tiistai 30. elokuuta 2022

Upeat tuparit - hajonnut auto



Motarilla kuului ensin klonk. Sitten klops ja toinen klops. Katsoin nopsasti sivuilleni ja peräpeiliin: ei näkynyt eksynyttä eskarilaista. Ehkä se oli vain kivi, joka kopsahti rrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton pohjaan. Ehkä. Ainakaan auto ei käyttäytynyt mitenkään oudosti. 


Moottoritien lopussa hiljensin ensimmäisen kerran vauhtia ja pysähdyin valoihin. Liikkeelle lähdettäessä oikealle kääntyminen oli kuin koettaisi kääntää makaavaa lehmää. Ei se tainnut sittenkään olla kivi. Onneksi ei myöskään eskarilainen. 


“Motarilla kuului ensin klonk. Sitten klops ja toinen klops.”


Pääsimme kotiin. Jo vuosi sitten oli korjaamossa sanottu, että jossain vaiheessa rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisesta rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-autosta menee hammastanko, ja sitten menee rahaa. Nyt taisi olla se vaihe. Soitto autoja diilaavalle kaverille, että jos ja jos niin haluan Toyotan. Kaverilla oli niitä kolme, joista Avensis kuulosti houkuttavalta. Aloin muodostella Toyota-miehen identiteettiä. 


Plussaa: tilaa riittää. Miinusta: aina välillä rikki.

Seija Ala-Kautta halusi kuitenkin viedä auton korjaamolle tsekattavaksi, menisikö korjaukseen a) paljon, b) liikaa vai c) ihan helvetisti rahaa. Minä harjoittelin jo Toyota-miehen tebarilauseita kuten “neljän ja puolensadan tonnin jälkeenhän nää on vasta ajettu sisään” tai “eipä tota oo tällä vuosituhannella tarttenut juuri huoltaa”.


Seuraavana päivänä puoli tuntia ennen korjaamon sulkemista tuli soitto: ”Tää auto olis nyt korjattu. Sieltä oli pohjasta irronnut pari pulttia, jotka oli rikkoneet hydrauliikkaputket. 475 euroa.” Monologin jälkeen jouduin kohteliaasti toteamaan, että puolisoni Seija Ala-Kautta oli nimenomaan pyytänyt vain tsekkaamaan auton, ei korjaamaan. Ihan hyvässä hengessä korjaamolla käytyjen keskustelujen päätteeksi loppusummasta puolitettiin työn osuus ja maksoimme 291 euroa. Sillä hinnalla myytiin samalla onnellinen tulevaisuuteni Toyotan omistajana. Citroën Xsara Picasso kolisee kohti seuraavaa katastrofia. 


Linnan juhlat, eiku tuparit


Aloitimme raksaproggiksemme samoihin aikoihin, kun eräs virus alkoi niittää mummoa Esperissä. Ensimmäiseksi jouluksi uuteen kotiin kutsuttiin kolmetoista vierasta. Vieraita tuli neljä koska korona. Eipä siinä paljon tupareita pidetä, jos viikatemies viuhtoo kutsuvieraslistan kärjessä. Mutta nyt pidettiin ja voin kertoa, että ihan helvetin hienoa oli. 


Kaikki paitsi rakentaminen on turhaa. Jep.

Ennen kuin tuparivieraat saapuivat, piti tehdä kaikkea pientä, kuten oliivitahnaa, aurinkokuivattutomaattitahnaa, marinoituja punasipuleita ja muita äyriäisiä. Nämä hoiti Seija, joka itse asiassa kirjoittikin juhliemme menun tähän alle (ja laittoi minulle selvennökset sulkuihin, koska hot dog on kuuma koira ja Seija itse kuuma kissa):


Baba ganoush (munakoisotahna)

Tapenade (oliivitahna)

Hummus (kikhernetahna)

Maissiletut

Pasta-tomaatti-rucolasalaatti

Falafelit

Coleslaw

Hedelmät, marjat ja suklaadippi

Pavlova


“Hot dog on kuuma koira ja Seija itse kuuma kissa.”


