Kakkaa lumella - ei mennyt putkeen

Pitäisikö lopettaa bloggaaminen? Niinku nyt. Heti.

Ja että miksikö? No siksi, että minusta tuntuu, että niin kauan kuin kirjoitan tätä blogia, joku perverssi pikkujumala blogosfäärin nurkassa kehittelee kokkelipäisen konsultin raivolla uutta matskua. 

Ennen kuin menen siihen, esitellään IV-pablojen terkut poistoputkista:

Mä oon aina toivonut marsua...

...mutta kelpaa mulle hiirulaisetkin.

Sinänsä ihan hyvä suoritus. Ei mädäntynyttä vuohta, ei JVG:n feat. Paha Tapio sinkkua “Tissikaljasporttijee”. Vain pari palaa kivivillaa, joka oli kaiken lisäksi kuivaa. Ei paha, meidän IV-diegojen mittapuulla suorastaan huippusaavutus.

“Tissikaljasporttijee”

Mutta että mitäs sitä vielä keksitään? Vaikkapa sellainen juttu, että otsikoidaan sen alku vaikka että

Pihassa alkoi haista paska

Siis sellainen kunnon paska, ei mikään “lehmä usvaisella laitumella Akseli Villen-Gallelan maalauksessa” -tyyppinen kansallisromanttinen lehahdus. Olimme tätä putinin tuulahdusta pohtineet aiemminkin, mutta nyt auton eteen oli ilmestynyt sula kohta kunnon pakkasista huolimatta. Ja tämä kraatteri sykki sitä ihtiään.

Sinänsä harmittoman näköinen läntti, mutta haju kuin liettualaisessa lietealtaassa.

Voi Jésus Maria ja muut Mirjami-tädin latinorakastajat. Mitä helvettiä nyt taas?

Pikapäätelmä oli, että joko

a) viemäriputki on rikki maan alla ja sykkii visvaansa, joka on kyllästänyt maaperämme täältä Mumbaihin ja nousee nyt pintaan ja saamme syytteen ympäristörikoksesta

b) jöödit ovat jäässä, jää on tukkinut viemärin ja toistaiseksi sula sössä on noussut pinnalle

c) viemäri on tukossa ja dejá vu saatana! 

Aika nopsaan sain selville, että kökkögeysirin kohdalla on viemärin tarkastuskaivo, joten oli oletettavaa, että sieltä se lavrov tulvii. Ilta meni murehtiessa. Ilta- ja yöpisut käväistiin tekemässä ulkona talon nurkalla. Mahtavaa, kesämökkielämää hiihtolomalla. 

Kesäinen tuulahdus, ilman hajua. Piti tarkistella vanhoista kuvista, mistä lähteä kaivoa etsimään. Ei tämä kuva mitään auttanut.

Aamu menikin sitten synkempänä. IV-fridojen kämmäily oli niin tuoreessa muistissa, että olin melko totaalisen tilassa. Ei jaksa, ei. Soitin sentään KVV-IV-valvojalle, Seija Ala-Kautta soitteli maaurakoitsijalle. Heidän ohjeistamanaan projekti alkoi. 

Ensin piti kaivaa esiin viemärin tarkastuskaivon kansi. Ja se kun ei ollutkaan siinä, missä olisi liejusta voinut päätellä sen olevan. Ja vaikka olisikin ollut, niin alumiinisella lumilapiolla ei paljon routaista mursketta kaiveta. Siispä konevuokraamosta metallinilmaisin (20 €) ja uusi rautalapio (20 €). Seija Ala-Kautta hoiti. Minä istuin kirjastossa kiroilemassa. Kävin veskissäkin, kun joissain paikoissa on sellainen luksus kuin toimiva vesivessa.

“Voi Jésus Maria ja muut Mirjami-tädin latinorakastajat.”

Kaivonkansi löytyi puolitoista metriä eri paikasta kuin missä haisi eniten kremliltä. Toki Seija ja Nonstoppolos onnistuivat kaivamaan esiin ensin huleveden tarkastuskaivon, jotta ei olisi liian helppoa. 

Haju oli lupaava. Kaivonkansi auki ja katso: täynnä kuin oligarkin käteiskassa. Miinukset: kaivo oli täynnä ja tukossa ja haisi. Plussat: lieju oli sulaa, joten se ei ollut jäässä, joten ilmeisesti putkien eristys oli kunnossa. 

Karsee kuva, mitäs katsoit.

Päätimme yrittää hoonata tukkeumaa auki samaan malliin kuin edellisessä kodissammekin. Veikkasimme / toivoimme tukoksen olevan heti kaupungin pääviemäriä kohti menevän putken suulla. Haimme siis viisimetrisen paskarassin (13,90 €) ja koetimme kaivaa kadulta esiin kaupungin viemärinkannet nähdäksemme, löryykö potentiaalinen putinismi oikeaan suuntaan, jos tukos saadaan auki. 

Suojalaseista saa kätevästi Ray-Banit, jos roiskii riittävästi.

Metallinilmaisimella löysimme kaivonkannen. Hakkasimme jäät sen päältä, flunssainen Perintörinsessa laski isoon kattilaan kuumaa vettä, jota kaadoimme sulattaaksemme kannen ja saimmekin sen auki. Se oli väärä kaivo. 

Vieressä oli toinen. Sama prosessi. Väärä kaivo. 

“Päätimme yrittää hoonata tukkeumaa auki.”

Metallinilmaisin piippasi vielä kolmannessakin kohdassa. Se olisi kaiketi ollut oikea, mutta kaivajan haba alkoi jo hyytyä. Päätimme panostaa itse ongelmaan, eli tukoksen hoonaamiseen. Nonstoppolos ja minä koetimme vuorotellen tunkea rassia oikeaan kohtaan ja suuntaan. Hommaa hieman hankaloitti, että näköyhteyden katkaisi puolitoista metriä pyllykuraa feat. etupeppumehu. Nonstoppolos rytkytti vuoroin rassia, vuoroin puukeppiä, mutta rassi ei tuntunut sujuttuvan putkeen ja keppi oli luonnollisesti turhan jäykkä pätkä. 

Mmm. Marabou.

Nonstoppolos osoitti jälleen sitkeytensä ja osaamisensa. Olin kauempana kaivolta, kun hän yhtäkkiä hihkaisi, että kaivon pinta alkaa vajua. Kyllä! Hitaasti lörssö laskeutui kohti pohjaa, välillä putken suulla törähti, kun ilmaa purkautui putkesta, mutta koko ajan paska valui alaspäin. 

Ja olihan sitä timtsenkoa kaivon (eli maanpinnan) korkeudelle myös talon ja piharakennuksen viemäreissä. Jos jotain positiivista hakee, niin talomme lattiapinta on reilun metrin korkeudessa tarkastuskaivon kannesta, joten jonkinlaisena varoventtiilinähän tuo kaivo toimii. Parempi paska parkkiksella kuin kikkare kylppärin lattialla (vanha persemäläinen sananpasku). 

