Talon katselmukset - noottia tuli

Tontillamme on viimeisen puolentoista vuoden aikana pidetty melkoinen määrä palaveria, kissanristiäistä ja katselmusta. Suurin osa on mennyt jopa läpi. 

Aloituskokouksessa tuputimme rakennusvalvojalle ja vastaavalle mestarille kahvia ja pullaa. En enää muista, kelpasiko. Leppoisa palaveri, jossa käytiin läpi perusasioita. Tontin reunoille suositeltiin vetämään suoja-aita, mitä emme tehneet. Jos tontti on Putinin ja Lavrovin yhteenlasketun kunnian kokoinen, niin tontin reunalta toiselle on sama matka kuin koon 42 kengän kantapäästä sen kärkeen. Siinä ei paljon suoja-aita ehdi silmissä vilistä.

Aloituskokous meni läpi pullalla lahjomalla. Mutta menikö kaikki muukin läpi? Lue eteenpäin, niin tiedät.

Rakennuksen paikka käytiin merkitsemässä. Jotain keppejä siis nakutettiin saveen. Kai niistä jotain hyötyä oli joillekin. Talo näyttäisi olevan suurimmalta osalta oman tonttimme puolella. Spa-osastolta kuuluu sikarihuoneen seinän läpi välillä öisin naapurin Unskin huohotusta. En halua tietää, mitä se siellä tekee. 

“Tontti on Putinin ja Lavrovin yhteenlasketun kunnian kokoinen.”

Rakennekatselmuksessa toinen mukava rakennustarkastaja kierteli taloa ja totesi, ettei se näytä olevan valumassa ojaan (jota emme vielä tuohon aikaan saaneet käyttää). 

Jos LVI-asentajamme olisivat rakentaneet talomme, sen nurkka olisi rakennettu suunnilleen tähän ja lähes hirrestä.

KVV-IV-tarkastuksessa tsekattiin, että vesi tulee ja kakka menee. Tosin eipä se kakka ihan sitten mennytkään. Tämä katselmus oli kiva siksi, että saimme luvan laskea hulevesiä maastoon ja ojaan, eli tuhansien eurojen hulevesikaivot ja putket oli möyritty sikakalliiseen murskeeseen käytännössä turhaan. Siellähän jumittavat. Kaikkea ei vielä saatu tsekattua, joten KVV-IV-asioita tsekattaneen vielä, jos meillä on joskus lopputarkastus (hihi!). 

 

“Spa-osastolta kuuluu sikarihuoneen seinän läpi välillä öisin naapurin Unskin huohotusta.”

Sitten oli osittainen lopputarkastus, eli käyttöönottotarkastus. Ensimmäisellä yrityksellähän sitä ei edes saatu buukattua. Tämä tsekkaus jopa vähän jännitti, etenkin kun olimme asuneet talossa jo muutaman viikon ennen tarkastusta. Mutta ei rakennusvalvoja lähtenyt kantamaan sohviamme pakkaseen ja potkimaan tuolejamme nurin. 

Vaikka lumi kuulemma onkin hyvä eriste, niin talon käyttöönottotarkastuksessa pitäisi silti olla ovet. 

Ja nyt ollaan sitten asusteltu. Paitsi että Lupapisteeseen tuli viesti:

Siinä sydän sulaa, kun virkamies laittaa sydänemojin.

Tämän katselmuksen nimikin kertoo, että suht alussa talon sijainti varmaan kannattaisi katselmoida. Ja olihan siitä vastaavan kanssa ollut puhettakin:

Jos tarkasti lukee, niin eihän tuossa kyllä sanota, kenen latat on hitsattu.

Viesti on lähetetty 28.10.2020, joten parhaiden Kodotus-perinteiden mukaisten unohdusten, epäskarppiuksien ja laiminlyöntien lämpimässä vanavedessä yhä seilataan. 

Sinänsä kyseessä lienee muodollisuus, mutta talomme ei pääse maailmankartalle ennen kuin sijaintikatselmus on tehty. Muutenhan tässä on jo kaikki inhimillisen suorituskyvyn rajoissa olevat saavutukset tullut nähtyäkin.

“Melkoinen määrä palaveria, kissanristiäistä ja katselmusta.”

Aloituskokous - ja aikatauluangstia

Viime viikolla maatöiden alettua oli sellainen pehmeän lämpimän luottavainen tunne: tontilla tapahtuu jotain näkyvää ja homma on osaavissa käsissä. Vietimme poikani kanssa tontin reunalla kolmena päivänä yli kymmenen tuntia katselemassa kaivurin balettia ja saipa poikani kokeilla itsekin siirrellä soraa isolla kaivurilla kymmenisen minuuttia.

Harvoin tonnit ropisevat yhtä kuuluvasti kuin soraa kipattaessa tontille.

Viime päivät ovatkin menneet puita pilkkoessa. Viisi koivua ja kolme kuusta tuottavat aika raamatullisen kasan klapia. Hikeä on valunut puolikas Genesaretinjärvellinen. 

Ei mikään nyhtökauraa käristävä kertakäyttögrilli piknikillä. Näillä polttaa vaikka koko porotokan!  

“Tontilla tapahtuu jotain näkyvää ja homma on osaavissa käsissä.”

