Miljoonannet messut - sälää saarekkeella

Puolisoni piilotti minulta Crocsit. Sadismia vai rakkautta vai kumpaakin?

Seija Ala-Kautta veti vuosi sitten nurejev-/veskuloirimaiset lipat kotimme ulkoportaissa. Lehtikuusi jääpeitteellä on melkoisen liukas ja Seija ontui jonkin aikaa kuin mökin Miina ennen lonkkaleikkaukseen pääsyä. Huonomminkin olisi voinut käydä, jos keskushermo olisi sanonut poks ja vakuutusyhtiö voivoi.

“Seija ontui jonkin aikaa kuin mökin Miina ennen lonkkaleikkaukseen pääsyä.”

Koska Seija kompuroi omat välilevynsä divariin, hän ei halunnut minun kokevan samaa kohtaloa. Meidän löylyvalmis kiukaamme sijaitsee erillisessä pihatuvassa (murju? tölli? chalet?), ja hiipparoin sinne avaamaan kiukaan ennen varsinaista sauna-aktia. Crocsit on näppärä sujauttaa jalkaan ja sutia talon portaat alas ja pihatuvan (kämppä? hökkeli? tönö) portaat ylös. Ja sama toisinpäin. Seija on omasta mielestään vielä liian nuori ja kukkea omaishoitajaksi, joten hän piilotti Crocsini, jotten lipeäisi. Päätin alkaa kostoksi ajamaan motocrossia ilman kypärää. 

Saarekkeella 30.1.2023 klo 9.23

• Perintörinsessan pipo
• pitkä sivellin
• ledituikkuja
• pullonavaaja-avaimenperä
• peltirasia, jossa ketju
• ledivalaisimia pahvilaatikoissaan
• pyöreä heijastin
• hedelmäkulho, jossa 7 mandariinia, joista yksi kyrvähtänyt, 2 luomomenaa (koska olemme kulttuuriperhe) sekä pari anuskirsikkaa. Kulhon alla servetti, jonka päällä kuulakärkikynä
• Nonstoppolosin koulukuva
• Smartum-seteleitä
• tyhjä sitruunanmakuinen Pirkka kivennäisvesipullo. Siis ei se pullo maistu sitruunalta, vaan siinä ollut kivesnäisvesi, jota ei enää ollut pullossa
• aprikoosimarmeladipornukka
• aprikoosimarmeladipornukan kansi
• Fiskarschin hedelmäveitsi (export quality, koska olemme kulttuuriperhe)
• sokerikippo, jossa lusikka
• Seija Ala-Kauttan synttärilahjaksi saama Leijona-rannekello, jonka rannekkeen yksi nivel ei enää jousta. Syynä allekirjoittanut.
• vielä yksi lediruikku
• hunajapurkki, jossa kaksi pikkulusikkaa (koska rahaa piisaa)
• toinen samanlainen pullonavaaja-avaimenperä (koska messuesittelijä katsoi juuri toisaalle)
• Tupperwaren reunuskaulus
• JBL-bluetoothkaiutin (kuuntelemme siitä lähinnä renesanssimussiikkia, koska olemme kulttuuriperhe)
• Applen MacBook Airin latausmolkku (koska olemme ympäristötietoinen perhe ja Applen tuotteet parantavat koko maailman kaikessa)
• neliskanttinen tiffanylasinen tuikkukippo, jossa ledituikku (vihreä)
• toinen neliskanttinen tiffanylasinen tuikkukippo (sininen)
• kolmas neliskanttinen tiffanylasinen tuikkukippo (punainen)
• käsidesiä (jos spitaalinen tulee kylään)
• Applen iPhone SE latauksessa
• ledinauha Rajamäen lasiburkissa hohtamassa valoa sydämiimme
• kyyläkärkikynä (messuilta)
• kaksi palaa suklaata (samoilta messuilta)
• halvalla Citymarketista ostettu orientaalistyylinen kynttilälyhty
• Arabian vihreä 24h-sarjan leipälautanen, jolla ruppanen omenanlohko
• vihreät Yatzy-nopat läpinäkyvässä muovirasiassa. Yhden nopan silmäluvut ovat niin kuluneet, että mahdollisuudet saada Yatzy moninkertaistuvat.
• toinen vihreä Arabian 24h -sarjan leipälautanen
• Oivariini-rasian kansi
• hapankaalipurkin sisälipare
• Oivariini-rasia, jossa Hackmanin Savonia-sarjan voiveitsi (koska olemme kulttuuriperhe)
• vaaleanviherjä Ikean pussinsulkija
• pikkulusikka
• leivänmuruja
• kukkaruukku, jossa joku helevetin jukkapoika
• Espoo liikkuu -juomapullo, jolla saa raikkaasta hanavedestä tehtyä kätevästi muovinmakuista
• perinteinen litteä juomapullo, jolla saa lapset jo päiväkodissa perehdytettyä taskumatteilun kiehtovaan maailmaan
• toinen servetti
• kaksi viinilasia (koska olemme globaali kulttuuriperhe)
• Tilastokeskuksen Suomi lukuina 2022-vihkonen, josta selviää esimerkiksi, että Suomessa oli vuonna 2020 1 719 650 huoneistokohtaista saunaa. Kaikkiaan saunoja arvioitiin olevan yli 2,3 miljoonaa. 
• D-vitamiinipurkki
• Fiskarschin sakset
• Pirkka-kermajuusto sekä juustohöylä (koska noudatamme Juha Sipilän leikkauspolitiikkaa, joskin jälkikasvullemme ei ole siirretty yhtä suuria valtiolta kupattuja omaisuuksia)
• talouspaperirulla
• lasiastia, jossa neljä kurkkuviipaletta
• hunajapurkin muovikansi

Olisi siihen vielä jotain mahtunut. Nyt oli kuitenkin juuri konmaritettu.

Joulukuusi, joulukuusi, naavaparta, buusimuusi

Aikansa kutakin, sanoi oman elämänsä panostaja, kun uudenvuoden aatonaattona silmämunansa raketilla halkaisi. Seija Ala-Kautta, tuo hehkeä ja notkea fitnesskisuli, on syntynyt vuoden alkupuolella ja perinteisesti joulukuusi on pidetty talossa hänen synttäreihinsä saakka. Tällä kertaa kuusi lojui paikallaan jopa hieman tuon päivän yli. Kuusi siirtyi kuitenkin terassille siinä vaiheessa, kun siitä alkoi varista kilo neulasia joka kerta kun naapurissa niistettiin. Joulupuumme oli tänä vuonna kyllä poikkeuksellisen nätti, vaikka olikin tuontitavaraa ja kaupasta haettu. Tai ehkä juuri siksi. 

Uuh Tannenbaum, uuh Tannenbaum, wir bumsen kein Sepp Blatter.

Vuosi sitten ensimmäisenä joulunamme uudessa kodissa Seijan lapsuudenhaave toteutui; hän sai kodin, jossa voisi tanssahdella kuusen ympäri. Ei tosin aavistanut saaneensa kaupan päälle puolison, joka tanssahteli kuusen ympärillä leopardistringeissään.

Sugar, I need sugar!

Lähdetään nyt hei siitä, että koti ilman 25 eri makuista sokeria ei ole koti. Siksipä tilasin hattarasokereita lisää, sillä jäljellä olleilla sokereilla ei olisi saanut enää edes Ranskan kokoisen maan asukkaita sokerihumalaan. Nytpä sitten on taas millä mällätä: 

Sitruuna ja metsämansikka - makein tapa saada slaagi.

Toiset esittelevät baarikaappiaan, jossa on viskiä, konjakkia ja muita desinfiointiaineita. Minulla on jotain astetta spessumpaa, sokerikaappi:

Alarivissä erinomaista vuosikertaa 2021. Ylempänä Toscanan auringon kypsyttämät atsovärit.

Hattarakone. Keski-ikäisen miehen rakkain laite. Toisena tulee sydämentahdistin.

Jessus, messus!

Taisin taannoin jossain postauksessani laskea, monillako raksaan vivahtavilla messuilla olen käynyt. Alkuaikoina kerroimme jokaisella ständillä jokaiselle sähkönmyyjäsällillekin kuinka kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. Epävarmuuden tumma pilvi varjosti meitä ja lähes kodittomina harhailimme messuilla turvan ja tulevaisuuden perään haikaellen. Messuhemmoja kiinnosti yhtä paljon kuin yhdistetyn SM-kisat gambialaista katukauppiasta. 

