Vuosi 2023 - hiljaista oli

Blogi on ollut viime kuukaudet(kin) viettämässä hiljaisuuden retriittiä. Siitä tietää, että on väsy, kun keski-ikäinen valkoinen kaikin puolin etuoikeutettu mies ei jaksa enää edes uhriutua. Pohdinkin jo, pitäisikö jatkossa keskittyä enemmän liikkuvaan kuvaan ja naseviin kuikkailuihin ig:n, snapin, tiktokin ja x:n puolella. Mutta sitten muistin, että minulla ei ole snäppiä, tiktokkia eikä äksää. Instagram on, joten ehkä alan sinne tehdä videoita, miten saada pyöreämpi peppu (photoshopilla) tai miten juostaan biksuissa turkoosinsiniseen mereen skumppalasi kädessä (pikavipeillä). 

“Keski-ikäinen valkoinen kaikin puolin etuoikeutettu mies ei jaksa enää edes uhriutua.”

Mutta mitäs helevettiä sitä tänä vuonna on siis tapahtunut? Meinasin luntata tämän vuoden aiemmista blogipostauksista, mutta sitten tajusin, että tämän vuoden aiempia blogipostauksia ei juurikaan ole. Tähän tämä on mennyt. Seuraava postaus on varmaan muistokirjoitus, eikä sitäkään muista kukaan kirjoittaa. Piti katsella kännykän kuvista, millaisia fantastisia elämyksiä olemmekaan kokeneet. Ja olihan niitä. 

Tammikuu 2023

Peura kävi talon takana lintujen ruokintapaikalla.

Ostin hattarasokeria miljoonaa eri makua.

Voi tässä olla kaksikin miljoonaa makua, riippuu oletko supermaistaja vai perusmäystäjä.

Tein yhdestä valokuvasta mustavalkoisen version.

Ja jos nämä eivät tammikuun spektaakkeleiksi riitä, niin sitten voit kyllä mennä jo itseesi.

Helmikuu 2023

Syötiin rameneita. Hyviä.

Savustin muikkuja. Hyviä.

Et kyllä ikinä usko, mutta tossa oli just äsken muikkuja, mutta sitten toi lohi vaan tuli jostain ja viskoi ne muikut pois ja sanoi että "täällä savustun minä" eikä siinä auttanut kuin totella, koska toi lohi irvisti mulle niin ilkiästi.

Myin hattaraa koulun pihassa. Olin ostanut sitä varten uuden teltan. Kertoo jotain bloggaamisen menestyksellisyydestä, kun seuraava askel on torimuijan ura. 

Luisteltiin Tussulanlärven jäällä.

“Voit kyllä mennä jo itseesi.”

Sähkölasku oli ihan kohtuullinen.

Nähtiin merikotkia.

Merikotka. Very metka.

Kävin vaahtokylvyssä.

Ja jos nämä tapahtumat eivät saaneet sydäntäsi pamppailemaan, niin odotas vaan. Maaliskuussa olikin melkoista vuoristorataa ja vekkulaa saatana!

Maaliskuu 2023

Talon nurkista tuuli sisään. Lämmintä nurkassa 8 astetta. On muuten edelleen.

Ostin Mikkelistä matkaharmonin.

Luisteltiin Tuusulanlärven jäällä.

“Vuoristorataa ja vekkulaa saatana!”

Oli korona. Ja sitten samaan aikaan norovirus. Se selvisi, kun yskäisin. 

Sähkömies kävi yllättäen, kun urakka oli ollut vuoden kesken ja että jos sitä. Mutta kun olin koronassa, niin sovittiin, että tulee parin viikon päästä uudelleen. Vielä ei ole näkynyt. Mutta että jos sitä vielä.

Käytiin kevätmessuilla.

Tykkään käydä kevätmessuilla, kun siellä saarnaa Isä Epsteiniamus XVIII.

Aika hurja kuukausi. Mitenkähän sitä loppuvuosi menee, kun nyt jo näin hengästyttää? Sehän nähdään ihan pian.

Huhtikuu 2023

Savustettiin lohta. Se eri kuin joka irvisti tuolla ylempänä. Serkku ehkä.

Laskin slalomia ensimmäistä kertaa 18 vuoteen. 

Uuden Seelannin Wahuamapatekuwahimuamuakwama on kyllä suosikkilaskettelukeskukseni. Siellä on paras Henri Hipon hiihtokoulu.

Ostettiin korituoli.

Liukasteltiin Sipoonkorvessa.

“Mitenkähän sitä loppuvuosi menee?”

Nähtiin joku kurppa pihassa.

Haettiin pyöreitä kiviä pihaan, kun ilmaiseksi saatiin. Siinä ne ovat edelleen.

Ja vieläkin.

Alettiin pohtia, josko vaikka pihaa saisi tänä kesänä kuntoon. Spoileri: ei saatu.

Kyseltiin kokenutta hirsimiestä avuksi, kun talossa on moni asia persiillään. Hirsimies sanoi tulevansa. Spoileri: kävi syyskuussa ja sanoi hakevansa työkaluja ja palaavansa asiaan. Vielä ei ole palannut.

Vaihdoin Velcon suodattimet. 

Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on tuoksu raikkahin sieltä.

Eteisessä oli kenkiä. 

Olipa aikamoinen huhtikuu. Välillä sitä miettiin, miten kroppa pysyy mukana kaikessa tässä eeppisyydessä. Ja lisää on kuulkaa luvassa toukokuussa!

Toukokuu 2023

Syötiin vappuna munkkeja. 

Käärijä!

En halua leuhkia, mutta toi tyyppi kävi meillä. Me kutsutaan sitä tuttavallisesti ihan vaan herra Jere Pöyhöseksi.

Savustin muikkuja. Lohi ui ohi.

Käytiin Yyterissä katsomassa lintujen kevätmuuttoa. Sorsalla tuli riitaa kurjen kanssa, kun sohva oli liian painava.

Karsee dyyni.

Pohdittiin pihan laittamista tässä lähiaikoina.

Riita sähkömiehen kanssa päättyi, koska sähkömies kuoli. Meitä ei epäillä rikoksesta, koska käytimme hansikkaita.

“Ja lisää on kuulkaa luvassa!”

Ostettiin ehkä maailman paskin ovikello. Siinä on yli 20 “melodiaa”, jotka kaikki kuulostavat siltä kuin aasin rektaaliin työnnettäisiin yllärinä jotain aivan liian isoa. 

Herrajjestas, vuosi on vasta puolivälissä ja elämyksiä on tullut enemmän kuin influensserille sukupuolitauteja. Ja tästä se kesä vasta alkaa!

Kesäkuu 2023

Kävimme katsomassa Haagassa drodrendronnoondrederondreja. Niitä kukkia.

Mietittiin, että sitä pihaa voisi ehkä alkaa pian.

Kävin Paimiossa, josta kaveri oli ostanut kyläkoulun. Savupiipussa oli linnunpesä.

Kuikan (Linea dentata) poikanen tai tyttönen. Tai antaa sen määritellä itse, mikä se on.

