), että pitäisikö laudat maalata viikonloppuna ennen kuin ne laitetaan kiinni. Siis -20 asteen pakkasessa ja pihalla. Hyvä idea!


Niin hyvä, että soitin maalifirmaan. Virtasen öljymaalilla voi maalata pakkasessa. Check. Kuivuminen nopeutuu lisäämällä kuiviketta maaliin. Sitä saisi Vantaalta. Check. Maalin toimitus onnistuisi heti perjantaina. Check. Maalaaminen pakkasessa lumihankien keskellä vie hengen ja / tai järjen. Check


Soittelin pystyttäjälle uudestaan ja esitin suunnitelmani tuhota mielenterveyteni ja perheemme harmonian rippeet. Suunnitelman kuultuaan pystyttäjä kehotti kuitenkin kysymään Eurohongalta, saisiko laudat valmiiksi pohjamaalattuina. 


Kysyin. 


Sai.


Check


Lautatoimitusta lykättiin siis viikolla ja laudat tulevat pohjamaalattuina. Ja isot pisteet Eurohongalle joustavuudesta: torstaina klo 16.13 saatiin vielä peruttua seuraavan aamun toimitus eikä minua edes haukuttu. Mitä nyt itseäni sätin siitä, että olin mennyt voittamaan uimakilpailun marraskuussa 1973. 


En arvannut, että raksaprojektiin kuuluu lapioida lunta ikkunoiden edestä. Ajattelin seurata edistymistä porealtaasta ja välillä kannustaa homma tekstarilla.


“Check.”


Mutta tämä lumen määrä. Jesus Maria Lopez de Santo Domingo con Sangre de Toro la Bamba Buenos Aires con Cojones! Sen kerran kun vielä tulee kunnon taikatalvi, se tulee silloin, kun pitäisi saada taloa pystyyn. Lumitöiden määrä viikossa alkaa olla lähellä viikoittaista työtuntimäärääni. Ja vaikka olenkin laiska, lähes kymmenen tuntia on silti ihan tarpeeksi. 


Ja rouva sieltä käyränkyläläisesta siltarummusta kysyy, miten muuten raksa edistyy. Kuulkaapa rouva hyvä, ei isosti. Törkeimpänä pakkasperjantaina pystyttäjät eivät raksalle tulleet, kuten eivät myöskään seuraavan viikon alkupäivinä. Uskon, että tähän on jokin muu syy kuin Tokmannilla jaettu ilmainen viina. Timpureiden kanssa saimme tehtyä lopullisen sopimuksen sisätöistä, joten siltä osin olen iloinen ja toiveikas. 


Sisäkuva tilanteesta, joka ei ole muuttunut pitkään aikaan. Outo valoilmiö johtuu pihalla palavasta rrrrrrrrrranskalaisesta rrrrrrrrrrrraksa-autosta.


“Jesus Maria Lopez de Santo Domingo con Sangre de Toro la Bamba Buenos Aires con Cojones!”


Näin paljon taas tuli kirjoitettua, vaikka asiasisältö olisi mahtunut yhteen tviittiin. On tää kyllä niin tätä. #patonkirektaalissa #blessed


Oma suosikkini tässä videossa tulee kohdassa 2:47.


“Pardon my French”

 

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Lunta ovista - lunta ikkunoista




Voisiko joku muistuttaa niistä rakentajan talvieduista? Niitä oli siis, öö, ja sitten myös, hmmm, ja toki myös, totanoin. Tapaninpäivään saakka vihmoo vettä ja uuden vuoden jälkeen tupruaa lunta. Alkaa olla kyllä maanisdepressiivistä meininkiä: ensin masennutaan märästä ja sitten tuuperrutaan hankeen. Tai no, suomalainen sielunmaisema. Muistotilaisuudessa tarjotaan jäistä naurista. 


Kuluneen viikon teema on siis ollut lumi ja se, mitä kaikkea se on estänyt tekemästä tai mitä aivojen osia se on ketutustumakkeen räjähdettyä tuhonnut. 