Tätä saattaisi äkkivilkaisulla luulla Rooman Pantheoniksi.

Kun sitten projekti alkoi saada konkretiaa, etsimme messuilta Tekijöitä, Toimittajia ja Tietoa (vähän kuin kuuluisa näyttelijä Tirkka-Tekka Tetelius). 

“Hattarakone. Keski-ikäisen miehen rakkain laite.”

Projektin ollessa käynnissä kävimme itkemässä jokaisella ständillä kuinka kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. 

Nyt projektin koristessa henkitoreissaan kävin messuilla enemmän tottumuksesta, mutta sainpa sentään synninpäästön. Laitetaan siitä otsikko

Synninpäästö

Lähdetään siitä, että IV-lukakumme tekivät työnsä suunnilleen yhtä menestyksekkäästi kuin ankerias sepelissä. Asenne tuntui olevan, että seinissä on reiät, joihin laitetaan jotain, mikä näyttää venttiililtä ja poistoilmakanavista valuva vesi on vaan vettä. Tajusin vasta paljon myöhemmin, että IV-laudrupien asentamat tuloilmaventtiilit mallia alpakan pukama olivat pasquan ulkonäkönsä lisäksi vieläpä väärän kokoisetkin. Tästä en ole edes vielä maininnut LVI-urakoitsijallemme. Pitäähän sitä tulevaisuudessakin saada kuunnella Syytöksiä, Selittelyjä ja Sadatteluja (vähän kuin kuuluisa näyttelijä Sirkka-Sekka Setelius). 

Ei mitään bebatuutteja, vaan Velcon celpoja venttilejä.

Mutta asentelin siis näiden ananastappien tilalle Velcon venttiilejä, jotka säätyvät ulkolämpötilan mukaan. Piharakennuksen (bungalow? maja? pirtti?) seinään timpurimme oli tehnyt sen verran naftin reiän, että venttiilin sisäputki ei siitä mahtunut. Laitoin siis reikään suoraan pehmeän äänenvaimenninputken, joka muotoutui täydellisesti reiän mukaiseksi ja esti myös ilman virtaamisen muualta kuin venttiilistä sisään tupaan. Ihan näin skarpisti ei ollut IV-zlatanien asennuksissa, joissa sisäputken ja seinän välistä olisi voinut peruuttaa Toyota Yariksella. 

“Sirkka-Sekka Setelius”

Jäin pohtimaan, kuinka suuri synti oli asentaa tuloilmaventtiili ilman sisäputkea ja tätä uskaltauduin kysymään Rakenna ja Remontoi -messuilla Velcon ständiltä. Ei kuulemma ollenkaan synti. Kiva. Latelin varmuudeksi pari isämeitää ja avemariaa messuosastolla, mutta yksi asia sentään ruksittu pois pitkältä listalta, jonka nimi on “Asioita, jotka valvottavat öisin klo 3.27-5.12”.

Kävin heti raksamessujen perään myös Educa-messuilla. Otavan oppimateriaalien “Matikkaa mulkvisteille muksuille” -kirjasarjan esittelijä oli tosi kiinnostunut kuulemaan, miten kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. Kun esittelijä katsoi poispäin, pöllin koko karkkikulhon. 

Kolme vuotta sitten 2020

Naapuri aloitti oman urakkansa kaatamalla kirvesvarreltamme puut. Niitä puita poltellaan tämänkin postauksen kirjoitushetkellä puuhellassa. Koivuklapia syntyi, tosin mutaisena tammikuuna pöllejä vielä vasta roudattiin. Mudasta lähdettiin, mudassa möyritään.

Aika ihana ajatus, että tässä koivupuussa on ollut poikasia peipon pesässä ja nyt se palaa meidän hellamme pesässä.

Kaksi vuotta sitten 2021

Helevetin koronan kanssa pyörittiin jo silloin. Timpurit aloittivat urakkansa parinkymmenen asteen pakkasessa talon alla aluslaudoitusta asentamassa. Tere tulemast vaan. Valitsimme sähkömiehen ja voi pojat kun valittiin väärin. Tarjolla oli hyvä, otettiin paikallinen. 

Vuosi sitten 2022

On tämä sellainen saakutan dejà vu. Vuosi sitten nimittäin edellämainittu sähkömies oli jo kytkenyt (oletettavasti siis johtuu hänen tötöilystään) saunan kiukaan pikaliittimillä mukana tulleen asennusliuskan sijaan. Kiuas menee (oletettavasti tämän seurauksena) pois täysteholta usein useammankin kerran saunomisen aikana. Vuosi sitten jo tätä pyytelin fiksaamaan, mutta edelleenkin kiuas on samassa jamassa. Vuosi on lyhyt aika, kun näin pakkopaidassa asiaa tarkemmin pohtii. Ja onhan täällä muitakin hiihtäjiä viuhtonut. 

“Puolisoni piilotti minulta Crocsit.”

Loppuvuosi 2022 - yhteenveto

Hiljaista on, sanoi IV-asentaja, kun kinkkua korviin työnsi. Tämän blogin yskivä diesel jätti ennen joulua tienposkeen ja sieltä olen koettanut moottoria maanitella käynnistymään. Hörähtäisikö tällä?

Joulu tuli, oli ja meni. Onnea oli olla omassa kodissa isolla porukalla, nähdä kavereita ja ihan vaan olla. Jos useampana “aamuna” herää yhdentoista jälkeen, kaikki ei elämässä ole ihan pielessä.

Sähkö - ihanan kallista ja ihanan halpaa

Vaihdoimme marraskuussa pörssisähköön makseltuamme lokakuun alusta sähköstä 49 senttiä kilowattitunnilta. Hieman huolestutti, mutta tähän päivään mennessä pörssisähkö on hilpaissut yli tuon puolen euron maagisen rajan ainoastaan joitain kertoja. Ja toisin kuin koko ajan samanhintaisessa sähkösopimuksessa, pörssisähkön käyttöä voi edes vähän koettaa ajastaa vuorokauden halvempiin hetkiin. Siksipä (ihanan hiljainen) astianpesukone hyrrää öisin usein puoli-ilmaiseksi. Maalämpöpumpun ja pyykkikoneen kanssa sen sijaan emme ole sen enempää pystyneet puljaamaan, mitä nyt maalämpöpumpun lämpökäyrää on pidetty hieman viime talvea alempana. 

“Onnea oli olla omassa kodissa isolla porukalla, nähdä kavereita ja ihan vaan olla.”

Hyvä esimerkki sähkönkulutuksesta ja hinnoista on, että joulupäivänä sähköä kului 60 kwh ja sähkö maksoi kalleimmillaan 15 senttiä kilowattitunnilta. 30.12. sähköä meni 40 kwh, kalleimmillaan se maksoi 4 senttiä / kWh. Jos olisimme maksaneet sähköstä tasaisen tappavaa 49 senttiä per kWh, niin joululoman sähköt olisivat maksaneet toooodella moninkertaisen hinnan. Toki alkuvuoden talvikuukausina sähkö tulee varmasti maksamaan vielä monesti hyvinkin reippaasti. Silti mielestäni sähköyhtiömme varttisähkön kiinteä hinta on aika yläkanttiin.

Harva graafi on yhtä aikaa näin selkeä ja kantaaottava.

Omassa käytössäni näppärin sähkönhinnan seurantaan tarkoitettu appi on ollut HattiWatt. Sen avulla on helppo tsekata sähkön tuntihinnat kännykän näytöltä. 

Yhdellä vilauksella näkee kaiken tarpeellisen, sanoi IV-asentaja kun pukukoppiin kurkkasi.

Löylynlyömät löylynlyöjät lyö löylyä työkseen myös yöllä 

Loka-, marras- ja joulukuun sähkölaskut ovat kaikki alkaneet kolmosella, mikä on vielä siedettävää. Erityisen siedettävää joulukuussa tästä teki joulunajan korkeampi kulutus ja se, että …rumpujen pärinää… Narvin Löylyvalmis kiuas on ollut päällä aatonaatosta lähtien. Kyllä! Olemme saunoneet. Joka ilta! Saunassa! Lauteilla! Serpentiiniä nivusissa!

