maanantai 30. joulukuuta 2019

Raksavuosi 2019 - tahmeaa oli


Vuosi sitten, vuoden 2018 lopussa olin kuin maani myynyt. Tosin syy oli se, etten ollut myynyt maatani. Naapureiden valituksella hallinto-oikeuteen laskeuduimme joulunviettoon ja se joulu oli juuri niin oisäriemuisa kuin voi kuvitellakin.

ALKUVUOSI 2019


Alkuvuosi 2019 meni siis harmitellessa ja kyttäämämme tontin kaavoitusta odotellessa. Verryttelin toukokuussa bloggauslihaksiani kirjoittamalla pari eri kirjoitusta siitä, miten talofirmojen myyjät suhtautuvat ihmisiin, joilla ei ole tonttia tai joilla on tontti.

TOUKO-KESÄKUU 2019


Touko-kesäkuussa alkoi näyttää siltä, että meillä olisi mahdollisuudet iskeä kiinni havittelemaamme tonttiin. Ja näin kävikin: kesäkuussa homma selkisi, tontin kaava oli valmis ja hyväksytty ja tontin ostolle tuli vihreää valoa.

Kesä meni piirrellessä taloa. Sitä mukaa, kun opin piirtämään suorempia viivoja (viivottimen käyttöliittymä on yllättävän monimutkainen), egoni kasvoi. Sen verran giganttiset mittasuhteet se saikin, että päätin alkaa väheksyä koko arkkitehtien ammattikuntaa. Sillä minähän en sellaista palkkaa!

Kyllä tosta pitäisi kaiken selvitä.

Viemärikin saatiin tukittua - ensimmäistä kertaa. Toinen tukoshan turautettiin sitten puoli vuotta myöhemmin. Lue siis eeppinen kuvailu suolituotosten mannerlaattojen liikkeistä. Tai älä, jos ei kiinnosta. Mutta aika ikävä asenne kyllä. Mietis hei nyt pikkasen.

Pieni kuva, suuri tukos.


HEINÄKUU 2019


Melkoisen iso asia oli myös ensimmäisen oman auton hankinta. Eikä kyseessä ollutkaan mikä tahansa auto, vaan halpa, ranskalainen auto! Toistaiseksihan se ei ole raksa-autoiluun joutunut, mutta sainpa perusteltua hankinnan raksa-aspektilla. Paino on noussut auton hankinnan jälkeen 93 kiloa.

Lapset antoivat autollemme nimen Tipo. Juu tiedän, se on Fiatin nimi. Selitä se nyt lapsille sitten.

Heinäkuussa oli ohjelmassa myös Kouvolan asuntomessut. Näitä asioita siellä tarkkailin. Ja nämä asiat sieltä bongasin.

Samalla talon suunnittelu jatkui. Koska tonttimme on pienempi kuin vuoden takainen joulumieleni, talon ja piharakennuksen ährääminen sallittujen rajojen sisälle oli melkoista balettia. Jonkinlainen plié kuitenkin saatiin kasaan ilman, että Nurejevin trikoot repesivät strategisilta kohdilta. Tätäkin kesällä antaumuksella pohdittiin (siis talon sijoittumista tontille, ei Nurejevin trikoita).

ELOKUU 2019


Talopähkäily jatkui. Millainen talo, mistä sisään, mitä minnekäkin, kuka murhasi rouva Skrofin, miksi olen täällä, oliko Rollarit parempi kuin Biitles?

Elokuussa sain myös bloggaajanurani ensimmäisen - ja toistaiseksi viimeisen - skuupin. Sellaisen ihan oikeanlaisen. Ikeassa käydessäni kuulin, että Ikean keittiöviikot loppuvat ja tein siitä kirjoituksen. Se on tänä päivänä yksi luetuimpia postauksiani ja näyttää jopa pitävän kutinsa. Keittiöviikkoja ei ole Ikeassa enää ollut, vaan systeemi on muuttunut. Melkoista profetointia aloittelevalta bloggaajalta.

Jos viettää kuusitoista tuntia kuussa kuolaamassa Ikean keittiöitä, voi jossain vaiheessa kuulla jotain merkittävääkin.

Elokuulle sijoittuu myös urani luetuin kirjoitus. Kävimme Hämeenlinnassa keskiaikafestivaalilla ja päätin hieman viisastella Hämeen linnan rakennusvirheistä. Teksti on aivan ylivoimaisesti luetuin kirjoitukseni. Tähän mennessä. Luulen, että lähiviikkoina yksityiskohtainen vloggaukseni juurihoidosta saattaa mennä tämän ohi.