Tuttu kylmä möhkäle vatsanpohjassa teki kuitenkin aika nopsaan paluun, kun maatöiden jälkeen meillä oli yksi hiekkakenttä, mutta kolmetuhatta päätöstä jäljellä. Kunnolla kalman käsi kouraisi päivää ennen tiistaista aloituskokousta, kun saimme ensin kuulla, että meille oli löytynyt päärakennesuunnittelija (jee, bileet, kuoharii, vaahtobileet Ibizalla!) ja paria tuntia myöhemmin selvisi, että päärakennesuunnittelija ei halunnutkaan ottaa hommaa, kun teräspaalupilariperustus (kavereiden kesken Terspa) ei ollutkaan hänelle niin tuttua hommaa, että olisi halunnut leimaansa suunnitelmiin laittaa (nyyh, tää on aina tätä, tuokaa edes tylppä mora, kiljua!). 

Lisäksi bongasin paalutussuunnitelmasta, että ulkoporeallasta ei paalujen väliin nykyisessä suunnitelmassa saada mahtumaan. Tilaa oli vain metri kahdeksankymmentä ja ulkoporeallas vaatii sen reilun pari metriä. Tämä on etenkin tärkeää, kun kaveripiiristämme on jo alettu buukkailla lillunta-aikoja. Meidän ei kuulemma ole pakko olla edes kotona samaan aikaan.

Näitä asioita veivattiin siis maanantaina ja tiistaina, kun torstaille oli jo paalutuskone buukattu. Ja sitten oli aloituskokous. 

Jos voit lahjoa, lahjo. Jos jaksat kantaa, ota isompi pöytä.

“Tuokaa edes tylppä mora!”

 

Asiallinen ja ystävällinen (ihan oikeasti, ei ironista pohjavirettä tässä) rakennustarkastaja kysyi alkuun, millainen rakennustapa meillä on kyseessä. Vastasin että paniikissa katastrofista toiseen. Tätä hän ei kuitenkaan tarkoittanut, vaan että onko avaimet käteen, muuttovalmis vai hautaanvalmis (juu, viimeinen oli ironiaa). Käytiin kokouspöytäkirjaa läpi ja merkattiin muistiin erinäisiä asioita, joita työmaalta tulee löytyä. 

Niukka tunti tontilla meni ja ehdin töihin vain vartin myöhässä. Sopivina vapaahetkinä soittelin paaluttajalle (ei vastannut) sekä talotoimittajalle (vastasi, homma ok). Vastasi se paaluttajakin lopulta. Ymmärrystä löytyi: jos paalutus siirtyy, se siirtyy. Yhden tiistain aikana kun pitäisi saada samana päivänä buukattu perustussuunnittelija kirjautumaan Lupapisteeseen, tekemään muutokset paalutuskuviin ja lataamaan perustussuunnitelmat Lupapisteeseen. Se olisi suht nopsaa hommaa, kun yleensä aikajänne on kaikella tuntunut olevan viikko.  

Tontti on tasainen kuin mieliala lääkityksen saamisen jälkeen. 

“Paniikissa katastrofista toiseen.”

Aika kiitettävän ketterää ja nopsaa toiminta on viime päivinä ollut. Oma veikkaukseni kuitenkin on, että ihan tällä viikolla ei paalu maahan junttaudu. Jos näin käy, seuraava aikaikkuna saattaa olla vähän matkan päässä. Ehtiipähän hengitys tasaantua, kun projekti on tähän mennessä ollut pelkkää eteenpäin viilettämistä. Hyvä pitää välillä vähän paussia. Käydään puolison kanssa vaikka taidenäyttelyssä, New Yorkissa ja terapiassa.  

Tästä lisää myöhemmin, mutta nuoli osoittaa lattiamme tulevan koron. Protesteja odotellessa. 

“Hyvä pitää välillä vähän paussia.”

Viikko - rakentamisen lyhyin aikayksikkö

Pieni muutos pohjapiirrokseen. Viikko. Toinen muutos julkisivupiirrokseen. Toinen viikko. Nopeasti laskien vuodessa saa tehtyä 52 asiaa. Näistä n. 48 on kiroilua, manaamista ja odottelua.

Luulin, että päästään hakemaan rakennuslupaa vuoden alussa. Tai hiihtolomaan mennessä. Tai pääsiäiseen. Vappuun mennessä olisi ihan pakko, kun kotoa on lähdettävä lokakuun lopussa.

Ja sitten ollaankin helatorstaissa. Talon piirtäjä on vapaalla. Vastaava mestari on vapaalla. Rakennusvalvonta on vapaalla. Perjantaina palaillaan hommiin, eli ehkä maanantaina jotain tapahtuu. Viimeistään kuitenkin elokuussa. Sentään naapuritontin kerrostalotyömaalla Pekkaniska aloittaa piippauksen ja Andrus sekä Märt liippauksen klo 7.01.

Twerkeisha-Nicorette oli rakennuslupahakemuksen jättäessään 23-vuotias. Enää pari selvitystä puuttuu.

“Luulin, että päästään hakemaan rakennuslupaa vuoden alussa.”

Kaikkeen menee viikko. Esimerkkinä kulunut viikko:

Perjantai

Iltapäivällä saadaan kuvien uusi versio. Näillä päästään varmasti maanantaina hakemaan rakennuslupaa. Illalla vastaava mestari sanoo, että kuvista puuttuu pyydetyt maanpinnan korkeuksien muutokset.

