Muutto lähenee - rahat vähenee

Voi tätä blogin nimeä. Miksi, oi miksi valitsin sen? Esim. hyvakotinopeasti.blogspot.com olisi ollut vapaana. Tai ohotalovalmistuikinjo.blogspot.com. Tai halpahyvakotiniinnopeastietteikissaakaanehdisanoakuinpitkahantaiseksimaukuvaksiotukseksi.blogspot.com.

Mutta ei. Kodotus tuli ja ilman k-kirjainta on kyllä menty. Miten paljon sitä voikaan mokailla valinnoissaan, joista seuraa aikataulujen venymistä, mistä seuraa tekijöiden vaihtumista, mistä seuraa lisää aikataulujen venymistä, mistä seuraa odottelua. Mutta se olennainen:

Muuttotarkastus on 5.11. eli ihan justiinsa. Talo ei ole valmis. En tiedä tämän postauksen mennessa painoon, meneekö edes läpi, koska vastaava työnjohtaja / pääsuunnittelija ei ole vastannut viikkoon puheluuni eikä viesteihini. Mutta me muutamme, piste. On vähän pakkokin, koska nykyinen turvapaikkamme, kiva kerrostalokämppä, lähtee alta samana viikonloppuna.

Kyllä tästä tulee jollekin nuorelle perheelle varmasti ihan kiva uusi koti.

Hankkijat hankkii

Syyslomalla oli sen verran hankintadraivi päällä, että en muistanut kaikkea edes listata edelliseen postaukseeni. Tampereen Bauhausista mukaan tarttui sähkötoiminen pyyhekuivain, kavereiden kesken rättipatteri. Löysimme hattuhyllyllisen mallin, jonka kuvittelisimme olevan suht kätevä. Ainoa paikka sille tosin on kylppärin oven edessä, joten vielä on testaamatta, montako kertaa siihen naama mossahtaa, kun pimeässä hapuilee eturauhattomana vessaan. Samalla ostimme numerovalon, josta kotona totesimme, että ei kelepaa. Palautukseen menee. 

“Muuttotarkastus on 5.11. eli ihan justiinsa.”

RTV sai meiltä reippaat puolitoista tonnia, kun haimme sieltä ullakkoportaat sekä suihkukaapin. 

Ullakkoportaat ovat nämä:

Näitä pitkin voi myös laskeutua kaivoon ja jäädä sinne.

Suihkukaappi on tämä:

Olisin muuten pessyt suihkussa rahaa, mutta ei ole rahaa pestäväksi, kun se meni suihkuun.

Ja rättipatteri tämä:

Talvi-iltaisin on kiva kiivetä rättipatterinpankolle pureskelemaan purutupakkaa ja pruiskauttelemaan sylkiä lavuaariin.

Tässä taas urakoitsija tekee hommia tuntipalkalla:

Urakoitsija ei taaskaan päässyt paikalle, kun oli muuuuuuuta hommaa. Hän etsi huijattavaa, mä rehtiä.

Turkoosipsykoosi

Seija Ala-Kautta sai luvan hoitaa tapettien ja välitilan materiaalivalinnat. Minulle olisi kelvannut yllämainitun urakoitsijan ruuan palamisjätteen sävy, mutta Seijalla on tarkempi silmä ja nenä. 

Alunperinhän ajattelimme jättää välitilan hirrelle, mutta koska kaikkien timpurien mielestä “noikaapitalkaaroikkuajameneeihavvinoonkyllänytlaitetaanvaneria”, niin laitoimme keittiön seinään vaneria, jotta kaapit eivät alkaisi roikkua ja mennä ihavvinoon. Kupanruntelema kuusivaneri ei enää olekaan yhtä komeaa kuin massiivihirsi, joten siihenkin piti saada päälle jotain ihanaa. 

“Noikaapitalkaaroikkuajameneeihavvinoonkyllänytlaitetaanvaneria”

Lopulta löytyi ihanaa. Iris Ceramican Be In Turquoise (suomeksi “Oleksää Turuus”) -laatta. Ihan kiva, mutta ihan sama. 

Ei ihan yhtä njääh kuin Greensea, mutta vähän enemmän fjong kuin Aquamarine.

Kun vielä piano- / vierashuoneenkin seinä kaipasi tapettia, värivalinta oli selvä. Olimme aikana ennen koronapaskaa ihastelleet Habitare-messuilla kirsikankukkatapettia. Ainoa ongelma oli sen hinta, joka oli yli tonnin per seinä. Mitä siis tekee rakentaja, jonka tili alkaa olla tyhjä? Ostaa samanväristä K-raudasta. Kukat eivät tosin ole kirsikkaa vaan mantelia, mutta tämänkin suhteen toimii tiibetiläinen mantra pronssikaudelta: ihan sama.

Kun tätä tapettia tuijottaa tarpeeksi kauan, alkaa tehdä mieli leikata korva irti. Yleensä oma.

Zero Pax given

Oletteko kuulleet sellaisesta pienestä jönköpingiläisestä huonekaluverstaasta kuin Ikea? Siellä Ingvar, Knulle ja Bjöbsan nakuttelevat kaikenlaista paskaa kasaan kiinalaisesta äidinmaidonkorvikkeesta ja kansa ostaa sitä kuin sheikki Harrod’silta. Keittiöhän meille ehti jo tulla ja itse asiassa suunnilleen jo asentuakin. Sen sijaan voihan Coldplayn hitti Pax You! 

Sitä on tottunut, että halutessaan netistä voi tilata kolmelta aamuyöllä seuraavaksi aamuksi kotiovelle pimeässä hohtavan hiilikuitutapiirin, joka hyräilee Für Eliseä - ekstrajuustolla ja S-bonukset päälle. Sen sijaan Ikeasta ei meinaa saada tällä hetkellä sitä eikä tätä, paitsi tiistaina klo 15.07 Vantaan tavaratalossa oli yksi kappale, mutta sitten ei enää ollutkaan. 

Sovittiin, että Seija Ala-Kauttan tantut ovat vasemmalla, minun kolttuni oikealla.

Keittiön suhteen ei ollut kummoisia ongelmia, mitä nyt muutamaa etusarjaa metsästettiin ja kulmakaapin sisuste on vielä vietnamilaisella tet-harjoittelijalla työn alla. Sen sijaan Pax-vaatekaappeihin näyttää olevan vaikea saada verkkokoreja. Yhtenä iltana niitä ilmestyi 64 kappaletta tavaratalon varastoon. Seuraavana aamuna niitä ei taas enää ollut. Arvioitu saapumisaika joulukuussa. Ikealla, tuolla firmalla, joka repii vaikka thaimaalaiselta lapselta hampaat, jos niitä tarvitaan Fukkemorsan-lavuaarin porsliinipinnoitteeseen.  

“Halutessaan netistä voi tilata kolmelta aamuyöllä seuraavaksi aamuksi kotiovelle pimeässä hohtavan hiilikuitutapiirin.”

