Maali valittu - paluu punamultaan

 

Jos kaikille molemmille blogini lukijoille ei ole vielä tullut selväksi, niin meillä on siis massiivihirsitalo. Hirsihän tehdään niin, että viaton kuusirukka kaadetaan mieluiten maaliskuussa täydenkuun aikana kalevalaisen perinnesepän tekemällä justeerilla. Sitten se kuivataan mieluiten taapelissa sata kesää tuhat yötä mutta käy se 300 kilowatin föönikin ja lopuksi pelkataan maahisten takomalla kirveellä. 

Koska hirsi on tällainen atavistisen maaginen materiaali, se ansaitsee pintaansa yhtä maagisen maalin. Tämähän olikin meille alusta asti selvää: punamultaa pintaan! Sillä on maalattu jo silloin, kun köyhä Elmeri-torppari halusi hifistellä ja saada kuppaisen mäkitupansa näyttämään rikkaampien ihmisten tiilitalolta. Elmeri keitteli punamultaa ja veteli sitä hirsien peitoksi. Talosta tuli punainen, mutta Tiitu-vaimo ei edelleenkään muuttunut Dianaksi, eikä Elmeristä tullut Edwardia. Kruununperijöitäkin sikisi nurkkiin 14, kunnes jokasyksyinen kurkkumätä-, syyhyrupi- ja ruttoepidemia harvensi hovia, muttei tarpeeksi. 

Tuossakin talossa köyhä kansa joutuu asumaan ja järveä tuijottelemaan. Ei valitettavasti meidän talomme, vaan Strömforsin ruukilta.

Mutta siis punamulta, tuo perinteisistä perinteisin ja simppeleistä simppelein maali. Aineksina vehnä- tai ruisjauhoja (vegaanit voivat käyttää myös tattaria), vernissaa, pigmenttiä (eli sitä punamultaa) ja rautasulfaattia. Itsekin tuota voisi keittää, mutta niin sitä voisi itse tehdä paljon muutakin. 

Kaiken piti olla selvää, mutta sitten Seija Ala-Kautta aloitti itsetutkiskelun ja avasi sieluaan kuin Instagramin influensserit tajuttuaan, että rakkaus on tie itseen ja itserakkaus tie kaupallisiin yhteistöihin. Seija alkoi murehtia, että oksankohdat ja syykuviot, nuo hirsipinnan maagiset mandalat, jäävät piiloon, jos peittävällä pannaan menemään. Palasimme siis lähtöruutuun pohtimaan, mitä punamullan tilalle. 

Nyt en ole varma, onko tässä punamultaa vai onko väri seurausta siitä, kun Seija kuuli minun ostaneen meille toisen pianon.

Seija ajatteli, että olisi kiva, jos hirsi pysyisi mahdollisimman paljon sen näköisenä kuin se ihan itsenään on. Alastomana, arkana, haavoittuvana ja valmiina antautumaan kuin Instagramin influensseri kosmetiikkafirman viestintävastaavalle. Vastaus oli kuullote. Se jättää puun oksat ja syykuviot näkyviin. Se suojaa, muttei peitä. Se olisi kaikin puolin loistava valinta PAITSI ETTÄ SE PITÄÄ SUTIA TÄNÄ VUONNA KERRAN, ENSI VUONNA UUDELLEEN JA SEN JÄLKEEN JOPA ALLE VIIDEN VUODEN VÄLEIN!

“Oksankohdat ja syykuviot, nuo hirsipinnan maagiset mandalat.”

Ei! sanoi Elmeri, kun Tiitu coitus interruptusta pyysi. Tämä maaginen monitahokkaamme, jota kodiksikin kutsutaan, sijaitsee joka suunnassa turhan lähellä tontin rajaa ja on korkealla ja hankalasti tavoitettava kuin DJ Ibizalla. Näitä seiniä ei todellakaan sudita kahta kertaa vuosikymmenessä. 

Pyhiinvaeltajat ympäri maailman saapuvat katsomaan teosta "Pyhän Panun verta itkevä maalipurkki".

Heitimme kuullotteelle hellät heipat. 

(heippa!)

Elegantilla poskisuudelmalla toivotimme punamullan tervetulleeksi takaisin. 

Minä olin enemmän kuin tyytyväinen: kuullote olisi passannut minulle lähinnä siksi, että Seija sitä toivoi. Ajatus punamullan menettämisestä juili, mutta kuten Instagramin influensserit, minäkin tajusin, että jos sä haluut elää kokonaisena sun parisuhteessa, sun on tehtävä uhrauksia tiäkkö. Ja nyt sain sen mistä luovuin. Ei helvetti, Tommy Hellsten ennusti meidän maalivalintamme jo vuonna 2000 

Vaikka kotimme onkin perustettu suolle kuolleiden intiaanien hautausmaalle, sen alta ei sentään vielä pääse melomaan. Ojan tulvimista odotellessa.

Monikansalliselle maalifirmalle myydyn Tikkurilan värikartastossahan sävyjä riittää. Omia suosikkejani ovat olleet Oksuliperi, Pakarahaavauma, Trollitehtaan omatunto sekä Tulehtunut näätä. 

“Sain sen mistä luovuin.”

Punamullan perussävyt sen sijaan ovat falun- ja italianpunainen. Falunpunainen on sellainen tummempi kuin ahdistuneen talonpojan psyyke ja italianpunainen taas sellainen kirkkaampi kuin kunnankurtisaanin aluspöksyt. Me valitsimme syntisemmän tien. 

Kaksi suosikkisävyäni: italianpunainen ja ikeansininen. Vain toisella saatiin lupa maalata talomme.

