keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Seuraava muutto - vanha koti murskana



Hupaisaa, miten nopeasti sitä solahdettiin edelliseen 40 neliön kerrostalokaksioon. Kun ei ole lähes 17 vuoteen asunut kerrostalossa, yllätyin, kuinka leppoisaa ja rauhallista viime kuukausina oli. Parina yönä yläkerrasta kuului muutaman iloisen veikon rupattelua ja rappukäytävässä tuoksahti hieman rastafarin lauantai, mutta kaikin puolin mukavaa meillä oli. Lähtömmehän sai reilun viikon lisäaikaa, kun putkirempan työmiehet joutuivat koronakaranteeniin, mutta sitten taas mentiin. 


Vapun jälkeisellä viikolla kuskailin jo pikkuhiljaa turhaa kamaa varastoon ja loppu roudattiin uuteen asuntoon lauantaina. Jos edellinen tilapäiskämppä oli ihan kiva, niin tämä uusi on vielä selvästi kivempi: olo on kuin Airbnb-kämpässä - osittain siksikin, että tämä on kalustettu. Tilaa on kymmenisen neliötä enemmän, mutta huoneita saman verran. Lapset siis jatkavat sohvalla nukkumista, ja minä huonosti. 


“Rappukäytävässä tuoksahti hieman rastafarin lauantai.”


Pesukone, patjat ja muuta ryönää saatiin viedä varastoon, koska nykyisessä asunnossa ne ovat valmiina. Kantoapuna oli onneksi Salonkylän Kolvuu ja Rouduu Oy:n kunniapuheenjohtaja, kutsukaamme häntä vaikka nimellä Juho. Edellinen kämppä piti luovuttaa omistajilleen lauantaina klo 17. Kello 16.59 Seija Ala-Kautta ja Perintörinsessa riipivät viimeisen himmelin katosta. Yksi iPad tosin meinasi jäädä kaappiin, mutta niitä minulle nyt satelee kuuden kappaleen päivävauhtia lahjuksina innokkailta blogiyhteistyökumppaneiksi halajavilta. 


Sohvatyynyjen välistä ja alta löytyi proteiinia, nöyhtää ja Interpolin etsimä tyttäremme.


Vastaava mestari ei sitten maanantaina soitellut, mutta tiistaina ilmoitti, että keskiviikkona on runkokatselmus rakennusvalvonnan kanssa. Sinne sai mennä Seija Ala-Kautta, kun itse olin lähitöissä. Keskiviikko olikin yhtä läpipääsemisten triumfia, kun runkokatselmuksen lisäksi rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-autommekin läpäisi katsastuksen. Ei toki puhtaasti, mutta rimaa hipoen. Rakennusvalvonnan edustaja oli kuulemma oikein mukava ja kehaisi, ettei tonttimme kaltaista metsään (tai ainakin kissankusemaan suohon) rajoittuvaa tonttia nykypäivänä enää näin läheltä keskustaa löydy. Toki hän ensiksi tokaisi talostamme, että “onhan se aika korkea”, mutta tässähän ei ole mitään uutta meidän korvillemme. 


Koetin vihjata pesukoneelle, ettei puristelisi reittäni suihkuun punkiessani ja suihkuverholle, ettei lääppisi, kun olen naku ja märkä. #MeTooBathroom.


Puolisoni Seija Ala-Kauttan kanssa tuli viikonloppuna puheeksi, että kumpikaan meistä ei osaa nähdä tai kuvitella tilannetta, jossa asumme oikeasti uudessa talossamme. Muuttovalmiissa tai vastaavassa talossahan on jo kaupantekohetkellä tiedossa, milloin saunaan pääsee ensimmäistä kertaa. Meille talon rakentuminen on ikään kuin liveroolipeli, jossa larppaamme mukana kylvämässä kultakolikoita ahneille kääpiöille, mutta jonka lopputulosta emme kykene / uskalla kuvitella tai odottaa. 


