Reikiä seiniin - kaasuja keittiöön

Nyt kannattaa kyllä lukea jotain muuta kuin tätä blogia. Jäätävän tylsä postaus tulossa. En pääse uhriutumaan, ei ole valitettavaa, ja vaikka kukaan ei koskaan olekaan kärsinyt yhtä paljon kuin minä, niin tällä viikolla en ole isosti edes panikoinut tai nyyhkyttänyt. Lukekaa mieluummin vaikka yo-kirjoituksiin, rivien välistä, kuin avointa kirjaa tai teelehtiä.

Eihän täällä siis tietenkään valmista ole, mutta jotenkin on turvallinen tunne sen suhteen, että IV-pumbat eivät aiokaan tehdä mitään ennen kuin heitä puutteista muistutetaan. Status quo se on huonokin status quo, sanoi koronavirus kun Putinilta poskeen otti.

Pyllytöötin narun päästä irtosi tulpankikkare. Kestihän se ehjänä lähes kolme kuukautta.

Kalenterissani on nyt kuukausittainen muistutus viemärin tarkastuskaivon tsekkaamisesta. Tukoksestahan ei ole aikaa vielä kuukautta, mutta ajattelin ekan tsekkauksen hoitaa etuajassa, jos vaikka jotain akuuttia perskuuttia olisi kaivoon jo kertynyt. No, tsekkaus unohtui, kunnes mielestäni aistin tutun hienoisen tuoksahduksen. Tämä sai minuun vauhtia ja kaivon kannen auki. 

“Status quo se on huonokin status quo, sanoi koronavirus kun Putinilta poskeen otti.”

Olin jo valmistautunut rassailuihin ja ties mihin dyykkailuihin, mutta ei siellä kaivossa mitään ollut. Joku norpanjämä vilkuutti putkenmutkasta, mutta muuten oli niin siistiä kuin paskakaivossa yleensä ottaen voi olla. 

“Nyt kuka lohduttaisi Tööttiä, kun se on ruma näin,  
kas perseeltä se näyttää vaikka onkin oikein päin.”

Kotivakuutukseemme sisältyy neljän vuoden välein tehtävä Kunnon koti -tarkastus. Ajattelimme ottaa sen heti tähän alkuun, jos vaikka tarkastuksessa selviäisi asioita, joita olisi pitänyt selvitä vastaavan mestarin valvomisen seurauksena, jos vastaava mestari olisi jotain valvonut. Tosin kokemusteni perusteella oletin tarkastuksen olevan lähinnä tympääntyneen ammattimiehen pikavisiitti tontilla ja vittuilua siitä, että ollaan tyhmiä ja että ratkaisumme ovat syvältä. 

Tarkastuksen lähestyessä selvisikin, että taloa taidetaan tsekkailla ihan tosissaan; katolle tarttisi päästä ja kaivojakin roplata. Meillähän ei ole vielä tikkaita katolle ja tuota luntakin on vielä riittänyt sen verran, että totesimme parhaaksi siirtää tarkastusta huhtikuun loppupuolelle. Turha sitä olisi ollut nyt pitää, jos kerran joku saattaisi oikeastikin jotain tontilla tarkastella. 

“Jos vaikka tarkastuksessa selviäisi asioita, joita olisi pitänyt selvitä vastaavan mestarin valvomisen seurauksena, jos vastaava mestari olisi jotain valvonut.”

Täten saanen myös ilmoittaa, että puuhellalla on nyt tehty ruokaa. Tai siis vähän lisäruskistettu kanajauhelihapihvejä, jotka jäivät uunissa turhan ruumiin makuisiksi ja tuntuisiksi. Hyvinhän ne piffit ruskistuivat ja maku parani. Leivinuunin lämpöjä emme ole saaneet toistaiseksi lähellekään järkeviä lukemia, ilmeisesti siellä pitää polttaa tosissaan koivuklapia eikä vain larpata eräjormaa millään hintelillä tunnelmatikuilla. Mutta jonain päivänä vielä paistamme siellä ensimmääset päntälälääset fyrrykropsumma. 

