Joululoma - rauha ja perustus maass'

Teimme viime hetken päätöksen olla lähtemättä Pohjanmaalle sylkemättä saastaista uusmaalaista koronaa sukulaisten päälle. Suht leppoisastihan se joulu kotonakin meni. Meillä on jo vitsinä huokaista, että “tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa”. Ollaan sen verran pitkään tästä tehty lähtöä, että taisi olla kolmas vuosi jo, kun tätä arvailtiin. Tosin nyt taitaa oikeasti olla se viimeinen joulu, ellei jotain tosi outoa tapahdu. Ja eihän sitä koskaan.

Joulukuusi saatiin yllättävän läheltä, eli omasta kuusiaidasta. Matkaa etuovelle 3 metriä 57 senttiä. Ja vielä nättikin oli. Purkutalon viimeinen joulukuusi. 

“Ikäni oon veroja maksellu, niin kai mää nyt yhren joulukuusen saan kaupungin puistosta kerran vuaressa kaataa? Varsinkin, kun tää joulu on varmaan viimenen tässä kodissa.”

“Tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa.”

Jouluna siis kiskottiin kinkkua (viipaleina kaupasta), savukalkkunaa (köntti), kaloja (purkista ja vakuumista), lanttulaatikkoa (ilmavaivoista) ja eggnogia (mugista). Jouluaattona ei menty rekiretkelle, sup-lautailu näissä säissä olisi helpompaa. Sen sijaan tehtiin visiitti tontille. 

Jotenkin on psyykkisesti paljon helpompaa, kun talo on aluskatteella. Jatkuva sade ei jatkuvasti kastele enää talon sisäosia. 

Herkkä tutkielma aiheesta “Tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa”.

“köntti”

Psyykkistä kuormitusta lisäsi sähkömies (se vihainen), joka ilahdutti meitä aatonaattona vastauksellaan omaan sovintoehdotukseemme. Vastaus oli, että ellemme maksa koko summaa korkoineen vuoden loppuun mennessä, hän vie jutun käräjille. Ja vaikka tiedämme, että hän ei ole toimittanut sitä mitä on sovittu ja että kuluttajansuojalain mukaisesti olemme asiasta reklamoineet, silti tuntuu aika ikävältä. Hän menee viesteissään henkilökohtaisuuksiin ja uhkailee, vaikka kyse on edelleen hänen aiheuttamastaan viivästymisestä ja siitä, ettei saatu (lähellekään) sitä mitä tilattiin. Itse asiassa nyt kun on oltu yhteyksissä muutamaan sähkömieheen ja -suunnittelijaan, käy yhä selvemmäksi, että eihän tässä ole saatu juuri mitään vastinetta rahalla. Ja tähteemme kynttilän pätkää. 

Iloinen ylläri oli se, että pintavalua lukuunottamatta tulisijan perustus saatiin valmiiksi juuri ennen joulua. Vähemmän iloinen ylläri on sen kustannukset. Samalla pieni vinkki niille, jotka haaveilevat puisesta alapohjasta ja / tai pilariperustuksesta: koska puun päälle ei takkaa rakenneta, tulisija ja piippu siis tarvitsevat oman perustuksensa. Eli pitää hankkia kamaa, perustuksen tekijä, perustuksen tekijän kaveri, lecasoraa ja aatonaattona vielä yksi kuutio lisää lecasoraa ja styroksia, vaikkei sentään niin paljon kuin K-kauppa yritti toimittaa. 

“Tossa me sitte uudessa kodissa paistetaan riävää, kun tää joulu on varmaan viimenen tässä kodissa.”

“Ja tähteemme kynttilän pätkää.”

Tästä(kin) kaikesta muodostuu rakentajalle niin tuttu tonnien tanssi. Jos takan alla olisi ontelolaatta tai maanvarainen laatta, homma olisi ollut vain muurata näiden päälle ja siinäpä se. Puinen alapohja kaikessa näennäisessä yksinkertaisuudessaan kuitenkin vaatii näitä ylimääräisiä kevätjuhlaliikkeitä ja ne maksavat tonnin per voltti. 

Nyt siis kuitenkin tulisijalle on perustus ja ihan vakuuttavaltahan se näyttää. Pintavalu voidaan tehdä, kun talossa on lämmöt päällä, joten ehkä jo lähivuosina muurarikin pääsee laastia läpsimään. 

“Olis meillä ollu laittaa tohon kymmene kerrosta strytroxksia lisääkin, niin ois pysyny lämpimämpänä. Mutta tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa.”

