Maali valittu - paluu punamultaan

 

Jos kaikille molemmille blogini lukijoille ei ole vielä tullut selväksi, niin meillä on siis massiivihirsitalo. Hirsihän tehdään niin, että viaton kuusirukka kaadetaan mieluiten maaliskuussa täydenkuun aikana kalevalaisen perinnesepän tekemällä justeerilla. Sitten se kuivataan mieluiten taapelissa sata kesää tuhat yötä mutta käy se 300 kilowatin föönikin ja lopuksi pelkataan maahisten takomalla kirveellä. 

Koska hirsi on tällainen atavistisen maaginen materiaali, se ansaitsee pintaansa yhtä maagisen maalin. Tämähän olikin meille alusta asti selvää: punamultaa pintaan! Sillä on maalattu jo silloin, kun köyhä Elmeri-torppari halusi hifistellä ja saada kuppaisen mäkitupansa näyttämään rikkaampien ihmisten tiilitalolta. Elmeri keitteli punamultaa ja veteli sitä hirsien peitoksi. Talosta tuli punainen, mutta Tiitu-vaimo ei edelleenkään muuttunut Dianaksi, eikä Elmeristä tullut Edwardia. Kruununperijöitäkin sikisi nurkkiin 14, kunnes jokasyksyinen kurkkumätä-, syyhyrupi- ja ruttoepidemia harvensi hovia, muttei tarpeeksi. 

Tuossakin talossa köyhä kansa joutuu asumaan ja järveä tuijottelemaan. Ei valitettavasti meidän talomme, vaan Strömforsin ruukilta.

Mutta siis punamulta, tuo perinteisistä perinteisin ja simppeleistä simppelein maali. Aineksina vehnä- tai ruisjauhoja (vegaanit voivat käyttää myös tattaria), vernissaa, pigmenttiä (eli sitä punamultaa) ja rautasulfaattia. Itsekin tuota voisi keittää, mutta niin sitä voisi itse tehdä paljon muutakin. 

Kaiken piti olla selvää, mutta sitten Seija Ala-Kautta aloitti itsetutkiskelun ja avasi sieluaan kuin Instagramin influensserit tajuttuaan, että rakkaus on tie itseen ja itserakkaus tie kaupallisiin yhteistöihin. Seija alkoi murehtia, että oksankohdat ja syykuviot, nuo hirsipinnan maagiset mandalat, jäävät piiloon, jos peittävällä pannaan menemään. Palasimme siis lähtöruutuun pohtimaan, mitä punamullan tilalle. 

Nyt en ole varma, onko tässä punamultaa vai onko väri seurausta siitä, kun Seija kuuli minun ostaneen meille toisen pianon.

Seija ajatteli, että olisi kiva, jos hirsi pysyisi mahdollisimman paljon sen näköisenä kuin se ihan itsenään on. Alastomana, arkana, haavoittuvana ja valmiina antautumaan kuin Instagramin influensseri kosmetiikkafirman viestintävastaavalle. Vastaus oli kuullote. Se jättää puun oksat ja syykuviot näkyviin. Se suojaa, muttei peitä. Se olisi kaikin puolin loistava valinta PAITSI ETTÄ SE PITÄÄ SUTIA TÄNÄ VUONNA KERRAN, ENSI VUONNA UUDELLEEN JA SEN JÄLKEEN JOPA ALLE VIIDEN VUODEN VÄLEIN!

“Oksankohdat ja syykuviot, nuo hirsipinnan maagiset mandalat.”

Ei! sanoi Elmeri, kun Tiitu coitus interruptusta pyysi. Tämä maaginen monitahokkaamme, jota kodiksikin kutsutaan, sijaitsee joka suunnassa turhan lähellä tontin rajaa ja on korkealla ja hankalasti tavoitettava kuin DJ Ibizalla. Näitä seiniä ei todellakaan sudita kahta kertaa vuosikymmenessä. 

Pyhiinvaeltajat ympäri maailman saapuvat katsomaan teosta "Pyhän Panun verta itkevä maalipurkki".

