Tuli ja sähkö - avainasemassa

Kappas, talvi tuli. Sehän on leppoisaa aikaa, kun ei tartte miettiä kuin sähkönhintaa, nurkkien vetoisuutta ja vesijohtojen jäätymistä. Välillä on toki vaikeampaa.

Pörssisähköllä pientä sää(s)töä

Nyt kun olemme käyttäneet pörssisähköä parisen viikkoa, se on tainnut olla koko aikana tunnin tai kaksi kalliimpaa kuin aiemmassa sopimuksessamme. Astianpesukone on hyrrännyt yökahden tienoilla, jotta olemme voineet uskotella saavamme huikeita säästöjä pörssisähköön siirtymisestä. Pyykkikone on makkarimme seinän takana ja jyrisee sen verran jykevästi, ettemme ole halunneet menettää yöuniamme puhtaiden pyykkien vuoksi.

“Ei tartte miettiä kuin sähkönhintaa, nurkkien vetoisuutta ja vesijohtojen jäätymistä.”

Sähköä on nyt pikkupakkasilla mennyt aika tarkkaan 30 kilowattia vuorokaudessa. Intouduin ehkä laskemaan maalämpöpumpun lämpökäyrää vähän turhan tuhdisti, kun yhtäkkiä kaikilla oli kotona kylmä eikä kellään kivaa. Oli pakko nostaa käyrää ensin yhdellä asteella ja myöhemmin vielä toisellakin. Kotona on kuitenkin kiva olla muuten kuin kananlihalla. 

Tulta uunille

Pikkupakkasten aikana olemme pitäneet myös olkkarimme kivikasaaa lämpimänä. Aamuisin tulet puuhellaan, alkuillasta leivinuuniin. Eipä tuo möhkäle vieläkään ole punaisena hehkunut, mutta leivinuunin sisälämpötila on noussut reiluun pariinsataan asteeseen. Nimensä leivinuuni jo lunasti, kun Seija Ala-Kautta leipaisi siinä teeleipiä. Näyttivät ja maistuivat ihan kelvoilta. Ehkä tuossa jonain päivänä saadaan siis leipastua vielä lerssiläisiä liposkaita. Siihen päälle vielä perinteistä rynttösörssää, niin ai että!

Lasiluukusta on kätevä katsoa, onko hella päällä.

Nykyään vapaa-aikani koostuukin lähinnä puulämmittämisen prosessikaavion eri osioiden suorittamisesta. Sytyttelyä, puiden lisäilyä, tuleen tuijottelua, hiilihangolla sohimista (pirun kivaa hommaa), klapien hakemista terassilta, klapien siirtelyä puulaatikosta puuhellan eteen ja kylmimpien klapien siirtelyä puukorista puulaatikkoon. Kyllä oli entisaikana ihmisillä kivaa, kun ei tarvinnut squashia vapaa-aikana pelata. Riitti, kun koetti pysyä sulana ja hankki asbestoosin tai sepelvaltimotaudin.  

Ajastin ajastimen ja kaapeli pelitti

Aika tarkkaan vuosi sitten piharakennuksemme vesijohto jämähti jäähän. Lopputalven sitä lämmittikin saattolämmityskaapeli. Näillä sähkönhinnoilla ei kehtaa kaapelia ihan ylenmäärin hehkuttaa, mutta sulana se pitää pitää - etenkin, kun piharakennuksen käyttö on nyt todella vähäistä ja kämppä aika viileänä. 

“Lerssiläisiä liposkaita.”

Nappasin siis seinään kiinni ajastimen ja nakuttelin sen nipukoita päälle sieltä täältä. Nyt kaapeli on päällä vartin tai puoli tuntia silloin tällöin ja öisin vähän pidempiä jaksoja kerrallaan. Viime vuonna vesijohto jäätyi, kun purevan kova tuuli oli puhaltanut (todellakin) tuulettuvan alapohjan alle urakalla. Viime vuoteen verrattuna alapohjassa on nyt tuulensuojana sokkelilevyt, putkien ympärille on kyhäilty ainakin jonkinlaista lämmöneristystä ja johtoa lämmittää vielä saattolämmityskaapeli. Kuvittelisin siis, että ihan helposti johto ei jäädy. Kuvittelin toisaalta myös, että selviäisin järjissäni taloprojektistamme. 

On piuhaa ja putkea, johtokin notkea.

Jaahans, se onkin sitten pian näköjään laitoksen lounasaika, lääkkeet, musiikkituokio terapeutin kanssa ja sitten taas pakkopaita päälle ja päikkäreille. 

Eristyksellistä toimintaa

Lähdetään nyt siitä, että teoriassa tiedän kyllä, mitä pitäisi tehdä. Käytännössä en kuitenkaan jaksa. Joskus iskee kuitenkin pieni hormonaalinen epätasapaino, joka saa tarttumaan toimeen iPhonen sijaan. 

Omaksikin yllätyksekseni löysin itseni tökkimästä voiveitsellä pellavaa hellannurkan ja seinän liitoskohtaan. Hellallehan valettiin perustus (5000 euroa!) ja se on erillään muusta talosta. Tähän mannerlaattain saumakohtaan tömppäsin pellavaa sen mitä rakoseen upposi. 

“Pakkopaita päälle ja päikkäreille.”

Kuten ei mistään muustakaan, niin ei tästäkään hyvästä teosta palkittu. Olo oli kuin venäläisillä vapauttajilla, kun ilkeät ukrainalaiset kehtaavat panna hanttiin omalla maallaan. Kun olin nimittäin pellavaa hetken tökkinyt, huomasin hirsiseinän punertuneen verestä. Olin tökkiessäni hinkannut keskisormeni rystystä seinään ja se oli auennut. Verta, hikeä ja kyyneleitä - joskus jopa saman tunnin aikana. 

Hackmanin Mariminna-sarjan kädensijan väritys oli enne.

Saimme Eurohongan suunnalta hyvää vinkkiä nurkkien ulkopuoliseen eristämiseen. Pelkkä nurkkalauta estää suunnilleen yhtä paljon vetoa kuin elmukelmu raskauksia. Hirsien saumoihin kannattaakin tukkia eristettä ja sitten vetäistä vielä jotain päälle tuulensuojaksi. 

Vanhat hyvät tonni päivässä -tyyppiset ajat palasivatkin mieleeni, kun käväisin pitkästä aikaa hakemassa teippiä Suutarilan Starkista. Aikoinaan sain rullan Tescon no 1 -teippiä parillakympillä, mikä sekin sai aikaan kauhunväristyksiä. Nyt inflaatio oli laukannut sen verran, että hyvälläkin alennuksella sama rulla maksoi 27 euroa. Ja alkuperäinen hinta hyllyssä oli siis huimat 40 euroa. Eri asia, koska teippiä jaksaa alkaa nurkkiin vedellä, koska olen vetelä.

Teltta pystyssä

Vähänkö on hauska otsikko. Itse keksin. Jouluna lohkaisen sellaisia läppiä kuten “piparia tarjolla” tai “pukki tulee vain kerran vuodessa”. En tiedä, mistä näitä klassikoita keksin. Jotenkin niitä vaan pullahtelee. Kai se on jonkinlaista alitajuista self-helpiä tilanteessa, jossa kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin minä. 

Telttakatos aiemmassa kodissaan aiempana vuodenaikana.