Kuten olen toistanut monesti: kaikessa on kitkaa. Mikään ei mene sillai näpsäkän sujuvasti, vaan pitää selvittää, kysellä, oikoa, selvittää lisää, hankkia, todeta ettei löydy ja kattokin vuotaa. 

Siitä joku kiva pikku perhe saa kyllä oikein kivan pikku keittiön. 

Pari Paxia kuitenkin tilattiin (verkkokoreja vailla) ja roudattiin Seija Ala-Kauttan kanssa tihkusateessa taloon. Katsotaan, koska tilataan loput. Nyt ehkä pitää priorisoida hieman, sillä

Tarvitsemme lisää lainaa

Kotikaupunkimmehan on sellainen läntti anaalivisvaa likaisen ojan varrella. Tämä lumipallo, jonka kellertävässä sisuksessa olemme viimeiset viisi vuotta vierineet, lähti liikkeelle kun kaupunki muutti yleiskaavaa, koska kaupunki voi niin tehdä. Rintamamiestalomme sijaitsi liian hyvällä paikalla, joten alueelle haluttiin lisää asukkaita. Niitä saa helpoimmin kerrostaloihin. Kaupungin ei toki tarvinnut tehdä pakkolunastuksia, kunhan vain mahdollisti kerrostalojen kaavoittamisen omakotitalojen naapuriin, jolloin asukkaat saavat ihan itse päättää, jäävätkö kuusikerroksisen talon naapureiksi, vai myyvätkö tonttinsa isolle ihanalle rakennusliikkeelle. Juu, on vähän kitkerää tekstiä, sori siitä. 

“Läntti anaalivisvaa likaisen ojan varrella.”

Sitten kun asukas (ei rakennusliike) hakee tontilleen kaavamuutosta, naapurit tekevät valituksen hallinto-oikeuteen. Ymmärrän hyvin. Kyrsiihän se, kun Juudakset naapurista lähtevät kolmenkymmenen hopearahan perään ja jättävät Getsemanen tilalle Golgatan. Loppupeleissä tämä naapurien valitus oli kuitenkin meille eduksi, sillä se viivästytti kaavoitusta ja samalla nykyinen tonttimme saatiin kaavoitettua. 

Sen verran rankka tämä proggis on ollut, että tilasin jo arkun valmiiksi.

Kaupunki voittaa aina, sillä myymämme tontin laskennallisesta arvonnoususta kaupunki otti välistä 110 000 euroa. Ei siis kymppitonneja vaan yli satatonnia. Näin jälkeenpäin se satatonnia olisi ollut ihan kiva käyttää tähän proggikseen. Mutta samasta syystä miksi koira nuolee muniaan, kaupunki perii maankäyttömaksua. 

Nyt siis tarvitaan vielä lisää rahaa. Lainaneuvottelu on edessä lähipäivinä. Olisivat halunneet valmiusastetodistuksen, mutku me muutetaan taloon 4 päivää lainaneuvottelun jälkeen. Se on siis aika valmis. Ja toisin kuin kotikaupungillemme, meille toivottavasti piisaa alle satatonnia. Mutta ihan varoiksi, jos lainaneuvottelu ei menekään läpi, niin kommentteihin saa laittaa YV:tä ja AV:ta, mikäli reippaalle rattopojalle olisi tarvetta. Olisin siinä hommassa ihan varmasti ainakin parempi kuin raksaprojektin organisoimisessa. Tai bloggaamisessa. 

Huuva muutti väriä

Vähän kuten Helsingin nykyinen pormestari muuttui muutamassa vuodesta AY-pomon niskanpunaisesta eiralaisen leskirouva von Knösselbergin kotelomekonsiniseksi, meidän eltaantuneen kerman värinen huuvamme sai pintaansa mustan maalin. Kolme purkillista kuumankestomaalia se vaati, mutta nyt on ihan kiva.

Parempi tämä kuva on kuin viime viikon postauksessa, mutta toisaalta onhan Haavemaakin parempi biisi kuin Juu juu juustossa löytyy.

Uskoisin, että tuli hankittua ihan kelvollinen kärykaukalo; ainakin siinä on sekä rasvansuodatin että sulkupelti. Jos ei lisälainaa tule ja gigolohommatkaan eivät ala vetää, niin sitten ongitaan omistamastamme ojasta silakkaa tai keräillään siruetanoita ja paistellaan niitä puuhellalla. 

Ledi nauhattaa

Tämä on pakko pistää päälle jokaisella työmaavisiitillä:

Jossain vaiheessa tulin lattialla tajuihini ja pyyhin hiekkapaperilla vaahdot suupielistäni.

Onhan tuo nyt niin korni, että se on jo mainio. Kaikkiin makkareihin tulee samanlainen nauha yhdelle seinälle katonrajaan. Sentään jokin asia tässä kaatopaikkapalossa tuottaa puhdasta ja lapsenomaista iloa. Kiitos Bauhaus 16,95€. 

“eisevalmistuikina.blogspot.com”

Naapurien kuuleminen - unelmat murskaksi

Naapureiden kuuleminen - tuo nopea muodollisuus matkalla rakennuslupaan. Näin olimme kuvitelleet. Olimme taas vaihteeksi väärässä. 

Veimme lauantaina lomakkeet tuleville naapureillemme. Juttelimme kaikkien kanssa mukavia jonkin aikaa. Kastuimme, koska satoi. Virallisen lomakkeen ja kuvien ohella kuoressa oli saate:

Hei!

Olemme Seija Ala-Kautta, Lassi Massi-Kassi sekä Yannis Nonstoppolos (11 v.) ja Elena Megapruppolos (8 v.) Olemme aloittamassa hirsitalon rakentamisprojektia tontillemme osoitteeseen Kaukainen Galaksi 666 B-rappu.

Ohessa on naapureiden kuulemislomake, jonka toivoisimme saavamme takaisin täytettynä joko postitettuna tai voimme toki lomakkeen myös noutaa.

Naapureiden kuulemisen epävirallisemman osuuden täyttämiseksi kuulisimme vielä mieluusti vastauksen protokollan tärkeimpään kysymykseen, eli rasti ruutuun:

*  punaviini
*  valkoviini
*  tuorepuristettu omenamehupönikkä

Annamme mieluusti lisätietoja projektiimme liittyen ja odotamme innolla muuttoa Galaksiinne.

Ystävällisin terveisin,

Seija Ala-Kautta ja Lassi Massi-Kassi

Jee! Rakennuslupa, koti, ulkoporeallas, kesä, onni ja orgiat, täältä tullaan!

“Veimme lauantaina lomakkeet tuleville naapureillemme.”

Ensimmäinen tuleva naapuri halusi tietää, onko meillä lapsia. Kun kuuli, että kyllä, niin vastaus oli käytännössä selvä. Onneksi myönteisessä mielessä, kun ovat itsekin lapsiperhe. 

Toiselta tulevalta naapurilta tuli kiitosta talon ulkonäöstä ja siitä, miten se istuu kaupunginosan maisemaan.

