Ostin Facebook-mainontaa - sain Facebook-häirintää

Ostin sitten vitosella blogilleni Facebook-mainontaa. Ajattelin, että pian blogini lukijamäärät räjähtävät käsiin ja Google joutuu vuokraamaan Australian mantereen uusia servereitä varten. Mainostaminen Facebookissa on kyllä tehty helpoksi. Minä annan vähän rahaa, ja Facebook tuputtaa tätä avohoitopotilaan tekstiterapiaa viattomien silmiin.

Äkkiä! Tarjous vanhenee, eikä uutta tule moneen tuntiin!

Valvoin yöni ja odotin, koska Glorian kodista otetaan yhteyttä ja pyydetään siirtämään kotimme Bulevardin eteläpuolelle, jolloin siitä voitaisiin tehdä juttu. Koti ei siirtynyt, mutta tulosta syntyi: 7 ihmistä klikkasi. Siis seitsemän! Juhani, Aapo, Simeoni, Tuomas, Lauri, Eero ja Jenniqua-Bellenique. 

Kerran yritin tavoittaa yhtä ihmistä kadulla. Tuli ehdollista.

“Ajattelin, että pian blogini lukijamäärät räjähtävät käsiin.”

Pidin totta kai isot somepirskeet, jonne kutsuin muita somevaikuttajia, kuten naapurin Rajat kiinni -Martin, Eikö tämä olekaan Guukle? -Seijan, Tykkään kaikista kissavideoista -Irmelin, Tippurini on syyrialaisten pakolaisten vika -Tonyn sekä PewPieDieWhyMyCryn, joka lupasi ottaa Kardashianin siskoista mukaan sen, jonka pylly mahtuu Vespan satulaan. Kyytiin hyppäsi siis Corona Kardashian.

Siis mahtavaa. Kiva kun muistutitte. Multa pääsi tässä vartissa se jo unohtumaan. Saisko näistä vielä tekstarit ja sähköpostitkin?

“7 ihmistä klikkasi. Siis seitsemän!”

Seitsemän klikkausta vitosella. Rehellisesti sanottuna en toki paljoa odottanutkaan, mutta yhtä rehellisesti sanottuna seitsemän klikkausta on aika vähän. Itselläni napsahtaa useampia kertoja jo lauantaina aamupalapöydässä perheen kanssa.

Onneksi ei tullut enemmän klikkauksia. Pylväshän olisi rikkonut silloin naapurikaupungin uimahallin ikkunat.

“Seitsemän klikkausta on aika vähän.”

Eikä tässäkään vielä mitään, mutta tämän bloggaajaurani massiivisimman somevyörytyskampanjan jälkeen vasta tuputus alkoi: Kyllä, Facebook, mainostin sivuani kerran. Ei, Facebook, en juuri nyt aio mainostaa sitä uudelleen. Ei, en nytkään. Enkä huomennakaan. Enkä ylihuomenna. Enkä aio nyt käyttää viittä euroa, jotta tavoittaisin jopa 666 ihmistä / demonia.

Siis miten tää nyt meni, että kuinka monta ihmistä voin tavoittaa ja että saako jotain alennusta?

“Kyllä, Facebook, mainostin sivuani kerran. Ei, Facebook, en juuri nyt aio mainostaa sitä uudelleen.”

Tätä tuputusta on nyt jatkunut siitä lähtien, kun kampanjani päättyi. Kampanja tosin kuulostaa vähän ylimitoitetulta termiltä tässä yhteydessä. Kodotuksen face-sivu nyt ei muutenkaan ole noussut mitenkään brändi-imperiumini ykköstuotteeksi, hieman heikosti olen sitä päivitellyt.

Siis ihanaa, kiitos. Siis saan alenusta tänäänkin, kuten eilen, toissapäivänä, tunti sitten, juuri äsken ja ihavvarppina huomennakin?

Odotan vain sitä päivää, kun Facebookilta tulee ilmoitus: “Hei Kodotus! Maksamalla 5 euroa, voit vähentää sinulle lähettämiemme mainontamuistutusten määrää jopa 95 prosenttia.” Siinä PayPal nimittäin vingahtaisi nopeammin kuin vessapaperi loppuu Prismasta.

“Tätä tuputusta on nyt jatkunut siitä lähtien, kun kampanjani päättyi.”

Blogin eka vuosi - 10 luetuinta postausta

Voi näitä juhlallisuuksia! Blogi täytti vuoden ja yhä ovella lappaa jatkuvalla syötöllä eri maiden delegaatioita onnittelemassa ja tuomassa ties mitä lahjoja. Tähän mennessä olen saanut jo kolme albiinotiikeriä, atollin ja rasvakeittimen. Hauis on kasvanut skumppalasin kilistelystä ja lapsia etäkiusataan etäkoulussa, kun heidän isänsä on julkkis.

Vuosi on ollut ikimuistoinen ja olen ylittänyt itseni monesti löytäessäni uusia tapoja kertoa, että vieläkään ei ole mitään tapahtunut. Tämä postaus on jo seitsemäskymmeneskolmas. Eikä vieläkään ole mitään tapahtunut. Joku korona maailmalla tosin pyörii, mutta mitään minun kannaltani merkittävää ei ole vuodessa tapahtunut.

