Muutto lähenee - rahat vähenee

Voi tätä blogin nimeä. Miksi, oi miksi valitsin sen? Esim. hyvakotinopeasti.blogspot.com olisi ollut vapaana. Tai ohotalovalmistuikinjo.blogspot.com. Tai halpahyvakotiniinnopeastietteikissaakaanehdisanoakuinpitkahantaiseksimaukuvaksiotukseksi.blogspot.com.

Mutta ei. Kodotus tuli ja ilman k-kirjainta on kyllä menty. Miten paljon sitä voikaan mokailla valinnoissaan, joista seuraa aikataulujen venymistä, mistä seuraa tekijöiden vaihtumista, mistä seuraa lisää aikataulujen venymistä, mistä seuraa odottelua. Mutta se olennainen:

Muuttotarkastus on 5.11. eli ihan justiinsa. Talo ei ole valmis. En tiedä tämän postauksen mennessa painoon, meneekö edes läpi, koska vastaava työnjohtaja / pääsuunnittelija ei ole vastannut viikkoon puheluuni eikä viesteihini. Mutta me muutamme, piste. On vähän pakkokin, koska nykyinen turvapaikkamme, kiva kerrostalokämppä, lähtee alta samana viikonloppuna.

Kyllä tästä tulee jollekin nuorelle perheelle varmasti ihan kiva uusi koti.

Hankkijat hankkii

Syyslomalla oli sen verran hankintadraivi päällä, että en muistanut kaikkea edes listata edelliseen postaukseeni. Tampereen Bauhausista mukaan tarttui sähkötoiminen pyyhekuivain, kavereiden kesken rättipatteri. Löysimme hattuhyllyllisen mallin, jonka kuvittelisimme olevan suht kätevä. Ainoa paikka sille tosin on kylppärin oven edessä, joten vielä on testaamatta, montako kertaa siihen naama mossahtaa, kun pimeässä hapuilee eturauhattomana vessaan. Samalla ostimme numerovalon, josta kotona totesimme, että ei kelepaa. Palautukseen menee. 

“Muuttotarkastus on 5.11. eli ihan justiinsa.”

RTV sai meiltä reippaat puolitoista tonnia, kun haimme sieltä ullakkoportaat sekä suihkukaapin. 

Ullakkoportaat ovat nämä:

Näitä pitkin voi myös laskeutua kaivoon ja jäädä sinne.

Suihkukaappi on tämä:

Olisin muuten pessyt suihkussa rahaa, mutta ei ole rahaa pestäväksi, kun se meni suihkuun.

Ja rättipatteri tämä:

Talvi-iltaisin on kiva kiivetä rättipatterinpankolle pureskelemaan purutupakkaa ja pruiskauttelemaan sylkiä lavuaariin.

Tässä taas urakoitsija tekee hommia tuntipalkalla:

Urakoitsija ei taaskaan päässyt paikalle, kun oli muuuuuuuta hommaa. Hän etsi huijattavaa, mä rehtiä.

Turkoosipsykoosi

Seija Ala-Kautta sai luvan hoitaa tapettien ja välitilan materiaalivalinnat. Minulle olisi kelvannut yllämainitun urakoitsijan ruuan palamisjätteen sävy, mutta Seijalla on tarkempi silmä ja nenä. 

Alunperinhän ajattelimme jättää välitilan hirrelle, mutta koska kaikkien timpurien mielestä “noikaapitalkaaroikkuajameneeihavvinoonkyllänytlaitetaanvaneria”, niin laitoimme keittiön seinään vaneria, jotta kaapit eivät alkaisi roikkua ja mennä ihavvinoon. Kupanruntelema kuusivaneri ei enää olekaan yhtä komeaa kuin massiivihirsi, joten siihenkin piti saada päälle jotain ihanaa. 

“Noikaapitalkaaroikkuajameneeihavvinoonkyllänytlaitetaanvaneria”

Lopulta löytyi ihanaa. Iris Ceramican Be In Turquoise (suomeksi “Oleksää Turuus”) -laatta. Ihan kiva, mutta ihan sama. 

