Maankäyttömaksu - meidän iskällä on isompi kuin teidän iskällä!

Lähdetään siitä, että meidän kaikkien on kannettava kortemme kekoon yhteisen hyvän puolesta. Meidän osaltamme tällä on termi “osallistuminen yhteiskuntarakentamisen kustannuksiin”. Eikö kuulostakin hienolta!

Tällä on myös toinen nimi: maankäyttömaksu.

Mitäs tämä siis käytännössä tarkoittaa? Kuten te sadattuhannet blogimme lukijat varmasti muistanette, nykyinen talomme revitään ja sen arvokas tonttimaa menee parempaan käyttöön, eli kerrostalon pohjaksi. Koska muutenkin upporikas perheemme ei kummemmin maallista mammonaa kaipaile, tonttimme laskennallisesta arvonnoususta puolet menee armolliselle kaavoittajataholle. Ja kunnathan niitä maita kaavoittavat. Kotikaupunkiimme siis ponnahtaa monumenttia, luikertaa pyörätietä ja puhkeaa maauimaloita meidän rahallamme.

Tämä lasku tuli ennen joulua. Osasimme sitä odottaa, mutta kyllähän se täräyttää saada lasku, jonka loppusumma on

satakaksitoistatuhattakaksisataakaksikymmentäyhdeksän euroa. 

Numeroiden kielellä se on suunnilleen 112 228 e.

Viisisenttisillä jos maksaisi, niin niitä pitäisi olla 2 244 560. Niiden yhteispaino olisi 8798 kiloa. Pitäisikö piruuttaan?

Tämä maankäyttömaksu vaihtelee kunnittain. Helsingissä pitää kaupungille alkaa maksaa kipurahoja, anteeksi maankäyttömaksua, vasta arvonnousun ylittäessä miljoonan. Vantaalla maankäyttömaksu on 35 prosenttia arvonnoususta. Espoossa maankäyttömaksu on 40 – 60 prosenttia 200 000 euroa ylittävästä arvonnoususta. Meilläpä se on 50 prosenttia eli puolet!

561 145 kaksikymmensenttisessä on maankäyttömaksun alku - vanha viidakon sananlasku. 

Uhriutuminen kuitenkin sikseen. Saamamme rahallinen hyöty tonttimme kaavoituksesta on ihan ok. Tuskin olisimme tässä markkinatilanteessa saaneet ihan samaa myymällä talomme ja lohkomalla osan tontista toiseksi omakotitontiksi. Talomme sijainti tontilla ei muutenkaan olisi tällaista manööveriä ajatellen optimaalinen, eikä käsiin murenevasta kodistammekaan olisi välttämättä maltaita maksettu. Ja turhahan sitä on spekuloida; nyt ei tarvitse huolehtia seuraavan asukkaan löytämästä oudosta läntistä makkarin katossa, kuolleesta rotasta tuuletusputkessa tai intiaanien hautuumaasta retiisipenkissä. Ei pelkoa reklamaatioista.

Saamallamme summalla ei uutta kotia rakenneta. Toisaalta se on kuitenkin kelpo summa, jonka päälle laitetaan sitten omaa rahaa. Ihan jees diili. Ei huono muttei loistavakaan - vähän kuin Mamban musiikki ennen kuin siitä tuli valkoisen ylivallan soundtrack.

Vesileimasta tuijottaa eteerisesti eurooppalaisen kaavoituksen suojeluspyhimys Jyrki-Hildegard Keski-Keturi von Bröstpump. Näitä tarvittaisiin maankäyttömaksuun vain 11 222.

Sellainen pieni muttahan tässä tietty vielä on, että meillä ei näitä rahoja ole. Niiden saaminen riippuu siitä, milloin suuri ja mahtava rakennusliike suvaitsee meille kirstustaan ropoja ropsauttaa. Kiusaus olisi sijoittaa koko summa johonkin tuottoisaan ennen helmikuun alun eräpäivää. Olen kuullut paljon hyvää OneCoinista. Jos ostaisi noita ihmekolikoita koko rahalla. Koska raha tulee rahan luo ja mitä niitä nyt on.

Viimeksi näin iso lasku tuli, kun jätin Kalle Päätalon romaanin palauttamatta, mutta siitä on jo monta viikkoa.

Mutta onko joku muka eri mieltä siitä, että meidän iskällä on isompi kuin teidän iskällä?

Nuuksiossakin oli jo meidän tilanne tiedossa.

Vanha hirsitalo - hirveä mörskä!

Siis ihan oikeasti. Elämme pian 2020-lukua. Känny hoitaa ja loput hoituu iPadillä. Eikö nyt sovittaisi, että ei olla enää vanhanaikaisia?

Vietimme nimittäin rapujuhlia hirsitalossa. Vanhassa hirsitalossa. Ja niille jotka eivät ole kiinnostuneita esihistoriasta, niin hirsitalo on siis sellainen, jonka joku esi-isä on koonnut puunrungoista. Luit oikein, niistä pitkistä metsäjutuista, joissa on vihreitä pisteleviä piikkejä ja jotka ei edes näytä samalta kuin palmut Nha Trangissa.

Lähdetään liikkeelle sijainnista: mitä järkeä on laittaa talo korkealle kalliolle? Alla kimalteleva järvi ottaa silmiin aamulla ja rantasaunan savu nenään illalla. Lähiöissä olisi ihan tarpeeksi kaavoitettua tonttimaata, os. entistä merenpohjaa, jonne voisi paaluttaa elementtitalon perustukset. Näin kalliot säästyisivät esim. sepelintuotantoon.