“Voi näitä juhlallisuuksia!”

Tässäpä listattuna blogin ensimmäisen vuoden kymmenen luetuinta postausta. Jotta jännitys tiivistyisi, aloitamme numerosta 10 ja päädymme numeroon 1. Klikkaa otsikkoa, niin pääset kuhunkin postaukseen. Jos linkki ei toimi, ota yhteyttä Ariin ATK-tuessa.

10. Ostettiin sitten hirsitalo - etänä!

Rajat pamahtivat kiinni. Koulut siirtyivät etäopetukseen. Tennisammattilaiset joutuivat talousahdinkoon, kun yksityiskone jäi maahan ja henkilökohtainen fysioterapeutti alkoi yskiä. Pari vuotta pohditaan omaa taloa ja tulevaisuutta ja sitten kun kaupat saadaan aikaiseksi, koko maailma tössähtää turvalleen. Universumilla on kyllä huumorintajua.

9. Maankäyttömaksu - meidän iskällä on isompi kuin teidän iskällä!

Liioittelin, kun kirjoitin, ettei mitän olisi tapahtunut. Olemme esimerkiksi saaneet maksaa kaupungille 110 000 euroa kiitokseksi siitä, että he armeliaasti suostuvat lisäämään omien veronmaksajiensa mahdollisuuksia asua kerrostalossa keskustan tuntumassa.

“Tähän mennessä olen saanut jo kolme albiinotiikeriä, atollin ja rasvakeittimen.”

Maankäyttömaksu on yksi asia, joka ei ole oikein toistaiseksi mennyt nyökkäyksellä läpi kellään, jolle siitä olen kertonut. Mutta me ei vaan tajuta.

8. Talotoimittajien kilpailutus - ensitunnelmat

Koetettiin esittää tiukkoja kilpailuttajia, jotka puristavat parhaan tarjouksen ja ilmaiset terassilaudat ja pallogrillin itkua vääntävältä myyntihemmolta. Jäätiin tavoitteesta. Vähän varkain päädyttiin tähän toimittajaamme. Pitänee avata valinnan syitä joskus tämän toisen vuoden aikana.

7. Raksa-auto romuna - halpa auto, kallis remppa

Merde! Mon Dieu! Jacques Chirac!

Ostimme kesällä ihan paskan rrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrraksa-auton. Raksahommissa sitä ei ole tarvittu, mutta sillä on ollut oma tärkeä osansa hyvinvoinnin tuottamisessa autokorjaamoille. Ei millään pahalla, mutta melkoinen paskeri tuo on ollut: jakopään hihna katkeaa moottoritiellä ja ei mene läpi katsastuksesta.

Oui monsieur, c’est la caccamobile!

6. Ei kelpaa! - pohjapiirros meni uusiksi

Tämä postaus edustaa seikkailujani kaikissa niissä ihmemaissa, joista en mitään ymmärrä. Auto edustaa yhtä niistä, arkkitehtuuri toista. Se nyt ei silti estänyt suunnittelemasta taloa. Eikä edes  sellaista taloa, jota ei tontille voinut sijoittaa. Itse kun tekee, saa sellaista mitä sattuu tulemaan.

5. Talopaketit - valmiusvaihtoehtojen vertailua

Blogin myötä olen löytänyt yhden vahvuuksistani kirjoittajana. Sieltä rouva ilmalämpöpumpun säleiköstä kysyy, onko se vahvuus asiantuntevuus. No kuulkaa rouva, ei ole. Sen sijaan lukukertoja ovat keränneet postaukset, joissa asiasta mitään tietämättömänä viisastelen niille, jotka asioista enemmän tietävät. Tämä kirjoitus on siitä hyvä esimerkki.

4. Potkut pääsuunnittelijalle - vastaava mestari vaihtoon

Draamaa ja rankkoja ratkaisujakin on projektissa ollut. Yksi niistä oli vastaavan mestarin vaihtaminen. Pakko lopettaa hetkeksi kirjoittaminen, kun alkaa taas itkettää.

3. Vanha hirsitalo - hirveä mörskä!

No nyt on kyyneleet pyyhitty ja lasivillaa silmämunissa. Viisastelusta puheenollen, tässä postauksessa sitä on lisää. Näistä hirsitaloista (jollaista mekin koetamme saada tämän vuosikymmenen aikana pystyyn) jaksetaan vääntää kaikenlaista. Toiselle ne ovat Atlantiksen mirhaa, jotka parantavat kaiken maailmansodista syfilikseen. Toisille taas sitä, mitä paholaiselta jää kiinni vessanpöntön sisäreunaan. Pitihän tästäkin siis vähän viisastella.