Ruma ja vanha. Kuulin saman viimeksi tapaninpäivän naistentansseissa.

Tähän mennessä ainoat konkreettiset asiatkin tontilla tapahtuivat elokuussa. Sinne porattiin reikiä ja todettiin siellä olevan savea. Suomeksi: tehtiin maaperätutkimus ja sen myötä saatiin perustamistapalausunto, joka on yhdistelmä matematiikan väitöskirjaa, kuolleen meren kääröjä ja Atlantiksen karttaa. Jos et jaksa lukea koko kirjoitusta (lue nyt silti), niin sama tiivistettynä: tontilla on savea, löllyn löllyn löllyti löö.

Siitäpä tulkittavaa oman elämänsä dosenteille.


SYYSKUU 2019


Vaikka uutta tonttia olimme jo kauan kytänneet ja se oli meille myönnetty, lopulliset kaupat tontista tehtiin vasta syyskuussa. Vihdoin pääsimme käyttämään oikeita määriä oikeaa rahaa.

"Rakkaani, olen niin onnellinen saadessani käyttää kaikki rahamme tähän saviseen palaan hyttysten kansoittamaa maata!"

Jatkoin viisasteluani, tällä kertaa vanhoista hirsitaloista. Kukapa sitä nyt tuollaisessa haluaisi rapujuhlia viettää, mutta pakko kai se oli.

No jos nyt välttämättä haluaa hirsitalon järven rannalta, niin ehkä sitten...

Kävimme Habitaressa bongaamassa muita intohimoisia sisustajia ja käymässä kivoja keskusteluja. Sen kummempia hankintoja ei vielä(kään) kannattanut tehdä, kun kaikki oli vielä aika vaiheessa.

Habitaressa oli totta kai paikalla myös Glorian kodin toimittaja.

Talon suunnittelu oli ollut suht suoraviivaista, mutta piharakennuksen kehittely muistutti Rinta-Nikkolan Uolevin paluuta karaokesta, sen verran sivujuonteita ja -askelia ja sekä ambitioita hommassa oli.

Piharakennuksen versio 30535 B

Sirkuksessakin käytiin. Hämmentävää miten jotkut osaa heittää, pyöriä tai pysyä pystyssä ilman vanhempaa konstaapelia.

Osaisin mäkin, jos vaan harjoittelisin.

Suunnitelmat naapurien kanssa yhteisestä palomuurista kariutuivat, eikä ketään harmittanut. Melkoinen kötöstys se olisi ollutkin. Joskus takapakki on hyväksikin.

LOKAKUU 2019


Tähän kuuhun mahtui tunteita jonkin verran. Pettymyksen tunnetta edusti mm. se, että hieno pohjapiirroksemme oli niin hieno, ettei se mennyt rakennusvalvonnassa läpi. Ihan syystä, ei siinä mitään, mutta hieman oman elämänsa alvaraaltoa kyllä kirpaisi.

Tunteiden tsunami koettiin myös, kun vihdoinkin kerroimme lapsillemme uusista kuvioistamme talon suhteen. Onhan siinä lapsilla sulateltavaa, kun synnyinkoti revitään planeetalta, vaikka kuinka yrittää selittää, miten hyvä sisäilma hirsitalossa on. Tai parempi tilaratkaisu. Tai korkeakiiltoiset keittiökalusteet ja vieläpä saarekekin.

"Katsopas Myrvä-Liibyq, sinun huoneesi pääsee nyt huoneiden taivaaseen. Siellä sen on hyvä olla muiden homeisten seinien seurassa."

Ja pitihän sitä lokakuussakin viisastella. Tällä kertaa talopakettien valmiusvaihtoehdoista. Ilmeisesti osui johonkin pidemmälle raksaamisessaan edistyneiden suoneen / suoleen, sen verran reaktioita kirjoitus aiheutti.

Syyslomalla pääsimme 1) lapsista hetkeksi eroon ja 2) vierailulle pariin massiivihirsitaloon. Kun vielä saimme todeta Forssassa olevan lounaaksi tarjolla sekä lihaa että lihavaihtoehto, reissu oli lähellä täydellistä. Sanoinko jo, että lapset olivat isovanhemmillaan? Ja että täydellistä?