Mutta että ostin nääs telttapalviljongin, koska hattara. Menen nimittäin kokeilemaan sokerihötön myymistä joulutapahtumaan ja siellä pitää olla myyntiteltta. Uutena näiden hinnat ovat melko suolaisia, enkä ole vielä valmis panostamaan hattaroitsijan uraani puolta tuhatta euroa. Torista sattui kuitenkin löytymään kelvollisehko telttakatos sivuseinillä kolmeenkymppiin, joten jos siinä nyt ei ihan kuolleet minkit haise, niin saa luvan kelvata. Vielä en ole telttaani saanut pystyyn (hihi), joten ehkä sieltä vielä ilmaantuu yhtä kivoja ylläreitä kuin millä IV-bartholomeukset ovat elämäämme sulostuttaneet tämän projektin aikana. 

Avainnaulakkoko vaiko avain vain aivan naulakotta?

Seija Ala-Kautta vihaa minun lisäkseni monia muitakin asioita. Olen koettanut myydä hänelle ajatusta Ikean näppärästä reikälevystä, johon saa kaikenlaisia laatikoita, lokeroita, nipsuja, nappeja, neppareita ja naulakoita. Seija on vain murahtanut ehdotukselleni ja lyönyt minua soppakauhalla nivusiin. Tämä aiempi avainnaulakkomme oli nimittäin syvältä kuin Venäjän tavoitteet:

Onhan tämä ihanan boho, mutta kun on myös helvetin kökö.

Tuohon saa ehkä pari avainta kätevästi ja sen jälkeen niitä on laitettava samaan koukkuun pari päällekkäin, mikä saa ne putoilemaan lattialle Crocsien ja muiden kumppareiden sekaan ja sisään. Siitä sitten kiireellä kalastat rrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton avainta jostain saatanan kalossista vain huomataksesi, että auto ei parillisina viikkoina halua käynnistyä. 

“Seija Ala-Kautta vihaa minun lisäkseni monia muitakin asioita.”

Kävin lasten kanssa Ikeassa. Juu, taas kerran. Seija jäi kotiin purkamaan vihaansa haukkumalla anonyymisti pandanpoikasia homoiksi Suomi24:n Keittiövinkit-palstalla. Päätimme lasten kanssa tehdä källin:

Siellä se Seija yläreunassa murjottaa kuin vieraslajiksi tuomittu minkki.

Kyllä, tämä on juuri se reikälevy, jonka vuoksi Seija on polttanut päreensä ja kitarani. Raivokas karjaisu kuului naapurikunnasta saakka, kun Seija näki kuvan.

Tämä oli totta kai vain jekku, jonka tarkoitus oli saada Seija purkamaan patoutunutta vihaansa ja lisäämään itsemyötätuntoa. Tosiasiassa löysimme Ikeasta avainnaulakoksi tämän:

Kyllä jos ei Glorian koti edelleenkään tartu tähän meidän design-kotiimme, niin kyllä on jo kumma!

Irtokoukkuja voi lisätä ja vähentää maun mukaan ja bonarina on takana hylly, jolle voi laittaa vaikka Seijan suosikkiteoksen, Hemmy Tolstoin “Saat sarvikuonon olohuoneeseen, jos luovut turpaan mättämisestä”. Ilmeisesti valinta oli reikälevyä enemmän Seijan mieleen, sillä hän sulkeutui makkariin mököttämään vain neljäksi päiväksi. Viidentenä hän puri minua olkapäähän, mikä on Seijan tapa sanoa, että hän on ok. 

Kolme vuotta sitten 2019

Kas kohta on joulu 

ja kohta on joulu 

ja kohta on joulu taas. 

Ja vittu kun on kolme vuotta 

ollut mieli maass’!

Nuorena bloggaajana sitä jaksoi veuhtoa ideoita ties mistä. Siksipä annoin nokkelia vinkkejä joululahjoiksi rautakaupasta. Toimii kolme vuotta myöhemminkin. Ihan yhtä hyvin. 

Kaksi vuotta sitten 2020

Saimme perstuntumaa siihen miten pers tämä projekti voikaan olla, kun sähkömiehemme alkoi haistatella ja haastella oikeuteen ja naapurimmiäs ajoi tontillemme rähisemään. Sähkömiehestä ei ole pariin vuoteen kuulunut (odottelemme yhä Kuluttajariitalautakunnan päätöstä) ja naapurimmiähestä ei toivottavasti kuulukaan, hän kun poistui taivaalliseen sotaväkeen vuoden alkupuolella. 

Vuosi sitten 2021

Saatiin mainio Stalan terästiskipöytä paikoilleen. Se kuulkaa toimii vieläkin!

“Kappas, talvi tuli.”

Terassielämää - ja häirintää

Tonttimmehan on pienempi kuin Medvedevin mahdollisuudet palata arvostetuksi valtionpäämieheksi. Kaksisataa neliötä siitä menee kirvesvarren ajotiehen ja sata neliötä ojaan, jota sentään saamme nyt itsekin käyttää. Lopulle on sitten sijoitettu talo ja piharakennus - mielestäni suht onnistuneesti tontin koko huomioon ottaen. 

Koska tonttimme on siis yhtä pieni kuin se Sergein kielen osa, joka ei ole Vladimirin rektaalissa, pihalle ei jää paljon tilaa. Tällä hetkellä se on raudoitusverkkojen ja lautakasojen peitossa, mutta ei siihen tulevaisuudessakaan maaotteluvaatimukset täyttävää krikettikenttää saada rakennettua. Tämä oli tiedossa jo taloa suunnitellessa ja täytyy todeta, että onneksi vielä viime hetkellä suurensimme terassia kolmellakymmenellä sentillä. 

Viihtymäkeidas. Kuvasta puuttuvat padel-kenttä, maauimala, Ruisrockin päälava sekä Arthur-serkku. 

Pihalla nimittäin on helteillä viihdytty ja meidän pihamme on nyt katettu terassi. Hellejakson porotuksessa ei avotaivaan alla olisi kenkään kuuppa kestänyt, sen sijaan katettu terassi on ollut mainio olohuoneen jatke. Tai ehkä kesällä olohuone on pikemminkin terassin jatke, jonne siirrytään sitten kun itikat ja hyytävä kylmyys alkavat vaivata liikaa. Itikoita on itse asiassa ollut kiitettävän vähän, vaikka tontin rajoilla on riittämiin ojaa ja kuusta kiusanhenkien kutea. Thermacellillä ei siis ole tarvinnut tappaa kaikkia kaksivuotiaita ja sitä nuorempia poikalapsia. 

“Terassi on ollut mainio olohuoneen jatke.”

Juhannuksena ja sitä seuraavalla viikolla meillä oli sukulaisia vieraina, joten piharakennus (sivulinna? / liiveri?) pääsi taas majoituskäyttöön. Helteillä siellä ei ollut ongelmaa tarjeta. Tappavan tukalaksi ei kuulemma olo silti öisinkään mennyt. Näiden testien perusteella piharakennus (mäkitupa? / torppa?) pistetään Airbnb-käyttöön ja rahahuolemme ovat ohi. 

Perimätiedon mukaan jossain majan alla sijaitsee sohva, jolla olisi ollut kiva istua jonain kesäiltana.

