VAROITUS: Asiasisältöä! Tontti hankittu. Toistan, tontti hankittu! Ehkä. Tavallaan. Kai.

Hyvästi kotipihamme juhannusruusu, jonka sisällä on piikikäs ötökkä.

Kuva: Minä ihan itte

Se kuulkaa elämä joskus mullistuu aika muikeasti. Mahottoman mukava insinööri suuresta rakennusliikkeestä soittaa ovikelloa ja kysyy, mitä tykkäisin jos naapuritontille nousisi kuusikerroksinen kerrostalo. En tykännyt.

Ja tässä sitä ollaan yli kaksi vuotta myöhemmin. Naapuritontille nousee se kuusikerroksinen kerrostalo. Tien toiselle puolelle kolmikerroksinen. Erona on vain se, että me liityimme pimeyden voimiin ja päädyimme myymään omankin tonttimme suurelle rakennusliikkeelle. Ei tosin tämän mahottoman mukavan insinöörin firmalle, vaan toiselle. Sekin päätös tehtiin jo lähes pari vuotta sitten ja siitä lähti kaavarumba pyörimään. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman jälkeen tuli ehdotusvaihe, sitten luonnosvaihe ja lopulta hyväksymisvaihe. Tai - kuten meilläpäin sanotaan - sokki-, viha, suru- ja alistumisvaihe.

Hyvästi kotipihamme sinivuokko.

Kuva: Ihan itte otin tänkin.

Tämä selittää myös blogimme nimeä. Kodotus on ollut ja on yhä odotusta. Rakas, rujo, rempattu rintamamiestalomme katoaa jollain aikataululla maailmankartalta. Tilalle nousee kerrostalo. 13 vuotta sitten ostimme talomme mielestämme hyvältä paikalta. Ostimmekin sen vähän turhan hyvältä paikalta.

Ja se odotus. Sitä on riittänyt. Ensin odotettiin, mitä tonteille on suunniteltu. Sitten odotettiin rakennusliikkeen tarjousta tontista. Se oli huono. Hylkäsimme sen ja totuttelimme ajatukseen kerrostalon parvekkeista omenapuidemme takana. Tuli parempi tarjous. Pohdittiin. Hyväksyttiin tarjous. Odotettiin kaavarumban käynnistymistä. Kirjoitimme rakennusliikkeen kanssa esisopimuksen tonttimme myymisestä. Itkimme.

Hyvästi kotipihamme tuoksuvitukka.

Kuva: Eikös hallittu kompositio jo sen kerro? Mun ottama!

Kaavamuutos puksutti kaupungin koneistossa tasaisen rauhallisesti. Naapureita ymmärrettävästi harmitti, kun rintamamiestalon tilalle nousee neljä kerrosta. Selitin heille meidän tilanteemme. Pakko oli valita ruton ja koleran väliltä, joskin nyt kuulostan ehkä turhan marttyyrilta tämän ensimmäisen maailman ongelmani kanssa. Mutta kai oman kodin suhteen saa ollakin vähän melodramaattinen?

Hyvästi kotipihamme Faces-festarin vakikävijän tukalta näyttävä kukka.

Kuva: Arvaa kuka!

Samalla kaupunki kaavoitti lähistölle muutamaa omakotitonttia, joihin iskimme silmämme. Odotimme näiden tonttien kaavaprosessin jurnutusta ja kävimme keskustelua, josko voisimme saada ostaa toisen noista tonteista. Asiaan suhtauduttiin myötämielisesti, mikä lohdutti kaiken tämän epävarmuuden keskellä.

Hyvästi kotipihamme durandurandran.

Kuva: Kuka näitäkään lukee. Ihan sama. 

Nykyisen (ja jollain aikataululla siis entisen) kotimme kaavaprosessi hyväksyttiin loppuvuodesta 2018. Rahat käteen, bileet Thaimaassa ja hirsitaloa uudelle tontille? Ei! Sen sijaan naapureiden valitus hallinto-oikeuteen, vuosi lisää odotusta ja hyvä joulumieli.

Se kyttäämämme tontti kuitenkin meille napsahti. Siitä tuli päätös eilen. Nyt pitää maksaa pari tonnia (vasemmassa taskussa) varausmaksua ja loput tonnistot elokuun puoliväliin mennessä.

Olisi mahtavaa tuulettaa asiaa kuin

Mutku mutku. Kaavamuutos jumittaa hallinto-oikeudessa ja lapsillekin tarttisi asiasta kertoa.

Isä: Otatko juustoa leivälle?

Lapsi: Joo.

Isä: Ole hyvä. Ja tää meidän koti muuten puretaan. Otatko mehua?

Lapsi: Mitä?

Isä: Niin että otatko mehua?

Lapsi: Eiku puretaanko meidän koti?

Isä: Kato pupu ulkona!

Mutta koska nyt sentään on tontti, niin aletaan nyt sitten perata talotoimittajia läpi. Kaikilla tuntuu olevan markkinoiden tyytyväisimmät asiakkaat, joten valinta on varmasti helppo ja kaikki tulee sujumaan ongelmitta kuin sote-uudistus.

Ja kai tästä tonttipäätöksestäkin joku voi valittaa.

Hyvästi kotipihamme ruma iso vihreä kasvi. 

Kuva: Stefan von Heroinbrenner / Drogen der Welt

Valittiinko blogille hyvä nimi?