Lunta ovista - lunta ikkunoista

Voisiko joku muistuttaa niistä rakentajan talvieduista? Niitä oli siis, öö, ja sitten myös, hmmm, ja toki myös, totanoin. Tapaninpäivään saakka vihmoo vettä ja uuden vuoden jälkeen tupruaa lunta. Alkaa olla kyllä maanisdepressiivistä meininkiä: ensin masennutaan märästä ja sitten tuuperrutaan hankeen. Tai no, suomalainen sielunmaisema. Muistotilaisuudessa tarjotaan jäistä naurista. 

Kuluneen viikon teema on siis ollut lumi ja se, mitä kaikkea se on estänyt tekemästä tai mitä aivojen osia se on ketutustumakkeen räjähdettyä tuhonnut. 

Siispä: lumitöitä. Ja lumitöitä. Talon aluskate ei paljon auta, jos avoimista ikkunoista puhaltaa lunta läpi talon. Eikä kattoakaan laiteta kuntoon, jos aluskate on metrisen hangen peitossa. Tässä metri tarkoittaa alle puolta metriä, kuten Trumpillakin koko Amerikka tarkoittaa lippispäisiä natseja parittelemassa suistoalligaattorien kanssa.

Kuten kuvasta näkyy, lumikasa on isompi kuin talomme.

“Jäistä naurista”

Ikkunat, ihanaa!

Iso ilo olikin, että pystyttäjät olivat saaneet Pihlan ikkunat tiistaina paikoilleen. Ja koska kyseessä oli pyryisin päivä useampaan vuoteen (keskiviikoksi tosin luvattiin vielä pyllympää pyryä), olimme sangen iloisia ja helpottuneita nähdessämme, että talon sisällä ei ollutkaan laskettelukeskuksen verran hankea. Ja onhan se nyt kiva, että taas otettiin yksi näkyvä askel ja vieläpä ehkä eteenpäin. Ammattimiehille kiitos.

Ensimmäiset ikkunat liitävät ilmojen halki. Eivät olleet onneksi halki.

“Pystyttäjät olivat saaneet Pihlan ikkunat tiistaina paikoilleen.”

Koska tonttimme on pienempi kuin lumihiutaleen neljäs sakara, olemme olleet helisemässä sen suhteen, minne lumet voisi kipata. Kirvesvarren pitää olla tyhjänä, jotta pystyttäjien nosturiauto pääsee tontille ja kirvesvarren viereinen osuus on täynnä peltikatetta (se on muuten ollut tosi tarpeellinen siinä nämä kolme viikkoa), kaikenlaista lautaa ja muuta puuta. Sieltä kasojen väleistä on sitten koetettu rapsutella lumia muualle kuin suuhygienisti plakkia. Mutta kun kaikkialla muuallakin on lunta, niin minne lumi rapsutellaan?

Pieni hetkellinen helpotus saatiin, kun ikkunat nostettiin taloon sisälle. Se vapautti tontin pinta-alaa sen verran, että päästiin sysäämään lumia omistamaamme ojaan, siihen johon emme saa laskea vesiämme. Saadaankohan edes kipata lumia? Riskillä kuitenkin mentiin ja kolattiin sinne edes osa lumesta. Lapset tekivät itselleen kivan lumikuopan. Siinä voidaan sentään asua, jos talohommat menevät reisille. 

Odottelin kauhulla, rusahtaako ylärimaan. Ei rusahtanut. Upposi kuin Juhla-Mokka mummoon.

“Olemme olleet helisemässä sen suhteen, minne lumet voisi kipata.”

Maanantai kului tehdessä (kai ihan oikeasti edes vähän) hyödyllisiä raksahommia: aamusta tontille lumia putsailemaan ja katselemaan, miten ikkunat nousevat, sitten kestopuuta ja raksaroskaa kierrätysasemalle (20€) ja hain vielä 50 kiloa pellavarivettä ikkunoiden tilkintään. Ja sekä maanantai-  että tiistai-iltana puolitoista tuntia lumitöitä. 

