Heippa rakas koti - elvytys lopetettu

Nyt ei ole enää eikä vielä kotia. Se rakas talo, josta tuli koti kesäkuussa 2006 on nyt tyhjentynyt, hiljentynyt ja kylmennyt autioksi taloksi. Autiotalo se ei ehdi olemaan ja hyvä niin. 

Tässä talossa lapsemme syntyivät ja kasvoivat. Olohuoneen sohvannurkassa pienet nyytit ovat tuhisseet sylissäni. Keittiön alalaatikkoa ovat pienet kädet penkoneet - laitoimme sinne tarkoituksella lasten tavaroita, jotta muut laatikot pysyisivät rauhassa. Lautalattialla pienet jalat ovat konttaillleet, kaatuilleet ja ottaneet ensiaskeleensa. Lutranneet vannassa saunan keskilauteella.

Voisin jatkaa listaa uuden talomme valmistumiseen saakka, mutta pysytään nyt kuitenkin 2020-luvulla. 

Rakentamisen köyhdyttämissä talouksissa joudutaan turvautumaan luoviin ratkaisuihin. Sama laatikko voi toimia aluksi vauvansänkynä, sitten istuimena ja lopuksi asuntona.

“Tässä talossa lapsemme syntyivät ja kasvoivat.”

Kyyneleitä on pyyhitty moneen otteeseen. Jokainen teko talossamme on ollut vääjäämätön mutta vastahakoinen askel kohti sitä tilannetta, jonka olemme tienneet liiankin kauan. Irtipäästäminen on kestänyt vähän laskentatavasta riippuen jo neljä vuotta. 

Osa talostamme on jatkanut matkaansa uusiin koteihin, erityisesti Laurojen uusiin koteihin.

Osa valurautapattereista lähti kaverimme (Lauran) ostamaan vanhaan kansakouluun, osa (toisen Lauran) satavuotiaaseen hirsitaloon. Kuistin ikkunoista syntyy (kolmannelle Lauralle) kasvihuone. Neljäs Laura haki pari sivupöytää. Valurautamankeli pääsi seuraavaan kotiin (ei Lauran) blokkaamaan kulkureittiä. Maalämpöpumppu vietiin Per-Olofin konehallia lämmittämään.

Lauroja ei saatu kuvaan, mutta Lauran mies sentään. Ja joku toinen mies. Tai ehkä se on poika nimeltä Laura.

“Laura”

Niin, se maalämpöpumppu. Sukulaismiehet Pohjanmaalta ajelivat sen perjantaina hakemaan. Ja samana päivänä takaisin. 

Tuokiokuva: kaksi seitsemänkympin korvilla olevaa eläkeläismiestä ähertää, ronklaa ja roudaa ahtaassa tilassa miehenmittaista painavaa laatikkoa ja kiskoo sen jäisiä betoniportaita auton peräkärryyn. Samaan aikaan minä föönaan ankanmuotoisella hiustenkuivaajalla sukkiani kuivaksi vessassa. Mutta hei, meillä on vaan erilaiset osaamisalueet, kaikki hommat on yhtä arvokkaita. 

Ei ole.

Maalämpöpumppu on poissa. Jäljellä on enää kesken jäänyt takaisinmaksuaika.

Näppärä koururatkaisu ovipellistä, kädestä ja fleecepaidasta.

“Föönaan ankanmuotoisella hiustenkuivaajalla sukkiani.”

Kun maalämpöpumppu irrotettiin, alkoi talomme hidas vaipuminen kohti tiedottomuutta. Pattereissa ei enää kiertänyt vesi, kylmä alkoi hiipiä sisään. Talossa alkoi leijua hienoinen savun aromi, ilmeisesti poistetuista takan ja leivinuunin luukuista. Tyhjät huoneet kaikuivat. Lattialle jäi kengänjälkiä, vaikka kuinka kuistin mattoon jalkoja pyyhkikin. 

Säästäväisinä koetimme itsekin ottaa jotain talosta talteen. Pas- / kuskasimme molemmat vessanpöntöt välivarastoon. Jos niiden ansiosta säästetään vaikkapa 500 euroa, niin meillähän on varaa ostaa kaksi tuntia lisää timpurintyötä. Oma viehätyksensä oli toki kannella pönttöä ja pohtia, mitä sieltä valuva ruskea neste sisältää. Mutta mitäpä sitä ei säästön eteen tekisi. 

Seija-tonttu esittää ahtaisiin tiloihin sävelletyn päntäneläisen paskapyttypolkan.

En tiedä, mitä tuo on, mutta pöntöstä se tuli. Jokaisen ikääntyvän miehen tulevaisuus.

Mmmmmmm. Marabou.

“Pas- / kuskasimme molemmat vessanpöntöt välivarastoon.”

Ja sitä kamaa. Luulin olevamme puolivälissä, kun näköjään vasta 10 prosenttia roinasta oli kuskattu. Joka nurkassa oli roudattavaa, vaikka siinä nurkassa ei enää pitänyt olla mitään. Ja kun selkänsä käänsi, nurkkaan oli ilmestynyt taas jotain uutta. Karsintaa olisi pitänyt tehdä paljon rankemmalla kädellä, mutta kun ei pysty. Ei vaan kykene. Panen toivoni siihen, että kamojen ollessa varastoituna suhteeni niihin viilenee ja pystyn osasta luopumaan. En nyt toki kaikesta, kuten kutosluokan kouluaineista, vanhasta passista, risasta (paino sanalla “kopan läpi voisi ajaa mopolla”) maniskasta tai punanuppisesta vivusta, josta en tiedä, mistä se on, mutta kun se on hieno. 

Hometta ei talostamme löytynyt. Rometta kyllä.

 

“Ja sitä kamaa.”

Teimme reilu kymmenen vuotta sitten siideriä. Oman pihan omenoista kato, sellaista artesaanisidukkaa, jolla kuvittelimme maksavamme talolainan seuraavan ravintolapäivän jälkeen käteisellä pois. Hirveää paskaahan siitä tuli. Puolet maistui kirpeältä ihan vähän käyneeltä mehulta, jossa ei ollut yhtään makeutta eikä hiilihappoa. Puolet haisi munapierulta. Pahoittelut vulgääristä kielenkäytöstäni. Ja koska siiderien laatu oli näin huikea, niin totta kai niitä varastoitiin kellarissa kymmenen vuotta, kunnes ne viimeisenä talontyhjennysiltana kaadettiin kylmentyneen kellarin pesuhuoneen viemäriin. Pakkohan niitä oli maistaa. Ei haissut enää munapieru, mutta yhtä paskalta ne edelleen maistuivat. Pahoittelut edelleen ylideskriptiivisestä kielenkäytöstäni.   

Hapoton, perskahteleva, munapieruinen. Sopii hyvin viemäristä löytyvän puolimädän karvamättään kanssa. Jättää kodittoman jälkimaun.

“Puolet haisi munapierulta.”

Operaatio pesukone päättyi kyyneliin kuin Tauskin ja Virpi Kätkän duetto. Olin ottanut oikein nokkakärryt, joilla lähdimme kiskomaan konetta ylös kellarin portaita. Portaan pirulaiset vain tekivät mutkaa, jolloin nokkakärryjen alalipareen antama tuki jäi niin vähäiseksi, että pesukone tipahti kärryiltä ja rymisi seitsemän betoniporrasta alas. Seija Ala-kautta jäi koneen ja patterin väliin. Tuloksena ruhjeet käteen ja mustelma, jonka koloristisuus saisi Rafael Wardinkin kateelliseksi.

Olisin laittanut tähän kuvankin, mutta Seija ei antanut kuvata pyllyään. Lähimmäksi pääsee kuvittelemalla jalomuotoisen joulukinkun, jolla on Pride-tatska. 

Ei tästä vielä minun kuolinsiivoukseni tullut, talon kylläkin. 

Peräkärry oli muuten jäätynyt kunnolla maahan kiinni, kun sitä tarvittiin. Toisaalta ainahan me ollaan kärsitty enemmän kuin kukaan koskaan.

“Seija ei antanut kuvata pyllyään.”

Sitten käytännön vinkki: jos sinulla on iso lämpökomposti, jossa on muhinut sellaista muhjupaskaa (pahoittelut jne), joka saa puutarhan kukoistamaan, niin tyhjää se muhjupaska kompostista. Ja tyhjää se muhjupaska ennen kuin se jäätyy kompostiin ja kompostipönikkä pitää roudata alapihalta katolta tippuneiden ja jäätyneiden lumivallien yli, kapeita jäisiä betoniportaita yläpihalle ja sieltä peräkärryn kyytiin. Valmistajan mainoslaulua mukaillen: “Yks kakkaa, kaks kakkaa, eipä muuten vitutakkaa!” (pahoittelut jne).

