Koti meni - deadline tuli

Nyt ollaan sitten kodittomia. Tätä meidän projektiammehan on leimannut ja varjostanut tontin myyminen rakennusyhtiölle. Suurelle sellaiselle. Aikaa on mennyt, kuten aiemminkin olen postauksissani aikajanalle askelmerkkejä piirustellut.

Mutta nyt on kotimme myyty. Myyty kasvavan kerrostalojen rakennustarpeen rehuksi ja lähtölaskenta on alkanut. Saamme asua kodissamme (jonka muut omistavat) lokakuun loppuun. Se taas tarkoittaa, että ensin odotettiin kolme vuotta ja sitten pitäisi tulla valmista puolessa vuodessa.

Optimisteille tiedoksi, että kuvassa näkyvä kaivuri ei tee hommia meidän tontillamme.

“Nyt ollaan sitten kodittomia.”

Miksi puolessa vuodessa, huutelee chinchillaturkkinen rouva sieltä haudutusuunista? No siksi, että jos koti on täynnä roinaa banjoista vespoihin ja seedeelevyistä antrasiittiin, niin niiden roudaaminen ensin tilapäiskotiin ja sieltä vielä uuteen kotiin (jota ei siis ole vielä kuin paperilla ja metsässä kevättalven tuulissa huojumassa) tarkoittaa kahta muuttoa. Ja jos muutto on kuoleman ja avioeron elämän ohella elämän stressaavimpia tapahtumia, niin kaksi muuttoa vastannee sitten uusperheen huoltajuuskiistaa krematoriossa.

Edellämainittujen syiden vuoksi myöskään koko tänä aikana emme oikein ole osanneet iloita tulevasta, mahdollisesti erittäinkin kivasta kodista emmekä innostua sen rakennusprojektista. Kun pari vuotta on lähinnä odoteltu ja otettu vähemmän iloisia ylläreitä vastaan, niin pikkaisen pessimistisesti vuotta 2020 tulee katseltua.

Optimisteille tiedoksi, että ei ollut kotivakuutusta.

Rahat ovat nyt kuitenkin tilillä. Koronavirus rouskuttaa maailmaa rikki ja meidän pitäisi laittaa talo tilaukseen. Eihän tätä projektia nyt mitenkään nollasta aloiteta. Pohjapiirros on valmis, neuvottelut hoidettu sen verran pitkälle, että kunhan muutama asia saadaan vielä sovittua, rahaa siirtyy talotehtaan tilille aika paljon. Maankäyttömaksuhan tässä ehdittiinkin viime viikolla jo maksaa. En voi sanoa kiljuneeni riemusta, mutta kun isot pojat päättää, niin pientaloasukas joko nyökkää tai yökkää.

“Emme oikein ole osanneet iloita tulevasta, mahdollisesti erittäinkin kivasta kodista emmekä innostua sen rakennusprojektista.”

Ettei nyt ihan synkäksi menisi, niin torstaina talofirman edustajan kanssa käydyn pitkän puhelun oli ohikiitävän hetken lähes toiveikas olo. Ehkä niitä hetkiä tulee vielä joskus lisääkin.

Mutta sinne lähti rakas kotimme toisten käsiin ja kohti maanpäällisen taivalluksensa loppua.

Lopun alku vai alun loppu?

Optimisteille tiedoksi, että perheen isä ja 4 lasta tuupertuivat ojaan jo monta tuntia sitten.

“Jos muutto on kuoleman ja avioeron elämän ohella elämän stressaavimpia tapahtumia, niin kaksi muuttoa vastannee sitten uusperheen huoltajuuskiistaa krematoriossa.”

Kuvat: Pixabay

Voi vee vee vee! - waiting waiting waiting

Ihan mahtavaa tämä odottelu! Tai siis kahden vuoden odottelu. Tai kahden ja puolen vuoden odottelu. Pikkujuttujahan nämä toki ovat. Talo, koti, tontti, mitä niitä nyt on.