“Puolitoista metriä pyllykuraa feat. etupeppumehu.”

Vetelimme talon ja piharakennuksen vessoja puhdistaaksemme putket ja testataksemme liejun liikettä. Tuntui toimivan. Hieman ihmetystä herätti kaivon kolmas haara, johon oli pakkautunut samaa satsia kuin muuallekin. Ilmeisesti kyseessä on pelkkä umpikuja ja syvennys, koska minnekään tuon haaran ei pitäisi johtaa. Koetimme huuhdella senkin puhtaaksi ylimääräisestä soigynistä. 

Jesse-Jäbäleisson ja Irma Tussunoja os. Takajorma ovat juuri onnistuneesti hoonanneet pääviemärinsä. Nyt vähän sushia ja sampanjaa. #blessed

Putsasin rassauskepin ja lapioin ruskeimmat lumikokkareet ojaan, jonka omistamme ja jota saamme nykyään jopa käyttää. Putsasin rassin hangessa. Jööti lähti, haju jäi. Ja sitten pystyimme taas hengähtämään. Silti ehkä alkaisi riittää: vesijohto jäässä joulukuussa ja nyt helmikuussa IV-putkien vuoto ja tukkeutunut viemäri. Saisiko jo välillä ihan vaan niinku asua, tiäkkö? Et olis niinku tää talo ja nää niinku olis siellä, muttei varois, pelkäis tai stressais? Jooko?

Vaikka viemäri aukesikin, Seija ei enää ehtinyt vessaan.

Muutamat meistä juhlistivat tunteellista hetkeä käymällä, kyllä, juuri sillä. Päivän teemaväri toistui myös juhlakaffeilla:

Onko kaikki sittenkään, miltä näyttää?

Mutta vaikka kuinka meidän päivämme väri olikin ruskea, maailman sävy on nyt tummempi. 

“Pitäisikö lopettaa bloggaaminen? Niinku nyt. Heti.”

Kaskipuu - kovia ovia

Blogiyhteistyö - Kaskipuu

Kuten kaikessa, ulko-ovienkin suhteen vatuloin sitä ja säädin tätä. Virallisen totuuden mukaanhan painovoimaisen ilmanvaihdon valitsevat vain tyhmät tai muuten muusikot. Painovoimainen ilmanvaihto nähdään kylmänä ja epäenergiatehokkaana (energiatehottomana? energiakulutteisena?) systeeminä, joten sitä pitää kompensoida. Siksi olinkin viikon rakennusvalvonnan aulassa hokemassa Ave Mariaa, Isä meitää ja DilleBallen kappaletta Koronalla yöhön, sen jälkeen otin tatskoja ja ostin ison auton. Mutta pitikin kuulemma olla toisenlaista kompensointia. Siksipä meille tuli energiatehokkaat ikkunat ja ovet. 

Ovet toimitti Kaskipuu. Päärakennuksen ovet ovat Thermo-ovet, eli mahdollisimman energiatehokkaat, jotta talon muuta kaameutta ja hirveyttä voisi edes jotenkin hyvittää. 

Aloitamme päärakennuksen pääovesta, joten laitetaan otsikoksi omaperäisesti

Pääovi

Pääoveksi valitsimme Kaskipuun oven UOL13. Värinä valkoinen, tarkemmin Tikkurilan värikartan sävy “Jäinen säynävä”. Piiiiiiiitkään pohdimme, otammeko oveen Yale Doorman -sähkölukon vaiko emme. Päädyimme Doormaniin, sekin valkoisena. Sävy Tikkurilan värikartan “Varpaanväliterkku”. 

Ihan täysin en sähkölukkoon luota, joten ovenpielessä on aina vara-avain.

Oven tyyli on suht perinteinen, ikkunan lasi kirkas. Omaan silmään huurre- tai röpölasit eivät oikein iske. Tai no, hirsitalohan on niin kylmä, että huurteessahan täällä on kuitenkin kaikki silmämunia myöten. Ovenkarmi on 210 mm syvä, kun kerran seinätkin ovat 220-millistä hirttä. 

Lukkoasioita kelasimme ihan tosissaan. Piharakennuksen oveen Yale Doorman oli suht selviö: kun alamme tehdä seuraavia miljooniamme airbnb:llä tai kun LVI-robinit saapuvat “asentelemaan”, sähkölukkoon voi ohjelmoida koodin, jolla pääsee (tai ei pääse) piharakennukseen. Eli tilapäiset yöpyjät pääsevät tilapäisellä koodilla sisään, vaikkemme itse olisi maisemissakaan. IV-justineille tosin nelinumeroinenkin koodi voi olla turhan hankala oppia. Lisäksi piharakennukseen voi jättää teknisen tilan avaimen, jolla Pena Putkimies, Sähköiskuesko tai Miihkali Mittarinlukija pääsee rassaamaan tai hoonaamaan. 

“Jäinen säynävä”

Toki nyt sitten pääovessakin on sama juttu: siitäkin pääsee koodilla, jos sellaisen suostumme myöntämään. Ehkä myönnämme, ehkä emme.

Valitsin mahdollisimman vaikean koodin. Kaikki kokeilevat kuitenkin 000000, mutta koodi onkin 123456. Ihmiset ovat sitten yksinkertaisia!

Mutta peruspointti: kiva perusnätti ovi, joka pitää kylmän poissa. Eiköhän siirrytä terassille, jossa sijaitsevat - rummun pärinää -

Terassinovet

Pohdimme suht vakavissamme lasiliukuovea, mutta koska lapsille pitää yhdet munuaiset jättää, kustannussyistä(kin) valitsimme perinteisemmän parioven. Ei tässäkään nyt ihan niukasti tuota ikkunapinta-alaa ole. Valintamme oli Kaskipuun PO5 M18, joka kuulostaa venäläisen ydinkärjen koodinimeltä: “Toveri Pjotr, PO5 M18 Shashtzanabjustulskajan tukikohdassa täyteen valmiuteen. Citykanit ovat vallaneet pyhän Sergein torinab!”.

Plussaa: isosta lasista näkee hyvin ulos. Miinusta: naapurit näkevät minut joka päivä alasti. Vai onko se plussaa? Ja kenen kannalta? 

Kaikki päärakennuksen ovet ovat siis Thermo-ovia, joten en erikseen mainitse, että terassin ovikin on Thermo-ovi. Kesällä avonaisista pariovista päässee terassille sen enempää seiniin törmäilemättä, vaikka olisi napannut useammankin Malibun Terhin ja Juhon kanssa. Jännityksellä odotan myös, tarkoittavatko nämä avoimet ovet armotonta hyttysten ininää sisätiloissa. Onneksi alkaa olla sen verran kuulonalenemaa, etteivät haahkaa pienemmät siivekkäät ylitä kuulokynnystä. Aamulla toki punertavana sykkivä patti saattaa hetken ihmetyttää, kunnes muistaa laittaa kalsarit jalkaan. 

