LVI-palaveri - muistiongelmia

Ihmisen muisti on kyllä jännän valikoiva. Eräänäkin päivänä muistelin, että heinäkuussa 2021 ei yhtenä päivänä ahdistanut jäätävästi. Tarkistin päivän kalenterista ja piti paikkansa: olin tuolloin koomassa. 

You only LVI once

Saimme vihdoin pidettyä palaverin vastaavan mestarin ja LVI-urakoitsijan kanssa. Jälkimmäinen oli tehnyt kotiläksynsä: mukana oli pino printattuja sähköposteja ja hyvin mietittyjä selityksiä, miksi loppujen lopuksi kaikki johtui joko asiakkaista, timpureista tai molemmista. 

“Heinäkuussa 2021 ei yhtenä päivänä ahdistanut jäätävästi.”

Hieman reikäisiksi selitykset kuitenkin jäivät, kuten väite siitä, että piharakennukseen olisi asennettu kököt mökkiventtiilit, koska timpurin tekemä reikä oli liian pieni. Vaan kun ei ollut. Oli juuri se mitä pyydettiin. Tai että äänenvaimentimet oli asennettu ihan vähän kuin hyvää hyvyyttään, vaikka ne oli merkattu kuviin vain varauksina. LVI-hemmo ei tosin kaivanut meileistään sitä, jossa kirjoitin jo useampi kuukausi ennen IV-asennuksia, että “piirroksissa olevat varaukset äänenvaimennukselle tarvitaan ääneneristysselvityksen perusteella”. IV-gyllenhaalithan eivät missään vaiheessa kysyneet meiltä käytännössä mitään mistään. Asensivat vain huonosti rumia tötteröitä.

Kosteustunnistin LVI-gadotien tyyliin: talouspaperia makkaratikkujen ympärille, tikku IV-piippuun ja painellaan kivivillaa, josko talouspaperi kastuu. Ei kastunut. Se on hyvä.

Jännästi ennen joulua LVI-urakoitsija vielä myönsi, että tuloilmaventtiilien rumuudesta olisi pitänyt kysyä meiltä ennen asennusta. Nyt selittely oli epämääräistä urinaa tyyliin “kyllä me nää kato on sellaisia että kun myöhässä teiltä ja timpurit njööh bunga bibaabom”.

Sentään kovin montaa selitystä hän ei ollut onnistunut brainstormaamaan lattiallemme valuneesta vedestä, vaan myönsi sen olleen heidän vikansa. Vähän toki “se kattourakoitsija wumbawumba shigauee njöpp njöpp”, mutta enimmäkseen moka oli heidän. Toki heillä olisi ollut vastuuvakuutus, joka olisi korvannut, jos emme olisi olleet kotona ja saaneet välittömästi kuivattua lattioita ja vaatekaappia. Siinähän olisi sitten ruvettu pyydystämään saippuoitua hyljettä sen jälkeen, kun vastuukysymyksistä olisi pitänyt alkaa vääntämään.

“Njööh bunga bibaabom.”

Kysyin, millainen loppulasku saadaan aikaan, jos hoidamme itse Velcon tuloilmaventtiilit seiniin ja unohdamme kylppäriin suunnitellun siirtoilmasäleikön - joka siis IV-johanssoneilta oli jäänyt asentamatta, vaikka omien sanojensa mukaan olivat käyneet työmaalla lähes joka päivä surusilmin toteamassa, etteivät vieläkään voi asentaa tuloilmaventtiilejä. Voimia.

Eikös tämä nyt ole valmis? Siisti kuin sika pienennä.

Jänskänlaisesti LVI-urakoitsija myös muisti valitsemamme suihkun ja bideen, jotka olivat urakkahintaa kalliimpia, mutta hieman vähemmän muisti, että yhtä suihkua eivät olleet asentaneet lainkaan, koska suihkukaappi ja yksi vesipostikin oli pudonnut listalta pois. Kovin valikoiva on kädellisen muisti. Ja jäipä takan korvausilmakin tekemättä. Mutta nämäkin ovat varmaan timpurien ja meidän vikaa, koska “venttiilit yammayamma shvvöö skwiliduu”. 

Analyysinsä pohjalta urakoitsija tarjosi viimeiseen erään n. 500 euron hinnanalennusta. Emme tarjoukseen heti tarttuneet, vaan sanoimme keskustelevamme vastaavan mestarin kanssa ensin. Tämä huomauttikin fiksusti urakoitsijan lähdettyä, että vaikka LVI-urakoitsija kauniisti kiittelikin toimintaamme IV-ledgerien sössittyä, ei minkäänlaista puhetta vahingonkorvauksesta ollut. 

“Kovin valikoiva on kädellisen muisti.”