Kevät 2017

Ensin odoteltiin, millaisia suunnitelmia suuri ja mahtava rakennusyhtiö oli tehnyt havittelemilleen naapuritonteille (kuusikerroksinen kerrostalo), sitten odoteltiin saman rakennusyhtiön tarjousta meidän tontistamme (huono), sitten odoteltiin muuten vaan.

Nico-Kimi odottaa, että betoni kuivuu.

Kesä 2017

Saatiinkin suurelta ja mahtavalta rakennusyhtiöltä parempi tarjous tontistamme ja päätettiin myydä.

Syksy 2017 

Solmittiin esisopimus tonttimme myymisestä (ja lastemme synnyinkodin jyräämisestä). Itkettiin. Alettiin odotella kaavaprosessin alkamista kaupungin koneistossa.

Seija-Quinoa odottaa, että lähestyvä jyly tarkoittaisi paalutuskoneen saapumista tontille.

Kevät 2018

Odoteltiin, alkaako kaupunki kaavoittaa tonttia, jonka toivoimme voivamme ostaa nykyisen tilalle.

Kesä 2018

Odoteltiin tilaamiamme makkaraperunoita Ismon grillillä.

Ramses-Gandalf von Knösselberg odottaa, että emännän iltaviskiin sekoitetut silmätipat alkaisivat vaikuttaa.

Syksy 2018

Odoteltiin, milloin nykyisen kotimme tontin kaavamuutos valmistuu, milloin siitä saadaan kaupat tehtyä ja milloin sen seurauksena pitää hilpaista kapsäkkien kanssa kaivurien tieltä.

Odoteltiin myös, miten havittelemamme uuden tontin kaavamuutos etenee.

Dirrt69Boy odottaa, että joku ottaa kuvan räppilevyn kanteen, koska oikea jalka on just niinku pitää.

Joulu 2018

Nykyisen kotimme tontin kaavamuutos meni läpi. Jee! Saadaan rahaa.

Eiku.

Naapurit valittivat kaavamuutoksesta hallinto-oikeuteen. Ei saadakaan rahaa.

Odoteltiin, että paha mieli menisi ohi. Ei mennyt. Joulu kyllä meni.

Lauri Liito-orava odottaa, että metsurin sahasta loppuu bensa. 

Kevät 2019

Odoteltiin havittelemamme tontin kaavamuutoksen valmistumista.

Odoteltiin iiiiiiiihan rauhassa naapureiden tekemän valituksen ratkaisua hallinto-oikeudessa.

Yks Ilpo Punavuoresta vaan odottaa, että Glorian koti tekisi jutun uudesta, monoliittisesta wc-istuimesta.

Kesä 2019

Havittelemamme tontit tulivat haettavaksi. Haimme. Odottelimme. Saimme.

Game of Thronesin sen jalattoman hemmon näköinen hemmo odottaa, että joku rakennusalalla olisi epähuomiossa mukava. 

Nyt

Naapureiden valitus kaatui hallinto-oikeudessa. Odottelemme, hakevatko valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Me odottelemme. Jos et tiedä mitä, palaa suoraan lähtöruutuun kulkematta vankilan kautta. 

Olemme toki lähteneet viemään uutta taloprojektia eteenpäin (siitähän tämä blogi kertoo, yllättäen). Odottelemme tällä hetkellä myös, mitä tulevan tontin naapurit sanovat toiveestamme saada rakentaa hieman kaavassa sallittua lähemmäs tontinrajaa.

Vastaava mestari on syyslomalla. Odottelemme, että palaa lomalta.

Jasmique-5G odottaa, että tulisi 6G.

Kodotus eli kodin odotus. Tuli valittua turhankin osuva nimi blogille.

Seuraavan blogin nimeksi tulee "järjettömän suuri ja lyhyessä ajassa tapahtunut vertaansa vailla oleva menestystarina".