Halusimme terassinoveen tavallisen lukon, jotta sitä voi käyttää varasisäänkäyntinä sillai perinteiseen, analogiseen tyyliin. 

“Lapsille pitää yhdet munuaiset jättää.”

Sama terassinovi on myös piharakennuksessa, joten loikataanpa Putinin ja Lavrovin yhteenlasketun moraalin kokoisen pihamme yli. Laitetaan otsikoksi waltarin tyyliin

Piharakennuksen ovi

Tämä on sama ovi kuin päärakennuksen terassilla, mutta yksinäisenä ja thermottomana (ei-thermokkaana? / thermollistuttamattomana?). Piharakennuksen suhteen ei ole samoja energiavaatimuksia, joten siellä mennään vähän kepeämmällä kalustolla. Halusimme oveen ison lasin, ilta-aurinko kun paistelee sellaisesta suunnasta, että ovenkin kautta saadaan hehkua huoneeseen, mikäli palavat lauteet eivät riitä. Tähän oveen tuli tosiaan sähkölukko, jos halutaan / joudutaan majoittamaan kaikenlaista sekavaa seurakuntaa. 

Piharakennustamme on buukattu sen verran innolla, että tätini Irmeli Impi-Murmeli joutuu odottamaan omaa vuoroaan vuoteen 2037. Toisaalta hän täyttääkin tuolloin sopivasti 109 vuotta.

Palataan päärakennukseen, sauna palaa jo. Laitetaan otsikoksi mielikuvitusta kiihottavasti vaikka

Varaston ja teknisen tilan ovet

Jäljellä onkin enää kaksi varaston ovea, toinen 890, toinen 990 milliä leveänä. Nämäkin ovat siis Thermo-ovia, mitä en enää mainitse, koska mainitsin sen jo tuolla aiemmin. Malliltaan ne ovat UO7. Se on Bonon ja The Edgen uusi bändi, jossa on lisäksi kolme säkkipillinsoittajaa. 

Ovi on sen verran vinossa, että olisivatkohan meidän IV-isacit asentaneet sen paikalleen. Tai no ei, on kuitenkin oikein päin eikä edes kastunut.

Jälleen kivannäköiset perusovet. Tai kuten arkkitehti sanoisi: “Horisontaalinen viivasto soittaa hirsikertojen vaakasaumojen kanssa samassa sävellajissa luoden rauhoittavan ja jäsentyneen vaikutelman, joka säteilee kuin Alvar Aallon päälaki parinvaihtobileissä”.

“Bonon ja The Edgen uusi bändi, jossa on lisäksi kolme säkkipillinsoittajaa.”

Kaikkiin doormanittomiin (ei-doormanillisiin? / doormanittomuudellistutettuihin?) oviin tulee Abloyn krominen peruskahva. Perus mainittu. Valikoimaa olisi toki ollut Hoppe Amsterdamista Hoppe Tokion kautta Hoppe Falleralleraahan, mutta meitä miellytti ihan tämä:

MS Paint ei koskaan petä. Sillä saa pienetkin detaljit uskomattoman tarkasti.

Painiskelimme sähkölukkojen lisäksi muutenkin lukituksen kanssa: ne avaimet! On sitä Abloyn Classicia, jolla jo isoäiti lukitsi isoisän liiveriin, kun tämän kurkkua kuivasi liikaa ja menohanuria pakotti. On Sentoa, joka kuulostaa italialaiselta aikuisviihdetähdeltä (Le Buubizzianos Magnificas dalla Mirabella Sento). Sitten on maahisten takomia mithril-avaimia, joiden salauksen voi murtaa vain suutelemalla persua keskiyöllä taikatammen juurella. 

Abloyn avaimiahan löytyi jo Pompejin raunioista. Tällä pääsi bordelliin.

Me valitsimme sen vaarinaikaisen classicin. Entinen maatalouslomittajanaisten kutemakerhon varapuheenjohtaja sieltä salonkyläläisestä siltarummusta tivaa, että miksi te tuollaiset ikivanhat ruppanat otitte. Rouva hyvä, samaa olisi voinut kysyä mieheltänne hääpäivänä. Mutta siksi, että jos lähinnä kuljemme sähkölukkojen kautta, muiden ovien avaimia tuskin tulee edes kannettua mukana. Ja jos pääoven sähkölukko ns. gürvähtää, voi hakea vara-avaimen piharakennuksesta ja käyttää terassin ovea. Teknisen tilan avaintakaan ei aina tarvitse kantaa mukana, vaan sitä voi säilyttää ihan vaan päärakennuksen avainkaapissa, jota vartioi silmäpuoli kentauri. 

Ja jos Sheldon Sekakäyttäjä haluaa päästä taloon sisään ja viedä JVC:n stereokasettinauhurin, hän tuskin tiirikoi lukkoja millään pyörätelinettä pienemmällä. Siksi.

* tuotteesta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan

“Ovet toimitti Kaskipuu.”

 

Vettä lattialla - verta katolla

Sitä luulisi, että nyt kun on muutettu ja asuttu kolmisen kuukautta, niin talo olisi suunnilleen valmis ja voisi vihdoin huoahtaa. Mutta sitten ilmanvaihtoventtiileistä alkaakin tippua vettä lattialle, tulee haava piipun pellityksestä ja lava sortuu tikkaiden alta. Mindfulness, sano entinen renki kun metanolia joi. 

Filosofi ja tutkija Francis Fukuyama lanseerasi aikoinaan termin “historian loppu”. Hänen mukaansa “kaikki inhimillisen historian kannalta merkittävä on jo tehty ja ihmiskunnan historian kehitys ideologioiden välisenä taisteluna on suurelta osin päättynyt liberaalin demokratian voittoon” (lähde: yllättäen Wikipedia). Pikkasen ehkä Fukuyama oli turhan toiveikas / hätäinen. Mutta niin olin minäkin kuvitellessani, että maksamillamme tuhansilla ja tuhansilla euroilla olisi saanut jo suht valmiin kodin. 

Uuden kotimme ullakolla on kätevää säilytystilaa esim. ilmanvaihtoputkille.

Mitä siis tapahtui, kysyy kunnankyrpiintyjä Kyykkypyllyn avioton hieho Kauhajoelta. No kuulkaas arvon hieno, lähdetäänpä liikkeelle siitä ajasta, kun historia ei vielä ollut loppu:

Viime vuoden lopulla ennen KVV-IV-tarkastusta ihmettelimme KVV-IV-valvojallemme, kun poikamme Nonstoppolosin huoneen poistoilmaventtiilistä tipahteli vesipisaroita lattialle. Ajattelimme, että syynä on niukka tuloilma, kun IV-akut eivät olleet vielä päässeet kuksimaan seiniimme kyrppers-tyyppisiä seinämoloja os. tuloilmaventtiilejä. Kun sitten nämä sodomiitin visvasyylät oli asennettu, tip-tip-tiputtelu rauhoittui ja samalla mekin. Ainakin vähän, ainakin hetkeksi.