Kolmannet tulevat naapurit rakentavat samaan aikaan naapuritontille. Heiltä tuli niin ikään lupa. Heiltähän tarvitsemme luvan rakentaa piharakennuksemme lähemmäs heidän tonttiaan ja he taas saavat käyttää tonttimme tietä omalle tontille ajamiseen, joten kauhun tasapaino tuotti kaunista hedelmää.

Ja sitten...

Neljäs naapuri pudotti meidät pyrstöllemme, loksautti leuat ja sai haukkomaan paperipussiin. Saamamme sähköpostin mukaan talomme on liian iso, korkea ja varjostava. Se ei sovi heidän talonsa naapuriin ja muuten kivannäköisen talon korkeutta pitäisi laskea. Palaute oli asiallisesti kirjoitettu, eikä siinä mitenkään haastettu riitaa, mutta siitä paistoi yllättyneisyys, että naapuriin tuleva talo onkin sellainen kuin on.

"Miksei me tajuttu ajoissa, että sinun kotisi ei ole sinun?"

“Saamamme sähköpostin mukaan talomme on liian iso, korkea ja varjostava.”

Näiltä naapureiltahan olimme saaneet luvan suunnitella osaa talostamme lähemmäs heidän tonttiaan. Koska he ovat aikoinaan saaneet rakentaa kolmen metrin päähän tontin rajasta, meidän olisi pitänyt vastaavasti rakentaa viiden metrin päähän. Saimme siis heiltä luvan tulla parin huoneen osalta myös kolmen metrin päähän, mikä luonnollisesti olisi vähentänyt hukkaneliöitä muutenkin päästäisen siittiön kokoisella tontillamme.

Toim. huom.! Suunnittelemamme talo on siis riippuvainen naapureiden luvasta, koska se olisi (ollut) tarkoitus rakentaa sallittua etäisyyttä lähemmäs heidän taloaan. 

Koska emme halua ruveta Suomen kansallisurheilun - naapurien kanssa riitelyn - harrastajiksi, vaihtoehtoina on joko perustella ratkaisumme, etsiä kompromissia, luopua itsellemme merkittävistä ratkaisuista tai luopua koko projektista.

"Jää hyvästi tuoksuvitukka. Sinulle ei ole sijaa veneen alla."

1. Ratkaisujen perustelut

Kerroimme vastausviestissämme, että koska rakennamme rämeikköön, pyrimme pitämään kosteuden poissa rakenteista pilariperustuksella. Puinen alapohja ja kutterieriste taas ovat kosteutta sietäviä, mutta purun määrä osaltaan korottaa taloa esim. ontelolaattoihin EPS-eristeeseen verrattuna. Yläpohjaan tulee paksusti kutterilastua, joten sekin osaltaan korottaa taloa. Talon kattokulma on ryhdikäs 1:2, loivempi näyttäisi silmiimme nössöltä ja nyynältä. Rakenteissa ajattelimme välttää betonia, koska ilmastonmuutoksen kannalta se on pyllyimpiä materiaaleja. Hyvä matsku toki muuten, esim. mafia tekee siitä laadukkaita uimaräpylöitä.

2. Kompromissi

Nössömpi kattokulma, vaikkapa 1:3. Betonia sokkeliin, betonia ontelolaattoihin, betonia poskeen, gisaueela, gisaueela. Ryömintätila maan alle. Kassilohta omasta kellarista.

3. Luopua itselle tärkeistä asioista 

Ks. ed. koht. jne. spirit. fort. vatsahuuht.

4. Ihasama, paskaks vaan

Hanskat tiskiin. Pyyhe kehiin. Kiitos ja anteeks. Tämä on ollut ihana matka ja haluamme kiittää molempia kaikkia tukijoitamme. Peace and love. Free Willy and Nelson Mandela. Tontti myyntiin, torilla tavataan.

"Naapurien kuuleminen ei ollutkaan kiveen kirjoitettu. Turhaan toimitettiin rakennusvalvonnalle kolme kappaletta näitä laintauluja."

“Emme halua ruveta Suomen kansallisurheilun - naapurien kanssa riitelyn - harrastajiksi.”

Aina voi toki unohtaa nämä talopiirrokset, joiden tekemisen aloitimme viime kesänä ja palata johonkin aiempaan luonnokseen. Sellaiseen, jossa emme rakenna liian lähelle naapuria, jolloin heidän lupaansa rakentamiselle ei tarvita. Naapurien kuuleminen vaaditaan toki silti, eikä edelleenkään olisi halua päästä tässäkin hommassa hallinto-oikeuteen. Alkaa muuten näitä keikkoja raastupaan kertyä kiitettävästi.

Tällaisessa suunnitelmassa talomme naapurien puolelle jäisi 5 x 20 metrin kaistale (eli 100 m2) käytännössä hyödytöntä maata. Tai on siellä kaupungin meille myymä oja, johon naapurit saavat laskea hulevetensä, mutta me emme. Piha pienenisi entisestään, mutta toisaalta tyhjästä ei muutenkaan kannata yrittää nyhjästä.

Aiemmin marisin, että rakentamisen lyhyin aikayksikkö on viikko. Pitää yhä paikkansa. Ensimmäisen viestin saamiseen meni viikko, vastauksestamme on nyt kulunut 5 päivää, joten tätä menoa olemme juhannuksessa silmänräpäyksessä, saldona 4 sähköpostia. Olen kallistumassa melko vahvasti näiden haaveiden kuoppaamiseen ja uuteen (eli vanhempaan) talomalliin palaamiseen.

Rakas sokkeli, toivottavasti vielä tapaamme. Jos ei tässä maailmassa, niin sitten tontinrajan tuolla puolen!"

“Aina voi toki unohtaa nämä talopiirrokset, jonka tekemisen aloitimme viime kesänä ja palata johonkin aiempaan luonnokseen.”

Korostettakoon nyt vielä, että riitaa ei kumpikaan osapuoli ole hakemassa. Jos olisi, niin kannattaisi vakavasti miettiä, onko naapuruuteen edellytyksiä. Mutta jos olosuhteet menevät liian hankaliksi, niin ehkä on parempi ampua unelma alas, ennen kuin se on ehtinyt liian korkealle. Se on kaunis tapa sanoa, että turha tässä on haihatteluun enempää rahoja tuhlata.

Kävi miten tahansa, taloa ei saada pystyyn missään kuvittelemassamme aikataulussa ja tekijät ottavat muita hommia. Rahaa tulee menemään parhaassakin tapauksessa tuhansia euroja ylimääräistä. Voipi olla, että talo tulee. Voipi olla, että koti menee. Ihmeitä tuskin tapahtuu.

Tähän loppuun kiva meikkivinkki:

Puuteri

"Tähän piti tulla terassi. Hallinto-oikeuden päätöksellä siihen tuleekin minkkitarha ja louhos."

“Voipi olla, että talo tulee. Voipi olla, että koti menee.”

Blogin eka vuosi - 10 luetuinta postausta

Voi näitä juhlallisuuksia! Blogi täytti vuoden ja yhä ovella lappaa jatkuvalla syötöllä eri maiden delegaatioita onnittelemassa ja tuomassa ties mitä lahjoja. Tähän mennessä olen saanut jo kolme albiinotiikeriä, atollin ja rasvakeittimen. Hauis on kasvanut skumppalasin kilistelystä ja lapsia etäkiusataan etäkoulussa, kun heidän isänsä on julkkis.