Emme siis kelpuuta 500 euron hinnanalennusta, vaan pohdimme, mikä olisi fiksu tapa ratkaista asia. Varmaankin oikeudenkäynti, sähköshokit ja kastraatio, koska loppujen lopuksi viivästyminen oli “meidän syytä gibbolo gibbolo wakamuu nauch-schwopps”. 

Pahamaineinen koronaluola. Jos haluat yskää beibe, täältä sitä saa.

Koska muistihäiriöistä huolimatta keskustelu käytiin ihan sivistyneillä sanoilla ja äänenpainoilla, katsoin parhaaksi olla jakamatta osapuolille tekemääni kymmensivuista reklamaationivaskaa. Totesin melko nopeasti, että se vaatii päivittämistä sekä LVI-urakoitsijan esittämien (osin valheell virheellisten) argumenttien että omien hieman vittum kärkevien sanavalintojenikin osalta. 

No piano? No pian o!

Lähdetään siitä, että meillä on kulttuurikoti. On kuulkaa Toikkaa, Aaltoa, Gullichsenia, De Seniota ja Orlowskia. Lapset osasivat laulaa jo ennen kuin heidät siitettiin, ja itse osallistun aktiivisesti nokkelan nimimerkin suojissa nettikeskusteluihin, joissa totean kaikkien muiden olevan ihavituhomoja. Ja mutsiskin oli.

“Gibbolo gibbolo wakamuu nauch-schwopps.”

Kulttuurikodissa pitää toki olla myös piano, koska minä hetkenä hyvänsä marsalkka von Bumsenhofin keskimmäinen poika Günther-Afasia Bumsenhof saattaa soittaa ovikelloa ja tulla kosimaan tytärtämme. Ja jollei tuolloin Hoffmann & Kühne -pianostamme irtoa vähintään Jürgen Maulschwanzin kappaletta “Firsch acken, Buse mömsen”, saattaa kahden maineikkaan suvun liitto jäädä toteutumatta. 

Aloitan jokaisen aamumme soittamalla projektimme tunnusbiisin.

Siispä piano tuli ja on muuten vireeltään sama kuin oma oloni ekana koronapäivänä. Samalla tuli todettua, että pianohuone ansaitsee nyt vihdoin myös i-kirjaimensa. Ja että ihan kiva pikku kuutio huoneestamme tuli: Vallentuna-soffat toimivat levitettyinäkin, eikä huone mene ihan tukkoon. 

Kesällä on kiva olla korona

Tuo häröpallo helvetistä siis löysi kuin löysikin meidänkin keuhkoihimme. Itse tilttasin kaksi päivää ennen kesälomani alkua ja sammuttelin parhaani mukaan pahimpia tulipaloja sängynpohjalta. Kanssavelalliseni Seija Ala-Kautta tilttasi samaan tautiin muutamaa päivää myöhemmin ja tyttäremme Perintörinsessa nappasi kopin taas pari päivää tästä. 

Bingettää vai hengittää, kas siinä koronapulma.

Kovin rankaksi ei vointi onneksi ole mennyt kellään, mutta tätä kirjoittaessani tauti on kuitenkin muistuttanut olemassaolostaan jo viikon, vaikka kuumetta olikin vain kolmena päivänä. Yskä tuntuu pysyvän tiukimmin, mutta sekään ei onneksi ole mitään veristä keuhkovisvaa seiniin lennättävää laatua. 

Koronaa terdellä

Kulttuurikodissa pitää olla lehtikuusiterassit. Tämä mainitaan jo Lions-klubimme säännöissäkin. Lehtikuusta tilailtiin viime kesänä pariinkin otteeseen, mutta vähän jäimme edelleen vajaaksi. Juu, monellakin tapaa. Soittelin höyläämölle vain kuullakseni, että koko kesän tuotanto on myyty. Hetken nyyhkytettyäni höylääjä kysyi, millaista määrää tarvitsisimme ja sen kuultuaan totesi, että se saadaan järjestettyä. Jatkoin nyyhkyttämistä.

“Kulttuurikodissa pitää toki olla myös piano.”

Seija Ala-Kautta ja poikamme Nonstoppolos ajelivat Nurmijärvelle minun potiessani ja lastasivat kyytiin 100 metriä lautaa, jonka olin laskenut riittävän. Kävi totta kai niin, että 100 metriä lautaa ei riittänyt. Siksi siis ajelin vielä Starkkiin (os. Terra) ja ostin vielä 16 metriä lisää lautaa. Nurmijärvinen lauta voittaa laadultaan Starkin (os. Turha Terra) kuus-nolla, mutta kökömpi lauta saatiin sen verran kökömpiin paikkoihin, että laatuero tuskin tulee haittaamaan.