Käytiin Linnanmäellä ja suppailemassa (nämä olivat kaksi eri reissua).

Kävin Perintörinsessan kanssa Tallinnassa. Joimme bobateetä ja ostimme helmiä.

“Elämyksiä on tullut enemmän kuin influensserille sukupuolitauteja.”

Sitä pihaa olisi kyllä nyt hyvä ollut aloittaa, kun on kesä eikä routa maassa ja silmä sammunut auringon.

Nyt kyllä varppina ajattelet, että ei voi kenenkään elämä olla tämmöstä että varppina nyt kyllä liioittelee toi tyyppi. Mutta heinäkuussa vasta rytisikin.

Heinäkuu 2023

Söin ribsejä Vähässäkyrössä.

Suppailimme Räyskälän Iso-Melkuttimella ja tuon kirjoittaminenkin tuntuu jo freudilaiselta lipsahdukselta.

Joe Biden vilkutti koneen ikkunasta.

Joe ja joukkue valmiina showhun.

Kävimme Aleksis Kiven synnyinmökissä. Sieltä ajelimme omaan kuolinmökkiini.

Nyt ei kesällä kannata pihaa kun kaikki on lomalla.

Putsasin valurautapannuja lipeällä. Siitä saa myös erinomaisen kastikkeen kutsumattomille vieraille.

“Ei voi kenenkään elämä olla tämmöstä että varppina nyt kyllä liioittelee toi tyyppi.”

Berliini oli kiva! Siellä oli vapaana leijona. Mutta se olikin villisika. Ne menee helposti sekaisin, koska molemmat on nilviäisiä. 

Mutta kyllä Ikea oli kivempi!

Sydänrukka on tykyttänyt kuin kiimainen tikka kelohongassa, oli tämä heinäkuukin niin toiminnantäyteinen ja tajunnanräjäyttävä. MUTTA ELOKUUSSAPA ONKIN LEPAKKO KIUKAASSA!

Elokuu 2023

Kävimme tutulla vuokramökillä muutaman päivän. Lepakko kiipesi kiukaaseen. Siinä se nyhjäsi tulipesän kohilla. Olin nynnympi kaveri kuin Ozzy Osbourne, enkä purrut siltä päätä irti. Siitä se lopulta lähti, kun kuuli nyyhkytykseni. Piti vetää aika korkealta.

Ostin popcorn-koneen. Sellaisen teollisuusmyllyn. Sillä kelpasi tehdä popparia markkinoilla. Koska olenhan torimuija. Mutta oli kyllä hauskaa myydä popparia ja hattaraa kahtena iltana ulkoilmaleffassa. Koska olenhan torimuija.

Pihahommia vielä ehtisi tehdä, jos jonkun urakoisijan tänne pihaan saisi notkumaan. 

Mitä hyötyä istuttaa mitään, kun itsestäänkin kaikkialle kasvaa kaikkea kivaa. Mullakin nivusiin paise. Ja paiseeseen karva. Talossa, jonka rakensi Jussi.

Selvittelin, kuuluisiko tilille tulla jo pikkuhiljaa helmikuusta lähtien kertyneet palkanlisät. Sarastian mukaan ei kuulu, sillä viiden vuoden aikana minulla on kuulemma ollut yli kahden vuoden verran poissaoloja. Melekoset koronat ollut päällä. Spoileri: marraskuussa asia selvisi. Se on se Sarastia vähän semmonen. Niillä on se jänskä ATK.

“Sydänrukka on tykyttänyt kuin kiimainen tikka kelohongassa.”

Siis onko tälle blogille mikään inhimillinen vierasta? Henkeni salpautuu ja vereni seisahtuu. Ja nyt oli vasta elokuu ja minä olen viljaa. 

Syyskuu 2023

Sain tyttärestäni Perintörinsessasta erinomaista seuraa Habitare-messuille. Tehtävänämme oli ryövätä mahdollisimman paljon karkkia. Onnistuimme. Näytteilleasettajille sellainen vinkki, että älkää niitä kovia paskoja tarjotko.

Piha olisi aika hyvä tehdä nyt alkusyksystä, kun ei ole enää niin kuuma, että jos otettaisiin johonkin kaivuri-Pateen yhteyttä.

Hirsimieskin soitti, kävi ja katosi.

Hirsimies

Pääsin myös aikakoneen kyytiin, joka kuljetti minut takaisin 80-luvulle, kun Pornaisten kunta oli keksinyt sellaisen ihan älyttömän hauskan sanaleikin, että niinku siinä Pornaisissa on se nainen, niin laitetaan sellainen Marilyn Manson Monroen näköinen nainen silleen että sillä on hame nousemassa ylös ja sitte siihen kirjoitetaan että Rohkeasti Pornainen. Niin se on kyllä SEKÄ hauska ETTÄ rohkea ja kyllä nyt kaikki muuttaa (rohkeasti) Pornaisiin. 

Mä selitän tän tässä kuvatekstissä vielä kerran. Että siis on Pornaisten kunta. Ja siinä nimessä on se nainen, mutta myös vähän silleen rivo porn. Ja sitten tohon kuvaan on laitettu niinku Michael Marilyn Monroen näköinen piirros, jolla on hame silleen ylhäällä, että sieltä voisi periaatteessa vilkkua Tuusulan seurakuntatalo, mutta se on silleen hauska, kun Marilyniä esineellistetään.

Miettikää, millainen syyskuu. Harva selviää hengissä Habitaresta ja Pornaisista. Tätä adrenaliinin määrää!

Lokakuu 2023

Pöllö istui puussa ihan meidän pihan reunamilla. Tuijotti vihaisesti kuin sähkömies Kuluttajariitalautakunnan selvityspyyntöä.

Syyslomalla taivaalta tuli pari hiutaletta ja lapset alkoivat välittömästi laulaa Petteri Punakuonoa.

“Siis onko tälle blogille mikään inhimillinen vierasta?”

Spoilerivaroitus: sain rakenneltua nurkkavarastoomme hyllyt. Ei kuulosta isolta hommalta, mutta oli omalla mittapuullani isoin homma sen jälkeen, kun tämä raksapaska oli saatu joten kuten purkkiin. Tästä sankarteosta tulee oma postauksensa joskus tällä vuosikymmenellä, joten nyt minulle voi antaa sellaiset alustavat aplodit sieltä kotisohvilta.

Pari asentajaamme oli teettäneet käyntikortit.

Ei kai sitä nyt voi muuta lokakuulta vaatiakaan, jos toinen on sahannut USEAMMAN palan vaneria ja ruuvannut pari kiskoa seinään. Kyllä oli hurjaa hommaa se!

Marraskuu 2023

Näin metsässä lenkkarin, jossa kasvoi sammalta.

Niinku oikeesti.

Joulukuu 2023 elikkä siis niinku nyt äsken

Talon nurkista tuuli sisään.

Saimme loppulaskun LVI-urakoitsijalta. Varmaan siksi, että eivät ole vielä tehneet urakkaa loppuun, joten silloin kannattaa laittaa lasku hommista, joita ei ole tehty. 

Peura näkyi tontillamme enemmän kuin moni työmies, eli kerran.