Minun hommakseni jäi hakea vuokraamosta astiat, Prismasta ruoat ja vaihtaa kitaran kielet, koska tuttavapiirimme epämääräiset muusikonrentut saattaisivat intoutua illan kuluessa tekemään muutakin kuin tappelemaan. Maalasin myös vähän piharakennuksen seinää punamullalla. On yllättävän raskasta roikkua yhdellä kädellä tikkaista ja maalata toisella seinää katon tyvestä. Lisäksi huojuvalle telineelle nostamani tikkaat huojuivat sen verran huolestuttavasti, että jouduin tukemaan itseäni päälaellani räystäslautoihin huojuntaa hillitäkseni. Harvoin sitä kynäniskan henki on niskalihasten varassa. 


Juhlia valmistellessa kannattaa kolauttaa jalka mikkitelineeseen sen verran kovaa, että varpaalle löytyy jatkossa töitä Pride-lippuna.

Perinteisestihän juhlia pitää valmistella niin pitkään niin myöhään, että juhlien alettua nukahtaa sohvalle ensimmäinen kuoharilasi rinnuksilla klo 19.27. Seija onnistui kuitenkin olemaan muuttumatta berserkiksi ja pysyi tolpillaan jäätävästä hääräämisestään huolimatta. Sitten tulivat vieraat. Ja sitten oli hienoa.


Jee! Sus siunakkoon!


Koska lähipiirimme lähipiiriin kuuluu pappi, Seija Ala-Kautta harmitteli torstai-iltana, ettei ollut tajunnut ajoissa kysyä, voisiko tämä pappi siunata kotimme bileissä. Vaikkemme nyt sen suurempaa hengellistä kipinäsuihkua syöksekään, niin jonkinlaiset riitit ja perinteet ovat tärkeitä. Viimeksi kodissamme on kastettu molemmat lapsemme, Nonstoppolos ja Perintörinsessa. 


“Harvoin sitä kynäniskan henki on niskalihasten varassa.”


Viisi minuuttia Seijan harmittelusta olin sopinut kodin siunaamisesta ja päätinpähän vielä, että homma pidetään Seijalta salassa. Sain ohjeita ja kysymyksiä papilta - kutsukaamme häntä jatkossa vaikka Lateksi - ja pohdin, mitä musiikkia ja kuinka paljon sitä toimituksessa olisi. Päätin soittaa alkuun sellolla Sarabande-osan Bachin ensimmäisestä soolosellosarjasta, mutta toinen biisi tuotti hankaluuksia. Virret eivät oikein napanneet, joten koetin miettiä jotain koti-aiheista kappaletta. Lopulta valitsin loppuun yhden hienoimmista tuntemistani kappaleista: Tom Waitsin Take It With Me.


Kas Joonatanilla pitää aina olla jotain pureskeltavaa.

Koska Seija ei buukkailuistani mitään tiennyt, en oikein voinut biisejä treenailla. Buukkasin Waitsin biisiin seurakseni kuuluisat keikkajyrät Tommyn ja Laurien soittamaan viulua ja kitaraa. Seijalta koetin kautta rantain kysellä, tuleeko hänelle mieleen mitään kotiin liittyvää kappaletta, joka voitaisiin bileissä vetää yhteislauluna. Ei perjantaina tullut. 


Lauantaiaamuna sitten tuli. Seija oli täyttämässä varastoa kaikella, mitä ei haluttu vieraille näyttää, kun hän kertoi bileiden soittolistaa tehdessään saaneensa idean yhteislauluun. Se biisi oli Tom Waitsin Take It With Me. Vähän nieleskelin yllättyneenä. 


Vähän itkettää, kun tuppaa flashbackit nousemaan pintaan.

Siispä edelleen Seijan selän takana vieraille lähti tieto sekä kodin siunaamisen aikataulusta (“tule joko ennen 17.30 tai 17.50 jälkeen pyhyytesi asteesta ja / tai motarin ruuhkista riippuen”) että Waitsin biisin kertosäkeiden sanat (“laula mukana jos huvittaa”). Vastauksena tuli peukkua Lauttasaaresta, Leppävaarasta ja Porvoosta.


Yllärisiunaus, ylläriverta ja yllärilauluja


Vieraat saapuivat. Kohteliaisuuttaan hyperventiloivat kämppämme viehkoutta. No, rehellisyyden nimissä on sanottava, että kyllähän se hiveli ja jopa liikutti, kun kämppää niin kovasti kehuttiin. Onhan tämä meistä kaunis, kodikas ja viihtyisä ja kiva, jos muutkin tykkäävät. 


