Jouluyllätys Mordorista - viemäri tukossa taas

Näin jouluna elämän syklisyys tulee lähelle. Joulu on kerran vuodessa. Palkkapäivä (lue: pettymys) on kerran kuussa. Sunnuntai on kerran viikossa. Viemäri on näköjään tukossa kahdesti vuodessa.

Kyllä. Taas oli putkeen jumahtanut Trumpin kootut, Anne Bernerin saavutukset liikenneministerinä ja maalittajien ajatusmaailma. Joulun aatonaatonaattona tsekkasin tarkastuskaivon ja siellähän

lillui ja löllyi 

tippelistappelis 

tonttujen jouluinen jööti hei! 

Otin pohjoiskorealaiset toimenpiteet käyttöön välittömästi: perheen letkullis-oletetut käyvät luovuttamassa nesteensä ku(u)siaidan juureen, sauna peruutetaan, vettä ei loroteta lavuaariin, vaan alle laitetaan kulho, joka kipataan saman kuusiaidan juureen ja kaikin puolin eletään kuin mungot Saharassa.

Tällaisina hetkinä saamme kuitenkin olla kiitollisia yleisistä palveluista: lähikirjasto tarjosi meille mahdollisuuden jättää takaoven tanakamman tavaran kaupungin viemäriin. Kipaisimme siis kirjastolle. Otin hyllystä Päätaloa ja jätin vessanpönttöön JVG:tä.

Beibi hei mä sporttaan

ja spurttaan kuin pukki

ja voitolla yöhön

meitsi kakki

Kirjasto olisi kuitenkin joulun kiinni, joten kyse oli vain hätä(!)ratkaisusta. Pysyvämpää helpotusta oli kuitenkin luvassa. Samainen tyttäreni kummisetä joka oli turauttanut auki edellisenkin tukoksen oli sopivasti tulossa seuraavana päivänä tuomaan lahjoja. Hieman nolona soitin siis hänelle ja kerroin, että viemärissä olisi taas perheemme kultaa ja mirhamia. 

Come to the dark side, baby!

Ilta meni siis pidättyväisesti kuin brittiläisellä yläluokalla. Seuraavana iltapäivänä pelastus saapui. Aleksi. Tuo tuubanrassauksen tuhannenpäämies. Paskapatojen purkupäällikkö. Viemärinaukaisun Vinnie Colaiuta.

Rassaa putkea ropsuttele

kyllä me tontut se tukitaan

Rassaa putkea ropsuttele

kyllä me tontut se tukitaan

Älä sinä turhia kainostele,

tukos on puolivuosittain vaan

Älä sinä turhia kainostele,

tukos on puolivuosittain vaan

Nyt ongelma oli tuttu ja rutiinit jo selvillä: viemärinkansi auki, rassi muovisen viemäriputken avulla oikeaan reikään ja roplaamista. Ei lähtenyt. Kokeilimme ylempään viemärinaukkoon (jostain syystä meillä on tällainen ihmesysteemi). Ei auttanut. Vielä kerran alempaan. Ei. Epätoivon hikihelmet alkoivat kihota jo muutenkin likaiselle otsalleni. Joulu hotellissa? Kuusen alla? Evakossa Pohjanmaalla? Putkassa?

Joulukakki, joulukakki

taisi tulla paskanakki

Kerro meille oiva ukki,

miks on sulla ruskee lakki

Pähkäilimme, mitä tehdä, kun yhtäkkiä putkesta kuului kuin Sauron olisi puklannut hobittikinkkua. Ja sitten: rakas, ruskea ryöppy. Jos aiempi padon purkaus (ks. edellinen linkki) oli ollut ääriliikkeiden ajatusmaailman Amazon, niin tämä nyt oli ehkä Iijoki. Iso ja vaikuttava, muttei valtaisa. Meiltä pääsi kuitenkin hotelli helpotuksen huokaus. Sauna, jes. Suihku, jes. Astianpesukone, jes. Vessanpönttö, jes. Joulu, jes.