Takaisin terassille. On ollut kiva havainnoida, miten mukavasti sille touhua mahtuu: yksi löhöää lepakkotuolilla, toinen puhallettavalla rantamakkaralla, pari lasta toljottaa hodarivideoita Vallentuna-sohvan jämistä kootulla terassisohvalla, pari pelaa korttia ruokapöydän ääressä Calligarisin tuoleilla. Taapero sahaa kaikkien väliä. 

Silti grilli mahtuu vielä omaan nurkkaansa, sohvan vieressä on tilaa pyykinkuivaustelineelle ja Suviseurojen veisuu kuuluu terassin takanurkasta. Ja toki tämä tekstikin syntyy terassilla. Ja tämä. Taustalla soi kasaripoppi, totta kai. Let’s Flashdance With Somebody to Love Bites the Dust in the Wind of Change. Juu, oltiin vähän seiskytluvun ja ysärinkin puolella. Ihan sama, onhan meidän talommekin vähän naapurien ja kaupungin tonteilla. 

“Thermacellillä ei siis ole tarvinnut tappaa kaikkia kaksivuotiaita ja sitä nuorempia poikalapsia.”

Osaan lehtikuusilautoja on tullut ikäviä palkeenkieliä, joita Seija Ala-Kautta ja Nonstoppolos koettivat hioa. Ei tee kovin eetvarttia saada pari senttiä puunsälettä jalkapohjaan. Toisaalta massiivihirren synnyttämä antibakteerinen ja hoitava atmosfääri hoitaa kaikki dekapitaatiota pienemmät vammat kuin itsestään. 

Pikku jakkara 

Neljänkymmenen neliön terassin lisäksi kahden neliön saarekkeemme on osoittautunut oivalliseksi. On uskomatonta, miten monta tonnia eloperäistä ja epämääräistä sälää ja sössää sille mahtuu. Kirjoitushetkellä saareke näyttää tältä:

Piti tunti siivota, että kehtaa laittaa kuvan tänne internettiin.

Kelläpä sitä ei saarekkeella lojuisi lasisilmä, suolakurkkua, itkuhälytin, naulakko, öljytuikku, valkosipulia, kuulokkeet, ilmanvaihtokanavan äänenvaimennin, muistitikku, perunapyssy, mustikkapiirakka ja bambua. Niinpä. Eipäkö kelläänpäkä?

Saarekkeelle suunniteltiin mannermaisen viinibaarin kaltainen istumasyvennys kahdelle baarijakkaralle. Siinä vieraat voisivat siemailla oman viinitarhamme orgaanista ciljú de hiwa -juomaa odotellessaan parsapyreetä salted caramel -etanapedillä. Siinä samalla voisimme suunnitella purjehdusreissua Pori Jazzin golfturnauksen jatkoille, jonka teemana on ranskalaiset viinit ja suurentunut eturauhanen.

“Eloperäistä ja epämääräistä sälää ja sössää.”

Seija ei kuitenkaan halunnut selkänojallisia baarituoleja. Ne olisivat hänen mukaansa blokanneet liikaa ja siinä Seija oli ärsyttävään tapaansa jälleen oikeassa. Kyttäilin kaikenlaisia jakkaroita Torista, kunnes päähäni pälkähti uusi idea. Kämppämme on sen verran korkea, että kaltaisemme kynnysten yli kipuajat joutuvat kurkottelemaan kaikkialle. Esimerkiksi saadakseen viinilasit yläkaapista Seija joutuu kiipeämään rollaattorinsa ylätasolle ja vaikka hän laittaakin tekohampaansa rollaattorin pyörien eteen, meno on silti melko huteraa. 

Seija virnuilee velmuna. Taitaa olla kuplivaa tarjolla.

Tarvitsimme siis jatkeeksemme jotain vastaavaa, mitä ikämies ottaa sinisen pillerin muodossa, kun mieleen palaa villi mutta niin kultainen huoruus. Niinpä ehdotin Seijalle, että ostetaan (yllättäen Ikeasta) Bekväm-porrasjakkara, eli keittiöjakkara, eli emännänjatkos, jos sillä olisi riittävän mukava myös istua ja siemailla alkoholia. 

Lisää vain perse ja viihtymisprosessi voi alkaa.

Hurautimmekin Perintörinsessan kanssa ruotsalaisen kansankodin litteiden laatikoiden paratiisiin, testasimme Bekvämin, totesimme sen olevan riittävästi nimensä mukainen ja ostimme nyt aluksi yhden. 

Plussaa: 

• sopivan korkuinen saarekkeen baarituoliksi
• alimmalle portaalle saa kivasti jalat
• saa tarvittaessa kasaan ja piiloon saarekkeen syvennykseen
• lisää pituuttamme n. 200 prosenttia
• rollaattori ei lipsahtele. 

Parhaat ratkaisut ovat yksinkertaisia: porrasjakkara baarituoliksi, JVG tai sotilastekninen erikoisoperaatio.

Miinusta: 

• muistuttaa elämän lyhyydestä
• maksoi rahaa
• ei tee pihatöitä 

Tikku (makkara-)

Saako kiroilla? Ei se mitään, kiroilen silti. 

Saatanan harakat. 

Sitä nätkytyksen ja krääkynnän määrää. Eivätkö ne kuusenlatvojen kultakurkut tajua, että tämä on meidän tontti ja täällä ei huudella? Ei ainakaan aamukuudelta eikä poistoilmakanaviin. On nimittäin muikea volyymi, jolla njääkyntä kiirii katolta suoraa peltiputkea makkariin. 

Harakka (lat. Fuca fuca).

Räähkä-äänen lisäksi näistä nokkafukeista frakeissa irtoaa kiitettävästi paskaa. Seija hinkkaili yli parikymmentä tahraa vastamaalatuista terassinkaiteista, portaista ja pöydältä. 

Varmaan myrkytän ne. Thermacelliä jauhelihaan ja terassille tarjolle. Ottaja löytyy ja noutaja tulee. Tätä manööveriä valmistellessani olen tyytynyt kopistelemaan makkaratikulla makkarin poistoilmaventtiiliä, jotta krääkkä liihottelisi pikapikaa muualle krääkkimään. 

“Saatanan harakat.”

Ei pidä ymmärtää väärin. Tykkään kyllä luonnosta, kunhan se on grillattuna lautasella tai Yle Areenan teräväpiirtodokumentissa. Mutta kyllä mä silti ne myrkytän.

Ylläripiano

Toivon jokaisen muistavan, että kotimme on kulttuurikoti. Kukaan ei koskaan missään ole ollut yhtä kultturelli kuin me. Meillä on tauluja ja kirjoja. On grafiikkaa ja keramiikkaa. Kirjahyllyssä on sekä Täällä pohjantähden alla että Seitsemän veljestä. Tai no, kirjahyllyä ei kyllä vielä ole, mutta siellä banaanilaatikossa ne kirjat ihan varppina on. Olen lukenutkin molemmat. Täytyy sanoa, että turhaan ei Mauri Kunnasta sanota Suomen kirjallisuuden isäksi. 

Sitten meillä on piano. Oikea piano. Helvetin painava piano, jonka siirtäminen varastoon maksoi 180 euroa ja sieltä uuteen kotiin toiset 180 euroa. Mutku pianolla on tarina. Se tarina menee niin, että joskus kivikaudella Seija Ala-Kauttan isoisä oli hakenut tämän pianon autiotalosta. Tämän tarinan hinta oli 360 euroa. MobilePay toimii. 