Pönikkä saatiin kuin saatiinkin kyytiin. Tai siis minua vahvempi kaverimme asian hoiti, minä puhaltelin voikukan hahtuvia ja tein haikuja.

(Faking komposti,

tästä lähtien kaikki

sekajätteeseen)

Kuvassa komposti. Sen edessä peräkärry ja joku pönttö.

“Muhjupaska”

Aijuu, sellainen hirsitalokin meillä on rakenteilla. Nyt jos vähän tässä jätän marttyrointia vähemmälle, niin kai sitä voi raksankin kuulumiset kertoa, vaikka kyllä tässä tuskassa marinoituminen kivempaa olisi. Luulin nimittäin aiemmin, että kukaan ei ole kärsinyt yhtä paljon kuin me, mutta vasta nyt tiedän sen.

Terassi

Kun aikoinaan (hihi, nuorina ja innokkaina) suunniteltiin taloa, pohdimme terassin(kin) kokoa ja onko se normaali ja mitä muut sanoo pukuhuoneessa liikuntatunnin jälkeen. Päädyttiin suurentamaan sitä viime hetkellä vielä viitisenkymmentä senttiä. Puhun nyt siis terassista. 

Kun tontti oli lanattu murskekentäksi, piirtelimme murskeeseen talon rajoja. Totesimme tuolloin, että helekatti taitaa terassista tulla melekoosen kokoonen. 

Kun tonttiin oli hakattu ne 329572304957235 terästolppaa, katselimme, että simpura se terassi onkin vielä jötkälehempi. 

Kun talon pystytyksen myötä terassin vasat oli laitettu, ällistelimme, että jumprahuitti se terassihan on suuree ku Rinta-Keturin Niilon EU-tuilla pykäämä AIV-siilo. 

Kuluneella viikolla terassille saatiin kattovasat. Tuolloin meille vasta hahmottui, että ievana se terassihan on isompi kuin Juholla, kun se oli saanut ysiluokan pojilta vinkin, mihin imuria voi myös käyttää. Juho käveli kyynärsauvoilla kolme viikkoa. 

Suviseuroista kysyivät, saisivatko osallistujat majoittua terassillemme. Neuvoin provinssirokkilaisista oikealle. Asuntovaunut voi parkkeerata kaasugrillin taakse.

“Helekatti taitaa terassista tulla melekoosen kokoonen.”

Vähän pohdiskelin, kuinka paljon terassi blokkaa näkymiä ja varjostaa olohuonetta. Mutta toisaalta meillä on nyt 40-neliöinen katettu lämpimän ajan olohuone, jonne mahtuu huoletta grilli, iso ruokapöytä, säkkituoli, poreallas, jakkiaitaus, jukeboksi, leikkuupuimuri, Jehovan todistajien valtakunnansali, Opetusministeriön väistötilat (sisäilmaongelma) ja Juhon kyynärsauvat.

Ja jos nyt katon varjostus alkaa tosissaan häiritä, voihan tuon vaihtaa valokatteeseen. Sitten voi syksyllä ihailla limaisia lehtiä pään yllä lillumassa. Tuskin kuitenkaan riittää energiaa ja rahaa lähivuosina katteen vaihtamiseen.

Välillä projekti näyttää ihan idylliseltä. Pitää varmaan jatkossa ottaa kuvia omasta talosta.

“Jakkiaitaus”

Koska terassikin saa pian pellit, jouduin maalaushommiin. Talon katon ja terassin katon väliin jää suhteellisen nirkoinen pala seinää, joka on myöhemmin pirullinen maalattava. Oli se tosin nytkin. Nämä säät vaan ovat olleet vuodenaikojen vastine munapierun hajuiselle siiderille. Syksy satoi, sitten tuli lunta ja lunta ja lunta ja sitten tulikin 79 astetta pakkasta ja sitten tulikin vettä ja sitten yhtenä päivänä olisi voinut maalata, mutta Tonyn perhe oli käymässä ja sitten tulikin taas lunta. Sään ja almanakan kultaisesta leikkauksesta löytyi yksi sopiva päivä, joten kiskaisin haalarit päälle (sotkin silti takkini) ja läksin sutimaan. 

Maalaussää oli oikein miellyttävä: viitisen astetta pakkasta ja auringonpaiste. Vetelin ensin kolme hirsipaneelia italianpunaisella Virtasen neljän öljyn maalilla. Muu talohan ollaan ajateltu maalattavan punamullalla eli keittomaalilla, mutta Virtasen maalia voi läiskiä pakkasellakin ja sävy on suunnilleen sama. Lähes piiloonhan se jää muutenkin. Hieman sydän tykytti, kun keikuin kestopuisella lankulla, alla uudet ikkunat ja maali oli terassin kannattajapalkin päällä. Katastrofin ainekset olivat ilmassa. 

Maalaustelineen alapuolelta suhahteli lentokoneita. 

“Vuodenaikojen vastine munapierun hajuiselle siiderille.”

Meni kuitenkin yllättävän hyvin: litran pönikästä meni ehkä kolmannes. Jälki oli riittävän siistiä siihen nähden, että maalaus jää käytännössä piiloon. 

Sitten oli tarkoitus sutia räystäänaluslaudat valkoisella. Hetken sudin, kunnes tajusin, ettei mitään järkeä; jos punainen seinä jää piiloon, niin aluslaudat vasta jäävätkin. Nehän eivät näy oikein mitenkään oikein minnekään. Kun vielä fiksusti viime tipassa tajusimme tilata ne pohjamaalattuina Eurohongalta, ne ovat jo suunnilleen valkoisia. Eivät yhtä valkoisia kuin Trumpin kannattajien unelma Amerikasta, mutta riittävän valkoisia aluslaudoiksi, joita kukaan ei koskaan näe. Päädyin siis maalaamaan vain noin metrin matkalta ne aluslaudat, jotka saattavat teoriassa terassin katon alta pihaan vilkkua.  

Jos maalaa talon ja terassin katon väliä, niin onko sillä mitään väliä? Tää oli hauska.

“Hetken sudin, kunnes tajusin, ettei mitään järkeä.”

Sen sijaan keskitin tarmoni ja huomioni otsalautoihin: niitä on pirullista maalata, jos rännit ovat paikallaan ja muutenkaan katon päällä ei viitsi turhaan hillua. Maalasin siis otsalaudat. Maalin menekissä oli valtava ero: sileä hirsipaneeli ei imaissut maalia juuri yhtään, karheannöyhtäinen otsalauta sen sijaan sitäkin enemmän. Ehdin jo huolestua, piisaako litran purkki mihinkään, mutta aika sopivasti sitä onneksi oli. Nythän muutkin otsa- ja näkyviin jäävät räystäänaluslaudat kannattaisi maalata, mutta arvatkaa mitä. Ei ehdi eikä jaksa. Eikä kyllä pystykään, jos taivaalta tulee taas Oberstdorfillinen lunta. 

Kuuntelin Venomia ja päätinkin maalata seinän verelläni. Onneksi on niin huono hemoglobiini, että sävy oli luonnostaan italianpunainen. 

“Karheannöyhtäinen otsalauta”

Vastaava mestari piipahti työmaalla palaveeraamassa sähkömiehen kanssa. Nousi kiva pieni nokkapokka, kun sähkäri oli sitä mieltä, että sähköreikien poraaminen seiniin oli timpurien tehtävä. Timpurien mielestä taas mutsis oli. Sähkäri ei poraa, eivätkä timpurit poraa. Taidan ostaa suosista lekan ja moukuuttaa seiniä, kunnes jostain alkaa reikää pilkottaa. Samalla tavalla entisaikana käytiin kosimassa. 

Potkaiskaa muuten minua emojilla nilkkaan, jos lähden vielä siihen yhteen rautakauppaan, ellei ole ihan pakko. Kun toisesta kaupasta on tähän mennessä heikoimmillaankin tullut 38 prosenttia alennusta, niin nyt sain huimat 4 prossaa tästä toisesta. Mutta kato bonukset päälle kato. Nyt sentään tartti ostaa vain kaksi rullaa ilmansulkupaperia, mutta jo nekin olisi saanut toisaalta 9 euroa halvemmalla. Ja jos joka kerta säästää 9 euroa, projektin loppupuolella on säästänyt helposti 27 miljoonaa. Rakentajatili my ass. 

Ei helevetti. Pimeässä ja väsyneenä koetat tunkea Makitan paloja tällaiseen arvoituslaatikkoon. Ei menneet muodot kohilleen eikä neliskanttinen palikka pyöreään reikään.

“Mutsis oli.”

