Liuskekivien asennus - ihan(an) kamalaa

Tuli tuossa kolme vuotta täyteen tähän mörskään muutostamme. Se on pitkä aika. Niin pitkä, että luulisi kämpän olevan valmis. Vaan kun ei ole. Kaiken maailman kaiteita ja valoja puuttuu edelleen. Lopputarkastuksen deadline olisi kesällä 2025, mutta alan valmistautua anomaan lisäaikaa, ettei vaan tarttisi liikaa asioita edistää. Niinhän sitä sanotaan, että liialla kiireellä ei synny kuin IV-urakoitsijoita.

Jos jossain uskoisin olevani ihan hyvä, niin se on hankkiminen. Tämä ei päde talomme tekijöihin, joiden hankkimisessa olen kerta toisensa jälkeen mokannut. Sen sijaan jos tarvitaan lippalakkia, Rick Riordanin kirjoja, mandoliinia, hattarakonetta, haitaria tai mummopyörää, niin meikäläinen on sellaisia tontille roudannut erinomaiseen hintaan. Mutta siinä missä on maniskassa säästänyt markan, on toheloihin tekijöihin tuhlannut tonnin. 

“Liialla kiireellä ei synny kuin IV-urakoitsijoita.”

Liuskekivet löysin jo pari vuotta sitten. Sen jälkeen ne ovat vaihtaneet pihassa paikkaa useamman kerran ja venähtäneen välilevyn verran. Meidän liuskekivemme eivät ole mitään pergamentin paksuista laattaa, vaan kymmenenkin sentin paksuisia jöötejä, joilla voisi päällystää panssarivaunujen testilaboratorion lattian. Kestävät isältä pojanpojanpojanpojanpojanjne:lle. Mutta niin kestää kyllä niiden asentaminenkin.

Liuskekivet ensimmäisessä sijoituspaikassaan niihin aikoihin, kun keisari Augustukselta kävi käsky.

Liuskekivet seuraavassa sijoituspaikassaan, kun maatöiden tekijältä kävi käsky siirtää ne pois siltä paikalta, jossa ne olivat olleet siitä lähtien, kun keisari Augustukselta kävi käsky. Kevyttä hommaa, sanoi välilevy, kun titaaniin vaihtui.

Pihaurakoitsija otti pihaa tehdessään fiksusti huomioon liuskekiviemme paksuuden: mitä jöllimpi kivi, sen enemmän asennushiekkaakin on oltava. Hyvä näin, sillä onneksi kivien alta ei ole joutunut raapimaan mursketta, vaan hiekan paksuus on riittänyt. 

“Meidän liuskekivemme eivät ole mitään pergamentin paksuista laattaa, vaan kymmenenkin sentin paksuisia jöötejä.”

Nyt siellä kamikazelentäjä Kauppisen leski (yllättäen) tahtoo tietää, onko kivet nyt sitten asennettu. No kuulkaas Kauppiska, vastaus on kyllä ja ei. On kiviä asennettu ja on kiviä asentamatta. Niitä kun tuli meleko reipas satsi. Mutta millaista kiviä sitten on ollut asentaa? Pureudutaanpa projektiin väliotsikoiden avulla. Ensinnäkin asentaminen on ollut 

Hidasta

Jos kohtaan A tarvitaan katujyrän alle jääneen saksanpaimenkoiran kokoinen ja palttiarallaa Petteri Orpon pernan muotoinen liuskekivi, niin ensin etsitään kiveä. Nostellaan kiviä toisten kivien päältä, kannellaan potentiaalisimpia kiviä oikeaan kohtaan vain todetaksemme, että vääränmuotoinenhan se perkele on. Joku kivi olisi oikean muotoinen, mutta liian iso. Joku taas sopivan kokoinen, mutta väärän muotoinen. 

Näistä kivistä jokin saattaa olla juuri sopivan muotoinen ja kokoinen. Todennäköisesti tuo alin tuolla noiden painavimpien kivien alla.

Lopulta löytyy kelvollinen kivi, joka istuu riittävän hyvin kyseiseen kohtaan. Sitten aletaan kaivaa asennushiekkaa pois ja katsellaan, onko kiven alapuoli jostain kohtaa paksumpi ja/tai ohuempi. ja onhan se, koska kivi. Koetetaan saada pohja oikeaan syvyyteen ja muotoon. Laitetaan kivi paikalleen ja todetaan, että kivi on ihampaskasti ihankaikilla tavoilla. 

Kaivellaan lisää, sormiin tulee pieniä haavoja, koska hanskoja ei ole keksitty ja lopulta kivi tuntuisi istuvan suunnilleen oikeaan kohtaan ja korkoon. Sitten täytetään saumat hiekalla ja letkutetaan vettä saumoihin, jotta löysempi hiekkavelli hakeutuisi täyttämään kiven alla olevat kolot. Ja hakeutuuhan se sillä seurauksella, että nyt se halvatun möltti keikkuu. Kokeillaan, missä voisi olla keikunnan alku ja juuri, nostetaan kivi pois (27 kg) ja sirotellaan hiekkaa oletettuun ongelmakohtaan. Nyt kivi ei enää keiku, mutta nousee liian korkealle ympäröiviin kiviin nähden. 

“Katujyrän alle jääneen saksanpaimenkoiran kokoinen ja palttiarallaa Petteri Orpon pernan muotoinen liuskekivi”

Edellisen kappaleen voi lukea neljä-viisi kertaa, välillä voi korvata liian korkealla olevan kiven liian matalalla olevalla kivellä. Joskus lopulta kivi istahtaa paikalleen, joskus hermo menee ihan täysin ja joskus kivi (27 kg) lentää helevettiin ja sen mukana tunti turhaa työtä.

Seija mittaa, kiskoo, kaivaa, siirtää, kiroaa, kääntää, mallaa, ruopsuttaa, mäjäyttää ja priimaa pukkaa!

Puuilosta tuli parin tunnin hommien jälkeen kivimurhe.

Tämä nuija on kestänyt kivityön paineita pidempään.

Kaiken osaava puolisoni Seija Ala-Kautta aloitti tämän asennussouvin jo kesällä ja hoiti sitä hienosti. Itse olin siinä vaiheessa viilaamassa kynsiäni ja käsittelemässä niitä Anti Aging Nurturing Nail Polish Formulalla, joten en ehtinyt häntä auttamaan. Seijan jälkeen ja lisäksi toimeen tarttui poikamme Nonstoppolos, jonka tarmo ja taito saavat säännöllisesti minut pohtimaan isyystestin tekemistä. Homma siis eteni, kunnes tyssäsi. Aikaan oli joka tapauksessa saatu kulkureitti talolta piharakennukselle.

“Kivi (27 kg) lentää helevettiin ja sen mukana tunti turhaa työtä.”

Hidasta ei ole pelkästään asentaminen, sillä silloinhan sentään on päästy jo tositoimiin kuin renki juhannusyönä. Esimerkiksi kun seinän viereen piti saada reilun neliön kokoiselle läntille liuskekivet, niiden sommitteluun meni aikaa kolme tuntia. Ja siis yhtään kiveä en vielä tuossa ajassa kaivanut maahan, vaan ainoastaan kantelin, kokeilin, kääntelin ja kiroilin niitä sopiville kohdille. Kun lopulta sopivat kivet olivat löytäneet sopivat paikkansa, satoi ensilumet ja homma jäi (taas) pariksi viikoksi. Eli onhan tämä homma nyt ihan helvetin 

Raskasta

Jos oma lihaskunto on miinuksella ja raskain asia mitä omassa työssään joutuu käsittelemään on huoltajien wilma-viestit (joissa on kyllä välillä kestämistä), niin tällaiset isien syntien painoiset kivilaatat ovat kyllä nätisti sanottuna saatanallisperkeleellisen raskaita. Eikä siinä mitään, jos kivi pitäisi vain nostaa kasasta, kantaa paikalleen ja korkata kalja, mutta kun prosessikuvaus on sen kaltainen, mikä tuolla ylempänä on jo kerrottu, niin homma on hitauden lisäksi myös sangen raskasta.

