Liuskekivien asennus - ihan(an) kamalaa

Tuli tuossa kolme vuotta täyteen tähän mörskään muutostamme. Se on pitkä aika. Niin pitkä, että luulisi kämpän olevan valmis. Vaan kun ei ole. Kaiken maailman kaiteita ja valoja puuttuu edelleen. Lopputarkastuksen deadline olisi kesällä 2025, mutta alan valmistautua anomaan lisäaikaa, ettei vaan tarttisi liikaa asioita edistää. Niinhän sitä sanotaan, että liialla kiireellä ei synny kuin IV-urakoitsijoita.

Jos jossain uskoisin olevani ihan hyvä, niin se on hankkiminen. Tämä ei päde talomme tekijöihin, joiden hankkimisessa olen kerta toisensa jälkeen mokannut. Sen sijaan jos tarvitaan lippalakkia, Rick Riordanin kirjoja, mandoliinia, hattarakonetta, haitaria tai mummopyörää, niin meikäläinen on sellaisia tontille roudannut erinomaiseen hintaan. Mutta siinä missä on maniskassa säästänyt markan, on toheloihin tekijöihin tuhlannut tonnin. 

“Liialla kiireellä ei synny kuin IV-urakoitsijoita.”

Liuskekivet löysin jo pari vuotta sitten. Sen jälkeen ne ovat vaihtaneet pihassa paikkaa useamman kerran ja venähtäneen välilevyn verran. Meidän liuskekivemme eivät ole mitään pergamentin paksuista laattaa, vaan kymmenenkin sentin paksuisia jöötejä, joilla voisi päällystää panssarivaunujen testilaboratorion lattian. Kestävät isältä pojanpojanpojanpojanpojanjne:lle. Mutta niin kestää kyllä niiden asentaminenkin.

Liuskekivet ensimmäisessä sijoituspaikassaan niihin aikoihin, kun keisari Augustukselta kävi käsky.

Liuskekivet seuraavassa sijoituspaikassaan, kun maatöiden tekijältä kävi käsky siirtää ne pois siltä paikalta, jossa ne olivat olleet siitä lähtien, kun keisari Augustukselta kävi käsky. Kevyttä hommaa, sanoi välilevy, kun titaaniin vaihtui.

Pihaurakoitsija otti pihaa tehdessään fiksusti huomioon liuskekiviemme paksuuden: mitä jöllimpi kivi, sen enemmän asennushiekkaakin on oltava. Hyvä näin, sillä onneksi kivien alta ei ole joutunut raapimaan mursketta, vaan hiekan paksuus on riittänyt. 

“Meidän liuskekivemme eivät ole mitään pergamentin paksuista laattaa, vaan kymmenenkin sentin paksuisia jöötejä.”

Nyt siellä kamikazelentäjä Kauppisen leski (yllättäen) tahtoo tietää, onko kivet nyt sitten asennettu. No kuulkaas Kauppiska, vastaus on kyllä ja ei. On kiviä asennettu ja on kiviä asentamatta. Niitä kun tuli meleko reipas satsi. Mutta millaista kiviä sitten on ollut asentaa? Pureudutaanpa projektiin väliotsikoiden avulla. Ensinnäkin asentaminen on ollut 

Hidasta

Jos kohtaan A tarvitaan katujyrän alle jääneen saksanpaimenkoiran kokoinen ja palttiarallaa Petteri Orpon pernan muotoinen liuskekivi, niin ensin etsitään kiveä. Nostellaan kiviä toisten kivien päältä, kannellaan potentiaalisimpia kiviä oikeaan kohtaan vain todetaksemme, että vääränmuotoinenhan se perkele on. Joku kivi olisi oikean muotoinen, mutta liian iso. Joku taas sopivan kokoinen, mutta väärän muotoinen. 

Näistä kivistä jokin saattaa olla juuri sopivan muotoinen ja kokoinen. Todennäköisesti tuo alin tuolla noiden painavimpien kivien alla.

Lopulta löytyy kelvollinen kivi, joka istuu riittävän hyvin kyseiseen kohtaan. Sitten aletaan kaivaa asennushiekkaa pois ja katsellaan, onko kiven alapuoli jostain kohtaa paksumpi ja/tai ohuempi. ja onhan se, koska kivi. Koetetaan saada pohja oikeaan syvyyteen ja muotoon. Laitetaan kivi paikalleen ja todetaan, että kivi on ihampaskasti ihankaikilla tavoilla. 

Kaivellaan lisää, sormiin tulee pieniä haavoja, koska hanskoja ei ole keksitty ja lopulta kivi tuntuisi istuvan suunnilleen oikeaan kohtaan ja korkoon. Sitten täytetään saumat hiekalla ja letkutetaan vettä saumoihin, jotta löysempi hiekkavelli hakeutuisi täyttämään kiven alla olevat kolot. Ja hakeutuuhan se sillä seurauksella, että nyt se halvatun möltti keikkuu. Kokeillaan, missä voisi olla keikunnan alku ja juuri, nostetaan kivi pois (27 kg) ja sirotellaan hiekkaa oletettuun ongelmakohtaan. Nyt kivi ei enää keiku, mutta nousee liian korkealle ympäröiviin kiviin nähden. 

“Katujyrän alle jääneen saksanpaimenkoiran kokoinen ja palttiarallaa Petteri Orpon pernan muotoinen liuskekivi”

Edellisen kappaleen voi lukea neljä-viisi kertaa, välillä voi korvata liian korkealla olevan kiven liian matalalla olevalla kivellä. Joskus lopulta kivi istahtaa paikalleen, joskus hermo menee ihan täysin ja joskus kivi (27 kg) lentää helevettiin ja sen mukana tunti turhaa työtä.

Seija mittaa, kiskoo, kaivaa, siirtää, kiroaa, kääntää, mallaa, ruopsuttaa, mäjäyttää ja priimaa pukkaa!

Puuilosta tuli parin tunnin hommien jälkeen kivimurhe.

Tämä nuija on kestänyt kivityön paineita pidempään.

Kaiken osaava puolisoni Seija Ala-Kautta aloitti tämän asennussouvin jo kesällä ja hoiti sitä hienosti. Itse olin siinä vaiheessa viilaamassa kynsiäni ja käsittelemässä niitä Anti Aging Nurturing Nail Polish Formulalla, joten en ehtinyt häntä auttamaan. Seijan jälkeen ja lisäksi toimeen tarttui poikamme Nonstoppolos, jonka tarmo ja taito saavat säännöllisesti minut pohtimaan isyystestin tekemistä. Homma siis eteni, kunnes tyssäsi. Aikaan oli joka tapauksessa saatu kulkureitti talolta piharakennukselle.