2. Ikean keittiöviikot loppuvat?

Lähestymme The Toppermost of the Poppermost -postausta. Jos olisin Helsingin sanomien päätoimittaja, voisin tämän postauksen yhteydessä todeta, että laatujournalismille on yhä tilausta. Mutta koska olen kikkaileva bloggaileva, totean, että vahinkoja sattuu. Kirjoitin saamieni tietojen pohjalta Ikean keittiöviikkojen loppumisesta ja taisin osua yllättävän hyvin oikeaan. Tämä journalistinen saavutukseni sai hetkellisesti pohtimaan jopa alanvaihtoa toimittajaksi, kunnes muistin tienaavanai bloggamisella järjettömän paljon paremmin.

“Nyt on kyyneleet pyyhitty ja lasivillaa silmämunissa.”

Rumpujen pärinää. Yleisö liikehtii levottomasti tuoleillaan. Esirippu alkaa väristä. Leskirouva von Freytagin suusta pääsee huokaus, joka on yhdistelma kiihottuneisuutta ja nitron vaikutuksen lakkaamista. Lasse Viren kömpii ylös Münchssenissä silmissänsä outo katse lapsen eksyneen.

TÖTTÖRÖÖ!!!

1. Hämeen linna - 900 vuotta rakennusvirheitä!

Tätä luettiin etenkin sen julkaisuviikolla aivan hillittömästi. Lukijamäärät nousivat kuin koronaluvut Nykissä. Asiaa saattoi hieman auttaa, että postaus jaettiin myös Hämeen keskiaikamarkkinoiden facebooksivuilla. Lukijoita oli Alfa Centauria myöten ja osa heistä saattaa olla vasta matkalla. Odotan heitä perille lähimmän 4,3 miljardin vuoden sisällä. Kahvi odottaa hellalla.

Aikoinaan, kun ostimme nykyisen rintamamiestalomme (joka jyrätään maan tasalle), saimme kuulla sekä äitini että anoppini suusta melkoista huokailua. Soundi oli kuin elinkautisvangilla, jonka tuomio yllättäen tuplaantui. Uudempi talo olisi kuulemma pitänyt ostaa. Saattoivat olla oikeassakin, mutta me ostimme silti tämän (joka jyrätään maan tasalle). Ehkä nuokin kommentit resonoivat tässä kirjoituksessani. Kun ne vanhat talot vaan on niin huonoja.

Nyt ollaan rakentamassa uutta. Kerron ensi vuonna, mitä blogin toisena vuonna eniten luettiin. Muun ajan viisastelen.

“Lukijamäärät nousivat kuin koronaluvut Nykissä.”

Blogi täytti vuoden - onnitteluni!

Kuka olisi uskonut vuosi sitten, kun aloitin viisastelun, veren kerjäämisen nenästäni ja omasta nokkeluudestani humaltumisen, että olen vuotta myöhemmin suunnilleen samassa pisteessä. Omistamme sentään palan maata, mutta se näyttää samalta kuin vuotta aiemmin. Olemme kyllä maksaneet jo jonkin verran kymppitonneja talofirmalle, mutta talomme puuvärkit saattavat yhä huojua jossain Päijät-Hämeessä. Kirjoitan yhä blogia, mutten edelleenkään ole sen ansiosta miljonääri.

Olihan tässä toki kaikenlaista juhlallisuutta. Aamulla otin parvekkeella vastaan Suomen rakennusmestareiden liiton kuoron onnittelulaulun “Olet sisäilma jota hengitän”. Sitten sain Suomen viisastelevat raksabloggajat ry:ltä pöytästandardin (jossain rakennusalallakin sentään on standardeja). Siihen oli kuvattu asiakkaalle pyllistävä urakoitsija.

Raudoittaja-Reiska tekstasi: "Siis OMG mä en kestä. Nää ihqut kynttilät on just niinku Jaskan koolaukset LOL!"

“Aamulla otin parvekkeella vastaan Suomen rakennusmestareiden liiton kuoron onnittelulaulun “Olet sisäilma jota hengitän”.”

Juhlat jatkuivat vastaanotolla, jonne ei tullut ketään, koska korona. Illalla oli jatkot, jonne ei olisi muutenkaan tullut ketään. Pidin kuitenkin kiitospuheeni, jossa käsittelin rakennusalan nykytilaa, Suomen euroviisumenestystä, henkistä terveyttäni sekä muita asioita, jotka ovat huonoissa kantimissa. Tarjolla oli kattopelliltä tarjoiltua makkarasushia, jossa riisi oli korvattu urakoitsijan ojaan kippaamalla betonilla sekä sormisyötävää, jossa oli vielä kynnetkin tallella. Proteiinia, sanoi entinen muurari, kun myyrän nielaisi.

Seinälle heijastettiin videotykillä blogin saamia kommentteja ympäri maailmaa, eli siellä pyöri nonstoppina teksti “Ihan kiva, mutta et viittis kiroilla niin paljon t. äiti”. Loppuillasta luulin, että joku oli järjestänyt spontaanin tanssiesityksen, mutta järjestysmies vain kompastui linjalankaan. Luulin myös, että JVG tuli keikalle, mutta se olikin vain mäkihypyn ensimmäinen kierros Garmisch-Sportengürckhenistä ja jurpo pipo narikassa.