Harvinainen yhteiskuva isosta pianosta ja harakoidenhätyyttelymakkaratikusta.

On kuitenkin niin, että jos haluaa olla oikeasti kultturelli, pianoja pitää olla kaksi: iso musta ja pieni valkoinen. Sama syy kuin ikäneidolla matkustaa Gambiaan. 

“Nokkafukeista frakeissa irtoaa kiitettävästi paskaa.”

Kävi siis niin, että bongasin (taas) Torista ehkä söpöimmän pianon ikinä. Se oli selvästi normaalia pienempi, suunnilleen metrin leveä ja alle metrin korkea. Ei mikään lelu, vaikkakin elämää nähnyt ja minun oli saatava se. Ja minähän sain. 

Steinwayn konserttiflyygeliä voisi olla haastavampaa tunkea takapaksiin. Sanoi ikäneito Gambiassa.

Piano oli niin pieni (ja söpö), että se saatiin jöngättyä rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-automme taakse. Ei helposti, mutta saatiin. Seijalle en “muistanut” kertoa hankinnastani, joten illalla näyttäessäni, mitä haaviin oli tarttunut, Seija katsoi niinku suunnilleen näin:

Joo. Niin on. Kyllä. Siis tosi söpö. Ihan pakko oli ostaa. Jep.

Mutku se on niin söpö. Pätee Seijaan ja pianoon. 

Soittimen vire tekisi John Cagenkin kateelliseksi ja tämä kullanmurunen päätyikin toistaiseksi varastoon (k)odottamaan Seijan sydämen pehmenemistä ja viritystä. Ja kulttuurikotiin pääsyä.

“Meidän pihamme on nyt katettu terassi.”

Kevään romuja - ja viiksikarvoja

Kun palasimme pääsiäisen vietosta Pohjanmaalta, tajusin, että asumme tosiaan puisessa talossa. En ollut pitkään aikaan enää haistanut puun tuoksua, mutta tuolloin kotiin tullessamme nenä poimi taas tutun hajun. Onneksi se ei ollut mitenkään epämiellyttävä.

Rakkaassa puretussa kodissammehan oli ongelmana melko pinttynyt vanhan talon haju, joka tarttui vaatteisiin. Minua tämä ei haitannut, sillä olihan se joka tapauksessa parempi haju kuin mikä minusta muuten lähtee. Puolisoni Seija Ala-Kautta sen sijaan kärsi minua enemmän. No, pääsipä kärsimyksistään, kun pääsimme uuteen kotiimme. 

Riittääkö tontin siivoamiseen, jos odottaa, kunnes kaikki puu on lahonnut?

Kärsimyksistä pääsemisestä puheen ollen, vedin letkut irti - tosin vain piharakennuksen ja talon kylmävesiputkien saattolämmityskaapeleista. Säät alkavat olla vapulle tyypilliseen tapaan enää sen verran vähän pakkasella, että pelkoa putkien jäätymisestä ei taas hetkeen ole. Muistan varmaan kytkeä töpselin seinään, kun putket talvella jäätyvät.

“Rakkaassa puretussa kodissammehan oli ongelmana melko pinttynyt vanhan talon haju.”

Vapun takatalvesta huolimatta lumetkin ovat jo lähes päässeet sulamaan pihasta. Samalla paljastui, että puutavaraa on vielä aika paljon. Polttopuuksi sitä on talon alla metsän päädyssä, mutta erilaista lautaa, paneelia ja lankkuakin on vielä sen verran, että eiköhän noista ainakin talon ja maan väliset rimoitukset saada aikaan. Koetimme hieman siivoilla tonttia ja siirrellä lautaa uuteen paikkaan, jotta ne olisivat mahdollisimman hankalassa paikassa, kun niitä tarvitaan.

Etualan laudat siirrettiin taka-alalle, taka-alan laudat etualalle ja rahat veroparatiisiin.

Kattohommat eivät ole edenneet, eivätkä etenekään, ellemme ole itse aktiivisia. Vastaavan mestarin sain kiinni runsas viikko sitten torstaina. Oli puhe, että tavataan putkispedejen kanssa tontilla ja katsotaan, miten paljon vielä on pielessä, ja mitä kaikkea vielä pitää tehdä. 

Puoleentoista viikkoon en ole vastaavasta kuullut. Ehkä sitten ensi viikolla. 

Mutta tää onkin premium!

Kävin pitkästä aikaa kaatopaikallakin. Koska kaatopaikkamaksuissa on siirrytty tilavuusmitoitukseen painon sijasta, keikka tuli aiempaa kalliimmaksi. Kevyttä hötöshaibaa ei siis enää kannata kaatopaikalle kuskata, vaan se kannattaa jatkossa heitellä metsiin ja tienvarsien molokeihin. Styroksit voi tarjoilla lasten synttäreillä popparien seassa. 

Herkkä kompositio teoksessa "Kaikkee paskaa shittii".

Kamaa roskalavoille lastatessamme kaatiksen työntekijä totesi, että minulla on peräkärryssä salamatkustajia. Ja toden totta: kolme pientä nappisilmää vipelsi peräkärryn laitoja, oletettavasti maisemanvaihtoa säikähtäneinä. Jossain jätesäkissä oli varmaan ollut leppoisa talvehtimis- ja poikimispesä hiiriperheelle ja nyt olin kuskannut perheen lapset vaihto-oppilaiksi naapurikaupunkiin. Sori. 

Wilburin reisilihaksista ei riittänyt räjähtävää ponnistusvoimaa hyppäämään laidan yli.

Kun tyhjässä peräkärryssä oli enää hiirisisarukset, ajoin auton kaatopaikka-alueen ulkopuolelle, työnsin peräkärryn metsän laitaan, avasin perälaudan ja hiiret hyppäsivät viettämään villiä nuoruuttaan. Siellä jossain HOASin (Hiirten opiskelija-asuntosäätiö) kämpässä ne nyt viettävät haalarit päällä vappua vatsat sekoittavaa kotiviiniä hörppien. Loppuillasta laulavat Aikuinen hiiri -kappaletta sillai postmodernin ironisesti. 

Jöns-Bertil papanoi hädissään, kun mutsin huudot hiipuivat vähitellen kunnanrajan lähestyessä. 

Pikkuisen kyllä kirpaisi, kun tajusin, miten paljon edelleen on kesken. Kun ei yyyyyyyhtääääääään kiinnostaisi enää tehdä yhtään mitään. Haluaisin ihan vaan maata terassilla tai sängyssä, lauteilla, ojassa tai ihan vaan maata. Yyyyyyyyyyhtääääääääään ei nappaisi maalata, tehdä pihaa tai tehdä rimoitusta. Tai edes maksaa sen tekemisestä. Sentään paria hirsiseinän pulttia sain kiristettyä. Eikö se nyt piisaa?

Painuu painuu. Kuha ei ihan helvettin.

Ai niin, teinhän minä toisenkin sankariteon: vaihdoin piharakennuksen Yale Doormaniin (suomeksi sähkölukkoon) patterit. Ne olivat gürvähtäneet, ja yllättäen peruskuusiokoloavaimet eivät olleet patterin suojakannen avaamiseen sopivia. Lopulta sopiva koko löytyi moffalta saamastamme Bilteman ruuvinkärkisarjasta. 