“Kivi (27 kg) lentää helevettiin ja sen mukana tunti turhaa työtä.”

Hidasta ei ole pelkästään asentaminen, sillä silloinhan sentään on päästy jo tositoimiin kuin renki juhannusyönä. Esimerkiksi kun seinän viereen piti saada reilun neliön kokoiselle läntille liuskekivet, niiden sommitteluun meni aikaa kolme tuntia. Ja siis yhtään kiveä en vielä tuossa ajassa kaivanut maahan, vaan ainoastaan kantelin, kokeilin, kääntelin ja kiroilin niitä sopiville kohdille. Kun lopulta sopivat kivet olivat löytäneet sopivat paikkansa, satoi ensilumet ja homma jäi (taas) pariksi viikoksi. Eli onhan tämä homma nyt ihan helvetin 

Raskasta

Jos oma lihaskunto on miinuksella ja raskain asia mitä omassa työssään joutuu käsittelemään on huoltajien wilma-viestit (joissa on kyllä välillä kestämistä), niin tällaiset isien syntien painoiset kivilaatat ovat kyllä nätisti sanottuna saatanallisperkeleellisen raskaita. Eikä siinä mitään, jos kivi pitäisi vain nostaa kasasta, kantaa paikalleen ja korkata kalja, mutta kun prosessikuvaus on sen kaltainen, mikä tuolla ylempänä on jo kerrottu, niin homma on hitauden lisäksi myös sangen raskasta.

Kahdeksan kiveä ja kolme tuntia kantelua, siirtelyä, kokeilua, kiroilua, valkkailua, lisää siirtelyä ja lisää kääntelyä. Mukaan ei ole laskettu varsinaiseen asentamiseen käytettyä aikaa. Eikä itkemiseen.

Kivien kantelun lisäksi kroppaa kuormittavat kaivaminen, kökkiminen ja konttiminen. Henkisellä puolella taas kyrpiminen ja kiroilu. Kivet ovat itsessään painavia kuin Villu-Piparin huoltajan argumentit, mutta siihen päälle niiden sommittelu vaatii tarkkuutta, jotta ne saisi sopivasti kohilleen ja korkoon niin laajemmassa kuvassa kuin viereisiinkin primadonniinkin verrattuna. Seija Ala-Kautta käytti vatupassina pitkää lautaa, minä taas perstuntumaa ja maailman likinäköisintiä silmämäärää. Kunhan apinan raivon nostattama pöly ensi keväänä on laskeutunut, tulee olemaan jännä nähdä, millaista topografiaa on tullut tehtyä. Veikkaan, että ihan Argentiinan pampaan ei ylletä, mutta kunhan oltaisiin maastonmuotojen suhteen edes lähempänä Suomen Lappia kuin Andeja. 

Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että kyllähän tässä tulee myös konkreettisia työn tuloksia. Vaikka hommaan on uponnut kymmeniä tunteja ja tuhansia perkeleitä, niin onhan tällainen liuskekiveys (jopa amatöörien tekemänä) ihan jäätävän

Upeaa

Siis katto itte:

Jos tässä kuvassa olisi valmis liuskekiveys ja se olisi upea, voisi sanoa vaikka että "kyllä se valmis liuskekiveys on upea!"

Kun ylempää kuvaa vertaa tähän, voi sentään todeta, että kyllä ennen oli kaikki paremmin.

Ihan sama, jos nyt johonkin kohtaan vähän kerääntyy vettä, tai kaikkialla ei ole ihan jokainen kulma samassa tasossa. Luonnonkivillä ei tähän hintaan nämä tekijät tämän parempaan pysty. Välillä jopa miettii, että vaikka kukaan ei olekaan kärsinyt koskaan yhtä paljon kuin me, tähän liuskekivitykseen uhrattu aika on sen väärtti.

“Kivien kantelun lisäksi kroppaa kuormittavat kaivaminen, kökkiminen ja konttiminen. Henkisellä puolella taas kyrpiminen ja kiroilu.”

Kiviä on vielä jäljellä jäätävästi, mutta se olennainen eli kahden talon kolmien portaiden välinen ala on nyt saatu suunnilleen katettua. Jos ei kaikkia kiviä jakseta asennella tai niille ei ole tarvetta, niin eiköhän noille joku omista asennuskyvyistään liian itsevarma idiootti ostajaksi löydy. Palkataan niillä rahoilla sitten seuraava surkea urakoitsija.

Kivi, kiven, kiveä, kivelle, kivestä, kivekseen, kiveksineenköhän.

Viisi vuotta sitten 2019

Vanhan ja jo maailmankartalta kadonneen kotimme tontin asemakaavamuutos meni vihdoin läpi, kun naapurien valitus hylättiin. 

https://kodotus.blogspot.com/2019/12/odottelu-ohi-kaavamuutos-meni-lapi.html

Neljä vuotta sitten 2020

Sähkömies (R.I.P.) ryhtyi hankalaksi ja siitä alkoi parin vuoden käsittely Kuluttajariitalautakunnassa, joka päättyi vastapuolen kuolemaan - meillä ei ollut osuutta asiaan, ellei aiheuttamaamme ****tusta lasketa. 

Talon seiniä nousi ja sitten taas laski, kun mittavirheen takia piti pätkä purkaa pois ja korvata uusilla hirsillä.

https://kodotus.blogspot.com/2020/12/taloa-kasataan-ja-taloa-puretaan.html

Kolme vuotta sitten 2021

IV-jesuiitat hoitivat tonttiaan samalla menestyksellä kuin aiemmin ja jälkeenkin. Oireita heidän suurimmasta mokastaan on luettavissa jo tästä postauksesta, mutta diagnosoin heidän sohlaamisensa tason nuorena optimistina tuolloin alakanttiin. 

Vesijohto jäätyi, muttei viimeistä kertaa, koska mitä siitäkin tulisi, jos ihminen oppisi virheistään. Eihän silloin kukaan jäisi IV-benediktiinin hommiin. 

Ja hupaisaa (todella joo, toim. huom.), että nurkista veti jo tuolloin, koska nurkista vetää edelleen. Hihi. 

https://kodotus.blogspot.com/2021/12/muuttotarkastus-lapi-vesijohto-jaassa.html

Kaksi vuotta sitten 2022

Vetoisat nurkat mainitaan ekassa virkkeessä. Meillähän on tässä kantava teema. 