Ja voisiko tämä lumentulo nyt loppua? Olisi tarpeeksi hommaa ilman kahden tunnin kolaamistakin, eikä ne hiihtokelit kuitenkaan enää palaa. Vähän samanlaista kiusantekoa kuin talon rakennuttaminen. Mutta niin vaan kolattiin pari tuntia. Pohdintaa aiheutti seuraavanlainen vastuuketju: jos pystyttäjien piharakennuksen katolle laittama pressu lähtee kovassa tuulessa irti, minkä seurauksena lumipyry täyttää piharakennuksen, jolloin pystyttäjien piharakennukseen jättämät kamat ja härpäkkeet peittyvät lumeen, onko vika meidän? Veikkaan että on ja se maksaa 2000 euroa. 

Sieltä löytyi ainakin ruuveja, rullamitta ja Kyllikki Saari.

Todennäköisesti juhannukselta saadaan samanlaista kuvaa.

“Ja voisiko tämä lumentulo nyt loppua?”

Väliaikaisesta kerrostalokämpästämme poikani Yannis Nonstoppolos muuten totesi, että “kyllä tällaisessa talossa voi asua”. Omakotiasuja elämysmatkalla. Sitä seuraavaa omaa kotia odotellessa. Katse uljaasti vuoteen 2027!

Mutta kylän tuolla puolen uuden kodin saamme.

“Se rakas talo, josta tuli koti kesäkuussa 2006 on nyt tyhjentynyt, hiljentynyt ja kylmennyt.”

Väliaikaiskämppä tuli - ja meni

Lähdetään nyt siitä tosiasiasta, että nyt on ollut nätistikin sanottuna helvetin paska fiilis. Toiset toimivat kriisin hetkellä tehokkaasti ja kylmän viileästi. Minä sen sijaan olen ollut kuin rrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auto tulipalopakkasilla: käynnistyn jos käynnistyn ja kaikenlaista murhetta on koko ajan. 

Kiitos puolisoni Seija Ala-Kauttan kamat on saatu pakattua ja lapsetkin ovat saaneet ruokaa. Oma kontribuutioni on ollut ajaa kamojamme varastoon. Sen suhteen meillä kävi oiva munkki, kun saatiin niin iso tila, ettei jokaista pinoa tarvitse nostaa kolmen metrin korkeuteen saadakseen kaiken mahtumaan. Paino sanalla mitentätäroinaaonnäinpaljon. Mutta pitäähän joka taloudessa olla puolimetrinen ledvalaistu muovitonttu, kora ja Otamatone. 

Näissä laatikoissa on osa avaimenperäkokoelmaani.

“Kiitos puolisoni Seija Ala-Kauttan kamat on saatu pakattua.”

Ajatus siitä, että parin viikon sisällä talo jyrätään, painaa edelleen niin musertavana, että voin fyysisesti pahoin. Tätä asiaa on veivattu jo neljä vuotta (olen veivannut tätä asiaa jo tässä blogissakin pari vuotta, sori siitä). Ei auta, silti ahistaa ja pahasti. 

Meillä on ollut alusta saakka mahdollisuus majoittua vanhempieni kämppään Helsingissä. Se olisi halpa, mutta vähän kaukana lasten koulusta ja työpaikaltani. Etuna olisi edullinen hinta ja (muuten) mukava sijainti. Olemme kuitenkin koettaneet etsiä kotikaupungistamme kämppää edellä mainituista syistä. Ja sitten tärppäsikin, löytyi kelpo vaihtoehto:

Plussat:

Vuokra - ok, kalliimpi kuin vanhempien kämpässä, mutta vähintäänkin siedettävä

Vuokra-aika - joustava. Loistavaa! Kun ei ole tietoa, valmistuuko piharakennus kahden kuukauden vai Joe Bidenin toisen kauden loppupuolella, mahdollisuus asustella sen aikaa kun tarvis, on iso plussa.

Sijainti - kotikaupungissamme, sinänsä ok. Eurolla ei saa Ferraria. 

Koko - n. 40 neliötä. Mahdutaan.

Tää me otetaan. Muutto tämän alle viikon päästä. Kiva, lapsetkin innostui. Sovittu.

Miinukset:

Ei saatukaan kämppää.

Yhä löytyy aarteita myytäväksi. Potta, anyone? Lisämaksusta ilman lisätäytteitä.

“Ei saatukaan kämppää.”

Eläkkeelle jäänyt kunnantaksidermisti sieltä Tuusulanjärven levälautalta kyselee, että eikös se nyt ollut jo sovittu. Olihan se, arvon taksidermisti. Näin siinä kävi:

Kämppä oli vuokrattu yritykselle, jonka työntekijä majoittui kämppään muualta Suomesta pääkaupunkiseudulla käydessään. Firma oli tehnyt vuokrasopimuksen maaliskuun loppuun, mutta työntekijä oli lähdössä jo helmikuun lopussa. Itse asiassa jopa niin kovalla vauhdilla, että vessanpönttökin oli täynnä kiihdytysraitoja. Vuokranantaja lähti siitä, että hyvittää kuukauden vuokran firmalle ja me muutamme maaliskuun alussa. Firman toimitusjohtaja taas lähti siitä, että jos jostain voi vetää herneen nenään, niin siitä vedetään. Mehän ei täältä lähdetä!

Kävimme keskiviikkoiltapäivänä sopimassa asiat, torstaiaamupäivänä vuokranantaja pudotti tämän pommin. Elämäni lyhyin vuokra-aika, 18 tuntia. 

Ja eiku Toriin, Saton, Lumon, Oikotien, Etuoven, Nuorisoasuntosäätiön ja ties mille sivuille. Ei oikein tärpännyt, kun minimivuokra-aika oli 6 kuukautta. Optimismini ei kaiken tämän jälkeenkään ole ilmeisesti karissut, kun ajattelisin puolen vuoden olevan liian pitkä aika. Facebook lauloi, kun pyrimme muistuttamaan kaikki kavereitamme, että kukaan ei koskaan ole missään kärsinyt yhtä paljon kuin me ja mekään emme ole tähän mennessä kärsineet niin paljon kuin kärsimme juuri nyt.  

Sininen on teippi, siniset on saumansa sen. Valkoiset on karmit, persaukisuutta symboloiden.

“Jos jostain voi vetää herneen nenään, niin siitä vedetään.”

Saatiin vinkki kämpästä. Käytiin katsomassa. 

Plussat: 

Sijainti - kotikaupungissamme, lähellä nykyistä kotia, kauhakuormaajan rouhaisut saattavat kuulua parvekkeelle myötätuulella. Helppo koulu- ja työmatka.

Vuokra - edelleen kohtuullinen, joskin kalliimpi kuin kahdessa muussa vaihtoehdossa. 

Vuokra-aika - vappuun asti, sitten alkaa putkiremontti. Ei tarvitse roikkua liian pitkällä sopimuksella.

Miinukset: 

Sijainti - kauhakuormaajan rouhaisut kuuluvat parvekkeelle myötätuulella

Vuokra - edelleen kohtuullinen, joskin kalliimpi kuin kahdessa muussa vaihtoehdossa. 

Vuokra-aika - vappuun asti, sitten alkaa putkiremontti. Vuokra-aika on todennäköisesti liian lyhyt siihen, että pääsisimme muuttamaan piharakennukseen vapulta.

Kylppäri - jos haluaa suihkuun, pitää joko kiivetä pesukoneen yli tai ryömiä lavuaarin alta.

Otettiin kämppä. Tämä jopa saatiin.

Hiihtoloma ei siis ihan talven riemuissa sujunut. Vanhemmat pakkasivat ja roudasivat ja lapsenvahdin hommaa hoiti Roblox. Ei tehty tuohilehmiä, eikä juotu kuumaa mehua termoksesta hiihtoretkillä. Lapset sentään tekivät lumesta Totoron. Sekin sitten suli. 

Studio Ghiblin suurimpia menestyksiä on Liikkuva linna. Meidän jatko-osamme nimi on Hyytynyt raksa-auto.

“Ei tehty tuohilehmiä, eikä juotu kuumaa mehua termoksesta hiihtoretkillä.”

Mutta hei, tämän uhriutumisen ohellahan meillä on sellainen raksaprojektikin. Mitähän sinne? 

Räystäänaluslaudat saatiin päärakennukseen. Näyttää heti taas vähän valmiimmalta. 

Ikkunat teipattiin ulkopuolelta ja sisälle tungettiin pellavarivettä. 

Siellä se rrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrraksa-auto pellavaisen akkunan takana jönnöttää. Sammui taas, mutta olihan pakkastakin +5 astetta.

“Tämän uhriutumisen ohellahan meillä on sellainen raksaprojektikin.”

