Rakenna & Remontoi - paluu messuille

Pari vuotta sitten, kun olin 33 vuotta nuorempi, ramppasin mussuni Seija Ala-Kauttan kanssa kaikilla raksa-aiheisilla messuilla (Rakenna & Romahda, Rakenna & Itke ja Rakenna, Rakenna & Kärsi & Unhoita). Pohdimme, kuinka ihana, helppo ja suhdettamme lujittava paraatimarssi raksaproggiksestamme olisi tulossa. Kodinkoneet hankittaisiin seuraavilta messuilta messutarjoushinnoilla, talotoimittajat kilpailisivat verisesti, kuka saisi toimittaa halvimmalla meille parhaan talon ja vastaava mestari muistaisi tehdä vastaavan mestarin hommia. 

Sitten joku puri lepakkoa. Talo saatiin pystyyn, mutta messut, messutarjoukset ja nuoruus jäivät unholaan.

“Rakenna & Romahda”

Nyt kolme vuotta, 178 000 hiusta, puoli miljoonaa kyyneltä ja euroa myöhemmin tein paluun nuoruuteni onnellisiin maisemiin Myyrmäki-halliin. Tuttu fiilis: sama paikka, samat kojut ja sama käsin piirretty miesten vessan kyltti. 

Otsikkokuva on vähän kuin Matti ja tämä on se Teppo.

Tavallaanhan tämän projektin huolettomin vaihe oli suunnittelu: sai leikitellä, piirrellä, jossitella, kokeilla ja kuvitella. Tyhmänä on helpompi olla huoleton. Messuilla ei ollut ennustajan kojua, jossa täti olisi povannut pakaroiden poimuista, että sähkömies uhkaa haastaa oikeuteen, IV-willit sössivät lähes kaiken muun paitsi - eiku ne sössi senkin - ja naapurin ukkogubbe räyhää jo silloin kun normaali ihminen vasta kättelee. 

Koska näitä messuja edelsi ajanjakso, jolloin kukaan ei kärsinyt koskaan missään yhtä paljon kuin me, tällä messuvisiitillä silmä tuppasi lupsaamaan vähän aiempaa enemmän. Energiaa ei riittänyt kummemmin vastata sähkönmyyjäsällien pariin kysymykseen, antaa silmälaseja puhdistettavaksi tai napsia Marianne-karkkeja tiilitehtaan ständiltä. Edes kuulakärkikyniä en saanut lapsille tuliaisiksi. Muutaman koetin napata esittelijöiden rintataskusta, mutta päätin luovuttaa, kun järjestyksenvalvojat olivat vetäneet minut kolmatta kertaa nippusiteillä patteriin. 

“Kukaan ei kärsinyt koskaan missään yhtä paljon kuin me.”

Ilmeisesti korona ja maailmantilanne näkyivät messuilla: ständejä oli hieman harvemmassa kuin viime vuosikymmenellä. Väkeäkin oli vähän, mutta se johtui oletettavasti siitä, että olin käymässä perjantai-iltapäivästä, jolloin normaalit ihmiset ovat normaaleissa töissä. Paitsi Jarkko, joka oli lähtenyt töistä kahdelta, koska etätyöt ja liukuma. 

Perjantaina messuilla esiintyvät tuntemattomammat uudet tulokkaat. Lauantaina paikalla ovat supertähdet Reiska ja Perttu.

Oikeastaan messuilla kannatti käydä ihan yhdestä syystä ja se oli kotimme IV-chrisien töpeksimän ilmanvaihtoasennuksen pelastava enkeli, Suomen Terveysilma Oy. Rakkaat IV-brucemmehan mossauttivat ennen joulua seiniimme ylläripylläripyllytöötit, jotka saivat minut keksimään 17 uutta kirosanaa entisten 79 käyttämäni lisäksi. Ulkonäöltäänhän nämä nyt seinissä olevat hjörtöngit ovat kuin möykkykalan kanssa risteytetty Merihaka. 

Tuo slogan on parempi kuin IV-sylvesteriemme "Kaikessa ihan pihalla".

Terveysilmalta saamamme Velcon näyteventtiili taas on niin huomaamaton kuin nyt venttiili hirsiseinässä voi olla. Siksi olen melkoisen riemuissani ja suorastaan liikuttunut (ellei tämä projekti olisi tappanut kaikkia inhimillisiä tunteitani raivoa ja pettymystä lukuunottamatta) voidessani ilmoittaa, että saamme korvattua IV-arnoldien hönötöötit näillä sisäseinien Sara Siepeillä. Tästä lisää tulevaisuudessa. 

Nämä venttiilit sain tungettua reppuuni ennen kuin jouduin nippusiteisiin (Poliisin esitutkintamateriaalia).

Tulevaisuudessa ihan siksikin, että tämän viikon nykyhetkessä ei taaskaan isompia tapahtunut.

Pähkinänkuoressa:

Seija Ala-Kautta sytytti puuhellaan tulet. Talossa haisi savu vielä seuraavana aamuna. Tuli ikävä kesämökille, jonka kodassa grillattiin muikkuja. Tuli myös häkämyrkytys. 

“Möykkykalan kanssa risteytetty Merihaka.”

Viemärin tarkastuskaivo ei ollut tukossa eikä täynnä. Tarkistin.

Messujen "Retroruskeimmat esineet" -sarjan ylivoimainen voittaja!

Otin yhteyttä vastaavaan mestariin. Soittelin hänelle tiistaina, vastaus oli tuttu:

Hemmetin rankkaa duunia, kun perjantaihin mennessä ei pääse tiistain palaverista irtoamaan. Jos vaikka ensi viikolla.

Mutta niin kauan kuin keski-ikäinen mies osaa tuntea iloa uusista IV-venttiileistä, maailmassa on toivoa. 

“Pohdimme, kuinka ihana, helppo ja suhdettamme lujittava paraatimarssi raksaproggiksestamme olisi tulossa.”

Siskoni - minua fiksumpi rakentaja

Joudun tunnustamaan, etten tiedä paljonkaan rakentamisesta. Mutta tiedoksi, että siskoni tietää vielä vähemmän. Toinen meistä on tyhmempi rakentaja ja toinen vähemmän tyhmä. Spoileri: se tyhmä olen minä.

Jos olisin käärme - sanotaan nyt vaikka itäsumatralainen rottapython - koettaisin niellä ruotsinlaivaa. Ensinnäkin olisin tyhmä, koska nielisin jotain ihan liian isoa ja toisekseen olisin tyhmä, jos olisin eksynyt lämpimältä Itä-Sumatralta jonnekin suolattomaan ja kylmään Itämereen.