Oli joulu ja siksi kirjoitin tämän blogipostauksen muistuttaakseni, että missään kukaan ei koskaan ole kärsinyt yhtä paljon kuin me. Ensi vuonna Hyvä joulumieli -keräys voisi kyllä keskittyä ihan vaan meihin.

Eikös vaan ollutkin huisin jänskä vuosi? Ihan mieletön. Ei mikään ihme, että tätä blogia on tänäkin vuonna luettu jo 7 kertaa!

Nyt menen puristelemaan finnejä ikenistä. 

Neljä vuotta sitten 2019

Aloittelimme talotoimittajien kilpailutusta. Kaikkea sitä on nuorena mennytkin tekemään. 

Vanhan tonttimme kaavamuutos meni läpi, joten se tarkoitti tonttimme myymisen mahdollistumista suurelle ja hyväntahtoiselle rakennusliikkeelle.

Mun oli pakko laittaa tämä lohen kuva tähän uudelleen, kun se lohi alkoi uhkailla, että jos en laita lohta, niin rasvaevä napsuu kohta.

Ja viemärikin oli taas tukossa. Ei ollut ruoassa tarpeeksi kuitua.

Kolme vuotta sitten 2020

Huppista. Talo kohosi ja kattoristikoitakin laiteltiin. Talo oli muuten samanlainen kuin nyt paitsi että silloin nurkista veti vähemmän.

Tai no, pitihän sitä taloa välillä purkaakin, kun ei ihan hirret olleetkaan menneet oikeisiin mittoihin. Ja sähkömies (se kuollut, silloin tosin vielä elävä ja vihainen) pisti parastaan.

“Eikös vaan ollutkin huisin jänskä vuosi?”

Ei muuten ollut jouluna lunta. Litisi vaan.

Kaksi vuotta sitten 2021

Hassua, mutta kaksi vuotta sitten asuimme jo talossamme, vaikka varastossa on vielä 50 banaanilaatikollista kamaa, pari sohvaa, piano, yksiön kokoinen peili, kuivattu anoppi ja älppärit ja legot. 

Toki kaikkea pientä ylläriä pukkasi, kuten että piharakennuksen (möksändeeros? sivusuhdeasunto? möksiö?) vesijohto jäätyi. Ja että IV-frozenit eivät saaneet kolmessa kuukaudessa aikaiseksi hoitaa meille edes tarjousta saunan puukiukaan hormista, saati sitten itse hormia. Onni onnettomuudessa oli Narvin Löylyvalmis, joka on meidän saunomismäärillämme ollut erinomainen valinta. 

Tällaista puukiuasta IV-elsat meille suositteli. Jättää kuulemma kivan savuisen ja suomuisen pinnan.

Mutta saivathan IV-olafit sentään asennettua huonosti aivan perseennäköiset venttiilit seiniimme meiltä kysymättä. Ne on sellaisia, kun laarin pohjalta kaavitaan. Sekä venttiilit että asentajat.

Vuosi sitten 2022

Jaahans. Blogikone jo yski verta kuin minä tällä hetkellä. Joulukuussa vain viisastelin kaverisynttäreistä. Mutta itse postaus on puhdasta kultaa ja murhamia ja sen pääviesti on tämä: KAVERISYNTTÄREILLE VIEDÄÄN LAHJA, JONKA ARVO ON EUROISSA SAMA KUIN PÄIVÄNSANKARIN IKÄVUODET. Eli 5-vuotias Jennica saa vitosen hintaisen lahjan. Ja 103-vuotias Edith-Mirjami saa Gigantin virustorjuntapaketin sekä putkiradion kalibrointipalvelusopimuksen. 

“Peppu (photoshopilla)”

Miljoonannet messut - sälää saarekkeella

Puolisoni piilotti minulta Crocsit. Sadismia vai rakkautta vai kumpaakin?

Seija Ala-Kautta veti vuosi sitten nurejev-/veskuloirimaiset lipat kotimme ulkoportaissa. Lehtikuusi jääpeitteellä on melkoisen liukas ja Seija ontui jonkin aikaa kuin mökin Miina ennen lonkkaleikkaukseen pääsyä. Huonomminkin olisi voinut käydä, jos keskushermo olisi sanonut poks ja vakuutusyhtiö voivoi.

“Seija ontui jonkin aikaa kuin mökin Miina ennen lonkkaleikkaukseen pääsyä.”

Koska Seija kompuroi omat välilevynsä divariin, hän ei halunnut minun kokevan samaa kohtaloa. Meidän löylyvalmis kiukaamme sijaitsee erillisessä pihatuvassa (murju? tölli? chalet?), ja hiipparoin sinne avaamaan kiukaan ennen varsinaista sauna-aktia. Crocsit on näppärä sujauttaa jalkaan ja sutia talon portaat alas ja pihatuvan (kämppä? hökkeli? tönö) portaat ylös. Ja sama toisinpäin. Seija on omasta mielestään vielä liian nuori ja kukkea omaishoitajaksi, joten hän piilotti Crocsini, jotten lipeäisi. Päätin alkaa kostoksi ajamaan motocrossia ilman kypärää. 