Alapohja alkoi olla lähellä valmista. Kiesus se onkin kestänyt, mutta työnjälki näyttää kyllä hyvältä. Homma jatkui siihen perään sisäkaton pahvittamisella. Meille tulee ilmansulkupahviksi Termex Kraft. Se toimii molekyylisellä atomivärähtelytasolla yhdessä Termexin selluvillan kanssa ja on ruskeaa. 

Sain sanottua työmiehille, että jatkossa ei enää passaa tupakoida talon sisäpuolella. Aika kivasti siellä leijui röökinhaju ja se ei ole ehkä ihan sitä sisäilmaa, mitä tässä haetaan. Tuskin tuo nyt sentään pysyväksi vielä tässä vaiheessa jää.

Rautakaupoissa on yhä vähän sellainen olo kuin olisi Borat-uikkareissa kauneimmissa joululauluissa; ammattirakentajat nojailevat ammattirakentajien tiskeihin ammattirakentajahaalarit päällään ja itse koettaa olla maksamatta ihan kaikesta ihan täyttä hintaa. Mukavaa(kin) palvelua ja kiitettäviä alennuksia olen onnistunut kyllä saamaan, mutta eivät ne aina helpolla ole tulleet. 

Sikaflex, kavereiden kesken Notkea Persu.

“Jatkossa ei enää passaa tupakoida talon sisäpuolella.”

Tapaus 1:

Rakentajapalvelun kaveri antoi teipeistä alennusta 40 prosenttia. Kassalla summa oli ihmeen suuri. Onneksi avasin suuni, sillä kassan täti oli luullut alennusprosentin ensimmäistä nelosta ykköseksi. 

Tapaus 2:

Samoja teippejä sekä Sikaflexiä hakemassa. Kävin ensin muuan toisessa rautakaupassa. Kovin Turha keikka. Ensinnäkään Tescon no 1 -teippiä ei ollut valikoimissa ja muutenkin ilmansulkuteippien valikoima oli yksi. Kassalla kysyin, millaista alennusta näistä rakentajana saa, jolloin kassan täti puolihappamana sanoi, että “mun täytyy ne täältä erikseen kaikki katsoa”. Pyysin tätiä siis erikseen sieltä katsomaan. Sikaflexistä sai alennusta 7 prosenttia ja teipin alennusprosentti oli nolla. Enpä ostanut. Siitä seuraavana aamuna olikin 

Tapaus 3:

Ajelin Helsingin puolelle saakka teippien perässä. Otin parikymmentä rullaa. Ovh. 33 euroa rulla. Ei mitään köyhien teippiä. Näistä oli kuitenkin tippunut kahdella aiemmalla kerralla se 40 prosentin alennus. Niinpä menin samoja prosentteja vinkumaan nytkin rakentajapalvelun miäheltä. Oli ystävällinen ja teki parhaansa kaivaakseen minulle niin hyvät prosentit kuin kone antoi myöten. 38 prosenttia antoi. 

Tulosti kassalapun ja marssin kassalle. Siellä ihmettelin hintoja, kun ei kovin halvalta vaikuttanut. Marssin takaisin rakennuttajapalveluun. Ihmeteltiin yhdessä. Todettiin, että ei olleet alennukset tulleet perille kassalappuun asti. Teki uuden. Edelleen ongelmaa. Kolmas kerta - tällä kertaa kone herjasi, että noin montaa teippirullaa ei ole olemassa. No ei, kun kahdella kuitilla oli jo järjestelmään lyöty 30 rullaa ja saldo oli sen mukaan päivittynyt. 

Lopulta prosentit saatiin kohilleen, marssin kassalle ja kassahenkilö lähes hymyili. Halpaakin oli, meni vain puoli tuhatta euroa. 

Kuvassa näkyvän sinisen ilmansulkuteipin hinta on siinä kuudensadan euron korvilla. 

“Ei auta, silti ahistaa ja pahasti.”

Muuttohulinaa - ja luopumisen tuskaa

Tiesinhän minä, että tämä päivä koittaa. Tiesin jopa, että se koittaa nyt. Tiesin jo kuukausi sitten. Silti asian varmistuminen järäytti päästä vatsanpohjaan niin, että viime päivät on linssissä kimmeltänyt tippa. 

Siis: maaliskuun alusta emme enää asu kodissamme. Lasten syntymäkodissa. Ensimmäisessä omassa kodissamme. Kodissa, jonka päätimme myydä, ottaa rahat ja juosta kohti hirsitaloa, jota ilman maailmassa olisi yksi narsistinen raksablogi vähemmän.

Toiveikas näkymä kohti saunarakennusta. Ajattelin viettää siellä eläkepäiväni, kunnes poikamme kuluneella viikolla ilmoitti, ettei aio koskaan muuttaa kotoa pois.

“Maaliskuun alusta emme enää asu kodissamme.”

Loppuun saakka toivoin, että iso rakennusyhtiö lykkäisi projektiaan ja pääsisimme vanhasta kodista uuteen ovelta ovelle kulkematta vankilan kautta. Mutta ei, välimuutolla mennään. Kamaa varastoon ja me väliaikaiskämppään.  

Halltexeja, anyone? Ja hei, rotanpissa ei ole yhtään niin ikävää, miltä se kuulostaa.

“Välimuutolla mennään.”

Niin että terkkuja hiihtolomalta. Suksiminen ei ole ollut päällimmäisenä agendalla. Rrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrraksa-auto on osoittanut kyllä tilavuutensa henkilöautoksi, mutta kovemmat keinot on nyt otettava käyttöön. Kovempien keinojen nimi on iskältä lainattu peräkärry. Fiksut kaverimme muuttivat kuukausi takaperin. He ottivat muuttofirman. Me ei. Näkyykö tässä jokin toistuva kuvio? 

- Ostetaanko valmis talo?

- Ei, rakennetaan mieluummin.

- Otetaanko muuttovalmis?

- No ei tod. Kilpailutetaan joka jumalan hammastikku. Ja otetaan vielä muutama mulkku urakoitsija. 

- Perustukset saisi kätevästi perustusfirmalta.

- Njääh. Otetaan maatyöt tuntitöinä, että ne tulisivat varmasti kalliiksi ja sit paalutus toiselta firmalta ja korkomittaus kolmannelta, neljäs firma voisi katkoa ja hitsata ja viides pystyttää talon paitsi että tulisijan perustuksen voisi tehdä kuudes firma ja kaikkea tätä voisi valvoa kolmas vastaava mestari, kun enaimmäinen sai potkut ja toinen otti loparit. 

- Kiva idea. Tilataanko sushia?

- Eiku mä voisin fileoida pallokalan itte tällä moralla. Netissä on hyvät ohjeet.

Koivupuinen keittiö, anyone? Deedeeärräläiseltä täryjyrältä kuulostavan tiskikoneen saa mukaan. Jos ei halua, saa silti.

“Me ei.”

 

Olemme siis pakanneet ja roudanneet ja selvitelleet asumiskuvioitamme. Ne näyttävät riittävän toiveikkailta, joten isoin stressi on saada talo tyhjäksi. Olen lisäksi koettanut saada rintamamiestalostamme kiertoon mahdollisimman paljon kamaa, koska hienoja vanhoja ovia sun muuta on rikollista kuskata kaatopaikalle. Keittiö koneineen meni kaupaksi nimelliseen hintaan, samoin kellarin valurautainen mankeli. Pakko kai hyväksyä, että tästä aikaikkunasta ei kaikkea ehdi saada kiertoon. 

Väliovia anyone? Kuten joskus krapulapuuppa, nämäkin tulevat kahvan kanssa.

“Isoin stressi on saada talo tyhjäksi.”

Pari minuakin vahvempaa pianonkantajaoletettua haki Seija Ala-Kauttan pianon. Kyllä voi tunnearvo maksaa, painaa ja olla hankala roudattava. Piano on vanha saksalainen jötkäle ajalta, jolloin pelkästään Saksassa oli yli tuhat pianotehdasta. Se selittää, miksi pianoja saa suunnilleen kantaa ilmaiseksi monesta kodista ulos - paino sanalla välilevypoks. Meidän pianomme kantaa mukanaan tarinaa, jossa Seijan paappa n. sata vuotta sitten (Seijan paappa oli vanha ja niin alkaa olla Seijakin) hommasi sen jostain pohjalaisesta autiotalosta. Emme sitä tähän autiotaloon halunneet jättää, vaikka kahden roudauksen hinnalla (kotoa varastoon ja varastosta uuteen kotiin) olisikin ostanut jo kelvollisen sähköpianon, jota eskarilainen jaksaisi kantaa vasemmassa kainalossaan. 

Sinun paska saksalainen pianosi tähän? Tämän huoneen nimi lasten syntymään saakka oli muuten bordelli.

“Kyllä voi tunnearvo maksaa, painaa ja olla hankala roudattava.”