“Tonnin per voltti”

Korona-aikana olemme tavanneet jonkin verran porukkaa tontilla, kun sisätiloissa ei viitsi visvaa viskoa. Glögejä kävivät joulunpyhien jälkeen nauttimassa myös vanhempani, jotka eivät olleet tontilla käyneet sitten sen, kun siellä vielä heilui ikimetsä ja liito-oravat kujersivat puusta puuhun viuhahdellessaan. Muutos oli siis suht iso. Ja kyllähän kai tykkäsivät näkemästään. Se tässä on lohdullista: kun itse näkee vain virheet ja epäonnistumiset, muut näkevät myös hienouden ja kannustavat.

“Siellä Seija Ala-Kautta ja Perintörinsessa kulkevat kohti uutta etukuistia, kun tää joulu on varmaan viimenen tässä kodissa.”

“Kun itse näkee vain virheet ja epäonnistumiset, muut näkevät myös hienouden ja kannustavat.”

Jotain hyvää näen toki minäkin - ainakin ajoittain. Jaksoin vanhemmillenikin hyristä tyytyväisyyttäni talomme sijoittelusta peltohiiren pikkuvarpaan kokoiselle tontille: vaikka kotikadultamme näkyy kaupungin keskustaan, makkareistamme ja olohuoneestamme ei näy juuri ketään naapuria. Tämä jaksaa ilahduttaa ja oletan sen ilahduttavan naapureitammekin. Ainakin sitä yhtä, joka kävi ihan pihassamme asti riemuitsemassa. Exultate jubileo potatis. Ja toki hirret ovat komeaa katsottavaa, kun jatkuvat pitkät pätkät yhtenäisinä, katkeamattomina pölökkyinä. 

Uuden vuoden jälkeen pystytys jatkuu. Ilmeisesti odotettavissa katon ja ikkunoiden asennusta, ulko-ovetkin saattavat jo tontille tupsahtaa ja kai se piharakennuskin pitäisi saada kasattua. Jossain vaiheessa pitäisi alkaa timpureitakin maanittelemaan paikalle. Työtä riittää, rahaa ei niinkään. 

Ai niin, mutta sähkömieshän hoitaa meidät vankilaan sopimusrikkomusten vuoksi, joten kukas haluaa buukata ekan airbnb-yön? 

 

“Suunnilleen näin avara näkymä aukeaa etukuistilta uuteen tupaamme, mutta tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa.”

“Tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa.”

Sormet ristissä - katto ristikossa

Tähän alkuun sellainen sydämeenkäypä kohtaaminen - toki korona-aikana ihan puhelimitse. Sain soiton Tapio Samboralta (nimi muutettu). Oli ajelemassa läheltä kotiamme kohti vaurasta kotikuntaansa ja ajatteli käydä vilkaisemassa puupinoamme. En itse päässyt paikalle kokemusasiantuntijaksi, joten Samboran Tapsa puoliksi vaati, että kun seuraavan kerran tontilla nähtäisiin, siellä pitäisi olla jotain tekemistä, missä hän voisi auttaa. 

Yllättääkö, että Mr. Sambora on aikoinaan itse rakentanut omakotitalon ja muisteli, miten rassaavaa se oli? Vahingonilon sijaan hän tarjosi apuaan. Kyynel kyynel, sydän sydän, kuten sotien jälkeen syntyneet tuppaavat emojistilehtiä. 

Mr. Samboran kannustava viesti. Omalta tunnekylmyydeltäni en tietenkään osannut reagoida siihen kuin ironialla. 

“Kun seuraavan kerran tontilla nähtäisiin, siellä pitäisi olla jotain tekemistä, missä hän voisi auttaa.”

Muutenkin tänä syksynä on ollut kiva tavata kavereita tontilla. Heidän kommenttinsa asettavat asioita välillä mittasuhteisiin; kun itse stressaa ja ratkoo ongelmia, on kiva kuulla kavereilta jotain positiivista. Niin että kiitos vaan. Ne tietää ketkä tietää ketä ne on.

Ai niin, se sama autosta rähjännyt naapurikunnan naapuri käveli tontin ohi ja jäi juttelemaan hetkeksi. Aloitti samalla onelinerilla kuin aiemminkin. Kyllä, talo on korkea. Lohdutin häntä, että enemmänhän tätä puretaan kuin rakennetaan, joten ei tämä pitkään aikaan vielä häntä ole häiritsemässä. Hetki siinä juteltiin, eikä ruumiita tullut, joten ehkä tämä pitää katsoa onnistuneeksi liennytykseksi. 