Siispä: lumitöitä. Ja lumitöitä. Talon aluskate ei paljon auta, jos avoimista ikkunoista puhaltaa lunta läpi talon. Eikä kattoakaan laiteta kuntoon, jos aluskate on metrisen hangen peitossa. Tässä metri tarkoittaa alle puolta metriä, kuten Trumpillakin koko Amerikka tarkoittaa lippispäisiä natseja parittelemassa suistoalligaattorien kanssa.


Kuten kuvasta näkyy, lumikasa on isompi kuin talomme.


“Jäistä naurista”


Ikkunat, ihanaa!


Iso ilo olikin, että pystyttäjät olivat saaneet Pihlan ikkunat tiistaina paikoilleen. Ja koska kyseessä oli pyryisin päivä useampaan vuoteen (keskiviikoksi tosin luvattiin vielä pyllympää pyryä), olimme sangen iloisia ja helpottuneita nähdessämme, että talon sisällä ei ollutkaan laskettelukeskuksen verran hankea. Ja onhan se nyt kiva, että taas otettiin yksi näkyvä askel ja vieläpä ehkä eteenpäin. Ammattimiehille kiitos.


Ensimmäiset ikkunat liitävät ilmojen halki. Eivät olleet onneksi halki.


“Pystyttäjät olivat saaneet Pihlan ikkunat tiistaina paikoilleen.”

Koska tonttimme on pienempi kuin lumihiutaleen neljäs sakara, olemme olleet helisemässä sen suhteen, minne lumet voisi kipata. Kirvesvarren pitää olla tyhjänä, jotta pystyttäjien nosturiauto pääsee tontille ja kirvesvarren viereinen osuus on täynnä peltikatetta (se on muuten ollut tosi tarpeellinen siinä nämä kolme viikkoa), kaikenlaista lautaa ja muuta puuta. Sieltä kasojen väleistä on sitten koetettu rapsutella lumia muualle kuin suuhygienisti plakkia. Mutta kun kaikkialla muuallakin on lunta, niin minne lumi rapsutellaan?


Pieni hetkellinen helpotus saatiin, kun ikkunat nostettiin taloon sisälle. Se vapautti tontin pinta-alaa sen verran, että päästiin sysäämään lumia omistamaamme ojaan, siihen johon emme saa laskea vesiämme. Saadaankohan edes kipata lumia? Riskillä kuitenkin mentiin ja kolattiin sinne edes osa lumesta. Lapset tekivät itselleen kivan lumikuopan. Siinä voidaan sentään asua, jos talohommat menevät reisille. 


Odottelin kauhulla, rusahtaako ylärimaan. Ei rusahtanut. Upposi kuin Juhla-Mokka mummoon.


“Olemme olleet helisemässä sen suhteen, minne lumet voisi kipata.”


Maanantai kului tehdessä (kai ihan oikeasti edes vähän) hyödyllisiä raksahommia: aamusta tontille lumia putsailemaan ja katselemaan, miten ikkunat nousevat, sitten kestopuuta ja raksaroskaa kierrätysasemalle (20€) ja hain vielä 50 kiloa pellavarivettä ikkunoiden tilkintään. Ja sekä maanantai-  että tiistai-iltana puolitoista tuntia lumitöitä. 


Ebongo-elefantti oli jo pidemmän aikaa lisännyt kuitua mysliinsä.


“Lumitöitä”


Maanantai-ilta ja tiistaiaamu tarjosivatkin eeppisen jännitysnäytelmän rrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-automme kanssa. Koska kyseessä on merkittävä lisä kaikkiin pask mielenkiintoisiin hetkiin pask rakkaan raksa-automme seurassa, annamme tapahtumille otsikon


Eeppinen jännitysnäytelmä rrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-automme kanssa 


Tässä lähtötilanne. Kaikki vielä suht ok.


pask


Maanantai-iltana tontin lumityöt tehtyämme lähdimme kotiin. Käynnistimme pers raksa-automme ja elegantisti se huomautti kurkkuärrää sorautellen: 


FAULT. BATTERY CHARGE. 


Merde. Että akku pykii, sitä tuo vissiin tarkoittaa. 