Missä puuta, siellä jaska.

Paljon emme ole onneksi joutuneet uutta puutavaraa ostamaan. Lehtikuusen hintakehitys viime vuodesta menee nimittäin näin:

Lehtikuusi Nurmijärveltä kesällä 2021: 3,5 e

Lehtikuusi Nurmijärveltä kesällä 2022: 4,7 e

Lehtikuusi Starkista seuraavalla viikolla: 6,2 e

Meidän määrillämme näistä ei onneksi koitunut aivan jäätäviä kustannuksia, mutta toki jokainen tuhlattu ylimääräinen satanen on pois lasten ruoasta, terveydenhuollosta ja koulutuksesta. 

Talolaina maksettu

Ai niin, loppuun vielä iloinen uutinen: saimme talomme maksettua. Emme tosin tätä risukasaa, vaan edellisen purulaatikkomme. Sen, joka purettiin yli vuosi sitten. On se vaan vapauttava tunne, kun ei tartte maksaa lainaa talosta, jota ei ole enää olemassa. 

“Kulttuurikodissa pitää olla lehtikuusiterassit.”

Nyt sitten maksellaan enää tätä taloa. Ja tonttia. Ja lisälainaa. Ja pikavippejä. Pitäisiköhän ostaa muuten isompi bilispöytä? Ja moottoripyörä. Seija Ala-Kautta tarvitsee crosstrainerin. Siis toisen, yksi on makkarissa, mutta tämä tulisi terassille. Ja personal trainerin. Ja Rainerin, mutta Rainer onkin escort. 

“Ihmisen muisti on kyllä jännän valikoiva.”

Kotiutumista - keskeneräisen keskellä

Olennaiset alkuun: vastaava mestari ei ole vastannut puoleentoista viikkoon viesteihin eikä puheluihin. KVV-IV-valvoja sanoi kaksi viikkoa sitten hoitavansa KVV-IV-tarkastuksen kaupungin kanssa. Ei ole kuulunut mitään. Onko meissä jokin sellainen vika, jota en vain ymmärrä? Huokuuko meistä jokin vastenmielinen ominaistuoksu, vihamielisyys tai kusetettavuus, minkä vuoksi meihin ei kannata tai tarvitse olla yhteydessä tai meidän projektiamme hoitaa? Timpurit hoitavat hommansa hienosti ja kaikki muut vähät välittävät. 

IV-ilpojen piti hoitaa IV-hommat toissaviikolla. Tai viime viikolla. Tai oikeastaan jo kesäkuussa. Kuluneella viikolla selvisi, että nyt he kyllä tilaavat IV-venttiilit ja ihan jo tämän viikon alkupuolella hoitavat sekä sisäpuolen poistoventtiilit että seinien tuloventtiilit kuntoon. Ja raksaelämä jatkuu. 

Heti maanantaiaamusta iv-simeonit kävivätkin: hakivat tikapuut talon takaa ja lähtivät. Kai ne olivat heidän ja kai tämän viikon hommat olivat tässä. 

Painovoimaisen ilmanvaihdon säädettävyyden kannalta olennaisessa osassa on tuloilmaventtiiliin tungetun t-paidan materiaalivahvuus.

Laina painaa

Meinasi alkaa tulla hätä käteen, kun laskuja on kertynyt 17 tonnilla ja rahaa tileillä on aika paljon vähemmän. Putki-jalmareilta saimme lisäaikaa reilun seitsemän tonnin laskun maksuun, mutta silti uutta laskua pukkasi ja pukkasi. 

“Onko meissä jokin sellainen vika, jota en vain ymmärrä?”

Laitoin viestiä pankkiin ja sieltäpä tulikin nopsaan soitto takaisin: rahaa tulee heti kun haluan ja niin paljon kuin haluan. Halusin heti ja paljon. Tiukille meni rikastuminen. 

Tämän jälkeen ei olisi ollut enää syötävää, ellei olisi saatu lainaa.

Sen sijaan kilpailevassa Danske Bankissa oli yhtäkkiä pari viikkoa lainahakemuksemme jättämisestä ja päivää ennen lainaneuvotteluja tajuttu, että eipä heitä kiinnostakaan meidän asiamme. Palatkaa sitten, kun ette enää tarvitse lainaa, niin voidaan tarjota teille lainaa. Taitaa Danske kanske saada jäädä vetelemään muiden asiakkaiden smørrebrödejä omalle Strøgetilleen. Kuulemma voidaan kilpailuttaa laina sitten, kun ollaan se saatu. Antaa olla. Huono asiakas jää Nordeaan. Siellä on sentään reilu ja aina yhtä empaattinen Nalle-setä välittämässä vähät. 