Todennäköisesti sama rassaushomma on edessä taas keväämmällä. Mutta ei mietitä sitä nyt, kas

nythän on joulu ja nythän on joulu

ja nythän on joulu niin

ja meidän perhe saa taas päästää 

tuubaa viemäriin

Näin päättyy joulusaarnamme. Olkaa lapset kilttejä ja muistakaa syödä kuitupitoista ravintoa!

Näin viemäriini joulun teen

ja aivan hiljalleen

nyt putki tukkeutuu

taas uudelleen

Jotta viemäri pysyisi mahdollisimman pitkään auki, kaadoin kinkunrasvat viemäriin. Se varmasti voitelee ja liukastaa putken mahdollisimman hyvin.

Mambaa mä metsästän, mambaa mä metsästän. Tahdon saada suuren.

Ja mikäli luit näin pitkälle, niin kiva. Ja vielä kivempi, jos jaat tämän kirjallisuushistoriallisesti ainutlaatuisen töräyksen jossain somessa tai vaikkapa K-kaupan seinällä.

Kuvat: Pixabay

Jopas, jopas. Ka! Viemäri tukossa!

Tarina Cloaca Maximan noususta ja tuhosta

Tämä saaga, kuten kaikki suuret saagat, alkaa näennäisesti viattomalla tapahtumalla, jonka merkityksen voi nähdä vasta karvaiden kokemusten valossa jälkeenpäin. 

Silmä syvyydestä. Se näkee kaiken. Se tietää kaiken.

Kuva: W.C. Maxima

Keskiviikkona lasten lutrattua suihkussa puolisoni piipahti kellarissa. Hän havaitsi pannuhuoneen lattialla vettä. Lattiakaivosta oli lirunut pienehkö määrä yli.

Tässä vaiheessa saagaa olisi jo pitänyt tajuta taustalla soivien viulujen uhkaavat dissonanssit, mutta sen sijaan jatkoimme elämäämme. Kävin silloin tällöin tsekkaamassa lattiakaivon, eikä uutta vettä kellarin lattialle lirunut. Horisontissa pimeys kasvoi, mutta me elimme eteenpäin hobittimaisen huoletonta elämäämme. 

Lauantai. Tyttären kaverisynttärit. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tahmaisia käsiä, muovikrääsää, pullonpyöritystä, Lidlin kokista, ongintaa, anafylaktisia shokkeja. Bileet jatkuivat vielä kaupungilla lastenkonsertilla, jonne piti lähteä kiireellä.

Kotiin palatessamme tyttäremme totesi, että vessan hana oli jätetty valumaan. Tyypillistä pikkuvieraiden sähläystä. Kuka nyt jättää hanan auki vessasta lähtiessään? No tämänpä blogin kirjoittaja. Älkää kysykö miksi. Housujen sepaluksen muistin sentään sulkea. Sen verran lamppu tällä samalla ajatusten Mätäjoella kuitenkin syttyi, että kävin tsekkaamassa kellarin. Ja lattialla oli vettä.

Hieman kirkkaampi lamppu syttyi (ei nyt silti kauhean kirkas) ja kurkkasin pihamme tarkastuskaivoon. Ja kappas kappas kappas kappaska ppaskap paskappas! Sinnepä oli noussut kivasti viemärinestettä, kun se yleensä on tyhjä ja kuiva.

Seuraava lamppu syttyi (valon nopeus on suhteellinen, kuten huomaatte) ja päättelin viemärin olevan tukossa tonttimme tarkastuskaivon ja tonttimme rajalla sijaitsevan  kaupungin viemäriliitoksen välillä. Nopea johtopäätös: olemme romahduksen rajalla, vessanpönttöjen kannet teipillä umpeen, kielto valuttaa vettä viemäriin, vinkki puskapissailun eheyttävästä vaikutuksesta ja käsky käydä vääntämässä tortut kaupunginkirjaston vessassa. Oli lauantai-ilta kuuden maissa. 73 prosenttia putkimiehistä on tuohon aikaan illasta jo putkassa.