Saunomisen on mahdollistanut joulusta lähtien (riittävän) matalalla pysynyt pörssisähkön hinta. Se on lipunut sentin ja kahdenkymmenen sentin välillä ja näillä hinnoilla saunan elämämme myrskypilveen tuoma kultareuna on ollut suurempi kuin siitä aiheutuneet kustannukset. Sähkönkulutuksessa saunominen toki näkyy, mutta mennään tällä nyt ainakin seuraavaan ohjusiskuun asti. 

Sen verran selkeä, että tyhmempikin ymmärtää.

Edelleen kiuas pätkäisee välillä täystehon pois päältä, koska eihän sähkäriä voinut vaatia asentamaan kiuasta Narvin takuuehtojen edellyttämällä tavalla. Mutta jos nyt vuosi edellisen yhteydenottoni jälkeen saataisiin sähkäri taas paikalle. Ajatelkaa, jos olisikin ollut projektissa sellainen tyyppi, joka olisi tiennyt ja suunnitellut, mitä tehdään, kuka tekee, koska tehdään ja pitänyt meidän puoliamme. Se olisi ollut kyllä ihan mestari juttu.

“Joka ilta! Saunassa! Lauteilla! Serpentiiniä nivusissa!”

Pirun kylmä piharakennuksessa on kyllä ollut: pahimmillaan saunatuvan lämpötila on ollut 12 astetta. Jostain siis fuskaa lämmintä ulos ja kylmää sisään. Onneksi raksalämmittimellä saadaan saunatupa riisumisen ajaksi kelvollisiin lämpöihin. 

Nurkkaan siitä vetämään!

Jos joku olisi aikoinaan selittänyt minulle kuin viisivuotiaalle, että “sitten kun teillä laitetaan nurkkiin sitä määmää-lampaan villaa, niin sitten talvella pakkasukko puhaltaa sieltä niin kovaa, että perskarvat jäätyy, vaikka ne olisi männäviikolla sokeroitu”, niin olisin saattanut tinkiä tästä hippi-ideologiastani ja ottanut nurkkiin eristeet vaikka poloniumista. Ei nimittäin ole kiva, että tuulella talo jäähtyy pari astetta. Pellavaa ja teippiä noihin nurkkiin tarttisi tunkea ja liimata, mutta en pidätä henkeäni asian toimivuuden suhteen. Vuotavat nurkat ovat olleet ikävä yllätys ja iso pettymys. 

Fiilis kuin JVG:n keikalla.

Toki jos talon lämmöt olisivat kovemmalla, veto ei tuntuisi niin kovasti, mutta vetäisi sieltä silti. Välillä kyllä käy mielessä, että tässä kaikin puolin onnellisessa ja täydellisessä maailmassa kukaan ei ole missään koskaan kärsinyt yhtä paljon kuin me. 

Hell of a hella

Arastelimme puuhellan käyttöä sen jälkeen, kun se syssymmällä pukkasi savut sisään. Eipä pukkaile enää, kun hormi on lämmin ja käyttöäkin on opittu. Lasiluukku on kiva, kun liekit näkyvät, tosin tuhkaluukun tyhjentäminen ei ole kaikkein näppärintä, tuhka kun pitää kaapia esim. desin mitalla kammiosta, kun tässä mallissa ei ole ulosvedettävää tuhkaluukkua. Silti ihan kiva pömpeli. 

Vierekkäisillä pannuilla paistuu äitiä ja lasta.

Kylmimpinä (lue: tuulisimpina) päivinä olemme aamuisin pitäneet praasua hellassa ja illemmalla leivinuunissa. Kananmunatkin hellalla paistoimme. Tai oli siinä pannu välissä.

Ja mä sanon mun eläimet

Poikamme Nonstoppolos on näppärä jäbä käsistään. Hän nikkaroi linnuille talviruokintapaikan tonttimme takaiseen metsään. Ja vilske on käynyt. Linnuista visiitillä ovat olleet ainakin kuusitiainen, kanahaukka, käpytikka, närhi ja sen seitsemän sorttia perustirppaa.

Kuvan teksti tarkoittaa suomeksi "peura - siinä se on!"

Kesän punkkisatokin lienee turvattu, kun läskipötköä kävi lipomassa (rivous on lukijan silmässä, toim. huom.) jopa kolme metsäkaurista. Kettu taas oli kuullut metsämme smörgåsbordista ja jolkotteli oletettavasti kyttäämässä, josko joltain lohkeaisi närhenmunat. 

“Perskarvat jäätyy, vaikka ne olisi männäviikolla sokeroitu.”

IV-pässit lienevät talviunilla, mutta eivätköhän hekin ilmojen lämmettyä taas saavu laskemaan putkiin maitiaan ja talomme jälleenmyyntiarvoa. 

Kolme vuotta sitten 2020

Kodotus - paskoja päätöksiä jo vuodesta 2019! Mehän kenkäisimme ensimmäisen vastaavan mestarimme projektista ulos alkuvuodesta 2020. Se oli jälkeenpäin ajatellen turhaa, mutta kokemattomana raksaajana en tajunnut, että vittuilu on pienempi paha kuin mitäänaikaansaamattomuus. Olisi mielenkiintoista tietää, miten proggis olisi sujunut, jos emme olisi tätä ratkaisua tehneet. 

Kaksi vuotta sitten 2021

Lunta tuli. Kuten tuli viime vuonnakin. Ja tänä. Iloa tuotti ajatus pätevien timpureiden saamisesta työmaalle. Harmitusta aiheutti sähkömies, joka väitti meidän syyllistyneen laittomuuksiin. Mutta ei se ole rikollista olla idiootti. 

Vuosi sitten 2022

Mikään ei ole muuttunut. Jo vuosi sitten postaukseni otsikkona oli “Pitäisi tehdä - muttei jaksa”. Aika ripiitillä on näköjään vuosi menty. Palaan epäilemättä aiheeseen alkuvuodesta 2024.

 

“Hiljaista on.”

 

Narvi Löylyvalmis - joulusaunan pelastaja

Blogiyhteistyö - Narvi Oy

Ja tapahtui niinä päivinä, että paniikki meinasi iskeä. Suuri joukko sukua oli kutsuttu jouluksi kotihin jos pieneenkin, jossa pidettäisiin joulujuhla suloisin. IV-asentajien ollessa poissaolevina ilmastointiputkista tip tip tippui vettä lattialle ja saunan savuhormista ei saatu pyynnöistä huolimatta tarjousta. 

Ja niin rakennuksen kesken ollessa joulusaunan aika tuli. Niin panikoin minäkin puolisoni kanssa, joka ei toivottavasti ollut raskaana. Ei auttanut edes lähteä Galileaan, sillä Quiriniuskaan ei ehtinyt enää toimittaa kevythormia tällä aikataululla. 

Onneksi Narvin tehtaalla oli suuri joukko löylyllistä sotaväkeä ja he sanoivat: “Ja katso, teille on tänä päivänä syntynyt Narvi Löylyvalmis kiuas, jonka syntymäpaino on 38 kiloa ja yhdeksän kilowattia”. 

Siellä se nököttää. Eiks oo söpö. Ihan isänsä näköinen.

Se olisi siis välipäiväevankeliumin aika. Mukavaa vaihtelua tästä normi-ilmestyskirjasta, jossa kukaan ei koskaan ole kärsinyt yhtä paljon kuin me. 

Minä ja sauna 

Lähdetäänpä liikkeelle omasta saunahistoriastani, koska kaikkia ihavvarppina kiinnostaa. Ensi postauksessa kerron sitten, mitä kappaleita olen kuunnellut tänä vuonna eniten Spotifystä. Sitten teen listan, minkä värisiä paperiliittimiä olen käyttänyt eri virastoissa työskennellessäni.

Kyllä. Kylpyhuoneessa on vessanpönttö. Voi ei, siinä sitä joku vaivaisukko sitten istuu torttua vääntäen ja piippua poltellen. Aina.

