Muuttohulinaa - ja luopumisen tuskaa

Tiesinhän minä, että tämä päivä koittaa. Tiesin jopa, että se koittaa nyt. Tiesin jo kuukausi sitten. Silti asian varmistuminen järäytti päästä vatsanpohjaan niin, että viime päivät on linssissä kimmeltänyt tippa. 

Siis: maaliskuun alusta emme enää asu kodissamme. Lasten syntymäkodissa. Ensimmäisessä omassa kodissamme. Kodissa, jonka päätimme myydä, ottaa rahat ja juosta kohti hirsitaloa, jota ilman maailmassa olisi yksi narsistinen raksablogi vähemmän.

Toiveikas näkymä kohti saunarakennusta. Ajattelin viettää siellä eläkepäiväni, kunnes poikamme kuluneella viikolla ilmoitti, ettei aio koskaan muuttaa kotoa pois.

“Maaliskuun alusta emme enää asu kodissamme.”

Loppuun saakka toivoin, että iso rakennusyhtiö lykkäisi projektiaan ja pääsisimme vanhasta kodista uuteen ovelta ovelle kulkematta vankilan kautta. Mutta ei, välimuutolla mennään. Kamaa varastoon ja me väliaikaiskämppään.  

Halltexeja, anyone? Ja hei, rotanpissa ei ole yhtään niin ikävää, miltä se kuulostaa.

“Välimuutolla mennään.”

Niin että terkkuja hiihtolomalta. Suksiminen ei ole ollut päällimmäisenä agendalla. Rrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrraksa-auto on osoittanut kyllä tilavuutensa henkilöautoksi, mutta kovemmat keinot on nyt otettava käyttöön. Kovempien keinojen nimi on iskältä lainattu peräkärry. Fiksut kaverimme muuttivat kuukausi takaperin. He ottivat muuttofirman. Me ei. Näkyykö tässä jokin toistuva kuvio? 

- Ostetaanko valmis talo?

- Ei, rakennetaan mieluummin.

- Otetaanko muuttovalmis?

- No ei tod. Kilpailutetaan joka jumalan hammastikku. Ja otetaan vielä muutama mulkku urakoitsija. 

- Perustukset saisi kätevästi perustusfirmalta.

- Njääh. Otetaan maatyöt tuntitöinä, että ne tulisivat varmasti kalliiksi ja sit paalutus toiselta firmalta ja korkomittaus kolmannelta, neljäs firma voisi katkoa ja hitsata ja viides pystyttää talon paitsi että tulisijan perustuksen voisi tehdä kuudes firma ja kaikkea tätä voisi valvoa kolmas vastaava mestari, kun enaimmäinen sai potkut ja toinen otti loparit. 

- Kiva idea. Tilataanko sushia?

- Eiku mä voisin fileoida pallokalan itte tällä moralla. Netissä on hyvät ohjeet.

Koivupuinen keittiö, anyone? Deedeeärräläiseltä täryjyrältä kuulostavan tiskikoneen saa mukaan. Jos ei halua, saa silti.

“Me ei.”

 

Olemme siis pakanneet ja roudanneet ja selvitelleet asumiskuvioitamme. Ne näyttävät riittävän toiveikkailta, joten isoin stressi on saada talo tyhjäksi. Olen lisäksi koettanut saada rintamamiestalostamme kiertoon mahdollisimman paljon kamaa, koska hienoja vanhoja ovia sun muuta on rikollista kuskata kaatopaikalle. Keittiö koneineen meni kaupaksi nimelliseen hintaan, samoin kellarin valurautainen mankeli. Pakko kai hyväksyä, että tästä aikaikkunasta ei kaikkea ehdi saada kiertoon. 

Väliovia anyone? Kuten joskus krapulapuuppa, nämäkin tulevat kahvan kanssa.

“Isoin stressi on saada talo tyhjäksi.”