Tämä venttiili alkaa tervehtyä - hikoilu on hyvä merkki.

Tämän viikon sunnuntaina puuhellamme huuvan poistoputkesta alkoi kuitenkin tiputtaa vettä. No, sää oli juuri lauhtunut plussan puolelle pitkän, kylmän ja lumisen jakson jälkeen, joten ajattelin tiputtelun johtuvan kondensoitumisesta. Kaikkea pientä kivaa ja yllättävää voi kuitenkin tässä meidänkin täydellisessä idyllissämme vielä tulla vastaan. Astia alle ja tupperwareen plipsahteli ja plopsahteli tasaisesti tippa tuolloin, toinen tällöin. 

“Sodomiitin visvasyylät”

Yhtäkkiä tyttäremme Perintörinsessa huomasi, että hänen huoneensa poistoventtiilistä lorisee vettä. Ei siis tip - - - - - tip - - - - - tip, vaan enämpi niinku plörölörölöö flörööö flöörölööröölöörölöö. 

Koska rakkaasta suomemme kielestä löytyy kovin vähän ilmaisuvoimaa muulloin kuin silloin, kun kuvaillaan perheen ajamista hankeen kännissä, otamme avuksi taiteen järeimmät keinot. Missä kieli loppuu, siellä giffi alkaa.

LVI-urakoitsija laittaa lisälaskun toisesta sadesuihkusta.

Sieltä lorotti kivasti Paxin päälle kuin eskilstunalainen kauppamatkustaja Prippsit puskaan illan päätteeksi. Ja toki myös lattialle. Ja lattian ja kaapin väliin. 

Pikkuvessan venttiili lorotti yhtä pahasti pöntön ohi kuin, öö, minä. Nonstoppolosin venttiili toistaiseksi vasta alkoi kehittää pientä pisaraa pintaansa, sama pianohuoneessa (siinä on i-kirjain keskellä) sekä kodinhoitohuoneessa. 

Jos kerran vessassa on vesieristys, niin yöllisellä vessakäynnillä on ihan turha avata pöntön kantta.

Kunhan pyyhettä, lakanaa ja kattiloita oli levitelty sopiviin kohtiin, oli pakko alkaa pohtia, että mitähän helvettiä nyt taas. Muodostin oman teoriani, joka oli (spoilerivaroitus!) yllättäen jopa osittain oikein. Se meni näin:

Lunta tulvillaan on raikas talvisää,

se iv-piippuja nyt tukkimaan myös jää

Kun sitten lämpiää

myös sulaa lumi, jää

ja loskapaska vetenä nyt putkeen lössähtää

KAIKKI MUKAAN!

Vittulis, vattulis, kyllä v*tuttaa

IV-hessut paskasta ne riemuin laskuttaa (HEI!)

Katolle, katolle, nouse tutkaamaan,

Kappas, saatana, ei jotkut osaa hommiaan! 

Sama selkokielellä: lunta oli tullut ja tuiskunnut ihan sikana viime päivät. Osa oli jäänyt totta kai myös piipun ja piipunhatun väliin. Säiden lauhtuessa lumi muuttui loskaksi ja seuraukset valuivat niskaamme. 

MUTTA EI SIINÄ VIELÄ KAIKKI!

Jos ainoa ylläri olisikin ollut sulava lumi, otsaani kasvanut molo olisi jäänyt kohtuullisen kokoiseksi. Mutta selvisikin, että IV-plutojen jalka oli noussut vähän useammankin puskan kohdalla. 

Keksin tälle heti jonkun hauskan kuvatekstin, jahka nyyhkytykseni lakkaa. 

Ensinnäkin: käytännössä lähes kaikissa IV-poistoputkissa oli vielä siniset tulpat päällä. Toistan: käytännössä kaikki ilmanvaihdon poistoputket olivat siis tukossa. Se siitä ilmanvaihdosta, johon olemme olleet ihan tyytyväisiä. Näistä putkista ei vaan ole mennyt yhtään ilmaa ulos.

Toisinnakin: useampi näistä putkista oli jäänyt piipun sisään, eli ne olivat liian lyhyitä. Sen lisäksi siis, että putkeen valui vettä (sen sinisen tulpan reunasta - vesi kun mahtuu aika pienistä raoista), myös näihin vanerista rakennettuihin ja kivivillalla vuorattuihin piippuihin pääsi valumaan lumi, vesi ja muu loskapaska. 

“Plörölörölöö flörööö flöörölööröölöörölöö.”

Kysymys: miten vanerille tai kivivillalle käy, kun sille valuu vettä? Kyllä, samoin kuin entiselle abbedissalle, kun Sean Conneryn tapasi. Meillä oli nyt siis märkää kivivillaa ja vaneria katolla. 

Kivivillan ja putken väliin on hyvä laittaa vähän lunta viilentämään, jos poistoilma alkaa hehkua polttavana.

Toinen kysymys: kuivuuko märkä vaneri tai kivivilla tosta noin? Vastaus: ei.

Tämä kaikki saatiin selville siksi, että minä päätin kiivetä katolle sunnuntaina iltakymmenen jälkeen. Tikkaat lojuivat totta kai parinkymmenen vanerin alla ja olivat totta kai myös liian lyhyet. Otin siis kaksi erittäin huteraa pukkijalkaa sekä vanerilevyn ja tein niistä maahan tason. Nyt tikkaat ylsivät nippa nappa tarpeeksi korkealle, mutta homma huojui kuin usko ihmisen hyvyyteen. Sain kuitenkin kavuttua terassin katolle ja siitä kahlasin katonharjalle. Näky oli melko lohduton, niin keli- kuin usko ammattilaisiin -mielessäkin. 

Aloin pyyhiä paljaalla kädelläni loskaa piipun päältä. Suunnilleen toisella pyyhkäisyllä terävä pellinkieleke upposi keskarini ihoon ja ongenkoukun tyyliin jokin väkänen esti sitä irtoamasta ihon alta. Hetken nykimisen jälkeen kieleke irrotti otteensa, mutta verta alkoi tiputella mukavasti. Välillä siis pyyhin loskaa piipuilta (nyt jo fiksumpana hanska kädessä) ja välillä upottelin keskariani lumeen veren tiputtelua tyrehdyttääkseni.

Kappas, symboliikkaa: verinen keskari.

Irrottelin myös tulpat putkien päistä, joten itse asiassa 6.2.2022 jää muiden kuin Fukuyaman historiankirjoihin päivänä, jolloin meille tuli painovoimainen ilmanvaihto. Yksi tulppa tosin lipesi otteestani ja holahti putkeen ja toiseen putkeen tipahti kunnon köntti lunta.  

Pääsin tikkaita hengissä vielä alaskin, mutta samalla hetkellä kun astuin tikkailta kyhäämälleni lavalle, se sortui, minä tipahdin maahan ja hetken pelkäsin tikkaiden kaatuvan ties minne. Ne jäivät kuitenkin varmistukseksi sitomani köyden varaan roikkumaan. 