Siispä.

Rumpujen pärinää...

Meille tulee ulkoseiniin Uulan italianpunainen punamulta. Tai siis keittomaali, rakkaalla lapsella jne.

Kun olin hakemassa saunan terassille penkkiä (ja lasisilmää), ihastelin vanhan talon navettarakennuksen seinää, jossa tuskin edes näkyi enää maalia. Silti siinä oli hiipunut ja haitunut häivähdys punaista harmaalla puupinnalla. Tämä punamullan ihana ikääntyminen onkin sen upeimpia puolia. Samaa ihastelin suppailureissullamme Strömforsin ruukille:

Laiskan maalarin unelma. Vaikka seinä olisi maalattu joskus ennen Kekkosen presidenttikausia, se näyttää silti yhä hyvältä. Siis seinä.

Miten tyylikkäästi punamulta voikaan vanheta; arvokkaasti, rauhallisesti ja sitten tehdä tilaa uudelle, kun aika koittaa. Ihan kuin Donald Trump. 

“Hiipunut ja haitunut häivähdys punaista harmaalla puupinnalla.”

Pieni miinuksensa uudehkossa hirsipinnassa on. Punamulta tarttuu sitä paremmin mitä röpöisempään pintaan se saa tarrata - vähän kuin Erno naistentansseissa. Modernit hirret ovat parhaimmillaan / pahimmillaan sileitä kuin vauvan peppu ennen katolisen papin kosketusta. Tasaiseen höyläpintaan keittomaali ei tartu, joten hirren olisi hyvä ottaa elämältä avokämmenellä vähintään vuosi ennen maalaamista. 

Tarpeeksi hämärässä jopa meidän kotimme näyttää kivalta. Samalla taktiikalla hurmasin aikoinaan Seijan.

Meidän seinämmehän ovat olleet pystyssä nyt jo kahden talven yli. Saa nähdä, päästäänkö maalaamaan koko talo tämän vuoden puolella, vai annetaanko suosista seinien ikääntyä vielä ensi kevääseen. Pari seinäähän ovat liikaakin säiden armoilla, mutta paljon on myös terassien alla suojassa. Uskoisin kuitenkin, että maali seiniin tarttuu. Ja jos ei, niin saammepahan jatkoa saagallemme, jossa kukaan ei koskaan missään ole kärsinyt yhtä paljon kuin me.

“Tämähän olikin meille alusta asti selvää: punamultaa pintaan!”

Mökki vs. koti - kumpi voitti?

Olemme viettäneet melkoisen mökkimäistä kesää kotona: terassi on ollut kovassa käytössä, grilli kuumana, saunan jälkeen on ollut kiva vilvoitella saunan terassilla. Silti piti lähteä Pohjois-Savoon tutulle vuokramökille viikoksi. Miksi?

Erä 1: Iiiiiiiiuuiiuuuuiuiuiiiiuuiuiuuuuuuiiuuuuuiiuuiiiiuiiiiuuiuiiiii!

Siis MIKSI? Huusin ääneen, kun kuulin, että hyttysiä on ja ne käyvät kuulemma kimppuun kuin Bingo-Irma lavatansseissa. Pitkään ei tarvinnut auton oven avaamisen jälkeen tätä teoriaa epäillä: hyttysiä oli. Paljon. Kimpussa. 

“Miksi?”

Vielä enemmän näitä pikku ystäviä näytti olevan kaverin Facebookiin (se vanhojen ihmisten Instagrammi) postaamassa videossa Lapista. Mutta toisaalta jos Lapissa ei kestä hyttysiä, voi seuraavaksi suunnata Kaustisen kansanmusiikkijuhlille vihaamaan viulunsoittoa.

Katso itse: kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me.

Aiemminkin hyttysiä on mökillä ollut: kun tyttäremme Perintörinsessa oli pieni, hänellä oli ensimmäisen illan jälkeen verta jäljellä enää 3 desilitraa. Loput siemailtiin inisijöiden Eyes Wide Shut -tyyppisissä bakkanaaleissa. Aiempina vuosina hyttyset olivat kuitenkin pysyneet ulkona, eikä sisällä ollut kuin muutama eksynyt vaeltelija. Tänä vuonna oli kuitenkin toisin. En tiedä miksi, mutta etenkin ensimmäisenä iltana mökki kuhisi hyttysiä. Yhdelläkään mökkikeikalla en ole tappanut niin paljon ja niin jatkuvasti hyttysiä mökistä kuin tänä vuonna. 

Kiva olisi toki ollut antaa viattomien luontokappaleiden elää elämäänsä, kun nehän vaan ja blaa blaa blaa. Ei pystynyt. Kyse oli eloonjäämisesta. Jos minä kuolin henkisesti, oli vähintäänkin reilua, että muutama tuhat hyttystä kuoli fyysisesti. 

“Jos Lapissa ei kestä hyttysiä, voi seuraavaksi suunnata Kaustisen kansanmusiikkijuhlille vihaamaan viulunsoittoa.”

En koko viikon aikana saanut selville, mistä hyttyset mökkiin smyygivät. Toki niitä oli Mexico Cityn asukasmäärän verran väijymässä ulko-oven pielessä sisäänpääsyä, mutta sekään ei selitä kaikkea. Tungin talouspaperia ikkunanpieliin tukkeeksi ja koetin vakoilla, ujuttautuvatko nämä veijarit jostain rakosista, mutta mysteeriksi jäi. 

“Hei kaveri. Ihan vaan sellaisella asialla lähdin inisemään, että mää tuun sitten siihen sun korvan juureen, kun oot nukahtamassa. All night long, baby!”