Viikonloppu

Just sitä

Maanantai

Aamupäivällä talotehdas ilmoittaa, että tarvitaan asemapiirros, jotta julkisivukuvat voidaan viimeistellä.

Vastaava mestari ilmoittaa, että tarvitaan julkisivukuvat, jotta asemapiirros voidaan viimeistellä.

Sovitaan, että kuviin piirretään tukimuuri saunarakennuksen lyhyelle sivulle.

Tiistai

Kuviin on piirretty tukimuuri myös saunarakennuksen pitkälle sivulle. Vastaava mestari käyttää  kansan- ja rahvaanomaisia ilmaisuja ja soittaa piirtäjälle. Piirtäjältä tulee illalla tieto, että laittaa korjatut kuvat, kunhan vastaava mestari ne hyväksyy.

Keskiviikko

Soitto vastaavalle mestarille puoliltapäivin. Ei ole ehtinyt katsoa kuvia. Sanoo katsovansa myöhemmin iltapäivällä.

“Sovitaan, että kuviin piirretään tukimuuri saunarakennuksen lyhyelle sivulle.”

"Juu. On puhelimessa. Ahaa. Että selvitys lonkkaleikkauksen vaikutuksesta savuhormin paksuuteen pitäisi toimittaa. Kiitos. Kuulemiin. Juu, kolmena kappaleena.

“Kuviin on piirretty tukimuuri myös saunarakennuksen pitkälle sivulle.”

Torstai

Helatorstai. Kaikki rakennusalalla hiljentyvät muistelemaan sitä kun öö tota Raamatussa kerrotaan, että viisi leipää ja teidän edestänne vuodatettu ja siksi vapaapäivä ja miksei samantien perjantaikin saikulla. Poikkeuksena naapurityömaa, jossa Pekkaniska piippaa ja Andrus ja Märt liippaa myös helatorstain, jolloin öö tota siis niinku vuodatettiin suuren kiven suulta vetten päällä.

Perjantai 

Veikkaus: kuvat saadaan iltapäivästä. Turha tehdä mitään. Maanantaina sitten näytetään kuvia (taas) rakennusvalvonnalle, jolta tulee taas kysymys / selvityspyyntö / muutostoive / linnunluita sisältävä oksennuspallo. Selvitetään. Selvitys maksaa 500€ + alv. jokaiselta alkavalta tavulta. Selvitys saadaan viikon lopussa. Sitten ajatellaan, että nyt kyllä päästään hakemaan rakennuslupaa.

Mutta läheisestä ojasta nouseekin jättiläismuikku, joka syö rakennusvalvonnan atk:n ja asia viivästyy. Ei paljon, mutta vuoden.

Jos Jesse-Nico vielä eläisi, hän olisi iloinen kuullessaan, että pian saatetaan jo saada rakennuslupa. Siitä silloin ennen sotia haaveiltiin.

Kato ku ei näitä asioita voi hoputtaa kato ku mulla on muitakin asioita hoidettavana, niin ole nyt vaan hiljaa ja kiitollinen. Tämänkin viikon. Se olisi tuhat euroa kiitos.

“Läheisestä ojasta nouseekin jättiläismuikku, joka syö rakennusvalvonnan atk:n ja asia viivästyy.”

Blogi täytti vuoden - onnitteluni!

Kuka olisi uskonut vuosi sitten, kun aloitin viisastelun, veren kerjäämisen nenästäni ja omasta nokkeluudestani humaltumisen, että olen vuotta myöhemmin suunnilleen samassa pisteessä. Omistamme sentään palan maata, mutta se näyttää samalta kuin vuotta aiemmin. Olemme kyllä maksaneet jo jonkin verran kymppitonneja talofirmalle, mutta talomme puuvärkit saattavat yhä huojua jossain Päijät-Hämeessä. Kirjoitan yhä blogia, mutten edelleenkään ole sen ansiosta miljonääri.

Olihan tässä toki kaikenlaista juhlallisuutta. Aamulla otin parvekkeella vastaan Suomen rakennusmestareiden liiton kuoron onnittelulaulun “Olet sisäilma jota hengitän”. Sitten sain Suomen viisastelevat raksabloggajat ry:ltä pöytästandardin (jossain rakennusalallakin sentään on standardeja). Siihen oli kuvattu asiakkaalle pyllistävä urakoitsija.

Raudoittaja-Reiska tekstasi: "Siis OMG mä en kestä. Nää ihqut kynttilät on just niinku Jaskan koolaukset LOL!"

“Aamulla otin parvekkeella vastaan Suomen rakennusmestareiden liiton kuoron onnittelulaulun “Olet sisäilma jota hengitän”.”

Juhlat jatkuivat vastaanotolla, jonne ei tullut ketään, koska korona. Illalla oli jatkot, jonne ei olisi muutenkaan tullut ketään. Pidin kuitenkin kiitospuheeni, jossa käsittelin rakennusalan nykytilaa, Suomen euroviisumenestystä, henkistä terveyttäni sekä muita asioita, jotka ovat huonoissa kantimissa. Tarjolla oli kattopelliltä tarjoiltua makkarasushia, jossa riisi oli korvattu urakoitsijan ojaan kippaamalla betonilla sekä sormisyötävää, jossa oli vielä kynnetkin tallella. Proteiinia, sanoi entinen muurari, kun myyrän nielaisi.

