Pörssisähköä - autosähläystä

Ajoitus on kaikki kaikessa. Joku osti Applen osakkeen vuonna 1978 ja rakentelee nyt sillä Bahamalle kivilinnoja. Minä sen sijaan odottelen, että osakkeen hinta nousisi vielä pikkaisen ja laitan sitten koko omaisuuteni osakkeisiin kiinni päivää ennen romahdusta. Joku toinen otti määräaikaisen sähkösopimuksen viime keväänä ja saunoo vaikka viidesti päivässä samalla hinnalla, minkä meillä maksaa mikrouunin luukun avaaminen.

Mitä siis ajoituksen mestari päätti tehdä?

Siirryimme pörssisähköön

Lokakuun alusta maksoimme sähköstä 49 senttiä kilowattitunnilta. Kiva olla jossain Suomen paras, edes siinä, että maksaa kaikkein kalleinta sähköä. Lokakuun pörssisähkön keskihinta oli 14 senttiä / kWh, joten ihan tappiolla meille ei tarvinnut myydä. Kun nyt marraskuussakin perjantaina ja lauantaina pörssisähkö oli käytännössä ilmaista, aloin pohtia, saisiko kulutusta ajoittamalla ja suunnittelemalla pörssisähköllä säästöä syntymään. 

Soitin siis perjantaiaamusta sähköfirmaan. Jonoa. Odottelin. 

“Voit myös jättää takaisinsoittopyynnön.”

Jätin. Odottelin.

Neljä päivää myöhemmin tiistaina odottelin yhä, joten soitin uudelleen ja pääsin läpi alle viidessä minuutissa. Avauduin kohteliaaseen tyyliini, kun eipä ollut soiteltu takaisin. Vähän kuin kouluaikaiset ihastukseni. Takaisinsoitoissa on kuulemma yli viikon jono. Mainitsin empaattisesti, että tästä saattaisi olla ihan fiksua ilmoittaa samalla kun mainostetaan takaisin soittamista. 

“Voit myös jättää takaisinsoittopyynnön.”

Päädyin ottamaan pörssisähkön. Hyvityksenä se laitettiin laskutettavaksi jo edelliseltä lauantailta, joten launtain sähkön saimme käytännössä ilmaiseksi. Säästö se on pienikin säästö. 

Siellä se päivän ennätys on! Juuri tuolloin oli päällä pesukone, astianpesukone, kuivuri, maalämpöpumppu, saunankiuas, sähköauton lataus, imuri, plasma-tv, 7 rakennuskuivainta ja Tauskin parhaat -cd.

Tiistain osalta sähkö oli 25 sentin korvilla, joten säästöä aiempaan sopimukseen tuli puolet. Keskiviikkona sitten napsahtikin pörssisähkön huonot puolet: parina tuntina sähkö oli piiiiitkästä aikaa jopa kalliimpaa kuin aiemmassa sopimuksessamme. Saa nähdä, laitoinko rahani hevoseen, joka juoksee ympyrää metvurstikoneen lihamyllyssä.

Rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auto sanoo psssssshhhhhhh 

Oli työpaikan bileet. Rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auto oli täynnä soitto- ja musiikkirompetta, kun ajelin kotiin yhdentoista jälkeen. Ajaminen alkoi tuntua vähän oudolta, mutta ajattelin, että nykyään kaikki tuntuu vähän oudolta. 

Sitten alkoi tuntua vielä oudommalta ja kävi selväksi, etten skitsoillutkaan: oikea eturengas oli puhki. Auto K-kaupan parkkikselle, pienen manailun jälkeen järjenvalon hetkellinen leimahdus ja soitto vakuutusyhtiön hinauspalveluun. Homma ok. 

Kumi puhki. Autokorjaaja ja yläkoulun terveydenhoitaja reagoivat kuulemaansa vähän eri tavalla.

Kävelin reilun kilometrin kotiin ja puolenyön jälkeen auto toimitettiin sepelillemme. Homma ok. Paitsi että.

Rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton omistajan pää sanoo pokssssss

Seuraavana päivänä vaihdoimme renkaat apunani maineikas J. Brookglade, Salonkylän Gummi ja Fiuli -monialayhtymän Senior Vice President of Domestic Affairs. Nastat alla oli nasta olla. Juurikaan ei tullut ajeltua ennen tiistaita, jolloin piti suunnata ihan Helsingin keskustaan Oopperatalolle tyttäremme Perintörinsessan luokan produktiota katsomaan. 