Eltaantuneeseen kinkkuunkin tulee aivan uusi tekstuuri, kun puuhellalla paistelee.

Laskujeni mukaan IV-timonien urpoilu ja hommien viivästyminen on nyt saavuttanut jo lakipisteensä eli uskon voivani vaatia täyden 10 prosentin viivästyskorvauksen laskettuna urakan kokonaissummasta. Niinpä nyt ajattelin pikkuhiljaa ottaa yhteyttä arvon IV-simboihin ja kysäistä, josko haluaisivat tulla taas vähän sössiskelemään vapaalla tyylillä työmaallemme. 

Osana tätä suunnitelmaa saimme vihdoin teetettyä viimeiset reiät varaston ja teknisen tilan seiniin. Nyt siis IV-nalat eivät voi jurputtaa tästäkään. Tai totta kai voivat. Raksaproggiksessa voi jurputtaa aina ja kaikesta. Siihenhän tämä koko blogikin perustuu. Mutta mielenkiinnolla odotan, millaista uhriutumista IV-mufasojen taholta on luvassa, kun esitän mielipiteeni viivästyskorvauksista. Ehkä näytän myös sen videon, jossa sisäkatostamme valuu vettä lattialle. 

“There where is reikä, there is no IV-mufasa”.

Pikkuvessamme tuloilma on tullut tähän mennessä vuotavasta hirsinurkasta. Ei kuitenkaan ulkonurkasta, vaan vessaan on vuotanut talon sisäilma. Sinänsä ratkaisu on ilmansaannin kannalta ihan ok, sillä nurkka on haristunut sen verran, että laihimmat ultrajuoksijat varmaan mahtuisivat ryömimään sen raoista pöntölle. Huonompi puoli on, että somevaikuttajan tatskaa siteeraten “there where is rako, there is jööti smell”. 

“Ensimmääset päntälälääset fyrrykropsumma. ”

Päädyimme nyt joka tapauksessa siihen, että emme ala tehdä seinälaattaan reikää tuloilmaventtiilille (ja onnistu katkomaan juuri sillä kohdalla meneviä vesi-, sähkö-, orkesterinjohtoja sekä humanitäärisiä käytäviä), vaan tyydymme toistaiseksi pörinöitä fuskaavaan ratkaisuun. Annetaan sille vaikka nimi Puuppanurkka™, koska jos joku on brändätty, se on automaattisesti hyvä, vaikka haisisikin pierulta.

Puuppanurkan™ mainosmatskuja on jo teetetty punavuorelaisessa mainostoimistossa.

Lisäksi mahdollisesti joskus koittavassa talon lopputarkastuksessa (hihi!) voimme irrottaa tarvittaessa veskin kynnyksen, jos kaupungin KVV-IV-tarkastajalle ei Puuppanurkasta™ fuskaava tuloilma riitä.

Pistorasiamme näyttävät kuin Lego-godzilla olisi turauttanut äpärälapsen sulkijalihaksen kautta. Mutku ne on helppoja asentaa, niin saahan ne silloin olla rumia. Vähän tätä silmät sokaisevaa paskuutta on saatu lievitettyä teippijpolla, eli puunväristä teippiä pistorasian alapyllyn ympärille, niin voi edes kuvitella, että joku jossain sähköpuolella olisi kuullut termit “maku”, “ulkonäkö” tai “vähemmän perse”.

“On ruma Töötti tässä näin ja rumaks töötti jää,  
voi jessus, tämän katsominen silmät räjäyttää”

Viime viikolla saimme palautettua kotitalouden rakentamisilmoituksen verottajalle. Tällä viikolla tulikin kivasti kirjettä samalta karvapallerolta. Ensimmäinen reaktioni oli säikähdys kuten aina tässä projektissa. Että varppina on havaittu jotain alv.-, pilv-., helv.- tai muita hoitamattomia veroluonteisia maksuja momentilta Y22 os. Läskinäätä.