Ai niin, mehän taidetaan myös jotain rakennuttaa. Viikko on sujunut mukavalla meiningillä. Alapohjan äherrys on timpureilta loppusuoralla. Koko tähänastinen työkomennus on kulunut 80-senttisessä alapohjassa ja saatanallisperkeleellisessä pakkasessa. Nyt ehkä alkaa helpottaa. Samoin saunarakennus on edennyt, tosin pari teräspaalua oli sitten jäänyt katkomatta perustussuunnitelmassa määriteltyyn korkoon ja niille tarttee tehdä jotain. Ja jos jotain tarttee tehdä, niin se maksaa tonnin, paitsi yleensä enemmän. Mutta hei, se luki piirustuksissa kyllä aika pienellä. 

Ja pohjamaalatut räystäänaluslaudat. Sydän ja halipusu. Meidän EI tarvinnutkaan maalailla niitä 20 asteen pakkasessa. Nyt laiskuri minussa jo miettii, jaksaako niitä maalata ollenkaan toista kertaa. Jätetään vaan tolleen paskan näköisiksi ja väitetään, että ne on Riviera Maisonia. 

"Saisko tohon räystäänaluslautaan kaunokirjoituksella vaikka "Love Happiness You Very Dear Home Cock Pussy Dream"? Olis tosi sillai ihanan sillai tiäkkö."

“Se luki piirustuksissa kyllä aika pienellä.”

Päärakennuksen peltikattokin tuli valmiiksi. Kunhan lumet sulavat (hihihii), pitää ainakin yhden  sadevesiviemärin sekä salaojan tarkastuskaivon paikkaa hieman tarkastella. Toinen kun on piharakennuksen portaiden edessä, toinen taas ajoväylällä. Pientä. Perus. Kato näin nää tehdään kato. aina kato tulee jotain yllättävää ja ne hei luki piirustuksissa aika pienellä.

Kirkkaassa raksavalossa kaikki virheet paljastuvat. Näissähän on oksia!

“Ja ne hei luki piirustuksissa aika pienellä.”

Näiden päivien jälkeen muuten Suomessa lienee minun lisäkseni kymmeniätuhansia muitakin, jotka tietävät, mitä on alijäähtynyt vesi. Käsittämätöntä, miten koko auto voi olla jääkerroksen peitossa kuin olisi jäänyt yöksi grönlantilaisen sadettimen alle. Kuskasin kolme kuormaa kamojamme varastoon ja joka välissä oli pakko pitää sisätilanlämmitintä päällä ja skrapata apinana ennen joka starttia. Toki auto huusi taas engine faultiakin, mutta rutiinit luovat turvallisuutta. 

Vessan retrohtava peili, anyone? Ei kerro, ken on maassa kaunehin, mutta joka aamu näyttää kyllä, ken ei.

“Tiesinhän minä, että tämä päivä koittaa.”

Saunarakennus kohoaa - korkealle

En kadehdi talomme pystyttäjiä enkä timpureita: oli sen verran arkangelit kelit, että näihin verrattuna ruotsalaisten suhtautuminen koronaa sairastavaan vanhukseenkin tuntuu lämpimältä. 

Saunarakennus kuitenkin kohoaa. Tämä projekti tulee kalliiksi, ja oikeastaan saunarakennus konkretisoi, miksi näin on: meille rakennetaan yhtä isoa taloa ja toista pienempää taloa. Piharakennus / saunarakennus tulee 18-senttiä paksusta hirrestä, materiaalina sama massiivikuusihirsi kuin päärakennuksessakin. Pesutilojen, olohuoneen ja saunan väliset seinät ovat 14-senttistä hirttä. joten onhan tätä massiivipuuta melkoinen metsä näissä taloissa. Tämä nielu sitoo hiilidioksidin lisäksi myös rahamme.

Pakkasen takia pystyttäjän silmämuna jäätyi ja hymy hyytyi.

“Meille rakennetaan yhtä isoa taloa ja toista pienempää taloa.”

Palavan rahamme monumenttia on hierottu jo kauan ja kauan sitten. Suunnitelmia on tehty säälittävästä naurettavaan ja kubistisesta karseaan. Ensin veivattiin tönön muotoa ja huonejärjestystä, sitten veivattiin varaston portaat huitsin nevadaan. 

Suhteellisen täräyttävältä näyttää myös saunarakennuksen korkeus: se on tosiaan piäni talo eikä mikään varastonruppana. Koska pilariperustus ja tuulettuva alapohja vaativat 80 senttiä ryömintätilaa, se tarkoittaa samalla, että lattiataso on pitkälti yli metrissä. Silloin ikkunoiden alareuna on pitkälti yli kahdessa metrissä, joten ilman tikkaita meitä ei tirkistellä. 

Mutta mikä se on tuo ruskea, joka sieltä loimottaa? Sehän on...

“Suunnitelmia on tehty säälittävästä naurettavaan ja kubistisesta karseaan.”

Ja vielä siitä korkeudesta: rakennuksen toisessa päädyssä on katos. Se muuttui autokatoksesta pienemmäksi, mutta ehkä myös monikäyttöisemmäksi katokseksi, kun ravan vaatimusvanne alkoi kiristää päätä. Ja korkeus mainittu jälleen: koska katos on avoin, maanpinnasta kattoon on tilaa 203479 metriä. Tai ainakin about 4 metriä. Jos siis tuohon joku noheva nikkariniilo osaisi tehdä silmää satuttamattoman toisen kerroksen, niin varastotilaa piisaisi. Tai voisihan siitä tehdä vaikka arktisen elämyslavan hypotermiaturisteille. 300 e / yö ja paleltuneet ruumiinulokkeet tarjoiltaisiin aamupalalla pekonina, nakkeina tai ties minä piirakoina. Taustalla soisi Sweeney Toddin soundtrack.

Vähän stressaan pesuhuoneen toimivuudesta. Sinnehän tulee suihkun lisäksi myös lavuaari ja vessanpönttö. Kyllä, vessanpönttö. Rouva sieltä sortoniemeläisestä mutteripannusta ulisee, että jos Martti-vainaa kuulisi tämän, Martti kuolisi tähän eikä siihen rotanmyrkkyyn karjalanpaistissa. Miksi sitä pitää saunassa kakkia, eikö mikään ole enää pyhää? Se Seks Pistolssikin yritti pitää konserttia ja valot pidetään päällä, kun tukisukkia riisutaan. 

... vessanpöntön ruskeanlämmin hohde. Jesmiina-Ladygagaque unohti taas vetää pöntön ja nyt siellä kelluu nestorin miikkulainen.

“Miksi sitä pitää saunassa kakkia?”

No rouva hyvä. Tuossa aiemmin sanoin, että meille hupsistakeikkaa tuleekin tällainen toinen pienempi talo. Ja talossa on hyvä olla vessa. Mutta koska neliöitä on rajatusti, niin pönttö pesuhuoneessa säästää tilaa. Tarkoitus ei tokikaan ole soittaa udmurtialaista rektaalipolskaa samalla, kun muu perhe nauttii löylyistä. Sen sijaan esim. vieraiden tai tuttujen majoittamisen kannalta on ihan kätevää, että piharakennuksen asukas voi tehdä tarpeensa muualle kuin kamiinaan tai naapurin mangopuskaan. No ei mango oikeasti ole puska, se on nisäkäs.

Ihan itte muuten veivattiin postiloora telineeseen. Kadunnumero ei ole oikeasti kasi, mutta ei sitä raaski poiskaan ottaa, kun ilmaiseksi saatiin.

“Voi tehdä tarpeensa muualle kuin kamiinaan tai naapurin mangopuskaan.”

Sen verran kapoinen tila pöntölle saattaa jäädä, että mitään aistillista lasitiiliseinää ei näkösuojaksi saa. Verho? Pino tyhjiä maitopurkkeja? Laama?

Jos pöntön lisäksi pesuhuoneeseen / minikeittiön yhteyteen tulisi pyykkikoneliitäntä, niin pihapiirissämme olisi ihan kivan kokoinen yksiö. Olohuone minikeittiöllä 15-18 neliötä (riippuen, jääkö suunniteltu varasto rakennusvalvonnan tarkastuksen jälkeen paikalleen) sekä n. 8 neliötä kylppäriä ja saunaa. Kai siinä jo asuisi. Ainakin me mielellämme, jos tästä muuttorumbasta nyt jonnekin ensin selvitään. 

 

“Tämä projekti tulee kalliiksi.”

 

Äijiä katolla - äijiä maassa

Jouluun saakka stressasin, kun satoi koko ajan. Joulun jälkeen stressasin, kun tuli ja tulee lunta metrin päivässä. Sitten kun ei ihan joka päivä enää tuiskunnut, pukkasikin sellaiset pakkaset, että alapohjan teipit eivät tykkää tarttua. Mutta kuten viime viikolla kirjoitin, ei ehkä aleta odottelemaan plussakelejä. Nyt teipataan beibe!