Saarekkeella 30.1.2023 klo 9.23

• Perintörinsessan pipo
• pitkä sivellin
• ledituikkuja
• pullonavaaja-avaimenperä
• peltirasia, jossa ketju
• ledivalaisimia pahvilaatikoissaan
• pyöreä heijastin
• hedelmäkulho, jossa 7 mandariinia, joista yksi kyrvähtänyt, 2 luomomenaa (koska olemme kulttuuriperhe) sekä pari anuskirsikkaa. Kulhon alla servetti, jonka päällä kuulakärkikynä
• Nonstoppolosin koulukuva
• Smartum-seteleitä
• tyhjä sitruunanmakuinen Pirkka kivennäisvesipullo. Siis ei se pullo maistu sitruunalta, vaan siinä ollut kivesnäisvesi, jota ei enää ollut pullossa
• aprikoosimarmeladipornukka
• aprikoosimarmeladipornukan kansi
• Fiskarschin hedelmäveitsi (export quality, koska olemme kulttuuriperhe)
• sokerikippo, jossa lusikka
• Seija Ala-Kauttan synttärilahjaksi saama Leijona-rannekello, jonka rannekkeen yksi nivel ei enää jousta. Syynä allekirjoittanut.
• vielä yksi lediruikku
• hunajapurkki, jossa kaksi pikkulusikkaa (koska rahaa piisaa)
• toinen samanlainen pullonavaaja-avaimenperä (koska messuesittelijä katsoi juuri toisaalle)
• Tupperwaren reunuskaulus
• JBL-bluetoothkaiutin (kuuntelemme siitä lähinnä renesanssimussiikkia, koska olemme kulttuuriperhe)
• Applen MacBook Airin latausmolkku (koska olemme ympäristötietoinen perhe ja Applen tuotteet parantavat koko maailman kaikessa)
• neliskanttinen tiffanylasinen tuikkukippo, jossa ledituikku (vihreä)
• toinen neliskanttinen tiffanylasinen tuikkukippo (sininen)
• kolmas neliskanttinen tiffanylasinen tuikkukippo (punainen)
• käsidesiä (jos spitaalinen tulee kylään)
• Applen iPhone SE latauksessa
• ledinauha Rajamäen lasiburkissa hohtamassa valoa sydämiimme
• kyyläkärkikynä (messuilta)
• kaksi palaa suklaata (samoilta messuilta)
• halvalla Citymarketista ostettu orientaalistyylinen kynttilälyhty
• Arabian vihreä 24h-sarjan leipälautanen, jolla ruppanen omenanlohko
• vihreät Yatzy-nopat läpinäkyvässä muovirasiassa. Yhden nopan silmäluvut ovat niin kuluneet, että mahdollisuudet saada Yatzy moninkertaistuvat.
• toinen vihreä Arabian 24h -sarjan leipälautanen
• Oivariini-rasian kansi
• hapankaalipurkin sisälipare
• Oivariini-rasia, jossa Hackmanin Savonia-sarjan voiveitsi (koska olemme kulttuuriperhe)
• vaaleanviherjä Ikean pussinsulkija
• pikkulusikka
• leivänmuruja
• kukkaruukku, jossa joku helevetin jukkapoika
• Espoo liikkuu -juomapullo, jolla saa raikkaasta hanavedestä tehtyä kätevästi muovinmakuista
• perinteinen litteä juomapullo, jolla saa lapset jo päiväkodissa perehdytettyä taskumatteilun kiehtovaan maailmaan
• toinen servetti
• kaksi viinilasia (koska olemme globaali kulttuuriperhe)
• Tilastokeskuksen Suomi lukuina 2022-vihkonen, josta selviää esimerkiksi, että Suomessa oli vuonna 2020 1 719 650 huoneistokohtaista saunaa. Kaikkiaan saunoja arvioitiin olevan yli 2,3 miljoonaa. 
• D-vitamiinipurkki
• Fiskarschin sakset
• Pirkka-kermajuusto sekä juustohöylä (koska noudatamme Juha Sipilän leikkauspolitiikkaa, joskin jälkikasvullemme ei ole siirretty yhtä suuria valtiolta kupattuja omaisuuksia)
• talouspaperirulla
• lasiastia, jossa neljä kurkkuviipaletta
• hunajapurkin muovikansi

Olisi siihen vielä jotain mahtunut. Nyt oli kuitenkin juuri konmaritettu.

Joulukuusi, joulukuusi, naavaparta, buusimuusi

Aikansa kutakin, sanoi oman elämänsä panostaja, kun uudenvuoden aatonaattona silmämunansa raketilla halkaisi. Seija Ala-Kautta, tuo hehkeä ja notkea fitnesskisuli, on syntynyt vuoden alkupuolella ja perinteisesti joulukuusi on pidetty talossa hänen synttäreihinsä saakka. Tällä kertaa kuusi lojui paikallaan jopa hieman tuon päivän yli. Kuusi siirtyi kuitenkin terassille siinä vaiheessa, kun siitä alkoi varista kilo neulasia joka kerta kun naapurissa niistettiin. Joulupuumme oli tänä vuonna kyllä poikkeuksellisen nätti, vaikka olikin tuontitavaraa ja kaupasta haettu. Tai ehkä juuri siksi. 

Uuh Tannenbaum, uuh Tannenbaum, wir bumsen kein Sepp Blatter.

Vuosi sitten ensimmäisenä joulunamme uudessa kodissa Seijan lapsuudenhaave toteutui; hän sai kodin, jossa voisi tanssahdella kuusen ympäri. Ei tosin aavistanut saaneensa kaupan päälle puolison, joka tanssahteli kuusen ympärillä leopardistringeissään.

Sugar, I need sugar!

Lähdetään nyt hei siitä, että koti ilman 25 eri makuista sokeria ei ole koti. Siksipä tilasin hattarasokereita lisää, sillä jäljellä olleilla sokereilla ei olisi saanut enää edes Ranskan kokoisen maan asukkaita sokerihumalaan. Nytpä sitten on taas millä mällätä: 

Sitruuna ja metsämansikka - makein tapa saada slaagi.

Toiset esittelevät baarikaappiaan, jossa on viskiä, konjakkia ja muita desinfiointiaineita. Minulla on jotain astetta spessumpaa, sokerikaappi:

Alarivissä erinomaista vuosikertaa 2021. Ylempänä Toscanan auringon kypsyttämät atsovärit.

Hattarakone. Keski-ikäisen miehen rakkain laite. Toisena tulee sydämentahdistin.

Jessus, messus!

Taisin taannoin jossain postauksessani laskea, monillako raksaan vivahtavilla messuilla olen käynyt. Alkuaikoina kerroimme jokaisella ständillä jokaiselle sähkönmyyjäsällillekin kuinka kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. Epävarmuuden tumma pilvi varjosti meitä ja lähes kodittomina harhailimme messuilla turvan ja tulevaisuuden perään haikaellen. Messuhemmoja kiinnosti yhtä paljon kuin yhdistetyn SM-kisat gambialaista katukauppiasta. 

Tätä saattaisi äkkivilkaisulla luulla Rooman Pantheoniksi.

Kun sitten projekti alkoi saada konkretiaa, etsimme messuilta Tekijöitä, Toimittajia ja Tietoa (vähän kuin kuuluisa näyttelijä Tirkka-Tekka Tetelius). 

“Hattarakone. Keski-ikäisen miehen rakkain laite.”

Projektin ollessa käynnissä kävimme itkemässä jokaisella ständillä kuinka kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. 

Nyt projektin koristessa henkitoreissaan kävin messuilla enemmän tottumuksesta, mutta sainpa sentään synninpäästön. Laitetaan siitä otsikko

Synninpäästö

Lähdetään siitä, että IV-lukakumme tekivät työnsä suunnilleen yhtä menestyksekkäästi kuin ankerias sepelissä. Asenne tuntui olevan, että seinissä on reiät, joihin laitetaan jotain, mikä näyttää venttiililtä ja poistoilmakanavista valuva vesi on vaan vettä. Tajusin vasta paljon myöhemmin, että IV-laudrupien asentamat tuloilmaventtiilit mallia alpakan pukama olivat pasquan ulkonäkönsä lisäksi vieläpä väärän kokoisetkin. Tästä en ole edes vielä maininnut LVI-urakoitsijallemme. Pitäähän sitä tulevaisuudessakin saada kuunnella Syytöksiä, Selittelyjä ja Sadatteluja (vähän kuin kuuluisa näyttelijä Sirkka-Sekka Setelius). 

Ei mitään bebatuutteja, vaan Velcon celpoja venttilejä.

Mutta asentelin siis näiden ananastappien tilalle Velcon venttiilejä, jotka säätyvät ulkolämpötilan mukaan. Piharakennuksen (bungalow? maja? pirtti?) seinään timpurimme oli tehnyt sen verran naftin reiän, että venttiilin sisäputki ei siitä mahtunut. Laitoin siis reikään suoraan pehmeän äänenvaimenninputken, joka muotoutui täydellisesti reiän mukaiseksi ja esti myös ilman virtaamisen muualta kuin venttiilistä sisään tupaan. Ihan näin skarpisti ei ollut IV-zlatanien asennuksissa, joissa sisäputken ja seinän välistä olisi voinut peruuttaa Toyota Yariksella. 