Seinä hukassa

Olin hankkinut Pohjanmaalta rautakaupasta kiukaallemme suojaseinän. Varasin sen myymälästä ja vanhempani nappasivat sen mukaansa ajellessaan tänne. Ihan siksi, että suojaseinää ei juuri missään ollut hyllyssä ja Harvian omat toimitusajat ovat ilmeisesti holkerin eliniän luokkaa. 

Avasin pari viikkoa piharakennuksellamme lojuneen paketin ja räpyttelin enkelinripsien kehystämiä silmiäni hämmästyksestä: paketista puuttui yksi kolmesta seinän osasta. Ristus notta!

“Taitaa Danske kanske saada jäädä vetelemään muiden asiakkaiden smørrebrödejä omalle Strøgetilleen.”

Puukiukaan suojaseinän ideahan on pienentää etäisyyksiä palavaan materiaaliin - eli hirsiseinään. Harvian omalla suojaseinällä suojaetäisyys pienenee 30 sentistä n. seitsemään senttiin, mikä tuo huomattavan reippaasti lisätilaa pienehköön saunaamme. 

Tossa on kaksi, mutta pitäisi olla niinku kolme. Monikkoperheiden perusongelma.

Oma veikkaukseni oli, että paketista oli myyty yksittäinen suojaseinä jossain vaiheessa koko paketin sijaan. Tätä sherlockmaista teoriaani tuki myös se, että paketista puuttui myös juuri ne kiinnikkeet, joilla yhden seinän saa kiukaaseen kiinni. 

Manailin aikani ja soitin rautakauppaan. Kuitin olin totta kai arkistoinut paikkaan räme, tunkio tai rektaali, joten odotin perusynseää nillitystä, johon kuluneen vuoden aikana on saanut tottua. Mutta ei, puhelimessa oli sama kaiffari, joka oli suojaseinän sivuun laittanut ja homma hoitui notkeasti kuin rytmisen voimistelijan kamasutra. Korvaava seinä toimitetaan heti, kun se Harvialta saadaan. Eli ehkä samana vuonna, kun saamme taas vastaavan mestarimme kiinni. 

Jahas, vahas

Leppoisan viikonlopun riemuja oli vahata olohuoneen lattia. Itse vahaaminenhan on ihan jouhevaa hommaa, mutta ensin koetettiin hioa pahimmat hiomakoneen rouhimat pois ja tasoitella lautojen välisiä korkeuseroja. Jossain vaiheessa päätettiin, että jos vielä jokin silmään sattuu, niin opetellaan katsomaan muualle. 

“Räme, tunkio tai rektaali.”

Sitten alkoi vahaus, teippiä lattialistoihin ja menox sanoi Annie Mestariampuja. Lauantai-iltapäivänä telasimme ensimmäisen kerroksen. Homma toimi kyllä näppärästi, kun toinen telasi menemään ja toinen tasoitti vaahtomuovipensselillä reunat ja päädyt. Poikamme Nonstoppolos oli tässä(kin) melkoinen tekijä. Pientä keskustelua jouduimme käymään lähinnä siitä, kannattaako vetää armottomalla vauhdilla, vai riittäisikö sellainen hyvä, huolellinen ja tasainen tehokkuus. 

Tämä jakkara oli ensimmäiset viikon talon ainoa istuin. Tai oli meillä lisäksi kaksi vessanpönttöä.

Koska kulkureitti makuuhuoneeseen oli vahattu umpeen, vietimme loppuillan keittiössä. Söimme saarekkeen ääressä ja könötimme lattialla seinään nojaten katsomassa Suurmestari UK:tä. Selkään tarttui pihkaa. Nukkumaan oli pakko hipsiä vahatun lattian yli. Jos jää varpaanjäljet, niin opetellaan katsomaan muualle. Vähän kuin tolkun ihmiset, kun joku ottaa öyhöttämällä ilmatilaa haltuun. Tai Saksassa 40-luvulla. Tai.

Sunnuntaina toinen kierros ja kerros ja sama oleskelu keittiön tehoneliöissä. Tuli ihan hyvä. Ihan sama. 

Paxaa, paxaa

Niin suuri Ikea-fetissi kuin minulla onkin, on ollut aika turhauttavaa juosta hakemassa pala kerrallaan tilauksista puuttumaan jääneitä osia. On haettu ensin pari Flatulens-lasiovea, sitten Pillesnopp-verkkokoreja, sitten ulosvedettäviä Sfinkter-hyllylevyjä tai Stjärtfyll-tappeja. 

“Selkään tarttui pihkaa.”