Seinälle heijastettiin videotykillä blogin saamia kommentteja ympäri maailmaa, eli siellä pyöri nonstoppina teksti “Ihan kiva, mutta et viittis kiroilla niin paljon t. äiti”. Loppuillasta luulin, että joku oli järjestänyt spontaanin tanssiesityksen, mutta järjestysmies vain kompastui linjalankaan. Luulin myös, että JVG tuli keikalle, mutta se olikin vain mäkihypyn ensimmäinen kierros Garmisch-Sportengürckhenistä ja jurpo pipo narikassa.

Muurari-Maukka oli bongannut ihanan spelttijauhokuppikakkureseptin netin vauvapalstalta. Soija oli korvattu härkäpavulla, joka oli korvattu luomulla.

Vieraiden vähyydestä johtuen minglailin täyttämään skumppalasini vessan hanasta ja päivittelin peilikuvalleni rakennuttamisen kustannuksia. Peilikuvani oli ihan samassa tilanteessa.

“Riisi oli korvattu urakoitsijan ojaan kippaamalla betonilla”

Loppuillasta aloin olla jo aika iloisessa kunnossa. Hetken pidin jopa rakennustarkastajaa ihan ihmisenä. Aamulla oli morkkis. Lähetin oikaisusähköpostin virastoon. Sen vastaanottamisesta kaupunki laskutti 117€. Plus alv.

Sähkäri-Seppo ei päässyt paikalle, kun oli putkassa, mutta tekstasi: "Moi mussut. Toiv. teil on kivaa. Käydään sit skumpalla, kun toi kumihanska tulee luonnollista tietä ulos. Siis iik ootte niin raksui!"

Koska uuden blogivuoden alkaessa on hyvä myös uudistua, Kodotus laajentaakin kosmetiikkavinkkeihin. Ensimmäinen meikkivinkki on ripsiväri.

Kodotus kiittää kuitenkin kaikkia kovin kauniisti. Ensimmäinen vuosi on siis takana ja blogin nimi todellakin on osoittautunut osuvaksi. Noomen est aamen, kuten muinaiset hyvinkääläiset sanoivat. Olen oppinut paljon bloggaamisesta ja ehkä vähän raksaamisestakin. Hermo on mennyt ja veri paennut päästä vuorille. Projektiin on löytynyt tyyppejä, projektista on lähtenyt tyyppejä, projektiin on buukattu tyyppejä, jotka ovat lähteneet jo ennen kuin buukkaus on alkanutkaan. Joku on ollut sovittuun aikaan paikalla, toinen on luvannut tehdä suunnitelman jouluksi ja saa taas vappuna asiasta muistutusviestin. Moni on auttanut, harva ilkeyttään hankaloittanut.

“Kodotus kiittää kaikkia kovin kauniisti.”

Mikäli luet tämän, olet ilmeisesti blogiani lukenut. Kiva! Lukijoita on ollut yllättävän paljon, vaikken ensimmäisenä vuonna ole ihan hirmuisesti blogia kehdannut rummuttaa. Vanhemmilleni voisin kertoa tästä ensi vuonna. Samalla, kun kerron, että minulla on kaksi lasta. Mutta siis: Kiitos molemmille kaikille blogin lukijoille. Kodotus tekee parhaansa pitääkseen saavuttamansa tason - mitä se sitten tarkoittaakaan.

Kuvat: Pixabay

Heippa autokatos - hermo meni!

Kotikaupunkimme maaomaisuus on rajallinen. Niin rajallinen, että sadan tonnin tontit kaavoitetaan kuin ne olisivat van Goghin signeeraama pala platinaa Tutankhamonin haudasta. Ettei vaan tulisi myytyä niin paljon maata, että sille saa ostaja talon jotenkin sijoitettuakin.

Näin tiheästi asutulla alueella puut suositellaan tehtäväksi betonista ja suojattavan assbestilla.

“Ettei vaan tulisi myytyä niin paljon maata, että sille saa ostaja talon jotenkin sijoitettuakin”

Ja koska tonttimme on pienempi kuin Trumpin empatiakyky, aikamoista suunnittelua sijoittelu on vaatinut: yhdelle sivullehan saimme naapurilta luvan rakentaa kolmen metrin päähän tontin rajasta. Toiset naapurit, jotka nyt juuri omalle postimerkilleen rakentavat, taas saavat käyttää meidän tietämme ja me saamme tehdä piharakennuksemme metrin päähän heidän tontistaan. Reilua.

Mutta koska piharakennus ja sen jatkona autokatos ovat niin lähellä tuota heidän tonttiaan, palosuojauksen vaatimuskin on melkoinen, eli EI60. Hirsiseinältä tämä onnistuu, ei siinä mitään. Mutta nyt selvisi, että juuri tämän palosuojauksen vuoksi olisi autokatoksen (hirsi)seinää pitänyt jatkaa vielä pidemmäksi. Ja nimenomaan pelkkää seinää: autokatoksen katto ei saanut jatkua oman tonttimme sisäisten paloetäisyyksien vuoksi, vaan pelkkä seinä.

Penkin pitää kestää palavan lokin ylilentoja 60 minuuttia. Penkin palonkeston laskemiseen käytetään kaavaa R, jossa R on lokki.