Tulisijan perustus

Tulisijan perustus etenee rauhaisasti. Taannoin meinattiin saada tuplasti harkkoja, kun sekä K- että S-kauppa niitä halusivat toimittaa. Viime viikolla vastaava mestari tilasi lisäkamaa samaisen rohjakkeen perustuksiin. Listassa oli kymmenen Routa-levyä (kavereiden kesken styroksia). Maksoin minulle välitetyn laskun (tonni meni, mutta ainahan se menee). Tontilla kieltämättä hieman ihmettelin, kun styroksia näytti olevan eduskuntatalon lisärakennuksen verran, mutta ajattelin, että ainahan kaikkea menee paljon kaikkeen. Tällä kertaa silmäni eivät kuitenkaan valehdelleet: piti tulla kymmenen levyä styroksia, tuli kymmenen pakettia styroksia. 

Tälle kasalle ei kiivetä ilman lisähappea.

Jostain tuli ehkä vähän mieleen myös:

“Styroksia näytti olevan eduskuntatalon lisärakennuksen verran”

Jos jotain positiivista hakee, niin onpahan jotain murennettavaa lasten popcorn-kippoihin, kun katsovat kuudennettakymmenettäseitsemättä kertaa Totoroa. Vähän grillimaustetta päälle. Kelluvatkin paremmin. 

Lohkeileva lohenpyrstö

Isoin edistyminen oli väliseinän palaaminen takaisin normaaliksi. Korvaavat hirret saatiin pikana ja karjalaisen kulkukauppiaan hampaiden näköisestä nurkasta lähtee taas ihan kunnon hirsiseinä. 

Mutta eipä se nurkka nyt varsinaisesti kaunistunut tästä runnomisesta; yhdessä hirressä on kunnon lommo ja muutama pala lohkesi talomme kohdasta, jonka olin nimenomaan halunnut muistuttamaan kaikkia meillä vierailevia köyhiä luusereita siitä, että ovat varakkaan kulttuuriperheen hirsitalossa. Nyt tähän hybrikseen saatiin muutama lohkeama ja lommo ja olen siitä murheissani. Muustakin syystä kuin diivailumahdollisuuksien niukennuttua. 

On se komia, mutta se oli viä komiampi.

“Köyhiä luusereita”

Kohoavat kattoristikot

Kattoristikot ovat nyt vihdoinkin lähes koko talon mitalta siellä missä niiden pitääkin. Viivästysten vuoksi kattofirma ei päässyt tekemään tarkkoja mittauksia katolle, vaan joutuivat tilaamaan tehtaalta pellit piirustusten varassa. Jos näin ei olisi tehty, seuraava tilaus olisi voitu toimittaa vasta tammikuussa 2021. Saattaa siis joulunpyhät tähdistä kirkkain luoda valoaan seimikätkyen yllä lepattavain pressuin välistä ynnä härkäin ja aasein kanssa - mutta ei nyt puhuta enempää tietyistä urakoitsijoista. Joulumieli jne. 

Kun nyt vaan saataisiin taloa jo sateilta suojaan. Reilun viikon on ollut optimaalinen sää, mutta nyt alkaa ennusteiden mukaan vihmoa taas vettä. Siis muualtakin kuin silmistäni. 

“Viivästysten vuoksi kattofirma ei päässyt tekemään tarkkoja mittauksia katolle.”

Sellainen pikku miinus tälläkin viikolla tuli vastaan, että ranskalaistyyppisen aamukahviterassimme teräspilarit oli katkottu 11 senttiä liian lyhyiksi. Että jos ovesta haluaa ulos, niin pitää laskuvarjolla hypätä. Vaihtoehtoina oli niiden hitsaaminen pidemmiksi (huusiko joku tonni?) tai korottaminen kestopuulla (huusiko joku taas tonni?). Pystyttäjät hoitivat homman näpsästi kuntoon kestopuuta lisäämällä, mutta kyllähän se niin on, ettei taaskaan ole kukaan kärsinyt yhtä paljon kuin me. Vereslihalla kompuroidaan pimeää kujaa. 

Räppänät räpsähtivät

Jos jostain ollaan saatu erinomaista palvelua (ja ollaanhan sitä saatu useammaltakin taholta), niin Pihlalta. Ikkunamme tulevat heiltä ja niiden suhteen palvelu on pelannut ihan lähdöstä maaliin kulkematta lähtöruudun kautta. Ja nytpä ne ikkunat yhtäkkiä ovatkin tontilla talon tyhjää tuijotusta täyttämässä. Jos nyt tarvitsee raikasta ilmaa taloon, niin ei tarvitse kuin avata tuuletusikkuna. Ihanan helppoa. Ikkunoista teen omat postauksensa myöhemmin. Mutta ihanaa (saako noin sanoa tässä blogissa?), kun taas yksi asia eteni muuten kuin oikeuskäsittelyn kautta. 