Muurari-Maukka oli bongannut ihanan spelttijauhokuppikakkureseptin netin vauvapalstalta. Soija oli korvattu härkäpavulla, joka oli korvattu luomulla.

Vieraiden vähyydestä johtuen minglailin täyttämään skumppalasini vessan hanasta ja päivittelin peilikuvalleni rakennuttamisen kustannuksia. Peilikuvani oli ihan samassa tilanteessa.

“Riisi oli korvattu urakoitsijan ojaan kippaamalla betonilla”

Loppuillasta aloin olla jo aika iloisessa kunnossa. Hetken pidin jopa rakennustarkastajaa ihan ihmisenä. Aamulla oli morkkis. Lähetin oikaisusähköpostin virastoon. Sen vastaanottamisesta kaupunki laskutti 117€. Plus alv.

Sähkäri-Seppo ei päässyt paikalle, kun oli putkassa, mutta tekstasi: "Moi mussut. Toiv. teil on kivaa. Käydään sit skumpalla, kun toi kumihanska tulee luonnollista tietä ulos. Siis iik ootte niin raksui!"

Koska uuden blogivuoden alkaessa on hyvä myös uudistua, Kodotus laajentaakin kosmetiikkavinkkeihin. Ensimmäinen meikkivinkki on ripsiväri.

Kodotus kiittää kuitenkin kaikkia kovin kauniisti. Ensimmäinen vuosi on siis takana ja blogin nimi todellakin on osoittautunut osuvaksi. Noomen est aamen, kuten muinaiset hyvinkääläiset sanoivat. Olen oppinut paljon bloggaamisesta ja ehkä vähän raksaamisestakin. Hermo on mennyt ja veri paennut päästä vuorille. Projektiin on löytynyt tyyppejä, projektista on lähtenyt tyyppejä, projektiin on buukattu tyyppejä, jotka ovat lähteneet jo ennen kuin buukkaus on alkanutkaan. Joku on ollut sovittuun aikaan paikalla, toinen on luvannut tehdä suunnitelman jouluksi ja saa taas vappuna asiasta muistutusviestin. Moni on auttanut, harva ilkeyttään hankaloittanut.

“Kodotus kiittää kaikkia kovin kauniisti.”

Mikäli luet tämän, olet ilmeisesti blogiani lukenut. Kiva! Lukijoita on ollut yllättävän paljon, vaikken ensimmäisenä vuonna ole ihan hirmuisesti blogia kehdannut rummuttaa. Vanhemmilleni voisin kertoa tästä ensi vuonna. Samalla, kun kerron, että minulla on kaksi lasta. Mutta siis: Kiitos molemmille kaikille blogin lukijoille. Kodotus tekee parhaansa pitääkseen saavuttamansa tason - mitä se sitten tarkoittaakaan.

Kuvat: Pixabay

Ostettiin sitten hirsitalo - etänä!

Kaikenlaista sitä elämässä sattuu. Mahottoman mukava insinöörimies tulee kyselemään, sopisiko talomme tilalle rakentaa kerrostalo ja kolme vuotta myöhemmin 6.4.2020 klo 14.20 kirjoitetaan nimet hirsitalon hankintasopimukseen. Sitten juodaan kaffet ja syödään pari kaneliässää ja kaurakeksiä. Uusia koronatartuntoja on tänään todettu 249.

Tähän mennessä tuntuu, että ollaan edistetty hommaa lähinnä teoriassa ja viime viikot etänä. Ehkä jossain välissä vähän kännissä ja läpälläkin. No ei, sekin oli läpällä. Paperille on koetettu saada sopimaan taloa ja piharakennusta. Nyt päästiin siihen vaiheeseen, että homma alkaa näyttää jo lupaavalta (paras olisikin, kun nimet on paperissa). Ehkä muutama selvitys vielä tarvitaan hirren vuosirenkaiden vaikutuksesta lujuuslaskelmiin jaettuna keskisuomalaisen metsäpeuran turkin punkkien määrän neliöllä.

Kaneliässät ehtivät mennä ennen kuin tajusin dokumentoida sen hauraan hetken, jona päätimme lopullisesti laittaa satojatonneja palamaan.

“Kolme vuotta myöhemmin 6.4.2020 klo 14.20 kirjoitetaan nimet hirsitalon hankintasopimukseen” 

Viimeisen kolme kuukautta olen hokenut, että “varmaan ensi viikolla päästään tekemään kaupat” ja viimeiset kolme kuukautta olen ollut väärässä. Kaikenlaista säätöä ja selvitystä on pitänyt tehdä, eikä hommaa varmasti ole jouhevoittanut oma täydellinen kokemattomuuteni hirsitalon hankintarutiineista. Tällä viikolla oltiin tavallaan viimeisen rajan edessä (pääsiäiseen sopiva teema), kun mettätyöt ja motoilla möyrintä yksinkertaisesti alkavat tulla päätökseen tämän kevään osalta. Sinänsä hupaisa ajatus, että tätä kirjoittaessani kotimme seiniin tulevat kuuset vielä seistä tönöttävät jossain (ilmeisesti) päijäthämäläisessä metsässä.