Auto kuitenkin liikkui. Vähän matkan päästä runk automme vihjaisi viehkeästi kuin ilolintu pariisilaisessa yökerhossa:


AIRBAG NON FUNCTION.


Oui oui. Että airbag ei toimi. No pitää olla kolaroimatta tällä kilsan matkalla hirviin. 


Puoliso jarrutti, johon vit rakas automme hyräili Yves Montagnea siteeraten:


ABS NON FUNCTION. 


Merci, mon amour. Kukapa niitä lukkiutumattomia jarruja nyt kaipaakaan, kun on tiet täynnä lunta, näkyvyys huono ja liukkaat risteykset. 


Kuten näkyy, akun varoitusvalo palaa. Ei hyvä.

Pääsimme kotiin. Jätimme pers luottoratsumme yöksi lumisateeseen lepäilemään. Hieman pohditutti, miten aamulle luvatussa pyryssä tulisi hankkiutua töihin, kun etätyö ei ole vaihtoehto. Saikku toki toimii aina, vink vink.


Aamulla Seija Ala-Kautta kytki Marseljeesia vihellellen saatan laadukkaan raksa-automme lämmittimeen. Toivoimme, että patonkimme olisi yön aikana saanut pidettyä siestaa sen verran, että olisi unohtanut eilisen kuin Eurooppa Ranskan ydinkokeet Mururoalla. Ja Jacques Cousteaun märkä ja punainen pipo vieköön: sehän käynnistyi kuin keltaliivien mielenosoitukset, kun he eivät saaneetkaan ilmaista bensaa, vaikka he halusivat ilmaista bensaa. 


Nonni. Nyt palaa jo pneumaattisen tasauspuolankin jännitevalo.

Seija Ala-Kautta heitti minut töihin. Matka ei ollut kuin viisi kilometriä, mutta pyörätiet eivät varsinaisesti vetäneet puoleensa ihan samalla voimalla kuin Pigalle perjantai-iltana. Hyppäsin autosta ja Seija Ala-Kautta noudatti Salonkylän Fiuli ja Riisseli -konsulttiyhtiöltä saamaamme neuvoa ja suuntasi vaihdattamaan akkua alan liikkeeseen. Näin Seija jälkeenpäin kertoi:


Seijan ajettua reilun kilometrin työpaikaltani helveti kulkupeliimme syttyi varoitus


AIRBAG NON FUNCTION.


Voihan kehvatsu, ajatteli Seija. No, ei ole monta kilometriä jäljellä.


ABS NON FUNCTION.


Voi mavonsilimä, pohti Seija. Jaksa nyt vielä hetki, typer arvoisa automme.


LE TURVAVYÖ EST LE PASQUA.


Jaahans, huomasi Seija. Tätä ei ollutkaan eilen. Vielä parit liikennevalot ja sitten tämä romuk formulamme pääsee huoltoon.


TON CUL EST COMME CAFE AU LAIT.


Shit.


LES NORPPAS DANS LES PACOPUTCES.


Pliis, vielä yhdet liikennevalot.


Ja sitten syttyi argonerottimen hilalutkuttimen kipinävaihteen merkkivalo.

Eteen kaartoi Keski-Uudenmaan yhtyneiden liikenteessämatelijamummojen kiireetön kokoontumisajo. Mihinkäs tässä hoppu, valmiissa maailmassa. Uskokin on ollut mullissa ja puoli vuosisataa.


OLIS TÄSSÄ NYT VÄHÄN! Seija tuumi. Älä käytä tuulilasinpyyhkimiä, Seija muistutti itseään ja sammutti sisävalon, jotta virtaa riittäisi. Parkkipaikka häämötti.


NON, RIEN DE RIEN, NON JE NE REGRETTE RIEN.


Älä nyt saatana ala vielä veivata Édith Piafiakin, Seija karjaisi surke sitkeälle kuormajuhdallemme. 