Lapsuudenkodissani (myyty, nyyh) saunoimme käytännössä lähes joka ilta. Edellisessä kodissamme (purettu, nyyh) saunoimme muutaman kerran viikossa, jos polttopuuta oli reippaasti. Kun puuta ei ollut, saunominenkin hyytyi. Jostain aina nyhräsimme ja näversimme jotain tikkua tai lautaa, jolla saunaa saatiin lämmitettyä, mutta saunomisen tahti hyytyi puiden vähenemisen myötä. 

“Kaikkia ihavvarppina kiinnostaa.”

Kesällä vakiovuokramökillämme sauna lämpiää totta kai kahdesti päivässä, mutta eipä sitä kuitenkaan varastoon saa saunottua. Siinä mielessä saunominen eroaa esim. ilmaisen viinan juomisesta, joka on kuin panisi rahaa pankkiin. 

Saunatonttu kävi jonottamassa Tokmannilla.

Keväästä tähän taloon muuttoon asti tilanne oli siedettävä: meillä oli lauantaina oma saunavuoro sekä tiistaisin pääsi lenkkisaunaan (jonne tosin joku oli silloin tällöin jättänyt perseenalliset peppuheipat).

Mutta nyt on ollut vaikeaa, kun sauna ei ole ollut kunnossa. Vaikka talossa on kiva asua, tuntuu kuin jotain olennaista puuttuisi. Talo ilman saunaa on vähän kuin Matti ilman Teppoa, maksalaatikko ilman rusinoita tai IV-asentaja ilman vaihtoa. 

Panic on the sauna floor

Paniikki meinasi todellakin iskeä: puoleentoista kuukauteen emme pyynnöistä huolimatta saaneet IV-juliuksilta tarjousta saunan savuhormista. Se oli niinkin hankalassa paikassa kuin IV-pomon sähköpostissa, joten tavallaan kyllä ymmärrämme ponnistuksen vaatiman määrän. Tarjousta odotellessa Venäjä ehti siirtyä demokratiaan, hiilidioksidin määrä ilmakehässä palasi esiteollisen ajan tasolle ja lapsemme saivat ensimmäiset lapsenlapsensa. Kun vihdoin hätäännyimme kyselemään tarjouksia savuhormeista muilta tahoilta, vastaus oli “älä unta nää, on raikas talvisää, ei IV-markutkaan nyt enää töihin jää!”.

Saatko selvää pellavaisen persletin logosta? Vinkki: konkurssissa on.

Olisihan se puukiuas päheä, mutta pitkällisen pohdinnan päätteeksi päädyimme puolisoni Seija Ala-Kauttan kanssa löylyvalmiiseen sähkökiukaaseen. Miinusta: ei liekkien raksetta ja tulen loimotusta. Plussaa: saunaan pääsee nyt. Ja nyt. Ja aamulla. Ja töiden jälkeen. Ja kesken päivän. Ja nyt. Joidenkin laskujen mukaan löylyvalmis tulee peruskiuasta edullisemmaksi, jos siinä saunotaan useammin kuin kolme kertaa viikossa. Kolme kertaa taitaa tulla meillä täyteen suunnilleen kahdessa vuorokaudessa. 

“Emme pyynnöistä huolimatta saaneet IV-juliuksilta tarjousta saunan savuhormista.”

Meidän saunamme on siinä mielessä vaativa tila, että vaikka sen koko on vain 4,4 neliötä ja tilavuus 11 kuutiota, sen kaikki seinät ovat hirttä. Tällaisten seinien lämpeneminen vaatii kiukaalta hieman enemmän potkua. Tarvitsimme (tai Narvitsimme, hihi) siis tykimmän 9 kilowatin kiukaan. Löylyvalmiin sähkökiukaan etu olisi myös pienet suojaetäisyydet, eli lauteet saisivat tulla lähelle kiuasta. Tai siis kiuas saisi tulla lauteiden lähelle. Taas melko tyypillistä tälle projektille, että lauteet on tehty puukiuasta silmälläpitäen ja sitten sitä ei tulekaan. 

Rock rock!

Luuri kauniiseen, joskin karvaiseen, käteen ja soitto Narville. 9 kW löylyvalmis kiuas löytyi kuin löytyikin. Toimitus onnistui ennen joulua. Sähkäri pääsi paikalle. Kaikki tämä alle viikossa. Riemusta kiljuen / nyyhkyttäen huuhtelin 80 kiloa kiuaskiviä. Perussähkökiukaisiin menee kooltaan 5-10-senttiset kivet, mutta Löylyvalmiiseen ja puukiukaisiin tarvitaan isompia 10-15-senttisiä kiviä. Eipä niistä paljon nöyhtää irronnut. Vähemmän kuin arkiaamuisin navastani.

Surrur beibi

Jotta elämässä olisi ollut sentään vähän jännitystä, sähkärin käytyä napsautin kiukaan ensimmäistä kertaa päälle. Kiuas pitää lämmittää ennen saunomista kahteen kertaan täydelle lämmölle. Kun kiuas alkoi hyrrätä, piharakennuksen sähkökaappi alkoi soittaa rakastetuimpia EDM-klassikoita; sieltä kuului  tasaista surinaa. Hieman alkoi huolestuttaa. 

Surina kuului tuolta. Jos tarkkaan katsoo, niin sähkökaappikin on asennettu vinoon. Ihan kuten pistorasiat ja kytkimetkin.

Viesti sähkärille, onko normaalia? Ei ole, vastasi sähkäri. Seuraavana aamuna hän kävi tsekkaamassa kaapin ja ilmeisesti automaattisulakkeiden katkojankärkien relesäätimien puolijohteiden käämilangan kuparipunoksen ampeerivolttimontussa oli ohmeilta haiseva näätä. 

“Piharakennuksen sähkökaappi alkoi surrata.”

Surina lakkasi. Uusi yritys. Kivitilan kansi auki, täysteho päälle ja kappas! Sauna lämpeni. 

Kiuas pysyy puhtaana, kun heittää joka kauhallisesta puolet ohi.

Sama lämmitys myöhemmin vielä toistamiseen ja vihdoinkin kivipölyn / hehkuvien vastusten / kiukaaseen unohtuneen asentajan käryt olivat haihtuneet. 

Saunaan. Kiuas sanoi tsssssiiihhhhh! Höyry nousi. 

Ja katso, joulu tuli. 

Ja meni.

“Ja katso, teille on tänä päivänä syntynyt Narvi Löylyvalmis kiuas.”

* Tuotteesta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

Joululoma - rauha ja perustus maass'

Teimme viime hetken päätöksen olla lähtemättä Pohjanmaalle sylkemättä saastaista uusmaalaista koronaa sukulaisten päälle. Suht leppoisastihan se joulu kotonakin meni. Meillä on jo vitsinä huokaista, että “tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa”. Ollaan sen verran pitkään tästä tehty lähtöä, että taisi olla kolmas vuosi jo, kun tätä arvailtiin. Tosin nyt taitaa oikeasti olla se viimeinen joulu, ellei jotain tosi outoa tapahdu. Ja eihän sitä koskaan.

Joulukuusi saatiin yllättävän läheltä, eli omasta kuusiaidasta. Matkaa etuovelle 3 metriä 57 senttiä. Ja vielä nättikin oli. Purkutalon viimeinen joulukuusi. 

“Ikäni oon veroja maksellu, niin kai mää nyt yhren joulukuusen saan kaupungin puistosta kerran vuaressa kaataa? Varsinkin, kun tää joulu on varmaan viimenen tässä kodissa.”

“Tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa.”

Jouluna siis kiskottiin kinkkua (viipaleina kaupasta), savukalkkunaa (köntti), kaloja (purkista ja vakuumista), lanttulaatikkoa (ilmavaivoista) ja eggnogia (mugista). Jouluaattona ei menty rekiretkelle, sup-lautailu näissä säissä olisi helpompaa. Sen sijaan tehtiin visiitti tontille. 

Jotenkin on psyykkisesti paljon helpompaa, kun talo on aluskatteella. Jatkuva sade ei jatkuvasti kastele enää talon sisäosia. 

Herkkä tutkielma aiheesta “Tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa”.