“Sirkka-Sekka Setelius”

Jäin pohtimaan, kuinka suuri synti oli asentaa tuloilmaventtiili ilman sisäputkea ja tätä uskaltauduin kysymään Rakenna ja Remontoi -messuilla Velcon ständiltä. Ei kuulemma ollenkaan synti. Kiva. Latelin varmuudeksi pari isämeitää ja avemariaa messuosastolla, mutta yksi asia sentään ruksittu pois pitkältä listalta, jonka nimi on “Asioita, jotka valvottavat öisin klo 3.27-5.12”.

Kävin heti raksamessujen perään myös Educa-messuilla. Otavan oppimateriaalien “Matikkaa mulkvisteille muksuille” -kirjasarjan esittelijä oli tosi kiinnostunut kuulemaan, miten kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. Kun esittelijä katsoi poispäin, pöllin koko karkkikulhon. 

Kolme vuotta sitten 2020

Naapuri aloitti oman urakkansa kaatamalla kirvesvarreltamme puut. Niitä puita poltellaan tämänkin postauksen kirjoitushetkellä puuhellassa. Koivuklapia syntyi, tosin mutaisena tammikuuna pöllejä vielä vasta roudattiin. Mudasta lähdettiin, mudassa möyritään.

Aika ihana ajatus, että tässä koivupuussa on ollut poikasia peipon pesässä ja nyt se palaa meidän hellamme pesässä.

Kaksi vuotta sitten 2021

Helevetin koronan kanssa pyörittiin jo silloin. Timpurit aloittivat urakkansa parinkymmenen asteen pakkasessa talon alla aluslaudoitusta asentamassa. Tere tulemast vaan. Valitsimme sähkömiehen ja voi pojat kun valittiin väärin. Tarjolla oli hyvä, otettiin paikallinen. 

Vuosi sitten 2022

On tämä sellainen saakutan dejà vu. Vuosi sitten nimittäin edellämainittu sähkömies oli jo kytkenyt (oletettavasti siis johtuu hänen tötöilystään) saunan kiukaan pikaliittimillä mukana tulleen asennusliuskan sijaan. Kiuas menee (oletettavasti tämän seurauksena) pois täysteholta usein useammankin kerran saunomisen aikana. Vuosi sitten jo tätä pyytelin fiksaamaan, mutta edelleenkin kiuas on samassa jamassa. Vuosi on lyhyt aika, kun näin pakkopaidassa asiaa tarkemmin pohtii. Ja onhan täällä muitakin hiihtäjiä viuhtonut. 

“Puolisoni piilotti minulta Crocsit.”

Halpaa kiveä - kallista sähköä

Väittävät. että kesä alkaa olla pikkuhiljaa ohi. Perinnetalon perinne-Ernona pitänee vaihtaa pitkät kalsarit jalkaan ja vaihtaa ne seuraavan kerran jouluna puhtaisiin. Vähän taisi olla kesän viimeisten hitaiden epätoivoa ilmassa silläkin hyttysellä, joka vielä ehti minua terassilla imeksiä. Kehtaako sellaista öttiäistä enää edes tappaa, kun tietää sen kuitenkin kuukauden sisällä jäätyvän munasarjoistaan mustikanvarpuun?

Nythän on ollut kyllä mitä mainioimmat ilmat. Lähes joka päivä olen päässyt harmittelemaan, kun ei tänäänkään jaksanut maalailla talon nurkkalautoja. Hyvähän ne olisi saada tuulelta suojaamaan, etenkin kun lokakuussa

sähkön hinta nousee yli viisinkertaiseksi 

Olen ollut erittäin tyytyväinen sähköyhtiöömme, Keravan energiaan. Hinnat ovat olleet maltilliset ja raha ei ole valunut australialaisille eläkerahastoille tai Mikael Liliuksen bilepottiin. Meinasi pikkuisen  nieleksityttää, kun heinäkuussa 11 senttiin kilowattitunnilta nousseen sähkönhinnan piti pompsahtaa lokakuussa kivasti 59 senttiin. Jouluun saakka siis olisi pitänyt maksaa kilowattitunnista hintaa, millä Prisman paistopisteeltä saa croissantin. Sen jälkeen hinta voi toki yhä nousta tai laskea, mistä näitä tietää. 

“Perinnetalon perinne-Ernona pitänee vaihtaa pitkät kalsarit jalkaan.”

Olin salaa toivonut, että Keravan energia olisi tarjonnut asiakkailleen vähän löysää ja lämmintä, mutta tökkäsikin aika jäykkää ja kylmää kakkoseen.  Pari viikkoa ehdin jurnuttaa perinnetalon nurkassa, kunnes Keravan energialta tuli uutta tietoa, että ihan noin korkealle hinnat eivät nousekaan. Nykyinen sähkösopimuksemme tuleekin olemaan 49 senttiä kilowattitunnilta jouluun asti. Jos olisi valmis sitoutumaan kahdeksi vuodeksi, määräaikaisen sopimuksen hinta olisi 29 senttiä kilowattitunnilta. Vaihtoehtoina on siis joko aika kova hinta ainakin jouluun saakka tai aika pitkä aika.  

Suunnattoman suosion saavuttanut #raksaslogan sopii lokakuusta lähtien kuvaamaan myös sähkölaskun suuruutta.

Mutta kamoon, 49 senttiä kilowattitunti. Sillähän ostaa Petroskoista jo vähän käytetyn ydinvoimalan ja vielä jää rahaa puolikkaaseen vodkapullolliseen metanolia. 

Toistaiseksi on ollut sen verran lämmintä, että lämmitystä ei ole juurikaan kaipaillut. Säädimme Sipoon metsäsiantuntijat ry:n emerituspuheenjohtaja Laurien kanssa maalämpöpumpun tuhinaa vähän maltillisemmaksi. Lauriella oli kokemusta lämpökäyrän kanssa värkkäämisestä ja hänen neuvoillaan laskimme lämpöjä, mutta jätimme käyrää hieman koholle 0-5 asteen ulkolämpötiloissa. Tuolloin Laurien mukaan ulkona usein tuulee ja pieni suhteellinen lisälämpö kompensoi tätä. 

Tässä on käyrie, jonka teki Laurie.

Lauriesta oli triplasti enemmän iloa kuin Tom Allenin “käyttöönottokoulutuksesta”, joka oli kuin hyvä lyriikka - herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Plussaa oli myös, että Laurie osasi käyttää maalämpöpumppuamme eikä sammuttanut talomme lämmitystä - toisin kuin KVV-IV-valvojamme taannoin talvella. 

Sauna sanoo soo soo soo!