“Autokatoksen (hirsi)seinää pitänyt jatkaa vielä pidemmäksi”

Hirsiseinä pihalla ilman kattoa. Hmmmmm. Talofirman edustajan sanoin hirsi olisi parissa vuodessa “lusikoitavassa kunnossa”. Olisihan siihen voinut lähteä jotain helekutan peltejä virittelemään, mutta nyt meni hermo. Tässä junnataan äänieristys-, energia- ja paloselvitysten hetteikössä. Kun yksi saadaan selvitettyä, toinen tarve ilmestyy ja siihen ensimmäiseenkin kaivataan lisäselvennystä momentille R9/Möö/Pylly-2020. Vähän kuin yrittäisi raivata palloja keskeltä pallomerta, kun lapsi väänsi tortut sen pohjalle. Juu, kokemusta on. Vaikka vastaava mestari pätevä onkin, niin ei hän sentään mikään vanhatestamentillinen Mooses ole.

Mikä siis ratkaisuksi? No suomalaisen miehen lempiväline tunteiden näyttämiseen - dynamiitti.

Räjäytetään koko autokatos helevettiin. Rrrrrrrranskalainen raksa-auto (joka muuten ei läpäissyt katsastusta, kiitos kysymästä) saa luvan uneksia bretagnen tuulista suomalaisessa räntätuiskussa. Ei tässä jaksa ruveta pelleilemään hirsistä jotain biohajoavaa kiinanmuuria.

Suunnitteluvaiheessa on Aleksandrian palovalvontavirastoon pitänyt toimittaa kolmena papyruskappaleena palonkestosertifikaatti, jossa todistetaan, että Hippolytes-orja on survonut varpaillaan savitiilien materiaalia ISO9001-standardin mukaisesti ja että eläimiä ei vahingoitettu Rooman valtakunnan aikana. 

“Hirsi olisi parissa vuodessa lusikoitavassa kunnossa”

Naapurihan ei siis oikeasti voi rakentaa mitään sille alueelle, jota meidän pitäisi potentiaalisilta helvetin lieskoiltamme varjella. Mutta “rakennusvalvonnan näkökulmasta, arvioitaessa naapuritontille rakentamisesta aiheutuvaa haittaa, naapuritontti on aina rakentamaton. Määräävä tekijä on mihin kohtaan tonttia voi asemakaavamääräysten mukaan rakentaa. Näkökannan takana on se, että naapurin tontilta voidaan purkaa kaikki rakennukset pois ja rakentaa uudet uuteen paikkaan uuteen järjestykseen.”

Eli koska lentoliikenne ja sen myötä melu saattavat kasvaa seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana, siihen varautumiseen tarvitaan ääneneristysselvitys. Ja koska naapurin talo saatetaan joskus purkaa ja tontille saatetaan rakentaa joskus jotain muuta, pitää tehdä lahoava hirsiseinä.

Edes Espoon rakennusvalvonta ei löytänyt tästä mitään moitittavaa. Syy saattoi olla myös favelan kanttiinin juomissa.

“Räjäytetään koko autokatos helevettiin.” 

Tällainen varautuminen huvittaa etenkin juuri tänä corona-aikana, kun musta joutsen lennähti siivilleen Wuhanista ja kaikki ovat ylläripyllärikusessa. Oikeastaan kyllä rakentamisessa pitäisi jatkossa varautua myös viruksiin. Ja jättiläisvompatteihin. Ja Paavo Väyrysen presidenttiyteen. Etenkin Paavo Väyrysen presidenttiyteen.

Sinne lentää siis autokatos. Heippa! Ehkä tyhmä päätös, mutta ihasama. Seuraavaksi varmaan vaihdetaan hirsitalo maakuopaksi, pihasauna marjapensaaksi (huom. palosuojatuksi marjapensaaksi) ja maalämpö kolmeen Aku Ankan taskukirjaan. Kompromisseja pitää tehdä, mutta tätä menoa tontti lähtee myyntiin. Sinne on sentään jo tie. Koivupöllit saa kaupan päälle. Paitsi sen yhden, joka paloi samalla kun hihani.

On varauduttava siihen, että tulevaisuudessa puiden hiusjuuret saavuttavat maapallon keskipisteen. Tämän vuoksi jokainen yli kolmen nanometrin paksuinen hiusjuuri on salaojitettava Teuvo Hakkaraisen kestävällä materiaalilla.

“Seuraavaksi varmaan vaihdetaan hirsitalo maakuopaksi.”

Kuvat: Pixabay

Ääneneristysselvitys - hiljaa, hiljaa, meikäläinen kajahtaa!

Ei ne talon seinät taida nousta. Korjaan, hirsiseinät. On se hirsi niin huono materiaali. Tällä kertaa asiaa viivytti ääneneristysselvitys. Kanssarakennuttajattareni(!) ja vastaava työnjohtaja olivat palaveeraamassa rakennusvalvonnassa. Saivat osakseen fiksua, asiallista ja kannustavaa toimintaa ja puhetta rakennustarkastajalta, siitä täytyy kiittää. Mutta koska Finavian laskelmien mukaan talomme kuuluu joskus tulevaisuudessa Lden 50 -lentomelualueeseen, niin selvittäähän sekin pitää.

Siispä puhelin kauniiseen, koskaan oikeaa työtä tekemättömään käteen ja soitto insinöörille, joka laskee. Ja laskuttaa - joskin raksamaailman mittapuulla ihan kohtuulliseksi. Jäi vielä toisen lapsen toinen munuainen panttaamatta.

Naapurin Ossi-Miguel oli taas ottaut Lidlin telineestä väärän rollaattorin.