“Puuppanurkka™”

Siellä oli kuitenkin ilmoitus kiinteistöverosta. 590 euroa minulta ja 590 euroa Seija Ala-Kauttalta. Yhteensä siis aika paljon. Eihän tässä vielä ole kotikaupungillemme kovinkaan paljon makseltukaan.

“Kas ruma Töötti uudelleen on tässä kuvassa,  
kun hetken sitä katselet, on puklut luvassa”

Palataan vielä tämän verbaalisen Puuppanurkan™ päätteeksi kahden vuoden takaisiin tunnelmiin. Tarkkaan kaksi vuotta sittenhän myimme vanhan talomme ja koronavirus alkoi harrastaa suojaamatonta seksiä maapallon asukkaiden elimistöissä. Silloin pohdimme, oliko ajoitus huono ja mitä tästä mahtaa tulla. 

Nyt kaksi vuotta myöhemmin - kaikesta säädöstä, stressistä ja rahanmenosta huolimatta - voinen todeta, että ei se huonoin aika ollut tehdä rakennuspäätöstä ja aloittaa projektia. Vuotta myöhemmin puun, rakennusmateriaalien ja sitä myöten talojen hinnat pomppasivat ja kahta vuotta myöhemmin postsovieettisesta stressireaktiosta kärsivä koulukiusaaja päätti lähteä romuttamaan alamaistensa elämän. Että ehkä se ajoitus oli sittenkin ihan kelpo. 

Sen sijaan tämä postaus oli kyllä ihan turha. Samaa tasoa kuin se, mitä Puuppanurkasta™ leijuu keittiöön. 

“Nyt kannattaa kyllä lukea jotain muuta kuin tätä blogia.”

Kakkaa lumella - ei mennyt putkeen

Pitäisikö lopettaa bloggaaminen? Niinku nyt. Heti.

Ja että miksikö? No siksi, että minusta tuntuu, että niin kauan kuin kirjoitan tätä blogia, joku perverssi pikkujumala blogosfäärin nurkassa kehittelee kokkelipäisen konsultin raivolla uutta matskua. 

Ennen kuin menen siihen, esitellään IV-pablojen terkut poistoputkista:

Mä oon aina toivonut marsua...

...mutta kelpaa mulle hiirulaisetkin.

Sinänsä ihan hyvä suoritus. Ei mädäntynyttä vuohta, ei JVG:n feat. Paha Tapio sinkkua “Tissikaljasporttijee”. Vain pari palaa kivivillaa, joka oli kaiken lisäksi kuivaa. Ei paha, meidän IV-diegojen mittapuulla suorastaan huippusaavutus.

“Tissikaljasporttijee”

Mutta että mitäs sitä vielä keksitään? Vaikkapa sellainen juttu, että otsikoidaan sen alku vaikka että

Pihassa alkoi haista paska

Siis sellainen kunnon paska, ei mikään “lehmä usvaisella laitumella Akseli Villen-Gallelan maalauksessa” -tyyppinen kansallisromanttinen lehahdus. Olimme tätä putinin tuulahdusta pohtineet aiemminkin, mutta nyt auton eteen oli ilmestynyt sula kohta kunnon pakkasista huolimatta. Ja tämä kraatteri sykki sitä ihtiään.

Sinänsä harmittoman näköinen läntti, mutta haju kuin liettualaisessa lietealtaassa.

Voi Jésus Maria ja muut Mirjami-tädin latinorakastajat. Mitä helvettiä nyt taas?