Vuosi on ollut ikimuistoinen ja olen ylittänyt itseni monesti löytäessäni uusia tapoja kertoa, että vieläkään ei ole mitään tapahtunut. Tämä postaus on jo seitsemäskymmeneskolmas. Eikä vieläkään ole mitään tapahtunut. Joku korona maailmalla tosin pyörii, mutta mitään minun kannaltani merkittävää ei ole vuodessa tapahtunut.

“Voi näitä juhlallisuuksia!”

Tässäpä listattuna blogin ensimmäisen vuoden kymmenen luetuinta postausta. Jotta jännitys tiivistyisi, aloitamme numerosta 10 ja päädymme numeroon 1. Klikkaa otsikkoa, niin pääset kuhunkin postaukseen. Jos linkki ei toimi, ota yhteyttä Ariin ATK-tuessa.

10. Ostettiin sitten hirsitalo - etänä!

Rajat pamahtivat kiinni. Koulut siirtyivät etäopetukseen. Tennisammattilaiset joutuivat talousahdinkoon, kun yksityiskone jäi maahan ja henkilökohtainen fysioterapeutti alkoi yskiä. Pari vuotta pohditaan omaa taloa ja tulevaisuutta ja sitten kun kaupat saadaan aikaiseksi, koko maailma tössähtää turvalleen. Universumilla on kyllä huumorintajua.

9. Maankäyttömaksu - meidän iskällä on isompi kuin teidän iskällä!

Liioittelin, kun kirjoitin, ettei mitän olisi tapahtunut. Olemme esimerkiksi saaneet maksaa kaupungille 110 000 euroa kiitokseksi siitä, että he armeliaasti suostuvat lisäämään omien veronmaksajiensa mahdollisuuksia asua kerrostalossa keskustan tuntumassa.

“Tähän mennessä olen saanut jo kolme albiinotiikeriä, atollin ja rasvakeittimen.”

Maankäyttömaksu on yksi asia, joka ei ole oikein toistaiseksi mennyt nyökkäyksellä läpi kellään, jolle siitä olen kertonut. Mutta me ei vaan tajuta.

8. Talotoimittajien kilpailutus - ensitunnelmat

Koetettiin esittää tiukkoja kilpailuttajia, jotka puristavat parhaan tarjouksen ja ilmaiset terassilaudat ja pallogrillin itkua vääntävältä myyntihemmolta. Jäätiin tavoitteesta. Vähän varkain päädyttiin tähän toimittajaamme. Pitänee avata valinnan syitä joskus tämän toisen vuoden aikana.

7. Raksa-auto romuna - halpa auto, kallis remppa

Merde! Mon Dieu! Jacques Chirac!

Ostimme kesällä ihan paskan rrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrraksa-auton. Raksahommissa sitä ei ole tarvittu, mutta sillä on ollut oma tärkeä osansa hyvinvoinnin tuottamisessa autokorjaamoille. Ei millään pahalla, mutta melkoinen paskeri tuo on ollut: jakopään hihna katkeaa moottoritiellä ja ei mene läpi katsastuksesta.

Oui monsieur, c’est la caccamobile!

6. Ei kelpaa! - pohjapiirros meni uusiksi

Tämä postaus edustaa seikkailujani kaikissa niissä ihmemaissa, joista en mitään ymmärrä. Auto edustaa yhtä niistä, arkkitehtuuri toista. Se nyt ei silti estänyt suunnittelemasta taloa. Eikä edes  sellaista taloa, jota ei tontille voinut sijoittaa. Itse kun tekee, saa sellaista mitä sattuu tulemaan.

5. Talopaketit - valmiusvaihtoehtojen vertailua

Blogin myötä olen löytänyt yhden vahvuuksistani kirjoittajana. Sieltä rouva ilmalämpöpumpun säleiköstä kysyy, onko se vahvuus asiantuntevuus. No kuulkaa rouva, ei ole. Sen sijaan lukukertoja ovat keränneet postaukset, joissa asiasta mitään tietämättömänä viisastelen niille, jotka asioista enemmän tietävät. Tämä kirjoitus on siitä hyvä esimerkki.

4. Potkut pääsuunnittelijalle - vastaava mestari vaihtoon

Draamaa ja rankkoja ratkaisujakin on projektissa ollut. Yksi niistä oli vastaavan mestarin vaihtaminen. Pakko lopettaa hetkeksi kirjoittaminen, kun alkaa taas itkettää.

3. Vanha hirsitalo - hirveä mörskä!

No nyt on kyyneleet pyyhitty ja lasivillaa silmämunissa. Viisastelusta puheenollen, tässä postauksessa sitä on lisää. Näistä hirsitaloista (jollaista mekin koetamme saada tämän vuosikymmenen aikana pystyyn) jaksetaan vääntää kaikenlaista. Toiselle ne ovat Atlantiksen mirhaa, jotka parantavat kaiken maailmansodista syfilikseen. Toisille taas sitä, mitä paholaiselta jää kiinni vessanpöntön sisäreunaan. Pitihän tästäkin siis vähän viisastella.

2. Ikean keittiöviikot loppuvat?

Lähestymme The Toppermost of the Poppermost -postausta. Jos olisin Helsingin sanomien päätoimittaja, voisin tämän postauksen yhteydessä todeta, että laatujournalismille on yhä tilausta. Mutta koska olen kikkaileva bloggaileva, totean, että vahinkoja sattuu. Kirjoitin saamieni tietojen pohjalta Ikean keittiöviikkojen loppumisesta ja taisin osua yllättävän hyvin oikeaan. Tämä journalistinen saavutukseni sai hetkellisesti pohtimaan jopa alanvaihtoa toimittajaksi, kunnes muistin tienaavanai bloggamisella järjettömän paljon paremmin.

“Nyt on kyyneleet pyyhitty ja lasivillaa silmämunissa.”

Rumpujen pärinää. Yleisö liikehtii levottomasti tuoleillaan. Esirippu alkaa väristä. Leskirouva von Freytagin suusta pääsee huokaus, joka on yhdistelma kiihottuneisuutta ja nitron vaikutuksen lakkaamista. Lasse Viren kömpii ylös Münchssenissä silmissänsä outo katse lapsen eksyneen.

TÖTTÖRÖÖ!!!

1. Hämeen linna - 900 vuotta rakennusvirheitä!

Tätä luettiin etenkin sen julkaisuviikolla aivan hillittömästi. Lukijamäärät nousivat kuin koronaluvut Nykissä. Asiaa saattoi hieman auttaa, että postaus jaettiin myös Hämeen keskiaikamarkkinoiden facebooksivuilla. Lukijoita oli Alfa Centauria myöten ja osa heistä saattaa olla vasta matkalla. Odotan heitä perille lähimmän 4,3 miljardin vuoden sisällä. Kahvi odottaa hellalla.