Muuten näppärä hylly, mutta hyllylevyt on vähän vinossa.

“Wet Hot Meat (a song by Mr. Tapio Sambora)”

Pystytystä, perustusta - ja pientä säätöä

Hirrrrrrveellä kiirrrrrreellä vinguimme tarjouspyynnöt parista rautakaupasta. Vannotimme käsi Harry Potterilla (osa 11: Harry Potter ja noiduttu maalämpöpumppu), että kuorma ehtii varmasti tontille torstaiaamuna. Kyllä ehtii, tosin ymmärrettävästi myyjät hieman ihmettelivät, miten tulisijan perustuksen tarve tuli nopeammin kuin lapsen tarve puskapissalle. 

Päädyimme K-ryhmän tarjoukseen ja kieltäydyimme nätisti S-ryhmän tarjouksesta. Lasti tuli torstaiaamupäivästä tontille kuten luvattiinkin. Perustuksen tekijä soitteli puoliltapäivin tulevansakin tontille vasta maanantaina. Se siitä kiireestä. 

Toinen harkkohommiin liittyvä soitto tuli perjantaina. Kuljetusfirman setä soitteli ja ilmoitti tuovansa tontillemme lavallisen harkkoja maanantaina. Vähän ihmettelin, sillä mielestäni koko K-kaupan satsi oli jo tontilla. Kysyinkin, minkä firman kamaa ovat tuomassa. Lähetyslistassa luki tilaajan kohdalla HOK-Elanto. 

Siis onko nää Lidlin harkot nyt Pirkkaa vai Rainbowta?

“Harry Potter ja noiduttu maalämpöpumppu”

HOK-Elanto = S-ryhmä. Raavin päätäni ja pohdin, tilaako K-kauppa S-kaupasta useinkin tavaraa. Ei tuntunut loogiselta. Siispä soitot vastaavalle mestarille, K-kauppaan, josta kamat oli tilattu ja lopulta S-kauppaan. Näin oli käynyt:

S-ryhmän myyjä oli ystävällisesti heti tarjouspyynnön saatuaan ollut yhteydessä harkkofirmaan ja varannut, huom. varannut harkkoja. Kun hylkäsimme tarjouksen, myyjä oli ilmoittanut sähköpostilla, ettei harkkoja tarvitakaan. Ja tämän jälkeen harkot oli siis silti lastattu kuljetukseen ja ne olisivat tömähtäneet tontillemme maanantaina. Parempi kai kuitenkin näin, että lastia ei toimitettu tontille, purettu, lastattu takaisin autoon ja viety pois. 

On mullan alla lämmin kun sydän jumputtaa

ja kuorma-auto kiitää ja kauppa laskuttaa

Seija Ala-Kautta eheytyy hirren läheisyydessä virtahevoksi olohuoneessa.

“Tilaako K-kauppa S-kaupasta useinkin tavaraa?”

Hirsihän on ihmeaine, joka parantaa sisäilmasairaudet, ehkäisee ei-toivottuja raskauksia ja josta voi rakentaa kaikkea sukellusveneistä pelikonsoleihin. Silti on hieman kirpaissut, kun kaksi syksyn karmeinta myräkkää osui kolmen päivän sisään. Siinä nyt hirren hygroskooppisia ominaisuuksia testataan, kun vettä tulee taivaalta raamatullisessa / harrypotterillisessa mittakaavassa. 

On tontilla vettä niin hirveesti että ei pää meinaa kestääkään,

on laskua, mut pohjatonta taskua ei ole läheskään

Ja hirret ne lilluvat, myrskyssä killuvat kosteutta imien,

kas kukahan kaikesta maksaa jaksaa, arvannet kai sen

Minua alkoi vähän itkettää, kun tuo nurkka minulle irvistää.

“Kaksi syksyn karmeinta myräkkää osui kolmen päivän sisään.”

Oma kontribuutioni oli käydä maalaamassa sinkkisprayllä loput paalunhatut ja ristituet toiseen kertaan. Tarkoitus on siis suojata hitsaussaumat ruostumiselta. Spoileri: olivat ruosteessa. Hieman huolettaa, jos talon pysyminen pilareilla on minun ruiskuttamiseni varassa. Kun kiersin kymmeniä pilareita ympäri spreijaten ja maalihöyryjä impaten, tajusin, että tässähän se on: korona-ajan Linnanmäki. Kieppuu, huimaa ja kaikki maksaa. Lokki ei sentään vienyt jäätelöäni. 