Viime keskiviikkona olin jo setelitukko kourassa ja minulta pääsi taas, että “varmaan nyt päästään tekemään kaupat”. Ja sitten tuli sellainen pieni, tuskin huomattava ylläri, että hommiin ajateltu pystytysporukka olikin päättänyt ottaa kesäkuulle jo toisen homman. Siinä vaiheessa pessimisti minussa halusi lyödä hanskat tiskiin, optimisti minussa halusi seurata pessimistin esimerkkiä ja aktivisti minussa alkoi soitella muita pystyttäjävaihtoehtoja läpi. Hämmentävää kyllä pari hyvää löytyikin, joten homma ei siihen kaatunut. Loppuviikko tähän souviin kuitenkin meni, ja tuohet
jäivät käsiini. Osalla sytytin saunan kiukaan, mutta jäi sitä silti.

Tajusitteko? Niinku tuohet että niinku raha mutta sitten onkin kuva tuohesta, joka ei olekaan niinku rahaa, vaikka olis voinut niin luulla. Tiäkkö.

“Varmaan nyt päästään tekemään kaupat”

Ja nyt on siis nimiä papereissa. Kertaakaan emme ole neuvottelukumppaniamme nähneet emmekä tehtaalla käyneet. Puhelimella soiteltu ja sähköpostia lähetelty. Ja niin kauan kuin Uudenmaan saartorengas pitää meitä otteessaan, emme pohjoisemmaksi pääsekään. Sinänsä hupaisaa, että niinkin konkreettinen asia kuin hirrrrrsitalo (lausutaan Tapio Rautavaaran äänellä) on suunniteltu ihan vaan bittimuodossa.

Tätä blogia aloin kirjoittaa 11 kuukautta sitten. Paljon olen jo ehtinyt kirjoitella, osan lämpimikseni, osan läppänä, osan turhautumistani purkaakseni. Ehkä tämän kaupan myötä saan lisäuskottavuutta raksaajana, enkä ole enää pelkkä miespoika, joka huusi “hirsitalo, hirsitalo!”.

Ainoa tapahtunut asia tontilla toistaiseksi. Kunhan hirret tulevat tontille, niin kai nekin pitää pilkkoa tuollaiseksi kasaksi ennen pystytystä. Emmätiä.

“Miespoika, joka huusi “hirsitalo, hirsitalo!”

Raksavuosi 2019 - tahmeaa oli

Vuosi sitten, vuoden 2018 lopussa olin kuin maani myynyt. Tosin syy oli se, etten ollut myynyt maatani. Naapureiden valituksella hallinto-oikeuteen laskeuduimme joulunviettoon ja se joulu oli juuri niin oisäriemuisa kuin voi kuvitellakin.

ALKUVUOSI 2019

Alkuvuosi 2019 meni siis harmitellessa ja kyttäämämme tontin kaavoitusta odotellessa. Verryttelin toukokuussa bloggauslihaksiani kirjoittamalla pari eri kirjoitusta siitä, miten talofirmojen myyjät suhtautuvat ihmisiin, joilla ei ole tonttia tai joilla on tontti.

TOUKO-KESÄKUU 2019

Touko-kesäkuussa alkoi näyttää siltä, että meillä olisi mahdollisuudet iskeä kiinni havittelemaamme tonttiin. Ja näin kävikin: kesäkuussa homma selkisi, tontin kaava oli valmis ja hyväksytty ja tontin ostolle tuli vihreää valoa.

Kesä meni piirrellessä taloa. Sitä mukaa, kun opin piirtämään suorempia viivoja (viivottimen käyttöliittymä on yllättävän monimutkainen), egoni kasvoi. Sen verran giganttiset mittasuhteet se saikin, että päätin alkaa väheksyä koko arkkitehtien ammattikuntaa. Sillä minähän en sellaista palkkaa!

Kyllä tosta pitäisi kaiken selvitä.

Viemärikin saatiin tukittua - ensimmäistä kertaa. Toinen tukoshan turautettiin sitten puoli vuotta myöhemmin. Lue siis eeppinen kuvailu suolituotosten mannerlaattojen liikkeistä. Tai älä, jos ei kiinnosta. Mutta aika ikävä asenne kyllä. Mietis hei nyt pikkasen.

Pieni kuva, suuri tukos.

HEINÄKUU 2019

Melkoisen iso asia oli myös ensimmäisen oman auton hankinta. Eikä kyseessä ollutkaan mikä tahansa auto, vaan halpa, ranskalainen auto! Toistaiseksihan se ei ole raksa-autoiluun joutunut, mutta sainpa perusteltua hankinnan raksa-aspektilla. Paino on noussut auton hankinnan jälkeen 93 kiloa.

Lapset antoivat autollemme nimen Tipo. Juu tiedän, se on Fiatin nimi. Selitä se nyt lapsille sitten.