Pikapäätelmä oli, että joko

a) viemäriputki on rikki maan alla ja sykkii visvaansa, joka on kyllästänyt maaperämme täältä Mumbaihin ja nousee nyt pintaan ja saamme syytteen ympäristörikoksesta

b) jöödit ovat jäässä, jää on tukkinut viemärin ja toistaiseksi sula sössä on noussut pinnalle

c) viemäri on tukossa ja dejá vu saatana! 

Aika nopsaan sain selville, että kökkögeysirin kohdalla on viemärin tarkastuskaivo, joten oli oletettavaa, että sieltä se lavrov tulvii. Ilta meni murehtiessa. Ilta- ja yöpisut käväistiin tekemässä ulkona talon nurkalla. Mahtavaa, kesämökkielämää hiihtolomalla. 

Kesäinen tuulahdus, ilman hajua. Piti tarkistella vanhoista kuvista, mistä lähteä kaivoa etsimään. Ei tämä kuva mitään auttanut.

Aamu menikin sitten synkempänä. IV-fridojen kämmäily oli niin tuoreessa muistissa, että olin melko totaalisen tilassa. Ei jaksa, ei. Soitin sentään KVV-IV-valvojalle, Seija Ala-Kautta soitteli maaurakoitsijalle. Heidän ohjeistamanaan projekti alkoi. 

Ensin piti kaivaa esiin viemärin tarkastuskaivon kansi. Ja se kun ei ollutkaan siinä, missä olisi liejusta voinut päätellä sen olevan. Ja vaikka olisikin ollut, niin alumiinisella lumilapiolla ei paljon routaista mursketta kaiveta. Siispä konevuokraamosta metallinilmaisin (20 €) ja uusi rautalapio (20 €). Seija Ala-Kautta hoiti. Minä istuin kirjastossa kiroilemassa. Kävin veskissäkin, kun joissain paikoissa on sellainen luksus kuin toimiva vesivessa.

“Voi Jésus Maria ja muut Mirjami-tädin latinorakastajat.”

Kaivonkansi löytyi puolitoista metriä eri paikasta kuin missä haisi eniten kremliltä. Toki Seija ja Nonstoppolos onnistuivat kaivamaan esiin ensin huleveden tarkastuskaivon, jotta ei olisi liian helppoa. 

Haju oli lupaava. Kaivonkansi auki ja katso: täynnä kuin oligarkin käteiskassa. Miinukset: kaivo oli täynnä ja tukossa ja haisi. Plussat: lieju oli sulaa, joten se ei ollut jäässä, joten ilmeisesti putkien eristys oli kunnossa. 

Karsee kuva, mitäs katsoit.

Päätimme yrittää hoonata tukkeumaa auki samaan malliin kuin edellisessä kodissammekin. Veikkasimme / toivoimme tukoksen olevan heti kaupungin pääviemäriä kohti menevän putken suulla. Haimme siis viisimetrisen paskarassin (13,90 €) ja koetimme kaivaa kadulta esiin kaupungin viemärinkannet nähdäksemme, löryykö potentiaalinen putinismi oikeaan suuntaan, jos tukos saadaan auki. 

Suojalaseista saa kätevästi Ray-Banit, jos roiskii riittävästi.

Metallinilmaisimella löysimme kaivonkannen. Hakkasimme jäät sen päältä, flunssainen Perintörinsessa laski isoon kattilaan kuumaa vettä, jota kaadoimme sulattaaksemme kannen ja saimmekin sen auki. Se oli väärä kaivo. 

Vieressä oli toinen. Sama prosessi. Väärä kaivo. 

“Päätimme yrittää hoonata tukkeumaa auki.”

Metallinilmaisin piippasi vielä kolmannessakin kohdassa. Se olisi kaiketi ollut oikea, mutta kaivajan haba alkoi jo hyytyä. Päätimme panostaa itse ongelmaan, eli tukoksen hoonaamiseen. Nonstoppolos ja minä koetimme vuorotellen tunkea rassia oikeaan kohtaan ja suuntaan. Hommaa hieman hankaloitti, että näköyhteyden katkaisi puolitoista metriä pyllykuraa feat. etupeppumehu. Nonstoppolos rytkytti vuoroin rassia, vuoroin puukeppiä, mutta rassi ei tuntunut sujuttuvan putkeen ja keppi oli luonnollisesti turhan jäykkä pätkä. 