Ei ihan yhtä njääh kuin Greensea, mutta vähän enemmän fjong kuin Aquamarine.

Kun vielä piano- / vierashuoneenkin seinä kaipasi tapettia, värivalinta oli selvä. Olimme aikana ennen koronapaskaa ihastelleet Habitare-messuilla kirsikankukkatapettia. Ainoa ongelma oli sen hinta, joka oli yli tonnin per seinä. Mitä siis tekee rakentaja, jonka tili alkaa olla tyhjä? Ostaa samanväristä K-raudasta. Kukat eivät tosin ole kirsikkaa vaan mantelia, mutta tämänkin suhteen toimii tiibetiläinen mantra pronssikaudelta: ihan sama.

Kun tätä tapettia tuijottaa tarpeeksi kauan, alkaa tehdä mieli leikata korva irti. Yleensä oma.

Zero Pax given

Oletteko kuulleet sellaisesta pienestä jönköpingiläisestä huonekaluverstaasta kuin Ikea? Siellä Ingvar, Knulle ja Bjöbsan nakuttelevat kaikenlaista paskaa kasaan kiinalaisesta äidinmaidonkorvikkeesta ja kansa ostaa sitä kuin sheikki Harrod’silta. Keittiöhän meille ehti jo tulla ja itse asiassa suunnilleen jo asentuakin. Sen sijaan voihan Coldplayn hitti Pax You! 

Sitä on tottunut, että halutessaan netistä voi tilata kolmelta aamuyöllä seuraavaksi aamuksi kotiovelle pimeässä hohtavan hiilikuitutapiirin, joka hyräilee Für Eliseä - ekstrajuustolla ja S-bonukset päälle. Sen sijaan Ikeasta ei meinaa saada tällä hetkellä sitä eikä tätä, paitsi tiistaina klo 15.07 Vantaan tavaratalossa oli yksi kappale, mutta sitten ei enää ollutkaan. 

Sovittiin, että Seija Ala-Kauttan tantut ovat vasemmalla, minun kolttuni oikealla.

Keittiön suhteen ei ollut kummoisia ongelmia, mitä nyt muutamaa etusarjaa metsästettiin ja kulmakaapin sisuste on vielä vietnamilaisella tet-harjoittelijalla työn alla. Sen sijaan Pax-vaatekaappeihin näyttää olevan vaikea saada verkkokoreja. Yhtenä iltana niitä ilmestyi 64 kappaletta tavaratalon varastoon. Seuraavana aamuna niitä ei taas enää ollut. Arvioitu saapumisaika joulukuussa. Ikealla, tuolla firmalla, joka repii vaikka thaimaalaiselta lapselta hampaat, jos niitä tarvitaan Fukkemorsan-lavuaarin porsliinipinnoitteeseen.  

“Halutessaan netistä voi tilata kolmelta aamuyöllä seuraavaksi aamuksi kotiovelle pimeässä hohtavan hiilikuitutapiirin.”

Kuten olen toistanut monesti: kaikessa on kitkaa. Mikään ei mene sillai näpsäkän sujuvasti, vaan pitää selvittää, kysellä, oikoa, selvittää lisää, hankkia, todeta ettei löydy ja kattokin vuotaa. 

Siitä joku kiva pikku perhe saa kyllä oikein kivan pikku keittiön. 

Pari Paxia kuitenkin tilattiin (verkkokoreja vailla) ja roudattiin Seija Ala-Kauttan kanssa tihkusateessa taloon. Katsotaan, koska tilataan loput. Nyt ehkä pitää priorisoida hieman, sillä

Tarvitsemme lisää lainaa

Kotikaupunkimmehan on sellainen läntti anaalivisvaa likaisen ojan varrella. Tämä lumipallo, jonka kellertävässä sisuksessa olemme viimeiset viisi vuotta vierineet, lähti liikkeelle kun kaupunki muutti yleiskaavaa, koska kaupunki voi niin tehdä. Rintamamiestalomme sijaitsi liian hyvällä paikalla, joten alueelle haluttiin lisää asukkaita. Niitä saa helpoimmin kerrostaloihin. Kaupungin ei toki tarvinnut tehdä pakkolunastuksia, kunhan vain mahdollisti kerrostalojen kaavoittamisen omakotitalojen naapuriin, jolloin asukkaat saavat ihan itse päättää, jäävätkö kuusikerroksisen talon naapureiksi, vai myyvätkö tonttinsa isolle ihanalle rakennusliikkeelle. Juu, on vähän kitkerää tekstiä, sori siitä. 