Nyt kun makkarin ja eteisen Paxit saatiin (suunnilleen) koottua, laitoimme tilaukseen lastenhuoneiden ja kodinhoitohuoneen kaapit. Ilmeisesti Ikean Bertil veti sähköurkujen alennuskooditangolla verkkokaupan solmuun ja homma pyki melkoisen monta kertaa. Lopulta saimme kuitenkin siirrettyä rahaa tuolle pienelle älmhultilaiselle nikkarinpajalle. 

Ei kai se ole niin tarkkaa, jos peräkärryn maksimipaino ylittyy muutamalla sadalla kilolla?

Lauantaina saimmekin Keski-ja Etelä-Pohjanmaan Keskiluokkaisten Uhriutujien Auttajat KEKLUA ry:stä paikalle “Terhin” ja “Juhon” kantamaan ja kasaamaan Paxejamme. Silmät sulkijalihaksen pyöreinä toljotin, kun päästyäni vasta kasaamisohjeen latviankielisen sisällysluettelon kohdalle “Juho” oli jo latonut unikaverini valmiin kaapin verkkokoreihin ja ripustanut korsettini henkareihin. Ja nyt on kodinhoitohuoneen Paxeja lukuunottamatta kaapit kasassa. Paitsi niitä ovia puuttuu. Ainakin valkoiset Sårskorpa- ja peililliset Grums-ovet.  

Edelleen ikeallista iloa kyllä tuottaa jalalla pukattava roskislaatikon avausmekanismi. Sääliksi vain käy sitä eskilstunalaista menninkäistä, joka joutuu työntämään laatikon auki satoja kertoja päivässä. Wolt-kuskina pääsisi vähemmällä ja tienaisi enemmän. Ne on yrittäjiä! Eipä oo! Onpa! 

Pöydää, soffaa ja luuggu

Olin hakenut ruokapöydän jo kesän lopussa ennen tätä puolen vuoden syksyä. Nyt se saatiin paikalleen, kun vahaus oli kuivunut. Oli outoa päästä istumaan tuolilla omassa kodissa. 

“Sääliksi vain käy sitä eskilstunalaista menninkäistä, joka joutuu työntämään laatikon auki satoja kertoja päivässä.”

Yhtä oudolta tuntui ja näytti kulmasohvamme. Poikamme Nonstoppolos totesi sohvan näyttävän tosi pieneltä. Kyllä, edellisen kotimme olkkariin verrattuna uudessa korkeammassa ja muutenkin avarammassa tilassa sohva on pienen näköinen, vaikka se on ihan reilun kokoinen kulmasohva. Juu, Ikeasta. Hyvää on toki se, että sohvan viereen mahtuu vielä keinutuoli, jossa aion viettää jäljellä olevat muutamat vuoteni Kalle Päätalon tuotantoa lukien. 

Lasten on luettava blogiani joka ilta puoli tuntia. Aamupalapöydässä sitten kuulustelen, mitä on jäänyt mieleen. Jo vuosi on mennyt ilman viikkorahaa.

Timpurit saivat paikalleen myös ullakon luukun, joten yläpohjaankaan ei enää virtaa kalliilla lämmittämäämme ilmaa. Ja kun vielä terassin pariovien kynnyksen allekin saatiin uretaanit, niin näätää pienemmät nilviäiset eivät mahdu sisään taloomme. Eikä enää lattianraostakaan tuule niin, että tukkaoletettu hulmuaa, kun tungin joka rakoon kilon pellavaa.

Sähköä kaikista ilmansuunnista

Emmätiä. Olen vissiin ihan vaan mulkvisti nipottaja, kun toivon jonkinlaista kommunikointikykyä tai jopa -halua ihmisiltä, joille maksamme kymppitonneja. Sähkömies kävi. Asenteli jotain. Meni ulos ja auto katosi pihasta. Ei kertonut, mitä teki. Ei kertonut, mitä pitää vielä tehdä. En tiedä, korjasiko väärin asentamansa termostaatit. En edes tajunnut tätä itse kysyä ennen kuin ovi kävi. 

Lisäksi emmätiä. Olen vissiin vaan mulkvisti nipottaja, kun mielestäni himmentimien kiekot voisivat näyttää samaan suuntaan päällä ollessaan. Siis että kiekon viivan asennosta tietäisi, onko himmennin täpöllä vai himmeellä. Nämä kaikki ovat nyt näissä asennoissaan täpöllä:

Huolellisella paneutumisella ja rakkaudesta asiakaspalveluun ammattimies saa jokaikisen himmentimen osoittamaan omaa tähtikuviotaan kohti. Asiakas säteilee onnesta kuin supernova. 

Kato hei mä kerron nää jutut silleen että sä et ymmärrä kato!