Kahdeksan kiveä ja kolme tuntia kantelua, siirtelyä, kokeilua, kiroilua, valkkailua, lisää siirtelyä ja lisää kääntelyä. Mukaan ei ole laskettu varsinaiseen asentamiseen käytettyä aikaa. Eikä itkemiseen.

Kivien kantelun lisäksi kroppaa kuormittavat kaivaminen, kökkiminen ja konttiminen. Henkisellä puolella taas kyrpiminen ja kiroilu. Kivet ovat itsessään painavia kuin Villu-Piparin huoltajan argumentit, mutta siihen päälle niiden sommittelu vaatii tarkkuutta, jotta ne saisi sopivasti kohilleen ja korkoon niin laajemmassa kuvassa kuin viereisiinkin primadonniinkin verrattuna. Seija Ala-Kautta käytti vatupassina pitkää lautaa, minä taas perstuntumaa ja maailman likinäköisintiä silmämäärää. Kunhan apinan raivon nostattama pöly ensi keväänä on laskeutunut, tulee olemaan jännä nähdä, millaista topografiaa on tullut tehtyä. Veikkaan, että ihan Argentiinan pampaan ei ylletä, mutta kunhan oltaisiin maastonmuotojen suhteen edes lähempänä Suomen Lappia kuin Andeja. 

Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että kyllähän tässä tulee myös konkreettisia työn tuloksia. Vaikka hommaan on uponnut kymmeniä tunteja ja tuhansia perkeleitä, niin onhan tällainen liuskekiveys (jopa amatöörien tekemänä) ihan jäätävän

Upeaa

Siis katto itte:

Jos tässä kuvassa olisi valmis liuskekiveys ja se olisi upea, voisi sanoa vaikka että "kyllä se valmis liuskekiveys on upea!"

Kun ylempää kuvaa vertaa tähän, voi sentään todeta, että kyllä ennen oli kaikki paremmin.

Ihan sama, jos nyt johonkin kohtaan vähän kerääntyy vettä, tai kaikkialla ei ole ihan jokainen kulma samassa tasossa. Luonnonkivillä ei tähän hintaan nämä tekijät tämän parempaan pysty. Välillä jopa miettii, että vaikka kukaan ei olekaan kärsinyt koskaan yhtä paljon kuin me, tähän liuskekivitykseen uhrattu aika on sen väärtti.

“Kivien kantelun lisäksi kroppaa kuormittavat kaivaminen, kökkiminen ja konttiminen. Henkisellä puolella taas kyrpiminen ja kiroilu.”

Kiviä on vielä jäljellä jäätävästi, mutta se olennainen eli kahden talon kolmien portaiden välinen ala on nyt saatu suunnilleen katettua. Jos ei kaikkia kiviä jakseta asennella tai niille ei ole tarvetta, niin eiköhän noille joku omista asennuskyvyistään liian itsevarma idiootti ostajaksi löydy. Palkataan niillä rahoilla sitten seuraava surkea urakoitsija.

Kivi, kiven, kiveä, kivelle, kivestä, kivekseen, kiveksineenköhän.

Viisi vuotta sitten 2019

Vanhan ja jo maailmankartalta kadonneen kotimme tontin asemakaavamuutos meni vihdoin läpi, kun naapurien valitus hylättiin. 

https://kodotus.blogspot.com/2019/12/odottelu-ohi-kaavamuutos-meni-lapi.html

Neljä vuotta sitten 2020

Sähkömies (R.I.P.) ryhtyi hankalaksi ja siitä alkoi parin vuoden käsittely Kuluttajariitalautakunnassa, joka päättyi vastapuolen kuolemaan - meillä ei ollut osuutta asiaan, ellei aiheuttamaamme ****tusta lasketa. 

Talon seiniä nousi ja sitten taas laski, kun mittavirheen takia piti pätkä purkaa pois ja korvata uusilla hirsillä.

https://kodotus.blogspot.com/2020/12/taloa-kasataan-ja-taloa-puretaan.html

Kolme vuotta sitten 2021

IV-jesuiitat hoitivat tonttiaan samalla menestyksellä kuin aiemmin ja jälkeenkin. Oireita heidän suurimmasta mokastaan on luettavissa jo tästä postauksesta, mutta diagnosoin heidän sohlaamisensa tason nuorena optimistina tuolloin alakanttiin. 

Vesijohto jäätyi, muttei viimeistä kertaa, koska mitä siitäkin tulisi, jos ihminen oppisi virheistään. Eihän silloin kukaan jäisi IV-benediktiinin hommiin. 

Ja hupaisaa (todella joo, toim. huom.), että nurkista veti jo tuolloin, koska nurkista vetää edelleen. Hihi. 

https://kodotus.blogspot.com/2021/12/muuttotarkastus-lapi-vesijohto-jaassa.html

Kaksi vuotta sitten 2022

Vetoisat nurkat mainitaan ekassa virkkeessä. Meillähän on tässä kantava teema. 

Elimme pompsahtaneiden sähkönhintojen ja sähköyhtiöiden piiiitkien riistosopimusten kulta-aikaa. Me selvisimme tämän kriisin läpi hyvin pienillä vaurioilla, mutta joillain taitaa vasta nyt olla parinkymmenen sentin kilowattituntihintaiset määräaikaiset sopimukset katkolla. Siinä saatiin rahastettua pitkään ihmisten hädissään tekemillä ratkaisuilla. 

https://kodotus.blogspot.com/2022/11/tuli-ja-sahko-avainasemassa.html

Vuosi sitten 2023

Kooma

“Tuli tuossa kolme vuotta täyteen tähän mörskään muutostamme. Se on pitkä aika.”

Pihatyöt - ylläreitä riitti

Jos raksatriggeröitymiseni ei olisi niin traagista, se olisi suorastaan naurettavaa. Heti kun jotain raksapaskaa pitää suunnitella (ja joskus kohdallani harvoin jopa toteuttaa) otsaani nousee Kheopsin pyramidin kokoinen tatti ja hermo menee. Aina.

No nytpä kävi kuitenkin niin, että pihaa on rakennettu ja en ole (pahassa) psykoosissa. Miten tässä näin pääsi käymään? 

“Pihaa on rakennettu ja en ole (pahassa) psykoosissa.”

Sitä ennen kuitenkin pieni kurkistus IV-ronaldojen ihmeelliseen maailmaan. Siihenhän sopii otsikoksi mainiosti vaikkapa

 Pieni kurkistus IV-ronaldojen ihmeelliseen maailmaan

Ollessamme pohjoisessa reissussa IV-pepe pirautti olevansa pihassamme ja menevänsä katolle tsekkaamaan poistoilmaputkemme. Siis ne, joista tippui vettä lautalattioille, “kato kun kyllähän tää vähän oli niiden kattomiesten vika kun me njössönnöödödöddöö”. Tammikuussa oli puhetta, että keväällä IV-giroudit hilpaisevat tsekkaamaan putkien ympärille elegantisti levittämänsä tiivistemössön kunnon ja laittavat putkien saumojen suojaksi mansetit, koska tiivistemassa repeilee kuin sanonkomämikä sanonkomäkellä hirsitalon painuessa. Kun kysyin puhelimessa IV-mbappelta manseteista, vastaus oli, että ne on kato tiiäkkö vähän vaikeita laittaa, kun ei sieltä Marsistakaan ole saatu kuin videokuvaa. 