Ja vaikka ystävälliseen sävyyn kommunikoinut naapuri olikin sitä mieltä, että tonttimme on niin )%/&¤%¤(//%/(¤tanan  ja  ()&)/¤(&=)/)=)keleen korkealla, tontin korottaminen on saattanut olla ihan hyvä ratkaisu. Kato vaikka itte:

Kuvan vasemmassa reunassa möyri suistokrokotiili. Kun ehdin kaivaa kameran esiin, se oli jo palannut toimistoonsa rakennusvalvontaan.

Maanantaina alkoi sitten tulisijan perustuksen teko. Se olisi saattanut olla näppärämpää ennen kuin ympärillä on hirsiseinät ja päällä lattiavasat, mutta kivahan se on tekijän notkeutta testata. 

... ja lopuilla irtokarkkeja.

“Korona-ajan Linnanmäki.”

Yksi mutka tuli kuitenkin heti matkaan: harkoista puuttui kulmapalat. Nämä kulmapalat ovat kai paloja, jotka tulevat kulmaan. Ja kun sellaisia ei ollut, ei saatu kulmia. Niistä paloista. 

Rautakaupasta saimme erinomaista palvelua tämän höntsäilyn suhteen: parikymmentä harkkoa sai vaihtaa kulmapaloihin ja meinasivat vielä hyvittää erotuksena 8 euroa, joka on haettavissa infopisteestä. Sanoin, että asiaa hoitanut myyjä saa käyttää summan puolestani kahvilla käymiseen. Tässä saagassa sentään lohduttaa se, ettei kyse ollut meidän sähläyksestämme, vaan ihan ammattilaisten lapsuksista. 

Rautakaupast’ tuli juuri

lasku kallis, lasku suuri,

josta rakennuttaja

alkoi vääntää itkua

Niille lukijoille, joille ei vielä ole asia selvinnyt, niin meille siis rakennetaan hirsitaloa. Tässä kuvassa on just sitä hirttä. Se tehdään yleensä puusta.

“Tässä saagassa sentään lohduttaa se, ettei kyse ollut meidän sähläyksestämme.”

Sähkösuunnittelijamme jatkoi saagaansa laittamalla puolentoista tonnin laskun sähkösuunnittelusta. Eli katsoo voivansa laskuttaa täyden hinnan, vaikkei koskaan toimittanut dwg-kuvia, eikä mitään muutakaan sovitussa aikataulussa. Tai korjaan, lasku tuli oikein skarpisti. Kuluttajaneuvonnan reklamaatioapuri napsahti auki yhtä nopsaan kuin rakentajatili rautakaupassa. Vaikka onhan se toisaalta meidän syy, että dwg-kuvien tekeminen ei onnistu, kun arvon suunnittelijaa ei kiinnosta maksaa aateekoo-ohjelmien päivittämisestä. Omin sormin ne on ennenkin suunnitelmat (ja ehkä jotkut rakennusalan ammattilaisetkin) tehty. 

Uusi termikin opittiin: saattonaru. Se ei ole köysi, jolla liian vilkkaat eskarilaiset sidotaan, kun kävellään kaupunginmuseoon katsomaan näyttelyä “Eroottiset kissapiirrokset keskiajalta nykypäivään”, vaan sellainen naru, joka meiltä puuttui. Saattonaru on siis putkessa ja sen avulla kaapelin voi vetää piiiiitkän putken toisesta päästä toiseen. Maaurakoitsija on (kai, ehkä, emmätiä) tehnyt sinänsä hyvää työtä. Saattonarua ei ollut kuitenkaan viitsinyt putkiin laittaa - eipä ole enää heidän stressinsä. Nyt siis täytyy toivoa, että kaapeli saadaan putkesta läpi, koska en uskalla ajatella seuraavaa vaihtoehtoa. Kymppitonni kehiin, että saadaan yksi kaapeli maahan ja sähköt taloon?  

Kaivurikuski lausui näin:

miks tekisin mä toisinpäin?

Mä rahat sain, nyt katoan,

et musta kuule milloinkan

Sieltä ei gnut eikä pussirotat ikkunasta kurki, kun ikkunan alalaita on parissa metrissä.

“Eroottiset kissapiirrokset keskiajalta nykypäivään”