Hupsis - blogi täytti 2 vuotta

Kävi niin, etten edes huomannut, kun blogi lirvahti kolmannelle vuodelleen. Jossain vaiheessa aloin nimittäin pohtia, milloin tämän tuusaamisen aloitin ja tarkistuksen jälkeen totesin, että tässähän meillä on blogi uhmaiässä. Terveyskirjasto.fi:n artikkelia mukaillen:

“Kaksivuotias puhuu yleensä kaksisanaisia lauseita, mutta hän saattaa sanoa sanoja väärin ja toistaa niiden alkutavuja (vattaava mettali, plojekti on kakkaa). Yksilöllisen kielenkehityksen vaihtelu on laajaa: vaihteluväli sanaston kohdalla voi olla 0–600 sanaa (uli uli, valivali, vituvitu).

Kaksivuotias osaa jo vähän juosta, opettelee kiipeämään portaita ja yleensäkin harjoittelee tasapainoilua (mitä blogissa saa sanoa ja mitä ei). Kaksivuotias tahtoo saada ja tehdä mitä erilaisimpia asioita (blogiyhteistyöt ja ilmainen roina). Hänellä ei kuitenkaan ole käsitystä siitä, mitä hän voi saada ja mitä ei (mutku mä haluun ulkoporealtaan ilmatteeks!), joten tämä ikä on usein aikuisen (puolison) mielestä hankala. Blogi on aggressiivisimmillaan kaksivuotiaana, ennen kuin sosiaaliset taidot alkavat käyttäytymisessä näkyä (olisit itsekin, jos olisit punnannut nollaosaamisella kaikki rahasi vievää hirviötä maailmaan. Eiku nythän juuri kuvailin, millaista on olla äiti).

“Tässähän meillä on blogi uhmaiässä.”

Jos kaksivuotias ei vielä puhu yhtään ymmärrettävää sanaa, tarvitaan ammattilaisen kannanottoa tilanteeseen (Kiitän lukijapalautteesta. Se on olut tsi ptäskeää ja olen koeit7tanut otytaa siotä opijksi.)”

Rakennusvalvonnan mukaan ilmapallo ei vielä kelpaa asunnoksi. Tai ainakin se pitää lisäeristää, koska kaikki pitää lisäeristää.

Mutta hei, bileet. Juhlimme sitä muuttamalla tulevana viikonloppuna seuraavaan tilapäiskämppään. 

Vapun vappuilimme ilman raksailun rasitteita, mutta heti sunnuntaina roudailimme pahvia, muovia ja metallia tontilta. Poikamme Nonstoppolos oli tekemispäällä ja veteli raksaimurilla lähes koko päärakennuksen puhtaaksi sinne kertyneestä röynästä, sälppeestä ja tauhkasta. 

Raksalla ollessamme timpurikin pirautteli vapaalta ja kyseli, miten hommat ovat edistyneet. Oli helppo vastata, että ei. 

Rakennusprojektin onnistumisen kannalta avainasemassa ovat osaavat tekijät.

Mutta onhan tässä parissa vuodessa sentään jotain tapahtunut. 

2019

Kaksi vuotta sitten oltiin vasta valmistelemassa tontin ostoa. Sen hankinta mahdollistui sitten kesäkuussa 2019.

Kesällä suunniteltiin taloa. Sitten suunniteltiin lisää. Ja väärin. Ja uudelleen.

“Onhan tässä parissa vuodessa sentään jotain tapahtunut.”

Piharakennuksestakin oli syyskuussa 2019 jos jonkinmoista versiota. Osa kauheita, mutta osa paskempia. 

Päätettiin ottaa arkkitehti, joka on töidensä näköinen.

Vasta lokakuussa 2019 kerroimme vuosia hautomamme asiat lapsille (vanha koti revitään ja uutta suunnitellaan).

Pohdin myös, millaisia erilaisia valmiusvaihtoehtoja talonrakentajalle on tarjolla. Blogin tyyliksi oli tässä vaiheessa jo vakiintunut ärsyttävyys, loppumaton itsetyytyväisyys sekä verbaalinen onania.

“Hyväminähyväminähyväminähyväminä”

Pelasimme loppusyksyn kuvapingistä rakennusvalvonnan kanssa ja lopulta joku tuhansista tuherruksista lipsahti vahingossa rakennusvalvonnan verkonsilmästä läpi. Alkoi talotoimittajien kilpailutus.

2020 

Vuosi päättyi viemärin tukkeutumisella ja uusi vuosi 2020 alkoi vastaavan mestarin potkuilla. Vähänpä tiedettiin, että tätä kirjoittaessani menossa on jo kolmas vastaava mestari. Tai ainakin oletan, että hän ei ole vielä ottanut lopareita.

Harvinainen kuva: kaikki kolme vastaavaa mestariamme samassa kuvassa valmistautumassa raksa-alan palkintogaalaan. On ne raxsuja.

Autokin hajosi motarille. Jakopäänhihna katkesi. Pikkujuttu. Kerrankos sitä auton hinta tuplaantuu. 

Vuoden alussa siivoilimme muutaman tonnin taloesitteitä kaapeista, kun ajattelimme, että tästä eteenpäin kaikki on selvää, helppoa ja nopeaa.