“köntti”

Psyykkistä kuormitusta lisäsi sähkömies (se vihainen), joka ilahdutti meitä aatonaattona vastauksellaan omaan sovintoehdotukseemme. Vastaus oli, että ellemme maksa koko summaa korkoineen vuoden loppuun mennessä, hän vie jutun käräjille. Ja vaikka tiedämme, että hän ei ole toimittanut sitä mitä on sovittu ja että kuluttajansuojalain mukaisesti olemme asiasta reklamoineet, silti tuntuu aika ikävältä. Hän menee viesteissään henkilökohtaisuuksiin ja uhkailee, vaikka kyse on edelleen hänen aiheuttamastaan viivästymisestä ja siitä, ettei saatu (lähellekään) sitä mitä tilattiin. Itse asiassa nyt kun on oltu yhteyksissä muutamaan sähkömieheen ja -suunnittelijaan, käy yhä selvemmäksi, että eihän tässä ole saatu juuri mitään vastinetta rahalla. Ja tähteemme kynttilän pätkää. 

Iloinen ylläri oli se, että pintavalua lukuunottamatta tulisijan perustus saatiin valmiiksi juuri ennen joulua. Vähemmän iloinen ylläri on sen kustannukset. Samalla pieni vinkki niille, jotka haaveilevat puisesta alapohjasta ja / tai pilariperustuksesta: koska puun päälle ei takkaa rakenneta, tulisija ja piippu siis tarvitsevat oman perustuksensa. Eli pitää hankkia kamaa, perustuksen tekijä, perustuksen tekijän kaveri, lecasoraa ja aatonaattona vielä yksi kuutio lisää lecasoraa ja styroksia, vaikkei sentään niin paljon kuin K-kauppa yritti toimittaa. 

“Tossa me sitte uudessa kodissa paistetaan riävää, kun tää joulu on varmaan viimenen tässä kodissa.”

“Ja tähteemme kynttilän pätkää.”

Tästä(kin) kaikesta muodostuu rakentajalle niin tuttu tonnien tanssi. Jos takan alla olisi ontelolaatta tai maanvarainen laatta, homma olisi ollut vain muurata näiden päälle ja siinäpä se. Puinen alapohja kaikessa näennäisessä yksinkertaisuudessaan kuitenkin vaatii näitä ylimääräisiä kevätjuhlaliikkeitä ja ne maksavat tonnin per voltti. 

Nyt siis kuitenkin tulisijalle on perustus ja ihan vakuuttavaltahan se näyttää. Pintavalu voidaan tehdä, kun talossa on lämmöt päällä, joten ehkä jo lähivuosina muurarikin pääsee laastia läpsimään. 

“Olis meillä ollu laittaa tohon kymmene kerrosta strytroxksia lisääkin, niin ois pysyny lämpimämpänä. Mutta tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa.”

“Tonnin per voltti”

Korona-aikana olemme tavanneet jonkin verran porukkaa tontilla, kun sisätiloissa ei viitsi visvaa viskoa. Glögejä kävivät joulunpyhien jälkeen nauttimassa myös vanhempani, jotka eivät olleet tontilla käyneet sitten sen, kun siellä vielä heilui ikimetsä ja liito-oravat kujersivat puusta puuhun viuhahdellessaan. Muutos oli siis suht iso. Ja kyllähän kai tykkäsivät näkemästään. Se tässä on lohdullista: kun itse näkee vain virheet ja epäonnistumiset, muut näkevät myös hienouden ja kannustavat.

“Siellä Seija Ala-Kautta ja Perintörinsessa kulkevat kohti uutta etukuistia, kun tää joulu on varmaan viimenen tässä kodissa.”

“Kun itse näkee vain virheet ja epäonnistumiset, muut näkevät myös hienouden ja kannustavat.”

Jotain hyvää näen toki minäkin - ainakin ajoittain. Jaksoin vanhemmillenikin hyristä tyytyväisyyttäni talomme sijoittelusta peltohiiren pikkuvarpaan kokoiselle tontille: vaikka kotikadultamme näkyy kaupungin keskustaan, makkareistamme ja olohuoneestamme ei näy juuri ketään naapuria. Tämä jaksaa ilahduttaa ja oletan sen ilahduttavan naapureitammekin. Ainakin sitä yhtä, joka kävi ihan pihassamme asti riemuitsemassa. Exultate jubileo potatis. Ja toki hirret ovat komeaa katsottavaa, kun jatkuvat pitkät pätkät yhtenäisinä, katkeamattomina pölökkyinä. 

Uuden vuoden jälkeen pystytys jatkuu. Ilmeisesti odotettavissa katon ja ikkunoiden asennusta, ulko-ovetkin saattavat jo tontille tupsahtaa ja kai se piharakennuskin pitäisi saada kasattua. Jossain vaiheessa pitäisi alkaa timpureitakin maanittelemaan paikalle. Työtä riittää, rahaa ei niinkään. 

Ai niin, mutta sähkömieshän hoitaa meidät vankilaan sopimusrikkomusten vuoksi, joten kukas haluaa buukata ekan airbnb-yön? 

 

“Suunnilleen näin avara näkymä aukeaa etukuistilta uuteen tupaamme, mutta tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa.”

“Tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa.”

Joulutauko raksalla - sateelta suojassa

Ai että, kun olisi oltu muutamaa päivää aiemmin liikkeellä, niin olisi hirret imeneet joitain maitoautollisia vähemmän vettä. Kivoja pakkaspäiviähän pukkasi reilun viikon, mutta aluskatetta ehdittiin alkaa asentamaan vasta kun keskiseltä Atlantilta nousi matalan selänne, joka toi mukanaan sumua, muhjua, vettä, räntää ja sillin selkäeviä. Vähemmän hirmuisen märkien päivien väleihin saatiin ujutettua aluskatteen asentelua, mutta kyllä sydämestä veri norui, kun katseli, miten hirsistä vesi norui. 

Vihdoin aatonaatonaattona pystyttäjät saivat katteen paikalleen. Vaikka talo ei aluskatteen puutteeseen kuolisikaan, niin joulunpyhät voi olla psyykkisesti helpompi kärvistellä, kun tietää ettei talosta sada ihan läpi. 

Näin marraskuussa talon teen ja villaan homeiseen nyt kosteus jää ja tappaa hiljalleen.

“Keskiseltä Atlantilta nousi matalan selänne, joka toi mukanaan sumua, muhjua, vettä, räntää ja sillin selkäeviä.”

Kattopellitkin tulivat tontille. Mikäli niitä ei olisi laitettu viimeiseen tilaukseen ennen joulutaukoa, seuraava tilaus olisi tullut tontille vasta tammikuun lopulla. Hyvä siis näin. Ne saadaan asennukseen vasta vuonna 2021 (toivottavasti), mutta onpahan sentään kuusenneulasen pintasolua pienemmällä tontillamme tavaraa, jottei mikään rakenneosa tunne oloaan yksinäiseksi jouluna. 

Kamaahan tontilla on jonossa kuin Hurstin ruokajakelussa: on ikkunaa, styroksia, lautaa, kattopeltiä, helinää, helskettä, vilinää ja vilskettä. Ja jotain ihme hirttäkin on yhä paketissa. Eiku meillehän on tulossa se piharakennuskin! Milloinkahan ne sen pykää?

Hiljaa hiljaa hirsinurkka kohoaa. Rahat pankkitilien katoo, minne, tiedä en. Velka tullut on.  

“Kamaahan tontilla on jonossa kuin Hurstin ruokajakelussa.”

Tonttitaulu

Tontilla pitää kuulemma olla tonttitaulu, josta selviää kaikenlaista projektista. Toisaalta rakennuttajallakin pitäisi olla tarpeeksi rahaa ja urakoitsijoilla moraali, muttei niistäkään kukaan piittaa. Seija Ala-Kautta on tunnettu graafisen alan ihmelapsi, joka on toteuttanut menestyksekkäästi kaikkien tuntemat kampanjat “Edes tonni tryffeleitä Björn Wahlroosille”, “Kaikki on maahanmuuttajien syytä, luin netistä” ja “Irti muumeista, joita Pikku-Myy myy”.  

Seija A-K siis pisti InDesigninsa runksuttamaan ja yhdessä päästimme mopon rotkoon. Savun keskeltä paljastui tämä:

Tonttitauluun tuherrettu asiattomuuksia, rava huutaa raivoissansa: "Myönnetä ei lupia!"