TomAllenSeneran - vai miten se nyt kirjoitetaankaan - maalämpöasennukseen ja suunnitteluun olemme suht tyytyväisiä. Mitä nyt saimme sangen aggressiivisen viestin kieltämättä itsekin harmistuneena kirjoittamaani viestiin, kun ilmoitin jakotukin syöttöputkessa olleen naulan seurauksista. Pointtihan oli, että paikalla oli myös TomAllenSeneran edustajia, mutta heidän mukaansa ei varppina ollut senkin mulkvisti. 

“Emmätiä”

Maalämpötoimitukseen kuului myös käyttöönotto-opastus. Kiva olisi, että opastuksessa otettaisiin huomioon asiakkaan tyhmyys ja amatöörimäisyys. Sitä sanotaan pedagogiaksi. Eli että nappuloiden kiivaan näpyttelyn sijaan opetettaisiin käyttämään laitetta. Kun kysyin, miten saamme huonelämpötilat sopiviksi, vastaus oli “kyllä siinä vuosi menee, noita pitää vaan kokeilla, mikä toimii”. 

En minä halua saatana harrastaa talon lattialämmittelyä. Minä haluan pelata sählyä tai käydä suppailemassa, mutta vuonna 2021 luulisi talon lämmittämisen olevan jo jotain muuta kuin että pitää istua pellon laidalla hirvikivääri kädessä vahtimassa, ettei halla väkisinmakaa perunanvarsia. Jessus. 

Soitto-opetusta maalämpöperehdytyksen tyyliin: “Joo sä kato painelet pari vuotta noita näppäimii, kunnes sieltä tulee sillai sopivasti Bachin Toccata ja fuuga.”

Loppuun jotain positiivista

Ihan nättihän tämä talo on. Laitetaan tähän vaikka kuva hellaleivinuunista, lohenpyrstönurkasta ja eläimiinsekaantujatontusta. Pusu ja hali!

Tonttu Tahmanen pohtii, kävisikö ensi yönä treffeillä kotieläinpihassa vai eläintarhassa.

“Huokuuko meistä jokin vastenmielinen ominaistuoksu, vihamielisyys tai kusetettavuus, minkä vuoksi meihin ei kannata tai tarvitse olla yhteydessä tai meidän projektiamme hoitaa?”

Muutto lähenee - rahat vähenee

Voi tätä blogin nimeä. Miksi, oi miksi valitsin sen? Esim. hyvakotinopeasti.blogspot.com olisi ollut vapaana. Tai ohotalovalmistuikinjo.blogspot.com. Tai halpahyvakotiniinnopeastietteikissaakaanehdisanoakuinpitkahantaiseksimaukuvaksiotukseksi.blogspot.com.

Mutta ei. Kodotus tuli ja ilman k-kirjainta on kyllä menty. Miten paljon sitä voikaan mokailla valinnoissaan, joista seuraa aikataulujen venymistä, mistä seuraa tekijöiden vaihtumista, mistä seuraa lisää aikataulujen venymistä, mistä seuraa odottelua. Mutta se olennainen:

Muuttotarkastus on 5.11. eli ihan justiinsa. Talo ei ole valmis. En tiedä tämän postauksen mennessa painoon, meneekö edes läpi, koska vastaava työnjohtaja / pääsuunnittelija ei ole vastannut viikkoon puheluuni eikä viesteihini. Mutta me muutamme, piste. On vähän pakkokin, koska nykyinen turvapaikkamme, kiva kerrostalokämppä, lähtee alta samana viikonloppuna.

Kyllä tästä tulee jollekin nuorelle perheelle varmasti ihan kiva uusi koti.

Hankkijat hankkii

Syyslomalla oli sen verran hankintadraivi päällä, että en muistanut kaikkea edes listata edelliseen postaukseeni. Tampereen Bauhausista mukaan tarttui sähkötoiminen pyyhekuivain, kavereiden kesken rättipatteri. Löysimme hattuhyllyllisen mallin, jonka kuvittelisimme olevan suht kätevä. Ainoa paikka sille tosin on kylppärin oven edessä, joten vielä on testaamatta, montako kertaa siihen naama mossahtaa, kun pimeässä hapuilee eturauhattomana vessaan. Samalla ostimme numerovalon, josta kotona totesimme, että ei kelepaa. Palautukseen menee. 

“Muuttotarkastus on 5.11. eli ihan justiinsa.”

RTV sai meiltä reippaat puolitoista tonnia, kun haimme sieltä ullakkoportaat sekä suihkukaapin. 

Ullakkoportaat ovat nämä:

Näitä pitkin voi myös laskeutua kaivoon ja jäädä sinne.

Suihkukaappi on tämä:

Olisin muuten pessyt suihkussa rahaa, mutta ei ole rahaa pestäväksi, kun se meni suihkuun.