Soitto kaverille, joka on putkimies, rumpali ja kummisetä jumalan arvosta. Mitäpä muutakaan tekemistä hänellä olisi ollut kuin piipahtaa rassaamassa tukkiutuneita viemäreitä. Hommiin päästiin ennen iltakahdeksaa. Kahden miehen ja yhden pikkumiehen voimin runksuteltiin rassia viemäriin ensin tontin rajalta kaivon kautta, sitten keskeltä tonttia tarkastuskaivosta ja vielä uudelleen tontin rajalta. Ei mitään. Kunnes…

Jessus! Ryöppy! Tulva! Ruskea Niagara! Vihapuheen Tonava! Donald Trumpin verenkierto! Sote-uudistus!

Kävimme Stingin keikalla torstaina. Se oli mainio, suorastaan erinomainen. Äänentoisto pelasi todella mallikkaasti, Sting lauloi huikeasti, vaikka on jo 413-vuotias ja kaikin puolin keikka oli mitä viihdyttävin. Mutta palkinto tämän vuoden sykähdyttävimmästä ilmiöstä menee viemäristä ryöppyävälle paskalietteelle. Oikeasti. En tiennyt voivani tuntea sellaista iloa katsellessani ruskean liejun roiskumista. Sitä on vaikea kuvailla, se täytyy kokea. Ja toisaalta, toivottavasti sitä ei joudu kokemaan.

Ryöppy jatkui. Ja jatkui. Se saattoi kestää puoli minuuttia. Tai puoli tuntia. Vaikea sanoa - jöödin lisäksi ryöppysi myös adrenaliini. Mutta kuten Nietsche aikoinaan sanoi: “Kakkaa pukkaa”.

Kuten kaikki riemu, ryöppykin tyrehtyi aikoinaan. Jäljelle jäi hitaasti laskeva pulssi ja tyhjä olo. Paskakeikka, mutta tulipahan tehtyä. Jäljellä oli vielä jälkihoito. Päästimme vettä viemäriin ja vedimme pönttöä kuin suomalaisturisti ruotsalaisessa vessassa: Titta!

Universumi oli kuitenkin käsikirjoittanut tähän saagaan vielä yllätyksen. Uhkaava patarumpujen kumu voimistui, kun kurkkasin pihamme tarkastuskaivoon: elämännesteen virta viemärin pohjalla oli pysähtynyt ja lietteen pinta alkoi uudelleen nousta…

Voipunut katse silmissämme ja kasvava pelko sydämissämme tungimme rassin vielä kerran tontin rajalta kaivoon. Hetki runksuttelua ja jessus uudelleen! Ryöppy uudelleen! Unkarin hallitus! Anne Bernerin uudistukset! Pietarin trollitehtaan sielu! Suurperheen norovirus!

Viemäristä tulvi yhtä valtaisa ja piiiiiiitkä ryöppy yhtä ruskeaa lientä kuin äskenkin. Hämmennyksensekainen riemukin oli samaa kuin äsken. Ja ehkä myös epämukava tietoisuus siitä, että “toi kaikki on meidän perheestä” (huom. sana on siis perhe).

Amatööriputkimiehen teoria: ensimmäisestä ryöpystä oli samalla myös alkanut jäädä uutta sakkaa putken tukoskohtaan. Kaikki björdendööl ei ollutkaan päässyt ulos, vaan patoutunut uudeksi tukokseksi. Mikä tukoskohta ikinä sitten onkaan: alkuperäisen betoniputken pala, putkeen tunkeutunut puunjuuri, Paavo Väyrysen ehdokkuusilmoitus vuoden 2044 presidentinvaaleihin. Kalenterissa on nyt kuukausittain toistuva muistutus tsekata tarkastuskaivo.

Siinä sitä oltiin. Jangtse-joen vuosivaluman verran jöötimössöä oli saatu turautettua tuhdimpiin putkiin. Ja mikä parasta / pahinta: olimme niukin naukin säästyneet melkoiselta kellarikatastrofilta. Nyt liete jatkoi iloisena virtana kohti kaupungin laitoksia, eikä kuplinut ja höllynyt kylppärimme ja pannuhuoneemme lattialla. Lähellä ei lasketa.

Iso, ruskea, höyryävänlämmin kiitoshali putkimiehellemme!