Tässä taloproggiksessakin olen haukkaamassa massiivihirsitaloa ja piharakennusta, vaikka kyvyt ja leuat venyisivät korkeintaan yhteen porkkanaan ja siihenkin alakautta. Olen kötöstellyt visioitani painovoimaisesta ilmanvaihdosta, pilariperustuksesta ja massiivihirrestä, vaikka näistä yhdenkin hommaaminen olisi jo vaatinut rakennustekniikan professorin osaamista, katujätkän sanavarastoa ja buddhalaismunkin kärsivällisyyttä. Ja mitään niistä ei löydy.

Tästä päästään siihen, miksi siskoni on minua fiksumpi - alla olevan kuvan keskustelusta huolimatta tai juuri sen vuoksi:

 “Jos olisin käärme - sanotaan nyt vaikka itäsumatralainen rottapython - koettaisin niellä ruotsinlaivaa.”

Siinä missä minä olen tässä selvitellyt yläpohja-alapohja-sisäkatto-väliliha-takareisi-sisäovi-peräreikä -vaihtoehtoja, sisko tilasi mökin ja mökki tuli.

Siinä missä minä toimittelen selvityksiä kuningasvompattien jätösten koostumuksen vaikutuksista hulevesien padotuskorkeuteen, sisko lämmittää saunaa.

 “Sisko tilasi mökin ja mökki tuli.”

Ja katsokaa nyt perkele, mikä maisema on saunan ikkunasta! Meillä on 50 neliötä kaupungin myymää ojaa, johon ei saada edes omia hulevesiämme liruttaa. Naapurit sentään saavat. On se sisko vaan fiksumpi.

 “Meillä on 50 neliötä kaupungin myymää ojaa, johon ei saada edes omia hulevesiämme liruttaa.”

Mökinkin ikkunasta siskolla näkyy kaikkea kivaa. Meidän ikkunasta tulee näkymään kyllä naapurikuntaan asti, mutta ei se Tussula nyt ihan mikään Toscana ole.

Siskoni ollessa perheineen hiihtolomalla Varalan urheiluopistossa selvisi, että tontilla oleva täysin käyttökelpoinen saunamökki pitää purkaa (mahtava idea, Kirkkonummen rakennusvalvonta, nyt on elinkaarirakentamisen kurssit käyty!). Tilalle piti rakentaa uusi saunamökki. Sieltä vohvelipöydästä sitten tilasivat saunan puhelimella. Kuulemma värityksen suhteen keskustelu oli mennyt suunnilleen näin:

Myyjä: Mites seinän väri?
Sisko: No ei olla mietitty.
Myyjä: Tää hamppu-sävy on ollut suosittu. Siitä on asiakkaat messuillakin tykänneet.
Sisko: No laitetaan se.

Että siitä mallia kaikille teille, jotka pohditte, sopiiko välitilan Tikkurilan värikartaston sävy “Parittajan kajal” yhteen lattialaattojen sävyn “Naalin anaalin” kanssa.

Olen kaavaillut omaan taloomme 28-millistä päätypontattua koivulautalattiaa. Kysyin siskolta, mitä heidän mökkinsä lattia on. Sisko ei muistanut ja kysyi mieheltään. Yhdessä muistelivat, että kyllä sen jotain puuta täytyy olla. Tosin vinyylilattiastakin oli kyllä ollut puhetta. Sisä- ja liukuovien valmistajia eivät muistaneet.

“Sopiiko välitilan Tikkurilan värikartaston sävy “Parittajan kajal” yhteen lattialaattojen sävyn “Naalin anaalin” kanssa.”

Kysymys: olisinko halunnut talon, jossa voi jo asua, vai talon, josta tiedän kaiken, mutta jota ei vielä/koskaan ole? Niinpä. Sisko on fiksumpi, vaikka minä tiedän enemmän juttuja. Ole sinäkin sisko! Sisko ei kisko. Siskolla on disko (lauletaan Vaarilla on saari -sävelmällä).

Keittiösuunnitelma - olisiko se siinä?

Oman elämänsä Sikkekokki Kamarinakki tässä moi! Keittiösuunnitelmamme on elänyt kuin Andy McCoy 80-luvulla. Koska Ikean keittiöviikot näyttävät siirtyneen historiaan, ei ole tarvinnut tähdätä tiettyyn päivään, jolloin kaiken pitäisi kristallisoitua, jotta saataisiin alennusta Rumpajumpa-kodinkoneista.

Nyt kuitenkin pitäisi kristallisoitua. Marssijärjestys on minulle suoraan sanoen edelleen hieman epäselvä. Miten nämä hommat kannattaa suunnitella? Ensin pohjapiirros, siihen keittiö, johon suunnitellaan valaistus, minkä jälkeen sähkösuunnitelma? Olo on kuin hapuilisi pimeässä tippukiviluolassa etsimässä neandertalilaisten donitseja. Kyllä, osallistun tällä vertauksella Kauneimmat metaforat 2020 -kilpailuun. Sarja miesoletetut alle vyön. Se järjestetään tänä vuonna etänä.

Etänä toimii myös Ikean keittiösuunnittelu, josta olemme varanneet ajan ensi viikonlopulle. Katsotaan, montako virhettä suunnitelmastamme löytyy. Aiemminhan olin sitä mieltä, että tämä Ikean mallikeittiö oli ihan just se mitä me ollaan aina haluttu. Mutta ei se sitten ollutkaan.

Nyt ollaan sitä mieltä, että tämä me halutaan. Kai.

Keittiösuunnittelun lähtökohtana on ollut Sibeliuksen viulukonserton alun luoma mielikuva korkeuksissa liitelevästä kotkasta.

“Miten nämä hommat kannattaa suunnitella?”

Yksi yllättänyt asia on, että vaikka rintamamiestalomme keittiö on hieman ahdas ja kaappeja ja laatikostoja on siroteltu sinne tänne, ei uuteen avaraan saarekkeelliseen keittiöömme tule juurikaan enempää säilytystilaa. Itse asiassa sinne saattaa tulla jopa hieman niukemmin. Yläkaappeja on selvästi vähemmän, mutta niitä kompensoi toisaalta vetolaatikkojen suurempi määrä alakaapeissa. Mutta hankalaa on ollut. Tuskin kukaan koskaan tässä maailmassa on kärsinyt yhtä paljon kuin me keittiötämme suunnitellessamme. Tässä avoin tilitys kipukohdistamme, joista ensimmäisenä käsitellään...

