Viikko - rakentamisen lyhyin aikayksikkö

Pieni muutos pohjapiirrokseen. Viikko. Toinen muutos julkisivupiirrokseen. Toinen viikko. Nopeasti laskien vuodessa saa tehtyä 52 asiaa. Näistä n. 48 on kiroilua, manaamista ja odottelua.

Luulin, että päästään hakemaan rakennuslupaa vuoden alussa. Tai hiihtolomaan mennessä. Tai pääsiäiseen. Vappuun mennessä olisi ihan pakko, kun kotoa on lähdettävä lokakuun lopussa.

Ja sitten ollaankin helatorstaissa. Talon piirtäjä on vapaalla. Vastaava mestari on vapaalla. Rakennusvalvonta on vapaalla. Perjantaina palaillaan hommiin, eli ehkä maanantaina jotain tapahtuu. Viimeistään kuitenkin elokuussa. Sentään naapuritontin kerrostalotyömaalla Pekkaniska aloittaa piippauksen ja Andrus sekä Märt liippauksen klo 7.01.

Twerkeisha-Nicorette oli rakennuslupahakemuksen jättäessään 23-vuotias. Enää pari selvitystä puuttuu.

“Luulin, että päästään hakemaan rakennuslupaa vuoden alussa.”

Kaikkeen menee viikko. Esimerkkinä kulunut viikko:

Perjantai

Iltapäivällä saadaan kuvien uusi versio. Näillä päästään varmasti maanantaina hakemaan rakennuslupaa. Illalla vastaava mestari sanoo, että kuvista puuttuu pyydetyt maanpinnan korkeuksien muutokset.

Viikonloppu

Just sitä

Maanantai

Aamupäivällä talotehdas ilmoittaa, että tarvitaan asemapiirros, jotta julkisivukuvat voidaan viimeistellä.

Vastaava mestari ilmoittaa, että tarvitaan julkisivukuvat, jotta asemapiirros voidaan viimeistellä.

Sovitaan, että kuviin piirretään tukimuuri saunarakennuksen lyhyelle sivulle.

Tiistai

Kuviin on piirretty tukimuuri myös saunarakennuksen pitkälle sivulle. Vastaava mestari käyttää  kansan- ja rahvaanomaisia ilmaisuja ja soittaa piirtäjälle. Piirtäjältä tulee illalla tieto, että laittaa korjatut kuvat, kunhan vastaava mestari ne hyväksyy.

Keskiviikko

Soitto vastaavalle mestarille puoliltapäivin. Ei ole ehtinyt katsoa kuvia. Sanoo katsovansa myöhemmin iltapäivällä.

“Sovitaan, että kuviin piirretään tukimuuri saunarakennuksen lyhyelle sivulle.”

"Juu. On puhelimessa. Ahaa. Että selvitys lonkkaleikkauksen vaikutuksesta savuhormin paksuuteen pitäisi toimittaa. Kiitos. Kuulemiin. Juu, kolmena kappaleena.

“Kuviin on piirretty tukimuuri myös saunarakennuksen pitkälle sivulle.”

Torstai

Helatorstai. Kaikki rakennusalalla hiljentyvät muistelemaan sitä kun öö tota Raamatussa kerrotaan, että viisi leipää ja teidän edestänne vuodatettu ja siksi vapaapäivä ja miksei samantien perjantaikin saikulla. Poikkeuksena naapurityömaa, jossa Pekkaniska piippaa ja Andrus ja Märt liippaa myös helatorstain, jolloin öö tota siis niinku vuodatettiin suuren kiven suulta vetten päällä.

Perjantai 

Veikkaus: kuvat saadaan iltapäivästä. Turha tehdä mitään. Maanantaina sitten näytetään kuvia (taas) rakennusvalvonnalle, jolta tulee taas kysymys / selvityspyyntö / muutostoive / linnunluita sisältävä oksennuspallo. Selvitetään. Selvitys maksaa 500€ + alv. jokaiselta alkavalta tavulta. Selvitys saadaan viikon lopussa. Sitten ajatellaan, että nyt kyllä päästään hakemaan rakennuslupaa.

Mutta läheisestä ojasta nouseekin jättiläismuikku, joka syö rakennusvalvonnan atk:n ja asia viivästyy. Ei paljon, mutta vuoden.

Jos Jesse-Nico vielä eläisi, hän olisi iloinen kuullessaan, että pian saatetaan jo saada rakennuslupa. Siitä silloin ennen sotia haaveiltiin.