Ensimmäisenä yönä kunnon uni tuli aamuviideltä. Sen jälkeen Raidin töpselitappajan avustuksella yöt sentään sujuivat jopa melko mukavasti. 

Kotona hyttyset eivät juuri vaivaa. Päivisin yhtään pistäjää ei ole missään, iltaisin toki pientä ininähköä on havaittavissa. Silloin voi siirtyä sisään, jossa EI ole seitsemääsataa hyttystä odottamassa omaa verenperintöään.

KOTI 1 - MÖKKI 0

Erä 2: terassi

Meillä on kotona iiiiiiiso terassi. Katettu terassi. Terassi, jolla voi oleskella, koska päivällä siellä EI ole hyttysiä. Terassille pääsee suoraan keittiöstä ja olohuoneesta ja sillä on sohvaa (joskin lasten majakäytössä) ja mukavan iso ruokapöytä. 

Mökin terassilla ei pystynyt oleskelemaan, ellei Punaisen ristin veripalvelu ollut pumppaamassa lisäverta (O-) suoraan suoneen. Kertaakaan ei aamupalaa tai muutakaan ateriaa nautittu terassilla, sillä me olisimme olleet se ateria. 

KOTI 2 - MÖKKI 0

Erä 3: grilli

Alkukesällä olemme grillailleet kiitettävästi terassillamme. Siis kotona, sillä mökillä ei grilliä ole. Tai on siellä kota, jossa voi polttaa puita ja sitten laittaa ritilälle äkkiä jotain käryämään ennen kuin hiilet putoavat alatasolta saaviin, josta eivät enää lämmitä. Yksi ateria jaksettiin kodassa tehdä. Kodassakin oli muuten hyttysiä. 

KOTI 3 - MÖKKI 0

Erä 4: keittiö

Mökkeilyyn vissiin kuuluu, että kaiken pitää olla helvetin paljon vaikeampaa kuin normaalisti. Esim. keittiöön tulee maksimissaan kylmää järvivettä, laskutilaa on käyntikortin verran ja keittolevyjä on tai siis keittolevy on yksi kappale. Sekin joku Lidlistä ostettu Königsfukkbach-merkkinen SER-vitsi, joka alkaa yökolmelta paniikissa huutaa, että “luulen että saatan olla päällä ja soitan siksi varmuuden vuoksi tätä ilmahälytyssireeniä muistuttavaa hälytysääntä kolme minuuttia. Toistan sen tunnin päästä, vaikka olisitte irrottaneet töpselin ja räjäyttäneet sulaketaulun.” Saksaksi. 

Moggo-Burgh tekee hyvä ruoka. Moggo-Burgh paistaa liha. Moggo-Burgh zuurustaa maizenalla.

Tällä Königsfukkbach-liedellä voi sitten priorisoida, keittääkö perunat vai paistaako pihvit (koska grilliä ei edelleenkään ole). Toki liesi pitää välillä paussia toiminnastaan ja käy Oktoberfesteillä Bodenseellä, joten loppujen lopuksi on helpointa syödä salaattia ja mikroruokaa. 

“Mökkeilyyn vissiin kuuluu, että kaiken pitää olla helvetin paljon vaikeampaa kuin normaalisti.”

Kuivauskaappi mökillä on ihan turha. Mökkihyggeilyyn kuuluu pestä ja kuivata yksi astia kerrallaan, koska paskaa hommaa hankalasti tehdessä mieli lepää. 

“Oi hani, sä oot varmaan muussakin yhtä hyvä kuin paprikan pilkkomisessa...”

Kotona on induktioliesi siltatoiminnolla (en ole ikinä tosin sitä käyttänyt), astianpesukone (enkä täyttänyt) ja kunnon tiskipöytä. 

KOTI 4 - MÖKKI 0

Erä 5: vessa

Mökillä olisi periaatteessa vapauttavaa ruikkia mitä tahansa mihin tahansa puskaan. Tänä vuonna kuitenkin sekunti lorottelun alettua koko alakroppa pakarasta välilihaan näytti hyttysten ansiosta kuin raakaa kassleria olisi hakattu marjakiiseliin. 

“Paskaa hommaa hankalasti tehdessä mieli lepää.”

Toki mökillä on puucee - ihan siisti sellainen - eikä vuokramökillä tarvitse huolehtia edes persujen ryhmäpuheenvuorojen tyhjentämisestä. Silti kesken ponnistusvaiheen saattaa hieman säikähtää, kun vasempaan pakaraan mossahtaa mustasta aukosta jotain, mikä on lepakkoa suurempi, lammasta äänekkäämpi ja selvästi elävä.

“I am human, who are you? Why you is in my ass?”

Kotona on kolme vessaa, toistaiseksi mitään ei ole pyrkinyt posliinimotaria väärään suuntaan ja viemärikään ei ole hetkeen ollut tukossa. 

KOTI 5 - MÖKKI 0

Erä 6: tila

Meillä on kivan kokoinen koti. Omat huoneet. Omat sängyt. Olohuone. Iso mukava sohva. Keittiö. 

Mökillä olohuone on samalla keittiö-makuuhuone ja hiirenjärsimillä patjoilla nukutaan parvella, joka on kiukaan yläpuolella ja lämpötilaa tasaa itsensä hehkuvaksi varannut tiilipiippu. Sohvasta saa sängyn, jossa on memory foam -patja; patja siis muistaa joka yö olla enemmän kuopalla. Loppuviikosta kylkiluut ja sohvanpohjan säleikkö menevät jo kivasti limittäin. Kun kääntää kylkeä, kuulostaa kuin soittaisi kännissä jazzia marimballa. 