Kulmakaappi

… koska sellainen saatiin, kun halusimme ison ikkunan keittiöön. Talon sijoittelu tontille on sellainen, että aamuaurinko ei nyt sitten helli keittiössä. Senkaltainen ratkaisu olisi vaatinut keittiötä nykyisen tv-/vierashuoneen paikalle, jolloin taas näkymät keittiöstä olisivat olleet naapurin seinä. Nyt näkymät ovat avarammat, mutta aurinkoa vähemmän. Kai tämän joku arkkitehti (KORJAAN, SAFA-ARKKITEHTI, TÄMÄ PITÄÄ MUISTAA AINA MAINITA!) olisi osannut fiksata, mutta minähän en arkkitehtia palkkaa. Miksi maksaa jollekin siitä, että talosta tulee toimiva?

Mutta kulmakaappi, tuo takapulpetin pokerisivustoilla roikkuva finninaama. Tuo turhien välikysymysten tehtailija. Se vie joko vähemmän tilaa ja on huonompi tai sitten se vie enemmän tilaa ja on silti vähän hönö. Päädyimme nyt pienempään ja huonompaan. Nurkkaan tulee siis kulmakaappi, jossa on karuselli pöniköille, puteleille ja purkeille. Ja miksikö? No siksi, että...

Lieden sijoittaminen

… oli vaikeaa kuin leskirouva von Knösselbergin inssiajon läpäiseminen, kun Augustin kuoltua piti alkaa itse käydä Bentleyllä Stokkan herkussa. Paremmalla kulmakaapilla nurkkaan olisi jäänyt vain kymmenisen senttiä ennen liesitasoa. Se oli kanssavelalliseni mielestä turhan ahdas ratkaisu.

Soijaa ei vahingoitettu tämän kuvan ottamisessa.

“Kulmakaappi, tuo takapulpetin pokerisivustoilla roikkuva finninaama.”

Päädyimme siis huonompaa kulmakaappiin, mutta isompaan tilaan lieden vieressä. Asiaa hankaloitti myös tärkeä asia nimeltä...

Tiskipöytä

… joka vie sen 80 senttiä pöytätilaa. Ja kuten keittiösuunnitteluoppaissa toitotetaan, tiskialtaan molemmilla puolilla pitäisi olla laskutilaa vähintään 14 kilometriä, samoin lieden ja tiskialtaan väliin tulisi jäädä tila kansallispuistolle ja muutenkin olisi kiva, jos Beatles ei olisi hajonnut.

Kanssavelallisellani oli tästä(kin) selkeä näkemys: 2 tiskiallasta. Piste. No, panokset kovenee. Minä latasin pöytään toiveen rosterisesta perinteisestä tiskipöydästä. Lalalaa, Stalalaa!

Ongelma tämän koko tason kanssa on, että se jää vähän lyhyeksi. Toisaalta tätä sakaraa ei haluta pidentää niin paljon, että jääkaappi on parisängyn jalkopäässä. Toisaalta liesitaso, tiskipöytä ja jääkaappi sekä laskutilan tarve tekivät suunnittelusta vaikeampaa kuin kellään on tässä maailmassa koskaan ollut. Lopputulos on kompromissi. Ihan kiva. Vähän kuin Neon 2.

Nyt tiskipöydän oikealla puolella on vähän laskutilaa, lieden ja tiskialtaiden välissä 60 senttiä ja lieden kulman puolella reippaammin, lähes metri.

Tieteellinen tila-analyysi auttaa hahmottamaan tarpeita ja herpeitä.

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että likaiset tiskit täyttävät tiskialtaan ja lieden välisen laskutilan ja loput likaiset tiskit täyttävät lopun laskutilan.

Koska kaappitilaa ei ole mitenkään tuhlattavaksi, kanssavelalliseni / lasteni äidin kanssa hieman eripuraa aiheutti…

Korkea kaappi laatikoilla

… jonka sijoitin ison ikkunan viereen perheemme äitioletetun toiveista huolimatta. Hän kun ei tajuuuuu-uuuu-uuuu, että keittiössä pitää voida säilyttää isoäidin puusuksia, Stigaa, pölynimuria, Ampegin rantasaunaa, naapurin balsamoitua kissaa sekä Suosikin vuosikertoja vuosilta -85-92. Ja se vaatii säilytystilaa.

Etenkin näin koronakriisin yllätettyä on enemmän kuin tärkeää, että kotona on edes jonkinlaiset varmuusvarastot balsamicoa, lime-viikunaöljyä, kvinoaa, lehtikaalia, sambal ölekiä, granolaa ja anton&antonin ihanankallista ihanmitävaan. Keskiajalla ruttokin olisi vältetty, jos ihmiset olisivat tajunneet hamstrata noita elintarvikkeita ja laulaa netissä yhteislauluja.

Puolisolle on hyvä antaa välipalaa kolmen tunnin välein. Edes proteiinipatukka tai sian perna. 

“Likaiset tiskit täyttävät tiskialtaan ja lieden välisen laskutilan ja loput likaiset tiskit täyttävät lopun laskutilan.”

Mutta korkea kaappi. Sellainen on hyvä olla siksikin, että pitäähän sitä jonnekin kaappiin mahtua, jos haluaa tulla kaapista ulos. Toki laatikoita sisältää melkoisesti jo pelkästään…

Keittiösaareke

… jossa on laatikostoa yhteensä kaksi metriä. Koska aamiaiskaappia ei keittiöön mahdu, ajattelin, että lähinnä ruokapöytää voisi olla laatikko, jossa on leivänpaahdin ja leivät. Aamiaislaatikko siis. Muihin laatikoihin sullottaisiin sitten lusikat ja haarukat ja lautaset ja mukit Nisset ja Nassut apilan lehti suus.

Ajatuksia herättävä teokseni "Jos mies leipoo pullaa metsässä ilman housuja, kuuleeko hän puun kaatuvan?"

Saarekkeen toisella puolella on istumapaikat kahdelle ja eteisen suuntaan on yksi laatikosto. Työtasoahan saarekkeessa on sen verran, että kyllä siinä mokkapaloja isompiinkin curlingvanhempien kokoontumisajoihin vääntää. Toki saarekkeen ja kaikkien muidenkin pöytäkaappien päälle olisi päätettävä…

Keittiön tasot

… jotka meillä ovat nykyisessä kodissamme lämpökäsiteltyä massiivikoivua sekä teräksinen perinteinen Hackmanin tiskipöytä. Aika jännästi uuteen kotiin kiinnostasi hankkia massiivikoivuiset työtasot ja teräksinen tiskipöytä. Ikean Köttrumpafallera (tai jotain vastaavaa) -koivutaso näytti olevan viilupintainen, joten ehkä ihan oikeaa massiivipuuta pitäisi hankkia. Saarekkeen läheisyydessähän ovat myös…

Jääkaappi ja pakastin

...jotka tosin sijaitsevat ällän eri päissä. Jääkaappia availlaan joka päivä monesti (oma ennätykseni on 749 kertaa tunnissa), mutta pakastin voi olla hieman syrjemmässäkin.