“On se hirsi niin huono materiaali.”

Ensimmäinen versio laskelmasta tuli jo seuraavana päivänä. Ensimmäinen versio siksi, että pällini repesi ja repäisin ihokkaani. Laskelmassa kun suositettiin sisäpuolista lisäeristystä. Hirsitaloon. Sen verran ituhippaava hihhuli minusta on näköjään tullut, että ei käy. Jos sisäpuolelle vaaditaan lisäeristystä, niin laitetaan sitä sitten myös ulos, keskelle, väliin, koilliseen ja vaihtoaskel hyppy saatana! Lopulla irtokarkkia.

Vaikka arvon lukijalle asia ei todennäköisesti välitykään, osaan tarvittaessa kommunikoida ihan asiallisestikin. Siispä ihan asiallisestikin kysyin, voisiko laskelman laskea uudelleen niin, että lisäeristystä ei tarvittaisi sisäpuolelle, ulos, keskelle, väliin, koilliseen ja vaihtoaskel hyppy saatana! Kaivelinpa avuksi vielä paremmin äänieristettyjen ovien ja ikkunoiden desibelimääriäkin, lähetin tiedot niistä laskijalle ja ristin käteni Ivaloa myöten.

Ilmainen vinkki: siinä on melkoinen volyymiero, harrastaako naapuri ikebanaa vai naapurin Ike baanaa.

“Sen verran ituhippaava hihhuli minusta on näköjään tullut, että ei käy.”

Parin päivän päästä laskelma (ja lasku) kilahti sähköpostiin. Nyt oli tarjolla toinenkin vaihtoehto: paremmat ikkunat ja ovet sekä ääniloukut yläpohjaan. Nyt oltiin sitten taas rakennusvalvonnan armoilla. Ytimekäs viesti ja selvitys liitteeksi:

Hei!

Pohditte hirsitalon ääneneristävyyttä taannoisessa palaverissa Seija Ala-Kauttan (nimi muutettu) ja Wolfgang Hinterunter-Überkugelschreiberin (nimi ei muutettu) kanssa. Asiasta liitteenä selvitys.

Vaihtoehdoista nro 2 eli paremmin ääntä eristävät ikkunat ja yläpohja kuulostavat korviini fiksulta. Sisäpuolista eristystä (vaihtoehto 1) emme haluaisi.

Kuulisin mieluusti kantasi asiaan mahdollisimman pian, jotta pääsisimme projektissamme eteenpäin.

Ystävällisin terveisin,

S.O. Mevaikuttaja 

Viesti lähti sunnuntai-iltana. Ytimekäs vastaus tuli maanantaiaamuna klo 7.58(!):

Hei

Hankkeessa voidaan edetä VE 2 mukaisesti

Ystävällisin terveisin,

Caspar-Violon de Saint Etienne du Exupéry Dumais (niitä Päntäneen Saint Etienne du Exupéry Dumaiseja)

rakennustarkastaja

Rahalla siis sai kuin saikin jatkoaikaa kujanjuoksullemme.

Ja sitten tunkikin tämä korona sisäpuolelle, ulos, keskelle, väliin, koilliseen ja vaihtoaskel hyppy saatana!

Tontin myyjän mukaan "naapurustossa välillä puuhaillaan kaikenlaista pientä talkoohengessä".

“Paremmat ikkunat ja ovet sekä ääniloukut yläpohjaan.”

Pohjapiirros kelpasi - nyt nytkähti!

Olen saattanut ihan ohimennen inistä, että aika paljon on tullut tässä viime vuosina odoteltua, enimmäkseen kaikkea, välillä muutakin. Meillähän oli jo mitä loistavin pohjapiirros, jonka ainoa ongelma oli, että se ei kelvannut. Muka jotain paloturvallisuusjuttuja, ihme nynnyilyä. Lassiekin palaa kotiinsa.

Tonttimmehan on pienempi kuin Trumpin uskottavuus uusimmassa Ukraina-tutkinnassa. Talomme ja olemassa olevan naapurin talon väliin pitää jäädä 8 metriä. Koska naapurit ovat aikoinaan saaneet rakentaa oman talonsa kolmen metrin päähän rajasta, meidän talomme pitää vastaavasti sijaita viiden metrin päässä.

Matematiikan oppitunti nro 1: kolme plus viisi on kahdeksan. 

Tähän kaatui edellinen yrityksemme; oma talomme oli piirretty neljän metrin päähän omasta rajastamme ja talojen väliin jäi vain seitsemän metriä. Rakennusvalvonnan mukaan asuintilojen ikkunoiden edessä pitää kuitenkin olla kahdeksan metriä tyhjää. 

Matematiikan oppitunti nro 2: Seitsemän ei ole kahdeksan

Tällainen ratkaisu siis tarkoittaisi, että tontillemme jäisi talojen välin melko hyödyttömäksi espoolaisen lupatarkastajan ilkeyden kokoinen alue.

Matematiikan oppitunti nro 3: Espoolaisen lupatarkastajan ilkeys = 80 neliömetriä

Mikä siis neuvoksi? Suomalaisen miehen parhaita perinteitä noudattaen oikaisin selkäni, karautin kurkkuani ja aloin anella. Piirsin taas vaihteeksi uuden version pohjapiirroksesta. Kumia paloi kuin Suviseuroissa. Kynän terä suihki kuin espoolaisen lupatarkastajan punakynä - se luo hyvän kontrastin sielun mustuudelle. 