“Edes tonni tryffeleitä Björn Wahlroosille”

Vinkki itselle ja muille: jos paperi on laminoitu, siitä ei kannata lyödä ruuvia läpi, koska reiästä pääsee vesi sisään. Pätee muuhunkin rakentamiseen. Toinen vinkki: Elvis on nähty Sorsakosken koulun pihan liukumäessä.

Koska termi “arvioitu valmistumisajankohta” jättää mahdollisuuden arvioida, päätimme olla optimisteja ja vetää aikataulun suht tiukille kuten tonttitaulusta näkyy. Kiirehän tuossa tulee, mutta jos nostetaan oman työn osuutta nollasta 0,1:een ja velan osuutta sadasta luottohäiriöön, niin ehkä tavoitteeseen on mahdollisuus päästä.

Sähköt saatu

Valo valke-uden leimahti pime-yteen sopivasti vuoden mustimpana päivänä. Kärsivällinen sähkäri (ei se, joka vaatii sharia-lain toimeenpanemista meihin alakautta ja ratakiskolla), vaan paljon erinomaisempi kaveri hoiti homman erittäin kelvollisesti. Toki teimme parhaamme haitataksemme hänenkin hommiaan: kun hän tiedusteli, minkä mittainen tonttikaapeli tarvitaan kadun liittymäkohdasta tonttikeskukselle, puolisoni ymmärsi tarkoitettavan etäisyyttä talolta piharakennukselle. Sähkäri toi sitten kymmenmetrisen kaapelin, kun sitä tarvittiin 30 metriä. Sähkäri laittoi kaapelin vaihtoon. Meidät pitää ansaita ja todella haluta asiakkaikseen. 

Poka - se hommiin laitetaan. Poka - se pääsee kaivamaan. Poka - jos iskä komentaa. Poka - se lapiosta saa.

“Meidät pitää ansaita ja todella haluta asiakkaikseen.”

Mutta olihan se aika hienoa, kun hirsiseiniä valaisi märässä pimeydessä aito, oikea ja perinteisen lämmin sähkölamppu. Sellainen, jonka valossa Kullervo Paksujalkakin hiihti Volgan mutkasta Kauppakeskus Triplan Robert’s Coffeehen. 

Tuikkikaa oi sähkölamppuset kilpaa sähkärimme raivon kanssa (sen edellisen).

“Kullervo Paksujalka”

Tuli siasta

Olen myös selvitellyt, millaisen tulisijan ja hormin hommaisimme piharakennukseen. Puukiuas tarvitsee lisäksi oman horminsa. Kriteerit takalle ovat tiukat: sen pitää olla suht siro, suojaetäisyyksien pienet, solahtaa nurkkaan ja se ei saisi lämmittää liikaa. Jos saunatuvan koko on reippaat 15 neliötä, niin varaava takkaleivinuuni on turhan heviä stuffia kuten Mäki-Ketelän Jorma sanoi saatuaan leguaanin ongella Keravanjoesta. 

Vahvimpana ehdokkaana on tämä:

Nyt sytytämme kamiinan, se liekkiin leimahtaa. Tai syttyy sitten ainakin jos bensaa käyttää saa. (Kuva lainattu Nordpeisin sivulta. Palautan heti, kun pyytävät kamiinansa takaisin.) 

“Kriteerit takalle ovat tiukat.”

Mutta voipi olla, että suunnitelmat muuttuvat ja piharakennuksen nurkassa tönöttääkin Marseljeesia viheltävä juhannussalko. Tää on kato tätä rakentamista, ikänä ei tiä. 

Kas nythän on joulu ja nythän on joulu ja nythän on joulu taas

ja aluskate estää, ettei ole vettä maas

Ja hirret ne halkee ja budjetti paukkuu ja vannetta kiristää,

mut entisen sähkärin uhkailu sentään nyt joulua piristää

Hupsis tupsis tuppeli pupsis,

sähköt on tontilla puppeli rupsis

Tontti on täynnänsä akkunaa, moskaa,

valmistuukohan pirttimme koskaan

Hipsis pipsis pimpeli pompeli,

kiesus kun meikä on ääliö tomppeli

Tarttisi tässä nyt laskuja maksaa, 

mut ei taida jaksaa kun joulu on!

Kodotus-blogi toivottaa itse kuuullleeeeekkkkkin säää-äääädyyy-yyyylleeee mitä rauhaisinta joulua. 

Kiitokset tähänastisesta, anteeksi tulevasta!

“Joulunpyhät voi olla psyykkisesti helpompi kärvistellä, kun tietää ettei talosta sada ihan läpi.”

 

P.S. I Saw Mommy Kissing Sähkö Mies

Sormet ristissä - katto ristikossa

Tähän alkuun sellainen sydämeenkäypä kohtaaminen - toki korona-aikana ihan puhelimitse. Sain soiton Tapio Samboralta (nimi muutettu). Oli ajelemassa läheltä kotiamme kohti vaurasta kotikuntaansa ja ajatteli käydä vilkaisemassa puupinoamme. En itse päässyt paikalle kokemusasiantuntijaksi, joten Samboran Tapsa puoliksi vaati, että kun seuraavan kerran tontilla nähtäisiin, siellä pitäisi olla jotain tekemistä, missä hän voisi auttaa. 

Yllättääkö, että Mr. Sambora on aikoinaan itse rakentanut omakotitalon ja muisteli, miten rassaavaa se oli? Vahingonilon sijaan hän tarjosi apuaan. Kyynel kyynel, sydän sydän, kuten sotien jälkeen syntyneet tuppaavat emojistilehtiä. 

Mr. Samboran kannustava viesti. Omalta tunnekylmyydeltäni en tietenkään osannut reagoida siihen kuin ironialla. 

“Kun seuraavan kerran tontilla nähtäisiin, siellä pitäisi olla jotain tekemistä, missä hän voisi auttaa.”

Muutenkin tänä syksynä on ollut kiva tavata kavereita tontilla. Heidän kommenttinsa asettavat asioita välillä mittasuhteisiin; kun itse stressaa ja ratkoo ongelmia, on kiva kuulla kavereilta jotain positiivista. Niin että kiitos vaan. Ne tietää ketkä tietää ketä ne on.

Ai niin, se sama autosta rähjännyt naapurikunnan naapuri käveli tontin ohi ja jäi juttelemaan hetkeksi. Aloitti samalla onelinerilla kuin aiemminkin. Kyllä, talo on korkea. Lohdutin häntä, että enemmänhän tätä puretaan kuin rakennetaan, joten ei tämä pitkään aikaan vielä häntä ole häiritsemässä. Hetki siinä juteltiin, eikä ruumiita tullut, joten ehkä tämä pitää katsoa onnistuneeksi liennytykseksi. 

Tulisijan perustus

Tulisijan perustus etenee rauhaisasti. Taannoin meinattiin saada tuplasti harkkoja, kun sekä K- että S-kauppa niitä halusivat toimittaa. Viime viikolla vastaava mestari tilasi lisäkamaa samaisen rohjakkeen perustuksiin. Listassa oli kymmenen Routa-levyä (kavereiden kesken styroksia). Maksoin minulle välitetyn laskun (tonni meni, mutta ainahan se menee). Tontilla kieltämättä hieman ihmettelin, kun styroksia näytti olevan eduskuntatalon lisärakennuksen verran, mutta ajattelin, että ainahan kaikkea menee paljon kaikkeen. Tällä kertaa silmäni eivät kuitenkaan valehdelleet: piti tulla kymmenen levyä styroksia, tuli kymmenen pakettia styroksia. 

Tälle kasalle ei kiivetä ilman lisähappea.

Jostain tuli ehkä vähän mieleen myös:

“Styroksia näytti olevan eduskuntatalon lisärakennuksen verran”

Jos jotain positiivista hakee, niin onpahan jotain murennettavaa lasten popcorn-kippoihin, kun katsovat kuudennettakymmenettäseitsemättä kertaa Totoroa. Vähän grillimaustetta päälle. Kelluvatkin paremmin. 

Lohkeileva lohenpyrstö

Isoin edistyminen oli väliseinän palaaminen takaisin normaaliksi. Korvaavat hirret saatiin pikana ja karjalaisen kulkukauppiaan hampaiden näköisestä nurkasta lähtee taas ihan kunnon hirsiseinä. 