Ja rättipatteri tämä:

Talvi-iltaisin on kiva kiivetä rättipatterinpankolle pureskelemaan purutupakkaa ja pruiskauttelemaan sylkiä lavuaariin.

Tässä taas urakoitsija tekee hommia tuntipalkalla:

Urakoitsija ei taaskaan päässyt paikalle, kun oli muuuuuuuta hommaa. Hän etsi huijattavaa, mä rehtiä.

Turkoosipsykoosi

Seija Ala-Kautta sai luvan hoitaa tapettien ja välitilan materiaalivalinnat. Minulle olisi kelvannut yllämainitun urakoitsijan ruuan palamisjätteen sävy, mutta Seijalla on tarkempi silmä ja nenä. 

Alunperinhän ajattelimme jättää välitilan hirrelle, mutta koska kaikkien timpurien mielestä “noikaapitalkaaroikkuajameneeihavvinoonkyllänytlaitetaanvaneria”, niin laitoimme keittiön seinään vaneria, jotta kaapit eivät alkaisi roikkua ja mennä ihavvinoon. Kupanruntelema kuusivaneri ei enää olekaan yhtä komeaa kuin massiivihirsi, joten siihenkin piti saada päälle jotain ihanaa. 

“Noikaapitalkaaroikkuajameneeihavvinoonkyllänytlaitetaanvaneria”

Lopulta löytyi ihanaa. Iris Ceramican Be In Turquoise (suomeksi “Oleksää Turuus”) -laatta. Ihan kiva, mutta ihan sama. 

Ei ihan yhtä njääh kuin Greensea, mutta vähän enemmän fjong kuin Aquamarine.

Kun vielä piano- / vierashuoneenkin seinä kaipasi tapettia, värivalinta oli selvä. Olimme aikana ennen koronapaskaa ihastelleet Habitare-messuilla kirsikankukkatapettia. Ainoa ongelma oli sen hinta, joka oli yli tonnin per seinä. Mitä siis tekee rakentaja, jonka tili alkaa olla tyhjä? Ostaa samanväristä K-raudasta. Kukat eivät tosin ole kirsikkaa vaan mantelia, mutta tämänkin suhteen toimii tiibetiläinen mantra pronssikaudelta: ihan sama.

Kun tätä tapettia tuijottaa tarpeeksi kauan, alkaa tehdä mieli leikata korva irti. Yleensä oma.

Zero Pax given

Oletteko kuulleet sellaisesta pienestä jönköpingiläisestä huonekaluverstaasta kuin Ikea? Siellä Ingvar, Knulle ja Bjöbsan nakuttelevat kaikenlaista paskaa kasaan kiinalaisesta äidinmaidonkorvikkeesta ja kansa ostaa sitä kuin sheikki Harrod’silta. Keittiöhän meille ehti jo tulla ja itse asiassa suunnilleen jo asentuakin. Sen sijaan voihan Coldplayn hitti Pax You! 

Sitä on tottunut, että halutessaan netistä voi tilata kolmelta aamuyöllä seuraavaksi aamuksi kotiovelle pimeässä hohtavan hiilikuitutapiirin, joka hyräilee Für Eliseä - ekstrajuustolla ja S-bonukset päälle. Sen sijaan Ikeasta ei meinaa saada tällä hetkellä sitä eikä tätä, paitsi tiistaina klo 15.07 Vantaan tavaratalossa oli yksi kappale, mutta sitten ei enää ollutkaan. 

Sovittiin, että Seija Ala-Kauttan tantut ovat vasemmalla, minun kolttuni oikealla.

Keittiön suhteen ei ollut kummoisia ongelmia, mitä nyt muutamaa etusarjaa metsästettiin ja kulmakaapin sisuste on vielä vietnamilaisella tet-harjoittelijalla työn alla. Sen sijaan Pax-vaatekaappeihin näyttää olevan vaikea saada verkkokoreja. Yhtenä iltana niitä ilmestyi 64 kappaletta tavaratalon varastoon. Seuraavana aamuna niitä ei taas enää ollut. Arvioitu saapumisaika joulukuussa. Ikealla, tuolla firmalla, joka repii vaikka thaimaalaiselta lapselta hampaat, jos niitä tarvitaan Fukkemorsan-lavuaarin porsliinipinnoitteeseen.  

“Halutessaan netistä voi tilata kolmelta aamuyöllä seuraavaksi aamuksi kotiovelle pimeässä hohtavan hiilikuitutapiirin.”

Kuten olen toistanut monesti: kaikessa on kitkaa. Mikään ei mene sillai näpsäkän sujuvasti, vaan pitää selvittää, kysellä, oikoa, selvittää lisää, hankkia, todeta ettei löydy ja kattokin vuotaa. 