Ukkoja on kuluneella viikolla ollut parhaimmillaan tontilla seitsemän: kolme pystyttäjää, pari timpuria ja pari kattokassista. Kattopellithän ovat olleet tontillamme jo miltei parisen kuukautta, mutta kun aluskate saatiin vasta aatonaattona ja ruoteet nyt, niin eipä peltejäkään voitu aiemmin asentaa. 

Nyt sitä peltiä kuitenkin on, jee! Mehän tällaisinä piipertävinä hippiboheemeina ajattelimme taloomme havunvihreää kattoa ja sellaisena se on lupakuvissa. Kyseinen väri olisi kuitenkin kustantanut yli puolikkaan touhutonnin enemmän kuin tylsänharmaa (Tikkurilan värikartassa “Norsun persnöyhtä”), joten päätimme säästää. Tosin säästäminen ja rakentaminen sopivat yhteen suunnilleen yhtä hyvin kuin Venäjä ja sateenkaarilipun heiluttaminen Punaisella torilla. 

“Norsun persnöyhtä”

Kiitos hankien korkeiden nietosten, pientä arpapeliä päästiin pelaamaan myös rännien syöksytorvien kanssa: kattofirman päällysmies kyseli, onko syöksytorvien paikkoja tiedossa, kun niitä ei ole julkisivukuvissa, joiden mukaan yleensä kuulemma mennään. Kaivelin LVI-asemakuvan esille ja koetin sieltä tulkita asiaa. Varmistin myös maaurakoitsijalta, että ovat tehneet hommansa piirustuksen mukaan ja kävin tontilla tekemässä kattomiehille selkoa. Koetin parhaani mukaan pitää huolen, että yksi ränni päättyy keskelle olohuonetta, toinen on liesituulettimessa ja kolmas sohvalla. Jätin viimeisen tulkinnan kuitenkin vastaavalle työnjohtajalle. Hänellä saattaa olla enemmän kompetenssia sanoa jotain fiksua asiaan. 

Ja voi jetin perse tätä lunta. Nyt sitä ei ole enää paljonkaan tullut, mutta sitä on jäänyt. Saunarakennuksen hirsinippujen väliin jäänyt lumi oli päässyt pakkautumaan ja tiivistymään suunilleen neutronitähden tiheyteen. Muovisella lumilapiolla fossiloituneen hangen hakkaaminen vaikutti suunnilleen saman verran kuin krokotiilin koputtelu höyhenellä. 

Seija Ala-Kautta hankki takkinsa Tampereen Rouvainpukimo Osakeyhtiön poistomyynnistä v. 95 eKr (ennen Kuin rakennettiin). Seija Ala-Kautta on niin kuuma beibeli, että jos olisi yhtään kuumempi, lumityöt olisivat hoituneet silkalla Seijan läsnäololla.

“Väliin pakkautunut lumi oli päässyt pakkautumaan ja tiivistymään suunilleen neutronitähden tiheyteen.”

Avuksi tuli jokin rakennustelineen osa, painava ja epäkäytännöllinen jönkki, jolla jöhnimme hankea hajalle. Kun olimme lähes kaiken saaneet nuijittua, huomasimme, että naapurilla olisi ollut autokatoksessaan kunnon rautalapio. Sillä loput. Pikku visiitti venähti parituntiseksi. Kiitti talvi. Kiitti taas.

Tässä on jönkki. Sillä jöhnitään. Sama selitys kelpaa myös, kun joku kysyy, mistä lapset tulevat.

“Pikku visiitti venähti parituntiseksi.”

Piharakennus on vihdoin noussut kiitettävästi. Siitä tulee hmmmm öööööö tota miten sen nyt sanoisi, aika korkea. Se on meistä loistavaa, mutta saa nähdä tuleeko vihainen ukkeli rähjäämään tästäkin. Piharakennuksen etupuolen avoin varastokatos on neliöissä pieni, mutta kuutioissa iso. Kappas kun ensinnäkin on sitä ryömintätilaa 80 senttiä, sitten eristettä 40 senttiä ja sitten vasta alkaa lattia. Toisin sanoen kylppärin ikkuna on jossain pitkälti yli kahdessa metrissä. Sieltä ei Mauno Menninkäinen suihkuun kurki. Mutta hyötykäyttöön tuo tila kannattaa ottaa, joten varastotila kannattanee laittaa kahteen kerrokseen. Parista metristä on mukava pudotella sirkkeleitä ja ruohonleikkureita. Laitan tähän kuvan josta asia selviää paremmin:

Tossa vasemmalla ja sit myös kannattaa katsoa toi.

“Varastokatos on neliöissä pieni, mutta kuutioissa iso.”

Rrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrraksa-auto oli yhden iltapäivän Prisman autohallissa sulamassa. Vaikka hinausta ei olekaan tarvittu pariin viikkoon, kaikkea muuta pientä kivaa pakkasylläriä on saatu: engine fault -valo on silloin tällöin syttynyt ja uudelleenkäynnistyksen jälkeen onneksi sammunut. Myöskään ovet eivät aina mene lukkoon (ihan vinkkinä kaikille blogiani lukeville rosmoille). Prismassa lämmittelyn jälkeen isoimmat viat ovat sentään pysyneet (lähes kokonaan) poissa. 

Rrrrrrrrrrraksa-autoa on käytetty muutaman muuttokuorman roudaamiseen. Taloa tarttisi tyhjentää, mutta 20 banaanilaatikollista on kuin Trumpin (muistatteko tyypin?) valeet yhdessä Fox Newsin haastattelussa: onhan niitä paljon, muttei tunnu vielä missään. Kirjoja, pelejä, soittimia, säkkituolia ja suppilautaa on jo kuskattu, mutta ei se kodissamme näy. Ehkä seuraavan sadan autollisen jälkeen kodissamme alkaa kaikua jo vähän enemmän. 

Talvirakentamista, saatana! Anteeksi kirosana, perkele!

“Engine fault”

Vinkki muille (tyhmille) rakentajille, joiden mielestä puinen tuulettuva alapohja on paras keksintö sitten kokaiinin. Miettikää loppuun asti. Me emme sitä tehneet. Naureskelimme muutamalle saamallemme mielestämme kalliille perustustarjoukselle. Noh, tähän kun laskee paalutuksen ja takan perustuksen ja kaksi timpuria jöllimässä pari viikkoa teippiä minihameen korkuisessa tilassa, niin aika kovat kustannukset tällekin tulee. Mutta hei, ei tule betonia! Laitetaan vielä eristeeksi nyhtökauraa, niin ensi vuonna hautakiveeni voi kaivertaa, että rakensi ideologisista syistä ja kuolinsyyksi sama. Jos teräspaaluille olisi laitettu ontelolaatat, niin sekä takan perustus että timpurien kyykkyhambo olisivat jääneet pois. Mutta hei, nää olisi pitänyt tietää. 

Seija Ala-Kautta meinasi tuoda yhden satsin kolmionmuotoisia laudanpätkiä saunapuiksi. Olivat kätevästi valmiina pahvilaatikossakin. Kysyttiin kuitenkin varmuudeksi. Tulevat ikkunoiden päälle. Ei poltettu.

“Kaksi timpuria jöllimässä pari viikkoa teippiä minihameen korkuisessa tilassa.”

Hyvää on sentään se, että alapohjan laudoista tulee niin paljon laudansilppua, että saunaa kehtaa lämmitellä sumeilematta muuttoon asti. Ja se muutto on niin pian, että en taaskaan halua ajatella asiaa enempää. 

“Ja voi jetin perse tätä lunta.”

Koti tyhjäksi - kuukausi aikaa

Pitkään saatiin roikkua rakkaassa kodissamme. Salaa toivoin, että tätä roikotusta olisi jatkunut vielä pidempäänkin; vaikka lasten syntymäkoti onkin tehnyt hidasta kuolemaa jo vuosia siitä lähtien, kun olemme kotimme myynnistä sopineet rakennusyhtiön kanssa, asian realisoituminen tuntuu niin pahalta, että se ei oikein tunnu miltään. 

Tontillemme tulevan kerrostalon suunnittelu on - valitettavasti koronasta huolimatta - edennyt ja tästä täytyisi lähteä helmikuun lopussa. Hyvää on, että jokin asia saa päätöksensä. Huonoa on, että kaikki kamamme siirtyvät varastoon ja me tilapäiseen majoitukseen. Muutama kuukausi lisää, ja olisimme saattaneet voida muuttaa jonkinlaiseen piharakennukseen, mutta ihan ei letku niin pitkälle venynyt. Ensimmäiset muuttolaatikot on jo viety, viimeisiä kyyneleitä tuskin nähdään vielä pitkään aikaan. 