Saimme ensimmäiset julkisivukuvatkin. Tosin emme tienneet, että muutama kuukausi myöhemmin kattokulma olisi lerpsahtanut kuin sanonkomäkenen sanonkomämikä sanonkomämissä.

“Tästä eteenpäin kaikki on selvää, helppoa ja nopeaa.”

Maaliskuussa 2020 iski koronanperkele. Myimme myös lopullisesti talomme isolle rakennusliikkeelle. Saimme jäädä siihen asumaan vielä ainakin puoleksi vuodeksi. Tämä hieman määräajasta venyi, muttei tarpeeksi, koska kirjoitan tätä kerrostalokaksiossa. Rakennusvalvonta halusi selvityksiä. Se sai selvityksiä. 

Huhtikuussa blogi täytti vuoden. Tehtiin sopivasti talokaupat. Maailma oli myllerryksessä, korona riehui, korona tappoi. Mikäs oli ostellessa. 

Talokauppojen jälkeen olo oli hulvaton. Vasemmalla pankkineiti, oikealla rakennusvalvonnan edustaja.

Pitkin matkaa sikamainen temppumme ostaa kaupungin kaavoittama tontti ja rakentaa siihen rakennusvalvonnan hyväksymä talo on herättänyt närää naapurustossa. Saimme naapurista vastalauseita talomme korkeudesta, joten mepä teimme talostamme rumemman, jotta ei vain olisi hyvä mieli sitä katsoessa.

Koska taloprojektissa on lukuisa määrä vastaavia, valvojia ja mestaajia, keräsin kaikki tarvittavat tehtävät samaan postaukseen. 

Eiku oli täällä toinenkin yhteiskuva meidän vastaavista mestareista.

Ja kappas: toinen vastaava mestarimme otti loparit. 

Heinäkuussa 2020 saatiin kuitenkin rakennuslupa hakuun. Uusi vastaava mestarikin löytyi. Neljättä ei ole vielä tarvinnut etsiä, mutta meneehän tässä nyt vielä muutama vuosi ennen talon valmistumista.

Elokussa saatiin rakennuslupa. Jee tai jotain.

Syyskuussa 2020 alkoivat oikeat työt: tontilta kaadettiin puut ja tehtiin maatöitä. Tuli kalliiksi. KVV-IV-valvoja otti loparit. Aloituskokouskin oli.

“Ja kappas: toinen vastaava mestarimme otti loparit.”

Lokakuussa paalutettiin. Tuli kalliiksi. Kävimme myös talotoimittajamme luona varmistamassa, että tehdas on ihan oikeasti olemassa. 

“KVV-IV-valvoja otti loparit.”

Marraskuussa 2020 timpuri otti loparit. Parempia hommia oli luvassa riittävästi, joten ei halunnut lähteä meidän työmaallemme. Heipsu. Pystytys alkoi (ja jatkuu yhä, koska meillä ei asiakkaina ole väliä eikä munia). Naapurikin kävi oksentamassa pahaa oloaan meidän päällemme. Siis ensimmäistä kertaa. 

Joulun hengessä riideltiin sähkömiehen kanssa, koska olemmehan viekkauvella ja vääryyvellä käyttäneet häntä hyväksi maksamatta kuin vähintään riittävästi. Lienee turhaa sanoa, että sähkömies otti loparit?

“Timpuri otti loparit.”

2021

Uusi vuosi 2021 alkoi kylmänä ja lumisena. Pystytys (vielä silloin jopa) eteni. Ja raksa-auto oireili. Sillä oli kai ikävä Nizzan rantabulevardeille. Ja sittenhän se kyrvähti ihan kokonaan. Timpuritkin aloittivat kylmän kyytinsä kotikatastrofimme kimpussa. 

Helmikuussa tapahtui se, mitä olimme odottaneet ja pelänneet: muuttokäsky kodistamme. Hiihtoloma siis pakkailtiin apinan raivolla. Piharakennus alkoi nousta ja kattoakin taidettiin tehdä. 

“Sähkömies otti loparit.”

Ja maaliskuussa 2021 sitten kotimme lakkasi olemasta koti ja kylmeni. Pahalta tuntuu edelleen. Piharakennuksen evoluutio eteni yhä. Uskalsimme suunnitella jo hieman sen sisustustakin, vaikka toiveikkuudesta aina rangaistaankin. 

Rakennusvalvonnan rankaisuryhmä sai vihiä, että elättelimme toiveita talon valmistumisesta.

Huhtikuussa meistä tuli irtolaisia. Ei enää vanhaa kotia eikä vielä uutta. Ei kyllä kellään ole koskaan ollut yhtä rankkaa kuin meillä. 

Ai niin, ja blogi täytti kaksi vuotta. 

Hirsitalo on niin kylmä, että juhlatkin pitää viettää lisäeristeeseen kääriytyneenä.

Vaikka blogin päätehtävä tässä blogosfäärissä onkin uhriutua, valittaa ja katkeroitua, haluan lämpimästi kiittää jokaista tekstejä lukenutta ja kommentoinutta. Tukea, palautetta ja vinkkejä on tullut paljon. Kiitos ja leuka rinnassa kohti talon valmistumista ja Kodotus-blogin 7-vuotisbileitä!

“Kiitos!”