Aikoinaan, kun ostimme nykyisen rintamamiestalomme (joka jyrätään maan tasalle), saimme kuulla sekä äitini että anoppini suusta melkoista huokailua. Soundi oli kuin elinkautisvangilla, jonka tuomio yllättäen tuplaantui. Uudempi talo olisi kuulemma pitänyt ostaa. Saattoivat olla oikeassakin, mutta me ostimme silti tämän (joka jyrätään maan tasalle). Ehkä nuokin kommentit resonoivat tässä kirjoituksessani. Kun ne vanhat talot vaan on niin huonoja.

Nyt ollaan rakentamassa uutta. Kerron ensi vuonna, mitä blogin toisena vuonna eniten luettiin. Muun ajan viisastelen.

“Lukijamäärät nousivat kuin koronaluvut Nykissä.”

Heippa autokatos - hermo meni!

Kotikaupunkimme maaomaisuus on rajallinen. Niin rajallinen, että sadan tonnin tontit kaavoitetaan kuin ne olisivat van Goghin signeeraama pala platinaa Tutankhamonin haudasta. Ettei vaan tulisi myytyä niin paljon maata, että sille saa ostaja talon jotenkin sijoitettuakin.

Näin tiheästi asutulla alueella puut suositellaan tehtäväksi betonista ja suojattavan assbestilla.

“Ettei vaan tulisi myytyä niin paljon maata, että sille saa ostaja talon jotenkin sijoitettuakin”

Ja koska tonttimme on pienempi kuin Trumpin empatiakyky, aikamoista suunnittelua sijoittelu on vaatinut: yhdelle sivullehan saimme naapurilta luvan rakentaa kolmen metrin päähän tontin rajasta. Toiset naapurit, jotka nyt juuri omalle postimerkilleen rakentavat, taas saavat käyttää meidän tietämme ja me saamme tehdä piharakennuksemme metrin päähän heidän tontistaan. Reilua.

Mutta koska piharakennus ja sen jatkona autokatos ovat niin lähellä tuota heidän tonttiaan, palosuojauksen vaatimuskin on melkoinen, eli EI60. Hirsiseinältä tämä onnistuu, ei siinä mitään. Mutta nyt selvisi, että juuri tämän palosuojauksen vuoksi olisi autokatoksen (hirsi)seinää pitänyt jatkaa vielä pidemmäksi. Ja nimenomaan pelkkää seinää: autokatoksen katto ei saanut jatkua oman tonttimme sisäisten paloetäisyyksien vuoksi, vaan pelkkä seinä.

Penkin pitää kestää palavan lokin ylilentoja 60 minuuttia. Penkin palonkeston laskemiseen käytetään kaavaa R, jossa R on lokki.

“Autokatoksen (hirsi)seinää pitänyt jatkaa vielä pidemmäksi”

Hirsiseinä pihalla ilman kattoa. Hmmmmm. Talofirman edustajan sanoin hirsi olisi parissa vuodessa “lusikoitavassa kunnossa”. Olisihan siihen voinut lähteä jotain helekutan peltejä virittelemään, mutta nyt meni hermo. Tässä junnataan äänieristys-, energia- ja paloselvitysten hetteikössä. Kun yksi saadaan selvitettyä, toinen tarve ilmestyy ja siihen ensimmäiseenkin kaivataan lisäselvennystä momentille R9/Möö/Pylly-2020. Vähän kuin yrittäisi raivata palloja keskeltä pallomerta, kun lapsi väänsi tortut sen pohjalle. Juu, kokemusta on. Vaikka vastaava mestari pätevä onkin, niin ei hän sentään mikään vanhatestamentillinen Mooses ole.

Mikä siis ratkaisuksi? No suomalaisen miehen lempiväline tunteiden näyttämiseen - dynamiitti.

Räjäytetään koko autokatos helevettiin. Rrrrrrrranskalainen raksa-auto (joka muuten ei läpäissyt katsastusta, kiitos kysymästä) saa luvan uneksia bretagnen tuulista suomalaisessa räntätuiskussa. Ei tässä jaksa ruveta pelleilemään hirsistä jotain biohajoavaa kiinanmuuria.

Suunnitteluvaiheessa on Aleksandrian palovalvontavirastoon pitänyt toimittaa kolmena papyruskappaleena palonkestosertifikaatti, jossa todistetaan, että Hippolytes-orja on survonut varpaillaan savitiilien materiaalia ISO9001-standardin mukaisesti ja että eläimiä ei vahingoitettu Rooman valtakunnan aikana. 

“Hirsi olisi parissa vuodessa lusikoitavassa kunnossa”

Naapurihan ei siis oikeasti voi rakentaa mitään sille alueelle, jota meidän pitäisi potentiaalisilta helvetin lieskoiltamme varjella. Mutta “rakennusvalvonnan näkökulmasta, arvioitaessa naapuritontille rakentamisesta aiheutuvaa haittaa, naapuritontti on aina rakentamaton. Määräävä tekijä on mihin kohtaan tonttia voi asemakaavamääräysten mukaan rakentaa. Näkökannan takana on se, että naapurin tontilta voidaan purkaa kaikki rakennukset pois ja rakentaa uudet uuteen paikkaan uuteen järjestykseen.”

Eli koska lentoliikenne ja sen myötä melu saattavat kasvaa seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana, siihen varautumiseen tarvitaan ääneneristysselvitys. Ja koska naapurin talo saatetaan joskus purkaa ja tontille saatetaan rakentaa joskus jotain muuta, pitää tehdä lahoava hirsiseinä.

Edes Espoon rakennusvalvonta ei löytänyt tästä mitään moitittavaa. Syy saattoi olla myös favelan kanttiinin juomissa.

“Räjäytetään koko autokatos helevettiin.” 

Tällainen varautuminen huvittaa etenkin juuri tänä corona-aikana, kun musta joutsen lennähti siivilleen Wuhanista ja kaikki ovat ylläripyllärikusessa. Oikeastaan kyllä rakentamisessa pitäisi jatkossa varautua myös viruksiin. Ja jättiläisvompatteihin. Ja Paavo Väyrysen presidenttiyteen. Etenkin Paavo Väyrysen presidenttiyteen.

Sinne lentää siis autokatos. Heippa! Ehkä tyhmä päätös, mutta ihasama. Seuraavaksi varmaan vaihdetaan hirsitalo maakuopaksi, pihasauna marjapensaaksi (huom. palosuojatuksi marjapensaaksi) ja maalämpö kolmeen Aku Ankan taskukirjaan. Kompromisseja pitää tehdä, mutta tätä menoa tontti lähtee myyntiin. Sinne on sentään jo tie. Koivupöllit saa kaupan päälle. Paitsi sen yhden, joka paloi samalla kun hihani.

On varauduttava siihen, että tulevaisuudessa puiden hiusjuuret saavuttavat maapallon keskipisteen. Tämän vuoksi jokainen yli kolmen nanometrin paksuinen hiusjuuri on salaojitettava Teuvo Hakkaraisen kestävällä materiaalilla.