“Kuivuuko märkä vaneri tai kivivilla tosta noin? Vastaus: ei.”

Kuntoonhan hommat eivät tietenkään vielä katolla tulleet, mutta tällä ensiavulla sain veden (vähitellen myös veren) valumisen tyrehtymään, kunhan pyörittelin kaikki kattoventtiilien lautaset irti ja kuivailin myös lautasen sisäpuolen kouruun lillumaan jääneen veden. 

Seija Ala-Kautta siirtyi jo unten maille, kun vielä ruuvailin ja kuivailin. Sen verran kävin kierroksilla, että vasta puoli kolmen maissa apinan raivo irrotti otteensa. 

Ullakon vesitahratestissä näin ainakin seuraavat kuvat: perkele, helevetti, vituvituvittu sekä isäni hallitseva hahmo kontrolloimassa pilkallisena ajatusäänenä kaikkia tekemisiäni.

Maanantaiaamusta soittelin KVV-IV-valvojallemme. Olin jo illalla laittanut hänelle meiliä ja kuvat tilanteesta. Hän oli pöyristynyt siitä, miten pitkään IV-iineksiltä on hommassa mennyt ja oli sitä mieltä, että purkuun menee aika paljon. Sitten hän oli yhteyksissä LVI-firman yhteyshenkilöön, joka tämäkin oli yllättynyt, että heidän alihankkijansa on pissinyt hommansa kuin Kiina ihmisoikeutensa. Ihanaa, että niin moni saa niin usein yllättyä. Kaikkien IV-asentajien suojeluspyhimys Forrest Gumpin sanoin: “Life is a box of fucking fucks”.

Eipä tilanne toki niiiin kiireinen ollut, että samana päivänä kukaan olisi vastapuolella reagoinut. Sentään tiistaina sain IV-pelleltä soiton. Hän oli olettanut, että piipun pellittäjä olisi irrottanut tulpat putkista. Ja kun kuulemma muutenkin peltimiesten kanssa oli kaikenlaista. Ja kato sitä ja kato tätä, Bermudan kolmio ja Illuminati. Vaikka piipun pellittäjä olisi kuinka irrottanut tulpat, IV-touhot eivät olleet siltikään jatkaneet putkia riittävän pitkiksi, joten samalla tavalla loska olisi valunut piippuun tulppien nyppimisestä huolimatta. 

“Kato ku meistä tuntuu, että me hoidettiin tää niin paskasti, että tän on kyllä pakko olla jonkun muun vika.”

Saatoin käyttää suhteellisen vahvojakin ilmaisuja, vaikka IV-tupujen pomo olikin silleen kato ku tässä on nyt silleen että kato ettei täs nyt silleen. Ilmoitin, että kaikki asiat menevät nyt KVV-IV-valvojan kautta, hänen sanansa on laki ja jokainen työvaihe dokumentoidaan. Edelleenhän IV-puliveivareilta oli asentamatta myös pari vedontehostajaa sekä siirtoilmasäleikkö. Lisäksi seinissä olevat persetötteröt pitää vaihtaa, osa esteettisistä(kin) syistä, osa siksi, että IV-simot asensivat väärät venttiilit piharakennukseen. Ajattelin ihan tiedemiehen uteliaisuudella tarkkailla, tehdäänkö näille(kään) asioille mitään oma-aloitteisesti. 

Sitten IV-pollet saapuivat. Saattoi olla hyvä, etten ollut kotona enää heidän tullessaan enkä vielä heidän lähtiessään, sen verran värikkääseen monologiin olisin saattanut riehaantua. Pomo soitteli minulle alkuillasta pyydettyäni selonteon ja kuvat päivän tekosista. Kuulemma ei ollut villa pahasti kastunut ja märät villat oli vaihdettu. Katollekin olivat jo kivunneet ja jatkaneet ja kitanneet poistoputket. 

“Kato ku tässä on nyt silleen että kato ettei täs nyt silleen.”

Kiva olisi luottaa ja uskoa, mutta vähän vaikeaa se on. Ensin firma tulee työmaalle kolmisen kuukautta myöhässä asentelemaan iv-putkia, sitten lyövät seiniin marjaämpärit helvetistä ja vielä meinaavat aiheuttaa vesivahingon. Mieleen tulee yksi ainoa asia, jolla tämän voisi vielä jotenkin hyvittää ja se on - julkisen ruoskimisen lisäksi - raha. Jos tästä kehdataan laittaa täysi viimeisen erän loppulasku, niin minä saatan kehdata soittaa juristille saman tien. 

IV-mustakaavun näkemys peräaukosta.

Oli muuten talossa pikkuisen kylmä, kun tulin kotiin. Kun IV-helunat heiluvat yläpohjassa klo 9-15 ja sen ajan olkkarin kulkuluukku kylmälle ullakolle on auki, niin aika hyvin hukkalämpöä ehti ullakolle jolkottaa. Tämänkin kuluerän ajattelin vähentää loppulaskusta. Pyöristetään tonniin. Toinen havainto oli, että tulppien poiston jälkeen IV-putkista kantautuu äänet sisään aiempaa paremmin. Ei nyt sinänsä mikään iso ylläri, kyllähän se tulppa ääniäkin tulppaa. Täytyy katsoa, tarvitseeko tuolle ääniasialle tehdä jotain. 

Pari päivää IV-mikit meillä heiluivat. Mitään luottoa minulla ei ole sen suhteen, että hommat ovat nyt hoidossa. Mutta jotain siellä on nyt ainakin värkätty. Pakko olisi kai luottaa ja uskoa. Hyviä tuloksiahan tällä asenteella on tähänkin mennessä tullut.

Sitäkin voi vielä miettiä, että mitä jos olisimmekin olleet sunnuntaina lorotuksen alkaessa Pernajalla perhebingossa ja sulamisvesiä olisi päässyt lorisemaan lattialle vaikkapa kaksi tuntia. Siinä olisivat saattaneet lautalattia ja Paxin lastulevypaska hieman alkaa irvistää. Ja minä myös - tosin silloin irvistys olisi ollut herttaisimmasta päästä ilmeitä, mitä minusta olisi irronnut. 

Toiset perheet pelaa padelia, toiset luuttuaa lattiaa.

Jos tämä IV-firma päätyy ikinä vaihtamaan nimeään, ehdotan uudeksi nimeksi UTT-IV. Ainakin peilistä silloin näkyisi, mitä päin tämä lafka hommansa hoitaa. 

 

“Sitä luulisi, että nyt kun on muutettu ja asuttu kolmisen kuukautta, niin talo olisi suunnilleen valmis.”

 

Alkuhaaveet - ja loppurealismi

Pari vuotta sitten, kun olin 25 vuotta nuorempi, suunnittelimme taloamme. Taustalla painoi murhe vanhasta kodista lähtemisestä, toisaalla orasti toivo ehkä mahdollisesti ihan kivasta uudesta kodista. 