Tämän sommitelman piirsin ihan vapaalla kädellä. Tekniikkana hiili ja guassi. Vai onko se se hedelmä?

“Työtasoahan saarekkeessa on sen verran, että kyllä siinä mokkapaloja isompiinkin curlingvanhempien kokoontumisajoihin vääntää.”

Keittiösuunnitteluohjelma ei antanut laittaa kuvaan kuin integroidut kodinkoneet, mutta kaltaiseni yhteiskunnan laitapuolen hylkiö ei tuosta integroitumisesta kummemmin piittaa, joten todennäköisesti ihan perinteisillä valkoisilla mennään. Niihin saa jääkaappimagneetteja, jotka ovat kultturellin ja litteräärin kodin merkki.

Imeldique-Nellina oli keittiötä suunnitellessaan ottanut hieman turhan paljon inspiraatiojuomaa, mikä ilmeni rasvoittuneena aorttana.

Kuten sitä sanotaan: keittiö on kovin syvältä. Bumtsibum!

“Ihan kiva. Vähän kuin Neon 2.”

Ostettiin sitten hirsitalo - etänä!

Kaikenlaista sitä elämässä sattuu. Mahottoman mukava insinöörimies tulee kyselemään, sopisiko talomme tilalle rakentaa kerrostalo ja kolme vuotta myöhemmin 6.4.2020 klo 14.20 kirjoitetaan nimet hirsitalon hankintasopimukseen. Sitten juodaan kaffet ja syödään pari kaneliässää ja kaurakeksiä. Uusia koronatartuntoja on tänään todettu 249.

Tähän mennessä tuntuu, että ollaan edistetty hommaa lähinnä teoriassa ja viime viikot etänä. Ehkä jossain välissä vähän kännissä ja läpälläkin. No ei, sekin oli läpällä. Paperille on koetettu saada sopimaan taloa ja piharakennusta. Nyt päästiin siihen vaiheeseen, että homma alkaa näyttää jo lupaavalta (paras olisikin, kun nimet on paperissa). Ehkä muutama selvitys vielä tarvitaan hirren vuosirenkaiden vaikutuksesta lujuuslaskelmiin jaettuna keskisuomalaisen metsäpeuran turkin punkkien määrän neliöllä.

Kaneliässät ehtivät mennä ennen kuin tajusin dokumentoida sen hauraan hetken, jona päätimme lopullisesti laittaa satojatonneja palamaan.

“Kolme vuotta myöhemmin 6.4.2020 klo 14.20 kirjoitetaan nimet hirsitalon hankintasopimukseen” 

Viimeisen kolme kuukautta olen hokenut, että “varmaan ensi viikolla päästään tekemään kaupat” ja viimeiset kolme kuukautta olen ollut väärässä. Kaikenlaista säätöä ja selvitystä on pitänyt tehdä, eikä hommaa varmasti ole jouhevoittanut oma täydellinen kokemattomuuteni hirsitalon hankintarutiineista. Tällä viikolla oltiin tavallaan viimeisen rajan edessä (pääsiäiseen sopiva teema), kun mettätyöt ja motoilla möyrintä yksinkertaisesti alkavat tulla päätökseen tämän kevään osalta. Sinänsä hupaisa ajatus, että tätä kirjoittaessani kotimme seiniin tulevat kuuset vielä seistä tönöttävät jossain (ilmeisesti) päijäthämäläisessä metsässä.

Viime keskiviikkona olin jo setelitukko kourassa ja minulta pääsi taas, että “varmaan nyt päästään tekemään kaupat”. Ja sitten tuli sellainen pieni, tuskin huomattava ylläri, että hommiin ajateltu pystytysporukka olikin päättänyt ottaa kesäkuulle jo toisen homman. Siinä vaiheessa pessimisti minussa halusi lyödä hanskat tiskiin, optimisti minussa halusi seurata pessimistin esimerkkiä ja aktivisti minussa alkoi soitella muita pystyttäjävaihtoehtoja läpi. Hämmentävää kyllä pari hyvää löytyikin, joten homma ei siihen kaatunut. Loppuviikko tähän souviin kuitenkin meni, ja tuohet
jäivät käsiini. Osalla sytytin saunan kiukaan, mutta jäi sitä silti.

Tajusitteko? Niinku tuohet että niinku raha mutta sitten onkin kuva tuohesta, joka ei olekaan niinku rahaa, vaikka olis voinut niin luulla. Tiäkkö.

“Varmaan nyt päästään tekemään kaupat”

Ja nyt on siis nimiä papereissa. Kertaakaan emme ole neuvottelukumppaniamme nähneet emmekä tehtaalla käyneet. Puhelimella soiteltu ja sähköpostia lähetelty. Ja niin kauan kuin Uudenmaan saartorengas pitää meitä otteessaan, emme pohjoisemmaksi pääsekään. Sinänsä hupaisaa, että niinkin konkreettinen asia kuin hirrrrrsitalo (lausutaan Tapio Rautavaaran äänellä) on suunniteltu ihan vaan bittimuodossa.

Tätä blogia aloin kirjoittaa 11 kuukautta sitten. Paljon olen jo ehtinyt kirjoitella, osan lämpimikseni, osan läppänä, osan turhautumistani purkaakseni. Ehkä tämän kaupan myötä saan lisäuskottavuutta raksaajana, enkä ole enää pelkkä miespoika, joka huusi “hirsitalo, hirsitalo!”.

Ainoa tapahtunut asia tontilla toistaiseksi. Kunhan hirret tulevat tontille, niin kai nekin pitää pilkkoa tuollaiseksi kasaksi ennen pystytystä. Emmätiä.

“Miespoika, joka huusi “hirsitalo, hirsitalo!”

Ai tällainen? - eka julkisivukuva

Pohjapiirroshan on ollut valmis jo pitkään. Tai useampikin pohjapiirros. Yksi ei mennyt läpi ja toinen näytti siltä, kuin eskarilainen olisi vedellyt impressionististen henkien riivaamana ja / tai spiidipäissään sieluaan aaneloselle. Sen sijaan julkisivukuvaa meillä ei ole ollut. Se vaatisi jo allekirjoittaneelta sen sortin hahmotuskykyä, että sen sortin hahmotuskykyä ei ole. Eikä tule. Sen sijaan sillä talofirman kaverilla näyttää olevan.

Elikkä siis totanoin tiäkkö kuva olis kiva ja rillipäät älkööt vaivautuko. Saanko esitellä, julkisivukuva:

“Toinen näytti siltä, kuin eskarilainen olisi vedellyt impressionististen henkien riivaamana ja / tai spiidipäissään sieluaan aaneloselle.”