Heinäkuussa oli ohjelmassa myös Kouvolan asuntomessut. Näitä asioita siellä tarkkailin. Ja nämä asiat sieltä bongasin.

Samalla talon suunnittelu jatkui. Koska tonttimme on pienempi kuin vuoden takainen joulumieleni, talon ja piharakennuksen ährääminen sallittujen rajojen sisälle oli melkoista balettia. Jonkinlainen plié kuitenkin saatiin kasaan ilman, että Nurejevin trikoot repesivät strategisilta kohdilta. Tätäkin kesällä antaumuksella pohdittiin (siis talon sijoittumista tontille, ei Nurejevin trikoita).

ELOKUU 2019

Talopähkäily jatkui. Millainen talo, mistä sisään, mitä minnekäkin, kuka murhasi rouva Skrofin, miksi olen täällä, oliko Rollarit parempi kuin Biitles?

Elokuussa sain myös bloggaajanurani ensimmäisen - ja toistaiseksi viimeisen - skuupin. Sellaisen ihan oikeanlaisen. Ikeassa käydessäni kuulin, että Ikean keittiöviikot loppuvat ja tein siitä kirjoituksen. Se on tänä päivänä yksi luetuimpia postauksiani ja näyttää jopa pitävän kutinsa. Keittiöviikkoja ei ole Ikeassa enää ollut, vaan systeemi on muuttunut. Melkoista profetointia aloittelevalta bloggaajalta.

Jos viettää kuusitoista tuntia kuussa kuolaamassa Ikean keittiöitä, voi jossain vaiheessa kuulla jotain merkittävääkin.

Elokuulle sijoittuu myös urani luetuin kirjoitus. Kävimme Hämeenlinnassa keskiaikafestivaalilla ja päätin hieman viisastella Hämeen linnan rakennusvirheistä. Teksti on aivan ylivoimaisesti luetuin kirjoitukseni. Tähän mennessä. Luulen, että lähiviikkoina yksityiskohtainen vloggaukseni juurihoidosta saattaa mennä tämän ohi.

Ruma ja vanha. Kuulin saman viimeksi tapaninpäivän naistentansseissa.

Tähän mennessä ainoat konkreettiset asiatkin tontilla tapahtuivat elokuussa. Sinne porattiin reikiä ja todettiin siellä olevan savea. Suomeksi: tehtiin maaperätutkimus ja sen myötä saatiin perustamistapalausunto, joka on yhdistelmä matematiikan väitöskirjaa, kuolleen meren kääröjä ja Atlantiksen karttaa. Jos et jaksa lukea koko kirjoitusta (lue nyt silti), niin sama tiivistettynä: tontilla on savea, löllyn löllyn löllyti löö.

Siitäpä tulkittavaa oman elämänsä dosenteille.

SYYSKUU 2019

Vaikka uutta tonttia olimme jo kauan kytänneet ja se oli meille myönnetty, lopulliset kaupat tontista tehtiin vasta syyskuussa. Vihdoin pääsimme käyttämään oikeita määriä oikeaa rahaa.

"Rakkaani, olen niin onnellinen saadessani käyttää kaikki rahamme tähän saviseen palaan hyttysten kansoittamaa maata!"

Jatkoin viisasteluani, tällä kertaa vanhoista hirsitaloista. Kukapa sitä nyt tuollaisessa haluaisi rapujuhlia viettää, mutta pakko kai se oli.

No jos nyt välttämättä haluaa hirsitalon järven rannalta, niin ehkä sitten...

Kävimme Habitaressa bongaamassa muita intohimoisia sisustajia ja käymässä kivoja keskusteluja. Sen kummempia hankintoja ei vielä(kään) kannattanut tehdä, kun kaikki oli vielä aika vaiheessa.

Habitaressa oli totta kai paikalla myös Glorian kodin toimittaja.

Talon suunnittelu oli ollut suht suoraviivaista, mutta piharakennuksen kehittely muistutti Rinta-Nikkolan Uolevin paluuta karaokesta, sen verran sivujuonteita ja -askelia ja sekä ambitioita hommassa oli.

Piharakennuksen versio 30535 B

Sirkuksessakin käytiin. Hämmentävää miten jotkut osaa heittää, pyöriä tai pysyä pystyssä ilman vanhempaa konstaapelia.

Osaisin mäkin, jos vaan harjoittelisin.

Suunnitelmat naapurien kanssa yhteisestä palomuurista kariutuivat, eikä ketään harmittanut. Melkoinen kötöstys se olisi ollutkin. Joskus takapakki on hyväksikin.

LOKAKUU 2019

Tähän kuuhun mahtui tunteita jonkin verran. Pettymyksen tunnetta edusti mm. se, että hieno pohjapiirroksemme oli niin hieno, ettei se mennyt rakennusvalvonnassa läpi. Ihan syystä, ei siinä mitään, mutta hieman oman elämänsa alvaraaltoa kyllä kirpaisi.