Elimme pompsahtaneiden sähkönhintojen ja sähköyhtiöiden piiiitkien riistosopimusten kulta-aikaa. Me selvisimme tämän kriisin läpi hyvin pienillä vaurioilla, mutta joillain taitaa vasta nyt olla parinkymmenen sentin kilowattituntihintaiset määräaikaiset sopimukset katkolla. Siinä saatiin rahastettua pitkään ihmisten hädissään tekemillä ratkaisuilla. 

https://kodotus.blogspot.com/2022/11/tuli-ja-sahko-avainasemassa.html

Vuosi sitten 2023

Kooma

“Tuli tuossa kolme vuotta täyteen tähän mörskään muutostamme. Se on pitkä aika.”

Onnea blogi - viisivuotias vanhus

Tässä sitä vielä nilkutetaan! Blogin viisivuotissynttärit lirvahtivat jo ohi ennen vappua. Raksablogi sinänsä on aika latenssivaiheessa. Isoja ei edelleenkään ole tapahtunut, mutta jospa tässä nyt jonkinlaisen summauksen saisi aikaiseksi. 

MLL:n sivuilla viisivuotiaan kehityksestä sanotaan näin:

5-vuotiaan kehitys on suvantovaiheessa: Lapsi on omatoiminen, aloitteellinen, tasapainoinen, sopeutuva, rauhallinen ja monella tapaa ison oloinen. Hänestä on mukava olla avuksi, ja hän osallistuu mielellään esimerkiksi kotitöihin. Töiden vieminen loppuun asti on hänelle tärkeää.

KOMMENTTI: Suvantovaiheessa ollaan. Aloitteellisesta en tiedä, kun en ole mitään jaksanut tehdä edelleenkään. Onneksi elämä on sentään aika tasapainoista. Töiden vieminen loppuun asti olisi kivaa, mutta sähkäristä ei ole kuulunut sitten vuoden 2023 helmikuun (“palataan parin viikon päästä”) eikä vastaava mestari ole saanut hommattua hirsimiestä tontille touhuamaan, vaikka tammikuussa (sentään tämän vuoden) näin näin ilmoitti tekevänsäkin. Että ei siis mitään uutta. 

Jos tämä perhe kutsuu sinut syömään salaattia, kannattaa kysyä, miksi heidän kätensä ovat veressä. Kiitti tekoäly tästäkin kuvasta.

Toisaalta 5-vuotias on vielä monin tavoin pieni lapsi. Kiukunpuuskat ja tunteiden ailahteleminen ovat nekin osa normaalia arkea. Lapsen itsekritiikki saattaa nostaa päätään ja hänen luottamuksensa omiin kykyihinsä voi horjua. Lapsella voi myös olla erilaisia pelkoja, esimerkiksi epäonnistumisesta. 

KOMMENTTI: No perkele todellakin. Lähinnä tosin pelot epäonnistumisesta liittyvät siihen, että kalliit ammattilaiset ovat sössineet hommansa ja sössimisiä pitää palkata korjaamaan seuraavat kalliit ammattilaiset. 

“Palataan parin viikon päästä.”

5-vuotias ymmärtää paremmin kuin 4-vuotias, mikä on oikeasti totta ja mikä satua: ”Tää on oikeesti meidän mattopiiska, mut leikisti tää on nyt mun lumikenkä.”

KOMMENTTI: “Tää on oikeesti ihan paskasti hitsattu, vaikka hitsaaja teeskentelikin, että tää olis ihan hyvon hitsattu”. TAI “Täältä katosta tulis oikeasti vettä poistoilmaventtiilistä, vaikka IV-Galadrielit väittäiskin, että ne kyllä varppina teki hommat tosi hyvin”. 

5-vuotias voi pahoittaa mielensä herkästi.

KOMMENTTI: Jo yksivuotias pahoitti mielensä, kun naapurin setämies kävi vaahtoamassa. LINKKI Mielensä pahoitti myös sähkömies (R.I.P.) ja naapu(R.I.P.)

Tekoäly päätti, että vihainen lapsi näyttää samalta kuin hyökkäävä chinchilla.

Lapsi samaistuu jompaankumpaan vanhemmistaan ja tästä tulee ihailun kohde ja sankari: ”Meidän isä on paljon vahvempi kuin teidän!”

KOMMENTTI: “Meidän vastaava mestari saa vähemmän aikaan kuin teidän!”

Onnistuneen ihmissyönnin jälkeen koko AI-perheen ilmeistä tihkuu onnea. Ja suupielistä verta.

Isoja ei tosiaan ole tontilla tapahtunut. LVI-firman kanssa palaveerattiin loppulaskusta, jonka läväyttivät, vaikka viimeinen erä piti maksaa vasta lopputarkastuksen jälkeen (spoileri: lopputarkastusta ei ole ollut). Kolmea ja puolta donaa ei olla maksamassa siitä skeidasta, mitä IV-elrondit taloomme sössivät. Pari tonnia ehkä. Ehkä. 

Pihan pihanaa!

Pitkän vatuloinnin ja viimevuotisen urakoitsijoiden luumuilun jälkeen saimme kuin saimmekin pihaurakoitsijan buukattua. Maatöidemme tekijä ei nyt sitten kuitenkaan oikein silleen ollut saatavilla. Sama maaurakoitsija on laskuttanut meiltä 1200 euroa hulevesipumpusta, jota ei ole koskaan asennettu mihinkään. Arvatkaa, saadaanko niitä rahoja koskaan takaisin? Laskuttaminen kun on helpompaa kuin takaisin periminen. Ja tämä tekijä on taitava ja arvostettu. 

Siellä se piharakentaja sommittelee liuskekiviä. On se AI taitava. Tulisikohan se tekemään meidän pihankin?

Pihaa tulee tekemään siis tekijä, joka vastaili fiksusti ja nopeasti meileihin (outoa), piipahti paikan päällä ja vaikutti edelleen täyspäiseltä (huolestuttavaa) ja tulee tekemään pihan kesällä (mikähän Baskervillen koira tähän on haudattuna?). Veikkaan, että lopputulos vahvistaa käsityksemme siitä, että kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. Tragedia siitä tulee, sano mun sanoneen.

Luistelinehdot

Retkiluistelun suhteen talvi oli aika huikea. Tussulanlärvi oli huippukunnossa käytännössä useamman kuukauden putkeen. Eikä aina tarttenut lähteä edes jäälle saakka: 

Pyysin tekoälyä luomaan giffin, joka esittäisi rantaa, metsää ja aurinkoa. Tavallaan juu. 

Jatkoon vai ei jatkoon?