“Tom Waitsin Take It With Me”


Kutsu bileisiin oli klo 17 alkaen ja puoli kuuden maissa oli sovittu siunailut. Kantelin sellon diskreetisti asemiin ja asetuin soittamaan. Juuri kun olin aloittamassa, kuulin Seija sanovan, että “täällä on pieni tilanne päällä”. Laitoin sellon pois, sillä Seija oli roiskinut verta saarekkeelle, lattialle, matolle, kaapinoveen, housuilleen ja maissiletulle. Siis omaa vertaan. Ei me mitään viikinkejä olla. Seijan edellisenä päivänä sormeensa riipaisema haava oli päättänyt maksimoida saamansa huomion aukeamalla uudelleen. 


Siellä sello soi ja Seija sen kuin suikaloi salaattia.

Kun hurmeen roiske oli saatu taltutettua, asetuin uudelleen sellon taakse ja aloin soittaa. Seijan reaktio oli suhteellisen huvittava: hän vilkaisi lyhyesti suuntaani ja ilmeisesti totesi, että “siellä se taas jotain säätää”. Seija jatkoi vuoan rasvaamista tai jotain muuta vastaavaa, eikä sen koommin kiinnittänyt enää huomiota kuolemattomiin sulosäveliin, joita selloni huokaili, kuiskaili ja itki. Sitten pappimme Late alkoi puhua ja Seijan tajutessa, mistä oli kyse, reaktio olikin sitä vahvempi. Se reaktio oli liikutus. Suunnitelma onnistui ja talon emäntä oli ainoa, joka ei ollut tilaisuudesta tiennyt. 


Laten puhe oli hieno kombinaatio hauskuutta ja koskettavuutta. Hän oli rakentanut puheensa antamieni tietojen pohjalta ja haastatteli vielä Seijaakin kesken seremonian. Tilaisuuden päätteeksi laulettiin - kyllä - Tom Waitsin Take It With Me. 


Some-influensserin sydän suli viimeistään näiden säkeistöjen myötä.

Juhlallisen osuuden jälkeen alkoi juhlintaosuus. Vieraita tuli, kämppää esiteltiin, lahjoja tuli - kuoharia, pelargonia, atsalea, omenapuu, suklaata, ulkovalo, boho-henkinen ihana maljakko (Leppävaaran Sisustussu Unnittelu Oy:ltä), sähkösavustin (Salonkylä Design Shopista), Santahaminan historiikki ja vielä aineetontakin ylläripylläriä, nimittäin pari biisiä. 


Reipashenkinen bumbeli ja vähän tussukkaakin sen suulla rehottaa.

Hämmentävänä yllärinä saimme kuulla ensin Oulunkylän Stock-Aitken-Watermanin eli Cathrynin, Laurien ja Alexin sanoittaman feat. Tommy pianossa “Kaikki paitsi rakennus on turhaa”, jonka sanoituksia olen sirotellut sinne tänne tätä postausta. Kämmäilymme kipukohdat kammattiin kappaleessa kiitettävän kivuliaasti. Huikea.


Klaus Urtikaria und seinen Kvartett

Totaalisen tuoretta tuotantoa tarjosi toinen toverimme Yargos Dzinglbellos, joka oli tehnyt biisin meille ja meistä. Kyllä. Musiikillinen täsmäisku, joka oli kuulemma valmistunut 16.50 ja sen jälkeen biisin tekijä ja esittäjä olikin samantien koukannut suihkun kautta tupareihimme. Tämän tuoreempaa ei ole edes Lidlin paistopisteellä. Biisi kävi läpi matkaamme uuteen kotiin ja tässä muutama poiminta: 


“Soon there will be a massive house in our backyard 

and we will be packing our shit 

and renting a pelican to store our shit in 

and we will eat shit and it will all shitty and shit and shit and shit 

'till the bitter end”


sekä


“People's hands were deep in your pockets

so many fuckers and idiots involved in this project

the air vents were done all wrong”


Ja biisin lopetus. Tällä mennään suoraan klassikkojen syvään päätyyn:


“You can kiss her now under the mistletoe

right on her cameltoe”


Ihan paras! Biisin koskettavimmat kohdat kätken sydämeeni, enkä julkaise niitä tässä. Mutta että sellaista jengiä, jolla on sellaisia lahjoja.