Ennen joulua meille tuli rinnan jäitä liuottamaan Narvin Löylyvalmis-kiuas. Olemme olleet siihen erittäin tyytyväisiä; on ollut luksusta päästä saunaan käytännössä aina ja heti kun siltä on tuntunut. Ja siltä on kyllä tuntunut. Ainoa kauneusvirhe johtuu sähköurakoitsijastamme, jonka mielestä käyttöohjeet ovat sanonkomäkenelle ja mukana tulleilla osilla voi heittää silkkiuikkua (Podiceps cristatus). Hänpä siis kytki kiukaan pikaliittimillä mukana tulleen asennusliuskan sijaan sillä seurauksella, että kiuas pomppaa välillä pois täysteholta. Asennuksen laskutti kuitenkin täysteholla. 

“60 senttiä kilowattitunti.”

Nykyisillä sähkönhinnoilla saunominen on ollut riittävän kustannustehokasta, mutta lokakuun alusta saunaa ei voi enää pitää valmiudessa. Pelkkä muhimislämpötila maksaisi monta sataa euroa kuussa. Siksipä syyskuun viimeisenä päivänä napsautamme haikein mielin saunan pois päältä. Vielä en tiedä, miten ja millä korvaamme saunomisvajeemme. 

Horrostajat Habitaressa

Maineikkaana influensserina minulle satelee erilaisia etuja kuin Anskulle fakseja. Kodotus-yritysimperiumiin on viime vuosina pitänyt palkata useampi kymmenen työntekijää ihan vain pitämään ylenmääräiset tuotelahjat poissa konttoriltamme. Toimitilojemme kuudesta kerroksesta eteläisessä Helsingissä (köh, Eira, köh) kaksi on käytännössä pelkkää varastotilaa. Nyt kun kaikki 386 kodotuslaista jo ajelevat lahjoituksena saaduilla Tesloillaan ja katselevat Samsungin The Frame -telkkareista Salkkareita, loput seitsemän Teslaa ja 63 Framea lojuvat käyttämättöminä konttorillamme. Puhumattakaan sadoista iPhoneista ja Apple Watcheista, Pleikka vitosista sekä Vuittonin ostoskasseista. Ne kolmetoista Kobe-härkääkin alkavat olla ongelma, sillä vaikka niiden liha olisi kuinka herkullista, niiden kakka haisee siinä missä peruslemmujenkin. Varsinkin AD-jäbä Nicozuganov jaksaa tästä Balin retriiteissä avautua.

Messukeskuksen kansainvälisetkin vieraat voivat desfioida kätensä.

Mutta ei kuormiteta teitä tavallisia kuolevaisia meidän somejumalien harteilla kannattelemillamme huolilla. Ette te koskaan kuitenkaan tajua. Mennään sen sijaan Habitareen, jonne sain liput ja arvoinkin niistä osan Kodotusta jumaloivien fanien kesken. Sen suurempaa mellakkaa ei tällä kertaa onneksi syttynyt. Kodotus-fanit ovat pääosin rauhallista sakkia, mitä se yksi oranssi pelle siellä Amerikassa nyt välillä vähän turhautumistaan raivoaakin. 

Glrian kti sallistuu malta saltaan säästötalkisiin. Mistä sä visit lupua?

Aiemmin kävimme Habitaressa tsekkailemassa talotoimittajia ja sisustusideoita. Nyt kun taloa on sentään jo vähän rakennettu, eikä rahaa ole enää sisustaa, tilanne, fiilis ja asennekin olivat hieman toisenlaiset. Ja se yleisfiilis oli edelleen väsy - väsy raksaamiseen, väsy kiertelyyn ja väsy messukarkkien kahmimiseen. 

Sanni, jos luet tän, niin mun sectorille saa kyllä laittaa alarmia. Mä ehkä soitan sulle.

Seija Ala-Kauttan kanssa kuitenkin tunnollisesti haahusimme koko messukeskuksen läpi. Silmämme pyörivät kuin Seijan maankuulut maatakiertävät tomaatit. Ei vaan tärpännyt. Kivannäköistä kamaa toki ständeillä oli ja sähkönmyyjäsällitkin olivat kokeneet reinakarnaation liittymäjäbinä. Ei vaan ole ylimääräistä kuutta tonnia laittaa Aarnion pallotuoliin. Tai siis olisi, muttei vaan huvita. 

Aleksis Liuskekivi ja seitsemän reissua

Tämä taloproggiksemme on ollut alusta asti leppoisaa kuin silmämunan kaivaminen silmäkuopasta kuumalla kolvilla. Varmistaaksemme, ettei jatkossakaan kukaan missään koskaan kärsi enempää kuin me, päätin hankkia jo ensi kesällekin pankkoon pientä puuhattavaa. Nämä pienet ja näppärät puuhapalikat ovat muutaman miljardin vuoden ikäisiä liuskekiviä. 

“Seijan maankuulut maatakiertävät tomaatit.”

Jotenkin ajattelin, että liuskekivet olisivat sellaisia kylppärin lattialaatan paksuisia lipareita, jotka saa kerralla kärryyn ja kotipihassa ne levitoivat automaagisesti paikalleen. Eipä olleet. Olivat itse asiassa jykeviä kuin NHL-kiekkoilijan leuka kasvuhormonikuurin jälkeen ja painavia kuin Putinin synnit. 

Kivi on englanniksi rock.

Olen metsästellyt liuskekiviä jo pitkin kesää, mutta ryökäleet pyytävät niistä melkoisia hintoja. Kamoon, vanhaa kiveä. Ja jos jossain liuskekiviä onkin lahjoiteltu pienempiä määriä, ne ovat menneet ennen kuin olen ehtinyt sanoa edes kyr-. 

Sitten Internetin Messengeriini tömähti viesti, että tarjolla olisi parisataa isoa ja isohkoa (piti paikkansa, toim. huom.) liuskekiveä talon pihasta itse kaivaen. Hinta: euron per kivi. Siitä tuli diili nopeammin kuin ehdin sanoa per-. 

“Leppoisaa kuin silmämunan kaivaminen silmäkuopasta kuumalla kolvilla.”

Kärry vuokralle Puuilosta. Kolmekymmentä kilometriä ajoa Kehän varteen. Paikalla äärimmäisen mukava naisihminen ja hänen poikansa. Minulla oli apuna 13-vuotias Nonstoppolos, joka hämmästytti jälleen aikaansaavuudellaan. Aikaan nimittäin pitikin saada: kivet eivät tosiaan olleet mitään rimpuloita, vaan painoivat 10-30 kiloa kappale. Ja jos kärryyn sai lastata viitisensataa kiloa, niin aika nopeasti selvisi, että yhdellä, kahdella tai kolmellakaan reissulla tätä Stonehengeä ei kotipihaan kärrätä. 

Niin vähän ja niin painavia.

Meille oli tarjolla nokkakärryt, rautakanki, pari lapiota ja - mikä parasta - niiden käyttelyapua. Kivikauppiaat nimittäin itse asiassa kaivoivat ja irrottivat kivet pihastaan käytännössä itse. Kivet oli aikoinaan hankittu Westendistä ja jostain Mannerheiminten tienoilta (käytettyjäkin siis kaiken muun lisäksi!) ja nurmikko oli kasvanut niiden päälle. Kivet olivat kuin Titanicin upottanut jäävuori - suurin osa väijyi piilossa pinnan alla. Sievä pieni liuskekivi paljastuikin jönäkäksi laataksi, jolla oli paksuutta parhaimmillaan yli kymmenen senttiä. 