Kato ku ei näitä asioita voi hoputtaa kato ku mulla on muitakin asioita hoidettavana, niin ole nyt vaan hiljaa ja kiitollinen. Tämänkin viikon. Se olisi tuhat euroa kiitos.

“Läheisestä ojasta nouseekin jättiläismuikku, joka syö rakennusvalvonnan atk:n ja asia viivästyy.”

Koti meni - deadline tuli

Nyt ollaan sitten kodittomia. Tätä meidän projektiammehan on leimannut ja varjostanut tontin myyminen rakennusyhtiölle. Suurelle sellaiselle. Aikaa on mennyt, kuten aiemminkin olen postauksissani aikajanalle askelmerkkejä piirustellut.

Mutta nyt on kotimme myyty. Myyty kasvavan kerrostalojen rakennustarpeen rehuksi ja lähtölaskenta on alkanut. Saamme asua kodissamme (jonka muut omistavat) lokakuun loppuun. Se taas tarkoittaa, että ensin odotettiin kolme vuotta ja sitten pitäisi tulla valmista puolessa vuodessa.

Optimisteille tiedoksi, että kuvassa näkyvä kaivuri ei tee hommia meidän tontillamme.

“Nyt ollaan sitten kodittomia.”

Miksi puolessa vuodessa, huutelee chinchillaturkkinen rouva sieltä haudutusuunista? No siksi, että jos koti on täynnä roinaa banjoista vespoihin ja seedeelevyistä antrasiittiin, niin niiden roudaaminen ensin tilapäiskotiin ja sieltä vielä uuteen kotiin (jota ei siis ole vielä kuin paperilla ja metsässä kevättalven tuulissa huojumassa) tarkoittaa kahta muuttoa. Ja jos muutto on kuoleman ja avioeron elämän ohella elämän stressaavimpia tapahtumia, niin kaksi muuttoa vastannee sitten uusperheen huoltajuuskiistaa krematoriossa.

Edellämainittujen syiden vuoksi myöskään koko tänä aikana emme oikein ole osanneet iloita tulevasta, mahdollisesti erittäinkin kivasta kodista emmekä innostua sen rakennusprojektista. Kun pari vuotta on lähinnä odoteltu ja otettu vähemmän iloisia ylläreitä vastaan, niin pikkaisen pessimistisesti vuotta 2020 tulee katseltua.

Optimisteille tiedoksi, että ei ollut kotivakuutusta.

Rahat ovat nyt kuitenkin tilillä. Koronavirus rouskuttaa maailmaa rikki ja meidän pitäisi laittaa talo tilaukseen. Eihän tätä projektia nyt mitenkään nollasta aloiteta. Pohjapiirros on valmis, neuvottelut hoidettu sen verran pitkälle, että kunhan muutama asia saadaan vielä sovittua, rahaa siirtyy talotehtaan tilille aika paljon. Maankäyttömaksuhan tässä ehdittiinkin viime viikolla jo maksaa. En voi sanoa kiljuneeni riemusta, mutta kun isot pojat päättää, niin pientaloasukas joko nyökkää tai yökkää.

“Emme oikein ole osanneet iloita tulevasta, mahdollisesti erittäinkin kivasta kodista emmekä innostua sen rakennusprojektista.”

Ettei nyt ihan synkäksi menisi, niin torstaina talofirman edustajan kanssa käydyn pitkän puhelun oli ohikiitävän hetken lähes toiveikas olo. Ehkä niitä hetkiä tulee vielä joskus lisääkin.

Mutta sinne lähti rakas kotimme toisten käsiin ja kohti maanpäällisen taivalluksensa loppua.

Lopun alku vai alun loppu?

Optimisteille tiedoksi, että perheen isä ja 4 lasta tuupertuivat ojaan jo monta tuntia sitten.

“Jos muutto on kuoleman ja avioeron elämän ohella elämän stressaavimpia tapahtumia, niin kaksi muuttoa vastannee sitten uusperheen huoltajuuskiistaa krematoriossa.”

Kuvat: Pixabay

Odottelu ohi - kaavamuutos meni läpi!

Huhhahhei, den glider in ja mitä niitä nyt on!