Mutta eipä se nurkka nyt varsinaisesti kaunistunut tästä runnomisesta; yhdessä hirressä on kunnon lommo ja muutama pala lohkesi talomme kohdasta, jonka olin nimenomaan halunnut muistuttamaan kaikkia meillä vierailevia köyhiä luusereita siitä, että ovat varakkaan kulttuuriperheen hirsitalossa. Nyt tähän hybrikseen saatiin muutama lohkeama ja lommo ja olen siitä murheissani. Muustakin syystä kuin diivailumahdollisuuksien niukennuttua. 

On se komia, mutta se oli viä komiampi.

“Köyhiä luusereita”

Kohoavat kattoristikot

Kattoristikot ovat nyt vihdoinkin lähes koko talon mitalta siellä missä niiden pitääkin. Viivästysten vuoksi kattofirma ei päässyt tekemään tarkkoja mittauksia katolle, vaan joutuivat tilaamaan tehtaalta pellit piirustusten varassa. Jos näin ei olisi tehty, seuraava tilaus olisi voitu toimittaa vasta tammikuussa 2021. Saattaa siis joulunpyhät tähdistä kirkkain luoda valoaan seimikätkyen yllä lepattavain pressuin välistä ynnä härkäin ja aasein kanssa - mutta ei nyt puhuta enempää tietyistä urakoitsijoista. Joulumieli jne. 

Kun nyt vaan saataisiin taloa jo sateilta suojaan. Reilun viikon on ollut optimaalinen sää, mutta nyt alkaa ennusteiden mukaan vihmoa taas vettä. Siis muualtakin kuin silmistäni. 

“Viivästysten vuoksi kattofirma ei päässyt tekemään tarkkoja mittauksia katolle.”

Sellainen pikku miinus tälläkin viikolla tuli vastaan, että ranskalaistyyppisen aamukahviterassimme teräspilarit oli katkottu 11 senttiä liian lyhyiksi. Että jos ovesta haluaa ulos, niin pitää laskuvarjolla hypätä. Vaihtoehtoina oli niiden hitsaaminen pidemmiksi (huusiko joku tonni?) tai korottaminen kestopuulla (huusiko joku taas tonni?). Pystyttäjät hoitivat homman näpsästi kuntoon kestopuuta lisäämällä, mutta kyllähän se niin on, ettei taaskaan ole kukaan kärsinyt yhtä paljon kuin me. Vereslihalla kompuroidaan pimeää kujaa. 

Räppänät räpsähtivät

Jos jostain ollaan saatu erinomaista palvelua (ja ollaanhan sitä saatu useammaltakin taholta), niin Pihlalta. Ikkunamme tulevat heiltä ja niiden suhteen palvelu on pelannut ihan lähdöstä maaliin kulkematta lähtöruudun kautta. Ja nytpä ne ikkunat yhtäkkiä ovatkin tontilla talon tyhjää tuijotusta täyttämässä. Jos nyt tarvitsee raikasta ilmaa taloon, niin ei tarvitse kuin avata tuuletusikkuna. Ihanan helppoa. Ikkunoista teen omat postauksensa myöhemmin. Mutta ihanaa (saako noin sanoa tässä blogissa?), kun taas yksi asia eteni muuten kuin oikeuskäsittelyn kautta. 

Muuten näppärä hylly, mutta hyllylevyt on vähän vinossa.

“Wet Hot Meat (a song by Mr. Tapio Sambora)”

Raksavuosi 2019 - tahmeaa oli

Vuosi sitten, vuoden 2018 lopussa olin kuin maani myynyt. Tosin syy oli se, etten ollut myynyt maatani. Naapureiden valituksella hallinto-oikeuteen laskeuduimme joulunviettoon ja se joulu oli juuri niin oisäriemuisa kuin voi kuvitellakin.

ALKUVUOSI 2019

Alkuvuosi 2019 meni siis harmitellessa ja kyttäämämme tontin kaavoitusta odotellessa. Verryttelin toukokuussa bloggauslihaksiani kirjoittamalla pari eri kirjoitusta siitä, miten talofirmojen myyjät suhtautuvat ihmisiin, joilla ei ole tonttia tai joilla on tontti.

TOUKO-KESÄKUU 2019

Touko-kesäkuussa alkoi näyttää siltä, että meillä olisi mahdollisuudet iskeä kiinni havittelemaamme tonttiin. Ja näin kävikin: kesäkuussa homma selkisi, tontin kaava oli valmis ja hyväksytty ja tontin ostolle tuli vihreää valoa.

Kesä meni piirrellessä taloa. Sitä mukaa, kun opin piirtämään suorempia viivoja (viivottimen käyttöliittymä on yllättävän monimutkainen), egoni kasvoi. Sen verran giganttiset mittasuhteet se saikin, että päätin alkaa väheksyä koko arkkitehtien ammattikuntaa. Sillä minähän en sellaista palkkaa!

Kyllä tosta pitäisi kaiken selvitä.

Viemärikin saatiin tukittua - ensimmäistä kertaa. Toinen tukoshan turautettiin sitten puoli vuotta myöhemmin. Lue siis eeppinen kuvailu suolituotosten mannerlaattojen liikkeistä. Tai älä, jos ei kiinnosta. Mutta aika ikävä asenne kyllä. Mietis hei nyt pikkasen.

Pieni kuva, suuri tukos.

HEINÄKUU 2019

Melkoisen iso asia oli myös ensimmäisen oman auton hankinta. Eikä kyseessä ollutkaan mikä tahansa auto, vaan halpa, ranskalainen auto! Toistaiseksihan se ei ole raksa-autoiluun joutunut, mutta sainpa perusteltua hankinnan raksa-aspektilla. Paino on noussut auton hankinnan jälkeen 93 kiloa.

Lapset antoivat autollemme nimen Tipo. Juu tiedän, se on Fiatin nimi. Selitä se nyt lapsille sitten.

Heinäkuussa oli ohjelmassa myös Kouvolan asuntomessut. Näitä asioita siellä tarkkailin. Ja nämä asiat sieltä bongasin.

Samalla talon suunnittelu jatkui. Koska tonttimme on pienempi kuin vuoden takainen joulumieleni, talon ja piharakennuksen ährääminen sallittujen rajojen sisälle oli melkoista balettia. Jonkinlainen plié kuitenkin saatiin kasaan ilman, että Nurejevin trikoot repesivät strategisilta kohdilta. Tätäkin kesällä antaumuksella pohdittiin (siis talon sijoittumista tontille, ei Nurejevin trikoita).

ELOKUU 2019

Talopähkäily jatkui. Millainen talo, mistä sisään, mitä minnekäkin, kuka murhasi rouva Skrofin, miksi olen täällä, oliko Rollarit parempi kuin Biitles?

Elokuussa sain myös bloggaajanurani ensimmäisen - ja toistaiseksi viimeisen - skuupin. Sellaisen ihan oikeanlaisen. Ikeassa käydessäni kuulin, että Ikean keittiöviikot loppuvat ja tein siitä kirjoituksen. Se on tänä päivänä yksi luetuimpia postauksiani ja näyttää jopa pitävän kutinsa. Keittiöviikkoja ei ole Ikeassa enää ollut, vaan systeemi on muuttunut. Melkoista profetointia aloittelevalta bloggaajalta.

Jos viettää kuusitoista tuntia kuussa kuolaamassa Ikean keittiöitä, voi jossain vaiheessa kuulla jotain merkittävääkin.

Elokuulle sijoittuu myös urani luetuin kirjoitus. Kävimme Hämeenlinnassa keskiaikafestivaalilla ja päätin hieman viisastella Hämeen linnan rakennusvirheistä. Teksti on aivan ylivoimaisesti luetuin kirjoitukseni. Tähän mennessä. Luulen, että lähiviikkoina yksityiskohtainen vloggaukseni juurihoidosta saattaa mennä tämän ohi.

Ruma ja vanha. Kuulin saman viimeksi tapaninpäivän naistentansseissa.