Erityisen kunniamaininnan vierailtamme sai bilispöytä, joka on ollut tilapäisesti keskellä olohuonetta jo yhdeksän kuukautta.


Onnellisen olotilan omaatuntoa kolkuttava paha kaksonen oli, että tuntui kuin olisin ollut pieni voinökäre, jolta ei riittänyt tarpeeksi yhdellekään näkkärille. En siis tällä kommentoi mitenkään vieraidemme ihon kosteutta ja kimmoisuutta, vaan sitä, että kenenkään kanssa ei oikein ehtinyt hengata rauhassa. Sitä kai tämä diplomaattirouvan / trophy husbandin elämä nyt on. 


“Seija oli roiskinut verta saarekkeelle, lattialle, matolle, kaapinoveen, housuilleen ja maissiletulle.”


Kuusi tuntia hujahti, enkä ollut ehtinyt juoda kahvia tai edes käydä huippunätisti valaistulla terassillamme. Jälkeenpäin Seijan kanssa tajusimme myös, ettemme olleet ottaneet käytännössä yhtään kuvaa koko iltana. Se siitä muistojen helminauhasta. Ja sitten vieraat alkoivatkin lähteä, yksitellen, pareittain, pikkuhiljaa. Sentään muutama jäi istumaan myöhempään ja kiitos pihatuvan (bungalowin? chalet’n?) pariskunta Urtikaria jäi vieläpä yöksikin. 


Vieraiden hienovarainen vihje, että näitä voisi tarjota sitten niissä seuraavissa bileissä.

Harvoin sitä on hyrissyt, sykkinyt ja hehkunut hyvää mieltä. Nyt oli sellainen ilta, yö, aamu ja päivä. 


Ja hei vielä yksi juttu! Nimittäin kun hetkeksi ehdin istahtaa juhlissa kaverimme Mayan seuraan, sain kuulla vielä 


V***uilua haudan takaa


Maya aloitti kertomalla, että hän ei halunnut tätä meille aiemmin kertoa, mutta että ehkä nyt jo voi. Maya oli nimittäin aikoinaan ollut kävelyllä lähimetsässämme ja pysähtynyt katselemaan rakenteilla ollutta taloamme. Siihenpä sattui muuan naapurin mies, jonka rähjäämisestä olen aiemminkin postannut tässä ja tässä. Kyseinen herrasmieshän siirtyi alkuvuodesta taivaallisten rakennusvalvojien joukkoon. Kyllä, juuri se sama. 


Kun tämä herra oli nähnyt Mayan katselevan taloamme, hän oli tältä kysynyt, että “eikö olekin kauhean näköinen”. Kun Maya ei vastannut, mies oli jatkanut, että “kun se on niin v**un korkea”. 


“Se on niin v**un korkea.”


Tämä oli aivan loistava niitti bileille! Tämä mies tuli elämäämme ajamalla tontillemme ja huutamalla, kuka perkele on antanut luvan tehdä tällaisen talon. Jatkoi seuraavana kesänä soittamalla ja kysymällä talomme tulevaa väriä ja sen kuullessaan kommentoi, että ei saatana. Ja vielä hänelle tuntemattomalle kaverillemme jaksoi haukkua taloamme vitun korkeaksi. Kai tällä bingolla saa jo jonkun sapenmakuisen kahvipaketin jostain katkeruusbingosta? Rauha hänen muistolleen, talosta tuli silti punainen ja v**un korkea. 


Pöllökin on sitä mieltä, että ei pöllömpi naapuri.

Sanoinko jo, että oli ihanat, liikuttavat, kauniit, kivat, hauskat ja merkittävät bileet ja huikeat vieraat? Kukaan ei koskaan missään ole ollut yhtä onnellinen kuin me tuona iltana. I'm gonna take it with me when I go.



“Oli ihanat, liikuttavat, kauniit, kivat, hauskat ja merkittävät bileet ja huikeat vieraat.”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos kommentoit tai kyselet. Toivomme asiallista kielenkäyttöä. Tai no, vaadimme.

Kommenttisi julkaistaan tsekkauksen jälkeen. Älä siis huolestu, kun tekstisi ei heti näy. Arvostamme aktiivisuuttasi.