Hattara - tosiäijän herkku

Tämä raksaproggishan on ollut kaikin puolin leppeä ja suorastaan hoivaava kokemus. Koska olo on ollut suurimman osan aikaa kuin lämpöisillä pilvillä tanssisi, olen pohtinut, mikä herkku symboloisi tätä tunnetta parhaiten. Ja nyt tiedän: hattara.

Kyllä. Se ylihinnoiteltu sokerifluffaflöffa, joka ensin on hetken suussa ja sitten ei enää. Juuri kun kuvittelet puraisevasi sitä, se onkin enää makea häivähdys kielen päällä.

“Ylihinnoiteltu sokerifluffaflöffa”

Sieltä Kuusamon kunnankääpientunnistaja Kuppamulkkersson kyselee, miksi kaltaiseni proteiinia lihasmassaksi muuttava ja karhuja paljain käsin tappava alfaturo nyt hattarasta (iik, hiilareita!) vaahtoaa? No siksi, että tämä turo meni ja osti - rumpujen pärinää - hattarakoneen. Eikä mitään metroseksuaalien suosimaa hattarakoneen light-versiota / irvikuvaa, jolla jossain ipa-maisteluillassa kiepautetaan pari napanöyhdän kokoista nekkua vartissa. Ei! Ostin ammattivehkeen, jolla saadaan vartissa rykmentillinen erityislapsia vielä erityisemmiksi, kun hommaan lisätään sokerihumala. 

Tämä on KONE, Pohjois-Amerikassa tehty sellainen. Jos se voisi toimia dieselillä ja rakastella telaketjuila, se toimisi dieselillä ja rakastelisi telaketjuilla. 

Kato nyt: 780 hevosvoimaa ja oma ydinreaktori.

Ja että siis miksi? En tiedä. Ehkä siksi, että olen pidempään ajatellut, että hattarakone olisi kiva ja nyt sellainen tuli vastaan sopuhintaan. Sopuhinta on siis kymmenen kertaa enemmän kuin millä Torissa myydään niitä hattarakoneita, jotka siirtyvät parin käyttökerran jälkeen keittiön alakaappiin pitämään seuraa jäätelökoneelle ja kuivuneelle anopille. Mutta jollen vielä maininnut, niin tämä onkin KONE. 

Prosessi oli suhteellisen lineaarinen: bongasin koneen Torista ja sovin kaupat seuraavalle päivälle. Jo ennen kuin olin koneen - tai siis KONEEN - saanut käsiini, olin opiskellut hattarantekoa YouTube-videoiden avustuksella. Väitöskirjan tutkimussuunnitelmakin alkoi olla aiheesta hahmoteltuna. Pilvenhahtuvain kaltaiset sokericumulukset lipuivat silmissäni ja tikkuni tökki vaaleanpunaista makeaa herkkua kuin räppäri bändäriä backstageen backstagella. Jossain vaiheessa ehdin myös pohtia, olenko idiootti, mutta koetin vältellä vastausta.

Kuollut asiakas paras asiakas sano kärpänen kun hattarakoneeseen kuoli (vasemmassa reunassa).

Saatoin mennä asioiden edelle, kun vasta kaupoista sovittuani laitoin Tallinnasta tilaukseen erimakuisia hattarasokereita. Olimme nimittäin menossa tyttäreni Perintörinsessan kanssa viikonlopuksi kyseiseen kaupunkiin. Sokerikaupan kommunikointi ja asiakaspalvelu olivat kyllä erinomaisella tasolla: tilaukseni nimittäin luvattiin toimittaa hotellimme respaan minua odottamaan.

Tallinnaan tasaisesti

Lähdetään vaikka siitä, että puolet matkasta piti puristaa bärssellä, jottei M/S Finlandia olisi kaatunut. Se oli pienestä kiinni, mutta yhdistelmä jalan painamista lattiaan ja pakaranhallintaa piti laivamme pinnalla. Hieman lohdutti, kun laivan kaupassa kassahenkilö kuvaili keliä termillä “perussyksy”. Meistä se oli kyllä pari piirua maailmanlopun suuntaan. 