“Läntti anaalivisvaa likaisen ojan varrella.”

Sitten kun asukas (ei rakennusliike) hakee tontilleen kaavamuutosta, naapurit tekevät valituksen hallinto-oikeuteen. Ymmärrän hyvin. Kyrsiihän se, kun Juudakset naapurista lähtevät kolmenkymmenen hopearahan perään ja jättävät Getsemanen tilalle Golgatan. Loppupeleissä tämä naapurien valitus oli kuitenkin meille eduksi, sillä se viivästytti kaavoitusta ja samalla nykyinen tonttimme saatiin kaavoitettua. 

Sen verran rankka tämä proggis on ollut, että tilasin jo arkun valmiiksi.

Kaupunki voittaa aina, sillä myymämme tontin laskennallisesta arvonnoususta kaupunki otti välistä 110 000 euroa. Ei siis kymppitonneja vaan yli satatonnia. Näin jälkeenpäin se satatonnia olisi ollut ihan kiva käyttää tähän proggikseen. Mutta samasta syystä miksi koira nuolee muniaan, kaupunki perii maankäyttömaksua. 

Nyt siis tarvitaan vielä lisää rahaa. Lainaneuvottelu on edessä lähipäivinä. Olisivat halunneet valmiusastetodistuksen, mutku me muutetaan taloon 4 päivää lainaneuvottelun jälkeen. Se on siis aika valmis. Ja toisin kuin kotikaupungillemme, meille toivottavasti piisaa alle satatonnia. Mutta ihan varoiksi, jos lainaneuvottelu ei menekään läpi, niin kommentteihin saa laittaa YV:tä ja AV:ta, mikäli reippaalle rattopojalle olisi tarvetta. Olisin siinä hommassa ihan varmasti ainakin parempi kuin raksaprojektin organisoimisessa. Tai bloggaamisessa. 

Huuva muutti väriä

Vähän kuten Helsingin nykyinen pormestari muuttui muutamassa vuodesta AY-pomon niskanpunaisesta eiralaisen leskirouva von Knösselbergin kotelomekonsiniseksi, meidän eltaantuneen kerman värinen huuvamme sai pintaansa mustan maalin. Kolme purkillista kuumankestomaalia se vaati, mutta nyt on ihan kiva.

Parempi tämä kuva on kuin viime viikon postauksessa, mutta toisaalta onhan Haavemaakin parempi biisi kuin Juu juu juustossa löytyy.

Uskoisin, että tuli hankittua ihan kelvollinen kärykaukalo; ainakin siinä on sekä rasvansuodatin että sulkupelti. Jos ei lisälainaa tule ja gigolohommatkaan eivät ala vetää, niin sitten ongitaan omistamastamme ojasta silakkaa tai keräillään siruetanoita ja paistellaan niitä puuhellalla. 

Ledi nauhattaa

Tämä on pakko pistää päälle jokaisella työmaavisiitillä:

Jossain vaiheessa tulin lattialla tajuihini ja pyyhin hiekkapaperilla vaahdot suupielistäni.

Onhan tuo nyt niin korni, että se on jo mainio. Kaikkiin makkareihin tulee samanlainen nauha yhdelle seinälle katonrajaan. Sentään jokin asia tässä kaatopaikkapalossa tuottaa puhdasta ja lapsenomaista iloa. Kiitos Bauhaus 16,95€. 

“eisevalmistuikina.blogspot.com”

Syysloma - kiireetöntä raksastelua

Syysloma. Ihanaa. Kiireettömiä aamuja. Kahvikupposia sohvannurkkaan käpertyneenä. Keltaisia ja punaisia vaahteranlehtiä liimaantuneena pakaroihin. 