Ja vihdoin, kaarros parkkipaikalle. Auto huoltopisteen eteen, jännäkakan karistelu lahkeeseen ja huoltomiehen puheille. Siihen alkuun ne perinteiset automiesten mielipiteet ranskalaisista autoista ja siitä, mikä tässä perkel vekkulissamme on vialla. 


Ei helevetti. Nyt palaa jo "Mutsis oli kun sua teki" -valokin.

Konepelti auki ja akkua vaihtamaan. Akku tosin sijaitsee takapenkin jalkatilassa. Ranskalaiset autot jne. Sen pois saadakseen pitää irrottaa etupenkki. Ja etupenkin kiinnitysruuvin avain löytyy takapaksin vasemmasta säilytyslokerosta. Takapaksin vasemmassa säilytyslokerossa oli kuitenkin vain puoliksi syöty aprikoosijugurtti ja vähän käytetty pessaari. Ranskalaiset autot jne. Jollain liekinheittimen momenttiavaimella penkki kuitenkin saatiin irti. 


Akkua ei. Huoltomies ei ohjekirjaa lukenut, koska ranskalaisten autojen ohjekirjat on ihan paskoja. Youtube-videolta kuitenkin selvisi, että tämänmallisen mulk ajoneuvon akussa on sivuissa kaksi nipsuliinia, joista napsaisemalla akku irtoaa. 


Ei ollut nipsuliineja. Ei napsaistu.


Tiedoksi, että kun tuo valo palaa, on paras joko poistua autosta tai laittaa raclettepannu valmiiksi.

Parhaimmillaan auton kimpussa paleli pari äijää ja Seija (aika äijä hänkin). Lumiaura ajoi sopivasti kinoksen pask automme eteen, joten kun auto päätettiin siirtää pikahuollosta pihalta sisään viereiseen korjaamoon, kunhan äijät ensin lapioivat kinoksen auton edestä pois. Sitten Seija koetti käynnistää auton. Se sanoi 


naks


samalla herkkyydellä kuin touloiselaisen kahvilan pöydässä baskeripäinen runoilija suutelee rakastettuaan.


Ja aina vaan uusia valoja. Tällä kertaa kyseessä oli joku ilmastointiin liittyvä juttu. Ehkä niinku ilmastointivalo.


Apuun tuli amerikanrauta ja hinausköysi (miten kuvaava vertauskuva myös poliittisesti). Ja näin rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-automme hinattiin tämänkin vuoden tammikuun alussa korjaamoon. Tällä kertaa ihan vain kyrvähtäneen akun takia ja kotikaupungissamme ja vain parikymmentä metriä. 


Akku vaihdettiin ja nyt vit saat perk helv sydänkäpysemme toimii taas ainakin parin chansonin ajan.


Historian siipien lätkyntää: ensimmäinen kuva ensimmäisen ja viimeisen rakennuttamamme talon  ikkunasta.


“Voisiko joku muistuttaa niistä rakentajan talvieduista?”

 

keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Uusi vuosi - lunta, Ikea ja kyyneleitä




Mikäänhän ei ole koskaan hyvin. Ei koskaan. Etenkään meillä, jotka olemme kärsineet enemmän kuin kukaan. Pystytyksen aikana tähän mennessä on ollut kuivaa pikkupakkasta viikon verran. Lopun aikaa on taivaalta tullut vähintään anoppeja ellei jopa persuja. Ja minä olen totta kai (tätäkin) murehtinut ja murehtinut. Ja sitten: sade taukosi ja vartin sisällä tuli kolme metriä lunta. Ei siis paksuudeltaan mutta pituudeltaan. Jee! Hiihtämään! Pulkkamäkeen! Laskettelemaan! Iglu! Lumiukko! Enkeleitä! Saunan jälkeen hankeen! Tai ainakin perhe kirves kädessä!


Rahakkaampien blogiyhteistöiden toivossa esittelen lapseni, jotta blogini vaikuttaisi hellyttävämmältä. Tässä tyttäreni Stigan selässä. Söpö kuin sähkömies pienenä.


“Lopun aikaa on taivaalta tullut vähintään anoppeja, ellei jopa persuja.”