Kamera on ikuistanut ohikiitävän hetken, kun Nonstoppos ei hakkaa Perintörinsessaa eikä Perintörinsessa pure Nonstoppolosia. Sitä on telkkarin turruttava kauneus.

Kun huonolla sohvalla ei nukuta huonosti, sillä katsotaan seuraavia ohjelmia:

Burgerimiehet Euroopassa

Burgerimiehet Pohjolassa

Burgerimiehet tuotesijoittelemassa 

Äärimmäinen selviytyjä (eli ohjelma, jossa mies kävelee metsässä paljain jaloin kuvausryhmän kanssa)

Simpsonit, kaudet 1 - 479

Ostos-TV 

Deadliest Catch (ohjelma, jonka nimi oikeasti voisi olla Miehet, jotka pyydystävät rapuja)

James Bond

James Bondin poika

James Bondin kosto

James Bondin paluu

James Bond ja itkevän tubettajan arvoitus

Haiohjelma, jossa korostetaan, että hai ei ole ihmiselle vaarallinen ja sitten kerrotaan, kuinka hai tappoi ihmisen

Parhaat lento-onnettomuudet

Remppa vai muutto

Huvila vai huussi

Remppa vai huussi

Kotoisa vai huvila

Muutto vai unelma-asunto Floridasta

Kiinteistöveljesten uskomaton muodonmuutoshuussi

Huvila vai tuotesijoittelua

Food Factory, joka on mainos joka on ohjelma joka on mainos

Australian rajalla

Kanadan rajalla

Amerikan rajalla

Bikini rajalla

Psykoosin rajalla

Amerikan kovimmat keräilijät / grillaajat / kauneusleikkaukset

Unelmahäät

James Bond ja unelmahäät

Unelmahäät vai tuotesijoittelua

Unelmahäät ja huussi

Top Gear

Top Gear Intiassa

Top Gear Afrikassa

Remppa vai Top Gear

Remppapainajainen

Välimeren unelmakodit

Välimeren unelmahuussit

Välilihan unelmapuremat

MasterChef Australian rajalla

MasterChef vai väliliha

Gold Rush

Gold Rush vai James Bondin väliliha

Toinen haiohjelma

Hurjimmat lemmikkihamsterit

Wheeler Dealers

Tohtori Paise

Tohtori Paise ja huussi

Hengenvaarallisesti lihava

Satakiloiset siskot vai huussi

90 päivää hengenvaarallisena morsiamena

90 päivää välilihana

Hengenvaarallisesti paiseena

Simpsonit, kaudet 480 - 1789

Mitä tahansa paskaa Alfa TV:ltä

Tiistaina katsotaan samat ohjelmat uudelleen.

Ilmeisesti aikakone on kuin onkin keksitty, sillä vuosi sitten tilapäiskämppämme telkkarissa pyöri kaikki nuo samat ohjelmat. Toisin kuin viime kesänä, jossa tilapäiskämpässä oli iso teräväpiirtotelkkari, mökillä on pieni persepiirtotelkkari. Sen antenni poimii signaalia sopivalla tuulella parillisilla viikoilla ja muuten Hengenvaarallisesti lihava James Bondin unelmamorsian on pelkkää duplojen kokoista pikseliä. Ei sillä, että se sinänsä ohjelman laatua huonontaisi.

Ruutukaappaus Livherojimsubin uudesta ohjelmasarjasta “Maailman tappavimmat hiirenkakat” 

Vähän eksyin aiheesta, mutta pointti on kuitenkin se, että neljälle hengelle mökin sohva on helevetin epämukava. Tai on se yhtä epämukava yhdellekin hengelle. Suunnittelun lähtökohtana on selvästi ollut tehdä paska sohva, joka toimii myös paskana sänkynä. 

KOTI 6 - MÖKKI 0

Erä 7: maisema, hiljaisuus ja järvi

Kotona meiltä näkyy joko naapurin seinä tai Tuusula (K-18). Apukoulun reputtanut tiskirätti räkyttää rivitalon pihassa aamuviideltä omille sukuelimilleen. En halua tietää, mitä. Virtaavaa vettä on sateella ojassa (jossa sentään nyt saa virrata meidänkin vetemme). 

Mökillä maisema:

Fiilis meni, kun nähtiin yksi vene viikon alussa.

Tai miksei myös:

Kaunein sävy auringonlaskuun saadaan polttamalla fossiilisia polttoaineita.

Hiljaisuus. Sitä on vähän vaikea kuvailla, mutta laitan tähän vaikka seitsemän välilyöntiä sitä symboloimaan:

Taisi tulla vahingossa kahdeksan, mutta on siellä niinkin hiljaista silloin, kun kuikka tajuaa pitää turpansa kiinni. Jos tätä rauhaa saisi pulloon, ostaisin mäyräkoirallisen.

Mökillä rrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrraksa-autokin pääsi lataamaan akkujaan niin hyvin, että viikon jälkeen akku oli tyhjä.

Ja vielä:

Järvi. Veden pehmeys, raikkaus, puhtaus ja rusehtava kirkkaus. Tänä vuonna viileähköä muttei kylmää. Pesee pois synnit, antaa rauhan ja turruttaa kutinan kasslerissa. 

Mökki vs. koti - lopputulokset

Asun yhä mieluummin uudessa kodissamme. Puutteistaan huolimatta viimeisen kohdan maisema, hiljaisuus ja järvi tasoittavat peliä tehokkaasti. Mökillä on kiva olla. Kerran vuodessa. Viikon. 

Tästä tuli tiukkaakin tiukempi matsi. Pronssia saa DDR:n naisten 4 x 100 metrin miesjoukkue. Mutta mikä on tilanne kärjen osalta? 