Tähän mennessä ainoat konkreettiset asiatkin tontilla tapahtuivat elokuussa. Sinne porattiin reikiä ja todettiin siellä olevan savea. Suomeksi: tehtiin maaperätutkimus ja sen myötä saatiin perustamistapalausunto, joka on yhdistelmä matematiikan väitöskirjaa, kuolleen meren kääröjä ja Atlantiksen karttaa. Jos et jaksa lukea koko kirjoitusta (lue nyt silti), niin sama tiivistettynä: tontilla on savea, löllyn löllyn löllyti löö.

Siitäpä tulkittavaa oman elämänsä dosenteille.

SYYSKUU 2019

Vaikka uutta tonttia olimme jo kauan kytänneet ja se oli meille myönnetty, lopulliset kaupat tontista tehtiin vasta syyskuussa. Vihdoin pääsimme käyttämään oikeita määriä oikeaa rahaa.

"Rakkaani, olen niin onnellinen saadessani käyttää kaikki rahamme tähän saviseen palaan hyttysten kansoittamaa maata!"

Jatkoin viisasteluani, tällä kertaa vanhoista hirsitaloista. Kukapa sitä nyt tuollaisessa haluaisi rapujuhlia viettää, mutta pakko kai se oli.

No jos nyt välttämättä haluaa hirsitalon järven rannalta, niin ehkä sitten...

Kävimme Habitaressa bongaamassa muita intohimoisia sisustajia ja käymässä kivoja keskusteluja. Sen kummempia hankintoja ei vielä(kään) kannattanut tehdä, kun kaikki oli vielä aika vaiheessa.

Habitaressa oli totta kai paikalla myös Glorian kodin toimittaja.

Talon suunnittelu oli ollut suht suoraviivaista, mutta piharakennuksen kehittely muistutti Rinta-Nikkolan Uolevin paluuta karaokesta, sen verran sivujuonteita ja -askelia ja sekä ambitioita hommassa oli.

Piharakennuksen versio 30535 B

Sirkuksessakin käytiin. Hämmentävää miten jotkut osaa heittää, pyöriä tai pysyä pystyssä ilman vanhempaa konstaapelia.

Osaisin mäkin, jos vaan harjoittelisin.

Suunnitelmat naapurien kanssa yhteisestä palomuurista kariutuivat, eikä ketään harmittanut. Melkoinen kötöstys se olisi ollutkin. Joskus takapakki on hyväksikin.

LOKAKUU 2019

Tähän kuuhun mahtui tunteita jonkin verran. Pettymyksen tunnetta edusti mm. se, että hieno pohjapiirroksemme oli niin hieno, ettei se mennyt rakennusvalvonnassa läpi. Ihan syystä, ei siinä mitään, mutta hieman oman elämänsa alvaraaltoa kyllä kirpaisi.

Tunteiden tsunami koettiin myös, kun vihdoinkin kerroimme lapsillemme uusista kuvioistamme talon suhteen. Onhan siinä lapsilla sulateltavaa, kun synnyinkoti revitään planeetalta, vaikka kuinka yrittää selittää, miten hyvä sisäilma hirsitalossa on. Tai parempi tilaratkaisu. Tai korkeakiiltoiset keittiökalusteet ja vieläpä saarekekin.

"Katsopas Myrvä-Liibyq, sinun huoneesi pääsee nyt huoneiden taivaaseen. Siellä sen on hyvä olla muiden homeisten seinien seurassa."

Ja pitihän sitä lokakuussakin viisastella. Tällä kertaa talopakettien valmiusvaihtoehdoista. Ilmeisesti osui johonkin pidemmälle raksaamisessaan edistyneiden suoneen / suoleen, sen verran reaktioita kirjoitus aiheutti.

Syyslomalla pääsimme 1) lapsista hetkeksi eroon ja 2) vierailulle pariin massiivihirsitaloon. Kun vielä saimme todeta Forssassa olevan lounaaksi tarjolla sekä lihaa että lihavaihtoehto, reissu oli lähellä täydellistä. Sanoinko jo, että lapset olivat isovanhemmillaan? Ja että täydellistä?

Jylhän jykevä ja komea kuin se kaverini, jota tapaninpäivän tansseissa haettiin jatkuvasti parketille. 

Muutenhan tämä projekti oli edelleen odottelua kuin Kannaksella jatkosodassa ennen kuin taivaalta alkoi sataa sosialistista rautaa.

Myyrmäen raksamessuillakin kävin toteamassa, että toi ja toi ja toi ja toi ja toi pitää sitten hoitaa, ostaa ja hankkia, kunhan toi ja toi ja toi ja toi ja toi on ensin saatu siihen kuntoon, että voidaan aloittaa se ja se ja se ja se ja se.  Jne jne jne.

MARRASKUU 2019

Aiempi kuningasideani / aivopieruni pohjapiirroksen suhteenhan ei mennyt rakennusvalvonnassa läpi. Nyt olin krihnuutellut uuden. Sen riskitekijä oli, että osa talosta sijaitsee kaksi metriä sallittua lähempänä naapurin tonttia. Rakennusvalvonnalle tämä oli ok, mutta naapureilta piti saada suostumus. Elimme siis pari viikkoa jännityksessä odotellessamme (odottelu mainittu) naapurien vastausta. Ja tulihan se lopulta.

Tältä pohjalta toivoisimme voivamme edetä.

Marraskuussa oli sen verran vilpoista ja pimeää, että piti pikkuisen taas viisastella. Tällä kertaa Berliinin muurista ja sen rakennusluvasta. Olihan tässä sellainen pieni linkki maailmanpoliittisiin detaljeihinkin, että Berliinin muurin murtumisesta tuli tuolloin 30 vuotta.

Berliinin muuri, lempinimeltään "Ihminen on tyhmä ja ilkeä eikä tunnu koskaan oppivan".

Laitoimme myös (vihdoinkin) tarjouspyyntöjä menemään talofirmoille. Osa vastasi nopeasti, osaa ei tänä päivänä ole meidän rahamme kiinnostanut ja yhden vastaus pitäisi ehkä tulla niinku tolleen tiäkkö tässä joskus mahdollisesti lähiaikoina jos ja jos. Senkin suhteen siis olemme saaneet odotella. Koska blogin nimi on Kodotus eli niinku odotus ja koti eli silleen aika osuva ja tolleen.

Jakelin myös joululahjavinkkejä. Koska raksahommista on kyse, haeskelin joululahjat rautakaupasta.

Puolisoni tykkäsi tästä lahjasta niin, että mykistyi koko jouluksi. Ja myrkytti rosollini.

JOULUKUU 2019

Yksi mannerlaatta loksahti kohilleen, kun nykyisen tonttimme kaavamuutos meni vihdoin läpi oltuaan melko tarkkaan vuoden hallinto-oikeuden hellässä käsittelyssä. Naapuriemme valitus siis hylättiin, kaava sai lainvoiman ja me ehkä jo joskus ensi vuoden alkupuolella saamme rahaa, jolla lähteä rakentamaan uutta taloa.

Tämän tapahtuman kunniaksi piti taas vähän viisastella, tällä kertaa murhanhimoisista jouluelukoista.

Tuo katse. Kuin kesäyön kuulas utu tukkeutuneen viemärin yllä.

Ja joulun kauneimpien perinteiden kunniaksi saimme taas tukittua viemärimme. Ja onneksi myös avattua. Tämä symboloi joulunvietossa sitä hetkeä, kun parin munatotin (vai -todin?) rohkaisemana aletaan ottaa joulupöydässä esille perheen ja suvun dynamiikan kannalta kipeämpiä asioita, minkä seurauksena anoppi juokseen avantoon, eno polttaa saunan ja kaikki muut polttavat sillat, päreet ja hihansa.

Ehkä joku tukos aukeaisi myös alkuvuodesta 2020, jotta pääsisimme jo polttamaan rahaa, kaatamaan puita, tekemään reikiä tonttiin ja itkemään illat ja valvomaan yöt. Näihin toiveisiin ja tunnelmiin sekä kauniisiin kiitoksiin jokaiselle, joka on blogia lukenut. Teidän takia tätä jaksaa tehdä. Ja rahan.

Merry Uusvuosmas!

Kodotus-blogin henkilökunta Helsingissä, Melbournessa ja San Franciscossa

Terkut myös Glorian kodin toimittajalta!