Lumityöt


Onhan se nyt oikeasti kiva, että taivaalta tulee muutakin kuin puolityhjiä Airbuseja kyydissään uutta koronatyyppiä. Mäenlaskun jälkeen sunnuntaina läksimme tontille lumitöihin. Ajateltiin vähän putsailla lumia, jotta maanantaina pystyttäjien olisi helppo taas aloittaa hommansa. 


VOI KETTU! Vähän? Hanget korkeat nietokset, vaan jäätä, jäätä on meillä!


VOI RUUTANA! Putsailla? Liekinheitin tähän tarvitaan!


VOI RUMANAUTA! Lumia? Grönlanti tuli keikalle!


Mitäs tää nyt on? Noiden ikkunoiden piti olla tosi energiatehokkaat, mutta eihän toi lumi ole sulanut yhtään!


“Ajateltiin vähän putsailla lumia.”


Lapsille sanottiin, että ollaan ehkä vartti. Puolitoista tuntia siellä väännettiin ja kotona väännettiin paidasta puolitoista litraa nestettä. Ja siinä oli vasta kyyneleet. 


Tässä taas poikani. Eiköhän nyt yhteistyökumppaneilta ala tarjouksia virrata kuin sähkömieheltä haastehakemuksia.


“Ollaan ehkä vartti.”


Ikea


Uudenvuodenaattona teimme perinteisen rekiretken Ikeaan. Tai no, rrrrrrrrrrrranskalaisella rrrrrrrrrraksa-autollamme sinne hurautimme, mutta hevosvoimia on suunnilleen sama kuin mitä torpparin kirkkoreessä. Ei nuaret, torppari ei ole se pelipaikka, jota Giovanni di Pierluigi pelasi AC Milanissa kaudella 2017-2018. Eikä kirkkoreki ole se, jolla kirkkovene kaiverretaan pulpetinkanteen.


Mutta että Ikeaan. Kasvishodareita, ladattavia akkuja pojan Lego-dumpperiin ja annos ruotsalaista itseironista huumoria. Miten ne osaavatkin:


Rakkaudesta taiteeseen? Ai niinku renesanssiin ja yhdys sanoihin?


No niin just!

“rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr”


Toki piti tsekata samalla keittiötarjonta. Oli niitä edelleen. Ikean keittiöviikot ja niiden loppuminenhan minulla oli postauksen aiheena jo silloin, kun Giovanni di Pierluigi kärsi AC Milanissa pohjevammasta. 


Paxkaax tässä


Se tosin hieman juili, että olin jo kauan sitten (silloin kun Giovanni di Pierluigi jne) suunnitellut taloomme Ikean Pax-vaatekaapit. Sain kaikista suunnitelmista koodit, joilla komeroihin pääsee myöhemminkin. Mutta olivat sitten Eskilstunassa päättäneet muuttaa suunnitteluohjelmaa, jolloin koodilla G65PIERLUIGI&)69KÖTTBULLE avautui kivasti, notta:


Entä nyt? Tai nyt? Huomenna? Ensi viikolla? Kyllä te Ikeassa osaatte tuollaisen kepeän skoonelaistyyppisen kiusoittelun. Ihan kuin Silta-sarjassa.


“G65PIERLUIGI&)69KÖTTBULLE”


Sexton också! Siispä 12 metriä kaappia uusiksi. Itse asiassa homma oli vaivattomampi kuin ajattelin, kun Ikean mallikuvista pystyi klikkaamaan jonkin itseä miellyttävän komeron suunnitelman pohjaksi ja siitä vain muokkaamaan Mjälte, Könsvårta ja Grums-sisusteita omaan makuun sopiviksi. 


Pakko luopua muutamasta koltusta, essusta ja tantusta.


“Mjälte, Könsvårta ja Grums”


Horror vacui


Nykyistä kotiamme pitäisi alkaa tyhjennellä, kun näillä näkymin lähtö jonnekin tuntemattomaan on helmikuun viimeinen päivä. Sanon näillä näkymin, koska taas kerran salaa toivon, että iiiiiiison rakennusyhtiön aikataulu vähän venyisi ja tulisi vielä pari kuukautta lisäaikaa. Mutta joskus se löysä toki loppuu, suitset vedetään tiukalle, ja silloin tämä ruuna hirnahtaa tuskasta. 