Tunteiden tsunami koettiin myös, kun vihdoinkin kerroimme lapsillemme uusista kuvioistamme talon suhteen. Onhan siinä lapsilla sulateltavaa, kun synnyinkoti revitään planeetalta, vaikka kuinka yrittää selittää, miten hyvä sisäilma hirsitalossa on. Tai parempi tilaratkaisu. Tai korkeakiiltoiset keittiökalusteet ja vieläpä saarekekin.

"Katsopas Myrvä-Liibyq, sinun huoneesi pääsee nyt huoneiden taivaaseen. Siellä sen on hyvä olla muiden homeisten seinien seurassa."

Ja pitihän sitä lokakuussakin viisastella. Tällä kertaa talopakettien valmiusvaihtoehdoista. Ilmeisesti osui johonkin pidemmälle raksaamisessaan edistyneiden suoneen / suoleen, sen verran reaktioita kirjoitus aiheutti.

Syyslomalla pääsimme 1) lapsista hetkeksi eroon ja 2) vierailulle pariin massiivihirsitaloon. Kun vielä saimme todeta Forssassa olevan lounaaksi tarjolla sekä lihaa että lihavaihtoehto, reissu oli lähellä täydellistä. Sanoinko jo, että lapset olivat isovanhemmillaan? Ja että täydellistä?

Jylhän jykevä ja komea kuin se kaverini, jota tapaninpäivän tansseissa haettiin jatkuvasti parketille. 

Muutenhan tämä projekti oli edelleen odottelua kuin Kannaksella jatkosodassa ennen kuin taivaalta alkoi sataa sosialistista rautaa.

Myyrmäen raksamessuillakin kävin toteamassa, että toi ja toi ja toi ja toi ja toi pitää sitten hoitaa, ostaa ja hankkia, kunhan toi ja toi ja toi ja toi ja toi on ensin saatu siihen kuntoon, että voidaan aloittaa se ja se ja se ja se ja se.  Jne jne jne.

MARRASKUU 2019

Aiempi kuningasideani / aivopieruni pohjapiirroksen suhteenhan ei mennyt rakennusvalvonnassa läpi. Nyt olin krihnuutellut uuden. Sen riskitekijä oli, että osa talosta sijaitsee kaksi metriä sallittua lähempänä naapurin tonttia. Rakennusvalvonnalle tämä oli ok, mutta naapureilta piti saada suostumus. Elimme siis pari viikkoa jännityksessä odotellessamme (odottelu mainittu) naapurien vastausta. Ja tulihan se lopulta.

Tältä pohjalta toivoisimme voivamme edetä.

Marraskuussa oli sen verran vilpoista ja pimeää, että piti pikkuisen taas viisastella. Tällä kertaa Berliinin muurista ja sen rakennusluvasta. Olihan tässä sellainen pieni linkki maailmanpoliittisiin detaljeihinkin, että Berliinin muurin murtumisesta tuli tuolloin 30 vuotta.

Berliinin muuri, lempinimeltään "Ihminen on tyhmä ja ilkeä eikä tunnu koskaan oppivan".

Laitoimme myös (vihdoinkin) tarjouspyyntöjä menemään talofirmoille. Osa vastasi nopeasti, osaa ei tänä päivänä ole meidän rahamme kiinnostanut ja yhden vastaus pitäisi ehkä tulla niinku tolleen tiäkkö tässä joskus mahdollisesti lähiaikoina jos ja jos. Senkin suhteen siis olemme saaneet odotella. Koska blogin nimi on Kodotus eli niinku odotus ja koti eli silleen aika osuva ja tolleen.

Jakelin myös joululahjavinkkejä. Koska raksahommista on kyse, haeskelin joululahjat rautakaupasta.

Puolisoni tykkäsi tästä lahjasta niin, että mykistyi koko jouluksi. Ja myrkytti rosollini.

JOULUKUU 2019

Yksi mannerlaatta loksahti kohilleen, kun nykyisen tonttimme kaavamuutos meni vihdoin läpi oltuaan melko tarkkaan vuoden hallinto-oikeuden hellässä käsittelyssä. Naapuriemme valitus siis hylättiin, kaava sai lainvoiman ja me ehkä jo joskus ensi vuoden alkupuolella saamme rahaa, jolla lähteä rakentamaan uutta taloa.

Tämän tapahtuman kunniaksi piti taas vähän viisastella, tällä kertaa murhanhimoisista jouluelukoista.

Tuo katse. Kuin kesäyön kuulas utu tukkeutuneen viemärin yllä.

Ja joulun kauneimpien perinteiden kunniaksi saimme taas tukittua viemärimme. Ja onneksi myös avattua. Tämä symboloi joulunvietossa sitä hetkeä, kun parin munatotin (vai -todin?) rohkaisemana aletaan ottaa joulupöydässä esille perheen ja suvun dynamiikan kannalta kipeämpiä asioita, minkä seurauksena anoppi juokseen avantoon, eno polttaa saunan ja kaikki muut polttavat sillat, päreet ja hihansa.

Ehkä joku tukos aukeaisi myös alkuvuodesta 2020, jotta pääsisimme jo polttamaan rahaa, kaatamaan puita, tekemään reikiä tonttiin ja itkemään illat ja valvomaan yöt. Näihin toiveisiin ja tunnelmiin sekä kauniisiin kiitoksiin jokaiselle, joka on blogia lukenut. Teidän takia tätä jaksaa tehdä. Ja rahan.