Mmm. Marabou.

Nonstoppolos osoitti jälleen sitkeytensä ja osaamisensa. Olin kauempana kaivolta, kun hän yhtäkkiä hihkaisi, että kaivon pinta alkaa vajua. Kyllä! Hitaasti lörssö laskeutui kohti pohjaa, välillä putken suulla törähti, kun ilmaa purkautui putkesta, mutta koko ajan paska valui alaspäin. 

Ja olihan sitä timtsenkoa kaivon (eli maanpinnan) korkeudelle myös talon ja piharakennuksen viemäreissä. Jos jotain positiivista hakee, niin talomme lattiapinta on reilun metrin korkeudessa tarkastuskaivon kannesta, joten jonkinlaisena varoventtiilinähän tuo kaivo toimii. Parempi paska parkkiksella kuin kikkare kylppärin lattialla (vanha persemäläinen sananpasku). 

“Puolitoista metriä pyllykuraa feat. etupeppumehu.”

Vetelimme talon ja piharakennuksen vessoja puhdistaaksemme putket ja testataksemme liejun liikettä. Tuntui toimivan. Hieman ihmetystä herätti kaivon kolmas haara, johon oli pakkautunut samaa satsia kuin muuallekin. Ilmeisesti kyseessä on pelkkä umpikuja ja syvennys, koska minnekään tuon haaran ei pitäisi johtaa. Koetimme huuhdella senkin puhtaaksi ylimääräisestä soigynistä. 

Jesse-Jäbäleisson ja Irma Tussunoja os. Takajorma ovat juuri onnistuneesti hoonanneet pääviemärinsä. Nyt vähän sushia ja sampanjaa. #blessed

Putsasin rassauskepin ja lapioin ruskeimmat lumikokkareet ojaan, jonka omistamme ja jota saamme nykyään jopa käyttää. Putsasin rassin hangessa. Jööti lähti, haju jäi. Ja sitten pystyimme taas hengähtämään. Silti ehkä alkaisi riittää: vesijohto jäässä joulukuussa ja nyt helmikuussa IV-putkien vuoto ja tukkeutunut viemäri. Saisiko jo välillä ihan vaan niinku asua, tiäkkö? Et olis niinku tää talo ja nää niinku olis siellä, muttei varois, pelkäis tai stressais? Jooko?

Vaikka viemäri aukesikin, Seija ei enää ehtinyt vessaan.

Muutamat meistä juhlistivat tunteellista hetkeä käymällä, kyllä, juuri sillä. Päivän teemaväri toistui myös juhlakaffeilla:

Onko kaikki sittenkään, miltä näyttää?

Mutta vaikka kuinka meidän päivämme väri olikin ruskea, maailman sävy on nyt tummempi. 

“Pitäisikö lopettaa bloggaaminen? Niinku nyt. Heti.”

Jouluyllätys Mordorista - viemäri tukossa taas

Näin jouluna elämän syklisyys tulee lähelle. Joulu on kerran vuodessa. Palkkapäivä (lue: pettymys) on kerran kuussa. Sunnuntai on kerran viikossa. Viemäri on näköjään tukossa kahdesti vuodessa.

Kyllä. Taas oli putkeen jumahtanut Trumpin kootut, Anne Bernerin saavutukset liikenneministerinä ja maalittajien ajatusmaailma. Joulun aatonaatonaattona tsekkasin tarkastuskaivon ja siellähän

lillui ja löllyi 

tippelistappelis 

tonttujen jouluinen jööti hei! 