Yksi tällainen jötkäle mossahti totta kai vasemman käteni keskarille kärryä lastatessamme. Sen verran elosalamoita silmissä säkenöi, että pohdin jo, pitääkö minun peruuttaa maailmankiertueeni Steve Vain kakkoskitaristina. Onneksi pahin vältettiin, sormi oli turpiinsa saaneen näköinen, mutta jokseenkin toimiva. Kuten omistajansakin. 

Tuossa vasemmalla on se kivi, joka teki keskaristani Rainbow-limpun.

Lienee siis tullut jo selväksi, että nyt oltiin louhintahommissa. Olen näköjään varoittavalla esimerkilläni onnistunut kasvattamaan pojastani melkoisen työmiehen. Nonstoppolos lastasi kiviä nokkakärryyn, kiskoi niitä kadun varteen peräkärryn viereen ja kyytiinkin. Myyjätkin katsoivat ihmetellen ja ihaillen poikani taitoa, tekniikkaa, tehoa ja tahtoa. Nykynuoret. Leikkaisivat tukkansa ja menisivät parturiin!

Vähän kuin peräkammarin poika vierailtuaan ensi kertaa kunnankurtisaanin vuokrakammiossa: tässäkö tämä jo oli?

Ensimmäinen reissu: reilut 30 kiveä. Kotipihassa kasa näytti murheellisen mitättömältä. Pieni välipala kotona ja toinen reissu perään. Se meni jo reippaammin ja lastasimme kärryä hieman muhkummin. Saldona niukka 50 kiveä lisää. Nyt näytti jo paremmalta. Nonstoppolos oli sitä mieltä, että nämä keikat riittävät. Grillailimme ja chillailimme hetken kotosalla. Hikikin pääsi kuivahtamaan. 

“Nykynuoret. Leikkaisivat tukkansa ja menisivät parturiin!”

Halusin tehdä vielä kolmannen reissun, kun kerran vuokraa kärrystä maksetaan. Nonstoppolos ei varsinaisesti säteillyt riemua, mutta kun pääsimme jonkinlaiseen sopimukseen hänen lintukaukoputkensa rahoitusjärjestelyistä, intoa löytyi vielä jonkinlainen rikkahippunen. Perillä homma sujui tuttuun tapaan ja nyt kasassa oli rapiat sata kiveä. Toiset sata jäivät vielä odottamaan seuraavaa noutokeikkaa. Näillä hinnoilla ne kannattaa talteen noutaa. 

Ja hei:

Peruutin peräkärryn kanssa!

Siis eka olin niinku, että irrotetaan kärry ja käännetään se ja työnnetään se kadulle ja kiinnitetään siellä, mutta sit mietin kuiteski, että jos kokeilen vähä peruuttaa, kun naapuritkin on mökillä ja kukaan ei huomaa, jos peruutan niiden kukkapenkkiin. Sit aloin peruuttaa ja peruutin niiden kukkapenkkiin tai ainakin melkein ja ajoin taas eteenpäin ja sit peruutin uudestaan ja peruutin taas niiden kukkapenkkiin tai ainakin melkein ja sit ajoin taas eteenpäin ja suoristin auton ja peruutin melkein ojaan ja suoristin taas auton ja meinasin törmätä naapurin roskiskatokseen ja sitten taas suoristin auton ja sitten peruutin taas ja sitten auto menikin aika suoraan ja sain peruutettua tielle!

Rrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auto ei tällä kertaa päättänyt ruveta pistelakkoon keskellä motaria.

Itse asiassa olen nyt peruuttanut elämässäni kolme kertaa peräkärryn kanssa, kaikki samana päivänä ja olen aika ylpeä itsestäni. Alan ehkä peruuttamaan muutakin: teatteri- ja pöytävarauksia, lentoja ja peukkuuni.

“Väittävät. että kesä alkaa olla pikkuhiljaa ohi.”

Karhu ruokittu - himmeetä hommaa

Mitäs tämä nyt on? Ei ole putket jäätyneet, ei ole tippunut vettä katosta eikä edes jöötiä valunut pihaan. Onko elämältäni mennyt pohja ja blogilta syy olla olemassa? Saanko vihdoin alkaa kertoa, miten löysin kirppikseltä olminkelmeään ihooni mätsäävät verhot tai Henkkamaukasta uiguurien dreijaaman maljakon heinätussukoille? Emmekö enää kärsikään enemmän kuin kukaan missään koskaan?

Himmeetä

Seija Ala-Kautta on suurisilmäinen japanilaistyyppinen yöjyrsijä. Se käy ilmi hänen suhtautumisessaan valoihin: niiden pitää olla himmeällä. Siksi on hyvä, että tajusimme ottaa himmentimet kaikkiin huoneisiin. Taannoin manailin, että sähkärimme oli vedellyt himmentimien säätimet päin putinia. Eipä asian korjaamiseen kovin monimutkaisia kevätjuhlaliikkeitä tarvittukaan; kuha käänsi säätimen viivat oikeaan kohtaan. 

Meillä mennään näillä. Kun Seija Ala-Kautta on poissa, väännämme salaa valot täysille ja nautimme, kun yön vallat aamun valkeus jo voittaa.

Nyt himmentimet toimivat kuten stereoidien volyymisäädinkin. Valo on nollissa kello seitsemän kohdilla. Kun viisari osoittaa länteen eli yhdeksään, valot ovat himmeällä. Kun viisari osoittaa ylös eli kahteentoista, kyseessä on tyttäremme Perintörinsessan mukaan “mammamoodi” eli Seija Ala-Kauttan suurille ja sieville silmille sopiva kirkkaus. Ja siellä kello viiden kohdilla kirkkaus on täpöllä. Seija käyttää tätä asetusta loimulohen kypsentämiseen. 

En lamppu, två lampor, en pamppu, två pampor

Meillä oli olokeittiön katossa kaksi töpseliä tyhjinä lampuille. Tarkoitus oli asennella vanhasta kodista tuomamme spottivalot niihin, mutta ne vaativat kiinteän asennuksen, enkä jaksanut (eli osannut) lähteä jörnimään niihin mitään pistotulppavirityksiä. Joitain kiinnitysruuvejakin niistä puuttui.

“Olminkelmeään ihooni mätsäävät verhot.”

Arvaako arvon lukija jo, mihin tämä kertomus johtaa? No totta lavrovissa, Ikeaan! Sinne kävi taas tiemme ja sinne kannoimme taas satoja euroja. Mukaan lähti Snippa-kattila, Bakifrån-huopa, Avel-työpöytä ja löytyipä sieltä sopivat Liderlig-lamputkin. Toinen oli löytönurkassa hintaan 5€. Luulin että syynä olivat hienoiset naarmut lampun rungossa, mutta kotona havaitsimmekin, että lampun yhden varjostimen päältä oli peruuttanut venäläinen Vladiskyrbelski-tankki. Asia korjaantui puupalikalla ja väkivaltaisella käytöksellä.