Emmätiä, sano sä. Bloggaaminen on vähän tai enemmänkin hyytynyt. Jatkaako vai ei? Ja miten? Mistä? Mikä on Diegon kellarissa publovan pullon salaisuus? Alanko tilata Temusta alusvaatteita, joita unboxaan? Alanko antaa meikkivinkkejä? Sieltä piirisiittäjä Tiine von Lersson jo peukuttaa (ei siis hiehoa), joten annetaanpa meikkivinkki:

kajal

Mutta siis emmätiä vieläkään.

Hyvällä meikillä saa viiden vuoden itkutkin piiloon. Miten me pärjättiin ennen ilman tekoälyä?

Viisi(!) vuotta sitten 2019

Eissaattana, nää on hauskoja! Kun ei ollut (vielä) mitään kirjoitettavaa ja kun vielä suhtautui omaisuutensa ja mielenterveytensä menettämiseen pelkkänä hauskana harrastuksena, tuli kirjoiteltua hassutteluja tontin hankkimisesta ja vanhan talon ostamisesta. Voi kun olinkin viisi vuotta sitten 40 vuotta nuorempana hauska!

Onko tontti, osa 1

Onko tontti, osa 2

Miksette ostaisi valmista taloa? 

Neljä(?) vuotta sitten 2020

Kappas, tuolloinhan jo tapahtuikin jotain. Tartti vain vuosi viisastella alkuun. Jos joku vielä muistaa, niin silloinhan oli sellainen pikkuinen juttu kuin korona. Sepä oli hassua se, kun luultiin, että nyt me kuollaan kaikki, mutta ei tiedetty, että Putin se siellä taustalla vasta alkoi brändätä maailmansotaa. Ja mitä tekee ihminen maailmanlaajuisen kriisin pamahtaessa päälle? No ostaa saatana hirsitalon!

Kivasti sai tekoäly vangittua silmissäni orastavan toiveikkuuden talokauppojen jälkeen.

Olimme kauhuissamme, miten uskallamme talon ja pärjäämme taloudellisesti koronakriisin rassatessa kansakunnan anusta. Mutta hassuahan tässä on se, että tuon ajankohdan jälkeen ei ole edelleenkään tullut parempaa ja edullisempaa hetkeä aloittaa raksapaskomista: koronan päälle puutavaran ja rakennustarvikkeiden hinnat ampaisivat kohti kattoa, sitten kuspää-Putin aloitti oman ristiretkensä vapaata maailmaa vastaan ja nyt rakennusala yskii, vaikka halpaa ja hyvää ovat kuinka pyrkineetkin tekemään. 

“Kun vielä suhtautui omaisuutensa ja mielenterveytensä menettämiseen pelkkänä hauskana harrastuksena.”

Talon suunnittelu oli kovasti vauhdissa, päätöksiä tehtiin, suunnitelmia syntyi ja kuoli ja epätoivon musta kyy alkoi jo sihistä useammankin peruskiven päällä - eli raksaproggis oli sikiämässä kaikessa kaun/heudessaan. 

Ostettiin hirsitalo etänä

Talotoimittajan valinta

Keittiösuunnitelma alkoi muotoutua

Ajatus leivinuunista sai aikaan erektiohkoja...

... ja piharakennus lerppautti sen...

... ja niin lerppautti naapurien kuuleminenkin

Eivätkä ne ulkoportaiden vaatimuksetkaan nyt ihan kliimaksiin kiihottaneet

Ja optimisti luuli, että viikko on rakentamisen lyhyin aikayksikkö. Höpöhöpö. Se on kuukausi. tai vuosi(kymmen)

Kolme vuotta sitten 2021

Talossa olivat jo mainiot (siis oikeasti ilman mitään katkeraa vidduilua) timpurimme. Sisätyöt olivat käynnissä. Vanha kotimme lanattiin kasaksi lautaa ja purua. Juu, oli tiukka paikka. Hankintoja tehtiin, pystyttäjät lusmusivat muilla työmailla ja vastaava mestari vastaili niukanlaisesti. Hankimme jo uuden kodin sisustusta, vaikka pikkasen vielä puuttui taloa ulkoakin. 

Kaksi vuotta sitten 2022

Herranjestas! Mehän asuttiin jo tässä mörskässä kaksi vuotta sitten! Mihin ne vuosisadat vierivät. Rollaattorilla torille!

Onnellinen tekoälyn tekemän perhe on saanut huijattua mukaan pariskunnan, jonka he aikovat illalla suolistaa, marinoida ja grillata vartaassa. AI että!

Kodotuksen brändin ytimessä on aina ollut itsetyytyväinen verbaalinen kikkelöinti. Jos sellainen kiinnostaa, niin tässäpä kikkelöidään pääsiäisestä raksa-alalla. 

“Itsetyytyväinen verbaalinen kikkelöinti”

Jos taas kiinnostaa lukea yhdestä yhteistyökumppanistamme, josta on vain hyvää sanottavaa, niin se on Terveysilma ja heidän Velco-ilmanvaihtoventtiilinsä.

Kävimme myös Rakenna&Remontoi-messuilla sekä Kevätmessuilla. Kikkelöinniksihän sekin meni.

Ja jos kiinnostaa, miten yhdistetään kikkelöinti, reklamointi ja Euroviisut, niin klikkaapa sie tästä.

Ymmärrän, jos ei. Onhan toi nyt hirveetä kuraa. 

“Kikkelöinti”

Ja naapurikin kupsahti. Semmoisia naapureita me ollaan.

Vuosi sitten 2023

Oli noro ja korona. Postaustahti oli näemmä jo hyytynynnä, joten aika samaa jupinaa siellä näytti olevan kuin tänäkin vuonna. 

Että emmätiä. Tiäkkö sä?

“Tässä sitä vielä nilkutetaan!”

Piha - mikä piha?

Huppista, nyt onkin jo kesäloma. Alkuvuosi on ollut bloggailun suhteen niukempaa, mutta katsotaan, olisiko tällä nillityksellä edelleen jonkinlainen ekologinen lokero blogosfäärissä. 

Tuo kallisarvoinen elektrisiteetti eli lieke

Sähkökriisi oli ja toistaiseksi meni. Ja kun sanon kriisi, tarkoitan sitä yhtä paljon kuin Putin maailmanrauhaa. Loppuvuodesta sähkölaskut olivat kolmensadan euron huitteilla, sen jälkeen laskua (hihi) tuli tasaisesti. Viimeinen niitti oli valtion sähkötuki, joka veti maaliskuun sähkölaskun 23 euroa miinukselle. Näin leppoisaa ei toki ollut kaikilla talouksilla, mutta me satuimme vaihtamaan pörssisähköön juuri sen alkaessa halventua, kun emme nyyniyttämme jaksaneet/ehtineet/viitsineet tehdä kahden vuoden määräaikaista sähkösopimusta hintaan 374e/kWh plus lasten vasemmat munuaiset. 