Rumpujen pärinää...

KOTI 6 - MÖKKI 6

HYTTYSET 100

“Olemme viettäneet melkoisen mökkimäistä kesää kotona.”

Terassielämää - ja häirintää

Tonttimmehan on pienempi kuin Medvedevin mahdollisuudet palata arvostetuksi valtionpäämieheksi. Kaksisataa neliötä siitä menee kirvesvarren ajotiehen ja sata neliötä ojaan, jota sentään saamme nyt itsekin käyttää. Lopulle on sitten sijoitettu talo ja piharakennus - mielestäni suht onnistuneesti tontin koko huomioon ottaen. 

Koska tonttimme on siis yhtä pieni kuin se Sergein kielen osa, joka ei ole Vladimirin rektaalissa, pihalle ei jää paljon tilaa. Tällä hetkellä se on raudoitusverkkojen ja lautakasojen peitossa, mutta ei siihen tulevaisuudessakaan maaotteluvaatimukset täyttävää krikettikenttää saada rakennettua. Tämä oli tiedossa jo taloa suunnitellessa ja täytyy todeta, että onneksi vielä viime hetkellä suurensimme terassia kolmellakymmenellä sentillä. 

Viihtymäkeidas. Kuvasta puuttuvat padel-kenttä, maauimala, Ruisrockin päälava sekä Arthur-serkku. 

Pihalla nimittäin on helteillä viihdytty ja meidän pihamme on nyt katettu terassi. Hellejakson porotuksessa ei avotaivaan alla olisi kenkään kuuppa kestänyt, sen sijaan katettu terassi on ollut mainio olohuoneen jatke. Tai ehkä kesällä olohuone on pikemminkin terassin jatke, jonne siirrytään sitten kun itikat ja hyytävä kylmyys alkavat vaivata liikaa. Itikoita on itse asiassa ollut kiitettävän vähän, vaikka tontin rajoilla on riittämiin ojaa ja kuusta kiusanhenkien kutea. Thermacellillä ei siis ole tarvinnut tappaa kaikkia kaksivuotiaita ja sitä nuorempia poikalapsia. 

“Terassi on ollut mainio olohuoneen jatke.”

Juhannuksena ja sitä seuraavalla viikolla meillä oli sukulaisia vieraina, joten piharakennus (sivulinna? / liiveri?) pääsi taas majoituskäyttöön. Helteillä siellä ei ollut ongelmaa tarjeta. Tappavan tukalaksi ei kuulemma olo silti öisinkään mennyt. Näiden testien perusteella piharakennus (mäkitupa? / torppa?) pistetään Airbnb-käyttöön ja rahahuolemme ovat ohi. 

Perimätiedon mukaan jossain majan alla sijaitsee sohva, jolla olisi ollut kiva istua jonain kesäiltana.

Takaisin terassille. On ollut kiva havainnoida, miten mukavasti sille touhua mahtuu: yksi löhöää lepakkotuolilla, toinen puhallettavalla rantamakkaralla, pari lasta toljottaa hodarivideoita Vallentuna-sohvan jämistä kootulla terassisohvalla, pari pelaa korttia ruokapöydän ääressä Calligarisin tuoleilla. Taapero sahaa kaikkien väliä. 

Silti grilli mahtuu vielä omaan nurkkaansa, sohvan vieressä on tilaa pyykinkuivaustelineelle ja Suviseurojen veisuu kuuluu terassin takanurkasta. Ja toki tämä tekstikin syntyy terassilla. Ja tämä. Taustalla soi kasaripoppi, totta kai. Let’s Flashdance With Somebody to Love Bites the Dust in the Wind of Change. Juu, oltiin vähän seiskytluvun ja ysärinkin puolella. Ihan sama, onhan meidän talommekin vähän naapurien ja kaupungin tonteilla. 

“Thermacellillä ei siis ole tarvinnut tappaa kaikkia kaksivuotiaita ja sitä nuorempia poikalapsia.”

Osaan lehtikuusilautoja on tullut ikäviä palkeenkieliä, joita Seija Ala-Kautta ja Nonstoppolos koettivat hioa. Ei tee kovin eetvarttia saada pari senttiä puunsälettä jalkapohjaan. Toisaalta massiivihirren synnyttämä antibakteerinen ja hoitava atmosfääri hoitaa kaikki dekapitaatiota pienemmät vammat kuin itsestään. 

Pikku jakkara 

Neljänkymmenen neliön terassin lisäksi kahden neliön saarekkeemme on osoittautunut oivalliseksi. On uskomatonta, miten monta tonnia eloperäistä ja epämääräistä sälää ja sössää sille mahtuu. Kirjoitushetkellä saareke näyttää tältä:

Piti tunti siivota, että kehtaa laittaa kuvan tänne internettiin.

Kelläpä sitä ei saarekkeella lojuisi lasisilmä, suolakurkkua, itkuhälytin, naulakko, öljytuikku, valkosipulia, kuulokkeet, ilmanvaihtokanavan äänenvaimennin, muistitikku, perunapyssy, mustikkapiirakka ja bambua. Niinpä. Eipäkö kelläänpäkä?

Saarekkeelle suunniteltiin mannermaisen viinibaarin kaltainen istumasyvennys kahdelle baarijakkaralle. Siinä vieraat voisivat siemailla oman viinitarhamme orgaanista ciljú de hiwa -juomaa odotellessaan parsapyreetä salted caramel -etanapedillä. Siinä samalla voisimme suunnitella purjehdusreissua Pori Jazzin golfturnauksen jatkoille, jonka teemana on ranskalaiset viinit ja suurentunut eturauhanen.