Kuvat: Pixabay

8 vinkkiä - miten kertoa taloprojektista lapsille?

Heippuli mussukat! Te molemmat.

Edellisessä postauksessani kerroin, miten kylmää kyytiä oli kertoa uudesta taloprojektista ja kodista lapsille. Koska rahaksi en ole bloggaamistani saanut muutettua, niin käytetään tätä edes terapiana ja jatketaan saman trauman purkamista.

Blogeissa annetaan usein neuvoja ja vinkkejä. Oma suhtautumiseni asiaan on vähän kimurantti: millä kompetenssilla voin neuvoa muita nuorallakävelyssä, jos joudun itse ensiapuun ja tiputukseen ihan vaan nenää kaivettuani (omaa, toim. huom.).

Myy-Miranda kuuli juuri, että taloon tulee painovoimainen ilmanvaihto, vaikka toivoi joulupukilta Valloxin Blue Sky -ilmanvaihtokonetta.

Mutta koska terapia jne, niin tässä 8 vinkkiä, miten kertoa lapsille uudesta kodista:

1. Mieti hyvä aika ja paikka.

Kannattaako täräyttää faktat pöytään lomamatkalla? “Ihanaa tää miekkakalapihvi. Otatteko lapset jäätelöä? Meidän koti puretaan ens viikolla.” Me mietimme sopivaa aikaa ja paikkaa pari vuotta. Eri asia, onnistuttiinko (ks. edelleen edellinen postaus).

2. Mieti etukäteen, mitä lasten kannalta kivoja asioita uusi koti tarjoaa.

“Naapurissa asuu Lillemor ja Adolf. Metsässä on lillukoita, voidaan tehdä niistä marmelaatia.” Onneksemme lasten kavereita asuu lähellä ja tontti rajoittuu metsään. Molemmat plussaa.

3. Muistuta, että lelut ja rakkaat tavarat saa ottaa mukaan.

Lapset sekoittavat (näköjään) kodin jättämisen lelujen jättämiseen. “Kyllä, Leppis ja Lammas otetaan mukaan. Juu ja legot. Ja iskäkin, ehkä.”

Nico-Zorro ei kestä ajatusta vesikiertoisesta lattialämmityksestä. Kaikilla kavereilla on ilmalämpöpumput tai ainakin VILPit. 

4. Talo ja koti ovat eri asioita.

Koti voi olla monenlainen ja eri aikoina eri paikassa, kunhan rakkaat ihmiset ovat siellä. Ja lelut. Toki hirsitaloon muuttaminen voi olla traumaattinen kokemus. Elämä on joskus rankkaa.

5. Älä ala käymään kauppaa.

“Älkää itkekö! Voidaan ostaa sinne uuteen kotiin teille poni, koira ja persu.”

6. Hillitte ny perkele ittes!

Älä menetä malttiasi tai murru, vaikka lapset raivoavat, syyttävät, itkevät ja kaikki on sinun syytäsi. Lapselle on turha huutaa “mutsis oli”, etenkin jos itse on se mutsi. Perustele lapsille, miksi päätös on tehty. Palaa tarvittaessa kohtaan 2.

"Siis miten niin jääkaappiin ei tuu jääpala-automaattia eikä no frost -sulatusta? Äiti, miksi teet tän mulle!"

7. Pehmennä vähän lohtusyömisellä.

Ei niitä marsuja tähänkään. Pulla on aina hyvää.

8. Anna lapsille lupa mutista, murehtia ja märistä myöhemminkin.

Lapsi saattaa vanhempiaan miellyttääkseen pakottaa itsensä hyväksymään karut tosiasiat ennen kuin on niitä oikeasti hyväksynyt. Anna lapsille(kin) aikaa.