“Seuraavaksi varmaan vaihdetaan hirsitalo maakuopaksi.”

Kuvat: Pixabay

Koti meni - deadline tuli

Nyt ollaan sitten kodittomia. Tätä meidän projektiammehan on leimannut ja varjostanut tontin myyminen rakennusyhtiölle. Suurelle sellaiselle. Aikaa on mennyt, kuten aiemminkin olen postauksissani aikajanalle askelmerkkejä piirustellut.

Mutta nyt on kotimme myyty. Myyty kasvavan kerrostalojen rakennustarpeen rehuksi ja lähtölaskenta on alkanut. Saamme asua kodissamme (jonka muut omistavat) lokakuun loppuun. Se taas tarkoittaa, että ensin odotettiin kolme vuotta ja sitten pitäisi tulla valmista puolessa vuodessa.

Optimisteille tiedoksi, että kuvassa näkyvä kaivuri ei tee hommia meidän tontillamme.

“Nyt ollaan sitten kodittomia.”

Miksi puolessa vuodessa, huutelee chinchillaturkkinen rouva sieltä haudutusuunista? No siksi, että jos koti on täynnä roinaa banjoista vespoihin ja seedeelevyistä antrasiittiin, niin niiden roudaaminen ensin tilapäiskotiin ja sieltä vielä uuteen kotiin (jota ei siis ole vielä kuin paperilla ja metsässä kevättalven tuulissa huojumassa) tarkoittaa kahta muuttoa. Ja jos muutto on kuoleman ja avioeron elämän ohella elämän stressaavimpia tapahtumia, niin kaksi muuttoa vastannee sitten uusperheen huoltajuuskiistaa krematoriossa.

Edellämainittujen syiden vuoksi myöskään koko tänä aikana emme oikein ole osanneet iloita tulevasta, mahdollisesti erittäinkin kivasta kodista emmekä innostua sen rakennusprojektista. Kun pari vuotta on lähinnä odoteltu ja otettu vähemmän iloisia ylläreitä vastaan, niin pikkaisen pessimistisesti vuotta 2020 tulee katseltua.

Optimisteille tiedoksi, että ei ollut kotivakuutusta.

Rahat ovat nyt kuitenkin tilillä. Koronavirus rouskuttaa maailmaa rikki ja meidän pitäisi laittaa talo tilaukseen. Eihän tätä projektia nyt mitenkään nollasta aloiteta. Pohjapiirros on valmis, neuvottelut hoidettu sen verran pitkälle, että kunhan muutama asia saadaan vielä sovittua, rahaa siirtyy talotehtaan tilille aika paljon. Maankäyttömaksuhan tässä ehdittiinkin viime viikolla jo maksaa. En voi sanoa kiljuneeni riemusta, mutta kun isot pojat päättää, niin pientaloasukas joko nyökkää tai yökkää.

“Emme oikein ole osanneet iloita tulevasta, mahdollisesti erittäinkin kivasta kodista emmekä innostua sen rakennusprojektista.”

Ettei nyt ihan synkäksi menisi, niin torstaina talofirman edustajan kanssa käydyn pitkän puhelun oli ohikiitävän hetken lähes toiveikas olo. Ehkä niitä hetkiä tulee vielä joskus lisääkin.

Mutta sinne lähti rakas kotimme toisten käsiin ja kohti maanpäällisen taivalluksensa loppua.

Lopun alku vai alun loppu?

Optimisteille tiedoksi, että perheen isä ja 4 lasta tuupertuivat ojaan jo monta tuntia sitten.

“Jos muutto on kuoleman ja avioeron elämän ohella elämän stressaavimpia tapahtumia, niin kaksi muuttoa vastannee sitten uusperheen huoltajuuskiistaa krematoriossa.”

Kuvat: Pixabay

Maankäyttömaksu - meidän iskällä on isompi kuin teidän iskällä!

Lähdetään siitä, että meidän kaikkien on kannettava kortemme kekoon yhteisen hyvän puolesta. Meidän osaltamme tällä on termi “osallistuminen yhteiskuntarakentamisen kustannuksiin”. Eikö kuulostakin hienolta!

Tällä on myös toinen nimi: maankäyttömaksu.

Mitäs tämä siis käytännössä tarkoittaa? Kuten te sadattuhannet blogimme lukijat varmasti muistanette, nykyinen talomme revitään ja sen arvokas tonttimaa menee parempaan käyttöön, eli kerrostalon pohjaksi. Koska muutenkin upporikas perheemme ei kummemmin maallista mammonaa kaipaile, tonttimme laskennallisesta arvonnoususta puolet menee armolliselle kaavoittajataholle. Ja kunnathan niitä maita kaavoittavat. Kotikaupunkiimme siis ponnahtaa monumenttia, luikertaa pyörätietä ja puhkeaa maauimaloita meidän rahallamme.

Tämä lasku tuli ennen joulua. Osasimme sitä odottaa, mutta kyllähän se täräyttää saada lasku, jonka loppusumma on

satakaksitoistatuhattakaksisataakaksikymmentäyhdeksän euroa. 

Numeroiden kielellä se on suunnilleen 112 228 e.

Viisisenttisillä jos maksaisi, niin niitä pitäisi olla 2 244 560. Niiden yhteispaino olisi 8798 kiloa. Pitäisikö piruuttaan?

Tämä maankäyttömaksu vaihtelee kunnittain. Helsingissä pitää kaupungille alkaa maksaa kipurahoja, anteeksi maankäyttömaksua, vasta arvonnousun ylittäessä miljoonan. Vantaalla maankäyttömaksu on 35 prosenttia arvonnoususta. Espoossa maankäyttömaksu on 40 – 60 prosenttia 200 000 euroa ylittävästä arvonnoususta. Meilläpä se on 50 prosenttia eli puolet!

561 145 kaksikymmensenttisessä on maankäyttömaksun alku - vanha viidakon sananlasku. 

Uhriutuminen kuitenkin sikseen. Saamamme rahallinen hyöty tonttimme kaavoituksesta on ihan ok. Tuskin olisimme tässä markkinatilanteessa saaneet ihan samaa myymällä talomme ja lohkomalla osan tontista toiseksi omakotitontiksi. Talomme sijainti tontilla ei muutenkaan olisi tällaista manööveriä ajatellen optimaalinen, eikä käsiin murenevasta kodistammekaan olisi välttämättä maltaita maksettu. Ja turhahan sitä on spekuloida; nyt ei tarvitse huolehtia seuraavan asukkaan löytämästä oudosta läntistä makkarin katossa, kuolleesta rotasta tuuletusputkessa tai intiaanien hautuumaasta retiisipenkissä. Ei pelkoa reklamaatioista.

Saamallamme summalla ei uutta kotia rakenneta. Toisaalta se on kuitenkin kelpo summa, jonka päälle laitetaan sitten omaa rahaa. Ihan jees diili. Ei huono muttei loistavakaan - vähän kuin Mamban musiikki ennen kuin siitä tuli valkoisen ylivallan soundtrack.