On muistoja ja sitten on IV-muistoja.

Seuraavana päivänä sähköpostiin pamahti jälleen kerran LVI-urakan loppulasku ja jälleen kerran täydelle summalle ja jälleen kerran piti soitella firmaan ja todeta, että viimeinen erä on SOVITTU MAKSETTAVAKSI KUN LOPPUTARKASTUS ON PIDETTY ja lisäksi emme maksa koko summaa, koska IV-sparvit asentelivat melkoisia matkavessoja seiniimme. Mutta ei, laskua pukkasi, koska kyllähän tämä nyt ihan selvästi on vimosen päälle kelpo tapa estää veden valuminen sisään:

Peukku pepussa, kaksi parhaassa.

Ei tullut mansetteja. Tuli auringon kuumentamaa lähes nestemäistä bitumia. Tähänhän kelpaa tehdä vaikka ohituskaista. Tai voi tuo olla toki jotain muutakin mönjää, jos IV-hyypiä ajattelin orgaanisen aineksen sopivan tällaiseen ekohörhötaloon.

“Ne on kato tiiäkkö vähän vaikeita laittaa, kun ei sieltä Marsistakaan ole saatu kuin videokuvaa.”

Nämä IV-pelet ovat kyllä sellaista meemimatskua että kippis ja kiesus. Veikkaan, ettemme ole kuulleet vielä saagan viimeistä lukua. Saatavilla myös äänikirjana. Lukijana joku niistä reality-ohjelmista tutuksi tulleista Nicoista, joilla on kaulassa tatskoja. Mutta takaisin piharakentamisen ja -psykoosien maailmaan vaikkapa otsikolla

Takaisin piharakentamisen ja -psykoosien maailmaan

Vuosi sitten me jopa yritimme saada pihaa kuosiin. Ihan oikeesti. Yksi veijari kävi pihassa ja Seija Ala-Kautta totesi jälkeenpäin nähneensä enemmän punaisia lippuja kuin tet-harjoittelija Elinkeinoministeriössä. Ei tullut arviota urakan kestosta, koneita olisi vähän tuotu tontille varastoon ja varmuudeksi ja vähän lisätyövoimaa olisi ehkä pitänyt ottaa ja lisäkustannuksiahan näistä aina tulee kuitenkin ei voi mitään varmaa sanoa mutta alkaa olla jonoa että nyt kyllä kannattaisi päättää.

Samalla kun minä otin kuvaa keskeneräisestä pihasta, Seija otti kuvaa keskeneräisestä minusta.

Toinen vaihtoehtomme oli meille aikoinaan maatyöt tehnyt firma - ihan laadukas ja hyvämaineinen. Niin laadukas, että myi meille 1200 eurolla hulevesipumpun, jota ei löydy mistään. Firmalle tuntui kuitenkin olevan jotenkin hankalaa saada sitä multaa sinne sisäpihalle, kun multafirman kuljetin oli epäkunnossa ja sen Rooman palon jälkeen on ollut jotenkin alakuloinen olo.

Yksi lupasi käydä tsekkaamassa tontin. Ei käynyt. 

Yksi kävi ja joutui toteamaan, että pihaamme ei mahdu hänen koneillaan. Oli selkeäsanainen ja mukava ja syy kieltäytymiseen oli meidänkin etumme, kun vuokrakoneella ei kannata tehdä.

Toinenkin fiksu tekijä kävi tontilla, mutta aikataulut eivät kesälle natsanneet. Toivonkipinä kuitenkin eli. 

“Multafirman kuljetin oli epäkunnossa ja sen Rooman palon jälkeen on ollut jotenkin alakuloinen olo.”

Sitten tuli lumet ja toivonkipinä jäi nietosten alle. 

Kai tohonkin voi siirtonurmen asentaa?

Uusi kierros keväällä 2024. Viimeisenä mainitun fiksun firman kalenteri oli ammuttu jo täyteen.

Kokeiltiinpa sitten tavoitella vielä yhtä Facebookissa kehuja saanutta tekijää. Vähän hämmensi, kun saatiin sähköposteihin nopeasti asialliset ja ystävälliset vastaukset. Outoa. Ja hänelle passasi piipahtaa tontillammekin. Mystistä. Tarjous oli kattava, eritelty ja selkeä. Huolestuttavaa. Missä urahtelut, selittelyt, missä ynseys? Missä perinteinen “se nyt maksaa mitä maksaa ja tää lause maksaa tonnin plus alvi”? 

Tuskin se haittaa, jos sinne siirtonurmen alle nyt jotain pientä jää?

Kun ongelmallinen, kapean solan takana sijaitseva, elinkeinoministerin empatiakykyä pienempi tonttimme oli tekijän kanssa tsekattu ja toimitettu vielä kuvinakin kulkureitin leveys ja korkeus, saimme tiedon, että heidän koneensa mahtuvat tontillemme hommiin. Buukkasimme huhtikuun 19. päivä firman saatteella, että jos mitenkään mahdollista, niin piha olisi kiva saada valmiiksi ennen heinäkuun puoliväliä, jolloin vietämme Nonstoppolosin rippijuhlia. Varmaa lupausta emme luonnollisestikaan voineet saada, sillä edellämme jonossa olevat työmaat piti toki hoitaa ensin pois alta. 

Sitten odoteltiin. Se on raksa-alalla aika tuttua hommaa.

Ennen juhannusta 17.6. tsekkasin työmaiden tilannetta ja sain itkua tirauttavan vastauksen: edeltävät työmaat olivat venyneet reippaasti suunnitellusta, joten pihan saaminen rippijuhliin mennessä oli hyvin epätodennäköistä. Itkin kuin mies, sillä kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin minä.

“Saatiin sähköposteihin nopeasti asialliset ja ystävälliset vastaukset. Outoa.”

Kesäkuun lopussa, tarkemmin sanottuna perjantaina 28.6. tuli uusi viesti. Pihatyöt alkaisivat maanantaina. Itkin taas kuin mies - tällä kertaa ilosta. Vähän Prisman kassa ihmetteli. 

Vastaava mestarimme / pääsuunnittelijamme oli varmasti valvonut tilanteemme vuoksi öitään, joten laitoin hänelle lauantaina tiedon pika-aikataululla alkavista maatöistä. Sanoin siinä soittelevani hänelle alkuviikosta, niin saadaan vastaavan näkemys ja vaatimukset myös mukaan. Tiistaina soittelin. Vastaus oli:

Ei ole soittoa kuulunut, mutta ihan näin spoilerina, että pihan tekijätkin ehtivät jo lähteä lähes kolme viikkoa sitten. 

Koska pihamme on pieni kuin Riikan halu olla ammuskelematta maahanmuuttajia lähijunassa, se tiesi roudaamista ja lisää roudaamista. Piha-aihiolla lojuvat puu- ja muukasat piti siirtää muualle paikkoihin, joita ei ollut. 

In our tontti we have this thing called lavoja ihan helvetisti.