Yksi melkoisen täräyttävä virstanpylväs on nyt saatu ohitettua, vaikkakin hitaasti, vaivalloisesti ja stressaten. Nykyisen kotimme tontin kaavamuutos on nyt ihan lopultakin aikuisten oikeasti varmasti todellakin virallisesti lainvoimainen. Eipä tässä mennytkään kuin kaksi vuotta esisopimuksen allekirjoitusitkuista naapurien hallinto-oikeuden valitusitkujen kautta tähän hetkeen.

Eipä elämämme tähän mennessä yksi isoimmista päätöksistä tämän dramaattisemmalta näytä:

Seikkaperäisempi selonteko tonttirumbamme ensiaskelista löytyy tästä postauksesta ja tiivistelmä koko ratkiriemukkaasta venailumacarenasta täältä.

Eihän tämä nyt sentään sitä tarkoita, että rahat pamahtaisivat tilille näppärästi ennen joulua. Ehei, ei nyt sentään. Kukas niitä nyt tähän aikaan vuodesta kaipaisikaan. Kyllä sitä pitää rakennusfirman saada vuoden lopun kiireet taputeltua. Joskus sitten ensi vuoden alussa voitaisiin vaikka niitä rahoja alkaa kysellä.

Tällaisena näen perheemme tilanteen.

Yksi erittäin positiivinen asia tässä on se, että rakennusfirmalla ei ole kiire repiä taloamme maailmankartalta. Se toivottavasti tarkoittaa sitä, että uusi talomme ehtisi valmistua asuttavaan kuntoon ennen kuin vanha menee päreiksi. Se taas tarkoittaa, että romujamme ei tarvitsisi välimuuttaa banaanilaatikoissa minnekään Jompan Kebab ja Asbesti Oy:n kellariin, vaan muutto voitaisiin tehdä vanhasta kodista uuteen. Tosin sen verran hitaasti tässä meille yksi talotoimittaja on tarjoustaan toimittamassa, että muutama vuosirengas saattaa mäntyihin kasvaa ennen kuin meidän hirtemme ovat taapelissa. 

Tällaisena muu maailma näkee perheemme tilanteen.

Rouva sieltä imatralaisesta poistoilmahormista kyselee, että onko onnellinen, riemukas vai jopa ihan riehakas olo. No kuulkaas rouva kun ei mitään niistä. Sehän tässä hieman järsii, että kun on näin pitkään kaikkea odotettu, niin leuka on vähän kroonisesti painunut rintaan ja ryhti on kumara kuin seuraavaa iskua odottaen. Ei hypätä ilman paitaa uimaan Havis Amandan patsaalta eikä ajella ranskalaisella raksa-autolla marseljeesia tööttäillen.

Mutta juu. Iso juttu. Etenkin, jos ne rahatkin tästä saataisiin. Kodotus jatkuu.

"Voi kuules pikku Jukka kun Joulupukki ei voi tuoda rakennuslupaa joululahjaksi. Mutta kelpaisiko keinuheppa?"

Pohjapiirros kelpasi - nyt nytkähti!

Olen saattanut ihan ohimennen inistä, että aika paljon on tullut tässä viime vuosina odoteltua, enimmäkseen kaikkea, välillä muutakin. Meillähän oli jo mitä loistavin pohjapiirros, jonka ainoa ongelma oli, että se ei kelvannut. Muka jotain paloturvallisuusjuttuja, ihme nynnyilyä. Lassiekin palaa kotiinsa.

Tonttimmehan on pienempi kuin Trumpin uskottavuus uusimmassa Ukraina-tutkinnassa. Talomme ja olemassa olevan naapurin talon väliin pitää jäädä 8 metriä. Koska naapurit ovat aikoinaan saaneet rakentaa oman talonsa kolmen metrin päähän rajasta, meidän talomme pitää vastaavasti sijaita viiden metrin päässä.

Matematiikan oppitunti nro 1: kolme plus viisi on kahdeksan. 

Tähän kaatui edellinen yrityksemme; oma talomme oli piirretty neljän metrin päähän omasta rajastamme ja talojen väliin jäi vain seitsemän metriä. Rakennusvalvonnan mukaan asuintilojen ikkunoiden edessä pitää kuitenkin olla kahdeksan metriä tyhjää. 

Matematiikan oppitunti nro 2: Seitsemän ei ole kahdeksan

Tällainen ratkaisu siis tarkoittaisi, että tontillemme jäisi talojen välin melko hyödyttömäksi espoolaisen lupatarkastajan ilkeyden kokoinen alue.