Bonusvinkki:

Aloita maaperän muokkaus hyvissä ajoin ihailemalla vastaavanlaisia taloja/asuntoja. Puhu niistä hyvää. Ujuta puheisiin kivoja, uuteen kotiin liittyviä asioita pitkin matkaa. ÄLÄ puhu nykyisestä kodista pahaa, koska se on koti.

Muiskis! Ihqua viikkoa kaikille! Heipsu!

Jennica-Imeldoora murtui kuultuaan, että ulkoporeammeessa ei ole kaukosäätimellä vaihtuvia ledejä.

(Kuvat Pixabay / Jarmoluk, Bob_Dmyt, Reidy68, Vlynn, TheOtherKev) 

Surun 5 vaihetta - lapset ja tieto uudesta kodista

Kun olin nuoremman lapseni ikäinen, olin asunut isäni töiden vuoksi jo neljässä kaupungissa eri puolilla Suomea. Viimeisimmässä kotikaupungissanikin olin muuttanut kaupungin toiselta laidalta toiselle.

Omat lapseni ovat koko elämänsä aikana muuttaneet yläkerran pienemmästä makkarista isompaan. Ja sänkyä on siirretty kerran huoneen sisällä.

Tämän vuoksi ajatus siitä, että lastemme syntymäkoti revitään tältä planeetalta on aiheuttanut meissä vanhemmissa melkoisesti surua ja stressiä. Lisää stressiä aiheutti tieto siitä, että jossain vaiheessa meidän on kerrottava lapsillemme asiasta. Olemme itse tätä asiaa prosessoineet jo yli kaksi vuotta, mutta olemme halunneet säästää lapsia epävarmuudelta niin kauan, kun asiat ovat vaiheessa ja epäselviä.

No, asiat ovat vaiheessa ja epäselviä edelleen, mutta talosuunnitelmat ovat edenneet tänä syksynä sen verran pitkälle, että eräänä iltana päätimme kertoa asiasta. Nostimme siis kissan pöydälle, joskin se kissa oli kyllä tässä tapauksessa pikemminkin raivotautinen tiikeri.

Kuvassa raivotautinen tiikeri

Surun viisi vaihetta tuli kyllä käytyä läpi hämmentävällä tarkkuudella:

Vanhemmat: “Te lapset ootte varmaan huomanneet, että me vanhemmat ollaan viime aikoina puhuttu aika paljon taloista. Se johtuu siitä, että me ollaan saatu kiva tontti ja ajateltiin, että me voitaisiin rakentaa uusi talo.”

1. Kieltäminen

Tytär: “Mä en muuta!” ja ryntää itkien toisen huoneen sohvalle makaamaan

2. Viha

Poika heittelee pehmoleluja ja pärisyttää sylkeä vanhempia päin

Koetamme selittää, miksi olimme ratkaisuun päätyneet (“kun nykyiselle asuinalueellemme tulee naapuritonteille kerrostaloja”), mutta lapset ovat aivan murheen murtamia. Meiltäkin tulee itku siinä vaiheessa, kun poikamme kysyy, onko siellä omenapuita.

Vahvaa symboliikkaa. Siis tosi vahvaa.

3. Kaupankäynti

Poikamme haluaisi lohdutukseksi muovisen leikkuupuimurin ja / tai katsoa kännykältä videoita. Emme myönny.

4. Masennus

Koetamme kertoa millaista taloa olemme suunnitelleet, mutta poikamme vaati, että talon pitää olla täsmälleen samanlainen kuin nykyinen kotimme (“Sinne pitää tulla samanlainen puu, samanlainen maja, samanlainen terassi ja samanlainen tramppa”). Iso pettymys on, että uuteen taloon ei tule yläkertaa eikä kellaria. Etenkin yläkerran puuttuminen vaivaa poikaamme. Hän toistelee sitä vielä yölläkin herätessään. Ja aamulla. Tyttäremme toipuu järkytyksestä nopeammin.

"Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt' Google Maps hirsitalohon vie"

5. Hyväksyminen

Lähdemme lopulta keskustaan kahville. Poikamme alkaa vähitellen toeta ja tyttäremme on jo asian suhteen suht ok. Poika ilmoittaa haluavansa tehdä sitten kaikki maatyöt kaivurilla. Ja nosturilla. Mieliala alkaa nousta cookien, juustohampurilaisen ja jättikorvapuustin ansiosta.

Lapset pyytävät päästä katsomaan tonttia, vaikka aiemmin olivatkin kieltäytyneet sinne lähdöstä. Käymme ilta-ajelulla. Tytär haluaisi jäädä autoon, mutta suostuu lopulta mukaan. Rämmimme rämeikössämme ja kerromme, mitä tulisi minnekin. Poikamme ei tykkää metsästäkään, kun siellä on niin korkeita puita. Lasten kannalta kivaa on, että kummankin pari kaveria asuu ihan nurkan takana.

Illalla lasten nukahdettua on aivan hakattu olo. Lasten ensireaktio oli juuri niin voimakas kuin olimme pelänneetkin. Olemme kuitenkin helpottuneita, että raivo laantui melko nopeasti kiinnostukseksi. Nyt taloasioista voi puhua suomeksi - tähän asti on käytetty englantia tai ruotsia.

Koko prosessi otti sen verran syvältä sydämestä, että ihan poraa tarvittiin.

Olimme etukäteen miettineet, millä argumenteilla myisimme uutta kotia lapsillemme. Työkoneisiin hurahtaneelle pojallemme kerroimme, että saatamme tarvita hänen apuaan maatyö- ja raksahommissa. Tyttärellemme taas lupasimme oman huoneen, jota hän on kovasti kaipaillut. Lisäksi olin jo pidemmän aikaa ihaillut hirsitaloja ja sivulauseessa kehunut, miten kivoja ja hyviä ne ovat. Tämä ujutus ei tosin mennyt ihan niin huomaamatta läpi kuin olin kuvitellut, vaan sain kuulla tyttäreltäni suht taajaan leukailua asiasta (“aina sä puhut niistä hirsitaloista”).

Jatkan saman teeman parissa seuraavassakin postauksessani, sillä surun viimeinen vaihe on...

6. Bloggaaminen

Ja palkinnon vuoden syvällisimmästä kuvasta saa... joku muu!

VAROITUS: Asiasisältöä! Tontti hankittu. Toistan, tontti hankittu! Ehkä. Tavallaan. Kai.

Hyvästi kotipihamme juhannusruusu, jonka sisällä on piikikäs ötökkä.

Kuva: Minä ihan itte

Se kuulkaa elämä joskus mullistuu aika muikeasti. Mahottoman mukava insinööri suuresta rakennusliikkeestä soittaa ovikelloa ja kysyy, mitä tykkäisin jos naapuritontille nousisi kuusikerroksinen kerrostalo. En tykännyt.

Ja tässä sitä ollaan yli kaksi vuotta myöhemmin. Naapuritontille nousee se kuusikerroksinen kerrostalo. Tien toiselle puolelle kolmikerroksinen. Erona on vain se, että me liityimme pimeyden voimiin ja päädyimme myymään omankin tonttimme suurelle rakennusliikkeelle. Ei tosin tämän mahottoman mukavan insinöörin firmalle, vaan toiselle. Sekin päätös tehtiin jo lähes pari vuotta sitten ja siitä lähti kaavarumba pyörimään. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman jälkeen tuli ehdotusvaihe, sitten luonnosvaihe ja lopulta hyväksymisvaihe. Tai - kuten meilläpäin sanotaan - sokki-, viha, suru- ja alistumisvaihe.

Hyvästi kotipihamme sinivuokko.

Kuva: Ihan itte otin tänkin.