Otin pohjoiskorealaiset toimenpiteet käyttöön välittömästi: perheen letkullis-oletetut käyvät luovuttamassa nesteensä ku(u)siaidan juureen, sauna peruutetaan, vettä ei loroteta lavuaariin, vaan alle laitetaan kulho, joka kipataan saman kuusiaidan juureen ja kaikin puolin eletään kuin mungot Saharassa.

Tällaisina hetkinä saamme kuitenkin olla kiitollisia yleisistä palveluista: lähikirjasto tarjosi meille mahdollisuuden jättää takaoven tanakamman tavaran kaupungin viemäriin. Kipaisimme siis kirjastolle. Otin hyllystä Päätaloa ja jätin vessanpönttöön JVG:tä.

Beibi hei mä sporttaan

ja spurttaan kuin pukki

ja voitolla yöhön

meitsi kakki

Kirjasto olisi kuitenkin joulun kiinni, joten kyse oli vain hätä(!)ratkaisusta. Pysyvämpää helpotusta oli kuitenkin luvassa. Samainen tyttäreni kummisetä joka oli turauttanut auki edellisenkin tukoksen oli sopivasti tulossa seuraavana päivänä tuomaan lahjoja. Hieman nolona soitin siis hänelle ja kerroin, että viemärissä olisi taas perheemme kultaa ja mirhamia. 

Come to the dark side, baby!

Ilta meni siis pidättyväisesti kuin brittiläisellä yläluokalla. Seuraavana iltapäivänä pelastus saapui. Aleksi. Tuo tuubanrassauksen tuhannenpäämies. Paskapatojen purkupäällikkö. Viemärinaukaisun Vinnie Colaiuta.

Rassaa putkea ropsuttele

kyllä me tontut se tukitaan

Rassaa putkea ropsuttele

kyllä me tontut se tukitaan

Älä sinä turhia kainostele,

tukos on puolivuosittain vaan

Älä sinä turhia kainostele,

tukos on puolivuosittain vaan

Nyt ongelma oli tuttu ja rutiinit jo selvillä: viemärinkansi auki, rassi muovisen viemäriputken avulla oikeaan reikään ja roplaamista. Ei lähtenyt. Kokeilimme ylempään viemärinaukkoon (jostain syystä meillä on tällainen ihmesysteemi). Ei auttanut. Vielä kerran alempaan. Ei. Epätoivon hikihelmet alkoivat kihota jo muutenkin likaiselle otsalleni. Joulu hotellissa? Kuusen alla? Evakossa Pohjanmaalla? Putkassa?

Joulukakki, joulukakki

taisi tulla paskanakki

Kerro meille oiva ukki,

miks on sulla ruskee lakki

Pähkäilimme, mitä tehdä, kun yhtäkkiä putkesta kuului kuin Sauron olisi puklannut hobittikinkkua. Ja sitten: rakas, ruskea ryöppy. Jos aiempi padon purkaus (ks. edellinen linkki) oli ollut ääriliikkeiden ajatusmaailman Amazon, niin tämä nyt oli ehkä Iijoki. Iso ja vaikuttava, muttei valtaisa. Meiltä pääsi kuitenkin hotelli helpotuksen huokaus. Sauna, jes. Suihku, jes. Astianpesukone, jes. Vessanpönttö, jes. Joulu, jes.

Todennäköisesti sama rassaushomma on edessä taas keväämmällä. Mutta ei mietitä sitä nyt, kas

nythän on joulu ja nythän on joulu

ja nythän on joulu niin

ja meidän perhe saa taas päästää 

tuubaa viemäriin

Näin päättyy joulusaarnamme. Olkaa lapset kilttejä ja muistakaa syödä kuitupitoista ravintoa!

Näin viemäriini joulun teen

ja aivan hiljalleen

nyt putki tukkeutuu

taas uudelleen

Jotta viemäri pysyisi mahdollisimman pitkään auki, kaadoin kinkunrasvat viemäriin. Se varmasti voitelee ja liukastaa putken mahdollisimman hyvin.