Olimme ajelleet viitisen kilometriä, kun pysähdyimme Lidlille ostamaan reilun kaupan rentukoita, joilla kukittaa tyttäremme oopperadebyyttinsä jälkeen. Kokeilin työntää käteni takalokasuojan sisään ja sain paskahalvauksen: talvirenkaan ja lokasuojan väliin ei mahtunut sormen sormea. Rengas siis hankasi koko ajan lokasuojaan. 

“Ajaminen alkoi tuntua vähän oudolta, mutta ajattelin, että nykyään kaikki tuntuu vähän oudolta.”

Soitto auton myyjälle, joka oli sitä mieltä, ettei tässä tilanteessa kannattaisi autolla ajaa. Oopperan alkuun 40 minuuttia ja me olemme Lidlin parkkipaikalla autolla, jolla ei kannata ajaa. Ajoimme silti takaisin. Auto parkkiin juna-asemalle. Juna tuli samalla sekunnilla, kun nousimme portaat laiturille. Hetki puuskutusta. 

Tuonne renkaan taakse tungin käteni. Tyhmän minän tyhmä käsi.

Helsingissä 9 minuuttia aikaa ehtiä rautatieasemalta oopperalle. Älynväläys: sähköpotkulauta, nyt sitä Mefiston vehjettä todella tarvitaan. Seija Ala-Kauttalla oli Tierin appi valmiiksi ladattuna, joten lautaa etsimään.

Tossa! Eiku se onkin Lime. Perkele.

Tuolla! Tää on Swup, ei  toimi. Shittifukki.

Hei, tonne! Tää on v***u Ryde. 

Ja tuolla oli Voi, tuossa Scum, toisella nurkalla Bruh, jalkakäytävällä Smör. 

Lopulta löytyi Tier. Kamera ei tarkentanut qr-koodiin. No nyt tarkensi. Ei käytössä.

Seuraava lauta. Koodi toimi!

“Ole hyvä ja vahvista Mastercardisi myyjän palveluun, tämän jälkeen lausu Bhagavad Gita takaperin sanskriitiksi, isojen alkukirjainten kohdalla pyörähdä vastapäivään, kiitos!”

Lopulta kuului merkkiääni ja skuutille könysi lähes sata vuotta hikistä ja vittuuntunutta lihaa, joista toisella oli korkkarit ja juhlamekko eikä Seijakaan ollut ihan paskinta pannut päälleen. 

Tässä ei olla me, mutta on tässä sentään sähköskuutti.

Kaarros Oopperan Alminsalin eteen. Seija luovutti skuutin, minä kipitin narikalle. Tyttären kummitäti Yo-Hannah oli jo paikalla odottamassa meiltä lippuaan. Kipitimme salin ovelle. Se oli kiinni. 

Vahtimestari päästi meidät sisään juuri, kun ensimmäinen biisi kajahti Alminsalin lavalla. Pulssi oli lähes normaali loppuaplodien alkaessa. 

Rrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auto nauraa partaansa

Hieman nolona soittelin vakuutusyhtiöön toisen kerran alle viikon sisällä ja taas hinattiin. Tällä kertaa korjaamoon tsekattavaksi. 

On se ehkä vähän surullista, että tämä auto on pihamme yleisin vieras.

Seuraavana päivänä sieltä tulikin soitto. Ongelma oli…

...tähän vähän rumpujen pärinää.

Siis ongelmahan oli totta kai…

...lisää rumpujen pärinää.

(Tähän väliin taustoituksena, että näiden peltiin leivottujen paskatorttujen tyyppivikahan on taka-akselin laakerien kyrvähtäminen.) 

Eli oliko kyseessä taka-akselin laakerien kyrvähtäminen?

Olisko tähän hyvä laittaa vielä sitä rumpujen pärinää, saatana?

No laitetaan. 

Mutta diagnoosi oli…

...joo, pärinää tähänkin.

Niin se diagnoosi. Se oli...