Mutta myös: keittiötilaus, joka ei tullut ajoissa. Liesikupu, hupu ja lupu. Yllärilasku. Komea leivinuuninluukku. Huuva huuva. Ikeakeikka nro 29387538. Olipa siis kerran

Keittiötilaus, joka ei tullut ajoissa

Sen verran olen Ikean käytäviä kuluttanut, että alan osata jo oikotien soffaosastolta keittiöosastolle. Aina välillä tosin edelleen löydän itseni jostain Eskilstunan ja Gävlen väliseltä moottoritieltä, mutta en enää aina. 

“Vaahteranlehtiä liimaantuneena pakaroihin.”

Mehän laitoimme piharakennuksenkin keittiön vihdoin tilaukseen. Tämä tapahtui keskiviikkona ja normimeiningillä Ikeassa kamat olisi kerättynä maksimissaan vuorokaudessa. Näin toivoimmekin, sillä lähtö Pohjanmaalle olisi perjantaina kahden maissa ja sitä ennen piti saada litteät paketit tontille koottavaksi. Tuliko tekstari noudettavista kamoista torstaina? Ei. Tuliko perjantaina ennen kahta? Ei. Tuliko hätä käteen? Tuli.

Vinkki: Roskiskaappiin saa helpommin kamat, kun ei ole ovia tiellä.

Kävi ilmi, että Ikeassa oli ruuhkaa keräilypuolella ja hommat olivat viivästyneet. Tämän vuoksi noutoilmoitus tuli vasta, kun olimme jossain Jalaslärven tuolla puolen. Vähän kuin Somewhere over the rainbow, mutta ekstralihalla. Ei kaarrettu takaisin. Sen sijaan luuri kauniiseen käteen ja soitto Aksulle, tuolle rumpaleista rumpaleimmalle. En ollut päässyt anelulausettani edes loppuun, kun hän jo lupasi kamat hakea. Ja olimme taas pari transitin kaasupoljentaa lähempänä muuttoa. 

Lauantaina puoliltapäivin Aksu oli paikan päällä, minä laitoin viestin Ikealle, kamat tuotiin lastausalueelle ja Aksu kuskasi ne tontille. Homma sujui niin kivuttomasti, että olin vähällä unohtaa, ettei kukaan koskaan missään ole kärsinyt yhtä paljon kuin minä. 

Stalan terästason tilaaminen vaatii millintarkat mitat.

Päivämme Pohjanmaalla sujuivat perinteisin menoin: oli koronahippaa, rabieskekrit ja nisua. Ja löytyihän sieltä 

Liesikupu, hupu ja lupu

korona-ajan komponenttipula sekä paska taskuparkkeeraus Suezin kanavassa ovat saaneet aikaan sen, että ihmisten perustarpeidenkaan tyydyttyminen ei ole enää itsestäänselvyys. Meidän kohdallamme tämä tarkoitti liesikuvun puutetta. Koska kauhukabinettiin, jota myös mahdollisesti vielä joskus kodiksemme kutsutaan, tulee painovoimainen ilmanvaihto, sen laskennallista ilmanvaihtuvuutta pitää lisätä huippuimurilla. Huippuimuria ohjataan liesikuvulla, joka näyttää erehdyttävästi liesituulettimelta, mutta jota ei ole missään myynnissä. Eli itse moottori sijaitsee katolla huippuimurissa ja liesikuvusta vain säädetään sitä. 

“Nisua”

Ei muuten löytynyt tukusta, paitsi 850 euroa maksava malli, jossa on samat kaksi nappia kuin puolet halvemmissakin. Me halusimme ulosvedettävän mallin, jotta liesituulettimen lippa olisi poissa tieltä silloin kun sitä ei tarvita. Ja näitä ei siis löytynyt. Paitsi Vaasasta - siitä kaupungista, johon olimme menossa. Kun lisäksi liesikupu oli sangen edullinen, myyjä mukava ja rakensi massiivihirsitaloa, kaupat syntyivät kivuttomasti. Oli mielenkiintoista kuulla toisen samassa jamassa olevan kokemuksia. Yhteenvetona voisi todeta, että joka projektissa tontilla käy kyllä melkoista vipeltäjää - olivat ne sitten himokkaita pankinjohtajia arvioimassa lainanottajan taloudellisia ominaisuuksia tai raivokkaita rähisijöitä rollaattorilla. 