Kolmikerroksiseen rintamamiestaloon on nimittäin 14:ssä vuodessa päässyt kertymään kaikenlaista. Lisäksi täällä on edellisen / edellisien asukkien jäämistöä - kuten antrasiittia. Rouva sieltä sorsakoskelaisesta tuuletusraosta tiedustelee, mitä on antrasiitti. No rouva hyvä, antrasiitti on hiiltä. Sillä aikoinaan lämmitettiin taloa ja ilmeisesti valkopyykkiä ei tuolloin kannattanut kuivata ulkona kilometrin säteellä. Tätä ihanuutta tarjosin lähialueen sepälle, joka käyttää antrasiittia ahjossaan. Katsotaan, kelpaako. 


Minä: “Hei Antra, mikä sulla on tossa nelosluokan luokkakuvassa kädessä?”
Antra: “Siitin.”


“Tähän ei pysty laittamaan mitään lainausta, kun toi ylläoleva kuvateksti on niin hauska!”



Sähkärin ärinää


Sähkömiessaaga jatkuu ja virtaa koskipaikasta toiseen vuolaana ja elinvoimaisena. Minulla on oma mielipide siitä, mikä elin on kyseessä. Teimme (taas kerran) suht tiukan mutta mielestämme asiallisen vastineen hänen aatonaaton joulutervehdykseensä, jossa oikaisimme (taas kerran) mielestämme höpöhöpöväitteitä. Lisäksi totesimme, että emme hyväksy, että hän syyttää meitä laittomuuksista, koska niitä ei ole tapahtunut. Toivoimme häneltä vastausta (taas kerran) sovintoehdotukseemme, eli että hän pitää nyt maksamamme summan ja kumpikin osapuoli kärsii mielestään kärsimänsä kohtuuttomat vääryydet nahoissaan. Mikäli hän ei tätä hyväksy, viemme asian eteenpäin Kuluttajariitalautakuntaan. 


Vastaus itse asiassa oli tullut uudenvuodenyönä kello kaksi (tässähän on tiettyä juhlallisuutta, kun hänen viestinsä ovat tulleet itsenäisyyspäivänä, aatonaattona ja uudenvuodenyönä). Se kuului suunnilleen näin: onnea yrityksillenne. 


Mjaha.


Lumi, lumen, lumena, lunta, lumeksi, lumessa, lumesta, lumeen, muttei lumetta.


“Emme hyväksy, että hän syyttää meitä laittomuuksista.”



Riemua timpureista


Iloa ja lämmintä hyrinää tuottivat tulevat timpurimme. Kaverimme (kutsuttakoon heitä vaikkapa Johoksi ja Juhannaksi) olivat omalla työmaallaan heitä suitsuttaneet maasta sisäkattoon ja sopivasti heidän tarpeensa ovat päättymässä siihen, mistä meidän tarpeemme alkavat. Olimme siis käyneet timpurien kanssa sopimassa, että tehdään heidän kanssaan puolivakavasta oikealle kallellaan oleva puitesopimuksen valmistelumietintö mahdollisen potentiaalisen yhteistyön aloittamisen pohtimiseen ryhtymisestä. 


Hyrinää aiheutti se, että sovitusta pidetään kiinni ja ollaan reiluja:


Siis että niinku meille? Niinku reiluja, taitavia ja ahkeria? En ole itsestäni näitä ominaisuuksia löytänyt, mutta menköön tämän kerran. Tervetuloa.


“Puitesopimuksen valmistelumietintö”


Ja kun vielä tämän päälle toinen timpureista soitti ja tsekkasi tilanteen ja vahvisti aiemman puitesopimuksemme, voin nyt siis todeta, että meillä on timpurit!


Ja varmaan pian asianajajakin, koska olemme syyllistyneet laittomuuksiin. 


Vähän huolettaa, onko savupiipun perustus riittävän tukeva.


“Mjaha”