Tartteeko sitä uusia pihakalusteitakaan hankkia. Siellä ne säilyi ihan hyvinä lumen alla.

Ikeismini nousi uudelle tasolle, kun kävin kahdessa Ikeassa kolmeen kertaan vuorokauden sisällä. Ajelimme tyttäreni Perintörinsessan kanssa Kauniaisiin hakemaan (taas vaihteeksi) Vallentuna-sarjaan täydennystä. Vantaan Ikeassa vedimme ensin pohjalle kaffet ja Espoon Ikean löytönurkasta löysimme Omskärelse-leikkuulaudan ja pojalleni Nonstopposille bambuisen Slemrumpa-pöydän.

Int' hade vi tid att besöka Ikea i Tammerfors. Sexton också!

Olisin halunnut toteuttaa pakkomielteeni käydä kahdessa päivässä kolmessa eri Ikeassa neljä kertaa, mutta aikataulumme Tampereella oli liian tiukka ja katsoimme tärkeämmäksi ehtiä katsomaan Ghostin keikkaa kuin päästä penkomaan löytönurkkaa. 

Vallentunaa löytyy ihan saatunasti.

Ghost oli muuten hyvä. Törkeän hyvä. Hyvähyvähyvä. Jättebra. Kasarivaikutteita. Hienoja melodioita. Ihq laulaja. Kivaa huumoria. Light-satanismia. Peruskombo.

Härregud va' han rörde sig så smoothly och sjöng som en beibe.

Viime aikoina on kyllä ollut pohdinnassa sekin, onko minulla enää rahkeita kirjoittaa blogia. Mistä tässä kertoisi? Grillailuista? Siitä, että enää ei tapahdu paljoa eikä nopeasti. Tuleeko blogin uudeksi nimeksi Tantraksa? Jäänkö eläkkeelle kaikkeni antaneena? Tai edes antaneena?

Emmätiä. Tiäksä?

“Tajusin, että asumme tosiaan puisessa talossa.”

Karhu ruokittu - himmeetä hommaa

Mitäs tämä nyt on? Ei ole putket jäätyneet, ei ole tippunut vettä katosta eikä edes jöötiä valunut pihaan. Onko elämältäni mennyt pohja ja blogilta syy olla olemassa? Saanko vihdoin alkaa kertoa, miten löysin kirppikseltä olminkelmeään ihooni mätsäävät verhot tai Henkkamaukasta uiguurien dreijaaman maljakon heinätussukoille? Emmekö enää kärsikään enemmän kuin kukaan missään koskaan?

Himmeetä

Seija Ala-Kautta on suurisilmäinen japanilaistyyppinen yöjyrsijä. Se käy ilmi hänen suhtautumisessaan valoihin: niiden pitää olla himmeällä. Siksi on hyvä, että tajusimme ottaa himmentimet kaikkiin huoneisiin. Taannoin manailin, että sähkärimme oli vedellyt himmentimien säätimet päin putinia. Eipä asian korjaamiseen kovin monimutkaisia kevätjuhlaliikkeitä tarvittukaan; kuha käänsi säätimen viivat oikeaan kohtaan. 

Meillä mennään näillä. Kun Seija Ala-Kautta on poissa, väännämme salaa valot täysille ja nautimme, kun yön vallat aamun valkeus jo voittaa.

Nyt himmentimet toimivat kuten stereoidien volyymisäädinkin. Valo on nollissa kello seitsemän kohdilla. Kun viisari osoittaa länteen eli yhdeksään, valot ovat himmeällä. Kun viisari osoittaa ylös eli kahteentoista, kyseessä on tyttäremme Perintörinsessan mukaan “mammamoodi” eli Seija Ala-Kauttan suurille ja sieville silmille sopiva kirkkaus. Ja siellä kello viiden kohdilla kirkkaus on täpöllä. Seija käyttää tätä asetusta loimulohen kypsentämiseen. 

En lamppu, två lampor, en pamppu, två pampor

Meillä oli olokeittiön katossa kaksi töpseliä tyhjinä lampuille. Tarkoitus oli asennella vanhasta kodista tuomamme spottivalot niihin, mutta ne vaativat kiinteän asennuksen, enkä jaksanut (eli osannut) lähteä jörnimään niihin mitään pistotulppavirityksiä. Joitain kiinnitysruuvejakin niistä puuttui.

“Olminkelmeään ihooni mätsäävät verhot.”

Arvaako arvon lukija jo, mihin tämä kertomus johtaa? No totta lavrovissa, Ikeaan! Sinne kävi taas tiemme ja sinne kannoimme taas satoja euroja. Mukaan lähti Snippa-kattila, Bakifrån-huopa, Avel-työpöytä ja löytyipä sieltä sopivat Liderlig-lamputkin. Toinen oli löytönurkassa hintaan 5€. Luulin että syynä olivat hienoiset naarmut lampun rungossa, mutta kotona havaitsimmekin, että lampun yhden varjostimen päältä oli peruuttanut venäläinen Vladiskyrbelski-tankki. Asia korjaantui puupalikalla ja väkivaltaisella käytöksellä.

Vitosella lähti, pamppua totteli.

Ai niin. Kun kerroimme, että katossamme on töpselit lampuille, Ikean valaisinosaston myyjä totesi “otan osaa”. Ei jäänyt kovinkaan montaa vaihtoehtoa jäljelle. Onneksi sentään yksi niistä oli aikavähänruma kattoomme päätynyt malli, johon jopa osasin nyhertää töpselin johdon jatkoksi. 

Eikö tällä nyt helevetti jo pääse Glorian kotiin, vaikkei Punavuoressa asutakaan?

Sisustussusuunnittelijan sanoin: “Valaisimen musta väri keskustelee ruokapöydän valaisimien sekä hellanluukkujen kanssa synnyttäen aksentin luonnonläheisiin puun ja valkoisen sävyihin.” Minun sanoin: “Tää lamppu maksoi 5 euroa löytönurkassa.”

[e:rbi:enbi:]

Piharakennusta testattiin taas majoituskäytössä, kun siellä majoittuivat ensin lasten mummi ja moffa ja heti perään Seija Ala-Kauttan veli perheineen. Onhan se nyt ihan loistavaa, että vieraiden ei tarvitse majoittua saman katon alla ja kaikkien herätä, kun ensimmäinen herää. Vähän viileää piharakennuksessa on, mutta lämpöpuhaltimella saa sen verran lisäasteita, että ehtii nukahtaa ennen kuin tukka jäätyy seinään. 

“Asia korjaantui puupalikalla ja väkivaltaisella käytöksellä.”

Sauna on edelleen käytössä vähintään kerran päivässä, joten löylyvalmis kiuas lienee paikkansa perustellut. Klapeilla en olisi jaksanut joka ilta saunaa lämmittää. 

Hyvä pöytä hankittiin. Lapsikin on välillä ihan ok. Molemmat Torista.

Vieraiden kanssa pitkän pöytämme ääressä juhlittiin poikamme Nonstoppolosin askelta teinimonsteriuden mustaan aukkoon. Kannattihan se Kotkasta taannoin hakea. Siis pöytä. Poika vaan tuli, kun kukaan ei varoittanut, että siiderikin heikentää arvostelukykyä. Nyt sen ääreen (siis pöydän) mahtui helposti yhdeksän ihmistä ja muutama lisämässääjäkin olisi vielä saatu tarvittaessa ääreen ängettyä. 