Tämä selittää myös blogimme nimeä. Kodotus on ollut ja on yhä odotusta. Rakas, rujo, rempattu rintamamiestalomme katoaa jollain aikataululla maailmankartalta. Tilalle nousee kerrostalo. 13 vuotta sitten ostimme talomme mielestämme hyvältä paikalta. Ostimmekin sen vähän turhan hyvältä paikalta.

Ja se odotus. Sitä on riittänyt. Ensin odotettiin, mitä tonteille on suunniteltu. Sitten odotettiin rakennusliikkeen tarjousta tontista. Se oli huono. Hylkäsimme sen ja totuttelimme ajatukseen kerrostalon parvekkeista omenapuidemme takana. Tuli parempi tarjous. Pohdittiin. Hyväksyttiin tarjous. Odotettiin kaavarumban käynnistymistä. Kirjoitimme rakennusliikkeen kanssa esisopimuksen tonttimme myymisestä. Itkimme.

Hyvästi kotipihamme tuoksuvitukka.

Kuva: Eikös hallittu kompositio jo sen kerro? Mun ottama!

Kaavamuutos puksutti kaupungin koneistossa tasaisen rauhallisesti. Naapureita ymmärrettävästi harmitti, kun rintamamiestalon tilalle nousee neljä kerrosta. Selitin heille meidän tilanteemme. Pakko oli valita ruton ja koleran väliltä, joskin nyt kuulostan ehkä turhan marttyyrilta tämän ensimmäisen maailman ongelmani kanssa. Mutta kai oman kodin suhteen saa ollakin vähän melodramaattinen?

Hyvästi kotipihamme Faces-festarin vakikävijän tukalta näyttävä kukka.

Kuva: Arvaa kuka!

Samalla kaupunki kaavoitti lähistölle muutamaa omakotitonttia, joihin iskimme silmämme. Odotimme näiden tonttien kaavaprosessin jurnutusta ja kävimme keskustelua, josko voisimme saada ostaa toisen noista tonteista. Asiaan suhtauduttiin myötämielisesti, mikä lohdutti kaiken tämän epävarmuuden keskellä.

Hyvästi kotipihamme durandurandran.

Kuva: Kuka näitäkään lukee. Ihan sama. 

Nykyisen (ja jollain aikataululla siis entisen) kotimme kaavaprosessi hyväksyttiin loppuvuodesta 2018. Rahat käteen, bileet Thaimaassa ja hirsitaloa uudelle tontille? Ei! Sen sijaan naapureiden valitus hallinto-oikeuteen, vuosi lisää odotusta ja hyvä joulumieli.

Se kyttäämämme tontti kuitenkin meille napsahti. Siitä tuli päätös eilen. Nyt pitää maksaa pari tonnia (vasemmassa taskussa) varausmaksua ja loput tonnistot elokuun puoliväliin mennessä.

Olisi mahtavaa tuulettaa asiaa kuin

Mutku mutku. Kaavamuutos jumittaa hallinto-oikeudessa ja lapsillekin tarttisi asiasta kertoa.

Isä: Otatko juustoa leivälle?

Lapsi: Joo.

Isä: Ole hyvä. Ja tää meidän koti muuten puretaan. Otatko mehua?

Lapsi: Mitä?

Isä: Niin että otatko mehua?

Lapsi: Eiku puretaanko meidän koti?

Isä: Kato pupu ulkona!

Mutta koska nyt sentään on tontti, niin aletaan nyt sitten perata talotoimittajia läpi. Kaikilla tuntuu olevan markkinoiden tyytyväisimmät asiakkaat, joten valinta on varmasti helppo ja kaikki tulee sujumaan ongelmitta kuin sote-uudistus.

Ja kai tästä tonttipäätöksestäkin joku voi valittaa.

Hyvästi kotipihamme ruma iso vihreä kasvi. 

Kuva: Stefan von Heroinbrenner / Drogen der Welt

Valittiinko blogille hyvä nimi?