Tähän onkin pakko kirjoittaa pieni ylistyslaulu Seija Ala-Kauttasta, sillä armas puolisoni on käsittämätön tekijä kaikessa mitä pitää tai tarttee, tai no kaikessa. Kama siirtyi kuin Vornasen Timppa ravintolan edustalle ja piha saatiin kuin saatiinkin kelpoon kuosiin pihan tekijöitä varten. Ja ihan käytännön vinkki: kymmenen senttiä paksut liuskekivet kandee varastoida sellaiseen paikkaan, josta niitä ei tarvitse siirtää uudelleen toiseen paikkaan. Tiedän ihan vaan omasta kokemuksesta.

Liuskekivet väärässä paikassa. Rrrrrrrrrranskalainen rrrrrrraksa-auto oudossa paikassa, eli ei korjaamolla.

Sitten pihatyöt alkoivat. Tähän sopiikin otsikoksi vaikka

Pihatyöt alkoivat

Kaivuri ja etukuormaaja oli tuotu pihaamme jo viikonloppuna, joten kunhan tekijät maanantaiaamuna pörähtäisivät pihaan, kaivuri alkaisi kaivua ja kuormaaja kuormua. 

Paitsi että

Kaivuri ja kuormaaja eivät mahtuneet siitä mistä niiden piti mahtua

Ihan helevetin kiva otsikko, eikö. Mutta näin kävi. Kumpikaan kone ei mahtunut sisäpihallemme, jonne kieltämättä on ahdasta mennä piharakennuksen ja talon välisestä solasta. Mukavat ja taitavat miekkoset yrittivät parhaansa, mutta kyllähän sitä sinivalas aika nopsaan huomaa, ettei chihuahuan kanssa kannata paritella. 

"Mutta tämä kaivuripa ei mahtunutkaan, vaikka se puhkui ja puhalsi ja miksi isoäidillä oli niin suuri suu!"

Kun tämän postauksen alussa kirjoitin, että triggeröitymistä pukkaa, niin jep, kyllä pukkasi. Maalailin mieleeni kauhukuvia työmaan keston venymisestä viikkoihin, laskujen nousemisesta pilviin ja pääni hajoamisesta kvarkeiksi. Näistä viimeinen toki toteutuikin, mutta se nyt tapahtuu muutaman kerran viikossa. Sitten vaan jesaria kehiin ja uuteen nousuun.

“Kyllähän sitä sinivalas aika nopsaan huomaa, ettei chihuahuan kanssa kannata paritella. ”

Korvaavat koneet saatiin jo tiistaille, jolloin pihassamme siis möllötti kaksi kaivuria ja kaksi kuormaajaa. Minä laskeskelin niiden tuntihintoja ja aloin laitella vasemman munuaisen ja esikoispojan myynti-ilmoitusta Toriin.

Kyllä se homma etenee, kun on (lopulta) oikeat välineet!

Mutta alkoipahan hommakin edetä: kaivuri ruopi pihatien reunasta maata ja kuormaaja mahtui nyt kuskaamaan sitä sisäpihalle. Parissa päivässä sisäpiha muuttui kuopasta tasaiseksi sorapediksi, jonka päälle tuli multa nurmikkoa varten. Etupiha tasoitettiin pienemmällä murskeella ja talon ja piharakennuksen (tupandeeros?/möksyli?/eerpii empii?) väliselle alueelle tuli kymmenisen senttiä kivituhkaa liuskekivien asennusta odottamaan. Spoileri: asennus on jo alkanut. 

Kyllä kai tohon voisi nyt jo sen sulkapallokentän laittaa?

Kun multakuorma tuotiin pihaan, kömmin heti herättyäni terassille ja totesin toiselle työmiehistä iloisesti, että "multa tuli". Seija Ala-Kautta joutui vähin äänin poistumaan sisätiloihin eikä kikatuksesta meinannut tulla loppua. 

Rännien alle asennettiin rännikaivot ja niistä vedettiin putket tontin rajoille, jonne saimme luvan imeyttää sadevedet. Ja saamme tosiaan käyttää jopa omistamaamme ojaa, vaikka lupa meiltä alunperin  evättiinkin. Mutta kun ilmastonmuutos alkaa muutenkin täyttää joka jumalan putken vedellä, lienee kaupungilta ihan fiksu veto sallia imeyttää osa vedestä maaperään. Nonstoppolos asenteli yhden syöksytorven alle betonisen kourun, kun siihen ei mahtunut rännikaivoa ja putkea pinnassa olevan salaojan takia.

On se kaunis näky, kun betoninen kouru lorottaa.

Hommat siis alkoivat toden teolla tiistaina ja perjantaina saatiin jo siirtonurmirullat pihaan. Pari tuntia myöhemmin sisäpihan louhos olikin kukoistava nurmikenttä. Tämän kirjoitushetkellä näistä hommista on jo muutama viikko ja nurmi näyttäisi olevan yhä hengissä. 

Rullaati rullaa, anna laskun tullaa!

Perintörinsessa riisui tiaransa asennushommien ajaksi.

Tässä me jo rugby-joukkueen (Keravan Nahkasoikio - FF Kervo Förhudpojkar) kanssa odotellaan, koska päästään kentälle möyrimään. Että ei mitään kiirettä.

Jumankaare, siellähän on ruohoa, huusi reggae-muusikko, kun meidän pihan näki.

Enää puuttui yksi olennaisesti rakennuttajan mielenterveyttä rapauttavista asioista eli lasku. Ja luovan otsikointityylin mukaisesti laitetaan vaikka että

Lasku oli saatana ihan kohtuullinen, tarkasti eritelty eikä sisältänyt ylimääräistä

Siis oikeesti. Meiltä EI laskutettu vääränkokoisia koneita. Meiltä EI laskutettu ekstraa momentilla “kato ku nää jutut nyt on niinku tiäks njäbbädäbbädää ja tossa olis kymppitonni ekstraa”. Lasku oli - harvinaista kyllä - selkeästi arvioitua pienempi, koska aikaa pihatöihin meni - harvinaista kyllä - arvioitua vähemmän. Harvoin sitä on maksanut näin montaa tuhatta euroa näin vittuuntumatta. Rakennushommissa hyvälle mielelle on vähän eri kriteerit.

Viisi vuotta sitten 2019

Ongelmapatonkimme on ollut meillä jo viisi vuotta. Tarkoitan sillä rrrrrrrrrrrranskalaista rrrrrrrrrraksa-autoa. On siitä iloa ja hyötyäkin ollut - paljon enemmän kuin murheita, mutta jotenkin on mukavampaa olla negatiivinen.

Ja siitähän me lähdetään, että hyviä ammattilaisia on turha työllistää, jos itsekin kykenee tekemään paskaa. Siksipä itse pähkäilimme, miten talo tontille sijoitettaisiin. Ja arkkitehdit, pyh. Suunnittelevat asiakkaan rahoilla itselleen monumentteja. Minähän en sellaista palkkaa!

Neljä vuotta sitten 2020

Laitoimme rakennusluvan hakuun. Se vielä vuoden voimassa. Saa nähdä, haetaanko jatkokautta 2030-luvulle.

Sisko rakennutti mökin. Sisko ei ollut tyhmä, sen veli oli. Tai on.

Samalla kun suunnittelimme loppuelämämme vankilaa, kävimme pelaamassa myös huippuluokan pakohuoneessa. Voin edelleen lämpimästi suositella Escape Porvoota. Huippu.

Kolme vuotta sitten 2021

Tässä pask pers vit helv saat proggiksessa on potkuja annettu ja lopareita otettu. Kismittämään jäi hyvän pystytysporukan hommien viivästyminen ja heistä luopuminen. Perus.

Kattopaneeleihin vedeltiin maalia ja kesäkämppämme saunatiloihin jätti omia jälkiään Pipana-Pirkko.