Sokerimassalla syntyi kolmen pennin Dalia.

Seija Ala-Kautta koetti päästä paralympialaisten piirikarsintoihin vetämällä oman elämänsä frontside olliet ulkoportaissa crocsit jalassa ja hankkimalla Massachusettsin muotoisen mustelman munuaistensa tietämille. Onneksi ei tarvinnut vielä hyödyntää talomme esteettömyyttä, eli majoittaa Seijaa makuupussissa tuulettuvaan alapohjaan. Niinkin notkea geisha kuin Seija nylkytti viikon verran eteenpäin kuin avolava-auto, jonka kaasuttimessa on opossumi. 

Teevee, jeejee

Lähdetään nyt siitä, että meidän kotimme on kulttuurikoti ja me olemme kultturellejä ihmisejä. Siksi TV, tuo Vladimirin peräsuolen bakteerirusto, oli tarkoitus sijoittaa piharakennukseen, jossa siitä katsottaisiin vain tarkoin valikoituja luontodokkareita, joissa gnussitaan savannilla tai Radion strumfoniaorkesterin korsetteja. 

“Seija nylkytti viikon verran eteenpäin kuin avolava-auto, jonka kaasuttimessa on opossumi.”

Sitten annoimme vähän periksi ja päätimme, että ehkä kuitenkin talon pianohuoneessa (siinä on i-kirjain keskellä) voidaan silloin tällöin katsella Beverly Hillsin täydellisiä kotitonttuja, jos Yle Teeman keskusteluohjelma perinteisestä japanilaisesta hiilten asettelusta rantahiekalle on peruttu. 

Glorian kodin sanoin: "Kyrvähtänyt pyöränpumppu on muisto Prisman pyöränpumppuosastolta".

Ja paskat saatana! Siinä se laatikko möllöttää olkkarin paraatipaikalla mustana aukkona kuin Sergein rektaali Vladimirin laukausta odottamassa. Soffakin käännettiin palvelemaan tämän pyhän suorakulmion palvontaa ja nyt siitä sitten katsellaan Officea ja Superstorea ja mitä nyt Netflixistä sattuu löytymäänkään. Unholaan ovat jääneet ranskalaiset kokeelliset lyhytelokuvat (“La douleur d'un tapir invisible sur Montparnasse la nuit”), luontodokkarit (“Richard Fattenborough tehosekoittimeen unohdettujen kissojen jäljillä”) tai sinfoniakonsertit (“Paula-Helena Suvaksen 90-vuotistaiteilijajuhlakorsetti: Pane korvaan mua”).

“Keskusteluohjelma perinteisestä japanilaisesta hiilten asettelusta rantahiekalle.”

Jos ette kerro kellekään, niin ihan kivahan tässä on löhötä ja töllätä. 

Karhua rapsutettu

Ilmoitin verokarhulle, että rakennustyöstä maksamallamme alvittomalla rahasummalla olisi voinut ostaa neljä huonetta ja keittiön kivasta kerrostalosta. Lisätietoihin kirjoitin, että toivon karhun tukehtuvan pihkatappiinsa ja että oikeasti karhut ovat vain läskejä näätiä. 

Näin teet kevätjuhlaliikkeen, rapukakun ja ylläriripulin Pelastusarmeijan joulupataan.

Kaksikymmentä eri firmaa sain raavittua ilmoitukseen. Joku olisi saattanut päästä vähän vähemmälläkin, mutta mitä sitä nyt turhaan. Pelkästään sähkömiehiä oli kolme. Jotkut köyhät ovat kuulemma selvinneet yhdelläkin ja ilman oikeudenkäyntejä. 

 

Läskiperseiset savimummot

Tällaisen mukavan nimen antoi kollegani Lissu, kun roudasin Afrikan-reissuiltamme paikallisen keramiikkataiteilijan taideteoksia Suomeen. Ensimmäiset läskiperseiset savimummot pääsivät nyt (Ikean!) hyllylle paraatipaikalle telkkarin päälle. Näitä olisi yhdeksän erilaista, joten läskiperseitä lysähtelee minun lisäkseni lähiaikoina useampaankin nurkkaan. 

Jesse-Jäbäleisson antaa kielarin Monique-Peppuquelle ja postaa kuvan siitä instaan. #kesähäätjamorsiopaksuna

Minun silmissäni näissä töissä on kauneutta, naivistisuutta ja lempeyttä. Ja toki läskiä perseissä. Tartteehan sitä tumbassa vähän puskuria pahan päivän varalle ollakin. 

“Onko elämältäni mennyt pohja ja blogilta syy olla olemassa?”

2021 luetuimmat tekstit - parhaat hetket

Tänä vuonna mikään ei ole (vielä) jäätynyt, palanut tai vuotanut. Kukaan ei ole ottanut lopareita tai haastanut oikeuteen. IV-börjet toki ovat yhä jossain Jönköpingissä opiskelemassa röörien hoonausta ja / tai polskaa didgeridoolla, mutta ajattelin laskea viivästyskorvauksen juoksevan vähintäänkin meidän muuttotarkastuspäivästämme, joten rahaa pankkiinhan tässä vain pistetään, kun tuijotellaan noita järjettömiä ulostenäytevateja meidän seinissämme. 

Ja koska ei isosti ole tapahtunut, ajattelin yhdistää kaksi listaa: vuoden 2021 luetuimmat postaukset ja parhaat meille tapahtuneet jutut.

Tästä alkaa - härifrån med Börje: 

Runner-up

Vastaava mestari vastasi kerran puhelimeen ensi yrittämällä. Ei tämä ihan kliimaksien listalle nouse, mutta sen verran spesiaali juttu kuitenkin, että ansaitsee kunniamaininnan.

Lapsemme ovat nähneet Totoron useammin kuin me vastaavan mestarin.

10. kivoin juttu 

Onnistuneet hankinnat ja hankintakeikat

Mikäli joku kovan onnen prokrastinoija on erehtynyt lukemaan tätä ihmissielun avoviemäriä useampaankin otteeseen, hän on havainnut, että jollain viikolla olemme käyneet Ikeassa vain kolmasti. Useimpina viikkoina käyn kuitenkin Ikeassa useammin kuin suihkussa. Tai toki joskus käytän Ikean invavessan bideesuihkua - kaksi satiaista yhdellä iskulla. 

“Tänä vuonna mikään ei ole (vielä) jäätynyt, palanut tai vuotanut.”

Ikeassa on ollut kiva käydä sekä puolisoni Seija Ala-Kauttan että lasteni Perintörinsessan ja Nonstoppolosin kanssa. Paljon sieltä on hankittukin: Knullmorsa-keittiö, Runkeby-soffanpaloja ja annat smått och gott. 

Hemmetin hankala istua tällä tuolilla, kun se liikkuu koko ajan. Kai se on sitten sitä designia.

Lisäksi kotiseutumatkailun hengessä olemme reissanneet Askolaan hakemaan hellaleivinuunin huuvaa, Veikkolaan epäilyttävälle teollisuusalueelle hakemaan Calligarisin pöytää ja tuoleja (saimme kaupan päälle pari munuaista, mutta kylmälaukku jäi kotiin, joten vähän alkoi hylkiä), Nummelaan hakemaan ruokapöytää ja ajoinpa eestaas Somerolle asti hakemaan matkaharmoonin, koska. No, ajoin kuitenkin.