“Sähkökriisi oli ja toistaiseksi meni.”

Huhti- ja toukokuun sähkölaskut olivat molemmat 90 euron korvilla. Talossa asuu kaksi teiniä, kaksi idioottikakkapäätä (jos teineiltä kysytään) ja pihassa nököttävät 150-neliöinen talo ja 33-neliöinen piharakennus (bunkkeri?/hytti?/koju?), joiden nurkista vetää. Mielestäni kohtuullista - siis sähkölasku, ei ne teinien kommentit.

Kaivuri ei käy, sähkäriä ei näy

Jaa että onko talo jo valmis? No ei perkele ole. Piha näyttää tältä:

Vaihdetaan vähänkäytetty piha, öö, pihaan.

Ja näyttää siellä tältäkin:

On pimeä polku ja kivinen tie ja usein se urakoitsija rahasi vie.

Piharakennuksen (kopin?/putkan?koijan?) ulkovalot ovat aistikkaat kuin Emmanuelle virolaisesta mustavalkotelkkarista kesällä -87:

Mon amour, ces fils suspendus me rendent si excitée. S'il vous plaît, soyez mon coupe-fil.

Sähkäri kävi koronaa potiessani, kun maass’ oli hanki ja järvet jäässä ja sanoi tulevansa parin viikon päästä hoitamaan urakan loppuun. Parista viikosta on nyt pari kuukautta. 

“Jaa että onko talo jo valmis?”

Suosituksia saanut piharakentaja kävi pihallamme kääntymässä ja totesi, että hänen 10-tonninen kaivurinsa ei mahdu sitten millään talomme ja tönömme välisestä solasta. Kiva. Pihatöiden suhteen pohdituttaa, minne helkuttaan (Kalkuttan ystäväkaupunki) roudaamme roinat kaivurin tieltä. Todennäköisesti joudumme siirtelemään kamoja useampaan otteeseen eri paikkoihin. Houkuttava ajatus. 

Ilmaisuvoimainen kuva suunnittelun, toteutuksen, valvonnan ja estetiikan täydellisestä leikkauskohdasta.

Ajattelimme yhdistää kahden talon kolmet portaat liuskekivillä. Jos polkujen jälkeen kiviä jää yli, voisimme kivetä niillä koko talon ja tönön välisen solan. Siihen saa tarvittaessa lisää oleskelutilaa, jos 40 neliön terassi ei piisaa. 

Tukin tukin

Tuleva kesä hieman huolettaa, kun jo toukokuussa talon sisälämpötilat alkoivat nousta lämpimiin lukemiin. Tällaista en viime vuodelta muista. Kuristin lattialämmityksen jakotukista makuuhuoneiden vesikierrot nolliin ja eron olohuoneeseen huomaa. Vaikka lattialämmitys ei sinänsä tunnu lämpimältä jalan alla, pois päältä oleva lattialämmitys tuntuu viileältä. 

“Emmanuelle virolaisesta mustavalkotelkkarista kesällä -87.”

Olisin sulkenut olohuoneen ja pianohuoneenkin (siinä on i-kirjain) kierrot, mutta jakotukki on varastossa niin monen romun takana, etten ole jaksanut itseäni varaston nurkkaan taistella. Ensi kesänä sitten.

Tossa ei ole niitä liuskekiviä, mutta tohon ne liuskekivet niinku tulis.

Katos, roskis

Roskiskatoskin pitäisi hankkia. Voisin toki rakentaa sellaisen itsekin, minkä jälkeen toteaisimme sen olevan niin pasqua, että se pitäisi kuitenkin hankkia muualta. Puumatskusta meillä ei ole varsinaisesti pulaa, kun talon alusta on sitä täynnä. Tekijän taidot ovatkin sitten hieman rajoittuneemmat, joten Toria on tullut kytättyä. Eivät vaan ilmaiseksi ole pirulaiset roskiskatoksia jakelemassa. 

Numerot annettu

Kesän korvalla Seija Ala-Kautta laittoi meidät kartalle ja nasautti talonumeron seinään. Se ostettiin isänpäivänä, joten oli luonnollista, että se saatiin seinään äitienpäivän tienoilla. Toivottavasti numero näkyy riittävän hyvin riittävän kauas. Jaksan ihmetellä vaaleiden talojen seinissä olevia vaaleita numeroita tai sama päinvastoin, tummilla tummia. 

Jännä, että talonumeromme sattuu olemaan sama kuin kuppikokoni.

Koo-yy-är-pee-ää, kyynärpää!

Kun tässä nyt livutaan raksablogista kohti sisustus- ja lifestyle-blogia, niin lienee syytä muistuttaa, että silläkään puolella kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin minä. Nyt nimittäin on sitten tenniskyynärpää. Ei kauhean kiva vaiva, joskin erinomainen tekosyy välttää kaikki mahdollinen tekeminen, johon liittyy kynää painavampien esineiden nostelu. 

Neljä vuotta sitten 2019

Ihan pikkujuttu, ostimme tämän tontin. Ja voi että kun olen tyytyväinen hankintaamme. On tää kiva pläntti. Ja menihän meillä viemärikin tukkoon. Plussia ja miinuksia, kato.

Kolme vuotta sitten 2020

Tutustuimme rakentamisen sääntöviidakkoon ja upein taidehan syntyy tuskasta: purin turhautumiseni tähän kuolemattomaan kirjoitukseen rakennusprojektin vastaavista henkilöistä.

Kaksi vuotta sitten 2021

Nythän tapahtui jo jotain konkreettistakin: harvalaudoitusta laitettiin. Onneksi oli taitava timpuri. 

Vuosi sitten 2022

Keskustelimme jo edesmenneen LVI-urakoitsijan edustajan kanssa, mitä helevettiä heidän IV-käärijänsä olivat suhmuroineet. Olimme yllättäen touhuista hieman eri mieltä. Ja koronakin oli. Perus.

“Huppista, nyt onkin jo kesäloma.”

Moro noro - ja korona

Blogin kirjoitustahti on hieman hyytynyt. Hieman tarkoittaen jotain kooman ja peruskallion välillä. Talossa ei isoja ole tapahtunut, enkä ole keksinyt kauheasti uutta uhriutumistakaan, joten olen keskittynyt uhriutumaan ihan vain tosielämässä. Mutta tässä ollaan. Mistä aloitetaan? Nyt keksin:

Talviloma ja talvitouhut

Lähdetään siitä, että metriäkään en ole tänä talvena hiihtänyt. Jokin suomalaisessa perimässä oleva häpeägeeni varmasti aktivoituu lähiaikoina ja tämän pettymyksen korvatakseni minun on varmaan hukuttava juhannuksena. 