Kaksi vuotta sitten 2022

Hengailimme terassilla, joka on edelleen ihana, koska katettu. Harakat ärsyttivät. Ei kyllä tarttis luontokappaleiden tulla tolleen meidän tontille.

Valitsimme talon maaliksi punamullan. Oli muuten hyvä valinta. 

Vuosi sitten 2023

Kodotuksen mediaimperiumi laajeni nuorisokanava YouTuben puolelle. Nimittäin sauna sai Velco-korvausilmaventtiilin ja tein sen asentamisesta kuulkaa ihan videon. Ja millaisen videon? No tällaisen!

“Jos raksatriggeröitymiseni ei olisi niin traagista, se olisi suorastaan naurettavaa.”

Onnea blogi - viisivuotias vanhus

Tässä sitä vielä nilkutetaan! Blogin viisivuotissynttärit lirvahtivat jo ohi ennen vappua. Raksablogi sinänsä on aika latenssivaiheessa. Isoja ei edelleenkään ole tapahtunut, mutta jospa tässä nyt jonkinlaisen summauksen saisi aikaiseksi. 

MLL:n sivuilla viisivuotiaan kehityksestä sanotaan näin:

5-vuotiaan kehitys on suvantovaiheessa: Lapsi on omatoiminen, aloitteellinen, tasapainoinen, sopeutuva, rauhallinen ja monella tapaa ison oloinen. Hänestä on mukava olla avuksi, ja hän osallistuu mielellään esimerkiksi kotitöihin. Töiden vieminen loppuun asti on hänelle tärkeää.

KOMMENTTI: Suvantovaiheessa ollaan. Aloitteellisesta en tiedä, kun en ole mitään jaksanut tehdä edelleenkään. Onneksi elämä on sentään aika tasapainoista. Töiden vieminen loppuun asti olisi kivaa, mutta sähkäristä ei ole kuulunut sitten vuoden 2023 helmikuun (“palataan parin viikon päästä”) eikä vastaava mestari ole saanut hommattua hirsimiestä tontille touhuamaan, vaikka tammikuussa (sentään tämän vuoden) näin näin ilmoitti tekevänsäkin. Että ei siis mitään uutta. 

Jos tämä perhe kutsuu sinut syömään salaattia, kannattaa kysyä, miksi heidän kätensä ovat veressä. Kiitti tekoäly tästäkin kuvasta.

Toisaalta 5-vuotias on vielä monin tavoin pieni lapsi. Kiukunpuuskat ja tunteiden ailahteleminen ovat nekin osa normaalia arkea. Lapsen itsekritiikki saattaa nostaa päätään ja hänen luottamuksensa omiin kykyihinsä voi horjua. Lapsella voi myös olla erilaisia pelkoja, esimerkiksi epäonnistumisesta. 

KOMMENTTI: No perkele todellakin. Lähinnä tosin pelot epäonnistumisesta liittyvät siihen, että kalliit ammattilaiset ovat sössineet hommansa ja sössimisiä pitää palkata korjaamaan seuraavat kalliit ammattilaiset. 

“Palataan parin viikon päästä.”

5-vuotias ymmärtää paremmin kuin 4-vuotias, mikä on oikeasti totta ja mikä satua: ”Tää on oikeesti meidän mattopiiska, mut leikisti tää on nyt mun lumikenkä.”

KOMMENTTI: “Tää on oikeesti ihan paskasti hitsattu, vaikka hitsaaja teeskentelikin, että tää olis ihan hyvon hitsattu”. TAI “Täältä katosta tulis oikeasti vettä poistoilmaventtiilistä, vaikka IV-Galadrielit väittäiskin, että ne kyllä varppina teki hommat tosi hyvin”. 

5-vuotias voi pahoittaa mielensä herkästi.

KOMMENTTI: Jo yksivuotias pahoitti mielensä, kun naapurin setämies kävi vaahtoamassa. LINKKI Mielensä pahoitti myös sähkömies (R.I.P.) ja naapu(R.I.P.)

Tekoäly päätti, että vihainen lapsi näyttää samalta kuin hyökkäävä chinchilla.

Lapsi samaistuu jompaankumpaan vanhemmistaan ja tästä tulee ihailun kohde ja sankari: ”Meidän isä on paljon vahvempi kuin teidän!”

KOMMENTTI: “Meidän vastaava mestari saa vähemmän aikaan kuin teidän!”

Onnistuneen ihmissyönnin jälkeen koko AI-perheen ilmeistä tihkuu onnea. Ja suupielistä verta.

Isoja ei tosiaan ole tontilla tapahtunut. LVI-firman kanssa palaveerattiin loppulaskusta, jonka läväyttivät, vaikka viimeinen erä piti maksaa vasta lopputarkastuksen jälkeen (spoileri: lopputarkastusta ei ole ollut). Kolmea ja puolta donaa ei olla maksamassa siitä skeidasta, mitä IV-elrondit taloomme sössivät. Pari tonnia ehkä. Ehkä. 

Pihan pihanaa!

Pitkän vatuloinnin ja viimevuotisen urakoitsijoiden luumuilun jälkeen saimme kuin saimmekin pihaurakoitsijan buukattua. Maatöidemme tekijä ei nyt sitten kuitenkaan oikein silleen ollut saatavilla. Sama maaurakoitsija on laskuttanut meiltä 1200 euroa hulevesipumpusta, jota ei ole koskaan asennettu mihinkään. Arvatkaa, saadaanko niitä rahoja koskaan takaisin? Laskuttaminen kun on helpompaa kuin takaisin periminen. Ja tämä tekijä on taitava ja arvostettu. 

Siellä se piharakentaja sommittelee liuskekiviä. On se AI taitava. Tulisikohan se tekemään meidän pihankin?

Pihaa tulee tekemään siis tekijä, joka vastaili fiksusti ja nopeasti meileihin (outoa), piipahti paikan päällä ja vaikutti edelleen täyspäiseltä (huolestuttavaa) ja tulee tekemään pihan kesällä (mikähän Baskervillen koira tähän on haudattuna?). Veikkaan, että lopputulos vahvistaa käsityksemme siitä, että kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. Tragedia siitä tulee, sano mun sanoneen.

Luistelinehdot

Retkiluistelun suhteen talvi oli aika huikea. Tussulanlärvi oli huippukunnossa käytännössä useamman kuukauden putkeen. Eikä aina tarttenut lähteä edes jäälle saakka: 

Pyysin tekoälyä luomaan giffin, joka esittäisi rantaa, metsää ja aurinkoa. Tavallaan juu. 

Jatkoon vai ei jatkoon?

Emmätiä, sano sä. Bloggaaminen on vähän tai enemmänkin hyytynyt. Jatkaako vai ei? Ja miten? Mistä? Mikä on Diegon kellarissa publovan pullon salaisuus? Alanko tilata Temusta alusvaatteita, joita unboxaan? Alanko antaa meikkivinkkejä? Sieltä piirisiittäjä Tiine von Lersson jo peukuttaa (ei siis hiehoa), joten annetaanpa meikkivinkki:

kajal

Mutta siis emmätiä vieläkään.

Hyvällä meikillä saa viiden vuoden itkutkin piiloon. Miten me pärjättiin ennen ilman tekoälyä?

Viisi(!) vuotta sitten 2019

Eissaattana, nää on hauskoja! Kun ei ollut (vielä) mitään kirjoitettavaa ja kun vielä suhtautui omaisuutensa ja mielenterveytensä menettämiseen pelkkänä hauskana harrastuksena, tuli kirjoiteltua hassutteluja tontin hankkimisesta ja vanhan talon ostamisesta. Voi kun olinkin viisi vuotta sitten 40 vuotta nuorempana hauska!