Heitimme kuullotteelle hellät heipat. 

(heippa!)

Elegantilla poskisuudelmalla toivotimme punamullan tervetulleeksi takaisin. 

Minä olin enemmän kuin tyytyväinen: kuullote olisi passannut minulle lähinnä siksi, että Seija sitä toivoi. Ajatus punamullan menettämisestä juili, mutta kuten Instagramin influensserit, minäkin tajusin, että jos sä haluut elää kokonaisena sun parisuhteessa, sun on tehtävä uhrauksia tiäkkö. Ja nyt sain sen mistä luovuin. Ei helvetti, Tommy Hellsten ennusti meidän maalivalintamme jo vuonna 2000 

Vaikka kotimme onkin perustettu suolle kuolleiden intiaanien hautausmaalle, sen alta ei sentään vielä pääse melomaan. Ojan tulvimista odotellessa.

Monikansalliselle maalifirmalle myydyn Tikkurilan värikartastossahan sävyjä riittää. Omia suosikkejani ovat olleet Oksuliperi, Pakarahaavauma, Trollitehtaan omatunto sekä Tulehtunut näätä. 

“Sain sen mistä luovuin.”

Punamullan perussävyt sen sijaan ovat falun- ja italianpunainen. Falunpunainen on sellainen tummempi kuin ahdistuneen talonpojan psyyke ja italianpunainen taas sellainen kirkkaampi kuin kunnankurtisaanin aluspöksyt. Me valitsimme syntisemmän tien. 

Kaksi suosikkisävyäni: italianpunainen ja ikeansininen. Vain toisella saatiin lupa maalata talomme.

Siispä.

Rumpujen pärinää...

Meille tulee ulkoseiniin Uulan italianpunainen punamulta. Tai siis keittomaali, rakkaalla lapsella jne.

Kun olin hakemassa saunan terassille penkkiä (ja lasisilmää), ihastelin vanhan talon navettarakennuksen seinää, jossa tuskin edes näkyi enää maalia. Silti siinä oli hiipunut ja haitunut häivähdys punaista harmaalla puupinnalla. Tämä punamullan ihana ikääntyminen onkin sen upeimpia puolia. Samaa ihastelin suppailureissullamme Strömforsin ruukille:

Laiskan maalarin unelma. Vaikka seinä olisi maalattu joskus ennen Kekkosen presidenttikausia, se näyttää silti yhä hyvältä. Siis seinä.

Miten tyylikkäästi punamulta voikaan vanheta; arvokkaasti, rauhallisesti ja sitten tehdä tilaa uudelle, kun aika koittaa. Ihan kuin Donald Trump. 

“Hiipunut ja haitunut häivähdys punaista harmaalla puupinnalla.”

Pieni miinuksensa uudehkossa hirsipinnassa on. Punamulta tarttuu sitä paremmin mitä röpöisempään pintaan se saa tarrata - vähän kuin Erno naistentansseissa. Modernit hirret ovat parhaimmillaan / pahimmillaan sileitä kuin vauvan peppu ennen katolisen papin kosketusta. Tasaiseen höyläpintaan keittomaali ei tartu, joten hirren olisi hyvä ottaa elämältä avokämmenellä vähintään vuosi ennen maalaamista. 

Tarpeeksi hämärässä jopa meidän kotimme näyttää kivalta. Samalla taktiikalla hurmasin aikoinaan Seijan.

Meidän seinämmehän ovat olleet pystyssä nyt jo kahden talven yli. Saa nähdä, päästäänkö maalaamaan koko talo tämän vuoden puolella, vai annetaanko suosista seinien ikääntyä vielä ensi kevääseen. Pari seinäähän ovat liikaakin säiden armoilla, mutta paljon on myös terassien alla suojassa. Uskoisin kuitenkin, että maali seiniin tarttuu. Ja jos ei, niin saammepahan jatkoa saagallemme, jossa kukaan ei koskaan missään ole kärsinyt yhtä paljon kuin me.

“Tämähän olikin meille alusta asti selvää: punamultaa pintaan!”