Pakkasta - ja auto p**kana

Pardon my French, mutta niin se nyt vaan oli. Eeppisen akkusaagan piti olla hoidossa, mutta spoileri: ei selvinnyt. Akun vaihtaminen ei paljon auta, jos vika ei ole akussa. Olikin akkulaturissa.

Ajelin nimittäin rrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisella rrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-autollamme tyytyväisenä töihin ja vähän ennen kuin aloin valmistautua parkkipaikalle kaartamiseen, kaiken maailman Edith Piafia alkoi taas sirkuttaa nestekidenäytölle. Pikkasen risoi aloittaa työpäivä. Onneksi olen alalla, jolla oman kyrsimyksensä voi kostaa itseään nuoremmille ja perustella sen jollain epämääräisellä.

Kuvassa demoni, joka piinaa ranskalaisia autoja.

“Akun vaihtaminen ei paljon auta, jos vika ei ole akussa.”

Auto jäi työpaikan pihaan seuraaviksi pariksi yöksi. Torstaina hurautimme sitten Salonkylän Fiuli ja Riisseli -yhtiön konsultin kanssa (kutsumme häntä jatkossa koodinimellä Mr. Mandocello) iltayhdeksän maissa työpaikalleni elvytyshommiin. Mukana oli törkeän pitkät jatkojohdot, jotka riittivät niinku sillai ihan todella just nippa nappa autolta työpaikan tuulikaapin pistorasiaan. 

Autonovet ihan jäässä. Akku jaksoi antaa sähkölukolle virtaa pari yritystä, sitten sekin hyytyi. Lukkosulaa tuuttiin. Ei auttanut. Ovet lukossa. Haimme naistenvessasta hiuskihartimen, jonka olemattomalla föönillä koetimme sulatella (lue, Mr. Mandocello koetti) oven tiivisteitä. Noup. 

Vielä viime yritys ihan manuaalisella avaimella. Ei. Ei. Eiku. Joo! Ovi aukesi. Sen myötä saatiin konepelti auki ja laturi sykkimään eloa akkuun. Leikki piti kuitenkin lopetella hieman ennen kymmentä, kun työpaikalla pamahtaa hälyt päälle, eikä huvittanut saada Falckin miehiä paikalle. Spoileri: Falckin miehet tulivat myöhemmin paikalle, tosin hieman eri syystä.

Kuvassa mielenmaisemani hyvänä päivänä. Kuva on vanha.

“Salonkylän Fiuli ja Riisseli”

Mr. Mandocello oli sitä mieltä, että akku oli saanut sen verran virtaa, että auto käyntiin ja ajoa kotia kohti. Hän hyppäsi omaan autoonsa, minä käynnistin omani. Pari sekuntia auton moottorin käytyä kilahti ruutuun

FAULT. BATTERY CHARGE

Ihasama, nyt mennään. Kötkytin pihasta ulos ja suuntasin kohti kotia. 50 metriä ajoa takana ja

AIRBAG TRES PASQUA

Mitä väliä. Antaa mennä. Seuraavat 50 metriä ja 

ABS NON FUNCTION

Big deal. We brake for nobody. 37 metriä ja 

LE MOTOR NE PAS BAISE TOI

Who cares. Je ne regrette rien, kuten Paula-Helena Tähkä laulaa. Sitten

JUMANKAARE JUU NÄÄS PÄIVÄÄ

ja ehkä vähän myös

HEI TONTTUOLETETUT HYPPIKÄÄ

Tiedotetta vilisi näytöllä kuin vegasilaisessa peliautomaatissa. Ei pysty. Olin ajanut alle puoli kilsaa ja kaikki vikakoodit oli jo viskottu ruutuun. Kurvasin päiväkodin parkkipaikalle, pysähdyin ja 

ELECTRONIC DEMOBILISATION

Ja auto teki saman mitä Ranskan armeija kesäkuussa 1940. 

Soitin Falckille (kuten aiemmin jo vihjasinkin). Sangen ystävällinen ihminen otti hinaustilauksen vastaan, totesi vakuutuksen olevan voimassa ja sovittiin käytännön järjestelyt. Le pasqua example de industrie des voitures de France jäi nököttämään kuin pulunkakka Sacre Coeurin portaisiin ja me suuntasimme kotiin. Oli muuten kylmä. 

Kuvassa toivonkipinä. Sammumaisillaan.

“ELECTRONIC DEMOBILISATION”

Tämän kaiken olisi toki voinut välttää sillä, että olisi suoraan soittanut Falckille ja tilannut hinauksen. Ilman jatkojohtoja, lukkosulaa tai hiuskiharrinta. Mutta olisiko meillä ollut yhtä hauskaa kuin nyt? Ei! Olisiko voinut olla vähemmän kylmä? Totta helevetissä!