“Eloperäistä ja epämääräistä sälää ja sössää.”

Seija ei kuitenkaan halunnut selkänojallisia baarituoleja. Ne olisivat hänen mukaansa blokanneet liikaa ja siinä Seija oli ärsyttävään tapaansa jälleen oikeassa. Kyttäilin kaikenlaisia jakkaroita Torista, kunnes päähäni pälkähti uusi idea. Kämppämme on sen verran korkea, että kaltaisemme kynnysten yli kipuajat joutuvat kurkottelemaan kaikkialle. Esimerkiksi saadakseen viinilasit yläkaapista Seija joutuu kiipeämään rollaattorinsa ylätasolle ja vaikka hän laittaakin tekohampaansa rollaattorin pyörien eteen, meno on silti melko huteraa. 

Seija virnuilee velmuna. Taitaa olla kuplivaa tarjolla.

Tarvitsimme siis jatkeeksemme jotain vastaavaa, mitä ikämies ottaa sinisen pillerin muodossa, kun mieleen palaa villi mutta niin kultainen huoruus. Niinpä ehdotin Seijalle, että ostetaan (yllättäen Ikeasta) Bekväm-porrasjakkara, eli keittiöjakkara, eli emännänjatkos, jos sillä olisi riittävän mukava myös istua ja siemailla alkoholia. 

Lisää vain perse ja viihtymisprosessi voi alkaa.

Hurautimmekin Perintörinsessan kanssa ruotsalaisen kansankodin litteiden laatikoiden paratiisiin, testasimme Bekvämin, totesimme sen olevan riittävästi nimensä mukainen ja ostimme nyt aluksi yhden. 

Plussaa: 

• sopivan korkuinen saarekkeen baarituoliksi
• alimmalle portaalle saa kivasti jalat
• saa tarvittaessa kasaan ja piiloon saarekkeen syvennykseen
• lisää pituuttamme n. 200 prosenttia
• rollaattori ei lipsahtele. 

Parhaat ratkaisut ovat yksinkertaisia: porrasjakkara baarituoliksi, JVG tai sotilastekninen erikoisoperaatio.

Miinusta: 

• muistuttaa elämän lyhyydestä
• maksoi rahaa
• ei tee pihatöitä 

Tikku (makkara-)

Saako kiroilla? Ei se mitään, kiroilen silti. 

Saatanan harakat. 

Sitä nätkytyksen ja krääkynnän määrää. Eivätkö ne kuusenlatvojen kultakurkut tajua, että tämä on meidän tontti ja täällä ei huudella? Ei ainakaan aamukuudelta eikä poistoilmakanaviin. On nimittäin muikea volyymi, jolla njääkyntä kiirii katolta suoraa peltiputkea makkariin. 

Harakka (lat. Fuca fuca).

Räähkä-äänen lisäksi näistä nokkafukeista frakeissa irtoaa kiitettävästi paskaa. Seija hinkkaili yli parikymmentä tahraa vastamaalatuista terassinkaiteista, portaista ja pöydältä. 

Varmaan myrkytän ne. Thermacelliä jauhelihaan ja terassille tarjolle. Ottaja löytyy ja noutaja tulee. Tätä manööveriä valmistellessani olen tyytynyt kopistelemaan makkaratikulla makkarin poistoilmaventtiiliä, jotta krääkkä liihottelisi pikapikaa muualle krääkkimään. 

“Saatanan harakat.”

Ei pidä ymmärtää väärin. Tykkään kyllä luonnosta, kunhan se on grillattuna lautasella tai Yle Areenan teräväpiirtodokumentissa. Mutta kyllä mä silti ne myrkytän.

Ylläripiano

Toivon jokaisen muistavan, että kotimme on kulttuurikoti. Kukaan ei koskaan missään ole ollut yhtä kultturelli kuin me. Meillä on tauluja ja kirjoja. On grafiikkaa ja keramiikkaa. Kirjahyllyssä on sekä Täällä pohjantähden alla että Seitsemän veljestä. Tai no, kirjahyllyä ei kyllä vielä ole, mutta siellä banaanilaatikossa ne kirjat ihan varppina on. Olen lukenutkin molemmat. Täytyy sanoa, että turhaan ei Mauri Kunnasta sanota Suomen kirjallisuuden isäksi. 

Sitten meillä on piano. Oikea piano. Helvetin painava piano, jonka siirtäminen varastoon maksoi 180 euroa ja sieltä uuteen kotiin toiset 180 euroa. Mutku pianolla on tarina. Se tarina menee niin, että joskus kivikaudella Seija Ala-Kauttan isoisä oli hakenut tämän pianon autiotalosta. Tämän tarinan hinta oli 360 euroa. MobilePay toimii. 

Harvinainen yhteiskuva isosta pianosta ja harakoidenhätyyttelymakkaratikusta.

On kuitenkin niin, että jos haluaa olla oikeasti kultturelli, pianoja pitää olla kaksi: iso musta ja pieni valkoinen. Sama syy kuin ikäneidolla matkustaa Gambiaan. 

“Nokkafukeista frakeissa irtoaa kiitettävästi paskaa.”

Kävi siis niin, että bongasin (taas) Torista ehkä söpöimmän pianon ikinä. Se oli selvästi normaalia pienempi, suunnilleen metrin leveä ja alle metrin korkea. Ei mikään lelu, vaikkakin elämää nähnyt ja minun oli saatava se. Ja minähän sain. 

Steinwayn konserttiflyygeliä voisi olla haastavampaa tunkea takapaksiin. Sanoi ikäneito Gambiassa.