Ebongo-elefantti oli jo pidemmän aikaa lisännyt kuitua mysliinsä.

“Lumitöitä”

Maanantai-ilta ja tiistaiaamu tarjosivatkin eeppisen jännitysnäytelmän rrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-automme kanssa. Koska kyseessä on merkittävä lisä kaikkiin pask mielenkiintoisiin hetkiin pask rakkaan raksa-automme seurassa, annamme tapahtumille otsikon

Eeppinen jännitysnäytelmä rrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-automme kanssa 

Tässä lähtötilanne. Kaikki vielä suht ok.

“pask”

Maanantai-iltana tontin lumityöt tehtyämme lähdimme kotiin. Käynnistimme pers raksa-automme ja elegantisti se huomautti kurkkuärrää sorautellen: 

FAULT. BATTERY CHARGE. 

Merde. Että akku pykii, sitä tuo vissiin tarkoittaa. 

Auto kuitenkin liikkui. Vähän matkan päästä runk automme vihjaisi viehkeästi kuin ilolintu pariisilaisessa yökerhossa:

AIRBAG NON FUNCTION.

Oui oui. Että airbag ei toimi. No pitää olla kolaroimatta tällä kilsan matkalla hirviin. 

Puoliso jarrutti, johon vit rakas automme hyräili Yves Montagnea siteeraten:

ABS NON FUNCTION. 

Merci, mon amour. Kukapa niitä lukkiutumattomia jarruja nyt kaipaakaan, kun on tiet täynnä lunta, näkyvyys huono ja liukkaat risteykset. 

Kuten näkyy, akun varoitusvalo palaa. Ei hyvä.

Pääsimme kotiin. Jätimme pers luottoratsumme yöksi lumisateeseen lepäilemään. Hieman pohditutti, miten aamulle luvatussa pyryssä tulisi hankkiutua töihin, kun etätyö ei ole vaihtoehto. Saikku toki toimii aina, vink vink.

Aamulla Seija Ala-Kautta kytki Marseljeesia vihellellen saatan laadukkaan raksa-automme lämmittimeen. Toivoimme, että patonkimme olisi yön aikana saanut pidettyä siestaa sen verran, että olisi unohtanut eilisen kuin Eurooppa Ranskan ydinkokeet Mururoalla. Ja Jacques Cousteaun märkä ja punainen pipo vieköön: sehän käynnistyi kuin keltaliivien mielenosoitukset, kun he eivät saaneetkaan ilmaista bensaa, vaikka he halusivat ilmaista bensaa. 

Nonni. Nyt palaa jo pneumaattisen tasauspuolankin jännitevalo.

Seija Ala-Kautta heitti minut töihin. Matka ei ollut kuin viisi kilometriä, mutta pyörätiet eivät varsinaisesti vetäneet puoleensa ihan samalla voimalla kuin Pigalle perjantai-iltana. Hyppäsin autosta ja Seija Ala-Kautta noudatti Salonkylän Fiuli ja Riisseli -konsulttiyhtiöltä saamaamme neuvoa ja suuntasi vaihdattamaan akkua alan liikkeeseen. Näin Seija jälkeenpäin kertoi:

Seijan ajettua reilun kilometrin työpaikaltani helveti kulkupeliimme syttyi varoitus

AIRBAG NON FUNCTION.

Voihan kehvatsu, ajatteli Seija. No, ei ole monta kilometriä jäljellä.

ABS NON FUNCTION.

Voi mavonsilimä, pohti Seija. Jaksa nyt vielä hetki, typer arvoisa automme.

LE TURVAVYÖ EST LE PASQUA.

Jaahans, huomasi Seija. Tätä ei ollutkaan eilen. Vielä parit liikennevalot ja sitten tämä romuk formulamme pääsee huoltoon.

TON CUL EST COMME CAFE AU LAIT.