Harvinainen kuva hymyilevästä Espoon kaupungin lupatarkastajasta

Nyt on tähän väliin tosin pakko todeta, että olemme kotikaupunkimme rakennusvalvonnasta saaneet erittäin ystävällistä, asiallista ja asiantuntevaa palvelua. Ylläoleva ei siis kumpua omista kokemuksista. Rakennusvalvonta sai pisteet tässäkin tapauksessa: osa talosta saa olla kolmen metrin päässä rajasta, kunhan siinä ei ole asuintilojen ikkunoita JA kunhan naapurit suunnitelman hyväksyvät.

Syysloman aloittavana sunnuntaina veimme siis suunnitelmat naapureiden postilaatikkoon ja aloimme odottaa.

Maanantaina olin järsinyt pikkusormeni kynnen.

Tiistaina loput sormet.

Noël-Jarmique odottaa Espoon kaupungin päätöstä, saako omalla tontilla hengittää sisään.

Keskiviikkona olin kävellyt olohuoneemme vinkyylikorkkilattiaan (sävy Wooden Lookalike Plastic Toxic Fume) niin syvän reiän, että sieltä kuului maorien laulua.

Torstai oli toivoa täynnä.

Perjantaina itkin hysteerisenä sikiöasennossa. Työkaverit vähän ihmettelivät. Ei kuulemma tällaista ole nähty sen jälkeen, kun tiiminvetäjämme Nico-Cimi jäi ilman bonusta.

Lauantaina vedin lauantaipussin tyhjään mahaan.

Sunnuntaina söin Netflixiä ja katsoin pizzaa.

Raksauden aikana on tärkeää huolehtia riittävästä E-koodien saannista.

Maanantaina odotin.

Tiistaina synnytin kaksoset.

Eikä siinä vielä kaikki. Odottelimme vastausta koko tämänkin viikon. Fiilikset vaihtelivat epätoivosta ja toivoon. Valmistauduin katkeroitumaan, toisaalta pohdin, mikä kuohari korkataan, jos ja jos ja jos.

Tyrno Vimpula Keiteleeltä oli raksaprojektin alkaessa 23-vuotias. Tässä kuva kuukautta myöhemmin.

Kaksi viikkoa odotimme. Kaaaaaksi piiiiiitkää viiiiiiiikkoa. Sinä aikana ehdimme käydä katselemassa muiden onnekkaiden taloja ja ehdinpä vertailla erilaisia talopakettejakin ja niiden valmiusvaihtoehtoja. Käänsin myös Raamatun esperannoksi, kirsi rannoksi ja takaisin, että se paistuu tasaisesti.

Matematiikan oppitunti nro 3: Kaksi viikkoa = 14 päivää, koiran viikoissa 400 vuotta

Nämä viikot menivät jäitä poltellen (saatoin poltella muutakin, mutta ei siitä sen enempää). Maanantaina puolisoni, kanssavelalliseni ja lasteni äiti soitti naapureille ja tiedusteli tilannetta. Saimme kutsun kahville, emme vieläkään lupaa - emme tosin tyrmäystäkään.

Jatkoimme kynsien järsintää ja ympyrän kävelemistä. Revin myös hiuksiani, poltin kynttilää molemmista päistä ja kaivoin toiselle kuoppaa pyy pivossa. Lähinnä tosin nyyhkytin sikiöasennossa. Prisman leipähyllylläkin ihmettelivät.

Espoon kaupungin lupatarkastajat keväisessä motivaatiokoulutuksessa 

Ja sitten koitti perjantai. Vietiin tuliaisiksi glögi ja suklaata. Juteltiin mukavia. Todettiin tulevat naapurit oikein mukaviksi. Saatiin lupa piirrokselle.

Siis mitä?

SAATIIN LUPA PIIRROKSELLE! SUUNTANA TALOTOIMITTAJIEN KILPAILUTUS!

Siitä lähtien olen itkenyt ilosta sikiöasennossa. Lapsen opettaja vähän ihmetteli arviointikeskustelussa.

Kuvat: Pixabay

Ei kelpaa! - pohjapiirros meni uusiksi

Oman elämänsä arkkitehti ja rakennusvalvoja tässä heippa! 

Meillä oli mainio tupa suunniteltuna. Ainoa ongelma oli, että se ei kelvannut rakennusvalvonnalle. Niitä setiä ja tätejä kannattaa vissiin joskus totella.

Ensin meni uusiksi saunarakennus. Ja nyt siis ihan päärakennuskin.

90-luvulla rakennettu naapuritalo on aikoinaan saatu rakentaa kolmen metrin päähän tontin rajasta. Me olimme ajatelleet omaa taloamme neljän metrin päähän omalta puoleltamme. Yhteensä siis 7 metriä. Kyllä, ei siis kahdeksan. Ja seitsemän metrin päähän naapurista oli piirretty pari makuuhuonettamme ikkunoineen. Juu, oli paloikkunatkin. Tämä ei kelvannut, koska asuinhuoneen ikkunan edessä pitää olla 8 metriä tyhjää tilaa.

Ja koska kirjoituksen teemana on asiat, jotka ovat liian lähellä, kuvituksenakin on kuvia, joissa jokin on liian lähellä jotain muuta. Ensimmäisessä kuvassa hammasharja oli liian lähellä vessapönttöä. 