Sehän näyttää ihan talolta. Halusin vanhana hippinä lisätä kuvaan vähän väriä, joten valitsin taustalle Tikkurilan värikartaston sävyn “Saunapolulle tuupertunut mummo”.

Ihan pokkana ollaan hinkumassa taloon lasiliukuoviseinäliukulasia tai jotain sellaista, vaikkei tiedetä, onko varaa edes leimata seutulippua. Katsellaan. Olisihan se aika uljas ja anteliaan valaiseva kuin Sabrinan biksut 80-luvulla. Vanhat tietää ja nuorista ei väliä. Pilalla ovat kuitenkin.

“Valitsin taustalle Tikkurilan värikartaston sävyn “Saunapolulle tuupertunut mummo”. 

Liukuoven viereisestä ikkunasta voisi tulla samankorkuinen kuin reunimmaisesta makkarin ikkunasta. Tuolle kohdalle tullee sohva, ja turhaan sitä sohvan selkämystä naapurien katseille altistaa. Pieni ikkuna oikealla olisi keittiön välitilan ikkuna. Mistä tulikin mieleeni, että keittiön layoutkin pitäisi saada lyötyä kohilleen. Välitilaikkuna jääkaapin takana ei kosketa yhtä syvältä kuin Arttu Wesalan tulkinta Yo!-yhtyeen kappaleesta Pakkaus on sinivalkoinen Vai elämää? -ohjelmassa.

Siirrytään tarkastelemaan talon päätyä suunnilleen etelän suunnasta. Suunnilleen siksi, että nykypäivänähän kaikki tuntuvat olevan mielipideasioita, miksei siis ilmansuunnatkin.

“Välitilaikkuna jääkaapin takana ei kosketa yhtä syvältä kuin Arttu Wesalan tulkinta Yo!-yhtyeen kappaleesta Pakkaus on sinivalkoinen Vai elämää? -ohjelmassa.”

Juu, siellä viemäriä sukkanauhallaan hoonaava rouva arvasi aivan oikein: lisäsin värin taas ihan itte. Tällä kertaa ajattelin käyttää Tikkurilan värikartaston sävyä “Pinkki lima tiedät kyllä mistä”.

Terassin olemus on pohdituttanut itseäni öisin n. klo 3.12 - 4.46. Tässä se näyttäisi ihan kivalta. Toinen vaihtoehto olisi jatkaa talon kattoa terassinkin yli, mutta tämä kuvaan piirretty erillinen terassin katto tuntuisi jotenkin talon ulkomuotoa ajatellen ryhdikkäämmältä.

Portaat nousevat pääovelle (jota ei siis tähän suuntaan näy) ja niiden kohdalla on toinen keittiön ikkunoista. Tämä ikkuna on aiheuttanut meille harmaita sydämentykytyksiä. Ilman ikkunaa olisi ollut paaaaaaaaljon helpompi suunnitella keittiö. Mutta toisaalta keittiöön olisi kiva saada aamuista valoa ja tämä ikkuna on eniten siihen suuntaan.

“Terassin olemus on pohdituttanut itseäni öisin n.klo 3.12 - 4.46.”

Sitten on samassa tasossa kylmän käyttöullakon räppänä ja pienehkön eteisen ikkuna, josta pervot Kurkkija-Kaalepit voivat nähdä pitkällekin taloomme. Poplari päälle, portaita ylös ja hiplarihommiin. Niistä seuraavana on varaston ovi.

Laitimmaisena oikealla (vähän siis kuin persut) on yhden makkarin ikkuna.

Onhan tämä nyt aika kiva! Vaikka edelleen tuppaa vähän takkiin ja turpiin tulla ja mattoa vedetään alta kuin Paavo Väyryseltä 2000-luvulla, niin vähän annoin itselleni luvan läikähtää lämpimästi rinnassa. Pohjapiirros on noussut jaloilleen ja saanut kaverikseen julkisivun. Joku optimistisempi voisi kuvitella, että tuosta voisi tulla ihan oikeakin talo. Joku pessimistisempi päättää blogipostauksen tähän.

“Annoin itselleni luvan läikähtää lämpimästi rinnassa.”

Suuria tunteita - Rakenna ja remontoi -messuilla

Minulle ja puolisolleni tarjottiin viikonloppumatkaa testaamaan uutta All Inclusive Honeymoon Resortia Karibialla Ilha dos Ciculos -saarella. Hyvä yritys! Ihan kuin olisimme jättäneet väliin Vantaan Myyrmäessä pidettävät Rakenna ja remontoi -messut. Älkää nyt viitsikö. Kamoon. Gimme a break ja oolapa looma blankka.

Lapset Pelimannien päivähoitolaan ja rrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrraksa-auton kyytiin. Kyllä, sen saman, joka jätti meidät Hämeenlinnaan jakopään hihnan katkettua.

Tämä kuva kilpailee parhaan käytäväaiheisen kuvan tittelistä Käyränkylän pienviljelijäyhdistyksen raksamessuaiheisessa valokuvauskilpailussa, sarja miehet alle 100 kiloa. 

Ja otetaankin tähän väliin pieni gallup.

Sinun pitää käyttää 1471 euroa. Käytätkö sen mieluiten

• a) pitkään viikonloppuun New Yorkissa puolison kanssa
• b) ostamalla Lidlistä 588 kappaletta miesten boksereita
• c) pitkään viikonloppuun New Yorkissa yksin JA ostamalla Lidlistä 294 kappaletta miesten boksereita 
• d) hankkimalla aika helevetin hyvän kodinkoneen
• e) hankkimalla aika helevetin monta huonoa kodinkonetta (ja parit kalsarit Lidlistä)
• f) tilaamalla lontoolaiselta soitinrakentajalta citternin
• g) ostamalla iPadin ja googlaamalla, mikä on cittern. Nykissä.
• hv) korjauttamalla jakopäänhihnan katkeamisen seurauksena soiroksi menneet venttiilit, infanttiilit, jännät männät ja tiivistekannen kytkentävarsien johdotushilat sekä mitä noita nyt siellä konepellin alla on. Kerran oli kuollut orava.

Niinpä. Kaikki ollaan samaa mieltä. Äläkä naura. Ite oot.

”Lapset Pelimannien päivähoitolaan ja rrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrraksa-auton kyytiin.”

Tämän kuvan ilmoitin National Geographicin valokuvakilpaan. Sarja on "Kaarihallit ja kävelevät naiset takaapäin".

Laatuaikaa luvassa. Ja siellähän pyllyiltiin kuin Eero ja Simeoni Turun visiitillään.