Joskus Seija Ala-Kautta näyttää vähän siltä joulupukilta, jonka jälkeen en enää uskonut joulupukkiin.

Saimme vielä kaupan päälle limsakoneen, joten yhtäkkiä lapsiakin alkoi kiinnostaa liesikuvun hankkiminen ihan eri tavalla. Tätä riemua tosin tasoitti hieman

Yllärilasku

Timpurimmehan joutuivat lähtemään seuraavalle työmaalleen, mutta ovat käyneet silloin tällöin auttelemassa, kun on ollut tarvetta. Silti munuaiseni pomppasi kurkkuun, kun viikonloppuna sähköpostiin kilahti tuhansien eurojen lasku. Koetin epätoivoisesti pohtia, mistä kaikesta lasku voisi koostua, mutta lähinnä itketti. Siispä viesti timpurille ja mahdollisimman kohtelias tiedustelu asiasta. Timpuri soitti heti perään ja naureskellen pahoitteli ja pahoitellen naureskeli, että kirjanpitäjä oli laittanut uuden työmaan laskun meille. Pulssi laski seuraavat puoli tuntia. Harvoin olen tienannut näin paljon näin nopeasti. Jos lasku olisi pitänyt maksaa, meidän olisi pitänyt varmaan pistää myyntiin uunituore ja

Komea leivinuuninluukku

Projektimme ehkä antoisin, intensiivisin sekä uuvuttavin viikonloppu oli, kun meille muurattiin tiiliseinä, savupiippu ja hellaleivinuuni. Muurarit tekivät hienoa työtä ja lopputuloksena meille syntyi hellaleivinuuni. Koska standardiratkaisut on nynneröille, ei minulle kelvannut standardileivinuuninluukkukaan (kiva sana), vaan halusin hieman korkeamman ja mahdollisimman suurella lasilla varustetun uuninluukun. Vaan kun niitä nyt ei ihan Käsämän Salesta haetakaan. 

Tällainen oli lattialla, kun tultiin loman jälkeen raksalle. Se haisi pahalle, lierui lattialla ja päästeli kummia ääniä. Oletan, että se oli ns. pelimanni.

Sen sijaan onneksi Hempartsista kyllä. Kun tuli selväksi, että standardeilla mennään vain Sibiksen jazz-osaston pääsykokeista läpi, olin yhteyksissä Hempartsiin. Viestin perussisältö oli suunnilleen 

“Haussa meillä on siis hellaleivinuuniin sopiva mahdollisimman iso ja kaareva lasiluukku mallia kinkkuluukku. Kuten puhelimessa mainitsin, mieleeni on kaareva luukku, joten hyllystä tällaista ei löydy.

Mitat siis kinkkuluukun mitat 410 x 285/240 mm

Väri musta

Kätisyys vasen

Iso rei'itys luukun alosaan mahdollisimman suurta ilmansaantia varten”

Kinkkuluukku ei siis ole mikään kiertoilmaus niille kopeille, joiden edessä Amsterdamissa palaa punainen lyhty, vaan normiluukkua korkeampi luukku. Sinne siis mahtuu paremmin kinkku, tai miksei myös nyhtö. Monessa muuten perinteisen kaarevassa leivinuunissa luukun suorat yläkulmat leikkaavat osan kaarevasta näkymästä pois. En muuten ymmärrä itsekään, mitä kirjoitin. Mutta siis ei haluttu tällaista:

“Sä oot kyl muuten ihan kiva, mutku mä tykkään Take Thatistä ja sä Backstreet Boysistä, nii täst ei kyl tuu mitään” (kuva Hemparts)

Vaan tällainen:

Tässä luukussa paistuvat jopa müffinssit muovikuorella. Raksapöly on paras mauste. Vähän kuin kurkuma, mutta parempi eturauhaselle.