Tässä kuvassa tulenliekki on liian lähellä talomme omarahoitusosuutta.

Talon siirtäminen sinänsä ei suoraan onnistu, koska toisella puolella tulee uutta probleemaa: autokatos ja saunarakennus tulevat liian lähelle. Tämän siitä saa, kun rakentaa sikiön mykiön kokoiselle tontille.

Rakennusvalvonta hyväksyy muiden kuin asuintilojen rakentamisen kolmen metrin päähän rajasta - edellyttäen, että naapuri siihen suostuu. Nyt olenkin istunut viikon aikana varmaan parikymmentä tuntia piirtämässä uutta pohjaa millimetripaperille. Tai siis kolme tuntia olen piirtänyt ja 17 kumittanut.

Tässä kuvassa imuri on liian lähellä kaakaojauhetta.

Sinänsä kyllä risoo aika rankasti, kun kuvittelimme meillä olevan selkeän, avaran ja toimivan pohjan. Nyt meillä onkin edessä uusi yritys. Ja vaikka pohja kelpaisikin rakennusvalvonnalle, on sen kelvattava vielä naapureillekin, jos meinataan saada rakentaa edes jotain alle viiden metrin päähän tonttimme rajasta.

Olisi tämä helpomminkin voinut alkaa. Pian ne alkavat varmaan väittää, että sitä strutsifarmiakaan ei saa perustaa autokatokseen. Nimim. "Lähetänkö Wuzimban takaisin Namibiaan?"

Tässä kuvassa banjo on aivan liian lähellä ihmiskuntaa.

Palomuuri - palikat uuteen järjestykseen

Tonttimme on pieni kuin kansainvälisen yleisurheiluliiton halu olla ottamatta lahjuksia Qatarilta. Siksi suunnitelmamme tulevien naapuriemme kanssa lähtivät siitä, että tehdään tonttien väliin palomuuri ja rakennetaan kumpikin rajaan kiinni. Tilankäytöllisesti mainio idea, esteettisesti ei ehkä niinkään. Palomuuri olisi noussut melko korkeaksi ja etenkin naapureillamme ei ollut tarvetta yhtä massiiviseen rakentamiseen rajan tuntumaan kuin meillä.

Molemmin puolin palomuuria siis pohdittiin ja ehkä hieman kipuiltiinkin. Itse menin kuvaannollisesti tallaamaan naapureiden tontille ja piirtelin heille vaihtoehtoista ratkaisua ilman palomuuria. Sinänsä loistava aloitus naapurisovulle lähteä sössimään naapurin tontin järjestystä uusiksi.

Lisäsin naapureiden tontille vielä alpakka-aitauksen ja kivilouhoksen. Niistä ei kuulemma neuvotella. 

Viime viikolla tapasimme naapurit ja kävimme läpi vaihtoehtoja. Ja niin kävi, että muuri purettiin. Ihmiset kerääntyivät kaduille, halailivat ja juhlivat koko yön. Perheet yhdistyivät vuosikymmenten jälkeen. Lauloivat käsi kädessä Scorpionsin Wind of Changeä. Eiku sekoitin palomuurimme Berliinin muuriin. Mutta kuitenkin. Sie wissen, was ich sagen versuchte.

Mein Liebling, ist das ein Berliinin teeveetorni? Oder ein säälittävä Kötöstely von einem berühmter Blogger?

Muuria ei siis tule. Me saamme yhä tehdä piharakennuksemme ja autokatoksemme lähelle tonttien rajaa ja kompensaationa naapurit saavat yhä käyttää kirvesvarttamme tontilleen ajamiseen. He säästävät pieneltä tontiltaan tilaa, kun ei tarvitse tehdä omaa pihaliittymää tieltä ja me säästämme planktonin mykiön kokoiselta tontiltamme tilaa saadessamme rakentaa lähelle rajaa. Koska naapurien rakennukset jäävät yli neljän metrin päähän tontin rajasta, palosuojaus jää meille. Ymmärtääksemme ja toivoaksemme hirsi täyttää palomääräykset melko näppärästi.

Legoseinän palonkesto on EI60. Mikäli käytetään Star Wars tai NinjaGo -palikoita, palonkestoa voidaan nostaa EI90-tasolle. Koska niissä suoja erityinen vastaan tulta on.

Nyt pitäisi sitten olla yhteyksissä rakennusvalvontaan ja kysyä, kelpaavatko ideamme. Toivottavasti vastaanotto on yhtä asiallinen kuin aiemmalla kerralla.  Jos kyllä, niin siinä samassa viuhahtaa tarjouspyynnöt erinäisille hirsitalofirmoille. Jos ei, kirjoitan asiasta blogitekstin ja maailma vavahtaa.

Kuvituksena tässä postauksessa on kuvia Pii Poon legotapahtumasta Messukeskuksesta. Olipa kivaa. Kerrankin oli tarpeeksi palikoita ja rakentaminenkin ehkä vähän vähemmän stressaavaa kuin alkavassa projektissamme.

On se, kun oma poika näyttää, miten legoilla rakennetaan. Pitäisiköhän teettää isyystesti?

Tyttären karotiinin saanti lienee riittävällä tasolla. 

Kunnianhimoisesti ajattelin tehdä blogini osoitteen legoista. Kahden tunnin nyhertämisen jälkeen tähän jäi:

Silmissä sumenee, mutta brändi kirkastuu.