Ikävästi tökkää pöytälevy mahaan, kun se tollai yhtäkkiä aukeaa.

Kymmenenneksi luetuin postaus käsitteli sitä, että rahaa saa palamaan, vaikka työmaalla ei tapahtuisikaan. Ja että naapurin hinkuvinku hinkui ja vinkui talomme väristä. 

https://kodotus.blogspot.com/2021/08/ei-se-siita-mokia-ja-mulkvisteja.html

9. mukavin hommeli / hokavin mummeli

Keittiö

Sitähän suunniteltiin ja veivattiin ja stressasin, mahtuuko ja välillä näytti että ei mahdu, kunnes päätettiinkin käyttää mittayksikkönä senttejä. Eniten jännitti, olinko laskenut Stalan terästiskipöydän mitat ja aukkojen kohdat oikein. 

Olen vähän katkera, kun tästä kuvasta huolimatta Glorian koti ei ole ottanut yhteyttä. Auttaisiko, jos nimeäisin kotimme Knullanlinnaksi?

Keittiöstä tuli avara, tilava, toimiva ja Ikea. 

Yhdeksänneksi luetuin postaus on suht tuore, suorastaan vielä höyryää. IV-staffanit onnistuivat jatkamaan aiheuttamaansa kyrpimyksen saagaa silloinkin, kun muistivat ilmaantua paikalle. Seiniin hätäpaskottiin meiltä kysymättä sellaisia albiinovalaan moloja, että itkisin ellei naurattaisi ellei oksettaisi.

https://kodotus.blogspot.com/2021/12/ilmanvaihtoventtiilit-ei-ole-todellista.html

8. pähein asia

Kaupungin asialliset asennukset ja tarkastukset 

Tarvittiin vesiliittymä. Seuraavana aamuna saatiin vesiliittymä. Tarvittiin saattolämpökaapeli. Seuraavana aamuna saatiin saattolämpökaapeli. KVV-IV tarkastus meni kivasti ja saatiin vielä lupa käyttää omistamaamme ojaakin. Olen käynyt nyt kovillakin pakkasilla kakkimassa siihen, koska sitähän varten ojat ovat. Muuttotarkastus meni myös mukavasti, ei jurputettu turhasta. Ihan aiheesta huomautettiin, että olisi kiva, ettei jalka menisi terassista läpi.

T-paita ja pannulappu ovat painovoimaisen ilmanvaihdon peruspilareita,

Kahdeksanneksi luetuimmassa postauksessa taas vaihteeksi joku lähtee kälppimään, tällä kertaa pystyttäjät. Helevetti, kun miehet ovat osaavia, kokeneita ja ihan mukavia - mutta jonkun muun työmaalla. Vaihtoon menivät, harmi vain että vaihtomiehet olivat farmiliigan harjoittelijoita.

https://kodotus.blogspot.com/2021/07/potkut-pystyttajille-helpotuksen-huokaus.html

7. kliffoin jutska

Toinen tilapäiskämppämme 

Ensimmäinen kämppä oli sekä henkisesti että fyysisesti hyvin lähellä nyt jo purettua taloamme. Plussaa: muutto oli helppo. Miinusta: tuskanhuudot kuuluivat parvekkeelle. 

“Seiniin hätäpaskottiin meiltä kysymättä sellaisia albiinovalaan moloja, että itkisin ellei naurattaisi ellei oksettaisi.”

Toinen kämppä taas sijaitsi käytännössä uuden kotikatumme toisessa päässä. Kun siis sähkömies soitti ja pyysi haarukkaa, jonka tökätä töpseliin, olin neljässä minuutissa tontilla. Olo oli kuin AirR’n’B-reissulla ja onnea lisäsi mahdollisuus päästä saunaan kahdesti viikossa, vaikka joku kakkikin pesuhuoneeseen. Ai niin, isosta telkkarista tuli joka päivä Simpsoneita ja Top Gear. 

Pohjoismaisessa vertailussa suomalaiset matkaharmoonit asuvat ahtaimmin.

Seitsemänneksi eniten selvästi kriminelliyteen kallellaan olevaa blogin lukijakuntaa kiehtoi luvaton muuttomme uuteen kotiimme. Ihan pokkana vaan kuulkaa tänne asetuttiin ja taisin ajaa vielä päin keltaisia valojakin. Kun on kärsinyt näin paljon kuin minä, sitä haluaa elää vähän reunalla. 

https://kodotus.blogspot.com/2021/11/me-muutettiin-ilman-lupaa.html

6. hupaisin juttuhommeli

Terassilasit 

Ihan vaan siksi, että annoin mitat ja sain tarjouksen, firma teki tarkistusmittaukset, asensi lasit ja laittoi laskun. Ei jupinaa, ei myöhästymisia, ei vääriä tuotteita tai mokia. Eli normaalisti onnistunut toiminta on rakennusalalla ison juhlan paikka.

Luulen, että tässä on jo terassilasit asennettuna. Tai sitten ei. Ehkä.

Kuudenneksi luetuin postaus paljastaa, että vähän te pikku mussukat olette myös tirkistelynhaluisia ja vahingoniloisia. Kas kun edes meidän projektissamme kaikki ei ole mennyt aina ihan täydellisesti, vaikka kuinka suunnittelu, johtaminen, aikataulut ja tekijöiden tinkimättömyys olisikin ollut kohillaan. 

https://kodotus.blogspot.com/2021/11/muuttotarkastus-pieleen-meni.html

5. jippijaijein hommelijuttu

Timpurit

Nämä voisivat olla korkeammallakin listalla. Mukavia, osaavia ja luotettavia. Vaikka muut ammattimiehet pistivät vihaksi, nämä hoitivat hommansa ja olivat lisäksi mukavia. Tammikuun puolivälistä muuttoon meidän talomme muovautui vähitellen kodiksi timpurien käsissä ja ansiosta. Kyllähän siinä alkoi alahuuli väpättää, kun timpuri kertoi pitäneensä palaverin muiden tekijöiden kanssa, jotta “me saataisiin tehtyä teille tästä koti”. 

Laitetaan tähän vaikka kuva lumen täyttämästä piharakennuksesta, ettei tulisi liian hyvä fiilis.

Viidenneksi eniten lukukertoja keräsi kesäinen hermoromahdus numero 304325823958 / ininäväninävinkuyhyyvonkunyyh. Mitä tästä opimme? Klikkiotsikot toimivat. Oho, mitkä mahtimelonit! Katso kuvat vain Kodotuksesta!

https://kodotus.blogspot.com/2021/06/nyt-ei-jaksa-ei-vaan-jaksa.html

4. jebujeessein asiahommeli

Hellan muurausviikonloppu

Aika vähänhän tässä on mitään isoja hommia itse pystynyt tekemään. Oikeastaan suurimmat hommat, mitä olen tehnyt ovat mokat, virheet ja paskat valinnat. Perjantaista sunnuntai-iltaan meillä huhkineet muurarit pistivät meidätkin kiitettävästi hommiin. Vauhtia ja stressiäkin riitti, mutta loputuloksena oli mahtava hellaleivinuuni, savupiippu ja tiiliseinä. Väsynyt mutta onnellinen kuvasi tätä viikonloppua. 