Piano oli niin pieni (ja söpö), että se saatiin jöngättyä rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-automme taakse. Ei helposti, mutta saatiin. Seijalle en “muistanut” kertoa hankinnastani, joten illalla näyttäessäni, mitä haaviin oli tarttunut, Seija katsoi niinku suunnilleen näin:

Joo. Niin on. Kyllä. Siis tosi söpö. Ihan pakko oli ostaa. Jep.

Mutku se on niin söpö. Pätee Seijaan ja pianoon. 

Soittimen vire tekisi John Cagenkin kateelliseksi ja tämä kullanmurunen päätyikin toistaiseksi varastoon (k)odottamaan Seijan sydämen pehmenemistä ja viritystä. Ja kulttuurikotiin pääsyä.

“Meidän pihamme on nyt katettu terassi.”

Sisustushankintoja - historian hämärästä

Lähdetään siitä, että minun toteemieläimeni on Ikea. Sellainen pieni, södemalmilaisittain karvoittunut, litteästä paketista koottava nuuskahuulinen euroviisuvoittaja. Raksaprojektin (harvoja) parhaita hetkiä olivat visiitit Ikeaan tai muuten vain kalusteiden hankkiminen. Sen koen osaavani. Terassiruuvien senkkaamista ja alapohjan rimoituksen nikkarointia, mmmmm, en ihan niin hyvin. 

Oudosti kuitenkin pusikosta tuli tontti, tontista raksa, raksasta talo ja talosta koti. Ei valmis koti, mutta koti kuitenkin. Ja toistaiseksi suunta on ollut aina vain kodimpaan päin. Hillitön määrä päätöksiä ja hankintoja on matkan varrella tehty, joten näin kepeän kesäisesti ajattelin esitellä niistä muutaman. 

Tähdet tähdet. Ja lyhdyt (lyhdyt)

Poikani Nonstoppolos fanittaa Japania. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten hän pyrkii samuraiden tapaan pilkkomaan siskonsa Perintörinsessan voiveitsellä. Ihailtavaa Nonstoppolosin touhuissa on, että jos jotain tarttee saada, sen voi myös koettaa tehdä itse. Kun hän oli aikansa katsellut eBaystä erilaisia itämaisia lyhtyjä, hän päättikin askarrella ne. Ja kivathan niistä tuli:

指を十分に深く押すと、脾臓を引っ掻く可能性があります。

カードは日焼け止めに似すぎています。

Perintörinsessa taas oli saanut kummivanhemmiltaan pimeässä hohtavia tähtiä. Nyt ne hohtavat kivasti sängyn yläpuolella katossa:

Harvoin olen onnistunut saamaan kuvaa näyttämään yhtä paljon photoshopatulta.

Koukku ja kkara

Piharakennuksen (möksän? / lemmenpesän?) kylppäri kaipasi muutamaa asiaa, jotta se muuttuisi bilekeitaan sykkiväksi wellness spa -osastoksi. K-raudasta löysin puoli-ilmaisia koukkuja sopivasti neljä kappaletta. Ihan kivat peruskoukut, tosin mukana tulleet ruuvit olivat ihan kaljurotan visvaista ripulia. 

“Pieni, södemalmilaisittain karvoittunut, litteästä paketista koottava nuuskahuulinen euroviisuvoittaja.”

Saunapyyhkeet ovat sen verran isoja, että aika korkealle koukut olisi pitänyt ruuvata. Nyt ruuvit ovat nippanappa sellaisella korkeudella, etteivät pyyhkeet ihan luuttua kaikkia roiskeita lattialta. 

Kun me rakennettiin tää meidän talo, niin me päätettiin, että tähän meidän taloon tulee vaan kallista desingiä.

Samalla keikalla ajattelin hankkia Lektarilta uuden koukun, jolla avataan ullakkoportaat. Vanha oli kadonnut mystisesti kuin Hildegard Bingeniläisen laulu Rupertsbergin luostariin. Tällaisena kuolevaisena kuluttaja-asiakkaana ajelin Kehä ykköstä Lektarin ohi. Sieltä en kuitenkaan saanut käydä koukkua ostamassa. Sen sijaan se olisi pitänyt tilata ja maksaa Oulunkylän K-raudasta ja sen jälkeen koukun olisi saanut hakea Lektarilta. Jopa tällainen kuolevainen kuluttaja-asiakas.

Seija Ala-Kautta oli kuitenkin sitä mieltä, että asioilla on tapana ilmestyä. Siksipä en vielä koukkua hankkinut. Ja kappas, koukku oli kuin olikin tallessa. Sohva oli nielaissut sen tyynyjensä alle. Samasta paikasta löytyi myös joulun lapsi, Graalin malja sekä itsetuntoni. Tai ainakin joulun lapsi ja Graalin malja. Kolmas olikin pelkkä keksinmuru.

Voi sua piäntä kun etittiin sua kaikkialta! Sulla täytyy olla hirmuinen jano.

Jo useampi viikko sitten löysin piharakennuksen (töllin? / talvipalatsin?) kylppäriin simppelin saunajakkaran Torista. Vetelimme siihen parafiiniöljyä, jotta se ei turmeltuisi pehistä ja muhista (ne tietää ketkä tietää). 

Alhaalla penkki, ruotsiksi bengt. Ylhäällä nau-lakko eli kissojen työtaistelu. Hihi.

Mistä muuten tietää, että blogin jutunaiheet ovat vähissä? No siitä, että kerron jostain piharakennuksen (bordelli? / kappeli?) penkistä.

Ja itsetunnostani. 