Mambaa mä metsästän, mambaa mä metsästän. Tahdon saada suuren.

Ja mikäli luit näin pitkälle, niin kiva. Ja vielä kivempi, jos jaat tämän kirjallisuushistoriallisesti ainutlaatuisen töräyksen jossain somessa tai vaikkapa K-kaupan seinällä.

Kuvat: Pixabay

Jopas, jopas. Ka! Viemäri tukossa!

Tarina Cloaca Maximan noususta ja tuhosta

Tämä saaga, kuten kaikki suuret saagat, alkaa näennäisesti viattomalla tapahtumalla, jonka merkityksen voi nähdä vasta karvaiden kokemusten valossa jälkeenpäin. 

Silmä syvyydestä. Se näkee kaiken. Se tietää kaiken.

Kuva: W.C. Maxima

Keskiviikkona lasten lutrattua suihkussa puolisoni piipahti kellarissa. Hän havaitsi pannuhuoneen lattialla vettä. Lattiakaivosta oli lirunut pienehkö määrä yli.

Tässä vaiheessa saagaa olisi jo pitänyt tajuta taustalla soivien viulujen uhkaavat dissonanssit, mutta sen sijaan jatkoimme elämäämme. Kävin silloin tällöin tsekkaamassa lattiakaivon, eikä uutta vettä kellarin lattialle lirunut. Horisontissa pimeys kasvoi, mutta me elimme eteenpäin hobittimaisen huoletonta elämäämme. 

Lauantai. Tyttären kaverisynttärit. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tahmaisia käsiä, muovikrääsää, pullonpyöritystä, Lidlin kokista, ongintaa, anafylaktisia shokkeja. Bileet jatkuivat vielä kaupungilla lastenkonsertilla, jonne piti lähteä kiireellä.

Kotiin palatessamme tyttäremme totesi, että vessan hana oli jätetty valumaan. Tyypillistä pikkuvieraiden sähläystä. Kuka nyt jättää hanan auki vessasta lähtiessään? No tämänpä blogin kirjoittaja. Älkää kysykö miksi. Housujen sepaluksen muistin sentään sulkea. Sen verran lamppu tällä samalla ajatusten Mätäjoella kuitenkin syttyi, että kävin tsekkaamassa kellarin. Ja lattialla oli vettä.

Hieman kirkkaampi lamppu syttyi (ei nyt silti kauhean kirkas) ja kurkkasin pihamme tarkastuskaivoon. Ja kappas kappas kappas kappaska ppaskap paskappas! Sinnepä oli noussut kivasti viemärinestettä, kun se yleensä on tyhjä ja kuiva.

Seuraava lamppu syttyi (valon nopeus on suhteellinen, kuten huomaatte) ja päättelin viemärin olevan tukossa tonttimme tarkastuskaivon ja tonttimme rajalla sijaitsevan  kaupungin viemäriliitoksen välillä. Nopea johtopäätös: olemme romahduksen rajalla, vessanpönttöjen kannet teipillä umpeen, kielto valuttaa vettä viemäriin, vinkki puskapissailun eheyttävästä vaikutuksesta ja käsky käydä vääntämässä tortut kaupunginkirjaston vessassa. Oli lauantai-ilta kuuden maissa. 73 prosenttia putkimiehistä on tuohon aikaan illasta jo putkassa.

Soitto kaverille, joka on putkimies, rumpali ja kummisetä jumalan arvosta. Mitäpä muutakaan tekemistä hänellä olisi ollut kuin piipahtaa rassaamassa tukkiutuneita viemäreitä. Hommiin päästiin ennen iltakahdeksaa. Kahden miehen ja yhden pikkumiehen voimin runksuteltiin rassia viemäriin ensin tontin rajalta kaivon kautta, sitten keskeltä tonttia tarkastuskaivosta ja vielä uudelleen tontin rajalta. Ei mitään. Kunnes…

Jessus! Ryöppy! Tulva! Ruskea Niagara! Vihapuheen Tonava! Donald Trumpin verenkierto! Sote-uudistus!