Onko tontti, osa 1

Onko tontti, osa 2

Miksette ostaisi valmista taloa? 

Neljä(?) vuotta sitten 2020

Kappas, tuolloinhan jo tapahtuikin jotain. Tartti vain vuosi viisastella alkuun. Jos joku vielä muistaa, niin silloinhan oli sellainen pikkuinen juttu kuin korona. Sepä oli hassua se, kun luultiin, että nyt me kuollaan kaikki, mutta ei tiedetty, että Putin se siellä taustalla vasta alkoi brändätä maailmansotaa. Ja mitä tekee ihminen maailmanlaajuisen kriisin pamahtaessa päälle? No ostaa saatana hirsitalon!

Kivasti sai tekoäly vangittua silmissäni orastavan toiveikkuuden talokauppojen jälkeen.

Olimme kauhuissamme, miten uskallamme talon ja pärjäämme taloudellisesti koronakriisin rassatessa kansakunnan anusta. Mutta hassuahan tässä on se, että tuon ajankohdan jälkeen ei ole edelleenkään tullut parempaa ja edullisempaa hetkeä aloittaa raksapaskomista: koronan päälle puutavaran ja rakennustarvikkeiden hinnat ampaisivat kohti kattoa, sitten kuspää-Putin aloitti oman ristiretkensä vapaata maailmaa vastaan ja nyt rakennusala yskii, vaikka halpaa ja hyvää ovat kuinka pyrkineetkin tekemään. 

“Kun vielä suhtautui omaisuutensa ja mielenterveytensä menettämiseen pelkkänä hauskana harrastuksena.”

Talon suunnittelu oli kovasti vauhdissa, päätöksiä tehtiin, suunnitelmia syntyi ja kuoli ja epätoivon musta kyy alkoi jo sihistä useammankin peruskiven päällä - eli raksaproggis oli sikiämässä kaikessa kaun/heudessaan. 

Ostettiin hirsitalo etänä

Talotoimittajan valinta

Keittiösuunnitelma alkoi muotoutua

Ajatus leivinuunista sai aikaan erektiohkoja...

... ja piharakennus lerppautti sen...

... ja niin lerppautti naapurien kuuleminenkin

Eivätkä ne ulkoportaiden vaatimuksetkaan nyt ihan kliimaksiin kiihottaneet

Ja optimisti luuli, että viikko on rakentamisen lyhyin aikayksikkö. Höpöhöpö. Se on kuukausi. tai vuosi(kymmen)

Kolme vuotta sitten 2021

Talossa olivat jo mainiot (siis oikeasti ilman mitään katkeraa vidduilua) timpurimme. Sisätyöt olivat käynnissä. Vanha kotimme lanattiin kasaksi lautaa ja purua. Juu, oli tiukka paikka. Hankintoja tehtiin, pystyttäjät lusmusivat muilla työmailla ja vastaava mestari vastaili niukanlaisesti. Hankimme jo uuden kodin sisustusta, vaikka pikkasen vielä puuttui taloa ulkoakin. 

Kaksi vuotta sitten 2022

Herranjestas! Mehän asuttiin jo tässä mörskässä kaksi vuotta sitten! Mihin ne vuosisadat vierivät. Rollaattorilla torille!

Onnellinen tekoälyn tekemän perhe on saanut huijattua mukaan pariskunnan, jonka he aikovat illalla suolistaa, marinoida ja grillata vartaassa. AI että!

Kodotuksen brändin ytimessä on aina ollut itsetyytyväinen verbaalinen kikkelöinti. Jos sellainen kiinnostaa, niin tässäpä kikkelöidään pääsiäisestä raksa-alalla. 

“Itsetyytyväinen verbaalinen kikkelöinti”

Jos taas kiinnostaa lukea yhdestä yhteistyökumppanistamme, josta on vain hyvää sanottavaa, niin se on Terveysilma ja heidän Velco-ilmanvaihtoventtiilinsä.

Kävimme myös Rakenna&Remontoi-messuilla sekä Kevätmessuilla. Kikkelöinniksihän sekin meni.

Ja jos kiinnostaa, miten yhdistetään kikkelöinti, reklamointi ja Euroviisut, niin klikkaapa sie tästä.

Ymmärrän, jos ei. Onhan toi nyt hirveetä kuraa. 

“Kikkelöinti”

Ja naapurikin kupsahti. Semmoisia naapureita me ollaan.

Vuosi sitten 2023

Oli noro ja korona. Postaustahti oli näemmä jo hyytynynnä, joten aika samaa jupinaa siellä näytti olevan kuin tänäkin vuonna. 

Että emmätiä. Tiäkkö sä?

“Tässä sitä vielä nilkutetaan!”

Vuosi 2023 - hiljaista oli

Blogi on ollut viime kuukaudet(kin) viettämässä hiljaisuuden retriittiä. Siitä tietää, että on väsy, kun keski-ikäinen valkoinen kaikin puolin etuoikeutettu mies ei jaksa enää edes uhriutua. Pohdinkin jo, pitäisikö jatkossa keskittyä enemmän liikkuvaan kuvaan ja naseviin kuikkailuihin ig:n, snapin, tiktokin ja x:n puolella. Mutta sitten muistin, että minulla ei ole snäppiä, tiktokkia eikä äksää. Instagram on, joten ehkä alan sinne tehdä videoita, miten saada pyöreämpi peppu (photoshopilla) tai miten juostaan biksuissa turkoosinsiniseen mereen skumppalasi kädessä (pikavipeillä). 

“Keski-ikäinen valkoinen kaikin puolin etuoikeutettu mies ei jaksa enää edes uhriutua.”

Mutta mitäs helevettiä sitä tänä vuonna on siis tapahtunut? Meinasin luntata tämän vuoden aiemmista blogipostauksista, mutta sitten tajusin, että tämän vuoden aiempia blogipostauksia ei juurikaan ole. Tähän tämä on mennyt. Seuraava postaus on varmaan muistokirjoitus, eikä sitäkään muista kukaan kirjoittaa. Piti katsella kännykän kuvista, millaisia fantastisia elämyksiä olemmekaan kokeneet. Ja olihan niitä. 

Tammikuu 2023

Peura kävi talon takana lintujen ruokintapaikalla.

Ostin hattarasokeria miljoonaa eri makua.

Voi tässä olla kaksikin miljoonaa makua, riippuu oletko supermaistaja vai perusmäystäjä.

Tein yhdestä valokuvasta mustavalkoisen version.

Ja jos nämä eivät tammikuun spektaakkeleiksi riitä, niin sitten voit kyllä mennä jo itseesi.

Helmikuu 2023

Syötiin rameneita. Hyviä.

Savustin muikkuja. Hyviä.

Et kyllä ikinä usko, mutta tossa oli just äsken muikkuja, mutta sitten toi lohi vaan tuli jostain ja viskoi ne muikut pois ja sanoi että "täällä savustun minä" eikä siinä auttanut kuin totella, koska toi lohi irvisti mulle niin ilkiästi.

Myin hattaraa koulun pihassa. Olin ostanut sitä varten uuden teltan. Kertoo jotain bloggaamisen menestyksellisyydestä, kun seuraava askel on torimuijan ura. 

Luisteltiin Tussulanlärven jäällä.

“Voit kyllä mennä jo itseesi.”

Sähkölasku oli ihan kohtuullinen.

Nähtiin merikotkia.