Spoileri: ihan kiva tästä tuli. Mutta paljon muuttui matkalla. Osa haaveista kaatui, osa kaadettiin, osa oli ihan paskoja ideoita ja osa ihan paskoista ideoista on nyt meidän talossamme. Esitelläänpä siis väliotsikoissa pikkuidioottien haavekuvat ja kerrotaan perään, miten kävi.

Käytetään osia vanhasta talostamme

Rakas revitty rintsikkamme. Lasten syntymäkoti, johon suhtauduimme suurella tunteella ja jonka purkua murehdimme vielä silloinkin, kun taskut tursuivat kahisevaa, josta rakas kotikaupunkimme niisti tuhdin tukun. Se oli asumisen standardi; viihtyisä, vähän rispaantunut koti, josta listat revittiin lattiarempan tieltä vuonna 2007 ja onneksi niitä ei turhaan laitettu takaisin, kun talo kuitenkin purettiin jo vuonna 2021. 

Ahdistava kuva ihmisistä epäluonnollisessa ympäristössään. Ensi kesänä saadaan loputkin luontofiilikset asfaltoitua.

Talossa oli perinteiset vaneriovet pukinsarvikahvoilla, Sorsakosken terästiskipöytä, koivulautalattia, toimivat vessanpöntöt ja suihkut. Miksei siis siirrettäisi niitä uuteen taloomme?

No siksi, että vaneriovet olivat aika kapeat ja matalat (ei haitannut meitä, mutta normaalikasvuiset kaverit lähtivät luotamme kuhmu otsassa). Tiskipöytä ei toiminut Ikean keittiön kanssa, tosin terästiskipöytä Stalalta tuli uuteenkin keittiöön. Koivulautalattiaa ei jaksanut ryhtyä repimään, mutta samaa Ponttiset-lautaa samalta toimittajalta ruuvattiin uuden kodin lattiaksi. Vessanpönttöjen tiivisteiden kuivuminen ja niiden vaihto olisi maksanut sen verran, että otettiin uudet pöntöt. Suihkut sama juttu. Ei ollut meistä kiertotalouden mannekiineiksi, vaikka kerran viikossa koetankin jotain Fidan kirpparilta varastaa. 

“Rakas revitty rintsikkamme.”

Osa vanhasta kodistamme sai uuden kodin jonkun muun kodissa. Sinne meni sisäovia, tiskipöytä, keittiö koneineen (halvalla), maalämpöpumppu, patterit ja ties mitä yöastiaa. Kelpasipa rakennusliikkeen veijarille Juholta lainatut työkalutkin, mutta paljon meni myös kaatikselle. Harmi. Sori. Yhä vähän itkettää, vaikkei enää jaksaisi.

Säästetään tontilla mahdollisimman paljon puita

Kun sitten pääsimme möyrimään uudelle tontille, ajattelimme, että talomme pullahtaa keskelle koskematonta metsää kuin teinille finni. Valkoselkäpeura nakuttaa kaikessa rauhassa naapuripuussa kiimaviestejä naapurikuntaan. Jepjep.

Lapsille on hyvä opettaa jo nuorena, että luonto on vihollinen.

Mettää kaatui kuin Tunguskassa ja Veikko-peippo joutuu etsimään pesäpuunsa jatkossa jostain Budapestin korkeudelta. Tontista tuli pelkkä sorakenttä ja se sora muuten sitten maksoikin. Tavallaanhan kuitenkin puuta säästettiin, kun meille ei tullutkaan puukiuasta ja klapit kuluvat hitaammin kuin ajateltiin.

Sinne vaan Veikko-peippo pesää tekemään. Matti-myyrän alivuokralaisena olisi tilaa.

Pilariperustus on halpa ja hyvä

Ei ole halpa. Toivoakseni ihan hyvä kuitenkin. Kuviteltiin, että kun tontti pitää paaluttaa kuitenkin, niin halvimmalla päästään, kun tehdään talo pilareille. Mutta jos pilareita tulee 80, niin eipä se enää halvaksi tullutkaan. 

Jo Sibeliuksen joululaulussa manataan, miten Ainola piti rakentaa märälle maalle: "Suo mulle maja rauhaisa". Ja lasten joulupuut kyllä tältä tontilta kaatuivat.

Ei tämä nyt mikään sikakallis perustuskaan ollut, mutta tässä(kään) ratkaisussa ei varsinaisesti tienaamaan päästy. 

Puinen alapohja on halpa ja hyvä

Halvan määritelmä ei varsinaisesti ole kaksi timpuria nakuttelemassa tuntipalkalla ponttilautaa kaksi viikkoa putkeen. Tai että takalle piti tehdä erillinen perustuksensa, joka maksoi tonnin plus tonnin plus tonnin plus tonnin plus tonnin plus alv. Hyvä toki toivotaan tämän ratkaisun olevan. 

Kilpailutetaan tekijät ja säästetään

Lähdetään siitä, että tarjolla oli hyviä tekijöitä, mutta valitsimme usein huonommat. Kokemattomuuttamme, luottavaisuuttamme ja / tai silkkaa paskuuttamme. Olisimme voineet ottaa samalta luukulta sähköt, vedet ja maalämmön. Sen sijaan otimme sähköt tyypiltä, joka ei osaa käyttää vatupassia, vedet firmalta, jonka IV-usainit eivät osaa tontille ja maalämmön, no, maalämpöfirmalta. 

Nuorena sitä vielä jaksoi semikiihottuneena sukellella talobrosyyreihin.

Tähän päälle vielä oma urakkansa katosta ja muutama muu tontilla haahuileva suhmukki, niin aivan liian monilonkeroista bouillabaissea piti lusikoida. Vaikka muuttovalmiissa taloissakin on ongelmansa, niin yksi luukku, jonne huutaa, olisi ollut usein aika kiva. Etenkin kun naiivisti kuviteltiin, että

Vastaava mestari ohjaa homman maaliin

Sellainen Esko Salmisen karismalla ja Lemmy Kilmisterin katu-uskottavuudella varustettu moniosaaja tulee tontille, haukankatseellaan bongaa ongelmat, ripittää ystävällisen tiukasti tekijät korjaamaan asiat ja ratsastaa horisonttiin vain palatakseen pelastamaan meidät huomenissa, kun IV-tysonin peukku on juuttunut peppuliin. 

Tähän asti riitti oma osaamiseni tässä projektissa. Ja koirakin piti lopettaa.

Ei tule tontille. Ei suunnittele. Ei valvo. Ei johda. Ei muista. Osaa kyllä hommansa, jos häneltä kysytään, mutta aika usein on vaikea osata kysyä asiasta, josta ei tiedä. Homma ajelehtii yhä kohti maalia. Katsotaan, koska kokka kossahtaa rantahietikolle. 

“Aivan liian monilonkeroista bouillabaissea piti lusikoida.”

Itse ei osaa, muita ei kiinnosta. Mut hei tsemppiä silti.