Pari minuakin vahvempaa pianonkantajaoletettua haki Seija Ala-Kauttan pianon. Kyllä voi tunnearvo maksaa, painaa ja olla hankala roudattava. Piano on vanha saksalainen jötkäle ajalta, jolloin pelkästään Saksassa oli yli tuhat pianotehdasta. Se selittää, miksi pianoja saa suunnilleen kantaa ilmaiseksi monesta kodista ulos - paino sanalla välilevypoks. Meidän pianomme kantaa mukanaan tarinaa, jossa Seijan paappa n. sata vuotta sitten (Seijan paappa oli vanha ja niin alkaa olla Seijakin) hommasi sen jostain pohjalaisesta autiotalosta. Emme sitä tähän autiotaloon halunneet jättää, vaikka kahden roudauksen hinnalla (kotoa varastoon ja varastosta uuteen kotiin) olisikin ostanut jo kelvollisen sähköpianon, jota eskarilainen jaksaisi kantaa vasemmassa kainalossaan. 

Sinun paska saksalainen pianosi tähän? Tämän huoneen nimi lasten syntymään saakka oli muuten bordelli.

“Kyllä voi tunnearvo maksaa, painaa ja olla hankala roudattava.”

Ai niin, mehän taidetaan myös jotain rakennuttaa. Viikko on sujunut mukavalla meiningillä. Alapohjan äherrys on timpureilta loppusuoralla. Koko tähänastinen työkomennus on kulunut 80-senttisessä alapohjassa ja saatanallisperkeleellisessä pakkasessa. Nyt ehkä alkaa helpottaa. Samoin saunarakennus on edennyt, tosin pari teräspaalua oli sitten jäänyt katkomatta perustussuunnitelmassa määriteltyyn korkoon ja niille tarttee tehdä jotain. Ja jos jotain tarttee tehdä, niin se maksaa tonnin, paitsi yleensä enemmän. Mutta hei, se luki piirustuksissa kyllä aika pienellä. 

Ja pohjamaalatut räystäänaluslaudat. Sydän ja halipusu. Meidän EI tarvinnutkaan maalailla niitä 20 asteen pakkasessa. Nyt laiskuri minussa jo miettii, jaksaako niitä maalata ollenkaan toista kertaa. Jätetään vaan tolleen paskan näköisiksi ja väitetään, että ne on Riviera Maisonia. 

"Saisko tohon räystäänaluslautaan kaunokirjoituksella vaikka "Love Happiness You Very Dear Home Cock Pussy Dream"? Olis tosi sillai ihanan sillai tiäkkö."

“Se luki piirustuksissa kyllä aika pienellä.”

Päärakennuksen peltikattokin tuli valmiiksi. Kunhan lumet sulavat (hihihii), pitää ainakin yhden  sadevesiviemärin sekä salaojan tarkastuskaivon paikkaa hieman tarkastella. Toinen kun on piharakennuksen portaiden edessä, toinen taas ajoväylällä. Pientä. Perus. Kato näin nää tehdään kato. aina kato tulee jotain yllättävää ja ne hei luki piirustuksissa aika pienellä.

Kirkkaassa raksavalossa kaikki virheet paljastuvat. Näissähän on oksia!

“Ja ne hei luki piirustuksissa aika pienellä.”

Näiden päivien jälkeen muuten Suomessa lienee minun lisäkseni kymmeniätuhansia muitakin, jotka tietävät, mitä on alijäähtynyt vesi. Käsittämätöntä, miten koko auto voi olla jääkerroksen peitossa kuin olisi jäänyt yöksi grönlantilaisen sadettimen alle. Kuskasin kolme kuormaa kamojamme varastoon ja joka välissä oli pakko pitää sisätilanlämmitintä päällä ja skrapata apinana ennen joka starttia. Toki auto huusi taas engine faultiakin, mutta rutiinit luovat turvallisuutta. 

Vessan retrohtava peili, anyone? Ei kerro, ken on maassa kaunehin, mutta joka aamu näyttää kyllä, ken ei.

“Tiesinhän minä, että tämä päivä koittaa.”