Autoon vaihdettiin seuraavana päivänä akun laturi. Sen jälkeen se on toiminut jo useamman päivän. 

Tontilla on vielä kalliolaisyksiön vessan verran vapaata tilaa.

“Ilman jatkojohtoja, lukkosulaa tai hiuskiharrinta.”

Mutta koska saan suurimmat tulovirtani raksabloggauksesta enkä ranskalaisten autojen solvaamisesta, lienee paras päivittää kuulumiset tämän(kin) katastrofin osalta. Olihan sitä säätöä tällekin viikolle. Osittain siksi, että olen tyhmä, osittain taas siksi, että olen ääliö. 

Nimittäin samana torstaina, jonka iltana kävimme föönaamassa ranskalaista pökälettämme (le turde Francaise) pystyttäjä soitteli ja kertoi seuraavana aamuna tontille tulevan räystäänaluslautaa. Olimme koettaneet tehdä tälle matskulle tilaa pneumokokkiviruksen kokoiselle tontillemme vääntämällä lumitöitä, mutta pieni tontti ei kummemmin suurene, vaikka kuinka kolaisi peräsuoli pitkällä. 

Arvoisa lumi, jos nyt kuitenkin ulkona pysyisitte. 

“olen ääliö”

Pystyttäjän viesti kuitenkin oli, että maalaamattomat räystäänaluslaudat ovat suht haasteellisia maalattavia siististi sen jälkeen, kun ne on kiinnitetty. Siitäpä sain idean (tyhmän sellaisen, mutta hei, kaikkea ei voi vaatia), että pitäisikö laudat maalata viikonloppuna ennen kuin ne laitetaan kiinni. Siis -20 asteen pakkasessa ja pihalla. Hyvä idea!

Niin hyvä, että soitin maalifirmaan. Virtasen öljymaalilla voi maalata pakkasessa. Check. Kuivuminen nopeutuu lisäämällä kuiviketta maaliin. Sitä saisi Vantaalta. Check. Maalin toimitus onnistuisi heti perjantaina. Check. Maalaaminen pakkasessa lumihankien keskellä vie hengen ja / tai järjen. Check. 

Soittelin pystyttäjälle uudestaan ja esitin suunnitelmani tuhota mielenterveyteni ja perheemme harmonian rippeet. Suunnitelman kuultuaan pystyttäjä kehotti kuitenkin kysymään Eurohongalta, saisiko laudat valmiiksi pohjamaalattuina. 

Kysyin. 

Sai.

Check. 

Lautatoimitusta lykättiin siis viikolla ja laudat tulevat pohjamaalattuina. Ja isot pisteet Eurohongalle joustavuudesta: torstaina klo 16.13 saatiin vielä peruttua seuraavan aamun toimitus eikä minua edes haukuttu. Mitä nyt itseäni sätin siitä, että olin mennyt voittamaan uimakilpailun marraskuussa 1973. 

En arvannut, että raksaprojektiin kuuluu lapioida lunta ikkunoiden edestä. Ajattelin seurata edistymistä porealtaasta ja välillä kannustaa homma tekstarilla.

“Check.”

Mutta tämä lumen määrä. Jesus Maria Lopez de Santo Domingo con Sangre de Toro la Bamba Buenos Aires con Cojones! Sen kerran kun vielä tulee kunnon taikatalvi, se tulee silloin, kun pitäisi saada taloa pystyyn. Lumitöiden määrä viikossa alkaa olla lähellä viikoittaista työtuntimäärääni. Ja vaikka olenkin laiska, lähes kymmenen tuntia on silti ihan tarpeeksi. 

Ja rouva sieltä käyränkyläläisesta siltarummusta kysyy, miten muuten raksa edistyy. Kuulkaapa rouva hyvä, ei isosti. Törkeimpänä pakkasperjantaina pystyttäjät eivät raksalle tulleet, kuten eivät myöskään seuraavan viikon alkupäivinä. Uskon, että tähän on jokin muu syy kuin Tokmannilla jaettu ilmainen viina. Timpureiden kanssa saimme tehtyä lopullisen sopimuksen sisätöistä, joten siltä osin olen iloinen ja toiveikas. 

Sisäkuva tilanteesta, joka ei ole muuttunut pitkään aikaan. Outo valoilmiö johtuu pihalla palavasta rrrrrrrrrranskalaisesta rrrrrrrrrrrraksa-autosta.

“Jesus Maria Lopez de Santo Domingo con Sangre de Toro la Bamba Buenos Aires con Cojones!”

Näin paljon taas tuli kirjoitettua, vaikka asiasisältö olisi mahtunut yhteen tviittiin. On tää kyllä niin tätä. #patonkirektaalissa #blessed

Oma suosikkini tässä videossa tulee kohdassa 2:47.

“Pardon my French”