“Metriäkään en ole tänä talvena hiihtänyt.”

Retkiluistelu sen sijaan on ollut kiva löytö. Lähinurkilla on Tuusulanjärvi, jota on pidetty huikeassa kunnossa, mikäli sää on vähänkään suosinut ja muulloinkin. 

Jäätävän kova luistelutekniikka.

Paluumatkalla Pohjanmaalta vietimme yön Tampereella. Hotelli Tornista oli melkoisen hulppeat maisemat, mutta suurimman vaikutuksen teki miehekkäin homma heti paljettien keräilyn jälkeen: vaahtokylpy. 

Muumimuseo oli sinänsä mukava, mutta halvemmaksi olisi tullut katsoa kalpeaa ja pyöreää kotoilijaa ihan vain peilistä. 

Olen nähnyt Günther-neidin kylvyssä, ihhahhaa ihhahhaa, hepo hirnahtaa.

Sähkönhinta saattohoidossa

Melko pian uuteen taloomme muutettuamme talon alle puhaltanut viima veti piharakennuksen (tuvan? tönön? hökkelin?) vesijohdon jäähän. Tästä viisastuneina (ehkä) sekä talon että piharakennuksen (mökkerön? möksän? apartementoksen?) vesijohtoihin asennettiin saattolämmityskaapeli. Piharakennuksen (nyt ei jaksa keksiä enempää) saattolämmitys laitettiin päälle heti yöpakkasten alettua, joskin ajastimella niin, että lämmitys on vartin tai puoli tuntia päällä silloin tällöin. 

“Miehekkäin homma heti paljettien keräilyn jälkeen: vaahtokylpy.”

Kun lähdimme hiihtoloman viettoon, sama homma tehtiin talon saattolämmitykselle. Hieman kotiin palatessa jännitti, oliko lämpö putkessa riittänyt vai pakkanen päässyt puremaan vedet jumiin. Ongelmaa ei onneksi ollut, joten ilmeisesti on-off-tyyppinen saattolämmitys täyttää tehtävänsä. 

Kyl mää tiärän, että on kylmää

Nurkat vuotavat. Piste. Jos tuulee sopivasti, talo jäähtyy parillakin asteella. Se harmittaa. Lampaanvilla on ihan kiva eriste, mutta olisi ollut kiva tietää, että sen läpi tuulee. Kunhan ilmat vetävät plussan puolelle pellavoimme, paperoimme ja teipoimme nurkat. Ja jos ensi talvenakin tuulee sisään, räjäytän talon. 

Näin kylmä nurkka voisi mennä nurkkaan häpeämään, jos siellä ei olisi niin kylmä.

Puuhella on silti ihana. Lasiluukku sekä leivinuunissa että hellan puolella olivat erinomainen hankinta, kun lämmön lisäksi taloon saadaan myös tunnelmaa. Edelleenkään emme ole leivinuuniin saaneet pizzanpaistolämpötiloja, mutta ehkä se ei ole maailman tärkein asia edes meille, jotka olemme kärsineet enemmän kuin kukaan koskaan missään. 

Pohjanmaalta mukaan tarttui kamiinapuhallin. En tiedä, kuinka paljon se talon lämmityksessä auttaa, mutta onhan se hupaisa roottori hellankannella hyrrätessään. 

Siinä se hyrrä hyrrää ja lämpö leviää kämppään kuin hankeen sammuneen viimeinen ajatus.

Sähkölaskun lasku

Aiemmassa postauksessani hehkutin, että tammikuun sähkölasku oli 204 euroa - toisin sanoen alempi kuin aiempina vuosina. Noh, miten kävi vuoden kylmimpänä kuukautena, kysyy Kermitsän kunnankourija Köstä Syndkvist. Kävi niin, että sähkölasku pieneni entisestään ja helmikuussa maksoimme sähköstä 155 euroa - sekin vähemmän kuin varmaan koskaan aiemmin. Toki olimme viikon poissa maisemista ja löylyvalmis kiuaskin oli tuon ajan pois päältä, mutta ei tämä meille ole kummoinen sähkökriisi ollut. Niiden puolesta harmittaa, jotka tässä turpiinsa ovat ottaneet. Pikkuhiljaa pitää alkaa pohtia, vaihdammeko pörssisähköstä johonkin muuhun sopimukseen, vai luotammeko markkinoiden voimaan. 

Noroa norolle ja koronaa korolle

Niinhän siinä kävi, että ensin kolme neljästä perheessämme alkoi puhua muinaisnorjaa posliiniluuriin ja reilua viikkoa myöhemmin samat kolme neljästä nappasivat koronan. Oma kuumeeni kävi yli 39 asteessa, mutta aika nopsaan tauti poltti itsensä loppuun. 

Käy lämmin henkäys talvisäässä, kun tauti on, kun tauti on.

Hupaisasti suhtautuminen koronaan ja töihinpaluuseen on parissa vuodessa muuttunut; kun tutkailin, millon passaisi palata töihin, vastaus oli suunnilleen “kun et enää yski kovin montaa litraa verta ja kuumetta on alle 40 astetta”. Pari vuotta sittenhän karanteeniin olisivat joutuneet kaikki 2000-luvulla tapaamani ihmiset, heidän sukulaisensa ja varmuuden vuoksi myös hollantilainen sikafarmari Hies van Sgrubberhoorn. 

Urakoiden alkuja ja loppuja

Olin saanut suosituksen hyvästä piharakentajasta. Sen suurempia ei saatu vielä sovittua, mutta kunhan piha-alueesta saa selkoa lumien sulettua (toistaiseksi lunta tulee vain lisää), hän piipahtaa tekemässä tarjouksen. Jos vaikka pihakin saataisiin pikkuhiljaa raksakatastrofista joksikin muuksi katastrofiksi. 

Kotkakin näkee, että IV-pulumme ovat paskoneet muutakin kuin kettinkiä.

Sähkärikin piipahti, mutta halit jäivät vähemmälle, kun olin koronassa. Lähiviikkoina saadaan toivottavasti sähköurakka hoidettua maaliin, yksi loppulasku pois ja ehkä kiuaskin asennettua niin, että se ei sammuile kesken saunomisen. 