…idiootti, joka sai Lidlin parkkipaikalla päähänsä työntää kätensä takalokasuojan sisään, vaikkei ollut mitään syytä. 

Tässä kuvassa olen juuri aloittamassa inssiajoa.

Sama suomeksi: korjaamossa autosta ei löydetty mitään vikaa vikaa vikaa vikaa vikaa.

Ajoin vielä rengasfirmaan selvittääkseni salaliittoteorian, jonka mukaan takarenkaat olisivat vaihtuneet vääriin edellisen renkaanvaihdon yhteydessä. Firmassa otettiin asia tosissaan, tsekattiin renkaat ja kappas! Oli käynyt niin, että…

Olisko tässä taas rumpujen pärinää?

…minä olin vaihtunut synnytyslaitoksella erityisherkkään apinaan.

Nuohooja tulee, oletko valmis?

Postilaatikossamme on lappu, joka sanoo “ei mainoksia”. Nuohooja jätti silti lapun, että hänpä tulee hoonaamaan silloin ja silloin ja olisi kauheen kiva, jos ilmoittaisitte, jos ette nuohousta halua. En tykkää. Tavallaan kiva, että palvelua tarjotaan ja siitä voi lähes jopa yrittää kieltäytyä, mutta en silti tykkää.

“Idiootti, joka sai Lidlin parkkipaikalla päähänsä työntää kätensä takalokasuojan sisään, vaikkei ollut mitään syytä.”

Ja sieltähän se nuohooja sitten soitti ovikelloa sinä päivänä. Seija kiitti, kumarsi ja kieltäytyi. Toistaiseksi ei ole sentään laskua tullut. 

Onhan se toki kiva, että joku vielä ehdottelee.

Ihan hyvä konsepti. Pitäisi ottaa käyttöön itsekin. 

“Hei! Tulen sunnuntaina terassillenne maalaamaan muotokuvia perheestänne. Mikäli ette tarvitse muotokuvien maalausta, pyydämme ystävällisesti ilmoittamaan asiasta numeroon 3,17.”

tai ehkä 

“Hei! Istutan perjantaina klo 23.49 minkkejä hybridifarmariinne. Mikäli ette tarvitse minkkejä tai minkkinne on jo istutettu, pyydämme ystävällisesti ilmoittamaan asiasta numeroon R2D2.”

Kolme vuotta sitten 2019

Berliinin muurin murtumisesta tuli kuluneeksi 30 vuotta. Minäpä nokkelana pojuna veistelemään muurin lupahakemuksesta. 

Aika jännä yhteensattuma, että kolmenkymmenen vuoden päästä minun psyykeni murtumisesta tulee myös kuluneeksi 30 vuotta.

Vladimir ja Sergei juhlivat onnistunutta naisten ja lasten pommitusta. Harvoin sitä osuu samalla ohjuksella sekä päiväkotiin että sairaalaan.

Konkretiaakin oli: koska talosuunnitelmamme oli saanut orastavaa vihreää valoa, pääsimme aloittelemaan talotoimittajien kilpailutusta. Näin jälkeenpäin ajatellen treffailu oli paljon kivempaa kuin vakavammassa suhteessa eläminen. 

Kaksi vuotta sitten 2020

Tontille alkoi tippua kaikenlaista kamaa kuten kattoristikoita. Pieni takaisku koettiin, kun timpuri ilmoittikin, ettei ole käytettävissä. Hieman korpesi. Tästä tosin seurasi se, että saimme varmasti paremmat timpurit tilalle. Mutta muuten kyllä kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. 

Vuosi sitten 2021

Asuimme jo talossamme. Vahailimme lattioita. IV-lillemorit olivat tuolloinkin yhtä laadukkaita kuin sitä ennen ja sen jälkeen. Joku kommentoija oli huolissaan, loppuuko blogi, kun talo on valmis. Tuskin on enää. Siis huolissaan. Tai talo valmis.

Meillä on sama stailaaja kuin Glorian kodilla.

Selluvillastakin kirjoitin. Hyvin tuntuu toimivan edelleen, vaikka ei se näköjään sentään sähkönhintaa pysty laskemaan. 

Nyt lähden ostamaan bitcoineja ja/tai tulppaanisipuleita. Maksan tuplahinnan. 

“Ajoitus on kaikki kaikessa.”