Vesileimasta tuijottaa eteerisesti eurooppalaisen kaavoituksen suojeluspyhimys Jyrki-Hildegard Keski-Keturi von Bröstpump. Näitä tarvittaisiin maankäyttömaksuun vain 11 222.

Sellainen pieni muttahan tässä tietty vielä on, että meillä ei näitä rahoja ole. Niiden saaminen riippuu siitä, milloin suuri ja mahtava rakennusliike suvaitsee meille kirstustaan ropoja ropsauttaa. Kiusaus olisi sijoittaa koko summa johonkin tuottoisaan ennen helmikuun alun eräpäivää. Olen kuullut paljon hyvää OneCoinista. Jos ostaisi noita ihmekolikoita koko rahalla. Koska raha tulee rahan luo ja mitä niitä nyt on.

Viimeksi näin iso lasku tuli, kun jätin Kalle Päätalon romaanin palauttamatta, mutta siitä on jo monta viikkoa.

Mutta onko joku muka eri mieltä siitä, että meidän iskällä on isompi kuin teidän iskällä?

Nuuksiossakin oli jo meidän tilanne tiedossa.

Raksavuosi 2019 - tahmeaa oli

Vuosi sitten, vuoden 2018 lopussa olin kuin maani myynyt. Tosin syy oli se, etten ollut myynyt maatani. Naapureiden valituksella hallinto-oikeuteen laskeuduimme joulunviettoon ja se joulu oli juuri niin oisäriemuisa kuin voi kuvitellakin.

ALKUVUOSI 2019

Alkuvuosi 2019 meni siis harmitellessa ja kyttäämämme tontin kaavoitusta odotellessa. Verryttelin toukokuussa bloggauslihaksiani kirjoittamalla pari eri kirjoitusta siitä, miten talofirmojen myyjät suhtautuvat ihmisiin, joilla ei ole tonttia tai joilla on tontti.

TOUKO-KESÄKUU 2019

Touko-kesäkuussa alkoi näyttää siltä, että meillä olisi mahdollisuudet iskeä kiinni havittelemaamme tonttiin. Ja näin kävikin: kesäkuussa homma selkisi, tontin kaava oli valmis ja hyväksytty ja tontin ostolle tuli vihreää valoa.

Kesä meni piirrellessä taloa. Sitä mukaa, kun opin piirtämään suorempia viivoja (viivottimen käyttöliittymä on yllättävän monimutkainen), egoni kasvoi. Sen verran giganttiset mittasuhteet se saikin, että päätin alkaa väheksyä koko arkkitehtien ammattikuntaa. Sillä minähän en sellaista palkkaa!

Kyllä tosta pitäisi kaiken selvitä.

Viemärikin saatiin tukittua - ensimmäistä kertaa. Toinen tukoshan turautettiin sitten puoli vuotta myöhemmin. Lue siis eeppinen kuvailu suolituotosten mannerlaattojen liikkeistä. Tai älä, jos ei kiinnosta. Mutta aika ikävä asenne kyllä. Mietis hei nyt pikkasen.

Pieni kuva, suuri tukos.

HEINÄKUU 2019

Melkoisen iso asia oli myös ensimmäisen oman auton hankinta. Eikä kyseessä ollutkaan mikä tahansa auto, vaan halpa, ranskalainen auto! Toistaiseksihan se ei ole raksa-autoiluun joutunut, mutta sainpa perusteltua hankinnan raksa-aspektilla. Paino on noussut auton hankinnan jälkeen 93 kiloa.

Lapset antoivat autollemme nimen Tipo. Juu tiedän, se on Fiatin nimi. Selitä se nyt lapsille sitten.

Heinäkuussa oli ohjelmassa myös Kouvolan asuntomessut. Näitä asioita siellä tarkkailin. Ja nämä asiat sieltä bongasin.

Samalla talon suunnittelu jatkui. Koska tonttimme on pienempi kuin vuoden takainen joulumieleni, talon ja piharakennuksen ährääminen sallittujen rajojen sisälle oli melkoista balettia. Jonkinlainen plié kuitenkin saatiin kasaan ilman, että Nurejevin trikoot repesivät strategisilta kohdilta. Tätäkin kesällä antaumuksella pohdittiin (siis talon sijoittumista tontille, ei Nurejevin trikoita).

ELOKUU 2019

Talopähkäily jatkui. Millainen talo, mistä sisään, mitä minnekäkin, kuka murhasi rouva Skrofin, miksi olen täällä, oliko Rollarit parempi kuin Biitles?

Elokuussa sain myös bloggaajanurani ensimmäisen - ja toistaiseksi viimeisen - skuupin. Sellaisen ihan oikeanlaisen. Ikeassa käydessäni kuulin, että Ikean keittiöviikot loppuvat ja tein siitä kirjoituksen. Se on tänä päivänä yksi luetuimpia postauksiani ja näyttää jopa pitävän kutinsa. Keittiöviikkoja ei ole Ikeassa enää ollut, vaan systeemi on muuttunut. Melkoista profetointia aloittelevalta bloggaajalta.

Jos viettää kuusitoista tuntia kuussa kuolaamassa Ikean keittiöitä, voi jossain vaiheessa kuulla jotain merkittävääkin.

Elokuulle sijoittuu myös urani luetuin kirjoitus. Kävimme Hämeenlinnassa keskiaikafestivaalilla ja päätin hieman viisastella Hämeen linnan rakennusvirheistä. Teksti on aivan ylivoimaisesti luetuin kirjoitukseni. Tähän mennessä. Luulen, että lähiviikkoina yksityiskohtainen vloggaukseni juurihoidosta saattaa mennä tämän ohi.

Ruma ja vanha. Kuulin saman viimeksi tapaninpäivän naistentansseissa.

Tähän mennessä ainoat konkreettiset asiatkin tontilla tapahtuivat elokuussa. Sinne porattiin reikiä ja todettiin siellä olevan savea. Suomeksi: tehtiin maaperätutkimus ja sen myötä saatiin perustamistapalausunto, joka on yhdistelmä matematiikan väitöskirjaa, kuolleen meren kääröjä ja Atlantiksen karttaa. Jos et jaksa lukea koko kirjoitusta (lue nyt silti), niin sama tiivistettynä: tontilla on savea, löllyn löllyn löllyti löö.

Siitäpä tulkittavaa oman elämänsä dosenteille.

SYYSKUU 2019

Vaikka uutta tonttia olimme jo kauan kytänneet ja se oli meille myönnetty, lopulliset kaupat tontista tehtiin vasta syyskuussa. Vihdoin pääsimme käyttämään oikeita määriä oikeaa rahaa.

"Rakkaani, olen niin onnellinen saadessani käyttää kaikki rahamme tähän saviseen palaan hyttysten kansoittamaa maata!"

Jatkoin viisasteluani, tällä kertaa vanhoista hirsitaloista. Kukapa sitä nyt tuollaisessa haluaisi rapujuhlia viettää, mutta pakko kai se oli.

No jos nyt välttämättä haluaa hirsitalon järven rannalta, niin ehkä sitten...