Pumppu elvytetty

Kaksi vuotta sitten myimme maalämpöpumppumme lastemme moffan siskonmiehelle. Sen roudaaminen Pohjanmaalle oli melkoinen urakka ja pumppu seisoi pari vuotta varastossa käyttämättömänä. Mitään takuuta emme toki voineet pumpun toiminnalle antaa etenkään, jos se lojui kaksi vuotta käyttämättömänä. Saimme kuitenkin ilouutisen: pumppu on kytketty ja toimii. Herttaista sinänsä, että vanhan kotimme sydän sykkii yhä. 

Kolme vuotta sitten 2020

Teimme lopulta kaupat vanhasta kodistamme. Ajatuksen ja prosessin kanssa kipuiltiin useampi vuosi, mutta lopulta koronapandemian räjähdyksen alla homma eteni. Selvittelyjäkin riitti: ensin ääneneristysselvitys ja siihen perään energialaskelma. Melkoista matikkaa molemmat, jostain pitää tinkiä saadakseen jotain muuta tilalle. 

Kaksi vuotta sitten 2021

Jo vuotta aiemmin olimme olleet lähtökuopissa ja odottaneet, milloin Suuren Rakennusliikkeen armo loppuu ja muuttokäsky tulee. Vuosi siihen meni, mikä oli toki kannaltamme positiivinen asia. Aloimme siis etsiä väliaikaiskämppää. Yksi sellainen löytyikin, muttei löytynytkään. 

“Muinaisnorjaa posliiniluuriin”

Kelvollinen kämppä kuitenkin löytyi ja aloimme myydä vanhasta kodistamme kaikkea, mikä irti lähtee. Jonkin verran saimmekin diilattua roinaa eteenpäin. 

Muistoja väliaikaiskämpästä: rimpulareiden mentävä aukko suihkuun.

Stressi ja suru kotoa lähdöstä olivat melkoisia. Siksi ei mitenkään isosti ilahduttanut, kun Suuren Rakennusliikkeen veijari pölli talostamme kaverini lainaamat työkalut. Aika kiire oli tyypillä niistää talostamme kaikki mitä ei ollut pultattu kiinni.

Loputtomalta tuntuva ja yhä kesken oleva maalausurakkammekin oli jo alkanut kaksi vuotta sitten. Piharakennuksen (kämppä? koija? kammi?) suhteen oli suuria suunnitelmia. Oli ja on yhä.

Vuosi sitten 2022

Verokarhu muistutti, että olemme ratkaiseva linkki maailman järjestäytyneen rikollisuuden kitkemisessä ja että mikään ei ole tärkeämpää kuin saada tietää, paljonko timpuri on meidän työmaallamme tienannut ja vaivannäkömme korvattaisiin ruhtinaallisesti siten, että emme ehkä ihan vielä joutuisi vankilaan.

“Blogin kirjoitustahti on hieman hyytynyt.”

 

Sisustushankintoja - historian hämärästä

Lähdetään siitä, että minun toteemieläimeni on Ikea. Sellainen pieni, södemalmilaisittain karvoittunut, litteästä paketista koottava nuuskahuulinen euroviisuvoittaja. Raksaprojektin (harvoja) parhaita hetkiä olivat visiitit Ikeaan tai muuten vain kalusteiden hankkiminen. Sen koen osaavani. Terassiruuvien senkkaamista ja alapohjan rimoituksen nikkarointia, mmmmm, en ihan niin hyvin. 

Oudosti kuitenkin pusikosta tuli tontti, tontista raksa, raksasta talo ja talosta koti. Ei valmis koti, mutta koti kuitenkin. Ja toistaiseksi suunta on ollut aina vain kodimpaan päin. Hillitön määrä päätöksiä ja hankintoja on matkan varrella tehty, joten näin kepeän kesäisesti ajattelin esitellä niistä muutaman. 

Tähdet tähdet. Ja lyhdyt (lyhdyt)

Poikani Nonstoppolos fanittaa Japania. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten hän pyrkii samuraiden tapaan pilkkomaan siskonsa Perintörinsessan voiveitsellä. Ihailtavaa Nonstoppolosin touhuissa on, että jos jotain tarttee saada, sen voi myös koettaa tehdä itse. Kun hän oli aikansa katsellut eBaystä erilaisia itämaisia lyhtyjä, hän päättikin askarrella ne. Ja kivathan niistä tuli:

指を十分に深く押すと、脾臓を引っ掻く可能性があります。

カードは日焼け止めに似すぎています。

Perintörinsessa taas oli saanut kummivanhemmiltaan pimeässä hohtavia tähtiä. Nyt ne hohtavat kivasti sängyn yläpuolella katossa:

Harvoin olen onnistunut saamaan kuvaa näyttämään yhtä paljon photoshopatulta.

Koukku ja kkara

Piharakennuksen (möksän? / lemmenpesän?) kylppäri kaipasi muutamaa asiaa, jotta se muuttuisi bilekeitaan sykkiväksi wellness spa -osastoksi. K-raudasta löysin puoli-ilmaisia koukkuja sopivasti neljä kappaletta. Ihan kivat peruskoukut, tosin mukana tulleet ruuvit olivat ihan kaljurotan visvaista ripulia. 

“Pieni, södemalmilaisittain karvoittunut, litteästä paketista koottava nuuskahuulinen euroviisuvoittaja.”

Saunapyyhkeet ovat sen verran isoja, että aika korkealle koukut olisi pitänyt ruuvata. Nyt ruuvit ovat nippanappa sellaisella korkeudella, etteivät pyyhkeet ihan luuttua kaikkia roiskeita lattialta. 

Kun me rakennettiin tää meidän talo, niin me päätettiin, että tähän meidän taloon tulee vaan kallista desingiä.

Samalla keikalla ajattelin hankkia Lektarilta uuden koukun, jolla avataan ullakkoportaat. Vanha oli kadonnut mystisesti kuin Hildegard Bingeniläisen laulu Rupertsbergin luostariin. Tällaisena kuolevaisena kuluttaja-asiakkaana ajelin Kehä ykköstä Lektarin ohi. Sieltä en kuitenkaan saanut käydä koukkua ostamassa. Sen sijaan se olisi pitänyt tilata ja maksaa Oulunkylän K-raudasta ja sen jälkeen koukun olisi saanut hakea Lektarilta. Jopa tällainen kuolevainen kuluttaja-asiakas.

Seija Ala-Kautta oli kuitenkin sitä mieltä, että asioilla on tapana ilmestyä. Siksipä en vielä koukkua hankkinut. Ja kappas, koukku oli kuin olikin tallessa. Sohva oli nielaissut sen tyynyjensä alle. Samasta paikasta löytyi myös joulun lapsi, Graalin malja sekä itsetuntoni. Tai ainakin joulun lapsi ja Graalin malja. Kolmas olikin pelkkä keksinmuru.