Siitä joku kiva pikku perhe saa kyllä oikein kivan pikku keittiön. 

Pari Paxia kuitenkin tilattiin (verkkokoreja vailla) ja roudattiin Seija Ala-Kauttan kanssa tihkusateessa taloon. Katsotaan, koska tilataan loput. Nyt ehkä pitää priorisoida hieman, sillä

Tarvitsemme lisää lainaa

Kotikaupunkimmehan on sellainen läntti anaalivisvaa likaisen ojan varrella. Tämä lumipallo, jonka kellertävässä sisuksessa olemme viimeiset viisi vuotta vierineet, lähti liikkeelle kun kaupunki muutti yleiskaavaa, koska kaupunki voi niin tehdä. Rintamamiestalomme sijaitsi liian hyvällä paikalla, joten alueelle haluttiin lisää asukkaita. Niitä saa helpoimmin kerrostaloihin. Kaupungin ei toki tarvinnut tehdä pakkolunastuksia, kunhan vain mahdollisti kerrostalojen kaavoittamisen omakotitalojen naapuriin, jolloin asukkaat saavat ihan itse päättää, jäävätkö kuusikerroksisen talon naapureiksi, vai myyvätkö tonttinsa isolle ihanalle rakennusliikkeelle. Juu, on vähän kitkerää tekstiä, sori siitä. 

“Läntti anaalivisvaa likaisen ojan varrella.”

Sitten kun asukas (ei rakennusliike) hakee tontilleen kaavamuutosta, naapurit tekevät valituksen hallinto-oikeuteen. Ymmärrän hyvin. Kyrsiihän se, kun Juudakset naapurista lähtevät kolmenkymmenen hopearahan perään ja jättävät Getsemanen tilalle Golgatan. Loppupeleissä tämä naapurien valitus oli kuitenkin meille eduksi, sillä se viivästytti kaavoitusta ja samalla nykyinen tonttimme saatiin kaavoitettua. 

Sen verran rankka tämä proggis on ollut, että tilasin jo arkun valmiiksi.

Kaupunki voittaa aina, sillä myymämme tontin laskennallisesta arvonnoususta kaupunki otti välistä 110 000 euroa. Ei siis kymppitonneja vaan yli satatonnia. Näin jälkeenpäin se satatonnia olisi ollut ihan kiva käyttää tähän proggikseen. Mutta samasta syystä miksi koira nuolee muniaan, kaupunki perii maankäyttömaksua. 

Nyt siis tarvitaan vielä lisää rahaa. Lainaneuvottelu on edessä lähipäivinä. Olisivat halunneet valmiusastetodistuksen, mutku me muutetaan taloon 4 päivää lainaneuvottelun jälkeen. Se on siis aika valmis. Ja toisin kuin kotikaupungillemme, meille toivottavasti piisaa alle satatonnia. Mutta ihan varoiksi, jos lainaneuvottelu ei menekään läpi, niin kommentteihin saa laittaa YV:tä ja AV:ta, mikäli reippaalle rattopojalle olisi tarvetta. Olisin siinä hommassa ihan varmasti ainakin parempi kuin raksaprojektin organisoimisessa. Tai bloggaamisessa. 

Huuva muutti väriä

Vähän kuten Helsingin nykyinen pormestari muuttui muutamassa vuodesta AY-pomon niskanpunaisesta eiralaisen leskirouva von Knösselbergin kotelomekonsiniseksi, meidän eltaantuneen kerman värinen huuvamme sai pintaansa mustan maalin. Kolme purkillista kuumankestomaalia se vaati, mutta nyt on ihan kiva.

Parempi tämä kuva on kuin viime viikon postauksessa, mutta toisaalta onhan Haavemaakin parempi biisi kuin Juu juu juustossa löytyy.

Uskoisin, että tuli hankittua ihan kelvollinen kärykaukalo; ainakin siinä on sekä rasvansuodatin että sulkupelti. Jos ei lisälainaa tule ja gigolohommatkaan eivät ala vetää, niin sitten ongitaan omistamastamme ojasta silakkaa tai keräillään siruetanoita ja paistellaan niitä puuhellalla. 

Ledi nauhattaa

Tämä on pakko pistää päälle jokaisella työmaavisiitillä:

Jossain vaiheessa tulin lattialla tajuihini ja pyyhin hiekkapaperilla vaahdot suupielistäni.

Onhan tuo nyt niin korni, että se on jo mainio. Kaikkiin makkareihin tulee samanlainen nauha yhdelle seinälle katonrajaan. Sentään jokin asia tässä kaatopaikkapalossa tuottaa puhdasta ja lapsenomaista iloa. Kiitos Bauhaus 16,95€. 

“eisevalmistuikina.blogspot.com”