Urakoitsijat hoitaa homman

Ei hoida. Sieniä syöneitä eskarilaisia HopLopissa joutuu kaitsemaan tiukalla kädellä, mutta niin näköjään aikuisia asentajiakin. Joskus tuntuu, että jokainen hana, kytkin tai putki on aina uusi ja yllättävä asia. “Mut et sä sanonut, että nää pitää laittaa suoraan” tai “kun mä en muistanut, että hirsitalo painuu ja vesijohtoja ei saa asentaa niin että ne rusentuu”. 

Ja jos ei ole tyytyväinen ammattimiehen kötöstelyyn, ammattimies suuttuu. 

Jämäkkä kattokulma olisi kiva

Niin olisi. Mutta tuli lerppa lussukka. Ullakolla seisomakorkeutta maksimissaan 170 senttiä.

Lerppa, lerpampi, meidän talo.

Poreallas terasilla, Malibu kourassa

Kun kerroimme lapsille kotimme myynnistä ja uudesta talosta, menimme heikkona hetkenä lupailemaan ulkoporeallasta. Olisihan se kiva tuijotella terassilta Linnunradan tähtiä linnunmaidossa lilluen. Välillä siemaistaisiin Juhon ja Terhin (sori molemmille toiveiden valumisesta sepeliin) kanssa Malibua ja lapset tekisivät pellehyppyjä. Joskus jopa altaaseen. 

Joskus kaadan salaa vedenkeittimestä vettä vessanpönttöön ja sivelen lämmintä posliinia. Näköjään tästäkin irtosi rivoja konnotaatioita.

Terassin tukiraudat ja koko suunniteltiin poreallasta silmällä pitäen. Tein vertailuja ja päädyinkin jo pariin vaihtoehtoon. Sitten loppuivat omat rahat ja pankin rahalla porealtaan hankkiminen tuntui vähän nihkeämmältä ajatukselta; oma viisi tonnia on eri asia kuin pankilta lainattu viisi tonnia.

“Olisihan se kiva tuijotella terassilta tähtiä Linnunradalla linnunmaidossa lilluen.”

Mutta olisihan se kiva altaassa rentoutua. Etenkin kun kukaan ei koskaan missään ole kärsinyt yhtä paljon kuin me. 

Meille tulee puukiuas, ei todellakaan sähkökiuasta

Vanhassa talossamme meillä oli hyvä puukiuas. Se itse asiassa otettiin mukaan ja aiottiin viimeiseen asti asentaa uuteen saunaan. Lauteet oli suunniteltu sen mukaan, kiukaan suojaseinät oli hankittu. IV-yohaneilta oli pyydetty tarjous savuhormista ja tätä tarjousta IV-asafat eivät saaneet aikaiseksi toimittaa, kuten eivät tähän päivään mennessä ole saaneet IV-urakkaansakaan loppuun. 

Raksapähkinä: Jos laudelaudan leveys on 120 mm, kuinka monta lautaa tarvitaan, että perusleveä perinneperse ei lopsahda laidan yli?

Puutakin olisi omasta takaa, kun peippojen pesät pilkottiin klapeiksi eikä tuota lautaakaan nyt ihan niukasti jäänyt yli. Ajatus oli, että porealtaaseen voisi pulahtaa aina kun kaipaa kohdunlämpimään joutsenlampeen ja puusauna lämmitettäisiin rituaalinomaisesti tulen ikiaikaista räiskettä kuunnellen. 

Ei tullut poreallasta. Ei tullut puukiuasta. Tuli löylyvalmis sähkökiuas, ja saunottu on vähintään kerran päivässä. Tuskin olisi samaa tahtia saunottu, jos joka ilta / aamu olisi pitänyt klapeja nakella pesään.

 

Piharakennukseen tulee takka

Lisää pienhiukkasia, beibi. Ei tullut puukiuasta. Eikä tullut takkaakaan. Ensimmäinen vastaava mestari oli sitä mieltä, että “älkää helvetissä laittako tulisijaa noin pieneen tilaan”. Mitä sekin muka tiesi? Olisihan se nyt herttaista, kun Seija Ala-Kautta hipsisi aamusta piharakennukseen töihin ja virittelisi pienet valkeat takkaan. Tai saunan jälkeen perheemme takan tunnelmallisessa loimotuksessa keskustelisi vaikeistakin asioista tai vain tuijottelisi tulta ikiaikaisen atavistisissa kylmissä väreissä. 

“Peippojen pesät pilkottiin klapeiksi.”

Njääh. Päätettiinkin, että 

Piharakennukseen tulee telkkari

Mietimme, tulisiko piharakennuksessa tuijoteltua mieluummin takkaa vai telkkaa. Telkka voitti. Saunan jälkeen perheemme pikselien kimmellyksessä nauraisi ja liikuttuisi laatuviihteen äärellä. Vaikka lapset eivät kyllä kovin montaa kertaa viikossa edes tykkää saunoa. 

Kerrankos sitä kännissä kotinsa suunnittelee.

Ehkä se telkkari tulee sittenkin taloon. Mutta ei kyllä olkkariin!

Telkkari tuli olkkariin

Päätimme siis, että telkkaria tuijotellaankin talossa eikä piharakennuksessa. Onhan se näppärämpää. Sähkösuunnitelmassa oli piirretty antennipistoke pianohuoneeseen (siinä on i-kirjain keskellä) ja muutenkin pidimme hieman halveksittavana, että olohuone on sisustettu tuollaisen sieluja nielevän mustan laatikon ehdoilla. Olohuoneessa keskustellaan. Henkevä keskustelu on vauhdikkaampaa kuin yksikään toimintaleffa. Aiheitahan on vaikka kuinka paljon, ei siinä telkkaria tarvita. Voi keskustella vanhoista ranskalaisista taide-elokuvista, uusista ranskalaisista taide-elokuvista tai molemmista. Joskus voi vain istua hiljaa ja tuijottaa hirsiseinän karhean aitoa kauneutta. Ei siihen telkkaria tarvita.

Vapaalla kädellä. No shit!

Telkkari on nyt olkkarissa sen komean hirsiseinän edessä. Sohva on sillai, että siltä on hyvä katsella telkkaria. Antennipistokettahan olkkarissa ei ole, koska olkkariin ei tule telkkaria. 

Piharakennukseen tulee varasto, muttei tule, mutta tulee, muttei ole

Kaupunki vaatii lämmintä varastotilaa vähintään 8 neliömetriä. Meillä on talon yhteydessä neljän neliön varasto ja piharakennukseen piirrettiin kolmisen neliötä. Nämä täyttivät vaatimukset. Ajattelimme, että piharakennuksen varastoon hankitaan paskin ja halvin ovi mitä pikkurahalla saa ja tehdään niin kevyet seinät, että ne saa kaadettua röyhtäisemällä sillä sekunnilla, kun rakennustarkastajan hybridiauto kaartaa kirvesvarreltamme tielle. 