“Onhan se aika korkea.”


Pari päivää muuton jälkeen kävimme lasten kanssa hakemassa polkupyörämme edelliseltä kämpältä. Erehdyin ehdottamaan, että käydään katsomassa, missä kunnossa vanha kotimme / lasten syntymäkoti / tähän mennessä ainoa oma kotimme on. Se oli virhe. 


Kotia ei nimittäin enää ollut. Kaivuri oli pistänyt sen matalaksi. Murheellista, miten pieneen kasaan purua ja vääntynyttä kattopeltiä jokin niin rakas ja tärkeä voi mennä. Jos aiemminkin oltiin kodittomia, niin nyt todella ollaan. Emmätiä. Ehkä hyväkin, että jokin on niin konkreettisesti ohi, että paluuta ei ole. Kiva tietty olisi, jos uusi talo etenisi reippaasti. Timpurit lähtivät kaksi viikkoa sitten, ja runkokatselmusta lukuunottamatta mikään ei ole edistynyt, kun he eivät ole potkimassa asioita eteenpäin. 


Koti. Nyt ja aina.


Nyt tontille tarvitaan pystytysporukka (etäisesti muistan sellaisen joskus tontillamme olleen) tekemään omat hommansa, putket ja johdot pitäisi laittaa kuntoon lattian alla, jotta päälle saadaan Termex-selluvilla, maalämpö ja lattialämmitys. Sitten timpurit voisivatkin ratsastaa takaisin ja laittaa kuntoon lattiat, sisäkatot, laatoitukset ja elämämme. 


“Liveroolipeli, jossa larppaamme mukana kylvämässä kultakolikoita ahneille kääpiöille.”


Muurarikin tarvittaisiin jossain vaiheessa. Pyysin jo parilta firmalta tarjouksen tiilistä. Vähän minua loukkasi, kun ensimmäisessä firmassa minua pidettiin niin tyhmänä, että tarjouksesta oli tehty erittäin selkeä, asiallinen, eritelty ja hintavaihtoehdot sekä toimitussisältö oli listattu kattavasti. On tässä kuitenkin oltu näissä raksahommissa jo aika syvällä. Haalaritkin on ja kaikkee. Osaan puhua raksaa, vaikka ylilaskutuksessa onkin vielä puutteita.


Kahdessa kuukaudessa tämä oli kertynyt sohvan alle. Kuvasta on jo GDPR-syistä poistettu pesukarhu, kolme Kela-korttia ja Ilpo.


Toisessa tarjouksessa taas mieltäni lämmitti se, miten fiksuna he minua pitivät: olin kysynyt erikseen hellaleivinuunin, tiiliseinän ja savupiipun materiaalien hintaa. Sain tarjouksen, jossa luotettiin matemaattiseen lahjakkuuteeni (yo-kirjoituksissa 3 pistettä yli minimirajan) ja tarjouksen sisältö oli suunnilleen muotoa 


“Tiilen hinta on xx, laasti maksaa yy euroa kilo, sitä menee 175 kiloa, seinään menee 330 tiiltä, päättele siitä savupiipun menekki, koska me ei kerrota. Jos Antero lähtee Lappeenrannasta mopolla Laihialle liehittelemään Hjördistä, kuinka monta kertaa hänen on syötävä ABC:n härkärunkku lankkuperunoilla ennen kuin Hjördiksen hypotenuusa menettää positiivisen varauksensa?”.


Tiili on sellainen kova ja punainen, paitsi pohjalaisen minkkifarmarin tiilitalo on keltainen, notta naapurit näkee, että rahaa on saatana!



“Kotia ei nimittäin enää ollut.”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos kommentoit tai kyselet. Toivomme asiallista kielenkäyttöä. Tai no, vaadimme.

Kommenttisi julkaistaan tsekkauksen jälkeen. Älä siis huolestu, kun tekstisi ei heti näy. Arvostamme aktiivisuuttasi.