Merikotka. Very metka.

Kävin vaahtokylvyssä.

Ja jos nämä tapahtumat eivät saaneet sydäntäsi pamppailemaan, niin odotas vaan. Maaliskuussa olikin melkoista vuoristorataa ja vekkulaa saatana!

Maaliskuu 2023

Talon nurkista tuuli sisään. Lämmintä nurkassa 8 astetta. On muuten edelleen.

Ostin Mikkelistä matkaharmonin.

Luisteltiin Tuusulanlärven jäällä.

“Vuoristorataa ja vekkulaa saatana!”

Oli korona. Ja sitten samaan aikaan norovirus. Se selvisi, kun yskäisin. 

Sähkömies kävi yllättäen, kun urakka oli ollut vuoden kesken ja että jos sitä. Mutta kun olin koronassa, niin sovittiin, että tulee parin viikon päästä uudelleen. Vielä ei ole näkynyt. Mutta että jos sitä vielä.

Käytiin kevätmessuilla.

Tykkään käydä kevätmessuilla, kun siellä saarnaa Isä Epsteiniamus XVIII.

Aika hurja kuukausi. Mitenkähän sitä loppuvuosi menee, kun nyt jo näin hengästyttää? Sehän nähdään ihan pian.

Huhtikuu 2023

Savustettiin lohta. Se eri kuin joka irvisti tuolla ylempänä. Serkku ehkä.

Laskin slalomia ensimmäistä kertaa 18 vuoteen. 

Uuden Seelannin Wahuamapatekuwahimuamuakwama on kyllä suosikkilaskettelukeskukseni. Siellä on paras Henri Hipon hiihtokoulu.

Ostettiin korituoli.

Liukasteltiin Sipoonkorvessa.

“Mitenkähän sitä loppuvuosi menee?”

Nähtiin joku kurppa pihassa.

Haettiin pyöreitä kiviä pihaan, kun ilmaiseksi saatiin. Siinä ne ovat edelleen.

Ja vieläkin.

Alettiin pohtia, josko vaikka pihaa saisi tänä kesänä kuntoon. Spoileri: ei saatu.

Kyseltiin kokenutta hirsimiestä avuksi, kun talossa on moni asia persiillään. Hirsimies sanoi tulevansa. Spoileri: kävi syyskuussa ja sanoi hakevansa työkaluja ja palaavansa asiaan. Vielä ei ole palannut.

Vaihdoin Velcon suodattimet. 

Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on tuoksu raikkahin sieltä.

Eteisessä oli kenkiä. 

Olipa aikamoinen huhtikuu. Välillä sitä miettiin, miten kroppa pysyy mukana kaikessa tässä eeppisyydessä. Ja lisää on kuulkaa luvassa toukokuussa!

Toukokuu 2023

Syötiin vappuna munkkeja. 

Käärijä!

En halua leuhkia, mutta toi tyyppi kävi meillä. Me kutsutaan sitä tuttavallisesti ihan vaan herra Jere Pöyhöseksi.

Savustin muikkuja. Lohi ui ohi.

Käytiin Yyterissä katsomassa lintujen kevätmuuttoa. Sorsalla tuli riitaa kurjen kanssa, kun sohva oli liian painava.

Karsee dyyni.

Pohdittiin pihan laittamista tässä lähiaikoina.

Riita sähkömiehen kanssa päättyi, koska sähkömies kuoli. Meitä ei epäillä rikoksesta, koska käytimme hansikkaita.

“Ja lisää on kuulkaa luvassa!”

Ostettiin ehkä maailman paskin ovikello. Siinä on yli 20 “melodiaa”, jotka kaikki kuulostavat siltä kuin aasin rektaaliin työnnettäisiin yllärinä jotain aivan liian isoa. 

Herrajjestas, vuosi on vasta puolivälissä ja elämyksiä on tullut enemmän kuin influensserille sukupuolitauteja. Ja tästä se kesä vasta alkaa!

Kesäkuu 2023

Kävimme katsomassa Haagassa drodrendronnoondrederondreja. Niitä kukkia.

Mietittiin, että sitä pihaa voisi ehkä alkaa pian.

Kävin Paimiossa, josta kaveri oli ostanut kyläkoulun. Savupiipussa oli linnunpesä.

Kuikan (Linea dentata) poikanen tai tyttönen. Tai antaa sen määritellä itse, mikä se on.

Käytiin Linnanmäellä ja suppailemassa (nämä olivat kaksi eri reissua).

Kävin Perintörinsessan kanssa Tallinnassa. Joimme bobateetä ja ostimme helmiä.

“Elämyksiä on tullut enemmän kuin influensserille sukupuolitauteja.”

Sitä pihaa olisi kyllä nyt hyvä ollut aloittaa, kun on kesä eikä routa maassa ja silmä sammunut auringon.

Nyt kyllä varppina ajattelet, että ei voi kenenkään elämä olla tämmöstä että varppina nyt kyllä liioittelee toi tyyppi. Mutta heinäkuussa vasta rytisikin.

Heinäkuu 2023

Söin ribsejä Vähässäkyrössä.

Suppailimme Räyskälän Iso-Melkuttimella ja tuon kirjoittaminenkin tuntuu jo freudilaiselta lipsahdukselta.

Joe Biden vilkutti koneen ikkunasta.

Joe ja joukkue valmiina showhun.

Kävimme Aleksis Kiven synnyinmökissä. Sieltä ajelimme omaan kuolinmökkiini.

Nyt ei kesällä kannata pihaa kun kaikki on lomalla.

Putsasin valurautapannuja lipeällä. Siitä saa myös erinomaisen kastikkeen kutsumattomille vieraille.

“Ei voi kenenkään elämä olla tämmöstä että varppina nyt kyllä liioittelee toi tyyppi.”

Berliini oli kiva! Siellä oli vapaana leijona. Mutta se olikin villisika. Ne menee helposti sekaisin, koska molemmat on nilviäisiä. 

Mutta kyllä Ikea oli kivempi!

Sydänrukka on tykyttänyt kuin kiimainen tikka kelohongassa, oli tämä heinäkuukin niin toiminnantäyteinen ja tajunnanräjäyttävä. MUTTA ELOKUUSSAPA ONKIN LEPAKKO KIUKAASSA!

Elokuu 2023

Kävimme tutulla vuokramökillä muutaman päivän. Lepakko kiipesi kiukaaseen. Siinä se nyhjäsi tulipesän kohilla. Olin nynnympi kaveri kuin Ozzy Osbourne, enkä purrut siltä päätä irti. Siitä se lopulta lähti, kun kuuli nyyhkytykseni. Piti vetää aika korkealta.

Ostin popcorn-koneen. Sellaisen teollisuusmyllyn. Sillä kelpasi tehdä popparia markkinoilla. Koska olenhan torimuija. Mutta oli kyllä hauskaa myydä popparia ja hattaraa kahtena iltana ulkoilmaleffassa. Koska olenhan torimuija.

Pihahommia vielä ehtisi tehdä, jos jonkun urakoisijan tänne pihaan saisi notkumaan. 

Mitä hyötyä istuttaa mitään, kun itsestäänkin kaikkialle kasvaa kaikkea kivaa. Mullakin nivusiin paise. Ja paiseeseen karva. Talossa, jonka rakensi Jussi.

Selvittelin, kuuluisiko tilille tulla jo pikkuhiljaa helmikuusta lähtien kertyneet palkanlisät. Sarastian mukaan ei kuulu, sillä viiden vuoden aikana minulla on kuulemma ollut yli kahden vuoden verran poissaoloja. Melekoset koronat ollut päällä. Spoileri: marraskuussa asia selvisi. Se on se Sarastia vähän semmonen. Niillä on se jänskä ATK.