“Olohuone on sisustettu tuollaisen sieluja nielevän mustan laatikon ehdoilla.”

Sitten aloin pohtia, että varasto voisi sittenkin olla hyvä dumppauspaikka kaikelle sillä sälälle, roinalle ja sälppeelle, jota meille on kertynyt. Lisäksi varaston seinään voisi laittaa telkkarille seinätelineen. Sille telkkarille, jota ei tullut piharakennukseen, vaan pianohuoneeseen, mutta sittenkin olkkariin.

Ei saatu vinoja seiniä. Mutta saatiin sentään naula lattialämmitysputkeen.  

Varastoa ei vielä ole. Olen ajatellut kysyä rakennusvalvonnasta, ajaisiko saman asian varaston kohdalla tuhdit seinähyllyt, joille saisi vähintään yhtä hyvin jemmattua kamaa kuin erilliseen varastohuoneeseen. Tietty, jos kaikki roina / sälä / sälpe ei ole ihan esteettistä (vespan kumimatto / ruohonleikkuri / kadulta löytyneet tekarit, joissa on vielä vähän mummoa kiinni), niin seinät voisivat olla kuitenkin ihan hyvä idea. Ja sitten meillä olisi - varasto, jota ei pitänyt tulla, mutta joka jne. 

Olohuoneeseen tulee takka. Ja leivinuuni. Ja puuhella. 

Suunnitelmaa oli monenlaista, mooneenlaista. Erikokoisia ja -näköisiä monoliitteja, joita yhdisti se, että kaikissa roihuaa tuli kuin takanamme palavat sillat. Puuhellaa olin himoinnut jo vanhaan taloomme ja nyt tuli mahdollisuus toteuttaa haaveet. Puuhellalla saisi tehtyä sapuskaa ja siitä saisi nopeaa lämpöä, leivinuunissa voisi leipaista tussuvaaralaisia huttuhässiköitä ja takassa voisi, no, öö, polttaa tulta. Mutku mutku myös puuhellassa ja leivinuunissa poltetaan tulta, joten miksi takka? Tähän kysymykseen kun vastasimme, päädyimme lopulta hellaleivinuuniin. Eri asia, leipastaanko siinäkään koskaan yhtään haarajokista herkkupemppua. 

Siinä ei millimetripaperi paljon auta, jos osaaminen on kilometrin päin helvettiä.

Ei kipsilevyä

Kiusa se on pienikin kiusa, mutta kipsilevy on silkkaa vittuilua. Pahvin väliin lapioitua ulostetta, jota pitää kasassa vain rakennusalan ahneus. Ja meillehän ei tällaista tule, näin päätettiin. Siksi runkorakenteisiin seiniin laitettiin tuhdit vanerit. Tämän jälkeen - ja vasta tämän jälkeen - joku valisti meitä, että vanerin päälle jos tapetoi, tapetti suurella todennäköisyydellä repeää puun eläessä. Ja sittenpä vanerin päälle laitettiin - aivan oikein - sitä raksaguanoa, kavereiden kesken kipsilevyä. 

Huonosti suunniteltu on vasta puoliksi sössitty.

No, jos postauksen otsikko on alkuhaaveet ja loppurealismi, niin onko nyt loppurealismin myötä mielemme muuttunut? Ei. Kipsilevy on yhä karseaa scheissea. Halvemmaksi olisi tullut tehdä kaikki seinät hirrestä, jolloin ne olisivat olleet kerralla valmiita. Nyt tehtiin ensin pystyrunko, laitettiin vaneria, eristettä, laitettiin kipsilevyä, jota piti leikellä, pilkkoa ja hakea lisää. Sitten sen saumoihin laitettiin nauhaa ja tasoitettiin ja paklattiin, puklattiin ja paskottiin. Hirsi maksaa paljon, mutta työ maksaa paljon enemmän.

Surkeaa matskua. Yäk. 

Meille tulee kuivauskaappi

Joku meni sanomaan Seija Ala-Kauttalle, että kuulkaas se kuivauskaappi on sitten maanmainio keksintö. Ja Seijahan uskoi ihan yhtä sinisilmäisesti kuin silloin kun väitin olevani kelvollinen mies. Mepä ostimme kuivauskaapin. Nyt puhutaan siis korkeasta vaatteidenkuivauskaapista, eikä siitä mihin keittiössä nostetaan astiat ja jota ulkomailla asuvat suomalaiset kroonisesti kaipaavat koteihinsa. 

“Kipsilevy on silkkaa vittuilua.”

Kaappi kuskattiin meille Gigantista. Sitten se nökötti paketissaan eteisessä niin kauan, että alettiin jo suunnitella muun kodin värimaailmaa sen mukaan. Ja sitten me palautimme kaapin Giganttiin.

Seija Ala-Kautta haaveilemassa, että vielä joskus meilläkin on huonosti tehty halpa keittiö. 

Emeritusprostituoitu sieltä Huutoniemen sairaala-alueelta tiedustaa, että mitäs helevettiä te oman elämänne erityisaikuiset siellä taas soosaatte. No kuulkaas arvon matahari, sitä että ei viittitty tehdä vielä lisää reikiä seiniin. Meillä kun on joka huoneen seinässä isoja reikiä, joihin IV-justinit ehkä vielä joskus lykkivät loput patonkinsa. Kuivauskaappi olisi vaatinut vielä yhden reiän ja tuuletusputken törröttämään jonnekin Veikko-peipon reviirille asti. 

“Mitäs helevettiä te oman elämänne erityisaikuiset siellä taas soosaatte.”

Ehkä hankimme kondensoivan kuivauskaapin. Se maksaa ehkä yli tonnin enemmän. Ehkä vaan pidetään vaatteet pesukoneessa, kunnes ne ovat kuivia. Ehkä hajuun tottuu.

Talo maalataan punamullalla, koska perinnemaali ekologinen ruispuuro naminami

Alusta saakka ajattelimme, että perinteinen italianpunainen punamulta valkoisilla nurkilla ja muilla laudoituksilla olisi kiva. Tämä värivalinta alkoi kuulostaa yhä paremmalta, kun naapurikunnan kävelevä umpisolmu aka yrmyli-ärpätti-vänykki os. Mr. Mielipaha reagoi värivalintaamme sanoilla "ei saatana". Koska tokihan 50 metrin päässä naapurikunnan puolella asuvan kärmyilijän tulee saada ilmaista kirosanoilla höystetty mielipiteensä yhteiskunnallisesti näinkin merkittävään asiaan.

Sitten Seija Ala-Kautta alkoi pohtia, että olisi kyllä kiva sekin, että talo olisikin maalattu kuullotteella, jolloin puu näkyisi sen alta. 

Saa nähdä. Ehkä päädymme vuoraamaan koko talon ulkoa kipsilevyllä. Ja maalataan se vaikka Tikkurilan värikartan sävyllä Tulehtunut rauhanen. Ei saatana.

“Pari vuotta sitten, kun olin 25 vuotta nuorempi, suunnittelimme taloamme.”