Päivän paras iskurepliikki kuultiin erään energiayhtiön juipilta:

”Meillä on samanlaiset paidat.” 

”Joo, näitä mustia kauluspaitoja on aika paljon”, vastasin.

Kun näin oli bondattu, hän olisi halunnut tehdä muutamia kysymyksiä ja oletettavasti osoittaa, että meidän sähkömme maksaa enemmän kuin rrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrraksa-auton korjaaminen. Kerroin meidän olevan sangen tyytyväisiä oman kotikaupunkimme energiayhtiön asiakkaita ja maksavamme mieluusti ihan edulliseksikin todetusta sähköstämme kotikaupunkimme kehittämiseksi.

Olikohan tämä kuva jo?

Juippi kuitenkin yhä intti, paljonko maksamme sähköstämme. Mistä minä tiedän! En minä kanna povitaskussani printattua exceliä vuotuisesta sähkönkulutuksestamme. Todennäköisesti hinta on jossain seitsemän sulmun ja kolmenkymmenen hopearahan väliltä. Silti olisi pitänyt jäädä käännytettäväksi. Mutku ei ollut tarvetta. Ja silloin juippi veti herneen nenäänsä ja alkoi vain tuijotella nyrpeänä papereitaan vielä puhuessani.

Toisaalta, ihanaa että joku tekee messujuipin interruptiotyötä noin suurella sydämellä. Siitäkin voi saada väreitä.

Tämä kuva taitaa olla se sama, joka oli tuolla ylempänä.

Toinen kohtaaminen. Kysyin, minkä hintainen firman tuote X on. Vastaus: ”Ne hinnat vois katsoa koneelta. Sieltä ne näkis suoraan, mutta kun meillä ei ole läppäriä mukana.” Miettikää, miten mahtavaa: mindfulnessia Myyrmäessä. Unohdetaan kylmät faktat, hinnat ja myyminen. Keskitytään olemaan yhtä Myyrmäkihallin rakkaudellisessa universumissa.  Kukapa sitä toisaalta konkreettisista asioista messuilla olisikaan kiinnostunut. Ihan teoria- ja konseptitasollahan me tätä taloa rakennetaan.

”Päivän paras iskurepliikki kuultiin erään energiayhtiön juipilta: ”Meillä on samanlaiset paidat”.

Eiku se olikin tämä. Vai onko tämä se joku eri?

Keikka oli ihan hyödyllinen(kin). Saimme hyvää ja asiallista infoa keittiöistä Keittiömaailman ja Puustellin pisteillä. Ekoeristeen pisteellä hypistelimme Huntonin puukuitua ja Tiilerin pisteellä puhuttiin piipuista (-savu, toim. huom.). Mutta eihän tämä nyt edelleenkään mitenkään edisty. Kelläs tässä kiire olisi.

Kodotus - ja kuulet kuinka ruoho kasvaa.

”Ne hinnat vois katsoa koneelta. Sieltä ne näkis suoraan, mutta kun meillä ei ole läppäriä mukana.”

Miksi pitää laittaa sama kuva joka paikkaan?

Mikä kuvista kosketti sinua syvimmältä ja kuinka syvältä? Kerro se kommenteissa. Älä laita kuvia, ettei tiliäni taas suljeta. 

No nyt on eri kuva kuin nuo aiemmat. Otettiin lounaat. Nämä oli jääneet joltain pöytään. Hirveää haaskausta. Poistin tölkistä tupakantumpit ja maku oli ihan bueno. Tai se kyllä lausutaan "bueeno" oikeasti. Oon käynytkin Norjassa.

Potkut pääsuunnittelijalle - vastaava mestari vaihtoon

Pääsuunnittelija ja/tai vastaava työnjohtaja on melkoinen raksaprojektin kaikkivaltias. Joskus lapsenusko on kuitenkin koetuksella, kun tulee sellainen olo, että projektin Isä Aurinkoinen ei olekaan sitä mitä toivottiin. Siksi siis vastaavan mestarin vaihtaminen tuli valitettavan ajankohtaiseksi.

Mutta että noin dramaattinen otsikko, aika kauheeta. Blogimme jo tsiljardeihin kasvanut lukijakunta pidättää hengitystään ja odottaa meheviä juoruja, likaisia yksityiskohtia, verta ja putkenpätkiä. Eipä tässä sellaisia kuitenkaan ole tulossa (sinne katosi puoli tsiljardia lukijaa). Vastaava mestari ei tehnyt härskejä ehdotuksia (meistä kummallekaan), ei ilmestynyt kännissä työmaalle (jota ei vielä edes ole) eikä kavaltanut holvistamme kultaharkkojamme (joita on, maankäyttömaksusta huolimatta).

Oi iltarusko, mitä teen! Anna uskoa huomiseen. Mä yöni vietän valvoen, mut vastausta saa mä en.

Olen piiiiiitkään kuitenkin pohtinut, mitä toivon ja tarvitsen projektimme vetäjältä. Olemme kieltämättä varmaan hieman herkkiksiä ja varpaillamme, kun viimeiset pari vuotta olemme odotelleet ihan niinku tiäkkö oikeestaan öö kaikkea tapahtuvaksi. Olemmeko siis kuin potilaita House-telkkarisarjassa, jotka haluavat mieluummin kivan lääkärin, joka pitää kiinni kädestä kuoleman hetkellä kuin ärhäkän lääkärin, joka haluaa pelastaa potilaan? Ensikertalaisena meillä ei ole käsitystä, miten vastaavan mestarin/pääsuunnittelijan (meillä sama henkilö) tulisi toimia. Pitääkö hänen olla arkiaamuisin keittiössä tarjoamassa tuoretta pullaa ja oman kasvihuoneen mangoista vatkattua smoothieta? Pitääkö meidän saada tunneittain raportti siitä, mitä hän on projektimme eteen tehnyt, pohtinut tai edes meinannut tehdä tai pohtia?

"Ensikertalaisena meillä ei ole käsitystä, miten vastaavan mestarin/pääsuunnittelijan tulisi toimia."

No ei tietenkään. Ihan sämpylät ja chiapirtelö viikonloppuisin olisivat riittäneet. Mutku mutku ja vielä kerran mutku. Alusta asti oli epämukava olo sen suhteen, että vastaavan mielestä kaikki - tai ainakin olennaiset - pohtimamme ratkaisut ovat syvältä persujen puoluetoimistosta:

Painovoimainen ilmanvaihto 

- puolen tunnin luento siitä, miksi se ei koskaan toimi. Toistettiin myöhemmin varttiin tiivistettynä.