Kaffetauolla muurarit maalasivat guassi-sekatekniikalla meille vielä kivan taulunkin.

Vuonna 2021 neljänneksi luetuin postaus on blogin kestohitti ja skuuppien skuuppi, jossa jo vuonna 2019 paljastin, että Ikean keittiöviikot loppuvat. Ja niinhän ne loppuivat. Myöhemminkin keittiöosastolla työskennelleitä jututettuani he ovat kertoneet, että keittiöviikkojen aikana meno oli ihan mahotonta. Ja lisäksi varmaan Ikean keittiöbisnes pyörii sen verran hyvin, että turha jaella sen kummempia alennuksia parina viikkona vuodessa. 

https://kodotus.blogspot.com/2019/08/ikean-keittioviikot-loppuvat.html

3. uujea-tyyppisin hommelimummeli

Kaverien ja sukulaisten apu ja tuki

En halua tietää, mitä lähipiirimme on meistä ajatellut tai ääneen lausunut, kun olemme kertoneet, miten kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. Siitä huolimatta olemme saaneet ymmärrystä, lohdutusta, apua ja tukea. On tullut siivousapua, lastenhoitoapua, neuvoja, maalausapua, jäätyneiden vesijohtojen sulatusapua, vinkkejä tekijöistä ja ihan taloudellistakin tukea. 

"Juho" ja "Vellu" (nimet muutettu) sutimassa. Kaljapalkalla.

Omasta etuoikeutettuuteni kuplasta en raksastressiltä ole kovinkaan usein kyennyt näkemään sitä tosiseikkaa, että tässähän saattaa syntyä kaunis ja kiva koti rakkaimmilleni. Siksi(kin) oli hienoa kuulla se kavereilta ja sukulaisilta, jotka kävivät tontilla proggista seuraamassa ja edistämässä. 

"Lauri" kävi vaihtamassa meille kesävuosirenkaat.

Kolmanneksi eniten yleisöä kiinnosti meidän taistelumme voutia vastaan. Kas kun jätehuolto oli lähettänyt muuttomme jälkeen loppulaskun vanhaan osoitteeseen. Ja sitten huomautuslaskun samaan osoitteeseen. Ja sitten muistutuslaskun samaan osoitteeseen. Ja sitten perintäfirma lähetti perintäkirjeen vanhaan osoitteeseen. Ja sitten uhkailukirjeen samaan osoitteeseen. Sitten tuli vielä “katkomme sormenpääsi ruosteisella venäläisellä sikarileikkurilla” -kirje yhä samaan osoitteeseen. Sitten Vasili ja Giovanni kävivät puretun talomme raunioilla jättämässä purettuun sänkyymme hevosenpään. 

“Kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me.”

Lopulta ulosottovirastolta tuli ulosottokirje. Uuteen osoitteeseen. Koko tämä puoli vuotta kestänyt kissa ja hiiri -leikki virkavaltaa vältellen maksoi meille n. 50 euroa. Linnanmäen ranneke maksaa saman verran päivässä. 

https://kodotus.blogspot.com/2021/08/uusi-tuttavuus-ulosotto.html

2. lähesmahtavin asiajuttendaali (kelvolliset otsikkoideat loppuivat jo kauan sitten) 

Piharakennus ja sauna

Jossain vaiheessa tajusin, että jumanzuganov, mehän rakennetaankin näköjään kahta taloa. Miten tyhmä sitä voi olla? Ei se piharakennus tekeydykään siinä samalla, kun talo ottaa muotoaan, vaan se pitää erikseen suunnitella, tehdä ja - mikä hienointa - maksaa. 

Lampaanvilla kannattaa kastella kunnolla, niin se täyttää kolot paremmin.

Siinä se nyt tönöttää. Hirrestä tehty yksiö. Ennen korona-aikaa suunniteltu korona-ajan etätyöhuone (kiitos omikron-variantti, että ehdimme päästä nauttimaan myös tästä mahdollisuudesta). Teinikännien tyyssija. Napanuoran katkeamattomuuden mahdollistaja (nelikymppinen Nonstoppolos voi tulla pihan poikki mankumaan, että “mun jääkaappiin ei oo tuotu vieläkään makeaa chilikastiketta”). 

Ja sauna, joka saa luvan lämmetä vähintään kerran vuorokaudessa. Tai lämminhän se on koko ajan. 

Sauna, kylppäri, veski, keittiö, varasto, työtila ja vuodesohva - kaikki 33 neliössä. Tästä tuli kiva. Ja kivemmaksi vielä muuttuu, kun saadaan kämppä sisustettua kodikkaammaksi. Saatan itse muuttaa tänne. AirBnB and many dollars here we come!

“Jumanzuganov, mehän rakennetaankin näköjään kahta taloa.”

Ja myöntäkää pois, draamaa ja verta te janoatte. Siitä kertoo vuoden toiseksi luetuin postaus, jossa annoimme lähtöpassit ensimmäiselle vastaavalle mestarillemme. Näin jälkeenpäin ajatellen se tuskin kannatti, mutta olimme kaksi vuotta nuorempia kuin nyt ja luulimme, että jossain olisi asiansa osaava, hommat timmisti hoitava ja asiallisesti kommunikoiva ammattilainen. Olihan niitä, mutta kolmessa eri tyypissä. 

https://kodotus.blogspot.com/2020/01/potkut-paasuunnittelijalle-vastaava.html

1. ihquin ihquihanuus

Ehkä vähän laimean itsestäänselvä lopetus:

Tämä talo, josta tuli ja tulee kotimme

Meillä oli vanha talo, jossa meistä tuli perhe. Siitä oli raskasta luopua. Nyt on jopa hieman huono omatunto, kun sinne ei enää osaa ikävöidä. Tästä talosta tuli kiva. Sekä plussia että miinuksia varmasti löytyy vanhaan verrattuna, mutta uskoisin plussaa olevan huomattavasti enemmän. 

Kuvassa vasemmalla Jukka Virtanen, oikealla Massey Ferguson äestämässä kevätpeltoa Päntäneellä. 

Vietimme tunnelmallisen ja mukava joulun (iso)vanhempiemme kanssa. Tilaa ja tunnelmaa riitti. Tätä kirjoittaessani lapset katsovat olohuoneessa Netflixistä Kung Fu Pandaa, olemme käyneet saunassa ja joulukuusessa hohtaa (yhä) valot. Hirsiseinät ovat alkaneet halkeilla ja ne näyttävät rauhallisen kauniilta. Paljon on tehtävää, mutta onneksi paljon on jo tehtykin. 

“Sun pitää varoo mitä sä toivot, sillä sä voit saada sen virtahevon, josta luovut olohuoneessa” 

(Andy McHellsten) 

Ja nyt liikutuksen kyyneleitä pyyhkien julistan viime vuoden luetuimman tekstin, joka on julkaistu toissa vuonna. Se kertoo, minkä valmistajan hirsitalon päätimme valita. Ja kappas, nythän me asutaan siinä! Pyyhin vähän lisää kyyneleitä. 

https://kodotus.blogspot.com/2020/05/kokemukset-talotoimittajista-minka.html

“Tämä talo, josta tuli ja tulee kotimme.”