Vitosella lähti, pamppua totteli.

Ai niin. Kun kerroimme, että katossamme on töpselit lampuille, Ikean valaisinosaston myyjä totesi “otan osaa”. Ei jäänyt kovinkaan montaa vaihtoehtoa jäljelle. Onneksi sentään yksi niistä oli aikavähänruma kattoomme päätynyt malli, johon jopa osasin nyhertää töpselin johdon jatkoksi. 

Eikö tällä nyt helevetti jo pääse Glorian kotiin, vaikkei Punavuoressa asutakaan?

Sisustussusuunnittelijan sanoin: “Valaisimen musta väri keskustelee ruokapöydän valaisimien sekä hellanluukkujen kanssa synnyttäen aksentin luonnonläheisiin puun ja valkoisen sävyihin.” Minun sanoin: “Tää lamppu maksoi 5 euroa löytönurkassa.”

[e:rbi:enbi:]

Piharakennusta testattiin taas majoituskäytössä, kun siellä majoittuivat ensin lasten mummi ja moffa ja heti perään Seija Ala-Kauttan veli perheineen. Onhan se nyt ihan loistavaa, että vieraiden ei tarvitse majoittua saman katon alla ja kaikkien herätä, kun ensimmäinen herää. Vähän viileää piharakennuksessa on, mutta lämpöpuhaltimella saa sen verran lisäasteita, että ehtii nukahtaa ennen kuin tukka jäätyy seinään. 

“Asia korjaantui puupalikalla ja väkivaltaisella käytöksellä.”

Sauna on edelleen käytössä vähintään kerran päivässä, joten löylyvalmis kiuas lienee paikkansa perustellut. Klapeilla en olisi jaksanut joka ilta saunaa lämmittää. 

Hyvä pöytä hankittiin. Lapsikin on välillä ihan ok. Molemmat Torista.

Vieraiden kanssa pitkän pöytämme ääressä juhlittiin poikamme Nonstoppolosin askelta teinimonsteriuden mustaan aukkoon. Kannattihan se Kotkasta taannoin hakea. Siis pöytä. Poika vaan tuli, kun kukaan ei varoittanut, että siiderikin heikentää arvostelukykyä. Nyt sen ääreen (siis pöydän) mahtui helposti yhdeksän ihmistä ja muutama lisämässääjäkin olisi vielä saatu tarvittaessa ääreen ängettyä. 

Sokerimassalla syntyi kolmen pennin Dalia.

Seija Ala-Kautta koetti päästä paralympialaisten piirikarsintoihin vetämällä oman elämänsä frontside olliet ulkoportaissa crocsit jalassa ja hankkimalla Massachusettsin muotoisen mustelman munuaistensa tietämille. Onneksi ei tarvinnut vielä hyödyntää talomme esteettömyyttä, eli majoittaa Seijaa makuupussissa tuulettuvaan alapohjaan. Niinkin notkea geisha kuin Seija nylkytti viikon verran eteenpäin kuin avolava-auto, jonka kaasuttimessa on opossumi. 

Teevee, jeejee

Lähdetään nyt siitä, että meidän kotimme on kulttuurikoti ja me olemme kultturellejä ihmisejä. Siksi TV, tuo Vladimirin peräsuolen bakteerirusto, oli tarkoitus sijoittaa piharakennukseen, jossa siitä katsottaisiin vain tarkoin valikoituja luontodokkareita, joissa gnussitaan savannilla tai Radion strumfoniaorkesterin korsetteja. 

“Seija nylkytti viikon verran eteenpäin kuin avolava-auto, jonka kaasuttimessa on opossumi.”

Sitten annoimme vähän periksi ja päätimme, että ehkä kuitenkin talon pianohuoneessa (siinä on i-kirjain keskellä) voidaan silloin tällöin katsella Beverly Hillsin täydellisiä kotitonttuja, jos Yle Teeman keskusteluohjelma perinteisestä japanilaisesta hiilten asettelusta rantahiekalle on peruttu. 

Glorian kodin sanoin: "Kyrvähtänyt pyöränpumppu on muisto Prisman pyöränpumppuosastolta".

Ja paskat saatana! Siinä se laatikko möllöttää olkkarin paraatipaikalla mustana aukkona kuin Sergein rektaali Vladimirin laukausta odottamassa. Soffakin käännettiin palvelemaan tämän pyhän suorakulmion palvontaa ja nyt siitä sitten katsellaan Officea ja Superstorea ja mitä nyt Netflixistä sattuu löytymäänkään. Unholaan ovat jääneet ranskalaiset kokeelliset lyhytelokuvat (“La douleur d'un tapir invisible sur Montparnasse la nuit”), luontodokkarit (“Richard Fattenborough tehosekoittimeen unohdettujen kissojen jäljillä”) tai sinfoniakonsertit (“Paula-Helena Suvaksen 90-vuotistaiteilijajuhlakorsetti: Pane korvaan mua”).

“Keskusteluohjelma perinteisestä japanilaisesta hiilten asettelusta rantahiekalle.”

Jos ette kerro kellekään, niin ihan kivahan tässä on löhötä ja töllätä. 

Karhua rapsutettu

Ilmoitin verokarhulle, että rakennustyöstä maksamallamme alvittomalla rahasummalla olisi voinut ostaa neljä huonetta ja keittiön kivasta kerrostalosta. Lisätietoihin kirjoitin, että toivon karhun tukehtuvan pihkatappiinsa ja että oikeasti karhut ovat vain läskejä näätiä. 

Näin teet kevätjuhlaliikkeen, rapukakun ja ylläriripulin Pelastusarmeijan joulupataan.

Kaksikymmentä eri firmaa sain raavittua ilmoitukseen. Joku olisi saattanut päästä vähän vähemmälläkin, mutta mitä sitä nyt turhaan. Pelkästään sähkömiehiä oli kolme. Jotkut köyhät ovat kuulemma selvinneet yhdelläkin ja ilman oikeudenkäyntejä. 

 

Läskiperseiset savimummot

Tällaisen mukavan nimen antoi kollegani Lissu, kun roudasin Afrikan-reissuiltamme paikallisen keramiikkataiteilijan taideteoksia Suomeen. Ensimmäiset läskiperseiset savimummot pääsivät nyt (Ikean!) hyllylle paraatipaikalle telkkarin päälle. Näitä olisi yhdeksän erilaista, joten läskiperseitä lysähtelee minun lisäkseni lähiaikoina useampaankin nurkkaan. 

Jesse-Jäbäleisson antaa kielarin Monique-Peppuquelle ja postaa kuvan siitä instaan. #kesähäätjamorsiopaksuna

Minun silmissäni näissä töissä on kauneutta, naivistisuutta ja lempeyttä. Ja toki läskiä perseissä. Tartteehan sitä tumbassa vähän puskuria pahan päivän varalle ollakin. 

“Onko elämältäni mennyt pohja ja blogilta syy olla olemassa?”