Perintöikkunarinsessa

Kävin eKr. eli ennen koronaa vuorokesinä kummankin lapseni kanssa Tallinnassa niin, että minulla oli polkupyörä mukana ja lapsi istui tarakalla - tai jopparilla kuten Pohojammaalla tavatahan sanua. Nyt noita könttejä ei enää tarakalla raijata, joten isällä ja tyttärellä oli omat jalgrattaat. Ratkaisu oli erinomainen: vaikka matkat eivät sinänsä hillittömiä olisikaan, pyörillä pääsimme niiiiiiiin paljon näppärämmin paikasta toiseen kuin kävellen / riksalla. 

Tallinnalainen pissauuni.

Kaksi yötä ja yksi kokonainen päivä menivät leppoisasti: söimme erinomaisista erinomaisinta pizzaa (ja ekana iltana nautimme paikallisia herkkuja pienessä tunnelmallisessa ravintolassa nimeltä Burger King). Teimme pikavisiitin VR-lasien ihmeelliseen maailmaan Protossa, jossa meillä oli aikaa vain tunti, kun paikka menikin yllättäen kiinni klo 14 eikä klo 18 kuten tavallisesti. Ja saimme ne sokerit:

Juhlin sokerien saamista laittamalla tuplasatsin huulikiiltoa.

Alfauros minussa karjui riemuaan, kun kaivoimme paketista vadelman-, mansikan-, omenan-, vesimelonin-, banaanin- ja jäätelönmakuiset pönikät hattarasokeria. Taivutin silkasta ilosta pari putkea mutkalle ja suihkutin Axea nivusiini.

“Puolet matkasta piti puristaa bärssellä.”

Paluumatka oli onneksi tasainen kuin mieli riittävän vahvoilla psyykenlääkkeillä. Kotosalla pääsimme sitten testaamaan maailmanluokan makuja. Korkeimmalle raadin arvioissa nousivat omena, meloni ja banaani. Jäätelö oli vähän liikaa kuin halpakopio Lidlin suklaabanaanien täytteestä. Vadelma ja mansikka olivat, no vadelmaa ja mansikkaa. 

Tytär ihmetteli, kun hattarasta tuli paha olo jo ennen kuin oli edes sitä syönyt.

Pohdinnassa on, jätänkö pikkuhiljaa päivätyöni ja bloggaamisen, koska hattarabisnes on tulevaisuuden ala ja tulee tuottamaan aivan jäätävästi. Suunnitelmissa on muun muassa pekoninmakuista hattaraa persujen puoluekokoukseen, lepakonmakuista hattaraa Tuska-festareille, energiajuoman makuista hattaraa mopomiitteihin, hampunmakuista hattaraa Hörhölän hippipippaloihin ja punamullan makuista hattaraa Perskurkkanalan perinnefestivaaleille. Tuotekehittely on alkanut. Coming to hygieniapassi near you.

Palataan loppuun pilvenreunalta vielä muistojen bulevardille. Siispä:

3 vuotta sitten

Kerroimme lapsillemme, että kotimme katoaa maailmankartalta ja alamme rakentaa uutta taloa. Ja vituiksihan se meni.  

2 vuotta sitten

Paalutuksen jälkeen näytti olleen vähän tyhjäkäyntiä päätellen siitä, että pohdin sieluni myymistä ja kaupallisia yhteistöitä. Olinpa nuorena hulvattoman hauska veikkonen. Nyt olen enää sieluton kääpä. 

Koska olen pikkuhiljaa liukumassa sisustusbloggariksi, laitetaan tähän Tallinnan Kaubamajan näkemys boho-bumbelista.

Vuosi sitten

IV-pellehermannit olivat asennelleet kattotötteröihin letkupötkylöitä mitä energiajuomalla lutraamiseltaan ehtivät. Lattiaa rouhittiin hiottiin sekä vahattiin, keittiötä kahattiin (rimmasi paremmin) - tosin päin helevettiä. Vastaava mestari ajoi peurakolarin. Peura kuoli, vastaava mestari vähemmän. 

Näköjään aika paljon talossa pörhellettiin: oli laatoitusta, lamppujen, astianpesukoneen, työtason ja liesituulettimen hankintaa ja mädäntyneen peuranperseen näköisten pistorasioiden asentelua. Ja kappas, tuolloinkin masensi. Lähinnä kaikki. 

“Tämä raksaproggishan on ollut kaikin puolin leppeä ja suorastaan hoivaava kokemus”