Voi sua piäntä kun etittiin sua kaikkialta! Sulla täytyy olla hirmuinen jano.

Jo useampi viikko sitten löysin piharakennuksen (töllin? / talvipalatsin?) kylppäriin simppelin saunajakkaran Torista. Vetelimme siihen parafiiniöljyä, jotta se ei turmeltuisi pehistä ja muhista (ne tietää ketkä tietää). 

Alhaalla penkki, ruotsiksi bengt. Ylhäällä nau-lakko eli kissojen työtaistelu. Hihi.

Mistä muuten tietää, että blogin jutunaiheet ovat vähissä? No siitä, että kerron jostain piharakennuksen (bordelli? / kappeli?) penkistä.

Ja itsetunnostani. 

Bengt ja ööga

Piharakennuksen (mökkerön? / tönön?) terassille olin haikaillut vilvoittelupenkkiä. Sellaista perisuomalaista penkkiä, jolla kalja kädessä tuuletellaan kulkusia ja muita pullotta- / riippu- / roikkuvia ruumiinosia. 

“Joulun lapsi, Graalin malja sekä itsetuntoni.”

Bongasin torista vanhan penkin, joka oli sekä edullinen että herttainen. Ajelin Tussulan turvesoille penkin perässä. Kyseessä oli vanha purkuun menevä talo, jossa oli vaikuttava kokoelma ihan kaikkea ja paljon muuta. Olohuoneen seinällä oli kuvat Mannerheimista, Kekkosesta, Koivistosta ja Ahtisaaresta (kuuluisa Fab Four), löytyi puuhellaa, kamiinaa, nojatuoleja eri vuosikymmeniltä ja pieni kukkaro, jossa oli viisi…

…rummun pärinää…

…lasisilmää.

Ai mä vai? Englanniksi Eye I why?

Ehkä vähän irvokastakin, mutta pakko oli ostaa yksi mukaan. Ihan järjettömän hienoa työtä. Ilmeisesti ihan oman silmän päälle tuota ei saa, joten olen toistaiseksi pidättäytynyt kaivamasta nykyistä jokseenkin käyttökelvotonta silmääni lusikalla silmäkuopasta ja korvaamalla sitä tällä kahden euron hankinnallani, mutta vähän kutittelisi kokeilla. 

En tiedä, onko lasisilmiä erilaisiin tilaisuuksiin. Esimerkiksi pitkäksi venähtäneitä rapujuhlia seuraavana aamuna voisi olla paikallaan huomattavasti punertavampi silmä. Zombiebileisiin taas punainen pupilli. Venäjän kansalaiselle taas silmä, joka katsoo aina poispäin ihmisoikeusrikoksista.

“Pullotta- / riippu- / roikkuvia ruumiinosia.”

Olisi tehnyt mieli ostaa vanha Stiga. Ja potkukelkka. Ja isompi tontti. Olin näkevinäni yhdessä nurkassa itsetuntonikin, mutta se olikin rotan papana.

Joskus ostopäätöstä tehdessä sitä vain kuulee mielessään erittäin selkeänä puolisonsa paheksuvan äänen. Niinku just tässä.

Takaisin siihen penkkiin! Ihme touhua tässä blogissa, kun ajatus harhailee ja tekstiä tulee, vaikka asia loppui jo syksyllä 2019. Koska penkki oli luonnossa aivan yhtä edullinen ja herttainen kuin kuvissakin, kaupat syntyivät. Monen huonekalun takana oli talon vanhan asukkaan nimi sekä tekstit “Ruskeala, Särkisyrjä, Isokyrö”. 

Penkki istuu piharakennuksen (smolna? / mausoleumi?) ikkunan eteen kuin nämä olisi veistetty samaan aikaan Särkisyrjän Hirsi & Koodaus Ky:ssä vuonna 1943.

Kotona piti tehdä hieman salapoliisityötä. Isokyröhän on pohjalainen paikkakunta, jossa moni ei postilooraa piremmällä ikänä käy. Sen sijaan Ruskeala ja Särkisyrjä ovat heti itärajan takana luovutetussa Karjalassa. Niille, jotka eivät muista, niin Suomihan menetti Karjalan Neuvostoliitolle ystävällismielisessä erikoisoperaatiossa, jossa Suomea isällisesti ojennettiin sen rakastettuun valtioliittoon kohdistamasta niskoittelusta. Samalla meni muutama pala suomineidon kankkua ja toinen käsi. Mutta hei siis ihan kaveripohjalta.

“Olin näkevinäni yhdessä nurkassa itsetuntonikin, mutta se olikin rotan papana.”

Särkisyrjä on siis kylä Ruskealan alueella Karjalassa. Mutta miksi penkin pohjassa lukee Isokyrö, joka on yhtä kaukana Karjalasta kuin Venäjä demokratiasta? Oma veikkaukseni on, että ystävällismielisen naapurivaltiomme tykkien jylyä lähdettiin evakkoon ja suuntana oli Isokyrö. Mukaan lähteviin huonekaluihin kirjoitettiin omistaja, lähtöpaikka ja määränpää. 

Kaikesta tekstistä ei olisi saanut selvää, elleivät samat kirjoitukset olisi olleet monen muunkin huonekalun takana.

Koska kesällä ei ole muutakaan tekemistä, otin yhteyttä Ruskeala-seuraan ja kyselin asiasta. Kunhan jotain selviää, pidän teidät kaikki molemmat blogini lukijat ajan tasalla. Joka tapauksessa paljon reissanneella ja paljon kokeneella penkillä hikinen bebani saa lepäillä. 

Koti maailmankartalle!

Meillähän sijaintikatselmus viivästyi sellaisen Postin peruspaketin toimitusajan verran eli puolitoista vuotta. Nyt voin kuitenkin iloisena ilmoittaa statuksemme kartalla nousseen pusikosta kiinteistöksi. Ilmakuvatkin sen kertovat:

Ensin oli puskaa, sitten oli tuskaa...

...mutta onko lopputulos silkkaa paskaa?

Jos oikein tarkkaan katsoo, niin onhan tuossa pientä muutosta tapahtunut. Ja jos vielä tarkemmin katsoo, voi nähdä vasemmassa etukulmassa palan kadonnutta itsetuntoani. 

Eiku se onkin roskiksesta pilkottava broilerisuikalepaketin kääre. 

“Oudosti kuitenkin pusikosta tuli tontti, tontista raksa, raksasta talo ja talosta koti.”