Jylhän jykevä ja komea kuin se kaverini, jota tapaninpäivän tansseissa haettiin jatkuvasti parketille. 

Muutenhan tämä projekti oli edelleen odottelua kuin Kannaksella jatkosodassa ennen kuin taivaalta alkoi sataa sosialistista rautaa.

Myyrmäen raksamessuillakin kävin toteamassa, että toi ja toi ja toi ja toi ja toi pitää sitten hoitaa, ostaa ja hankkia, kunhan toi ja toi ja toi ja toi ja toi on ensin saatu siihen kuntoon, että voidaan aloittaa se ja se ja se ja se ja se.  Jne jne jne.

MARRASKUU 2019


Aiempi kuningasideani / aivopieruni pohjapiirroksen suhteenhan ei mennyt rakennusvalvonnassa läpi. Nyt olin krihnuutellut uuden. Sen riskitekijä oli, että osa talosta sijaitsee kaksi metriä sallittua lähempänä naapurin tonttia. Rakennusvalvonnalle tämä oli ok, mutta naapureilta piti saada suostumus. Elimme siis pari viikkoa jännityksessä odotellessamme (odottelu mainittu) naapurien vastausta. Ja tulihan se lopulta.

Tältä pohjalta toivoisimme voivamme edetä.

Marraskuussa oli sen verran vilpoista ja pimeää, että piti pikkuisen taas viisastella. Tällä kertaa Berliinin muurista ja sen rakennusluvasta. Olihan tässä sellainen pieni linkki maailmanpoliittisiin detaljeihinkin, että Berliinin muurin murtumisesta tuli tuolloin 30 vuotta.

Berliinin muuri, lempinimeltään "Ihminen on tyhmä ja ilkeä eikä tunnu koskaan oppivan".

Laitoimme myös (vihdoinkin) tarjouspyyntöjä menemään talofirmoille. Osa vastasi nopeasti, osaa ei tänä päivänä ole meidän rahamme kiinnostanut ja yhden vastaus pitäisi ehkä tulla niinku tolleen tiäkkö tässä joskus mahdollisesti lähiaikoina jos ja jos. Senkin suhteen siis olemme saaneet odotella. Koska blogin nimi on Kodotus eli niinku odotus ja koti eli silleen aika osuva ja tolleen.

Jakelin myös joululahjavinkkejä. Koska raksahommista on kyse, haeskelin joululahjat rautakaupasta.

Puolisoni tykkäsi tästä lahjasta niin, että mykistyi koko jouluksi. Ja myrkytti rosollini.

JOULUKUU 2019


Yksi mannerlaatta loksahti kohilleen, kun nykyisen tonttimme kaavamuutos meni vihdoin läpi oltuaan melko tarkkaan vuoden hallinto-oikeuden hellässä käsittelyssä. Naapuriemme valitus siis hylättiin, kaava sai lainvoiman ja me ehkä jo joskus ensi vuoden alkupuolella saamme rahaa, jolla lähteä rakentamaan uutta taloa.

Tämän tapahtuman kunniaksi piti taas vähän viisastella, tällä kertaa murhanhimoisista jouluelukoista.

Tuo katse. Kuin kesäyön kuulas utu tukkeutuneen viemärin yllä.

Ja joulun kauneimpien perinteiden kunniaksi saimme taas tukittua viemärimme. Ja onneksi myös avattua. Tämä symboloi joulunvietossa sitä hetkeä, kun parin munatotin (vai -todin?) rohkaisemana aletaan ottaa joulupöydässä esille perheen ja suvun dynamiikan kannalta kipeämpiä asioita, minkä seurauksena anoppi juokseen avantoon, eno polttaa saunan ja kaikki muut polttavat sillat, päreet ja hihansa.

Ehkä joku tukos aukeaisi myös alkuvuodesta 2020, jotta pääsisimme jo polttamaan rahaa, kaatamaan puita, tekemään reikiä tonttiin ja itkemään illat ja valvomaan yöt. Näihin toiveisiin ja tunnelmiin sekä kauniisiin kiitoksiin jokaiselle, joka on blogia lukenut. Teidän takia tätä jaksaa tehdä. Ja rahan.

Merry Uusvuosmas!

Kodotus-blogin henkilökunta Helsingissä, Melbournessa ja San Franciscossa

Terkut myös Glorian kodin toimittajalta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos kommentoit tai kyselet. Toivomme asiallista kielenkäyttöä. Tai no, vaadimme.