Kävimme Habitaressa bongaamassa muita intohimoisia sisustajia ja käymässä kivoja keskusteluja. Sen kummempia hankintoja ei vielä(kään) kannattanut tehdä, kun kaikki oli vielä aika vaiheessa.

Habitaressa oli totta kai paikalla myös Glorian kodin toimittaja.

Talon suunnittelu oli ollut suht suoraviivaista, mutta piharakennuksen kehittely muistutti Rinta-Nikkolan Uolevin paluuta karaokesta, sen verran sivujuonteita ja -askelia ja sekä ambitioita hommassa oli.

Piharakennuksen versio 30535 B

Sirkuksessakin käytiin. Hämmentävää miten jotkut osaa heittää, pyöriä tai pysyä pystyssä ilman vanhempaa konstaapelia.

Osaisin mäkin, jos vaan harjoittelisin.

Suunnitelmat naapurien kanssa yhteisestä palomuurista kariutuivat, eikä ketään harmittanut. Melkoinen kötöstys se olisi ollutkin. Joskus takapakki on hyväksikin.

LOKAKUU 2019

Tähän kuuhun mahtui tunteita jonkin verran. Pettymyksen tunnetta edusti mm. se, että hieno pohjapiirroksemme oli niin hieno, ettei se mennyt rakennusvalvonnassa läpi. Ihan syystä, ei siinä mitään, mutta hieman oman elämänsa alvaraaltoa kyllä kirpaisi.

Tunteiden tsunami koettiin myös, kun vihdoinkin kerroimme lapsillemme uusista kuvioistamme talon suhteen. Onhan siinä lapsilla sulateltavaa, kun synnyinkoti revitään planeetalta, vaikka kuinka yrittää selittää, miten hyvä sisäilma hirsitalossa on. Tai parempi tilaratkaisu. Tai korkeakiiltoiset keittiökalusteet ja vieläpä saarekekin.

"Katsopas Myrvä-Liibyq, sinun huoneesi pääsee nyt huoneiden taivaaseen. Siellä sen on hyvä olla muiden homeisten seinien seurassa."

Ja pitihän sitä lokakuussakin viisastella. Tällä kertaa talopakettien valmiusvaihtoehdoista. Ilmeisesti osui johonkin pidemmälle raksaamisessaan edistyneiden suoneen / suoleen, sen verran reaktioita kirjoitus aiheutti.

Syyslomalla pääsimme 1) lapsista hetkeksi eroon ja 2) vierailulle pariin massiivihirsitaloon. Kun vielä saimme todeta Forssassa olevan lounaaksi tarjolla sekä lihaa että lihavaihtoehto, reissu oli lähellä täydellistä. Sanoinko jo, että lapset olivat isovanhemmillaan? Ja että täydellistä?

Jylhän jykevä ja komea kuin se kaverini, jota tapaninpäivän tansseissa haettiin jatkuvasti parketille. 

Muutenhan tämä projekti oli edelleen odottelua kuin Kannaksella jatkosodassa ennen kuin taivaalta alkoi sataa sosialistista rautaa.

Myyrmäen raksamessuillakin kävin toteamassa, että toi ja toi ja toi ja toi ja toi pitää sitten hoitaa, ostaa ja hankkia, kunhan toi ja toi ja toi ja toi ja toi on ensin saatu siihen kuntoon, että voidaan aloittaa se ja se ja se ja se ja se.  Jne jne jne.

MARRASKUU 2019

Aiempi kuningasideani / aivopieruni pohjapiirroksen suhteenhan ei mennyt rakennusvalvonnassa läpi. Nyt olin krihnuutellut uuden. Sen riskitekijä oli, että osa talosta sijaitsee kaksi metriä sallittua lähempänä naapurin tonttia. Rakennusvalvonnalle tämä oli ok, mutta naapureilta piti saada suostumus. Elimme siis pari viikkoa jännityksessä odotellessamme (odottelu mainittu) naapurien vastausta. Ja tulihan se lopulta.

Tältä pohjalta toivoisimme voivamme edetä.

Marraskuussa oli sen verran vilpoista ja pimeää, että piti pikkuisen taas viisastella. Tällä kertaa Berliinin muurista ja sen rakennusluvasta. Olihan tässä sellainen pieni linkki maailmanpoliittisiin detaljeihinkin, että Berliinin muurin murtumisesta tuli tuolloin 30 vuotta.

Berliinin muuri, lempinimeltään "Ihminen on tyhmä ja ilkeä eikä tunnu koskaan oppivan".

Laitoimme myös (vihdoinkin) tarjouspyyntöjä menemään talofirmoille. Osa vastasi nopeasti, osaa ei tänä päivänä ole meidän rahamme kiinnostanut ja yhden vastaus pitäisi ehkä tulla niinku tolleen tiäkkö tässä joskus mahdollisesti lähiaikoina jos ja jos. Senkin suhteen siis olemme saaneet odotella. Koska blogin nimi on Kodotus eli niinku odotus ja koti eli silleen aika osuva ja tolleen.

Jakelin myös joululahjavinkkejä. Koska raksahommista on kyse, haeskelin joululahjat rautakaupasta.

Puolisoni tykkäsi tästä lahjasta niin, että mykistyi koko jouluksi. Ja myrkytti rosollini.

JOULUKUU 2019

Yksi mannerlaatta loksahti kohilleen, kun nykyisen tonttimme kaavamuutos meni vihdoin läpi oltuaan melko tarkkaan vuoden hallinto-oikeuden hellässä käsittelyssä. Naapuriemme valitus siis hylättiin, kaava sai lainvoiman ja me ehkä jo joskus ensi vuoden alkupuolella saamme rahaa, jolla lähteä rakentamaan uutta taloa.

Tämän tapahtuman kunniaksi piti taas vähän viisastella, tällä kertaa murhanhimoisista jouluelukoista.

Tuo katse. Kuin kesäyön kuulas utu tukkeutuneen viemärin yllä.

Ja joulun kauneimpien perinteiden kunniaksi saimme taas tukittua viemärimme. Ja onneksi myös avattua. Tämä symboloi joulunvietossa sitä hetkeä, kun parin munatotin (vai -todin?) rohkaisemana aletaan ottaa joulupöydässä esille perheen ja suvun dynamiikan kannalta kipeämpiä asioita, minkä seurauksena anoppi juokseen avantoon, eno polttaa saunan ja kaikki muut polttavat sillat, päreet ja hihansa.

Ehkä joku tukos aukeaisi myös alkuvuodesta 2020, jotta pääsisimme jo polttamaan rahaa, kaatamaan puita, tekemään reikiä tonttiin ja itkemään illat ja valvomaan yöt. Näihin toiveisiin ja tunnelmiin sekä kauniisiin kiitoksiin jokaiselle, joka on blogia lukenut. Teidän takia tätä jaksaa tehdä. Ja rahan.

Merry Uusvuosmas!

Kodotus-blogin henkilökunta Helsingissä, Melbournessa ja San Franciscossa

Terkut myös Glorian kodin toimittajalta!