Shit.

LES NORPPAS DANS LES PACOPUTCES.

Pliis, vielä yhdet liikennevalot.

Ja sitten syttyi argonerottimen hilalutkuttimen kipinävaihteen merkkivalo.

Eteen kaartoi Keski-Uudenmaan yhtyneiden liikenteessämatelijamummojen kiireetön kokoontumisajo. Mihinkäs tässä hoppu, valmiissa maailmassa. Uskokin on ollut mullissa ja puoli vuosisataa.

OLIS TÄSSÄ NYT VÄHÄN! Seija tuumi. Älä käytä tuulilasinpyyhkimiä, Seija muistutti itseään ja sammutti sisävalon, jotta virtaa riittäisi. Parkkipaikka häämötti.

NON, RIEN DE RIEN, NON JE NE REGRETTE RIEN.

Älä nyt saatana ala vielä veivata Édith Piafiakin, Seija karjaisi surke sitkeälle kuormajuhdallemme. 

Ja vihdoin, kaarros parkkipaikalle. Auto huoltopisteen eteen, jännäkakan karistelu lahkeeseen ja huoltomiehen puheille. Siihen alkuun ne perinteiset automiesten mielipiteet ranskalaisista autoista ja siitä, mikä tässä perkel vekkulissamme on vialla. 

Ei helevetti. Nyt palaa jo "Mutsis oli kun sua teki" -valokin.

Konepelti auki ja akkua vaihtamaan. Akku tosin sijaitsee takapenkin jalkatilassa. Ranskalaiset autot jne. Sen pois saadakseen pitää irrottaa etupenkki. Ja etupenkin kiinnitysruuvin avain löytyy takapaksin vasemmasta säilytyslokerosta. Takapaksin vasemmassa säilytyslokerossa oli kuitenkin vain puoliksi syöty aprikoosijugurtti ja vähän käytetty pessaari. Ranskalaiset autot jne. Jollain liekinheittimen momenttiavaimella penkki kuitenkin saatiin irti. 

Akkua ei. Huoltomies ei ohjekirjaa lukenut, koska ranskalaisten autojen ohjekirjat on ihan paskoja. Youtube-videolta kuitenkin selvisi, että tämänmallisen mulk ajoneuvon akussa on sivuissa kaksi nipsuliinia, joista napsaisemalla akku irtoaa. 

Ei ollut nipsuliineja. Ei napsaistu.

Tiedoksi, että kun tuo valo palaa, on paras joko poistua autosta tai laittaa raclettepannu valmiiksi.

Parhaimmillaan auton kimpussa paleli pari äijää ja Seija (aika äijä hänkin). Lumiaura ajoi sopivasti kinoksen pask automme eteen, joten kun auto päätettiin siirtää pikahuollosta pihalta sisään viereiseen korjaamoon, kunhan äijät ensin lapioivat kinoksen auton edestä pois. Sitten Seija koetti käynnistää auton. Se sanoi 

naks

samalla herkkyydellä kuin touloiselaisen kahvilan pöydässä baskeripäinen runoilija suutelee rakastettuaan.

Ja aina vaan uusia valoja. Tällä kertaa kyseessä oli joku ilmastointiin liittyvä juttu. Ehkä niinku ilmastointivalo.

Apuun tuli amerikanrauta ja hinausköysi (miten kuvaava vertauskuva myös poliittisesti). Ja näin rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-automme hinattiin tämänkin vuoden tammikuun alussa korjaamoon. Tällä kertaa ihan vain kyrvähtäneen akun takia ja kotikaupungissamme ja vain parikymmentä metriä. 

Akku vaihdettiin ja nyt vit saat perk helv sydänkäpysemme toimii taas ainakin parin chansonin ajan.

Historian siipien lätkyntää: ensimmäinen kuva ensimmäisen ja viimeisen rakennuttamamme talon  ikkunasta.

“Voisiko joku muistuttaa niistä rakentajan talvieduista?”