Hirsitalo 

- lämpötaloudellisesti huono, lämpöhirsitalo (eli selluvilla lankkujen välissä) olisi ollut järkevä valinta. Myöhemminkin muistettiin mainita sivulauseessa, miten hirsitalo valitaan tunteella, mutta lämpöhirsitalo järjellä.

Talo pilareille ja tuulettuva alapohja 

- huono. Hukkaa energiaa, mitä se tekeekin. Kuten luottoremppamiehemme totesi, energian hinnassa maksetaan siitä, että rakenteet pysyvät kuivina. Ja juu, patolevyyn kääriytynyt rouva siellä jupisee, että kyllä muutkin ratkaisut toimivat. Se on rouva aivan totta. Toivotaan siis, että niin tekee tämä meidänkin.

Kutterinpuru eristeenä 

- vastaus kuului: UNOHDA JO KUTTERINLASTUT!!! Aha, ok, anteeksi.

"SÄ ET VOI SANOA LAMELLIHIRTTÄ MASSIIVIPUUKSI!"

"Projektin Isä Aurinkoinen ei olekaan sitä mitä toivottiin."

Lisäksi yhteydenpito ei oikein toiminut ja vastailu oli niukahkoa. Tämän seurauksena minulta alkoi mennä yöunet. Kun lisäksi kaikkea muutakin riemuisaa on tässä ruuhkavuosissa madellessa tullut vastaan, niin kuormitus alkoi tuntua jonkinlaiselta. Tein siis ainoan päätöksen, jonka koin olevan suoraselkäinen ja helpottavan stressiämme:

Pyysin puolisoani soittamaan vastaavalle mestarille ja purkamaan sopimuksen. 

Itse makasin sikiöasennossa kylpyhuoneen lattialämmitetyillä kaakeleilla teddykarhu kainalossa ja nyyhkytin. Huom. nyyhkytin sillai miehekkäästi.

"Me ei voida enää jatkaa yhdessä. Meidän ajatukset alapohjan eristeestä on vaan niin erilaiset."

Puoliso hoiti homman tehokkaasti ja tyylillä, kuten hoitaa kaiken, mihin ikinä ryhtyykin.

Emme kuitenkaan hypänneet uhkarohkeasti tyhjän päälle, toisin kuin ne urheat Vain elämää -sarjan artistit, jotka pitävät kolmen kuukauden keikkatauon ja lähtevät Nykkiin. Niin uskaliaita emme olleet. Junanvaunuissakin lukee: saattaen vaihdettava. Tai Latva-Lusan Torbjörn laulaa Hotelli Känniääliön karaokeillassa:

Vanha kulta raukka
tuli meidän kautta,
luuli että vielä aukes ovi
Uusi kulta vieres, 
vanha oven pieles, 
eihän kahta rakastella sovi.
Uusi kulta vieres, 
vanha oven pieles, 
eihän kahta rakastella sovi.

Ihana biisi. Pirkko Liinamaakin tykkäisi tanssia tätä autossa, vaikka Klasu valittaisi, että miksi taustalla on rumpukone.

Mutta olin siis ollut yhteyksissä kehuja saaneeseen uuteen vastaavaehdokkaaseen, jolle passasi ottaa meidät vahvojen mutta herkästi väräjävien siipiensä suojaan ja kantaa meidät kohti auringonlaskua, jossa kotimme jo odottaa liesi lämpimänä. Vaikka ne hirsitalot onkin vetoisia.

"Puoliso hoiti homman tehokkaasti ja tyylillä, kuten hoitaa kaiken, mihin ikinä ryhtyykin."

Mitään omakohtaista kokemustahan meillä ei kyseisen herran toiminnasta ole, on vain luotettavien ja suunnilleen samassa tilanteessa olevien muiden rakentajien kokemuksia hänestä. Eikä siis ole tarkoitus demonisoida edellistäkään vastaavaa työnjohtajaa. Hän teki hyvää ja tehokasta työtä piirtäessään meidän taloamme ja olisi varmasti ollut monella tapaa asiantunteva ja osaava. Toivon kuitenkin, että joskus tunteella ja perstuntumalla meneminenkin voi olla hyväksi. Ainakin olen nukkunut taas yöni.

Rakentajan unilääkevaihtoehdot:

1. Rakennusmääräyskokoelman lukeminen
2. Tonkka konjakkia
3. Vastaavan työnjohtajan vaihtaminen 

Kivun voimakkuuden arviointi: 1 - curly girl -videoiden katsominen instasta. 9 - vastaavan työnjohtajan erottaminen. 10 - legon päälle astuminen. Klassikko.

Kuvat: Pixabay

Talotoimittajien kilpailutus - ensitunnelmat

Talotoimittajien kilpailutus on siis alkanut. Luulin, että nyt homma alkaa edetä kuin entisen miehen dementia, mutta olin taas väärässä. Toimitussisällöt päästään vertailemaan ehkä tällä alkavalla viikolla, eroja on niissäkin. Kaikkia yhdistää toki massiivihirsi, joka myös rajaa talotoimittajia melkoisesti. Potentiaaliset hirsitalofirmat olemme nähdäkseni sinänsä osanneet valita hyvin. Olen päässyt yllättymään myös prosessin dialogisuudesta. Me kysymme, he vastaavat. Myös tarkentavia kysymyksiä hirsifirmojen taholta on ropissut kiitettävästi. Osin ihan siksi, että emme ole itse ihan kaikkea tajunneet. Aika jännä sinänsä, vaikka olemme jo ensimmäistä omakotitaloa rakentamassa.

"Näistä me sit sormijatketaan sitä hirsimatskuu. Peruskäytäntö alalla kato."

Tarjoukset on pyydetty seitsemältä hirsifirmalta - kuudelta suomalaiselta ja parilta virolaiselta. Yhdestä ei ole tiedusteluista huolimatta kuulunut mitään ja yhdeltä on vielä varsinaiset numerot tulossa. Neljä näistä ovat hinnaltaan suunnilleen kolmenkymmenen tuhannen euron sisällä ja yksi jossain Saturnuksen kiertoradalla.

Toden totta: yksi tarjous oli about kaksisataa tonnia - KYLLÄ - kaksisataa tuhatta kalliimpi kuin muut. Pitänee vielä varmistaa, että olen ymmärtänyt oikein. Ilmeisesti rakennusmateriaali on mäntyä, jonka juuria on vuodesta 1678 ravittu täysikuun valossa piharatamon lehdiltä kerätyllä tapiirinvirtsalla. Tai sitten en vain ole tajunnut jotain. Ehkä summa olikin Puolan zlotyissä.

"Höyläämme hirret Narnian tehtaassamme Äiti Gaian kasvattamasta maailmanpuusta."