Ja siksi se tilattiin mittatilauksena. Sinänsä hupaisaa, että sana mittatilaus lisää usein hintaan muutaman nollan perään, mutta tässä tapauksessa luukun hinta ei ollut yhtään kalliimpi kuin kilpailijoiden standardiluukutkaan. Itse asiassa oli halvempi kuin mitä lähimpänä haluamamme standardiluukku olisi ollut. Tällainen luonnos saatiin, kätisyys onneksi Seija Ala-Kauttan ehdotuksesta vaihdettiin oikeakätiseksi:

Itsehän piirrän yleensä MS Paintillä vapaalla kädellä, mutta tämäkin on ihan kiva.

Siellä se luukku sitten makaili, kunnes Pohjanmaalta kotiin palattuamme se olikin omalla paikallaan. Kehtaakohan siihen edes tulia laittaa, ettei likaannu. Toivotaan, että hellaleivinunista tulisi tosi 

Huuva huuva

Liesikuvun lisäksi olin kyttäillyt huuvaa. Huuvahan on kuin liesituuletin, mutta siinä on vielä vähemmän mitään. Se on lähinnä peltiä, joka on taiteltu laatikoksi ja jonka tarkoitus on ohjata sianmunuaisten höyryt hormiin. Yksi passeli meni torissa ohi ja toinenkin passeli oli ehditty varata. Seija Ala-Kautta veli, eli minun käly / nato / nyhtö / kimo oli kyllä lupautunut tekemään meille huuvan, mutta koska koiraoksennuksenkin hinta on maailmanmarkkinoilla kalliimpaa kuin platina kahdeksankymmentäluvulla, niin myös pelkkä teräspelti olisi tullut maksamaan vasemman munuaisen ja esikoispojan. 

“Sianmunuaisten höyryt hormiin.”

Mutta sitten tulikin viesti, että huuva numero kaksi olisikin vapaana. Ajoimme siis Askolaan sitä hakemaan. Askolan yläpuolella on muuten Pohjois-Askola, eli P-Askola. Huuva maksoi vähemmän kuin siihen menevä pelti ja siinä oli aina niin seksikäs loisteputki sekä aina niin rasvainen rasvasuodatin. Voipahan kertoa huuvaan vaikka kuinka härskejä vitsejä ilman että niitä tarvitsee hävetä. 

Ja nyt meillä on sitten huuva, muttei kuvaa siitä, joten piirsin sen:

Pers(p)ektiivi on vähän kuin Gauguinilla, mutta muuten ihan jees värit. 

Huuva on muuten ruotsiksi fakkjorm ja jännästi Ikeassa on samanniminen verhotanko, jonka Seija Ala-Kautta bongasi, kun vuorossa oli

Ikeakeikka nro 29387537

Seija osti kaksi Gyrbemo-peitelevyä (62x80, valkoinen), kaksi Stjärtsmärt-etusarjaa (80x20, valkoinen), Kräkning-valaisimen vessankaappiin (kirkas, valkoinen) sekä Knulle-Olle-jääkarhun (500 kg, valkoinen). Itse podin joko koronaa tai ihan vaan samaa paskaa oloa, joka minulla on tästä vuoden kestäneestä Titanicin neitsytmatkasta. 

Mutta onhan siellä talolla tapahtunut kivaakin: vessat saivat silikonit (en jaksa tästä nyt vitsailla), lamppuja on asennettu, piharakennuksen keittiö näyttää jo keittiöhköltä, listoja on paikallaan ja vettä ei ole satanut kovin paljoa ullakolle niistä aluskatteen naulanrei’istä, joita pystyttäjät ovat lyöneet aluskatteen läpi. Minä panin alle pahvisuojan, että edes jossain kuivaa ois. Nordeassa laulettiin kiitos luojan, yöllä tilin saldokin nukkui pois. 

“Syysloma. Ihanaa.”