torstai 26. joulukuuta 2019

Jouluyllätys Mordorista - viemäri tukossa taas


Näin jouluna elämän syklisyys tulee lähelle. Joulu on kerran vuodessa. Palkkapäivä (lue: pettymys) on kerran kuussa. Sunnuntai on kerran viikossa. Viemäri on näköjään tukossa kahdesti vuodessa.

Kyllä. Taas oli putkeen jumahtanut Trumpin kootut, Anne Bernerin saavutukset liikenneministerinä ja maalittajien ajatusmaailma. Joulun aatonaatonaattona tsekkasin tarkastuskaivon ja siellähän

lillui ja löllyi 
tippelistappelis 
tonttujen jouluinen jööti hei! 

Otin pohjoiskorealaiset toimenpiteet käyttöön välittömästi: perheen letkullis-oletetut käyvät luovuttamassa nesteensä ku(u)siaidan juureen, sauna peruutetaan, vettä ei loroteta lavuaariin, vaan alle laitetaan kulho, joka kipataan saman kuusiaidan juureen ja kaikin puolin eletään kuin mungot Saharassa.

Tällaisina hetkinä saamme kuitenkin olla kiitollisia yleisistä palveluista: lähikirjasto tarjosi meille mahdollisuuden jättää takaoven tanakamman tavaran kaupungin viemäriin. Kipaisimme siis kirjastolle. Otin hyllystä Päätaloa ja jätin vessanpönttöön JVG:tä.

Beibi hei mä sporttaan
ja spurttaan kuin pukki
ja voitolla yöhön
meitsi kakki

Kirjasto olisi kuitenkin joulun kiinni, joten kyse oli vain hätä(!)ratkaisusta. Pysyvämpää helpotusta oli kuitenkin luvassa. Samainen tyttäreni kummisetä joka oli turauttanut auki edellisenkin tukoksen oli sopivasti tulossa seuraavana päivänä tuomaan lahjoja. Hieman nolona soitin siis hänelle ja kerroin, että viemärissä olisi taas perheemme kultaa ja mirhamia. 

Come to the dark side, baby!
Ilta meni siis pidättyväisesti kuin brittiläisellä yläluokalla. Seuraavana iltapäivänä pelastus saapui. Aleksi. Tuo tuubanrassauksen tuhannenpäämies. Paskapatojen purkupäällikkö. Viemärinaukaisun Vinnie Colaiuta.

Rassaa putkea ropsuttele
kyllä me tontut se tukitaan
Rassaa putkea ropsuttele
kyllä me tontut se tukitaan
Älä sinä turhia kainostele,
tukos on puolivuosittain vaan
Älä sinä turhia kainostele,
tukos on puolivuosittain vaan

Nyt ongelma oli tuttu ja rutiinit jo selvillä: viemärinkansi auki, rassi muovisen viemäriputken avulla oikeaan reikään ja roplaamista. Ei lähtenyt. Kokeilimme ylempään viemärinaukkoon (jostain syystä meillä on tällainen ihmesysteemi). Ei auttanut. Vielä kerran alempaan. Ei. Epätoivon hikihelmet alkoivat kihota jo muutenkin likaiselle otsalleni. Joulu hotellissa? Kuusen alla? Evakossa Pohjanmaalla? Putkassa?

Joulukakki, joulukakki
taisi tulla paskanakki
Kerro meille oiva ukki,
miks on sulla ruskee lakki

Pähkäilimme, mitä tehdä, kun yhtäkkiä putkesta kuului kuin Sauron olisi puklannut hobittikinkkua. Ja sitten: rakas, ruskea ryöppy. Jos aiempi padon purkaus (ks. edellinen linkki) oli ollut ääriliikkeiden ajatusmaailman Amazon, niin tämä nyt oli ehkä Iijoki. Iso ja vaikuttava, muttei valtaisa. Meiltä pääsi kuitenkin hotelli helpotuksen huokaus. Sauna, jes. Suihku, jes. Astianpesukone, jes. Vessanpönttö, jes. Joulu, jes.

Todennäköisesti sama rassaushomma on edessä taas keväämmällä. Mutta ei mietitä sitä nyt, kas

nythän on joulu ja nythän on joulu
ja nythän on joulu niin
ja meidän perhe saa taas päästää 
tuubaa viemäriin

Näin päättyy joulusaarnamme. Olkaa lapset kilttejä ja muistakaa syödä kuitupitoista ravintoa!

Näin viemäriini joulun teen
ja aivan hiljalleen
nyt putki tukkeutuu
taas uudelleen

Jotta viemäri pysyisi mahdollisimman pitkään auki, kaadoin kinkunrasvat viemäriin. Se varmasti voitelee ja liukastaa putken mahdollisimman hyvin.

Mambaa mä metsästän, mambaa mä metsästän. Tahdon saada suuren.
Ja mikäli luit näin pitkälle, niin kiva. Ja vielä kivempi, jos jaat tämän kirjallisuushistoriallisesti ainutlaatuisen töräyksen jossain somessa tai vaikkapa K-kaupan seinällä.

Kuvat: Pixabay

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos kommentoit tai kyselet. Toivomme asiallista kielenkäyttöä. Tai no, vaadimme.

Kommenttisi julkaistaan tsekkauksen jälkeen. Älä siis huolestu, kun tekstisi ei heti näy. Arvostamme aktiivisuuttasi.