Bengt ja ööga

Piharakennuksen (mökkerön? / tönön?) terassille olin haikaillut vilvoittelupenkkiä. Sellaista perisuomalaista penkkiä, jolla kalja kädessä tuuletellaan kulkusia ja muita pullotta- / riippu- / roikkuvia ruumiinosia. 

“Joulun lapsi, Graalin malja sekä itsetuntoni.”

Bongasin torista vanhan penkin, joka oli sekä edullinen että herttainen. Ajelin Tussulan turvesoille penkin perässä. Kyseessä oli vanha purkuun menevä talo, jossa oli vaikuttava kokoelma ihan kaikkea ja paljon muuta. Olohuoneen seinällä oli kuvat Mannerheimista, Kekkosesta, Koivistosta ja Ahtisaaresta (kuuluisa Fab Four), löytyi puuhellaa, kamiinaa, nojatuoleja eri vuosikymmeniltä ja pieni kukkaro, jossa oli viisi…

…rummun pärinää…

…lasisilmää.

Ai mä vai? Englanniksi Eye I why?

Ehkä vähän irvokastakin, mutta pakko oli ostaa yksi mukaan. Ihan järjettömän hienoa työtä. Ilmeisesti ihan oman silmän päälle tuota ei saa, joten olen toistaiseksi pidättäytynyt kaivamasta nykyistä jokseenkin käyttökelvotonta silmääni lusikalla silmäkuopasta ja korvaamalla sitä tällä kahden euron hankinnallani, mutta vähän kutittelisi kokeilla. 

En tiedä, onko lasisilmiä erilaisiin tilaisuuksiin. Esimerkiksi pitkäksi venähtäneitä rapujuhlia seuraavana aamuna voisi olla paikallaan huomattavasti punertavampi silmä. Zombiebileisiin taas punainen pupilli. Venäjän kansalaiselle taas silmä, joka katsoo aina poispäin ihmisoikeusrikoksista.

“Pullotta- / riippu- / roikkuvia ruumiinosia.”

Olisi tehnyt mieli ostaa vanha Stiga. Ja potkukelkka. Ja isompi tontti. Olin näkevinäni yhdessä nurkassa itsetuntonikin, mutta se olikin rotan papana.

Joskus ostopäätöstä tehdessä sitä vain kuulee mielessään erittäin selkeänä puolisonsa paheksuvan äänen. Niinku just tässä.

Takaisin siihen penkkiin! Ihme touhua tässä blogissa, kun ajatus harhailee ja tekstiä tulee, vaikka asia loppui jo syksyllä 2019. Koska penkki oli luonnossa aivan yhtä edullinen ja herttainen kuin kuvissakin, kaupat syntyivät. Monen huonekalun takana oli talon vanhan asukkaan nimi sekä tekstit “Ruskeala, Särkisyrjä, Isokyrö”. 

Penkki istuu piharakennuksen (smolna? / mausoleumi?) ikkunan eteen kuin nämä olisi veistetty samaan aikaan Särkisyrjän Hirsi & Koodaus Ky:ssä vuonna 1943.

Kotona piti tehdä hieman salapoliisityötä. Isokyröhän on pohjalainen paikkakunta, jossa moni ei postilooraa piremmällä ikänä käy. Sen sijaan Ruskeala ja Särkisyrjä ovat heti itärajan takana luovutetussa Karjalassa. Niille, jotka eivät muista, niin Suomihan menetti Karjalan Neuvostoliitolle ystävällismielisessä erikoisoperaatiossa, jossa Suomea isällisesti ojennettiin sen rakastettuun valtioliittoon kohdistamasta niskoittelusta. Samalla meni muutama pala suomineidon kankkua ja toinen käsi. Mutta hei siis ihan kaveripohjalta.

“Olin näkevinäni yhdessä nurkassa itsetuntonikin, mutta se olikin rotan papana.”

Särkisyrjä on siis kylä Ruskealan alueella Karjalassa. Mutta miksi penkin pohjassa lukee Isokyrö, joka on yhtä kaukana Karjalasta kuin Venäjä demokratiasta? Oma veikkaukseni on, että ystävällismielisen naapurivaltiomme tykkien jylyä lähdettiin evakkoon ja suuntana oli Isokyrö. Mukaan lähteviin huonekaluihin kirjoitettiin omistaja, lähtöpaikka ja määränpää. 

Kaikesta tekstistä ei olisi saanut selvää, elleivät samat kirjoitukset olisi olleet monen muunkin huonekalun takana.

Koska kesällä ei ole muutakaan tekemistä, otin yhteyttä Ruskeala-seuraan ja kyselin asiasta. Kunhan jotain selviää, pidän teidät kaikki molemmat blogini lukijat ajan tasalla. Joka tapauksessa paljon reissanneella ja paljon kokeneella penkillä hikinen bebani saa lepäillä. 

Koti maailmankartalle!

Meillähän sijaintikatselmus viivästyi sellaisen Postin peruspaketin toimitusajan verran eli puolitoista vuotta. Nyt voin kuitenkin iloisena ilmoittaa statuksemme kartalla nousseen pusikosta kiinteistöksi. Ilmakuvatkin sen kertovat:

Ensin oli puskaa, sitten oli tuskaa...

...mutta onko lopputulos silkkaa paskaa?

Jos oikein tarkkaan katsoo, niin onhan tuossa pientä muutosta tapahtunut. Ja jos vielä tarkemmin katsoo, voi nähdä vasemmassa etukulmassa palan kadonnutta itsetuntoani. 

Eiku se onkin roskiksesta pilkottava broilerisuikalepaketin kääre. 

“Oudosti kuitenkin pusikosta tuli tontti, tontista raksa, raksasta talo ja talosta koti.”