Entäs sitten itse talo ulkoapäin? Harjakatto ja konesaumapelti, kamoon! Jos kerran tehdään loppuelämän koti, niin eikö sisustuslehdessä olisi vähän siistimpää kertoa, että talon katto on uridiumpäällysteistä gojimarjaa, jonka värimaailma on syksyisestä itä-Hamptonsista? Ja katon muoto on sadan suosituimman lifestylebloggaajan nenien keskiarvo.

Värityskin on ihan vaan tylsästi keltainen, vaikka sävyjä löytyisi vaikka mitä. Omat suosikkini tällä hetkellä ovat Tikkurilan värikartaston sävyt Lutakko, Kärpännielu, Alatupsu, Rauhanen sekä Lehtolapsi.

Jotain rajaa näihin yksityiskohtiin. Niillä työmiehillä on ihan oikeasti kiire pystyttämään seuraavia ison rakennusfirman elementtejä, ennen kuin niiden villat pääsevät liikaa kuivumaan. Ei ne ehdi nakerrella mitään heart-emojeja (suomeksi 💓) ikkunaluukkuihin. Jos on pakko tuollaiset tehdä, niin 3D-printterillä ne saa suhautettua. Säästetään ikihongat siihen mihin ne on tarkoitettu, eli selluksi.

Entä sitten sisällä? Sama näpertely jatkuu. Mikä siinä on, kun pitää piirrellä kaarevia muotoja? Ei tässä nyt olla missään Steiner-koulussa, jossa musta väri ja suorat viivat on kiellettyjä, jotta biodynaaminen parsa itäisi paremmin.

Ja nämä seinät. Ihan epätasaiset. Eikö kukaan ole kertonut näille kipsilevystä? Saahan noillekin tietysti ripustettua englanninkielisiä mietelausetauluja tyyliin “Love Is Happy Bless Heart Home” (oma suosikkini). Olisivat edes maalanneet seinät valkoisella lateksilla (Tikkurilan värikartan sävy Nuhainen albiino). Se olisi tasoittanut pintaa. Nyt siinä näkyy kaiken maailman elämisen jäljet. Ja nuo halkeamat kannattaisi täyttää. Sieltähän tulee sisään lumi, luteet ja Teuvo Hakkarainen. Uretaani toimii tuohonkin, vaikka onkin oikeasti tarkoitettu salaattiin.

Portaat ovat jo kuluneet. Mikä siinä on, että niitäkään ei ole jaksettu 80 vuoden käytön aikana uusia. On pitänyt tehdä niin laadukkaasta puusta, että niitä ei päästä uusimaan, vaikka trendit muuttuvat. Mitä fiilistä ja vuodenaikaa nämä edes ilmentävät? Ovatko ne #happy vai #blessed? Ovatko ne just meidän perheen näköiset? Laittakaa edes epoksi päälle ja vähän ledinauhaa.

Ja entäs nämä antiikin Kreikan hömpötykset? Tähtiventtiilit. Ette sitten ole kuulleet uudesta Multi Velocity Home Air X-3.33.33 -ilmanvaihtokoneesta? Se vaihtaa koko talon ilman kolmessa minuutissa, perjantaisin puhtaat lakanat, motarilla neloselta vitoselle ja vieläpä puolisonkin viiden vuoden välein. Sen sijaan tästä venttiilistä ilma “ohjautuu” hormiin “luonnonlakien” mukaan.

Uskooko joku tosiaan, että ilma liikkuu itsestään? Kyllä luonto on aina tarvinnut koneiden apua. Ennen kun koneita ei ollut, kuoltiin ruttoon. Huomaatteko asiayhteyden?

Kirjahyllyssä voi säilyttää muistitikuilla ja -korteilla pdf:iä, joissa neuvotaan, miten vanhat talot kannattaa lisäeristää, ilmastoida ja purkaa.

Kuka ripustaa seinälle paperille printattuja giffejä, jotka ei edes liiku? Ja ketä kiinnostaa joku kalvea impi, joka soittaa jotain analogisynaa?

Kesken on jäänyt tämäkin: rumia nurkkia siellä täällä. Jos sitä puuta pitää nyt ihan ehdoin tahdoin käyttää, niin laittakaa se nyt herranjestas edes piiloon. Noloa käyttää materiaalia, joka tulee jostain metsästä. Se on samanlainen vanhanaikainen ilmiö kuin kirjojen lukeminen, ystävällisyys tai talvet. Nurkat voisi koristella vaikka M1-luokitellulla Vision Stretch -uranoidulla älykankaalla. Niihin voi printata esim. hää- tai vauvakuvia. Lisämaksusta omia.

Tohon on jäänyt muutama kanto.

Sentään jotain moderniakin: tilattiin crabsit AliExpressistä ja DHL toi ne valmiiksi keitettynä kotiovelle neljässä päivässä. Niiden päällä kasvoi kiva vihreä fleece ja sen alla oli toi punainen matsku.

Laitettiin ikkunalle analogiset valot ironisessa retrofiiliksessä.

Noi naiset flossaa ihan liian korkealta. Nyt Lillemor, Hjördis, Gudrun, Irma-Liisa (vaihto-oppilas Jurvasta), Antero, CatCat ja McGarmiwa, vähän yritystä!

Ei meinannut uni tulla näissä maisemissa. Onneksi päästiin kotiin tuijottamaan sähkömuuntajaa ja kuuntelemaan motaria.

Zum Zummarummarum: Vanhat talot ovat rumia, huonoja ja eivät toimi. Siinä. Jonkun piti se sanoa ääneen. Ei kestä.

Nyt lähden syömään melamiinia.