Merry Uusvuosmas!

Kodotus-blogin henkilökunta Helsingissä, Melbournessa ja San Franciscossa

Terkut myös Glorian kodin toimittajalta!

Arvonta - marraskuun koukutus

*** VOITTAJA ARVOTTU. TOISTAN, VOITTAJA ARVOTTU! ***

Yhteiskuntamme ja talousjärjestelmämme vaatii jatkuvaa kasvua. Samoin on blogini laita. Voidakseni pitää yllä bloggaamisen synnyttämää ylellistä elintasoani, joudun jatkuvasti pohtimaan, miten koukuttaa lisää lukijoita. Pidin pientä aivomyrskyä kaupallisen yhteistyön ansiosta hankkimani huvijahdin kannella. Ja sitten keksin.

Tonni mämmiä! Valviralta tuli kuitenkin punaista valoa (ympäristöhaitta), poliiseilta sinistä (ratsia Turun moottoritiellä) ja kuulemma bloggaajillakin on jotain eettisiä ohjeita (jos bloggaat, et aja). Kalliiksikin tulisi. Mitäs sitten?

Ilmaisia ämpäreitä! Jes. Puoliso oli kuitenkin sitä mieltä, että ei ole kovin tyylikästä kaltaiselleni tyyli-ikonille. Lacosten vyölaukku ja kaikki.

Mämmi tulisi kalliiksi ja ilmaiset ämpärit ovat tyylittömiä. Ämpärillinen mämmiä olisi kallista ja tyylitöntä.

Millä ihmeellä sitä lukijoita koukuttaisi, pohdin Esmeraldan ja Lupiniquen kiikuttaessa minulle sateenvarjodrinksuja. Mikä koukuttaisi lukijan kuin lukijan. Sitten tajusin:

Koukku!

Koukku. En Kouka. Ein Kouk. A coke.

Parhaat asiat ovat yksinkertaisia: pallo, Hurriganesin biisit ja Anne Bernerin maailmankuva (”minä olen rikas, sinä olet tyhmä”). Jos koukku ei koukuta, niin jo on kumma. Eikä mikä tahansa koukku, vaan aito, oranssi retrokoukku, jossa on takana tarra. Pelmuttaako jo nostalgian lämmin tuuli jokaista ihokarvaasi:

Kaiken lisäksi tämä koukku osuu väritykseltään vielä Halloween-teemaankin!

Kaksi koukkua. Två kåukkar. Zwei Kouken. Two cokes.

Arvonta, tättärää!

Arvon kolmen koukun satsin. Jos menestystä tulee, voin arpoa näitä jatkossakin. En kehtaa edes kertoa, montako näitä on. Vihje, enemmän kuin tähtiä Otavassa. Vähemmän kuin tähtiä Linnunradalla.

Kolome koukkua. Tre kronor. Drei Köuchen. Three coax.

Näin osallistut:

- Jaa jokin tämän blogin teksti jossain sosiaalisessa mediassa (Facebookissa / Instagramissa / Linkedinissä / Twitterissä / Tinderissä / S-marketin ilmoitustaululla). Hyvä teksti tai huono teksti, ihan sama. Sinä päätät, millä saatteella sen sitten haluatkin varustaa.

- kommentoi jotain tämän postauksen loppuun. Päätä itse, mitä.

Kirjoita kommenttiin myös, miten saan sinut kiinni, eli joko

- sähköpostiosoitteesi. Jos amerikkalaisten aikuisviihdetuottajien yhteydenotot pelottavat (been there, done that), niin mieti tarkkaan, minkä meiliosoitteen annat. Pakko ei ole antaa. Edes aikuisviihdetuottajalle.

TAI

- nimi, jolla löydän sinut Instagramista (t. @kodotus)

TAI

- nimimerkki ja lähetä nimimerkin yhteystiedot Kodotuksen viralliseen gmail.com-osoitteeseen, jonka alkuosa on… (rumpujen pärinää) kodotus! Ilman tuota huutomerkkiä. Sähköpostiosoitetta käytetään vain ja ainoastaan mahdollistamaan voiton toimittaminen.

Arvon voittajat maanantaiaamupäivästä 4.11. ja kilpailuaika päättyy, kun minä lykkään käteni arvontapottana toimivaan villapipoon. Ihan ympäri maailmaa en näitä kehtaa lähettää, sillä ottamani pikavippi kattaa ainoastaan postimaksut Suomeen.

抱歉，我不会将这个钩子发送到中国。

Ja himokkaimmille vielä kuuma vinkki: Instagramiin @kodotus tulee vastaava arvonta perjantai-iltana 1.11. Jos siis tuplasatsi koukkuja kuumottaa (meillä kaikilla on omat fetissimme), niin sinne vinkumaan lisää.

Koukuttavaa arvontaa!

Matteus, Markus, Luukas ja Pasi