“Ei lapset, enää meillä ei ole kotia, mutta luin justiin internetistä, että lumeen kaivautumallakin voi elää hyvää ja laadukasta elämää monta kymmentä minuuttia.”

  

“Lasten syntymäkoti onkin tehnyt hidasta kuolemaa jo vuosia.”

Lapset ovat ottaneet asian meitä paremmin - alkushokin jälkeen. Työkoneista koko elämänsä meuhkannut poikamme haluaisi olla katsomassa, kun talomme puretaan. Meistä vanhemmista voi olla vaikea saada seuraa.

Timpurit teippaa tykimmin

Timpurit tulivat tosiaan tiistaina työmaalle toteamaan tuusaamisen turhaksi: kun alapohjan laudat tulivat tontille vasta perjantaina, niin aika pehmeä lasku heillä oli meidän hommiimme, mikä oli sekä meidän että heidän kannaltaan harmi. Lauantaina pääsivät vihdoin asiaan ja minä kantamaan rikkani rokkaan, korteni kekoon ja mattini teppoon. Koska vastaava ei vastaa viikonloppuna, häiritsin suoraan Eurohongan Akia ja sain kuin sainkin välittömästi vastauksen timpurien tarpeisiin - kukapa sitä nyt viikonloppuna kelkkaillessaan muuta haluaisikaan tehdä kuin vastailla kysymyksiin alapohjan ilmansulkupaperista ja teipistä. 

Ja se teippi. Vahvimman suosituksen sai Tesconin teippi ja sitäpä ei ihan naapurin Siwasta löydykään. Ei edes Prismasta. Eikä sen puoleen K-raudastakaan. Eikä Terrastakaan. Ei edes Bauhausista. Rönkköperän Joosuan sekatavarakaupastakin kysyin, mutta hyllyssä oli vain lumikon peräsuoli ja Arja Korisevan kasetti. Makuasia, kummassa on parempi soundi. 

“Meikäläinen laminoi, meikäläinen teippaa. Meikäläisen mielenterveys huutaa kohta heippaa.”

 

“Lumikon peräsuoli ja Arja Korisevan kasetti”

Lopulta Starkista tärppäsi. Lähimpään Starkkiin saikin ajella puoli tuntia, toki kunnon tuiskussa. Kannattiko, kysyy arvon keinosiemennysneuvos sieltä hyyppäläisen navetan tilatankista. Arvon neuvos, kannatti. Rakentajapalvelusta saamani palvelu oli erinomaista ja pääsimme hinnastakin yksimielisyyteen. Meinasin nimittäin saada itkukohtauksen teippirullan hinnan nähtyäni ja kymmenkertaisen itkukohtauksen joutuessani ostamaan niitä kymmenen. Ehkä iso (tai no, lyhyenläntä) mies itkemässä hellytti tai meininki oli muuten vaan reilu, mutta vähintään bensarahat ja paketillisen nessuja säästin saamallani alennuksella. Eheyttävä kokemus kaltaiselleni herkälle lyyrikolle, joka on kärsinyt enemmän kuin kukaan koskaan missään. 

Timpureiden ensimmäinen homma on siis laittaa alapohja kuntoon: ilmansulkupaperi ja teipit, jyrsijäverkko ja pohjalaudoitus. En kadehdi urakan alkua näissä pakkasissa enkä sen puoleen työasentojakaan - 80 sentin ryömintätila ei ole mikään varsinainen messuhalli. Viikonloppuna veimmekin miehille kaffea ja pullaa. Mutta heti sunnuntaina onnistuin mokaamaan: unohdin sokerin. Säikähdin, että nyt tulee tekstarilla ilmoitus työsuhteen päättymisestä, mutta selvisivät kuulemma ilmankin. Vähän jäi kuitenkin kalvamaan omaatuntoa. 

Siinä sitä olisi: tonnilla teippiä ja lopuilla irtokarkkia.

“Rakentajapalvelusta saamani palvelu oli erinomaista.”

Ikinä ei kuitenkaan ole ihan täysin hyvä, ei nytkään. Pakkasella ei sada vettä, se on hyvä. Mutta pakkasella ei myöskään (kallis mutta hyvä) teippi tartu toivotusti. Ei kuitenkaan oikein viitsisi odottaa plussakelejä teippien takia, eli tarttuu minkä tarttuu, mutta nyt teipataan!

Kyökkityötä

Operaatio Ikean keittiökin sai vielä jatkoa. Jo kauan sittenhän kirjoitinkin siitä, miten Ikean keittiöviikot loppuvat. Meidän elämämme on kuitenkin loppumatonta keittiöviikkoa. Piipahdimme nimittäin Ikeassa (taas kerran, yllätys) lounaalla Seija Ala-Kauttan kanssa. Samalla ajattelimme hiotuttaa timangisen keittiösuunnitelmani ammattiauttajalle lopulliseen loistoonsa. 

Lapsetkin pääsi kuvaan: vasemmalla Nonstoppolos, oikealla Perintörinsessa.

“Tarttuu minkä tarttuu, mutta nyt teipataan!”

Suunnittelijahan olikin melkoisen pätevä tapaus ja paiski hommia hartiavoimin. Muu ei olisi mokieni korjaamiseen riittänytkään. Lähdimme kuitenkin mukanamme erinomaisesti viimeistelty ehdotus kotimme keittiöksi. Se oli ihan ihanaa, mutta tällä kertaa Ikean lihapullat olivat vähemmän lihan lihanaa. Koska äskeinen sanaleikki oli huonompi kuin viikon sateessa seissyt pahvilaatikko, selkiytän tarinaa otsikolla

Ikean lihapullat ja lihattomat pullat

Lähdetään siitä, että Ikean lihapullat ovat klassikkoannos. Lähdetään myös siitä, että vuonna 2020 on lihan sijaan tarjolla paljon muutakin nyhtöä, härkistä, beyondmeatia ja ties mitä muuta. Ikea on ruotsalaisella nokkeluudella markkinoinut omia lihapullan korvikkeitaan lihattomina pullina. Me tilasimme sellaiset linjastolta. Maskin takaa mumistu “lihaton pulla” kuulostaa kuitenkin yllättävän samalta kuin “lihapulla”. Kun siis koetimme vähentää lihansyöntiä, sen seurauksena minä söin lihapullat ja puolisoni annos aiheutti ruokahävikkiä. Montakohan puuta pitää lahjoittaa ja vuohta istuttaa tämän kompensoidakseen?

Tähän kuvaan on piilotettu 7 lihapullaa sekä 15 Beatlesin kappaletta. Löydätkö ne kaikki?

“Ikean lihapullat ovat klassikkoannos.”

Siis herr Torbjörn ja fru Lillemor Ikea: Voisiko tuon nokkelan lihattoman pullan sijaan tuotteella olla jokin vähän paremmin lihapullasta erottuva nimi? Teillähän niitä keksitään muutenkin joka päivä. Tässä omat ehdotukseni:

Vegestikel

Kaurakassinen

Hernekelkeri

Rehumiitles

Mulgusgulgus (eikö kuulostaisikin kivalta, jos tilaisi “kaksi mulgusgulgusta bulgurilla ja kuskusilla. Juomaksi kuusi punatulkkua” (se on drinksu, sä et tiedä sitä, Nykissä me niitä vedettiin). 

Tai sitten ihan vaan kasvispullat. 

- Ai liha? 

- Eiku kasvis? 

- Mutta kasvikset on eläinten ruokaa! 

- Niin on eläimetkin. 

- Ooksä joku vegaanisivarilumihiutale? 

- En. Mä oon RRRRRRRRRRRRAKSAAJA ja mä syön mulgusgulgusia, jos mua huvittaa.

- Ai. Sori. Mä meen nyt nylkemään mun ahmaa. Ajoin sen moottorikelkalla kuoliaaksi, koska tosimiehet tekee niin. 

Ja tähän kitarasoolo.

“Pitkään saatiin roikkua rakkaassa kodissamme.”

Timpurit töihin - rajat kiinni!

Viikko päättyi kylmääviin uutisiin: rajat kiinni! Humanisti minussa ymmärtää ja allekirjoittaa toimet: tuo häröpallo helvetistä täytyy saada kuriin ja niitä keinoja käytetään, jotka koetaan tarpeellisiksi. Talon rakennuttaja minussa taas sai itkupotkuraivarin. 