Kävimme Stingin keikalla torstaina. Se oli mainio, suorastaan erinomainen. Äänentoisto pelasi todella mallikkaasti, Sting lauloi huikeasti, vaikka on jo 413-vuotias ja kaikin puolin keikka oli mitä viihdyttävin. Mutta palkinto tämän vuoden sykähdyttävimmästä ilmiöstä menee viemäristä ryöppyävälle paskalietteelle. Oikeasti. En tiennyt voivani tuntea sellaista iloa katsellessani ruskean liejun roiskumista. Sitä on vaikea kuvailla, se täytyy kokea. Ja toisaalta, toivottavasti sitä ei joudu kokemaan.

Ryöppy jatkui. Ja jatkui. Se saattoi kestää puoli minuuttia. Tai puoli tuntia. Vaikea sanoa - jöödin lisäksi ryöppysi myös adrenaliini. Mutta kuten Nietsche aikoinaan sanoi: “Kakkaa pukkaa”.

Kuten kaikki riemu, ryöppykin tyrehtyi aikoinaan. Jäljelle jäi hitaasti laskeva pulssi ja tyhjä olo. Paskakeikka, mutta tulipahan tehtyä. Jäljellä oli vielä jälkihoito. Päästimme vettä viemäriin ja vedimme pönttöä kuin suomalaisturisti ruotsalaisessa vessassa: Titta!

Universumi oli kuitenkin käsikirjoittanut tähän saagaan vielä yllätyksen. Uhkaava patarumpujen kumu voimistui, kun kurkkasin pihamme tarkastuskaivoon: elämännesteen virta viemärin pohjalla oli pysähtynyt ja lietteen pinta alkoi uudelleen nousta…

Voipunut katse silmissämme ja kasvava pelko sydämissämme tungimme rassin vielä kerran tontin rajalta kaivoon. Hetki runksuttelua ja jessus uudelleen! Ryöppy uudelleen! Unkarin hallitus! Anne Bernerin uudistukset! Pietarin trollitehtaan sielu! Suurperheen norovirus!

Viemäristä tulvi yhtä valtaisa ja piiiiiiitkä ryöppy yhtä ruskeaa lientä kuin äskenkin. Hämmennyksensekainen riemukin oli samaa kuin äsken. Ja ehkä myös epämukava tietoisuus siitä, että “toi kaikki on meidän perheestä” (huom. sana on siis perhe).

Amatööriputkimiehen teoria: ensimmäisestä ryöpystä oli samalla myös alkanut jäädä uutta sakkaa putken tukoskohtaan. Kaikki björdendööl ei ollutkaan päässyt ulos, vaan patoutunut uudeksi tukokseksi. Mikä tukoskohta ikinä sitten onkaan: alkuperäisen betoniputken pala, putkeen tunkeutunut puunjuuri, Paavo Väyrysen ehdokkuusilmoitus vuoden 2044 presidentinvaaleihin. Kalenterissa on nyt kuukausittain toistuva muistutus tsekata tarkastuskaivo.

Siinä sitä oltiin. Jangtse-joen vuosivaluman verran jöötimössöä oli saatu turautettua tuhdimpiin putkiin. Ja mikä parasta / pahinta: olimme niukin naukin säästyneet melkoiselta kellarikatastrofilta. Nyt liete jatkoi iloisena virtana kohti kaupungin laitoksia, eikä kuplinut ja höllynyt kylppärimme ja pannuhuoneemme lattialla. Lähellä ei lasketa.

Iso, ruskea, höyryävänlämmin kiitoshali putkimiehellemme!