Olen jo asennoitunut, että lienee täysin mahdotonta laittaa tarjouksia hinnoiltaan täysin samalle viivalle. Vastaavan mestarin kanssa on istuttava alas ja pyydettävä häntä kampaamaan tarjouksista olennaiset esiin. Kaikista toimittajista löytyy paljon positiivista (toki myös negatiivista, koska internet) ja olemmepa useamman toimittajan käden- tai höylänjälkeä käyneet toljottelemassakin. Kun luvut ovat selvillä, viimeinen sentti vedetään perstuntumalla, hatusta tai arvalla.

"Tää mökki on sinänsä ihan jees, mutta mitä toi Aleksis Kiven kalmo tekee parvella?"

Odotellaan nyt kuitenkin yhden toimittajan tarjousta ja katsellaan, kuullaanko toisesta vielä jotain. Vai onko kyse talomyyjien erityistaidosta, kuolleeksi tekeytymisestä.

"Mä vetäsen tässä pikku tupluurit ton Szigetin paritalon ja Saskatchewanin lomakylätarjousten välissä. Palataan siihen teidän uusmaalaiseen omakotitaloon vaikka jonain ens vuonna tai myöhzzzzzzz."

Ja hei, jos tuntuu siltä, että haluaisi jakaa jotain jollekin, niin jaa vaikka tämä teksti.

N-Y-T NYT! - talotoimittajien kilpailutus alkoi

Talofirmat kautta Suomen - ja Suomenlahden toisellakin puolen - ovat pidättäneet henkeä ja teroitelleet tarjouskynsiä. Tarjouspyyntö, sitä tiesivät odottaa, mutta samalla pelkäsivät, osuuko valintamme lainkaan heihin. Talotehtaiden kilpailuttaminen on armoton laji.

Hirsitalo meillä on siis haussa (vaikka maakuoppaan saatetaan päätyä) ja hirsitalotoimittajat ovat viime kuukaudet hermostuneina valvoneet yönsä ja miettineet, miten tekisivät meihin suurimman vaikutuksen. Toimitussisällöt on viilattu kuntoon ja äänensävyyn on haettu luotettavaa atakkia ja maireaa jälkikaikua. Jos vaikka Kodotus ottaisi yhteyttä.

Ja mehän otimme, suunnilleen seitsemään hirsitalotoimittajaan. Marraskuinen maanantai meni aika haipakkaa känny karvaisessa kourassa. Juttelin mukavien ja osaavien hirsifirmojen tyyppien kanssa ja pohjustin meiliin läpsähtävää tarjouspyyntöä. Kaksi ja puoli tuntia meni puhelimessa. Eikä se siihen lähipäivinä jäänyt.

"Me suositeltais lämmönlähteeks tähän teidän taloon tätä todellista kaukolämpöä. Sillä paistaa samalla myös muikut ja häätää torakat. Sukulaiset tosin lähtee vasta, kun niitä pyytää talkoisiin."

Sinänsähän sana "kilpailuttaminen" kuulostaa vähän siltä kuin vähän pulleat koirat tai ponit laitettaisiin tekemään erilaisia temppuja palkinnon toivossa. Istu! Kieri! Leiki kuollutta (tämän kuulemma moni talomyyjä osaa tosi hyvin)! Koolaa! Tee pieni reikä lattialämmitysputkeen! Kiistä kaikki! Itse toki käytän tästä prosessista humaanimpaa ja kuvaavampaa termiä "kyykyttäminen". Siinä neuvostoliittolaisella pianonsoiton opetusmetodilla uuvutetaan ja nöyryytetään vastapuoli niin, että lopputulos on loistava ja vastapuoli valmis lopettamaan hommat.

Neuvostoliitosta tulikin muuten mieleen aiempi bloggaus Berliinin muurin rakennusluvasta, ookko lukenu?

Osan firmojen kanssa käytiin läpi saman tien erinäisiä perusasioita. Joiltain tuli heti asiallisia ehdotuksia, miten tietyt asiat kannattaa tehdä ja miten ei. Kaiken kaikkiaan asiansa osaavia ihmisiä. Se lohduttaa, kun ajattelee, että talon olisi hyvä kestää esim. sortumatta, talvet ja nokkahuilunsoitto.

"Joo elikkä tää ois meidän uuden malliston kaava-aluelle sopiva malli. Sen nimi on Voldemort ja sen erikoisuus on vakiotoimitukseen kuuluva kalmanhaju."

Ensimmäiset tarkentavat puhelut tulivat samana päivänä, seuraavina päivinä niitä tuli  lisää. Kun ei ole näitä hirsitaloja tullut hirveästi tilailtua (vaikka rahaa kyllä olisi, siitä ei jää kiinni!), niin kaikenlaisia pikkupuutteita oli tarjouspyyntöön jäänyt. Kuten sellainen detalji, että kaikille toimittajille en maininnut meidän haluavan tarjouksen myös piharakennuksesta. Kolmenkymmenen tonnin pikku detalji.

Kellariin saa kivaa harrastetilaa. Salaiseen kellariin saa vielä kivempaa harrastetilaa. Shhhh!

Muutama tarjous on jo saatu. Niitä on tarkenneltu ja kyselty tyhmiä kysymyksiä (”mikä on katto?”) ja koetettu olla nielemättä kieltämme hinnat nähtyämme. Spoileri: yksikään tarjous ei ole saanut meitä toistaiseksi itkemään ilosta tai puhumaan kielillä halpuutensa vuoksi. Muuten on kyllä itkettänyt. Itkun määrä tosin taitaa olla muutenkin vakio. Ihan sama millä valmiusvaihtoehdolla talon ottaa, aina tulee lunta tupaan. Etenkin, jos ulko-ovi ei kuulu toimitussisältöön.

Kiva oli kuitenkin kaiken odottamisen jälkeen päästä eteenpäin, kun siihen lupa saatiin. Tämä tarjousten odottaminen on kuin käänteinen joulu: pukki ei tuo, mutta talotehdas kyllä vie. Hyvä, lämmin, hellä ja antelias isukki muuttuu stressaantuneeksi, kylmä rinki bärssen ympärillä käniseväksi saituriksi, joka haluaa ulkoporealtaan ja vaihtaa siksi lastenhuoneisiin maalattiat. Savi on hyvä eriste, pehmeä nukkua ja halpaa kosmetiikkaa, älä tytär valita!

Velkavankeudessa kohta oomme kaikki, oomme kaikki, kaikki. Siinää ja miinää!

Mickan-Imogenille ei ollut täysin avautunut, mitä 1,5-kerroksinen talo tarkoittaa.

Jos tuntuu siltä, että jotain voisi rangaista tämä bloggaus linkkaamalla, niin linkkaa / rankaise ihmeessä.

Kuvat: Pixabay