Rakenna & Remontoi - paluu messuille

Pari vuotta sitten, kun olin 33 vuotta nuorempi, ramppasin mussuni Seija Ala-Kauttan kanssa kaikilla raksa-aiheisilla messuilla (Rakenna & Romahda, Rakenna & Itke ja Rakenna, Rakenna & Kärsi & Unhoita). Pohdimme, kuinka ihana, helppo ja suhdettamme lujittava paraatimarssi raksaproggiksestamme olisi tulossa. Kodinkoneet hankittaisiin seuraavilta messuilta messutarjoushinnoilla, talotoimittajat kilpailisivat verisesti, kuka saisi toimittaa halvimmalla meille parhaan talon ja vastaava mestari muistaisi tehdä vastaavan mestarin hommia. 

Sitten joku puri lepakkoa. Talo saatiin pystyyn, mutta messut, messutarjoukset ja nuoruus jäivät unholaan.

“Rakenna & Romahda”

Nyt kolme vuotta, 178 000 hiusta, puoli miljoonaa kyyneltä ja euroa myöhemmin tein paluun nuoruuteni onnellisiin maisemiin Myyrmäki-halliin. Tuttu fiilis: sama paikka, samat kojut ja sama käsin piirretty miesten vessan kyltti. 

Otsikkokuva on vähän kuin Matti ja tämä on se Teppo.

Tavallaanhan tämän projektin huolettomin vaihe oli suunnittelu: sai leikitellä, piirrellä, jossitella, kokeilla ja kuvitella. Tyhmänä on helpompi olla huoleton. Messuilla ei ollut ennustajan kojua, jossa täti olisi povannut pakaroiden poimuista, että sähkömies uhkaa haastaa oikeuteen, IV-willit sössivät lähes kaiken muun paitsi - eiku ne sössi senkin - ja naapurin ukkogubbe räyhää jo silloin kun normaali ihminen vasta kättelee. 

Koska näitä messuja edelsi ajanjakso, jolloin kukaan ei kärsinyt koskaan missään yhtä paljon kuin me, tällä messuvisiitillä silmä tuppasi lupsaamaan vähän aiempaa enemmän. Energiaa ei riittänyt kummemmin vastata sähkönmyyjäsällien pariin kysymykseen, antaa silmälaseja puhdistettavaksi tai napsia Marianne-karkkeja tiilitehtaan ständiltä. Edes kuulakärkikyniä en saanut lapsille tuliaisiksi. Muutaman koetin napata esittelijöiden rintataskusta, mutta päätin luovuttaa, kun järjestyksenvalvojat olivat vetäneet minut kolmatta kertaa nippusiteillä patteriin. 

“Kukaan ei kärsinyt koskaan missään yhtä paljon kuin me.”

Ilmeisesti korona ja maailmantilanne näkyivät messuilla: ständejä oli hieman harvemmassa kuin viime vuosikymmenellä. Väkeäkin oli vähän, mutta se johtui oletettavasti siitä, että olin käymässä perjantai-iltapäivästä, jolloin normaalit ihmiset ovat normaaleissa töissä. Paitsi Jarkko, joka oli lähtenyt töistä kahdelta, koska etätyöt ja liukuma. 

Perjantaina messuilla esiintyvät tuntemattomammat uudet tulokkaat. Lauantaina paikalla ovat supertähdet Reiska ja Perttu.

Oikeastaan messuilla kannatti käydä ihan yhdestä syystä ja se oli kotimme IV-chrisien töpeksimän ilmanvaihtoasennuksen pelastava enkeli, Suomen Terveysilma Oy. Rakkaat IV-brucemmehan mossauttivat ennen joulua seiniimme ylläripylläripyllytöötit, jotka saivat minut keksimään 17 uutta kirosanaa entisten 79 käyttämäni lisäksi. Ulkonäöltäänhän nämä nyt seinissä olevat hjörtöngit ovat kuin möykkykalan kanssa risteytetty Merihaka. 

Tuo slogan on parempi kuin IV-sylvesteriemme "Kaikessa ihan pihalla".

Terveysilmalta saamamme Velcon näyteventtiili taas on niin huomaamaton kuin nyt venttiili hirsiseinässä voi olla. Siksi olen melkoisen riemuissani ja suorastaan liikuttunut (ellei tämä projekti olisi tappanut kaikkia inhimillisiä tunteitani raivoa ja pettymystä lukuunottamatta) voidessani ilmoittaa, että saamme korvattua IV-arnoldien hönötöötit näillä sisäseinien Sara Siepeillä. Tästä lisää tulevaisuudessa. 

Nämä venttiilit sain tungettua reppuuni ennen kuin jouduin nippusiteisiin (Poliisin esitutkintamateriaalia).

Tulevaisuudessa ihan siksikin, että tämän viikon nykyhetkessä ei taaskaan isompia tapahtunut.

Pähkinänkuoressa:

Seija Ala-Kautta sytytti puuhellaan tulet. Talossa haisi savu vielä seuraavana aamuna. Tuli ikävä kesämökille, jonka kodassa grillattiin muikkuja. Tuli myös häkämyrkytys. 

“Möykkykalan kanssa risteytetty Merihaka.”

Viemärin tarkastuskaivo ei ollut tukossa eikä täynnä. Tarkistin.

Messujen "Retroruskeimmat esineet" -sarjan ylivoimainen voittaja!

Otin yhteyttä vastaavaan mestariin. Soittelin hänelle tiistaina, vastaus oli tuttu:

Hemmetin rankkaa duunia, kun perjantaihin mennessä ei pääse tiistain palaverista irtoamaan. Jos vaikka ensi viikolla.

Mutta niin kauan kuin keski-ikäinen mies osaa tuntea iloa uusista IV-venttiileistä, maailmassa on toivoa. 

“Pohdimme, kuinka ihana, helppo ja suhdettamme lujittava paraatimarssi raksaproggiksestamme olisi tulossa.”