Jaa että miksikö, minkkiturkkinen nimismiehen leski sieltä alaveteliläisestä eroottisesta hieromosta tiedustelee. No arvon leskirouva siksi, että meillähän oli timpuri. Sitten timpuri ei ollutkaan. Sitten olimme hetken (n. 17 minuuttia) epätoivoisia, kunnes saimme kaverirakennuttajiltamme Teholta ja Ihannalta vinkin heidän erinomaisista timpureistaan. Ja nämä timpurit tulevat tuolta Halliluodon eteläpuolelta isolla laivalla Suomen puolelle töihin. Siksi. Eikä rouvan tarvitse nyt marmattaa, että kun suomalaisiakin timpureita olisi täällä työttömänä. Ei näköjään ole, kun edellinen päätti olla hommiin tulematta. Eimullamuuta.

Mutta että rajat kiinni ja serkun kanssa vihille. Voi olla siskopuolikin, ei se ole niin nuukaa, kun täti hoitaa kirkonkirjoja. Laitoinkin siis viestin timpurille ja tiedustelin kainosti, mahtavatko uskaltaa / haluta tulla hommiin ennen kuin liikkuminen maiden välillä lakkaa. Vastaus oli kyllä. Tiistaina tulevat. Vähän itketti helpotuksesta. Meillä on edelleen timpurit. 

Perintörinsessamme teki timpureille tervetuliaispatsaan. Teoksen nimi oli “Lumiukko, joka näyttää monipippeliltä”

“Rajat kiinni ja serkun kanssa vihille.”

Supermaanantai

Jos edellinen alkuviikko olikin lumen työntelyä ja loppuviikko vesipisaroiden tanssia, niin maanantaina aloin ryskiä kuin kiimainen hirvi riista-aidan takana. 

Aamusta kävimme puhelimessa vastaavan mestarin kanssa läpi timpuri-, sähkö-, ja putkiasioita. Vastaava sanoi sopivansa tapaamisen timpurien ja mahdollisesti putkifirman kanssa työmaalle. Putkifirmaan olinkin yhteyksissä ja varoittelin, että pian alkaa jytistä. Ja kun jollakin projektin osa-alueella alkaa jytistä, se tarkoittaa myös, että maksettavaksi alkaa tippua mannerlaattojen suuruisia laskuja. 

Päädyimme paikalliseen sähköasentajaan, jolta päätimme ottaa sähkötyöt urakkana. Vastaavan mielestä urakan hyvä puoli on, ettei jokaista laskutettua tuntia tarvitse vahtia. Murheellista on toki, että pitää ajatella ammattimiehen merkkaavan joka tapauksessa haamutunteja. Luottamus hyvä, kontrolli parempi, sanoi jo Vladimirin isovaari.

Valinta on vaikea, kun näistä jokainen edustaa sieluni eri aspektia ja jotain persoonaani. 

“Luottamus hyvä, kontrolli parempi.”

Urakkahintaan kuuluvat myös pistorasiat, kytkimet, nippelit, nappelit ja nöpöttimet. Koetinkin jo vertailla, mitä sarjaa seinillemme haluaisimme. Renova-sarja on sinänsä kiva ja matkii mukavasti mennyttä aikaa, jollon miehet oli nautaa ja laivat muuta. Toisaalta Renova EI sisälly urakkatarjoukseen, koska nostalgia on kallista. Pakottavaa tarvetta ei myöskään juuri tälle sarjalle ole, joten vertailin Exxact-, Elko-, Impressivo- ja Jussi-sarjoja.

Näistä Exxactin valokatkaisijoiden kehyksissä pisti silmään, että joka jumalan laattaan on pitänyt tuutata Schneiderin logo. Ei hyvä. En halua maksaa siitä, että yhtiö saa mainostaa itseään meidän kodissamme. Ei jatkoon, vaikka muuten olisikin ollut ihan perusfiksun näköinen sarja. 

Kuva sisältää tuotesijoittelua.

“En halua maksaa siitä, että yhtiö saa mainostaa itseään jokaisessa huoneessamme.”

Sähkömiessaagakin jatkui taas vaihteeksi. Tein ratkaisupyynnön Kuluttajariitalautakuntaan. Tarjoamamme sovintoehdotus oli siis taannoin saanut sähkäriltä ytimekkään vastauksen “Onnea yrityksellenne olette näemmä halukkaita oikeuteen niin saatte haluamanne…” joten oikeusturvamme vuoksi tämä oli pakko vääntää. Melko monta tuntia olen koneella istunut tämän sähkärioletetun takia. Nyt sitten katsotaan, millainen jöötitornado tästä taas nousee. 

Ja se keittiö. Siitähän olen meuhkannut jo pian vuosi sitten huhtikuussa. Siirtelin taas vaihteeksi Blåshalskörtel-kaappeja ja Njure-laatikostoja, sillä saimme päähämme, että (omasta mielestämme) korkeaa 275-senttistä huonetilaa voisi hyödyntää keittiössä tehokkaammin. Niinpä laitoin 80-senttisten seinäkaappien päälle syvemmät jääkaapin yläkaapit. Nykyisessä kodissamme kun kaappien päällä lojuu vaikka mitä purnukkaa, Acosta-grilliä ja kutuvetkutinta. Nyt nuo rönttöntööröt saisi ainakin ovien taakse. Ja totta kai tästä uudesta kuningasideasta piti tehdä n. 17 eri versiota syvemmillä yläkaapeilla, vähemmän syvemmillä yläkaapeilla, suihkukaapeilla, kapeilla kaapeilla, kaapeilla kaapeilla ja valkosipulilla.

Keittiö symboloi taloprojektiamme: kaikki on ollut jo pitkään kunnossa paperilla, mutta elävässä elämässä vähän vähemmän.

“Melko monta tuntia olen koneella istunut tämän sähkärioletetun takia.”

Tähän päälle illalla vielä koko perheen keikka siivoamaan ja (yllättäen) lippaamaan lunta työmaalla, niin maanantai oli touhua täynnä. 

Tiistai ja timpurit

Tiistaina tulivatkin timpurit. Töttöröö! Tosin tyhjäkäynnille tipahtivat; olin siinä luulossa, että tiistaina tontille tulevat myös rossipohjan aluslaudat ja pystyttäjät aloittamaan piharakennuksen pystyttämistä. Eipä näin ollutkaan, vaan sain vastaavalta mestarilta kuulla, että lautatoimitus olikin siirretty perjantaille. Minähän näitä lautoja siirtelin jo edellisellä viikolla, kun en jaksanut ruveta niitä maalailemaan -22 asteen pakkasessa. Timpureille ikävä tilanne, kun laudatta ei liiemmin naulata. Timpurit sentään asensivat yhden raksaoven kodinhoitohuoneeseen, niin saavat kamansa lukkojen taa. 

Timpurien vastine Trumpin muurille.

“Lautatoimitus olikin siirretty perjantaille.”

Pääsen myös tekemään miehekkäistä miehekkäintä työtä: laminoimaan. Timpurit toivoivat raksakuvia ja peruspapereilla ei näillä keleillä juurikaan juhlita. Vastaava olisi tilannut kuvat kopiofirmasta, mutta minä uljaalla äänellä julistin laminoivani ne itse! Kuin Koskelan Jussi suota raivatessaan. Kuin Aleksei Stahanov hiilikaivoksessa. Kuin AD Nico-Jäbäleisson punavuorelaisessa mainostoimistossa. Säästin satasen. 

Tämä näytti kauempaa katsottuna rivommalta mitä olikaan. Merkkasin följäriin päivämäärän, jotta voimme tarkkailla, paljonko talomme painuu.

“Laminoimaan”

Viikonloppuna meinasin muuten ottaa tuntumaa raksaonnettomuuksien kiehtovaan maailmaan. Olin keittiön tienoilla ja ajattelin kurkata välitilan ikkunaa. Sen edessä oli kapoinen levy lattiavasojen päällä. Astuin levylle. Sepä kesti painoani yhtä hyvin kuin spagetti köydenvetoa. Jalka livahti kohti puolentoista metrin päässä olevaa maata, kaaduin selälleni poikittain vasojen päälle ja sain kädellä vastaan. Mossahdin poikittain vasojen päälle. Olin tarrannut refleksinä seinään nojaaviin tuulensuojalevyihin. Ne kaatuivat päälleni. 

Siinä olin sitten jumissa kuin kasvispihvi burgerissa. Aika nopsaan tajusin, ettei sen pahemmin ollut päässyt käymään, mutta levyn alta ja lähinnä tyhjän päältä oli sen verran ärsyttävää koettaa punnata ylös, että pukkasi lähes naurattamaan. Ja ehkä vähän myös *****tamaan. Samalla tämä oli taas hyvä muistutus siitä, että kukaan ei ole koskaan kärsinyt yhtä paljon kuin minä. Ikinä. Missään. 

Osallistun tällä teoksella valokuvakilpailuun “Koskettavimmat raksaonnettomuuskuvat, sarja miehet ÄO alle 37”

 

“Voi olla siskopuolikin, ei se ole niin nuukaa.”