“Sydänrukka on tykyttänyt kuin kiimainen tikka kelohongassa.”

Siis onko tälle blogille mikään inhimillinen vierasta? Henkeni salpautuu ja vereni seisahtuu. Ja nyt oli vasta elokuu ja minä olen viljaa. 

Syyskuu 2023

Sain tyttärestäni Perintörinsessasta erinomaista seuraa Habitare-messuille. Tehtävänämme oli ryövätä mahdollisimman paljon karkkia. Onnistuimme. Näytteilleasettajille sellainen vinkki, että älkää niitä kovia paskoja tarjotko.

Piha olisi aika hyvä tehdä nyt alkusyksystä, kun ei ole enää niin kuuma, että jos otettaisiin johonkin kaivuri-Pateen yhteyttä.

Hirsimieskin soitti, kävi ja katosi.

Hirsimies

Pääsin myös aikakoneen kyytiin, joka kuljetti minut takaisin 80-luvulle, kun Pornaisten kunta oli keksinyt sellaisen ihan älyttömän hauskan sanaleikin, että niinku siinä Pornaisissa on se nainen, niin laitetaan sellainen Marilyn Manson Monroen näköinen nainen silleen että sillä on hame nousemassa ylös ja sitte siihen kirjoitetaan että Rohkeasti Pornainen. Niin se on kyllä SEKÄ hauska ETTÄ rohkea ja kyllä nyt kaikki muuttaa (rohkeasti) Pornaisiin. 

Mä selitän tän tässä kuvatekstissä vielä kerran. Että siis on Pornaisten kunta. Ja siinä nimessä on se nainen, mutta myös vähän silleen rivo porn. Ja sitten tohon kuvaan on laitettu niinku Michael Marilyn Monroen näköinen piirros, jolla on hame silleen ylhäällä, että sieltä voisi periaatteessa vilkkua Tuusulan seurakuntatalo, mutta se on silleen hauska, kun Marilyniä esineellistetään.

Miettikää, millainen syyskuu. Harva selviää hengissä Habitaresta ja Pornaisista. Tätä adrenaliinin määrää!

Lokakuu 2023

Pöllö istui puussa ihan meidän pihan reunamilla. Tuijotti vihaisesti kuin sähkömies Kuluttajariitalautakunnan selvityspyyntöä.

Syyslomalla taivaalta tuli pari hiutaletta ja lapset alkoivat välittömästi laulaa Petteri Punakuonoa.

“Siis onko tälle blogille mikään inhimillinen vierasta?”

Spoilerivaroitus: sain rakenneltua nurkkavarastoomme hyllyt. Ei kuulosta isolta hommalta, mutta oli omalla mittapuullani isoin homma sen jälkeen, kun tämä raksapaska oli saatu joten kuten purkkiin. Tästä sankarteosta tulee oma postauksensa joskus tällä vuosikymmenellä, joten nyt minulle voi antaa sellaiset alustavat aplodit sieltä kotisohvilta.

Pari asentajaamme oli teettäneet käyntikortit.

Ei kai sitä nyt voi muuta lokakuulta vaatiakaan, jos toinen on sahannut USEAMMAN palan vaneria ja ruuvannut pari kiskoa seinään. Kyllä oli hurjaa hommaa se!

Marraskuu 2023

Näin metsässä lenkkarin, jossa kasvoi sammalta.

Niinku oikeesti.

Joulukuu 2023 elikkä siis niinku nyt äsken

Talon nurkista tuuli sisään.

Saimme loppulaskun LVI-urakoitsijalta. Varmaan siksi, että eivät ole vielä tehneet urakkaa loppuun, joten silloin kannattaa laittaa lasku hommista, joita ei ole tehty. 

Peura näkyi tontillamme enemmän kuin moni työmies, eli kerran.

Oli joulu ja siksi kirjoitin tämän blogipostauksen muistuttaakseni, että missään kukaan ei koskaan ole kärsinyt yhtä paljon kuin me. Ensi vuonna Hyvä joulumieli -keräys voisi kyllä keskittyä ihan vaan meihin.

Eikös vaan ollutkin huisin jänskä vuosi? Ihan mieletön. Ei mikään ihme, että tätä blogia on tänäkin vuonna luettu jo 7 kertaa!

Nyt menen puristelemaan finnejä ikenistä. 

Neljä vuotta sitten 2019

Aloittelimme talotoimittajien kilpailutusta. Kaikkea sitä on nuorena mennytkin tekemään. 

Vanhan tonttimme kaavamuutos meni läpi, joten se tarkoitti tonttimme myymisen mahdollistumista suurelle ja hyväntahtoiselle rakennusliikkeelle.

Mun oli pakko laittaa tämä lohen kuva tähän uudelleen, kun se lohi alkoi uhkailla, että jos en laita lohta, niin rasvaevä napsuu kohta.

Ja viemärikin oli taas tukossa. Ei ollut ruoassa tarpeeksi kuitua.

Kolme vuotta sitten 2020

Huppista. Talo kohosi ja kattoristikoitakin laiteltiin. Talo oli muuten samanlainen kuin nyt paitsi että silloin nurkista veti vähemmän.

Tai no, pitihän sitä taloa välillä purkaakin, kun ei ihan hirret olleetkaan menneet oikeisiin mittoihin. Ja sähkömies (se kuollut, silloin tosin vielä elävä ja vihainen) pisti parastaan.

“Eikös vaan ollutkin huisin jänskä vuosi?”

Ei muuten ollut jouluna lunta. Litisi vaan.

Kaksi vuotta sitten 2021

Hassua, mutta kaksi vuotta sitten asuimme jo talossamme, vaikka varastossa on vielä 50 banaanilaatikollista kamaa, pari sohvaa, piano, yksiön kokoinen peili, kuivattu anoppi ja älppärit ja legot. 

Toki kaikkea pientä ylläriä pukkasi, kuten että piharakennuksen (möksändeeros? sivusuhdeasunto? möksiö?) vesijohto jäätyi. Ja että IV-frozenit eivät saaneet kolmessa kuukaudessa aikaiseksi hoitaa meille edes tarjousta saunan puukiukaan hormista, saati sitten itse hormia. Onni onnettomuudessa oli Narvin Löylyvalmis, joka on meidän saunomismäärillämme ollut erinomainen valinta. 

Tällaista puukiuasta IV-elsat meille suositteli. Jättää kuulemma kivan savuisen ja suomuisen pinnan.

Mutta saivathan IV-olafit sentään asennettua huonosti aivan perseennäköiset venttiilit seiniimme meiltä kysymättä. Ne on sellaisia, kun laarin pohjalta kaavitaan. Sekä venttiilit että asentajat.

Vuosi sitten 2022

Jaahans. Blogikone jo yski verta kuin minä tällä hetkellä. Joulukuussa vain viisastelin kaverisynttäreistä. Mutta itse postaus on puhdasta kultaa ja murhamia ja sen pääviesti on tämä: KAVERISYNTTÄREILLE VIEDÄÄN LAHJA, JONKA ARVO ON EUROISSA SAMA KUIN PÄIVÄNSANKARIN IKÄVUODET. Eli 5-vuotias Jennica saa vitosen hintaisen lahjan. Ja 103-vuotias Edith-Mirjami saa Gigantin virustorjuntapaketin sekä putkiradion kalibrointipalvelusopimuksen. 

“Peppu (photoshopilla)”