Matematiikan oppitunti nro 3: Espoolaisen lupatarkastajan ilkeys = 80 neliömetriä

Mikä siis neuvoksi? Suomalaisen miehen parhaita perinteitä noudattaen oikaisin selkäni, karautin kurkkuani ja aloin anella. Piirsin taas vaihteeksi uuden version pohjapiirroksesta. Kumia paloi kuin Suviseuroissa. Kynän terä suihki kuin espoolaisen lupatarkastajan punakynä - se luo hyvän kontrastin sielun mustuudelle. 

Harvinainen kuva hymyilevästä Espoon kaupungin lupatarkastajasta

Nyt on tähän väliin tosin pakko todeta, että olemme kotikaupunkimme rakennusvalvonnasta saaneet erittäin ystävällistä, asiallista ja asiantuntevaa palvelua. Ylläoleva ei siis kumpua omista kokemuksista. Rakennusvalvonta sai pisteet tässäkin tapauksessa: osa talosta saa olla kolmen metrin päässä rajasta, kunhan siinä ei ole asuintilojen ikkunoita JA kunhan naapurit suunnitelman hyväksyvät.

Syysloman aloittavana sunnuntaina veimme siis suunnitelmat naapureiden postilaatikkoon ja aloimme odottaa.

Maanantaina olin järsinyt pikkusormeni kynnen.

Tiistaina loput sormet.

Noël-Jarmique odottaa Espoon kaupungin päätöstä, saako omalla tontilla hengittää sisään.

Keskiviikkona olin kävellyt olohuoneemme vinkyylikorkkilattiaan (sävy Wooden Lookalike Plastic Toxic Fume) niin syvän reiän, että sieltä kuului maorien laulua.

Torstai oli toivoa täynnä.

Perjantaina itkin hysteerisenä sikiöasennossa. Työkaverit vähän ihmettelivät. Ei kuulemma tällaista ole nähty sen jälkeen, kun tiiminvetäjämme Nico-Cimi jäi ilman bonusta.

Lauantaina vedin lauantaipussin tyhjään mahaan.

Sunnuntaina söin Netflixiä ja katsoin pizzaa.

Raksauden aikana on tärkeää huolehtia riittävästä E-koodien saannista.

Maanantaina odotin.

Tiistaina synnytin kaksoset.

Eikä siinä vielä kaikki. Odottelimme vastausta koko tämänkin viikon. Fiilikset vaihtelivat epätoivosta ja toivoon. Valmistauduin katkeroitumaan, toisaalta pohdin, mikä kuohari korkataan, jos ja jos ja jos.

Tyrno Vimpula Keiteleeltä oli raksaprojektin alkaessa 23-vuotias. Tässä kuva kuukautta myöhemmin.

Kaksi viikkoa odotimme. Kaaaaaksi piiiiiitkää viiiiiiiikkoa. Sinä aikana ehdimme käydä katselemassa muiden onnekkaiden taloja ja ehdinpä vertailla erilaisia talopakettejakin ja niiden valmiusvaihtoehtoja. Käänsin myös Raamatun esperannoksi, kirsi rannoksi ja takaisin, että se paistuu tasaisesti.

Matematiikan oppitunti nro 3: Kaksi viikkoa = 14 päivää, koiran viikoissa 400 vuotta

Nämä viikot menivät jäitä poltellen (saatoin poltella muutakin, mutta ei siitä sen enempää). Maanantaina puolisoni, kanssavelalliseni ja lasteni äiti soitti naapureille ja tiedusteli tilannetta. Saimme kutsun kahville, emme vieläkään lupaa - emme tosin tyrmäystäkään.

Jatkoimme kynsien järsintää ja ympyrän kävelemistä. Revin myös hiuksiani, poltin kynttilää molemmista päistä ja kaivoin toiselle kuoppaa pyy pivossa. Lähinnä tosin nyyhkytin sikiöasennossa. Prisman leipähyllylläkin ihmettelivät.

Espoon kaupungin lupatarkastajat keväisessä motivaatiokoulutuksessa 

Ja sitten koitti perjantai. Vietiin tuliaisiksi glögi ja suklaata. Juteltiin mukavia. Todettiin tulevat naapurit oikein mukaviksi. Saatiin lupa piirrokselle.

Siis mitä?

SAATIIN LUPA PIIRROKSELLE! SUUNTANA TALOTOIMITTAJIEN KILPAILUTUS!

Siitä lähtien olen itkenyt ilosta sikiöasennossa. Lapsen opettaja vähän ihmetteli arviointikeskustelussa.

Kuvat: Pixabay